Naisen "oikeus" aborttiin
Mikä on muka sellainen tilanne, että äidillä on oikeus päättää lapsensa elämästä? Oma elämäni on sellainen, että sain alkuni raiskauksesta. Kyseessä oli äitini työkaveri, joka päätti käyttää hyväkseen tilanteen, kun muut olivat jo lähteneet toimistolta. Äitini olisi halunnut tehdä abortin, mutta tajusi aika myöhään olevansa raskaana ja laki oli siihen aikaan tiukempi aikarajan suhteen.
Äitini kärsi vakavasta masennuksesta usein ja oli työkyvyttömänä toistuvasti. Kyllä hän huolta toki yritti pitää minusta siinä samalla. Päätin kuitenkin aika nuorena, että vaikkei minulla ole isää ja monia muita hyviä asioita mitä muilla on, niin en anna sen häiritä. Nyt olen itse kolmen tasapainoisen lapsen isä, esimiesasemassa arvostetussa lakifirmassa ja naimisissa hyvin älykkään ja kauniin naisen kanssa.
Toisinaan olen tahtoen tai tahtomattani ajautunut naisten kanssa aborttikeskusteluihin. Yleensä he ovat sitä mieltä, että äiti saa päättää lapsen syntymästä. Olen aina sanonut heille, että ovatko he todella sitä mieltä, että äiti pystyy arvioimaan, onko vaikka minun, raiskauksesta hedelmöittyneen ihmisen, elämäni elämisen arvoista. Hiljaiseksi ovat menneet. Äitini ja moni muu ei olisi antanut minulle mahdollisuutta. Kukaan heistä ei pysty katsomaan minua silmiin ja sanomaan sitä.
Kommentit (98)
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:50"][quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:12"]
Tähän juttuun on kerätty kaikki kliseet sopivasti. On surkea, raiskattu äiti ja elämässä upeasti menestynyt mies. Kaikki kohdatut naiset ovat "menneet hiljaiseksi hänen älykkään kommenttinsa alla".
Kerro vielä mitä tekisit, jos vaimosi kokisi äitisi kohtalon.
[/quote]
En mä suhtaudu yhtään eri tavalla äitiini ja vaimooni. Jos vaimo raiskattaisiin, toivon että hän tekee lapsen kannalta parhaan ratkaisun, joko kasvattaa tämän ylpeästi ja rakastaen tai antaa adoptoitavaksi.
[/quote]
Haha. Viimeistään tässä vaiheessa huomaa että kyseessä on joko hieman enemmän vajaa tai provo.
Eli sinäkin olisit valmis rakastaen kasvattamaan huumediilerin lapsen, joka sai alkunsa sinulle tärkeimmän naisen häpäisystä? Vai oliko se niin että vain naisen pitää pystyä tähän?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:46"]
Jos ei ole valmis kantamaan vastuuta seurauksista ei vaan pane. Ja raiskauksen jälkeen otetaan jälkiehkäsy ihan automaattisesti joten riski aika pieni.
Abortti on lähespoikkeuksetta täysin mooralitonta ja väärin.
[/quote]
Hienoa. Olet keksinyt miten ei-toivotut raskaudet saadaan estettyä. Mitenköhän olet ajatellut saada ihmiset lopettamaan sen panemisen ja kuinka todennäköisenä pidät sitä, että tässä tehtävässäsi onnistut?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:55"]
Täällä Suomessahan on pitkät adoptiojonot, joten täällä abortti ei ole perusteltua. En mä todellakaan sano että lapset pitää jättää heitteille tai että jossain tyyliin nälänhädästä kärsivässä Biafrassa olisi pitänyt kaikki lapset synnyttää ja katsoa kun ne kituu keripukin kourissa.
ap
[/quote]
Niin, eli naisen pitää toimia synnytyskoneena, että joku muu saa sitten ihanan lapsen? Tällä vastentahtoisesti raskaana olevalla naisella ei ole mitään arvoa, koska mitäs meni panemaan (tai raiskattiin)?
