Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monet vanhemmat ovat täysin kujalla lastensa kanssa?
25.11.2020 |
Olen itse alan vaihtaja ja melko vastikään siirtynyt töihin varhaiskasvatuksen pariin. Ikää on lähemmäs 40v ja itselläni myös useampi lapsi.
Ja täytyy todeta, että olen pöyristynyt siitä miten pihalla ja epävarmoja nykyvanhemmat ovat omien lastensa kasvatuksesta! Kaikkein epävarmimmat tapaukset tuovat lapsensa hoitoon vaikka eivät ole edes töissä itse tai äiti esim vauvan kanssa kotona. Järjestäen nämä lapset ovatkin tavallista ”hankalampia” tapauksia, joten ymmärrän periaatteessa vanhempia. Mutta kun tapaan vanhemmat ja seuraan ihan pienenkin hetken heidän vuorovaikutusta lapsen kanssa, en ihmettele yhtään! Ihan pienen lapsen (tällä tarkoitan 1-2-vuotiasta) annetaan päättää minne mennään päivähoidosta ja milloin ylipäänsä lähdetään ym ym. Kaikissa asioissa kysytään taaperon mielipidettä, eikä uskalleta sanoa ei! Miten vanhemmat eivät ymmärrä, että aiheuttavat lapsilleen suurta stressiä tällä tavalla ja sen seurauksena jos jonkinmoista oireilua?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena kahdessa eri päiväkodissa, lapseni ovat olleet kolmessa eri hoitopaikassa, lisäksi olen ollut harjoittelijana päiväkodissa. Tunnen myös alalla olevia siviilissä. Usein mietin, että mitkä ovat joidenkin hoitajien motiivit lähteä lastenhoitoalalle ja mitä eväitä koulutus antaa. Varsinkin työharjoittelu oli silmiä avaavaa, ja aikuisena mietin usein omia lapsuusmuistoja vähän eri näkövinkkelistä kuin silloin lapsena. On monenlaista hoitajaa ja hoitotapaa totta vieköön.
Pahimpia asioita on ihmisten jakaminen tyyliin "sinä olet sellainen ja sinä tällainen". On ne omat suosikit ja inhokit, ja se näytetään. Sitten julkinen nolaaminen muiden kuullen, silloinkin kun on kyse vahingosta tai jostain itse juuri sekunti sitten keksitystä säännöstä, jota kukaan ei voi tietää. Koko ajan saa pelätä mikä ihmeellinen uusi sääntö on tänään voimassa, kun entisiäkään on välillä vaikea muistaa. Lasten lisäksi näin voi kohdella myös vaikkapa sijaisia. Lapset oppivat samat tavat.
Ap:lle: vanhemmat tietenkin tekevät kaiken väärin ja sinä osaisit heidän lapsensa paremmin hoitaa, olethan täydellinen. Kuitenkin sinun työsi on päivähoito, ei vanhemmuus tai vanhempien kasvatus. Koita vain kasvattaa itseäsi eroon kyttäämisestä, lyttäämisestä ja kantelusta, samalla vältät myös opettamasta näitä lapsille hoidossa (omien kohdalla taitaa olla jo myöhäistä). Ja millä perusteella lapset ovat hoidossa ei kuulu sinulle lainkaan. Jos äiti esim. nukkuu valvottuaan yöllä vauvan kanssa ja sinä katsot sen aikaa isompaa lasta, niin varmaan me kaikki muut ymmärrämme mikä järki siinä on, vaikka sinun älysi ei siihen riittäisi.
Pakko kommentoida sivusta tähän.
