Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monet vanhemmat ovat täysin kujalla lastensa kanssa?
25.11.2020 |
Olen itse alan vaihtaja ja melko vastikään siirtynyt töihin varhaiskasvatuksen pariin. Ikää on lähemmäs 40v ja itselläni myös useampi lapsi.
Ja täytyy todeta, että olen pöyristynyt siitä miten pihalla ja epävarmoja nykyvanhemmat ovat omien lastensa kasvatuksesta! Kaikkein epävarmimmat tapaukset tuovat lapsensa hoitoon vaikka eivät ole edes töissä itse tai äiti esim vauvan kanssa kotona. Järjestäen nämä lapset ovatkin tavallista ”hankalampia” tapauksia, joten ymmärrän periaatteessa vanhempia. Mutta kun tapaan vanhemmat ja seuraan ihan pienenkin hetken heidän vuorovaikutusta lapsen kanssa, en ihmettele yhtään! Ihan pienen lapsen (tällä tarkoitan 1-2-vuotiasta) annetaan päättää minne mennään päivähoidosta ja milloin ylipäänsä lähdetään ym ym. Kaikissa asioissa kysytään taaperon mielipidettä, eikä uskalleta sanoa ei! Miten vanhemmat eivät ymmärrä, että aiheuttavat lapsilleen suurta stressiä tällä tavalla ja sen seurauksena jos jonkinmoista oireilua?
Kommentit (92)
Ap vielä lisää, että se oman lapsen pettymyksen sietäminen tuntuu olevan näille vanhemmille aivan ylivoimaisen raskasta ja he tekevät kaikkensa jotta lapsi vain pysyisi tyytyväisenä - edes sen pienen hetken. Ja tosiaan mietitään vaan sitä hetkeä, ei osata ajatella yhtään pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
He kasvattavat niin kuin heitä on kasvatettu.
Mun kaveri, jonka oma äiti oli mt-ongelmainen, kasvattaa lastaan juuri noin.
Nykyään ollaan niin itsekkäitä. Lapsia tehdään mutta ei oikein ole haluja ja kykyäkään hoitaa perhettä ja perheen hyvinvointia. Somessa roikkuminen ja kaikki muu turhake vie ajan.
Toisaalta vastapainona on päiväkodin varhaiskasvatus, jossa pettymykset, väkivalta ja alistaminen on vuosisuunnitelmien ja toiminnan ideologinen pohja.
Minulla on ikää lähemmäs 40v ja lapsi on 8 kk. Oletatko, että nimenomaan se vanhemmaksituloikä ratkaisee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän toisenlainen
Minä saatoin vaikuttaa siltä, joka kysyy lapsen mielipidettä. Se on vain tapa puhua, eli käytän konditionaalia ja paljon kysymyksiä. Ei se ole päätösvallan antamista, vaan johdattelua. ”eiks lähdetä ensin kauppaan, niin saadaan tehtyä kotona ruokaa”.
Toisekseen Esikoiseni oli sangen hankala tapaus, jotain neurologista ja äärimmäistä kovapäisyyttä. Parasta, mitä hänen kanssaan vuosien aikana opin, oli neuvottelutaidot. Isänsä ei tullut hänen kanssaan toimeen, koska hän käskytti. Minä tulin.
Lapseni ovat jo aikuisia. Molemmat ovat persoonia. Hassua, miten samanlaisella kasvatuksella ei tule samanlaisia lapsia. No, yhteistä on käytöstavat, janeuvottelutaidot on huippuluokkaa.
Meillä anoppi tapasi kysyä meidän esikoiselta syötäisiinkö? Vaihdettaisiinko vaippa? Jne
Kysyin joskus että mitä sitten jos lapsi vastaa ei. Anoppi oli vähän hämmentynyt ja sanoi että sehän nyt on vaan nätti tapa kysyä jne. No oppi myöhemmin että jos ei halua komentaa lasta suoraan niin kysyy edes että syötänkö vai syötkö itse tai vaihtaako mummu vai äiti vaipan. Oppi sen jälkeen kun esikoinen rupesi vastaamaan ei vaihdeta jne ja kielsin anoppia pakottamasta vaipan vaihtoon jos oli juuri ennen kysynyt lapselta vaihdetaanko.
Minusta vanhemmat jotka antavat näennäisen vallan lapsille kysymällä asioita jotka on oikeasti pakko tehdä aiheuttavat turhaa murhetta lapsille. Meillä on esim verinäytteiden otto sujunut lapsilta kohtuullisen helposti aina. Meidän motto on ollut että koska verikoe on pakko ottaa niin lapselle on sanottu se että verikoe otetaan joka tapauksessa. Käsi pitää pysyä paikallaan ja silloin homma on nopeasti ohi eikö satu niin paljoa kuin vastaan tapellessa, lapsille on myös sanottu että huutaa saa mutta käsi paikallaan. Ja näin on toimittu eikä ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkä ap, näetkö koskaan vanhempia, joilla vanhemmuus hyvällä mallilla?