Muutenkin annat jotenkin sellaisen kuvan, että se raskaus ja synnytys olisivat pikkujuttuja. Voidaanko mielestäsi myös vastentahtoisesti raskaana oleva pakottaa elämään niin, että ei vahingossakaan sitä alkiota vahingoita? Jos nainen päättää aloittaa vaikka ryyppyputke, googlettaa kaikki mahdolliset keinot että saisi keskenmenon ja aloittaisi harrastuksena rappusista alas hypppimisen ja nyrkkeilysäkkinä olon?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:50"][quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:12"]
Tähän juttuun on kerätty kaikki kliseet sopivasti. On surkea, raiskattu äiti ja elämässä upeasti menestynyt mies. Kaikki kohdatut naiset ovat "menneet hiljaiseksi hänen älykkään kommenttinsa alla".
Kerro vielä mitä tekisit, jos vaimosi kokisi äitisi kohtalon.
[/quote]
En mä suhtaudu yhtään eri tavalla äitiini ja vaimooni. Jos vaimo raiskattaisiin, toivon että hän tekee lapsen kannalta parhaan ratkaisun, joko kasvattaa tämän ylpeästi ja rakastaen tai antaa adoptoitavaksi.
[/quote]
Haha. Viimeistään tässä vaiheessa huomaa että kyseessä on joko hieman enemmän vajaa tai provo.
Eli sinäkin olisit valmis rakastaen kasvattamaan huumediilerin lapsen, joka sai alkunsa sinulle tärkeimmän naisen häpäisystä? Vai oliko se niin että vain naisen pitää pystyä tähän?
[/quote]
Avaudutko sä tässä nyt omista ennakkoluuloistasi miehiä kohtaan vai mistä noi kysymykset tulee?
ap
Jenkeissä väkivaltarikokset vähenivät abortin laillistamisen jälkeen n. 15 vuoden viiveellä - vähemmän epätoivottuja lapsia purkamassa vihaansa kanssaihmisiin.
Ihmiset menee hiljaisiksi miettiessään äitisi kohtaloa, ap. Normaalilla tunneälyllä varustetut ihmiset eivät halua kenellekään päin naamaa sanoa, että äidille olisi ollut parempi, jos et olisi syntynytkään. Silti varmasti todella moni ajattelee niin tuon tarinan kuultuaan. Sinä taas et olisi syntymättömyydestäsi mitenkään kärsinyt, ja muu maailma ei yhtä miestä kaipaa. Nyt, kun olet jo olemassa, niin tehty mikä tehty.
Yksi törkeimmistä asioista on että nainen voi tehdä abortin vaikka mies haluaisi pitää lapsen. Mieheltä jopa vaaditaan hyväksymistä ja naisen tukemista. Ja minä olen nainen.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:50"][quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:12"]
Tähän juttuun on kerätty kaikki kliseet sopivasti. On surkea, raiskattu äiti ja elämässä upeasti menestynyt mies. Kaikki kohdatut naiset ovat "menneet hiljaiseksi hänen älykkään kommenttinsa alla".
Kerro vielä mitä tekisit, jos vaimosi kokisi äitisi kohtalon.
[/quote]
En mä suhtaudu yhtään eri tavalla äitiini ja vaimooni. Jos vaimo raiskattaisiin, toivon että hän tekee lapsen kannalta parhaan ratkaisun, joko kasvattaa tämän ylpeästi ja rakastaen tai antaa adoptoitavaksi.
[/quote]
Haha. Viimeistään tässä vaiheessa huomaa että kyseessä on joko hieman enemmän vajaa tai provo.
Eli sinäkin olisit valmis rakastaen kasvattamaan huumediilerin lapsen, joka sai alkunsa sinulle tärkeimmän naisen häpäisystä? Vai oliko se niin että vain naisen pitää pystyä tähän?
[/quote]
Eihän ap sellaista väittänyt, vaan että naisen pitäisi se lapsi ylpeydellä ja rakkaudella kasvattaa.