Ei ap aloituksessaan itseään täydelliseksi vanhemmaksi kehukkaan. Ja täällä on ollut nyt puhe aika pitkälti siitä että miten vanhemmat eivät saa lapsilleen edes sitä peruskasvatusta aikaan. Ollaan sitä ja ollaan tätä ja ei nukuta ja ei haluta ja vaikka mitä. Olen seurannut pihalla leikkiviä lapsia vanhempiensa kanssa. Lapset huutaa, kiroilee (alle 6v ikäisiä), heittäävät hiekkaa toisten päällensä, rikkoovat leluja jne, ja mitä tekeen äiti tai isi? Näprää puhelinta, kiinnittämättä sen enempää huomiota lapsiinsa. Mutta joo, turha sinun on uhriutua tästä asiasta ja tarhantäti on itse ammattinsa valinnut, ihan niinkuin jokainen äitikin (pääsääntöisesti) on omasta tahdosta äidiksi tullut. Joten ottakoon nyt vastuun siitä roolista, se on elinikäinen.Minulla on nyt puhe siitä, että miten siellä päivähoidossa ei opita edes perussääntöjä kuten että toisia ei lytätä ja leimata. Koska itsekään ei olla täydellisiä.
Vietän huomattavasti aikaa eri hiekkalaatikoissa ja en itse ole havainnut siellä mitään isompaa järjestyshäiriötä. Onko kuvaamasi laatikko Porvoossa? Oletko jo hälyttänyt kansalliskaartin?
No nyt selvis se Porvoon huutelija täällä. Mut onhan sulla aikaa.....👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joskus ollut sellainen sanonta että "jos koira käyttäytyy huonosti, niin se ei ole koiran vika vaan omistajan". Tämä sama sanonta pätee niihin vanhempiin, jotka eivät uskalla olla lapsilleen niitä vanhempia.
Minusta nykyään ollaan vieraannuttu siitä millaisia lapset ovat, koska niitä on vähän ja ne pidetään ydinperheessä ja päivähoidossa poissa ulkopuolisten silmistä. Siksi kai ulkopuolisilla on kummallisia mielipiteitä, joita sitten jaetaan netissä ja livenä. Aloituskin koski 1-2 -vuotiaita lapsia ja siihen tulee tällainen kommentti. Se ikä vastaa varmaan jotain vieroitusikäistä koiranpentua, että vissiin on huono omistaja, jos pentu järsii kenkiä ja pissaa lattialle? Joopa joo.
Josta sitten sinulta tulee tälläinen kommentti?? Ja mistä iästä lähtien sinun mielestäsi voi lasta alkaa opettamaan hyville tavoille?? Eikös sen asian pitäisi olla ihan perheen perusjuttuja, jotka kulkee siinä muitten asioitten lomassa, pienestä pitäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joskus ollut sellainen sanonta että "jos koira käyttäytyy huonosti, niin se ei ole koiran vika vaan omistajan". Tämä sama sanonta pätee niihin vanhempiin, jotka eivät uskalla olla lapsilleen niitä vanhempia.
Minusta nykyään ollaan vieraannuttu siitä millaisia lapset ovat, koska niitä on vähän ja ne pidetään ydinperheessä ja päivähoidossa poissa ulkopuolisten silmistä. Siksi kai ulkopuolisilla on kummallisia mielipiteitä, joita sitten jaetaan netissä ja livenä. Aloituskin koski 1-2 -vuotiaita lapsia ja siihen tulee tällainen kommentti. Se ikä vastaa varmaan jotain vieroitusikäistä koiranpentua, että vissiin on huono omistaja, jos pentu järsii kenkiä ja pissaa lattialle? Joopa joo.
Josta sitten sinulta tulee tälläinen kommentti?? Ja mistä iästä lähtien sinun mielestäsi voi lasta alkaa opettamaan hyville tavoille?? Eikös sen asian pitäisi olla ihan perheen perusjuttuja, jotka kulkee siinä muitten asioitten lomassa, pienestä pitäen.
Sikiölle on hyvä sanoa "Ei!", jos se potkii liikaa. Lempeästi mutta lujasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena kahdessa eri päiväkodissa, lapseni ovat olleet kolmessa eri hoitopaikassa, lisäksi olen ollut harjoittelijana päiväkodissa. Tunnen myös alalla olevia siviilissä. Usein mietin, että mitkä ovat joidenkin hoitajien motiivit lähteä lastenhoitoalalle ja mitä eväitä koulutus antaa. Varsinkin työharjoittelu oli silmiä avaavaa, ja aikuisena mietin usein omia lapsuusmuistoja vähän eri näkövinkkelistä kuin silloin lapsena. On monenlaista hoitajaa ja hoitotapaa totta vieköön.
