Lue keskustelun säännöt.
Isättömyys vaivaa
02.04.2014 |
Odotan esikoistani avomiehen kanssa. Odotusaikana olen miettinyt omaa isättömyyttäni ja mietin, miten tämä vaikuttaa.
En osaa sanoa, onko minulla isää vai ei. Fyysisesti kyllä, mutta henkisesti ei ikinä. Isäni, jos häntä voi sellaiseksi edes kutsua, ei ole ikinä ollut läsnä elämässäni, vaikka onkin 15 vuotta saman katon alla aikoinaan asunut.
Luonteeltaan hän on narsistinen, itsekäs, muista piittaamaton, äkkipikainen ja tunteeton. Hän käyttäytyi koko lapsuusaikani kuin vihaisi meitä lapsia. Äyski, huusi, raivosi, läpsi syyttä, uhkaili itsemurhalla, käytti henkistä väkivaltaa ja löi rangistukseksi. Oikeastaan en tunne sitä ihmistä ollenkaan, en ole koskaan tuntenut Minulle naapurin puolituttu vanha mieskin oli läheisempi, kuin tämä "isä". En ole myöskään koskaan kokenut häntä millään tavoin isäksi. Äiti meidät hoiti ja elätti, auttoi ja kannusti. Isä oli lähinnä vain se joku pelottava ihminen, joka sattui asumaan samassa kämpässä.
Vaikka tiedän, että oman lapseni isä on aivan toisenlainen, mietin silti tällaisia. En tiedä, miksi.
Kommentit (39)
11: no ainahan puhutaan kuinka tärkeä isä on lapselle, ja syyllistetään yksinhuoltajia jne. Joten kai ihan loogista, että huonoakin isää pidetään parempana kuin isättömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:07"]
11: no ainahan puhutaan kuinka tärkeä isä on lapselle, ja syyllistetään yksinhuoltajia jne. Joten kai ihan loogista, että huonoakin isää pidetään parempana kuin isättömyyttä.
[/quote]
niin millä logiikalla huono isä ON parempi..?
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:07"]
Isätön vaikka asuit isän kanssa saman katon alla? Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
[/quote]
Niiden joilla ei ole isää ollenkaan, ei ainakaan tarvi pelätä isäänsä.
[/quote]
Tästä syystä täydellinen isättömyys on parempi kuin huono isä. Minä, isätön allekirjoitan nämä ja luultavasti myös ne sisarpuoleni, jotka olivat "isättömiä" samasta syystä kuin aloittaja.
Vain siinä mielessä olisi huonommassa asemassa, että avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset olivat jotenkin huonompia vielä minun lapsuudessani ja isättömyys oli häpeä. Ei sentään vielä alaluokilla, kun sattumalta oman luokkani oppilaista vain 25%:lla oli oikea isä ja tavallinen perhe.
Olet kokenut trauman. Isäsuhteesi on ollut ongelmallinen. Olet saamassa lasta.
Pohdintasi on normaalia tilanteeseesi nähden. Jos sinua rupeaa ahdistamaan tai et pääse omin avuin eteenpäin pohdinnassasi, mene psykoterapiaan.
Keskustele asiasta neuvollassa. Jos et ole itse saanut lapsuuden turvaa ja hoivaa, et auttamatta osaa antaa sitä lapsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:21"]
Keskustele asiasta neuvollassa. Jos et ole itse saanut lapsuuden turvaa ja hoivaa, et auttamatta osaa antaa sitä lapsellesi.
[/quote]
Turvaa ja hoivaa olen kyllä saanut, sekä äidiltä että äidin vanhemmilta. Kyllä äiti teki aina parhaansa suojellakseen meitä. Oikeastaan näiden pelottavien isä-kokemusten jälkeen olen entistä enemmän sisäistänyt, miten tärkeä turvallinen kasvuympäristö on.
Eli en ole mikään tunnekylmä ja sosiaalisesti vammainen nuori nainen johtuen tästä kaikesta, jos sitä luulit.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:21"]
Keskustele asiasta neuvollassa. Jos et ole itse saanut lapsuuden turvaa ja hoivaa, et auttamatta osaa antaa sitä lapsellesi.
[/quote]
Varmasti osaa antaa turvaa, hoivaa ja rakkautta lapselleen! Ainakin on oppinut kotona tapahtuneista virheistä ja haluaa tehdä asiat toisin. Onnea ap:lle raskaudesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:29"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:21"]
Keskustele asiasta neuvollassa. Jos et ole itse saanut lapsuuden turvaa ja hoivaa, et auttamatta osaa antaa sitä lapsellesi.
[/quote]
Turvaa ja hoivaa olen kyllä saanut, sekä äidiltä että äidin vanhemmilta. Kyllä äiti teki aina parhaansa suojellakseen meitä. Oikeastaan näiden pelottavien isä-kokemusten jälkeen olen entistä enemmän sisäistänyt, miten tärkeä turvallinen kasvuympäristö on.
