Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monet vanhemmat ovat täysin kujalla lastensa kanssa?
25.11.2020 |
Olen itse alan vaihtaja ja melko vastikään siirtynyt töihin varhaiskasvatuksen pariin. Ikää on lähemmäs 40v ja itselläni myös useampi lapsi.
Ja täytyy todeta, että olen pöyristynyt siitä miten pihalla ja epävarmoja nykyvanhemmat ovat omien lastensa kasvatuksesta! Kaikkein epävarmimmat tapaukset tuovat lapsensa hoitoon vaikka eivät ole edes töissä itse tai äiti esim vauvan kanssa kotona. Järjestäen nämä lapset ovatkin tavallista ”hankalampia” tapauksia, joten ymmärrän periaatteessa vanhempia. Mutta kun tapaan vanhemmat ja seuraan ihan pienenkin hetken heidän vuorovaikutusta lapsen kanssa, en ihmettele yhtään! Ihan pienen lapsen (tällä tarkoitan 1-2-vuotiasta) annetaan päättää minne mennään päivähoidosta ja milloin ylipäänsä lähdetään ym ym. Kaikissa asioissa kysytään taaperon mielipidettä, eikä uskalleta sanoa ei! Miten vanhemmat eivät ymmärrä, että aiheuttavat lapsilleen suurta stressiä tällä tavalla ja sen seurauksena jos jonkinmoista oireilua?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60 ja 70-oluvulla ei kysytty lapsilta mitään. Ei myöskään vietetty aikaa lasten kanssa. Ruoka oli pöydässä klo. 17.00 ja kanssakäyminen muksujen kanssa oli siinä. Teinejä ei myöskään valvottu eli teinit dokas ja teki mitä lystätti. Parempi ennen?
Oikeastaan, juu. Parempi niin, ettei kasvateta olettamaan, että kaikkien pitää olla kauhean kiinnostuneita minun asioistani. Tulee pettymyksiä ja vaikeuksia olla itse kiinnostunut muiden asioista.
Lapset kasvavat paljon enemmän ihan itse kuin meillä on tapana uskotella.
En muista kenenkään kauheasti nirsoilleen missään asiassa. Kyllä se on mielestäni paljon parempi tilanne kuin tämä nykyinen. Totuus ei löydy ihmisen sisältä, sieltä löytyy itsekeskeisyys.
Muistisi pätkii, kyllä nirsoiltiin ja oltiin kiinnostuneita vaikkapa naapurien asioista. Jos se nyt jotenkin liittyy tähän aloitukseen. Muuten muistamillani 70-80 -luvuilla oltiin huomattavasti suvaitsemattomampia kuin nykyään, mutta hienhajusta ei oltu tarkkoja eikä toisten kasvatustapoihin herkästi puututtu. Niissä asioissa on nyt menty toiseen ääripäähän, vaikka ei täällä sentään vielä vaihdeta kaikkia päällimmäisiäkin vaatteita joka päivä niin kuin jossain Amerikassa. Haastankin jokaisen omalta osaltaan ottamaan hiukan rennommin MUITTEN lapsiperheiden asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60 ja 70-oluvulla ei kysytty lapsilta mitään. Ei myöskään vietetty aikaa lasten kanssa. Ruoka oli pöydässä klo. 17.00 ja kanssakäyminen muksujen kanssa oli siinä. Teinejä ei myöskään valvottu eli teinit dokas ja teki mitä lystätti. Parempi ennen?
Oikeastaan, juu. Parempi niin, ettei kasvateta olettamaan, että kaikkien pitää olla kauhean kiinnostuneita minun asioistani. Tulee pettymyksiä ja vaikeuksia olla itse kiinnostunut muiden asioista.
Lapset kasvavat paljon enemmän ihan itse kuin meillä on tapana uskotella.
En muista kenenkään kauheasti nirsoilleen missään asiassa. Kyllä se on mielestäni paljon parempi tilanne kuin tämä nykyinen. Totuus ei löydy ihmisen sisältä, sieltä löytyy itsekeskeisyys.
Muistisi pätkii, kyllä nirsoiltiin ja oltiin kiinnostuneita vaikkapa naapurien asioista. Jos se nyt jotenkin liittyy tähän aloitukseen. Muuten muistamillani 70-80 -luvuilla oltiin huomattavasti suvaitsemattomampia kuin nykyään, mutta hienhajusta ei oltu tarkkoja eikä toisten kasvatustapoihin herkästi puututtu. Niissä asioissa on nyt menty toiseen ääripäähän, vaikka ei täällä sentään vielä vaihdeta kaikkia päällimmäisiäkin vaatteita joka päivä niin kuin jossain Amerikassa. Haastankin jokaisen omalta osaltaan ottamaan hiukan rennommin MUITTEN lapsiperheiden asiat.
En tiedä mitä tarkoitat nirsoilulla, mutta esimerkiksi en muista, että isossa koulussa olisi norkoiltu elvistelemässä, että minähän en koulussa syö.