Pahimpia asioita on ihmisten jakaminen tyyliin "sinä olet sellainen ja sinä tällainen". On ne omat suosikit ja inhokit, ja se näytetään. Sitten julkinen nolaaminen muiden kuullen, silloinkin kun on kyse vahingosta tai jostain itse juuri sekunti sitten keksitystä säännöstä, jota kukaan ei voi tietää. Koko ajan saa pelätä mikä ihmeellinen uusi sääntö on tänään voimassa, kun entisiäkään on välillä vaikea muistaa. Lasten lisäksi näin voi kohdella myös vaikkapa sijaisia. Lapset oppivat samat tavat.
Ap:lle: vanhemmat tietenkin tekevät kaiken väärin ja sinä osaisit heidän lapsensa paremmin hoitaa, olethan täydellinen. Kuitenkin sinun työsi on päivähoito, ei vanhemmuus tai vanhempien kasvatus. Koita vain kasvattaa itseäsi eroon kyttäämisestä, lyttäämisestä ja kantelusta, samalla vältät myös opettamasta näitä lapsille hoidossa (omien kohdalla taitaa olla jo myöhäistä). Ja millä perusteella lapset ovat hoidossa ei kuulu sinulle lainkaan. Jos äiti esim. nukkuu valvottuaan yöllä vauvan kanssa ja sinä katsot sen aikaa isompaa lasta, niin varmaan me kaikki muut ymmärrämme mikä järki siinä on, vaikka sinun älysi ei siihen riittäisi.
Pakko kommentoida sivusta tähän.
Ei ap aloituksessaan itseään täydelliseksi vanhemmaksi kehukkaan. Ja täällä on ollut nyt puhe aika pitkälti siitä että miten vanhemmat eivät saa lapsilleen edes sitä peruskasvatusta aikaan. Ollaan sitä ja ollaan tätä ja ei nukuta ja ei haluta ja vaikka mitä. Olen seurannut pihalla leikkiviä lapsia vanhempiensa kanssa. Lapset huutaa, kiroilee (alle 6v ikäisiä), heittäävät hiekkaa toisten päällensä, rikkoovat leluja jne, ja mitä tekeen äiti tai isi? Näprää puhelinta, kiinnittämättä sen enempää huomiota lapsiinsa. Mutta joo, turha sinun on uhriutua tästä asiasta ja tarhantäti on itse ammattinsa valinnut, ihan niinkuin jokainen äitikin (pääsääntöisesti) on omasta tahdosta äidiksi tullut. Joten ottakoon nyt vastuun siitä roolista, se on elinikäinen.Minulla on nyt puhe siitä, että miten siellä päivähoidossa ei opita edes perussääntöjä kuten että toisia ei lytätä ja leimata. Koska itsekään ei olla täydellisiä.
Vietän huomattavasti aikaa eri hiekkalaatikoissa ja en itse ole havainnut siellä mitään isompaa järjestyshäiriötä. Onko kuvaamasi laatikko Porvoossa? Oletko jo hälyttänyt kansalliskaartin?
No nyt selvis se Porvoon huutelija täällä. Mut onhan sulla aikaa.....👍
Molemmat väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joskus ollut sellainen sanonta että "jos koira käyttäytyy huonosti, niin se ei ole koiran vika vaan omistajan". Tämä sama sanonta pätee niihin vanhempiin, jotka eivät uskalla olla lapsilleen niitä vanhempia.
Minusta nykyään ollaan vieraannuttu siitä millaisia lapset ovat, koska niitä on vähän ja ne pidetään ydinperheessä ja päivähoidossa poissa ulkopuolisten silmistä. Siksi kai ulkopuolisilla on kummallisia mielipiteitä, joita sitten jaetaan netissä ja livenä. Aloituskin koski 1-2 -vuotiaita lapsia ja siihen tulee tällainen kommentti. Se ikä vastaa varmaan jotain vieroitusikäistä koiranpentua, että vissiin on huono omistaja, jos pentu järsii kenkiä ja pissaa lattialle? Joopa joo.
