Mitä helvettiä Vilan myyjien päässä liikkuu?
Kävin tänään aamulla Vilassa. Ei olisi pitänyt käydä. Yritin ostaa farkut, mutta ostaminen epäonnistui kun rupesi ahdistamaan se myyjien kotkotus.
Heitä siis oli kaksi (2) ympärilläni pitämässä mainospuheita, vaikka olin sanonut jo painokkaasti "ei kiitos, pärjään yksin" ja olin löytänyt jo kolmet farkut sovitettavaksi. Toinen myyjistä yritti sinnikkäästi kaupata farkkuliiviä, vaikka sanoin etsiväni vain housuja ja näytin vielä että nämä tässä löytyivät sovitettavaksi. Toinen esitteli jotain uusia farkkuja, joissa oli joku nanokuitutekninen uutuus (liittyi jotenkin polvipusseihin :D?) Molemmat puhuivat liioitellun kovaa vaikka esim musiikki ei ollut kovalla ja olin aivan vieressä. Puhetta oli vaikea katkaista ja toinen heistä alkoi vain etsimään minulle kaikenvärisiä farkkuja, ojensi kokoani kysymättä viidet farkut syliin.
Karkaisin sovituskoppiin, mutta lähdin oikeastaan samantien ulos koko kaupasta kun en halunnut kokeilla edes niitä farkkuja jotka olin itse valinnut. Ehdin katsomaan myös että myyjä latosi minulle kaksi kokoa liian pieniä farkkuja, jotka eivät olleet erityisen venyvää kangasta. Joo, ihan imartelevaa mutta melko epäammattimaista ihmiseltä joka tekee sitä työkseen. Tuleeko heille palkka myynnin mukaan?
Ei enää ikinä Vilaan.
Kommentit (346)
Itse olen aina saanut loistavaa palvelua VILASTA. Kahden lapsen äitinä ja nyt 4 vuotta kotona olon jälkeen menin juurikin VILAAN päivittämään tyylini uusiksi ennen töihin paluuta. Asiointi on aina helppoa, vaikka ei aina tietäisikään mitä hakee. Oma vartalonikin on vuosien aikana muuttunut aikalailla, niin ammattimaisen myyjän avulla löytyy helposti oikeat koot. Suomessa ja maailmalla on aivan liikaa mitätöntä, välittämätöntä ja olematonta palvelua. Vilassa aidosti välitetään asiakkaista ja siellä tulee hyvä mieli. Olen usein ollut myös vain katselemassa, eikä se ole ollut ongelma koskaan. Kiitos siis hyvistä myyjistä, jotka selkeästi intohimoisesti tekevät työtään. :)
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 12:39"]

[/quote]
Vilan myyjä tai myymäläpäällikkö :) Paistaa niin läpi. "löysin oikeat koot myyjien avulla" paljastaa viimeistään. Nehän tuputtaa aina LIIAN PIENIÄ kokoja, en kyllä ymmärrä miksi.
LOL! Heti kun jollakulla on ollut hyvä kokemus, niin johan sataa miinuspeukkuja :D Eikö sovi teidän pirtaan? Vai ettekö usko mahdolliseksi? Sopii mennä itse kokeilemaan :)
T. Se tyytyväinen Jumbon Vilan asiakas (viimeisin(?))
Bestsellerin myymälöissä on muutenkin hämärää toimintaa. Myydä ja tuputtaa pitää, mutta ei siellä kyllä mitään proviikkapalkkaa ole. :) eräässä putiikissa olin töissä ja oli niin kiireinen viikko että myymäläpääliklö sanoi ihan pokkana että nyt on niin kiire että tällä viikolla ei päde edes työehtosopimuksen mukaiset tauot. Laatufirma. Not.
Väitänpä, että Vila/Vero Moda tekisi x10 enemmän voittoa jättämällä ton pakkomyynnin/tuputuksen kokonaan pois, vaikka joidenkin mielestä tyrkyttäminen tuntuu tehokkaalta vaihtoehdolta. Ihmiset uskaltaisivat jopa tulla kokeilemaan vaatteita, tällä hetkellähän tilanne on se, että myyjät karkoittavat mahdollisetkin asiakkaat pois.
On varmaan aika yksinkertaista ymmärtää, että jos kukaan ei halua mennä liikkeeseen, tuottoa ei synny.
+ Tervehtiminen
+ Tarjotaan asiakkaalle apua
+ Kysytään tarvitseeko sovituskopissa toista kokoa
+ Ystävällinen palvelu kassalla
- Tuputus ("No hei kaikki tarvii perustoppeja, osta osta osta")
- Perässä kulkeminen
- Vaatteiden pakonomainen esittely/mainostaminen ("täs olis nää hirveen hienot juuttihousut!")