Eli en ole mikään tunnekylmä ja sosiaalisesti vammainen nuori nainen johtuen tästä kaikesta, jos sitä luulit.
[/quote]
Ok. Isä asia selvästi vaivaa sinua, joten ei siitä puhumisesta haittaakaan voi olla.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:29"]
Turvaa ja hoivaa olen kyllä saanut, sekä äidiltä että äidin vanhemmilta. Kyllä äiti teki aina parhaansa suojellakseen meitä.
[/quote]Sori vaan, mutta ei todellakaan tehnyt. Hyvä äiti ei olisi jäänyt elämään tuollaisen miehen kanssa, vaan olisi oikeasti suojellut lapsiaan pahalta isältä ja eronnut. Sulla on vielä vaaleanpunaiset lasit naamalla äitisi suhteen.
Mietipä vähän mitä itse tekisit, jos joku alkaisi läpsiä ja haukkua SINUN lapsiasi ja he joutuisivat elämään koko ajan pelossa? Olisitko hyvä äiti kun vain lohduttaisit heitä, mutta jäisit tilanteeseen vuosi toisensa jälkeen? Et todellakaan olisi, äitisi on yhtä syyllinen kuin isäsikin. Isäsi oli pahointekijä, mutta äitisi oli mahdollistaja ja se on jopa vieläkin pahempaa. Kannattaa pohtia asiaa tuoltakin kannalta, tällä hetkellä sinulla on vielä (ymmärrettävän) kieroutunut käsitys siitä mikä on hyvää äitiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sorry mutta en nyt usko, että on mitään hyötyä alkaa neuvolassa avautua tuollaisista.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:36"] Sori vaan, mutta ei todellakaan tehnyt. Hyvä äiti ei olisi jäänyt elämään tuollaisen miehen kanssa, vaan olisi oikeasti suojellut lapsiaan pahalta isältä ja eronnut. Sulla on vielä vaaleanpunaiset lasit naamalla äitisi suhteen.
Mietipä vähän mitä itse tekisit, jos joku alkaisi läpsiä ja haukkua SINUN lapsiasi ja he joutuisivat elämään koko ajan pelossa? Olisitko hyvä äiti kun vain lohduttaisit heitä, mutta jäisit tilanteeseen vuosi toisensa jälkeen? Et todellakaan olisi, äitisi on yhtä syyllinen kuin isäsikin. Isäsi oli pahointekijä, mutta äitisi oli mahdollistaja ja se on jopa vieläkin pahempaa. Kannattaa pohtia asiaa tuoltakin kannalta, tällä hetkellä sinulla on vielä (ymmärrettävän) kieroutunut käsitys siitä mikä on hyvää äitiyttä.
[/quote]
Olen kyllä tietoinen äitini virheestä. On hän itsekin sen myöntänyt, että olisi pitänyt erota jo paljon aikaisemmin. Mutta toisaalta ymmärrän, koska tämän miehen narsistisuus ja kiinnipitäminen oli todella sairasta. Uhkasi mm. alkaa vainoamaan meitä ja tulla yöllä polttamaan asuntomme, jos hän jäisi yksin.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten en näe mitään syytä kantaa katkeruutta äitiäni kohtaan. Ehkä hän olisi voinut toimia asiassa paremmin, mutta turhaa vatvontaa. Mutta eihän tämä tarkoita, että itse tekisin asiat samoin. Itse en todellakaan jäisi tuollaiseen suhteeseen. Enkä koe äitini valintojen ja virheiden vaikuttavan omaan äitiyteeni, ainakaan noin kuin sinä asian ilmaisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäisit asettua isäsi asemaan. Ei ihminen synny sairaana, jotakin hänenkin lapsuudessaan, nuoruudessaan ja aikuisuudessaan on tapahtunut. Sukurasite tai vastaavaa, joka saattaa periytyä. Et sinä voi vielä tietää millainen äiti sinä olet lapsellesi. Kaikkihan me vannomme pyhiä valoja, että emme toista vanhempiemme virheitä jne. Mutta tuolla ulkona kasvana lasten ja nuorten joukko kertoo, jotakin ihan muuta.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:52"]
Yrittäisit asettua isäsi asemaan. Ei ihminen synny sairaana, jotakin hänenkin lapsuudessaan, nuoruudessaan ja aikuisuudessaan on tapahtunut. Sukurasite tai vastaavaa, joka saattaa periytyä. Et sinä voi vielä tietää millainen äiti sinä olet lapsellesi. Kaikkihan me vannomme pyhiä valoja, että emme toista vanhempiemme virheitä jne. Mutta tuolla ulkona kasvana lasten ja nuorten joukko kertoo, jotakin ihan muuta.
[/quote]
No joo elämäntapavalittaja/-ruikuttajaluonne, osaamattomuus olla kiitollinen yhtään mistään, itsekeskeisyys ja narsistisuus, "krooninen masennus" jne. Äitinsä ihan samanlainen, samoin veljensä.