Josta sitten sinulta tulee tälläinen kommentti?? Ja mistä iästä lähtien sinun mielestäsi voi lasta alkaa opettamaan hyville tavoille?? Eikös sen asian pitäisi olla ihan perheen perusjuttuja, jotka kulkee siinä muitten asioitten lomassa, pienestä pitäen.
Sikiölle on hyvä sanoa "Ei!", jos se potkii liikaa. Lempeästi mutta lujasti.
Reps :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei minulla ole jokaiselle elämän pienen hetkelle ja asialle valmista toimintamallia ja päätöstä?
Esim mennäänkö pihalta sisälle nyt vai viiden minuutin päästä? Oikeastihan se on ihan yksi ja sama. Tuollaisia tilanteita tulee kyllä. Että ensin kehotan ja sitten annan periksi. Eli kyllä riittää kyylille kauhistetavaa kasvatustilanteissa!
Sitten on sellaisia asioita kuten hampaidenpesu tai nukkumaanmeno - ajankohdassa on pientä neuvotteluvaraa, mutta aina ne tehdään suunnilleen samoihin aikoihin ja lapset sen tietävät.
No sitten vaikka autotielle juokseminen tai vaikka kenenkään lyöminen, paikkojen hajottaminen tms - jyrkkä EI ja heti.
Normaalua elämää, kauhistelevat kyylätkin!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ikää lähemmäs 40v ja lapsi on 8 kk. Oletatko, että nimenomaan se vanhemmaksituloikä ratkaisee?
Voi pyhä yksinkertaisuus! Siellä se tämän ketjun mielensäpahoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia on helppo tehdä: Onnistuu vaikka ilman käsiä ja silmät kiinni. Se kasvatus onkin sitten toinen juttu....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ikää lähemmäs 40v ja lapsi on 8 kk. Oletatko, että nimenomaan se vanhemmaksituloikä ratkaisee?
Voi pyhä yksinkertaisuus! Siellä se tämän ketjun mielensäpahoittaja
Viitannee siihen, että samanikäinen ap kauhistelee "nykyvanhempia". Jää vähän epäselväksi, oliko vanhemmuus todella hyvin hanskassa 10-20 v. sitten? Vai onko kyse ap:n valtavan iän tuomasta viisaudesta (jolloin hän itse myös lienee ollut nuorempana kujalla, eli silloin kun lapset olivat pieniä eikä voinut vain sivusta huudella neuvoja). Tällöin pitäisi sanoa "nykyvanhemmatKIN".
Muita aloituksen avainsanoja ovat "monet" ja "täysin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ruokakaupassa kysytään siltä 2-vuotiaalta joka tuotteen kohdalla syödäänkö tätä ja mitä syödään. Voi ihan kuvitella ap:n aloituksesta sen, kun se 2v päättää minne mennään jne. Aika iso vastuu annetttu pienen harteille liian varhain. Joskus tuli samasta asiasta alapeukkua. En tarkoita että lapsen ehdoilla ei tehtäisi mitään, kyllä vanhempi tietää kyselemättä mistä ruuasta lapsi tykkää.
Eiköhän kyse ole kuitenkin ihan tavallisesta juttelusta tai itsekseen tuumailusta, ei vastuun siirtämisestä.
Juuri eilen juttelin ääneen laitanko ensi kuun eräpäivällä olevan laskun jo nyt vai vasta ensikuussa. Puhuin itsekseni, en siirtänyt vastuuta 3 vuotiaalle lapselleni, niin kuin joku boisi väittää, vaikka hän kuuntelikin kiinnostuneena.
Minulle tuhahdeltiin, kun näytin n. 7kk ikäiselle lapselleni kaupassa kahta erilaista mukia ja totesin, että olisikohan tämä vihreä kivempi kuin tämä sininen.
Juu ei, en olettanutkaan siltä 7kk vauvaltani vastaukseksi syväanalyysiä siitä, miksi toinen olisi parempi.
Juttelin lapselleni paljon ja erilaisissa tilanteissa, jollekin sitten varmaan näyttänyt juuri tuollaiselta "lapsi saa päättää kaikesta" - tilanteelta.
Mutta joo, nyt 5-vuotiaallani on todella laaja sanavarasto ja edelleen jutellaan paljon. Eikä saa päättää kuin ikätasolleen sopivista asioista.