Tuo naapureiden asioista kiinnostuminen, varmasti siellä oli juoruiluakin (ja jos ei olisi, eihän lopulta kukaan tietäisi mitään mistään). Mutta ennen kaikkea naapurien asioista oltiin kiinnostuneita, koska oltiin kiinnostuneita muidenkin asioista. Ei oltu vaanimassa ja puuttumassa ja etsimässä viranomaisen numeroa. Toisaalta ei tarvinnutkaan vaania, koska käveltiin sisään ja saatiin kahvikuppi eteen.
Kyllä tämä mielestäni liittyy aloitukseen. Koska lapsia on alettu palvoa, se vaikeuttaa kaikkien luontevaa suhtautumista sekä lapsiin että aikuisiin. Normaalin asiallisen käytöksen tilalle tulee kaikenlaista konstailua ja turhaa kommervenkkiä. Ja kun ihmisen huomio kiinnittyy vääriin asioihin, se on suoraan pois oikeista asioista.
Ja kun näin on, on turha syyttää vanhempia pihalla olosta. Ei pihalle menneissä olosuhteissa ole kovin helppoa olla itse sisällä.
Eiköhän tuo ole suurimmaksi osaksi sellaista jutustelua vain. Tarkemmin ajateltuna niin onhan se vähän hassua "kysellä" lähdetäänkö kauppaan kun kuitenkin sinne mennään. Mutta en nyt lähtisi siitä vetämään johtopäätöksiä että lapsi tekee perheen päätökset :D
Kurinpito on nykyään julmuutta ja lasun aihe. Sen vuoksi vanhemmilla ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin yrittää myötäillä lastaan ja siten pitää lapsi edes jollain lailla rauhallisena (=tyytyväisenä).
No mites sitten tämä; en ole ikinä kysynyt kovapäiseltä tytöltäni että mentäiskö tai syötäiskö, silti pistää aina hanttiin. Muistissa on ne monet kerrat tehtiin asioita itkun kera. Tyttö on varmasti pitänyt minua raakalaisena ja kantaa varmaan sen takia kaunaakin. En ymmärrä. Minä olen vanhempi, teen isot päätökset, ei lapsi. Silti tuo luupää jaksaa kyseenalaistaa auktoriteettini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnustan, että itsekin juttelen lapselle vähän tuohon malliin. Omalla kohdalla se ei niinkään ole sitä, että antaisin lapsen päättää, vaan kyselen lähinnä mitä mieltä ja millaisella tuulella hän on. En koe, että esimerkiksi väsyneen ja isäänsä ikävöivän lapsen raahaaminen väkisin kauppaan palvelee ketään, jos lapsi osaa ilmaista, että olisi mieluummin toisen vanhemman kanssa kotona. Jos tämä ei ole mahdollista, on lapsen mielipide kuultu ja voin itse suhtautua tilanteeseen myötätuntoisesti, jos taaperolla palaa käpy kesken kauppareissun. Voin myös selittää lapselle, miksi on pakko käydä siellä kaupassa ensin.
Meillä päätöksentekoa harjoitellaan juurikin sellaisilla pikkujutuilla - puistoon vai mummilaan. Kumpi pillimehu. Puuroa vai leipää. Ei tietenkään aina, mutta välillä. Tunnistan kyllä ilmiön lähipiiristä, kun lapset tuntuvat pyörittävän koko huushollia, enkä edes halua tietää, millaisia käytöshäiriöitä tästä seuraa tulevaisuudessa...
Vierailija kirjoitti:
No mites sitten tämä; en ole ikinä kysynyt kovapäiseltä tytöltäni että mentäiskö tai syötäiskö, silti pistää aina hanttiin. Muistissa on ne monet kerrat tehtiin asioita itkun kera. Tyttö on varmasti pitänyt minua raakalaisena ja kantaa varmaan sen takia kaunaakin. En ymmärrä. Minä olen vanhempi, teen isot päätökset, ei lapsi. Silti tuo luupää jaksaa kyseenalaistaa auktoriteettini.
Kuritatko sitä mitenkään? Vai onko hanttiinlaiton seurauksena vaan keskustelu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko tässä myös vaikutus sillä millaisessa perheessä on itse kasvanut?
Jos on kasvanut perheessä, jossa vanhemman auktoriteetin kuuluu olla ihan pikkujutuissakin ehdoton, tai vaihtoehtoisesti turvattomassakin perheessä, niin tuollainen juttelu ja kysely tuntuu oudolta? Minusta taas tuntuu hassulta, että hyvä ja jämpti vanhemmuus olisi sidottu siihen, että viisas vanhempi jokaisen pikkuaskeleen päivästä tietää ja suunnittelee etukäteen.
Toki vanhemmuutteen myös kasvetaan vähitellen, itsekin olen todennäköisesti muuttanut ohjeistusta selkeämpään suuntaan äitiysvuosien myötä, kun tajuaa että se pikkulapsi tosiaan tajuaa asiat pikkulapsen tavalla?