- Yli-ihkutus ("Toi on niin sun tyylinen! Sopii sulle NIIN hyvin!")
- Sovituskoppiin mukaan änkeminen
- Tekopirteys
Toistan kysymykseni.Missä te oikein käytte?
Jumbossa ja Willassa saa ainakin katsella ihan rauhassa. Tai ainakin minä saan kun tervehdin myyjää kauppaan astuessani ja hänen avuntarjoukseensa vastaan, että mä katselen.
Itse olen ollut Vilassa töissä ja se oli kyllä ehdottomasti parhain työpaikka missä olen ollut.. Ei meille mitään puhutteluita tullu jos ei nyt sattunu olemaan niin hyvät myynnit. Hittoako menette niihin kauppoihin jos on noin iso ongelma saada apua? Eikä meidän myymälässä ollut mitään bimboja vaikka pirteästi tervehditäänkin. Vai pitäisikö siellä aneemisena kulkea, että miellyttäisi teitä sisäänpäinsulkeutuneita perussuomalaisia juntteja, joille ei yksikään tuntematon saa puhua? :D
Ja ihan niistä hiton ihkuista juuttihousuista, ne on oikeasti hyvät ja suosittelin housuja ihan rehellisesti jos joku niitä katsoi. Minulla ei ole tarvetta suositella ihmisille paskaa. Toiseksi, suositellaan kyseisissä housuissa mahd pientä kokoa että muotoon venyttyään ne ei ole käyttökelvottomat!!! Itseäni ei ainakaan huvittaisi lökäpöksyissä kävellä, joten en muitakaan kehota tekemään niin (erllei ole tarkoituksena..)
Ja se on totta että moni on löytänyt vaatteita joita ei olisi yksin katsonut, että kyllä siitä "tuputuksestakin" on joskus asiakkaille hyötyä. Ja jos kassalla KYSYY tarvitsetko toppia, niin ei se mitään tuputusta vielä ole.
Me olemme vaateliikkeen myyjiä, emmekä ruokakaupan kassamyyjiä (joilta hyvä kun hymyäkään saa), ja meidän tehtävä on myydä!
Säälittää noin suppeakatseiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä että asioissa on monta puolta. Tuntuu että teillä ei pyöri päässä mitään muuta kuin ne silmät.. :DD
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 12:39"]
Itse olen aina saanut loistavaa palvelua VILASTA. Kahden lapsen äitinä ja nyt 4 vuotta kotona olon jälkeen menin juurikin VILAAN päivittämään tyylini uusiksi ennen töihin paluuta. Asiointi on aina helppoa, vaikka ei aina tietäisikään mitä hakee. Oma vartalonikin on vuosien aikana muuttunut aikalailla, niin ammattimaisen myyjän avulla löytyy helposti oikeat koot. Suomessa ja maailmalla on aivan liikaa mitätöntä, välittämätöntä ja olematonta palvelua. Vilassa aidosti välitetään asiakkaista ja siellä tulee hyvä mieli. Olen usein ollut myös vain katselemassa, eikä se ole ollut ongelma koskaan. Kiitos siis hyvistä myyjistä, jotka selkeästi intohimoisesti tekevät työtään. :)
[/quote]
Vilan myyjä tai myymäläpäällikkö :) Paistaa niin läpi. "löysin oikeat koot myyjien avulla" paljastaa viimeistään. Nehän tuputtaa aina LIIAN PIENIÄ kokoja, en kyllä ymmärrä miksi.
[/quote]
Entäpä jos joku on oikeasti löytänyt??? Voiko näin idioottia porukkaa edes olla olemassa:D no sen tietää kun vauva.fin äidit, joilla ei ole muuta elämää kun haukkua muita ovat vauhdissaan. Kuka jaksaa olla noin v**** negatiivinen aina.
"Tuputtaa aina LIIAN PIENIÄ kokoja", taidat olla käynyt useastikin Vilassa? Todella järkevää mennä sinne kerta toisensa jälkeen itseään kiusaamaan, kun hyvä asiakaspalvelu on noin kauheaa.. :D
Mulle myytiin juuri Vilassa oman lapseni ristiäisiin kauheat vaatteet.. :) :) oli paniikki päällä ja kiire ja ahdisti, kun mitään ei löytynyt. Sitten tässä kaupassa oli "ystävällinen" nuori nainen, joka valitsi yhden mekon ja siihen paidan (alle) ja sitten tietty kaikki korut ym tilpehöörit päälle. Olin niin "sekaisin" ja toisaalta tyytyväinen, että jotain löytyi ja myyjä niin vannotti, että näytän mahtavalta ym. Pakko oli näitä vaatteita käyttää, kun muuta ei ollut...mutta tuolla kaapissa ne ovat muutaman vuoden jo lojuneet.
