Lue keskustelun säännöt.
Isättömyys vaivaa
02.04.2014 |
Odotan esikoistani avomiehen kanssa. Odotusaikana olen miettinyt omaa isättömyyttäni ja mietin, miten tämä vaikuttaa.
En osaa sanoa, onko minulla isää vai ei. Fyysisesti kyllä, mutta henkisesti ei ikinä. Isäni, jos häntä voi sellaiseksi edes kutsua, ei ole ikinä ollut läsnä elämässäni, vaikka onkin 15 vuotta saman katon alla aikoinaan asunut.
Luonteeltaan hän on narsistinen, itsekäs, muista piittaamaton, äkkipikainen ja tunteeton. Hän käyttäytyi koko lapsuusaikani kuin vihaisi meitä lapsia. Äyski, huusi, raivosi, läpsi syyttä, uhkaili itsemurhalla, käytti henkistä väkivaltaa ja löi rangistukseksi. Oikeastaan en tunne sitä ihmistä ollenkaan, en ole koskaan tuntenut Minulle naapurin puolituttu vanha mieskin oli läheisempi, kuin tämä "isä". En ole myöskään koskaan kokenut häntä millään tavoin isäksi. Äiti meidät hoiti ja elätti, auttoi ja kannusti. Isä oli lähinnä vain se joku pelottava ihminen, joka sattui asumaan samassa kämpässä.
Vaikka tiedän, että oman lapseni isä on aivan toisenlainen, mietin silti tällaisia. En tiedä, miksi.
Kommentit (39)
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 14:47"]
heti täällä jotkut vinkumassa, miten ap ei ole oikeasti isätön...
[/quote]
Eihän hän olekaan. Ap kasvoi kertomansa perusteella narsistisen ja itsekkään isän kanssa. Isätön kasvaa ilman isää. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja, mutta erilaisia silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 19:14"] Eihän hän olekaan. Ap kasvoi kertomansa perusteella narsistisen ja itsekkään isän kanssa. Isätön kasvaa ilman isää. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja, mutta erilaisia silti.
[/quote]
minun nähdäkseni on, jos isä ei ole millään tavoin kuulunut elämään. isyys on jotain aivan muuta.
Isätön vaikka asuit isän kanssa saman katon alla? Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
Jep, asuin ne ajat, kun tämä ei ollut jossain psykiatrisilla hoidettavana.
On ihan normaalia, että kun on tulossa omia lapsia/on omia lapsia, alkaa käydä omaa lapsuuttaan läpi.
Jos tunnet, että haluat enemmänkin käydä asioita läpi/tunnet tarvitsevasi tukea, kannattaa kääntyä psykologin puoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:07"]
Isätön vaikka asuit isän kanssa saman katon alla? Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
[/quote]
Niin, ja miten se on niiltä "oikeesti" isättömiltä pois, jos minä en koe sitä miestä isäkseni?
Sen kun vaan itse pitävät häntä isänään ja kokekoot, minkälaista se on, kun on "oma isä".
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:07"] Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
[/quote]
toisenlaista isättömyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:18"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:07"]
Isätön vaikka asuit isän kanssa saman katon alla? Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
[/quote]
Niin, ja miten se on niiltä "oikeesti" isättömiltä pois, jos minä en koe sitä miestä isäkseni?
Sen kun vaan itse pitävät häntä isänään ja kokekoot, minkälaista se on, kun on "oma isä".
[/quote]
Ei kai se keneltäkään mitään ole pois. Mutta ei silti huono tai narsistinen isä tarkoita samaa kuin isättömyys.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:37"] Ei kai se keneltäkään mitään ole pois. Mutta ei silti huono tai narsistinen isä tarkoita samaa kuin isättömyys.[/quote]
Mitä eroa sillä on?
Kun käytännössä sitä isyyttä ei ollut millään tavalla. Isämme ollessa sairaalajaksoilla arki äidin kanssa jatkui ihan niin kuin ennenkin. Ei vain tarvinut koko ajan kotona kulkea varpaillaan peläten, että isä suuttuu milloin mistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi isää täytyisi pitää isänä, jos hän ei ole koskaan isänä ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kannalta voi olla parepi ettei isää ole ollenkaan kuin se että läsnä on joku hirviö. Lapsen kannalta merkittävää on se, onk hän saanut jonkun aikuisen taolta vahemmuutta; ja sitä on kahta lajia; äidillistä ja isällistä. Jo ei sitä isällistä huolenpitoa tai mallia miehestä ole saanut, on jo monin tavoin "isätön", parhaassa tapauksessa niin, ett isättömyyden lisäksi on kokenut pahoinpiteöyä, jotka sitten aiheuttavatkin valtavia muit ongelmia.