Suurin osa vanhemmista pärjää minun nähdäkseni ihan hyvin loppujen lopuksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60 ja 70-oluvulla ei kysytty lapsilta mitään. Ei myöskään vietetty aikaa lasten kanssa. Ruoka oli pöydässä klo. 17.00 ja kanssakäyminen muksujen kanssa oli siinä. Teinejä ei myöskään valvottu eli teinit dokas ja teki mitä lystätti. Parempi ennen?
Oikeastaan, juu. Parempi niin, ettei kasvateta olettamaan, että kaikkien pitää olla kauhean kiinnostuneita minun asioistani. Tulee pettymyksiä ja vaikeuksia olla itse kiinnostunut muiden asioista.
Lapset kasvavat paljon enemmän ihan itse kuin meillä on tapana uskotella.
En muista kenenkään kauheasti nirsoilleen missään asiassa. Kyllä se on mielestäni paljon parempi tilanne kuin tämä nykyinen. Totuus ei löydy ihmisen sisältä, sieltä löytyy itsekeskeisyys.
Muistisi pätkii, kyllä nirsoiltiin ja oltiin kiinnostuneita vaikkapa naapurien asioista. Jos se nyt jotenkin liittyy tähän aloitukseen. Muuten muistamillani 70-80 -luvuilla oltiin huomattavasti suvaitsemattomampia kuin nykyään, mutta hienhajusta ei oltu tarkkoja eikä toisten kasvatustapoihin herkästi puututtu. Niissä asioissa on nyt menty toiseen ääripäähän, vaikka ei täällä sentään vielä vaihdeta kaikkia päällimmäisiäkin vaatteita joka päivä niin kuin jossain Amerikassa. Haastankin jokaisen omalta osaltaan ottamaan hiukan rennommin MUITTEN lapsiperheiden asiat.
En tiedä mitä tarkoitat nirsoilulla, mutta esimerkiksi en muista, että isossa koulussa olisi norkoiltu elvistelemässä, että minähän en koulussa syö.
Tuo naapureiden asioista kiinnostuminen, varmasti siellä oli juoruiluakin (ja jos ei olisi, eihän lopulta kukaan tietäisi mitään mistään). Mutta ennen kaikkea naapurien asioista oltiin kiinnostuneita, koska oltiin kiinnostuneita muidenkin asioista. Ei oltu vaanimassa ja puuttumassa ja etsimässä viranomaisen numeroa. Toisaalta ei tarvinnutkaan vaania, koska käveltiin sisään ja saatiin kahvikuppi eteen.
Kyllä tämä mielestäni liittyy aloitukseen. Koska lapsia on alettu palvoa, se vaikeuttaa kaikkien luontevaa suhtautumista sekä lapsiin että aikuisiin. Normaalin asiallisen käytöksen tilalle tulee kaikenlaista konstailua ja turhaa kommervenkkiä. Ja kun ihmisen huomio kiinnittyy vääriin asioihin, se on suoraan pois oikeista asioista.
Ja kun näin on, on turha syyttää vanhempia pihalla olosta. Ei pihalle menneissä olosuhteissa ole kovin helppoa olla itse sisällä.
Lastentarhassa mun paras tarhakaveri tiputteli lihakeiton lihat ruokapöydän alle. Toinen istui silakoiden ääressä niin kauan, että täti kyllästyi ja antoi jättää. Ruokaahan ei siis saanut jättää. Naapurin tyttö kaivoi kotona huolellisesti paprikat ruoasta pois. Koulussa juustokeitto poistettiin ruokalistalt istumalakkojen jälkeen. Minä kyllä pidin näistä ruoista.
Vähän kerrostalossa voitiin huoritella jos avoliitossa asui. Kai se oli sitä muitten asioista huolehtimista sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Syliin nostaminen on hyvä ja tärkeä asia, anna vaan syliä niin paljon kuin jaksat. Ne on muita ne jutut, mitä tarkoituksella kielletään (telkkarin tuuppiminen, hellan nappuloiden vääntäminen yms. Ja nekin kielletään taaperoilta nostamalla lempeästi syliin ja viemällä pois kolttosista).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Syliin nostaminen on hyvä ja tärkeä asia, anna vaan syliä niin paljon kuin jaksat. Ne on muita ne jutut, mitä tarkoituksella kielletään (telkkarin tuuppiminen, hellan nappuloiden vääntäminen yms. Ja nekin kielletään taaperoilta nostamalla lempeästi syliin ja viemällä pois kolttosista).
Aina pitää muistaa olla äärimmäisen lempeä, koska muuten lapsi voi saada traumat (ja perheestä voidaan tehdä lasu).
Oikeastaan, juu. Parempi niin, ettei kasvateta olettamaan, että kaikkien pitää olla kauhean kiinnostuneita minun asioistani. Tulee pettymyksiä ja vaikeuksia olla itse kiinnostunut muiden asioista.
Lapset kasvavat paljon enemmän ihan itse kuin meillä on tapana uskotella.
En muista kenenkään kauheasti nirsoilleen missään asiassa. Kyllä se on mielestäni paljon parempi tilanne kuin tämä nykyinen. Totuus ei löydy ihmisen sisältä, sieltä löytyy itsekeskeisyys.