Myynti oli vain tälläkin mielessä, eikä se, että sopiiko vaatteet minulle tai ovatko edes kivan näköiset.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:37"]

Myyjän silmään vaatteet ovat voineet näyttää oikeasti kivalta. :) Meistä jokainen on pahin kriitikko itselleen, ja omaan silmään kaikki näyttää huonommalta kuin toiste. enkä usko että ne nyt aivan järkyttävät ovat olleet kerta olet ne ostanut. Ei kukaan niin sekaisin voi olla.
Mua ärsyttää kans Vero Modassa se tuputus ja perässä käveleminen. Tullaan sovituskopin lähelle huutelemaan ja katsomaan miltä vaatteet näyttävät. Sitten haetaan 100 eri mallia ja väriä, sekä tuodaan laukkuja ja koruja, mitkä sopisivat paidan/housujen kanssa.
Just viimeksi muistin tämän, kun astuin kauppaan sisään. Onneksi oli vain kaksi myyjää ja heillä jo omat uhrinsa. :) sain rauhassa katsella, vaikkakin toinen seurasi koko ajan katseellaan ja odotti varmasti milloin pääsisi minuun käsiksi.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:40"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:37"]
Mulle myytiin juuri Vilassa oman lapseni ristiäisiin kauheat vaatteet.. :) :) oli paniikki päällä ja kiire ja ahdisti, kun mitään ei löytynyt. Sitten tässä kaupassa oli "ystävällinen" nuori nainen, joka valitsi yhden mekon ja siihen paidan (alle) ja sitten tietty kaikki korut ym tilpehöörit päälle. Olin niin "sekaisin" ja toisaalta tyytyväinen, että jotain löytyi ja myyjä niin vannotti, että näytän mahtavalta ym. Pakko oli näitä vaatteita käyttää, kun muuta ei ollut...mutta tuolla kaapissa ne ovat muutaman vuoden jo lojuneet.
Myynti oli vain tälläkin mielessä, eikä se, että sopiiko vaatteet minulle tai ovatko edes kivan näköiset.
[/quote]
Myyjän silmään vaatteet ovat voineet näyttää oikeasti kivalta. :) Meistä jokainen on pahin kriitikko itselleen, ja omaan silmään kaikki näyttää huonommalta kuin toiste. enkä usko että ne nyt aivan järkyttävät ovat olleet kerta olet ne ostanut. Ei kukaan niin sekaisin voi olla.
[/quote]
Ja kaikilla on erilainen maku. Mikä miellyttää toista, toinen ei voi sietää sitä.
Oletteko koskaan miettineet, että myyjä jonka asiakaspalvelu ei ole laadukasta, on ehkä väärällä alalla. Kun myynti ei suju luontevasti, myyntilukuja yritetään nostaa ylenpalttisella pirtsakkuudella ja tuputtamisella. Ja joskus sellaiseen sortuu vain siksi, että kukaan ei osta mitään, joka johtaa epätoivoon. Nykypäivän palkoilla ja ruokien hinnoilla ei vaatteita hirveästi ostella, mutta silti eri vaatekauppoja on joka kulmalla.
Toiset ketjut haluavat menestyä laadukkaalla asiakaspalvelulla, eikä siinä ole mitään väärää jos myyjät ovat ammattitaitoisia. On varmasti totta, että joissakin myymälöissä saattaa olla hieman ärsyttäviä ns. bimboja, mutta he eivät ehkä sovi ammattiin sitten. Älkää siis yleistäkö jokaista Vilan tai Vero Modan myyjää.
Muutenkin, eikö joskus voisi päästää irti liiasta negatiivisuudesta ja kokeilla, osaako myyjä auttaa sinua löytämään jotain kivaa itsellesi? Ei se välttämättä aina onnistu, mutta mitä häviät siinä, jos sovitat pari ylimääräistä paitaa, ja ehkä huomaat että täähän olikin kiva? Et mitään. Ja saatat jopa huomata että asiakaspalvelu on joskus ihan jees, eikä aina pelkkää tuputtamista ja ärsyttäviä tekoripsipellejä. Myyjien kanssa voi jutella muutenkin muustakin kuin myymälän tuotteista ja niiden ostamisesta. Ihan vaikka niitä näitä, vaikka et kassan kautta menisikään. Me ketkä työstämme tykätään, välitetään asiakkaista oikeasti, eikä pueta sinua tahallaan pelleksi.