Ap:lle sanoisin, että lapsen tulo paitsi herkistää sua, johdattaa sut sen äärelle, millaista hoivaa olet itse saanut. ja jos uskallat kuunnella sisintäsi, sieltä noussee paljon surua ja vihaa. Kun näet kuinka lapsesi isä hellii tätä, tunnistat- vaikka alitajuisesti-sen kaiken mitä itse olet jäänt paitsi. Ja se tekee todella kipeää. Kannattaa antaa itseleen lupa surra- ja vihata, koska se juuri on lapsen ihme; hänen kauttaan sä saat kokea sen hyvän, kun se tapahtuu sun lapselle, se eheyttää myös sua, ja sukupolvien ikävät ketjut katkeavat; sun lapsella on parempi lapsuus. Ja se on suuri asia. Onnea matkalle!
On olemassa biologinen isä ja sitten se tärkeämpi käsite isästä: joku joka täyttää oikeasti sen roolin. Vaikka isä olisi kuollut, hän elää mielikuvissa ja on sitä kautta läsnä. Voi lohduttautua ajatuksella, että isä olisi rakastanut minua jos hän eläisi. Tunnekylmä isä taas lyö kerralla kaikki toiveet ja mahdollisuuden lohduttautua maan rakoon. Oman lapsen saaminen usein herättää sen lohduttomuuden, koska ymmärtää, miten vanhemman pitäisi rakastaa ja mitä vaille on jäänyt. Päinvastoin, isä on henkisesti pahoinpidellyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 19:14"] Eihän hän olekaan. Ap kasvoi kertomansa perusteella narsistisen ja itsekkään isän kanssa. Isätön kasvaa ilman isää. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja, mutta erilaisia silti.
[/quote]
Onhan? :D
Ilman isää kasvamiselta tuo miun korvaan kuulostaa.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:43"]
On olemassa biologinen isä ja sitten se tärkeämpi käsite isästä: joku joka täyttää oikeasti sen roolin. Vaikka isä olisi kuollut, hän elää mielikuvissa ja on sitä kautta läsnä. Voi lohduttautua ajatuksella, että isä olisi rakastanut minua jos hän eläisi. Tunnekylmä isä taas lyö kerralla kaikki toiveet ja mahdollisuuden lohduttautua maan rakoon. Oman lapsen saaminen usein herättää sen lohduttomuuden, koska ymmärtää, miten vanhemman pitäisi rakastaa ja mitä vaille on jäänyt. Päinvastoin, isä on henkisesti pahoinpidellyt.
[/quote]
Nimenomaa. Vaikka menettäisikin isänsä, niin jos hänestä on ehtinyt muodostua edes jonkinlainen käsitys, voi isä muistojen kautta olla "osa elämää".
Eli vaikka isä olisikin kuollut, voi lapsille jäädä käsitys hyvästä isästä. Paskojen isien lapsilla ei näitä ole.
Minä puolestani en koe olevani isätön, vaikka isäni onkin kuollut. Kuoli ollessani 14-vuotias. Ehdin tutustua isääni ihmisenä ja hän antoi mitä parhaimmat lähtökohdat elämälleni, vaikkei enää olekaan täällä.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:07"]
Isätön vaikka asuit isän kanssa saman katon alla? Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
[/quote]
miksi hemmetissä aina vedotaan tähän "toisilla ei oo isää ollenkaa"?
Luulenpa, että totaalinen isättömyys on lapselle parempi vaihtoehto kun ap:n isä.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 09:42"] miksi hemmetissä aina vedotaan tähän "toisilla ei oo isää ollenkaa"?
[/quote]
niiinpä!
ihan kun se, että toisilla on paska isä olisi aina parempi, kuin jonkun tilanne, joka on ah-niin-traagisesti jäänyt KOKONAAN ilman isää.
Vittu huoh.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 12:49"]
Hei
On totta, että raskausvaiheessa ja sen jälkeenkin oma vanhemmuus ja oma lapsuus mietityttävät.
Yksi paikka jossa voi käydä juttelemassa, on psykologinen vyöhyketerapeutti. Minulla on tosi hyviä kokemuksia. Saat jo yhdestä kerrasta paljon irti. Hän osaa esittää kysymyksiä ja samalla painelee kehon eri osia.
Ei tarvitse samalla tavalla sitoutua kuten terapiaan, eikä tarvitse tuntea olevansa terapian tarpeessakaan. Mutta helposti saatatte päästä asian ytimeen ja oikeat kysymykset ja juttelu saattaa yllättävän nopeasti auttaa.
[/quote]
Kiitos vinkistä, kuulostaa mielenkiintoiselta.