En silti koe, että mitkään ongelmat sallisi tuollaisen käytöksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:37"] Ei kai se keneltäkään mitään ole pois. Mutta ei silti huono tai narsistinen isä tarkoita samaa kuin isättömyys.[/quote]
Miksi sitä sitten niin kovin jankataan. "No onha sulla kuitenki isä!!1"
Isätön voi olla muutenkin, kuin että isää ei ollenkaan olisi.
Aika noloa ruveta syyllistämään ap:n äitiä siitä, että ei eronnut tästä miehestä. Ihmissuhteet eivät ole niin yksioikoisia kuin monet tuntuvat ajattelevan.
Sitten teemaan isättömyys. Olen kasvanut ja elänyt isättömänä koko ikäni. En edes tietoisesti ole koskaan tavannut häntä. Hän on kuulemma kerran käynyt katsomassa minua, kun olin vauva, mutta nukuin sen pikavierailun ajan. En syytä tuota tuntematonta, nyt jo edesmennyttä isääni vastuun pakoilusta. Hän olisi halunnut vastuun kantaa, mutta äkkipikainen äitini esti sen, ei sallinut edes, että isästä olisi puhuttu. Nimenkin sain vasta muutama vuosi sitten sukulaisilta. Nyt yritän ottaa selvää isästäni ja sisaruksistani.
Isänkaipuu on aika monisyinen juttu. Varhaisimmassa lapsuudessa en sitä tuntenut, sillä olihan minulla isoisä ja enot miehenmalleina. Oikeastaan vasta alakouluikäisenä kaipuu iski ajoittain. Kun tuli nujakkaa kavereiden kesken, niin helposti sanottiin, että kerron kyllä iskälle, kun se tulee illalla kotiin. Ei sen rinnalla olisi kuulostanut miltään sanoa kertovansa äidille. Oli minulla siinä vaiheessa jo isäpuoli, mutta ei hän ollut isä. Se tärkeä henkinen side puuttui. Kyllä hänkin saattoi joskus tervata sukset tai korjata polkupyörän, mutta kauhean vaikea oli pyytää häntä tekemään jotakin.
Seuraavan kerran isän puuttuminen ja tuntemattomuus iski voimalla, kun toinen sukupuoli alkoi kiinnostaa ja seurustelu tuli ajankohtaiseksi. Sodan jälkeen monet perheet olivat hajonneet eivätkä sisarukset tienneet mitään toisistaan. Lehdissä oli kirjoituksia, miten nuoret olivat seurustelleet jo jonkin aikaa, kun kävikin ilmi, että he olivat sisaruspuolia tai jopa täyssisaruksia. Luin nuo jutut tarkasti ja pelkäsin, että minulle voisi käydä samoin, vaikka olinkin nuorempi. En tiennyt, missä isä asui ja oliko hänellä lapsia ja jos, niin minkä ikäisiä.
Sanotaan, että hylätty lapsi, vaikkei hän itse edes olisi konkreettisesti hylkäystä kokenutkaan, kärsii siitä tavalla tai toisella koko ikänsä. Allekirjoitan tuon. Se ilmenee tietysti eri ihmisillä eri tavoin. Minulla se todentui mm. vaikeutena sitoutua toiseen ihmiseen. Pelko hylätyksi tulemisesta oli alitajuisesti aina läsnä. Tästä johtuu, että syvempiä ihmissuhteita minulla on aina ollut vähän, en ole sitoutunut eli solminut parisuhdetta enkä hankkinut lapsia. Syitä näihin voi tietysti olla muistakin, mutta koen tuon hylkäyksen merkittävimmäksi syyksi.
Jotkut tuolla aiemmin yrittivät jopa syyllistää siitä, että isää ei ole. Pitäisi olla vaan tyytyväinen, ettei ole ollut pahaa tai sairasta isää. Teille, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia minkäänlaisesta isättömyydestä, sanoisin: Älkää lyöty lyötyä.
Hei
On totta, että raskausvaiheessa ja sen jälkeenkin oma vanhemmuus ja oma lapsuus mietityttävät.
Yksi paikka jossa voi käydä juttelemassa, on psykologinen vyöhyketerapeutti. Minulla on tosi hyviä kokemuksia. Saat jo yhdestä kerrasta paljon irti. Hän osaa esittää kysymyksiä ja samalla painelee kehon eri osia.
Ei tarvitse samalla tavalla sitoutua kuten terapiaan, eikä tarvitse tuntea olevansa terapian tarpeessakaan. Mutta helposti saatatte päästä asian ytimeen ja oikeat kysymykset ja juttelu saattaa yllättävän nopeasti auttaa.
heti täällä jotkut vinkumassa, miten ap ei ole oikeasti isätön...
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:07"]
Isätön vaikka asuit isän kanssa saman katon alla? Mitä se sitten on, kun ei ole isää ollenkaan?
[/quote]
Niiden joilla ei ole isää ollenkaan, ei ainakaan tarvi pelätä isäänsä.