Ruokatoiveita kylläkin kyselen perheeltä, jolloin lapsikin tottakai saa kertoa mielipiteensä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Kaksi ohjetta: lakkaa lukemasta niitä nettiohjeita ja lakkaa vertaamasta lapsiasi kehenkään. Jos neuvolassa todetaan, että lapset kasvat ja kehittyvät normaalisti, niin se sitten on. Jos lapset itkevät, ja rauhoittuvat kun otat heidät lähellesi, se on nimenomaan merkki siitä että olet ONNISTUNUT äitinä. Sulla on tuplasti enemmän käsissäsi kuin sillä naapurin siskolla, joten siihen vertailu ei myöskään juurikaan kannata. Just nyt on hankalaa, kun sulla lapset jo osoittaa tarpeitaan, mutta ei osaa sanoittaa niitä. 6kk ja homma on ihan toisenoloista. Tsemppiä! Hyvä siitä tulee, usko pois. T: kolme pojan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yksi tuore nykyvanhempi. Minulla on 7-kuinen lapsi ja olen todellakin sillä linjalla, että annan hänelle turvaa, rakkautta ja valtavasti huolenpitoa. Haluan, että hänestä tulee itsenäinen, itseensä luottava mutta myös nöyrä, hyväkäytöksinen ja ahkera jos se suinkin on minusta kiinni. Nyt kuitenkin jo menee sormi suuhun, kun juuri sen kanssa on epäselvyyttä, mihin ja miten hänen tarpeisiinsa pitäisi vastata. Hän ei esim. viihdy yksin leikkien hetkeäkään lattialla jos haluan käydä vessassa tai jos vaikka katan pöytää vieressä. Hän alkaa huutaa (ilman ilmeistä syytä) eikä sille tule loppua ennen kuin otan syliin. Onko peli siis jo menetetty ja kasvatamme lapsikuningasta? Miten tuossa tilanteessa pitäisi menetellä? Vai saanko antaa hänen olla vauva ja vastata herkästi huutoon vielä vähän aikaa ja jos, niin milloin muutoksen pitäisi tapahtua? Eihän näistä edes uskalla neuvolassa kysellä, kun kaikkeen pitäisi reagoida heti ja ainoastaan curling-vanhemmuus tuntuu olevan sallittua. Itselläni on eri näkemys kuten jo kirjoitin mutta kun tietäisi vain, miten toteutan sitä rentoa, lapselle tilaa antavaa vanhemmuutta mutta tietenkin hänen kaikista todellisista tarpeistaan huolehtien?
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi tuore nykyvanhempi. Minulla on 7-kuinen lapsi ja olen todellakin sillä linjalla, että annan hänelle turvaa, rakkautta ja valtavasti huolenpitoa. Haluan, että hänestä tulee itsenäinen, itseensä luottava mutta myös nöyrä, hyväkäytöksinen ja ahkera jos se suinkin on minusta kiinni. Nyt kuitenkin jo menee sormi suuhun, kun juuri sen kanssa on epäselvyyttä, mihin ja miten hänen tarpeisiinsa pitäisi vastata. Hän ei esim. viihdy yksin leikkien hetkeäkään lattialla jos haluan käydä vessassa tai jos vaikka katan pöytää vieressä. Hän alkaa huutaa (ilman ilmeistä syytä) eikä sille tule loppua ennen kuin otan syliin. Onko peli siis jo menetetty ja kasvatamme lapsikuningasta? Miten tuossa tilanteessa pitäisi menetellä? Vai saanko antaa hänen olla vauva ja vastata herkästi huutoon vielä vähän aikaa ja jos, niin milloin muutoksen pitäisi tapahtua? Eihän näistä edes uskalla neuvolassa kysellä, kun kaikkeen pitäisi reagoida heti ja ainoastaan curling-vanhemmuus tuntuu olevan sallittua. Itselläni on eri näkemys kuten jo kirjoitin mutta kun tietäisi vain, miten toteutan sitä rentoa, lapselle tilaa antavaa vanhemmuutta mutta tietenkin hänen kaikista todellisista tarpeistaan huolehtien?