T: Monta kiitosta apua vastaanottavilta asiakkailta saanut
Jaha. Pääkonttori on antanut jo ekoille myyjille käskyn tulla levittämään vastakkaista ilosanomaa ketjuun.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 21:24"]
Jaha. Pääkonttori on antanut jo ekoille myyjille käskyn tulla levittämään vastakkaista ilosanomaa ketjuun.
[/quote]
Ihan kuule omasta tahdosta kirjotan, kun ottaa päähän tuommoset ihme valittajat! Ja sitten kun joku tykkää omasta työstään niin heti on firman isot herrat käskeny tekemään niin :D onnee elämälle tuolla asenteella (y)
Kierrätyspaikoista saat muutamalla eurolla aivan yhtä hyvät farkut.
Mistä keksitte seuraavaksi ulista? Siitä kun lääkärit hoitaa potilaita, hemmetti kuinka rasittavaa! Myyjät on myyjiä, eikä mitään vaatteitten viikkaajia, joten jos haluat mennä kivijalkakauppaan , niin sinuun tullaan ottamaan kontaktia. Jos et sitä kestä, niin älä mene.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 21:21"]Oletteko koskaan miettineet, että myyjä jonka asiakaspalvelu ei ole laadukasta, on ehkä väärällä alalla. Kun myynti ei suju luontevasti, myyntilukuja yritetään nostaa ylenpalttisella pirtsakkuudella ja tuputtamisella. Ja joskus sellaiseen sortuu vain siksi, että kukaan ei osta mitään, joka johtaa epätoivoon. Nykypäivän palkoilla ja ruokien hinnoilla ei vaatteita hirveästi ostella, mutta silti eri vaatekauppoja on joka kulmalla.
Toiset ketjut haluavat menestyä laadukkaalla asiakaspalvelulla, eikä siinä ole mitään väärää jos myyjät ovat ammattitaitoisia. On varmasti totta, että joissakin myymälöissä saattaa olla hieman ärsyttäviä ns. bimboja, mutta he eivät ehkä sovi ammattiin sitten. Älkää siis yleistäkö jokaista Vilan tai Vero Modan myyjää.
Muutenkin, eikö joskus voisi päästää irti liiasta negatiivisuudesta ja kokeilla, osaako myyjä auttaa sinua löytämään jotain kivaa itsellesi? Ei se välttämättä aina onnistu, mutta mitä häviät siinä, jos sovitat pari ylimääräistä paitaa, ja ehkä huomaat että täähän olikin kiva? Et mitään. Ja saatat jopa huomata että asiakaspalvelu on joskus ihan jees, eikä aina pelkkää tuputtamista ja ärsyttäviä tekoripsipellejä. Myyjien kanssa voi jutella muutenkin muustakin kuin myymälän tuotteista ja niiden ostamisesta. Ihan vaikka niitä näitä, vaikka et kassan kautta menisikään. Me ketkä työstämme tykätään, välitetään asiakkaista oikeasti, eikä pueta sinua tahallaan pelleksi.
T: Monta kiitosta apua vastaanottavilta asiakkailta saanut
[/quote]
Kyllä minusta on OK keskustella myyjien kanssa niistä näistä. Pieni small talk on piristävää, mutta nyt ei puhutakaan mistään sanahelinästä vaan siitä, miten oikeasti Vilan liikkeissä tulee olo, että haluaa helvettiin sieltä ja nopeasti. Apua voi tarjota mutta jos siitä kieltäytyy niin miksi sitä ei voi uskoa?
Ahdistavaa perässä kulkemista, itse ei edes uskalla koskettaa mihinkään kun haluaa rentoutua shoppailen, eikä vääntää tekohymyä myyjän kehu-kommenteille, kun ei halua olla tylykään. Oikeasti, kun astut sisään kimppuusi hyökätään heti. Vilkaiset yhtä tuotetta ja se ylistetään maasta taivaisiin. Jos päätät ostaa jotakin, yritetään vielä tuputtaa jotain ylimääräistä kassalla. Rasittavaa ja vaivaannuttavaa kieltäytymistä koko ajan! Kun myyjä tyrkyttää jotakin jo kolmatta kertaa niin ei edes jaksa kommentoida mitään.. TILANNETAJU ON AVAINSANA!
Aika paljon on tullut palautetta asiaan liittyen. Ja tämä on vain murto-osa siitä. Ehkä sen sijaan että me asiakkaana miettisimme miten "myyjä löytäisi meille jotain uutta ja asiakaspalvelu on joskus jees" te myyjät oppisitte lukemaan asiakkaita.
On kyllä todella lyhytnäköistä jos kauppiaat kuvittelevat että tuputusmyynti kannattaa. VAIKKA saisivat 50 % :lle myytyä tuputtamalla niin näistä vain muutama tulee enää takaisin kauppaan.
Minä käyn vain stokka Vilalla