Provohan tämä.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:55"]
Täällä Suomessahan on pitkät adoptiojonot, joten täällä abortti ei ole perusteltua. En mä todellakaan sano että lapset pitää jättää heitteille tai että jossain tyyliin nälänhädästä kärsivässä Biafrassa olisi pitänyt kaikki lapset synnyttää ja katsoa kun ne kituu keripukin kourissa.
ap
[/quote]
Niin, eli naisen pitää toimia synnytyskoneena, että joku muu saa sitten ihanan lapsen? Tällä vastentahtoisesti raskaana olevalla naisella ei ole mitään arvoa, koska mitäs meni panemaan (tai raiskattiin)?
Muutenkin annat jotenkin sellaisen kuvan, että se raskaus ja synnytys olisivat pikkujuttuja. Voidaanko mielestäsi myös vastentahtoisesti raskaana oleva pakottaa elämään niin, että ei vahingossakaan sitä alkiota vahingoita? Jos nainen päättää aloittaa vaikka ryyppyputke, googlettaa kaikki mahdolliset keinot että saisi keskenmenon ja aloittaisi harrastuksena rappusista alas hypppimisen ja nyrkkeilysäkkinä olon?
[/quote]
Annanko mä sellaisen kuvan että raskaus on pikkujuttu vai tulkitsetko sä asian vain niin? Voit kysyä sitä itseltäsi, mä en ole sanonut mitään vähättelevää raskaudesta. Mun mielestä jos raskaana oleva alkaa ryypätä, poliisilla ja sosiaaliviranomaisilla pitäisi olla keinot puuttua siihen.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:50"][quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:12"]
Tähän juttuun on kerätty kaikki kliseet sopivasti. On surkea, raiskattu äiti ja elämässä upeasti menestynyt mies. Kaikki kohdatut naiset ovat "menneet hiljaiseksi hänen älykkään kommenttinsa alla".
Kerro vielä mitä tekisit, jos vaimosi kokisi äitisi kohtalon.
[/quote]
En mä suhtaudu yhtään eri tavalla äitiini ja vaimooni. Jos vaimo raiskattaisiin, toivon että hän tekee lapsen kannalta parhaan ratkaisun, joko kasvattaa tämän ylpeästi ja rakastaen tai antaa adoptoitavaksi.
[/quote]
Haha. Viimeistään tässä vaiheessa huomaa että kyseessä on joko hieman enemmän vajaa tai provo.
Eli sinäkin olisit valmis rakastaen kasvattamaan huumediilerin lapsen, joka sai alkunsa sinulle tärkeimmän naisen häpäisystä? Vai oliko se niin että vain naisen pitää pystyä tähän?
[/quote]
Eihän ap sellaista väittänyt, vaan että naisen pitäisi se lapsi ylpeydellä ja rakkaudella kasvattaa.
Provohan tämä.
[/quote]
Pilkunnussinnan sm-kisat menossa?

Tai itse asiassa vedän sanani takaisin. Kyse ei ole pilkunnussimisesta, vaan pelkästään yläasteikäisille tyypillisestä loogisesta virhepäätelmästä.
Isäsi oli siis raiskaaja ja olet perinyt tämän naisvihan. Tekoa vaille vaan rasikaaja olet, mutta eiköhän se sieltä tule kun geeneihin on kirjoitettu. Ainahan lassukat puhuu jostain evoluutiobiologiasta jossa raiskaus on oiva keino levittää siementä jollei naarasta suosiolla saa. Aborttikielto tietenkin ajaa tälläisten etua.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:06"]
Annanko mä sellaisen kuvan että raskaus on pikkujuttu vai tulkitsetko sä asian vain niin? Voit kysyä sitä itseltäsi, mä en ole sanonut mitään vähättelevää raskaudesta. Mun mielestä jos raskaana oleva alkaa ryypätä, poliisilla ja sosiaaliviranomaisilla pitäisi olla keinot puuttua siihen.