Itse useamman lapsen äitinä sanoisin, että kyllä varmaan pissalla voit käydä ja sitten rauhallisesti lohduttelet lastasi jos hän huutaa. 7kk on kyllä melkoisen pieni vielä , että anna hänelle aikaa. Oma tyttäreni ei viihtynyt tuon ikäisenä yhtään itsekseen ja huusi koko ajan, mutta nyt hän mitä ihanin ja viisain nuori nainen ! Ja voithan ( jos olet yksin kotona lapsen kanssa ) käydä vessassa ovi auki ja laitat hänet siten, että hän näkee missä olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla se on ihan sitä, että lapsi on laitettu niin varhain tai pitkiksi ajoiksi päiväkotiin etteivät vanhemmat opi kunnolla edes tuntemaan lastaan. Vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä ulkoistetaan ensin päiväkodille ja sitten koululle.
Kun koulu antaa lapsesta palautetta, vanhemmat vain levittelevät käsiään, etteivät he voi mitään lapsen käytökselle. Heidän mukaansa nämä asiat kuuluvat koululle, vaikka kyse on heidän omasta lapsestaan. Ei vain ole koskaan opittu kantamaan sitä vanhemmuuden vastuuta.
Yleensä mitä enemmän vanhemmat ovat lapsensa kanssa sitä paremmin he oppivat lapsensa tuntemaan ja samalla he oppivat iloitsemaan lapsestaan yksilönä ja toisaalta oppivat erilaisia ja toimivia tapoja ratkaista vaikeita tai kasvatuksellisia tilanteita juuri tämän oman lapsen kanssa.
Voitko lopettaa pienten lasten vanhempien syyllistämisen työssäkäynnistä. Nykyään monet ovat määräaikaiaissa työsuhteissa ja projektitöissä. Jos olet seurannut uutisia, nimenomaan nämä työsuhdemuodot ovat lisääntyneet varsinkin nuorehkoilla naisilla. Töihin palataan nopeasti, jotta jatkossakin olisi töitä, joihin palata.
Missä kohtaa olen syyllistänyt työssäkäyviä vanhempia? Jos on pakko laittaa lapsi hyvin varhain tai pitkiksi päiviksi päiväkotiin, niin sitten se on pakko. On turha teeskennellä, että se olisi normaalissa perheessä ideaali tilanne lapsen kannalta, mutta jos muista syistä pienen lapsen vanhempien on palattava töihin pitkiksi päiviksi, niin eihän siinä paljon muita vaihtoehtoja ole. Sitten vanhemmat voivat yrittää olla muina aikoina mahdollisimman paljon lapsensa kanssa ja ottaa vastuuta hänen kehityksestään.
Tosiasia on, että kaikkien ei ole pakko tehdä tällaisia ratkaisuja. Vanhempi saattaa olla ihan tavallinen äiti tai isä ja kotona vaikka vauvan kanssa, mutta silti taaperoikäinen isosisarus laitetaan päiväkotiin. On taaperoita, jotka ovat joka päivä pitkiä päiviä päiväkodissa, vaikka lapsen itsensä ja vanhemman vanhemmaksi kasvamisen vuoksi lapsen olisi kiistatta parempi kasvaa vielä kotiympäristössä ihan tavallista kotiarkea vanhemman ja mahdollisen pikkusisaruksen kanssa.
Minulla on kauhuesimerkkejä lähipiirissäni. Esim. jos 2v esikoinen on kipeä ja poissa hoidosta niin äiti joka on kotona vauvan kanssa menee aina mummolaan niinä päivinä. Ei pärjää yhtäkään päivää yksin 2
lapsen kanssa.
Tai toinen äiti jolla 1 lapsi ja mummi käy joka päivä auttamassa esim syöttämisessä (lapsi 1,5v).
Nämä äidit ovat koulutettuja,normaaleja ihmisiä. Mutta vanhemmuus aivan hukassa.
Jännä. Ei tulisi itselle mieleenkään kysyä 2-vuotiaalta että mitä tehdään, mitä syödään. Saa välillä valita kahden vaihtoehdon välillä.
Se on mielestäni kaikille helpompi näin! Olen huomannut että jos hän kokeilee päättää asioita, se menee jahkaamiseksi ja eipäsjuupasteluksi. Silloin äiti tai isi päättää puolesta :) ja kaikki on tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän toisenlainen
Minä saatoin vaikuttaa siltä, joka kysyy lapsen mielipidettä. Se on vain tapa puhua, eli käytän konditionaalia ja paljon kysymyksiä. Ei se ole päätösvallan antamista, vaan johdattelua. ”eiks lähdetä ensin kauppaan, niin saadaan tehtyä kotona ruokaa”.
Toisekseen Esikoiseni oli sangen hankala tapaus, jotain neurologista ja äärimmäistä kovapäisyyttä. Parasta, mitä hänen kanssaan vuosien aikana opin, oli neuvottelutaidot. Isänsä ei tullut hänen kanssaan toimeen, koska hän käskytti. Minä tulin.
Lapseni ovat jo aikuisia. Molemmat ovat persoonia. Hassua, miten samanlaisella kasvatuksella ei tule samanlaisia lapsia. No, yhteistä on käytöstavat, janeuvottelutaidot on huippuluokkaa.
Vähän niinkuin minä ja hyvä tuli! Pakolliset hommat tehtiin kyselemättä kuten lääkäri...tms asiat. Tosin näistäkin juteltiin etenkin seurauksista, että sitten tulet terveeksi.
Mielestäni on vastuutonta antaa lapselle päättäjän rooli, sillä se tuo turvattomuutta ja pelokkuutta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rkauhuesimerkkejä lähipiirissäni. Esim. jos 2v esikoinen on kipeä ja poissa hoidosta niin äiti joka on kotona vauvan kanssa menee aina mummolaan niinä päivinä. Ei pärjää yhtäkään päivää yksin 2
lapsen kanssa.
Tai toinen äiti jolla 1 lapsi ja mummi käy joka päivä auttamassa esim syöttämisessä (lapsi 1,5v).
Nämä äidit ovat koulutettuja,normaaleja ihmisiä. Mutta vanhemmuus aivan hukassa.
Aloituksessa puhuttuihin asioihin tämä ei kyllä liity mitenkään... Voihan olla, että oikeasti sinun tuttavapiirissäsi on vanhemmuus hukassa. Mikään uusi juttu se ei ole, pikemminkin nykyään lapsiin keskitytään enemmän kuin ennen. Ennen lapsiin keskittyminen ei aina ollut mahdollistakaan.
Tai sitten vain sinua harmittaa, että toisilla on osallistuvat mummit, kuka tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Kaksi ohjetta: lakkaa lukemasta niitä nettiohjeita ja lakkaa vertaamasta lapsiasi kehenkään. Jos neuvolassa todetaan, että lapset kasvat ja kehittyvät normaalisti, niin se sitten on. Jos lapset itkevät, ja rauhoittuvat kun otat heidät lähellesi, se on nimenomaan merkki siitä että olet ONNISTUNUT äitinä. Sulla on tuplasti enemmän käsissäsi kuin sillä naapurin siskolla, joten siihen vertailu ei myöskään juurikaan kannata. Just nyt on hankalaa, kun sulla lapset jo osoittaa tarpeitaan, mutta ei osaa sanoittaa niitä. 6kk ja homma on ihan toisenoloista. Tsemppiä! Hyvä siitä tulee, usko pois. T: kolme pojan äiti
Kiitos sinulle, tämän viestin lukeminen oikeasti helpotti jo vähän.
-Kaksosten äiti
Minusta nykyään ollaan vieraannuttu siitä millaisia lapset ovat, koska niitä on vähän ja ne pidetään ydinperheessä ja päivähoidossa poissa ulkopuolisten silmistä. Siksi kai ulkopuolisilla on kummallisia mielipiteitä, joita sitten jaetaan netissä ja livenä. Aloituskin koski 1-2 -vuotiaita lapsia ja siihen tulee tällainen kommentti. Se ikä vastaa varmaan jotain vieroitusikäistä koiranpentua, että vissiin on huono omistaja, jos pentu järsii kenkiä ja pissaa lattialle? Joopa joo.