[/quote]
Kyllä annat, koska sanot että adoptio on vaihtoehto ja sivuutat kokonaan raskauden ja synnyttämisen, ihan kuin se olisi niin, että nainen havaitsee olevansa raskaana ja plop, lapsi tulee ulos ja sen voi antaa eteenpäin kuin koiranpennun.
Mites nuo kaikki muut? Nainen tunkee henkaria "sinne", koska ei aborttia saisi? Tekee kaikkensa, että raskaus keskeytyisi? Koska luuletko, että ne sen abortin tekevät, joille lapsen saaminen on ihan fine? Mikä olisi miehen osa tässä haaveilemassasi aborttikiellossa? Vuosi linnaa, koska meni panemaan naisen kanssa, jonka kanssa mahdollisesta lapsesta ei oltu keskusteltu?
Nuo juttusi ovat yhtä realistisia, kuin että tehtäisiin seksin harrastaminen luvanvaraiseksi tai että hedelmöittäminen tehtäisiin "muumimuki"-menetelmällä. Silloi ainakaan kukaan ei vahingossakaan nauttisi moraalittomasta irstailusta ;)
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:18"]
Isäsi oli siis raiskaaja ja olet perinyt tämän naisvihan. Tekoa vaille vaan rasikaaja olet, mutta eiköhän se sieltä tule kun geeneihin on kirjoitettu. Ainahan lassukat puhuu jostain evoluutiobiologiasta jossa raiskaus on oiva keino levittää siementä jollei naarasta suosiolla saa. Aborttikielto tietenkin ajaa tälläisten etua.
[/quote]
Täytyy sanoa että sun vanhempien puolesta mä kyllä olen hieman pahoillani, kun olet selvästi jäänyt ajattelultasi 12-vuotiaan tasolle.

Kyllä annat, koska sanot että adoptio on vaihtoehto ja sivuutat kokonaan raskauden ja synnyttämisen, ihan kuin se olisi niin, että nainen havaitsee olevansa raskaana ja plop, lapsi tulee ulos ja sen voi antaa eteenpäin kuin koiranpennun. [/quote]
Ei, toi on vaan ihan oma päätelmäsi. Siitä että mä en puhu raskauden vaikeudesta ei tarkoita sitä, että mä sitä vähättelisin. On monta muutakin asiaa mitkä mä olen "sivuuttanut", mutta toivottavasti ei nyt niihinkin takerruta.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:26"]

Niin ja siltikin tarjoilet adoptiota realistisena vaihtoehtona abortille? Se aborttihan tehdään sen takia, että nainen:
a)ei halua lasta
b)ei halua olla raskaana ja synnyttää.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:18"]
Isäsi oli siis raiskaaja ja olet perinyt tämän naisvihan. Tekoa vaille vaan rasikaaja olet, mutta eiköhän se sieltä tule kun geeneihin on kirjoitettu. Ainahan lassukat puhuu jostain evoluutiobiologiasta jossa raiskaus on oiva keino levittää siementä jollei naarasta suosiolla saa. Aborttikielto tietenkin ajaa tälläisten etua.
[/quote]
Täytyy sanoa että sun vanhempien puolesta mä kyllä olen hieman pahoillani, kun olet selvästi jäänyt ajattelultasi 12-vuotiaan tasolle.
[/quote]
Kuka ja mikä sinä olet tekemään päätöksiä muiden ihmisten ruumiista? Hienoa ettei sinua abortoitu, mutta ajattele nyt hyvä ihminen hieman pidemmälle. Abortti on sallittu mm. siitäkin syystä, että naiset tekevät sen itse, jolleivat saa sitä turvallisesti suoritettua sairaalassa. Mitä tähän ehdotat ratkaisuksi? Kahleita vai pakkohoitoako? Jopa niille raiskatuille tietty. 100 v. sitten naisten itsemurhien suurin syy oli avioliiton ulkopuolinen raskaus ja lapsen surmaaminen heti sen syntymän jälkeen yleistä. No, onneksi nämä asiat eivät ole yksin sinun päätettävissäsi.
Ei tietenkään kukaan sano sinulle päin naamaa, että sinun ei olisi pitänyt syntyä. Ainoa sosiaalisesti korrekti vastaus tuollaiseen tivaukseen on hiljaisuus. Mutta aborttioikeudesta: aborttikieltoa on historiassa kokeiltu useissa eri yhteiskunnissa, ja vieläkin monissa (eri asteisena). Ja näiden perusteella on kiistatta selvää, että se aiheuttaa katastrofaalisen ihmisoikeustilanteen, heikentää huomattavasti naisten asemaa ja on vaarallinen kansalaisten terveydelle. Hyvän ja inhimillisen yhteiskunnan kannalta on huomattavasti parempi, että abortti on laillinen.
Mies ei voi päättää abortista. Lasta ei voi pitää puoliksi tai abortoida puoliksi, joten jos vanhemmat ovat eri mieltä niin toisella on oltava lopullinen päätösoikeus yli toisen. Jos se päättäjä olisi mies, niin tilanne olisi aivan kestämätön jälleen ihmisoikeuksien kannalta.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 14:18"]
Kyllä annat, koska sanot että adoptio on vaihtoehto ja sivuutat kokonaan raskauden ja synnyttämisen, ihan kuin se olisi niin, että nainen havaitsee olevansa raskaana ja plop, lapsi tulee ulos ja sen voi antaa eteenpäin kuin koiranpennun. [/quote]
Ei, toi on vaan ihan oma päätelmäsi. Siitä että mä en puhu raskauden vaikeudesta ei tarkoita sitä, että mä sitä vähättelisin. On monta muutakin asiaa mitkä mä olen "sivuuttanut", mutta toivottavasti ei nyt niihinkin takerruta.
[/quote]
Niin ja siltikin tarjoilet adoptiota realistisena vaihtoehtona abortille? Se aborttihan tehdään sen takia, että nainen:
a)ei halua lasta
b)ei halua olla raskaana ja synnyttää.
[/quote]
Mä en näe raskautta ja synnyttämistä yhtä painavana asiana vaakakupissa kuin lapsen ehkä seuraavat 100 vuotta jatkuvan elämän. Jos joku tätä pitää vähättelynä, niin oma on ongelmansa.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:59"]Mikä on muka sellainen tilanne, että äidillä on oikeus päättää lapsensa elämästä? Oma elämäni on sellainen, että sain alkuni raiskauksesta. Kyseessä oli äitini työkaveri, joka päätti käyttää hyväkseen tilanteen, kun muut olivat jo lähteneet toimistolta. Äitini olisi halunnut tehdä abortin, mutta tajusi aika myöhään olevansa raskaana ja laki oli siihen aikaan tiukempi aikarajan suhteen.
Äitini kärsi vakavasta masennuksesta usein ja oli työkyvyttömänä toistuvasti. Kyllä hän huolta toki yritti pitää minusta siinä samalla. Päätin kuitenkin aika nuorena, että vaikkei minulla ole isää ja monia muita hyviä asioita mitä muilla on, niin en anna sen häiritä. Nyt olen itse kolmen tasapainoisen lapsen isä, esimiesasemassa arvostetussa lakifirmassa ja naimisissa hyvin älykkään ja kauniin naisen kanssa.
Toisinaan olen tahtoen tai tahtomattani ajautunut naisten kanssa aborttikeskusteluihin. Yleensä he ovat sitä mieltä, että äiti saa päättää lapsen syntymästä. Olen aina sanonut heille, että ovatko he todella sitä mieltä, että äiti pystyy arvioimaan, onko vaikka minun, raiskauksesta hedelmöittyneen ihmisen, elämäni elämisen arvoista. Hiljaiseksi ovat menneet. Äitini ja moni muu ei olisi antanut minulle mahdollisuutta. Kukaan heistä ei pysty katsomaan minua silmiin ja sanomaan sitä.
[/quote]
Usko pois, ap, kyllä maailma pyörisi ilman suakin.
[/quote]
Kiitos kun kerroit. Oliko jotain muuta?
ap