Joskus olisi vaihteen vuoksi kiva kuulla näistäkin.
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat ovat olleet "kujalla" kasvatuksessa jo antiikin kreikan ajoista. Silloin on luotu ensimmäiset kirjalliset lähteet aiheesta. Todennäköisesti "kujalla" oloa on havaittu myös jo aiemmin jopa luolayhteisöissä.
Joten turhaa tästä nykyisestä vanhempien sukupolvesta on draamaa hakea.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Tämäpä juuri. Kun nykyään kuulee pelkästään arvostelua ja tarinoita, mitä kaikkea vanhemmat ovat tehneet väärin. Niin ei ihme, että se epävarmuus myös lisääntyy.
Mites, jos alettaisiin kertoa myös niitä hyviä tarinoita, eli missä vanhemmat ovat onnistuneet? Hankaliin tilanteisiin arvosteluiden sijasta vinkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Tämäpä juuri. Kun nykyään kuulee pelkästään arvostelua ja tarinoita, mitä kaikkea vanhemmat ovat tehneet väärin. Niin ei ihme, että se epävarmuus myös lisääntyy.
Mites, jos alettaisiin kertoa myös niitä hyviä tarinoita, eli missä vanhemmat ovat onnistuneet? Hankaliin tilanteisiin arvosteluiden sijasta vinkkejä.
Sinä olet hyvä äiti, pienet lapset vaatii huutamalla koska eivät osaa neuvotella. Lapset kehittyy eri aikaan siski lapsia on ihan turha verrata, ei pidä huolestua ja pakottaa temppuihin jotka ovat vielä liian vaikeita.
Jos pidät lapset terveinä ja ruokittuina, et hakkaa tai hauku, tai altista päihteille ja vaarallisille ihmisille, näkisin että lapsesi kehittyvät hyviksi ihmisiksi.
Aina silloin tällöin tosin törmää näihin aikuisiin, jolla on erittäin tiukkoja mielipitetä kasvatuksesta. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Musta on omituista että tuollainen keski-ikäistynyt täti-ihminen asvioi nykyvanhempia ihan niinkuin niitä ongelmia ei ennen olisi ollut. ÄLÄ viitsi syyttää nykyaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ruokakaupassa kysytään siltä 2-vuotiaalta joka tuotteen kohdalla syödäänkö tätä ja mitä syödään. Voi ihan kuvitella ap:n aloituksesta sen, kun se 2v päättää minne mennään jne. Aika iso vastuu annetttu pienen harteille liian varhain. Joskus tuli samasta asiasta alapeukkua. En tarkoita että lapsen ehdoilla ei tehtäisi mitään, kyllä vanhempi tietää kyselemättä mistä ruuasta lapsi tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Ja ruokakaupassa kysytään siltä 2-vuotiaalta joka tuotteen kohdalla syödäänkö tätä ja mitä syödään. Voi ihan kuvitella ap:n aloituksesta sen, kun se 2v päättää minne mennään jne. Aika iso vastuu annetttu pienen harteille liian varhain. Joskus tuli samasta asiasta alapeukkua. En tarkoita että lapsen ehdoilla ei tehtäisi mitään, kyllä vanhempi tietää kyselemättä mistä ruuasta lapsi tykkää.
Eiköhän kyse ole kuitenkin ihan tavallisesta juttelusta tai itsekseen tuumailusta, ei vastuun siirtämisestä.
Juuri eilen juttelin ääneen laitanko ensi kuun eräpäivällä olevan laskun jo nyt vai vasta ensikuussa. Puhuin itsekseni, en siirtänyt vastuuta 3 vuotiaalle lapselleni, niin kuin joku boisi väittää, vaikka hän kuuntelikin kiinnostuneena.
Vierailija kirjoitti:
Musta on omituista että tuollainen keski-ikäistynyt täti-ihminen asvioi nykyvanhempia ihan niinkuin niitä ongelmia ei ennen olisi ollut. ÄLÄ viitsi syyttää nykyaikaa.
Siinä huuteleekin vissiin sitten useammankin "erityislapsen" äiti.
Meillä ei aikoinaan miehen kanssa ollut ihan sama käsitys lasten kasvattimisesta, mutta se oli sovittu että meillä mentiin aikuisten ehdoilla, ei lasten. Rajat ja käytöstavat ja oikean ja väärän opettaminen on sen verran kumminkin tuottanut tulosta, että molemmat lapset ovat hyvä käytöksisiä ja mukavia ja empaattisia lähes 40v naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on omituista että tuollainen keski-ikäistynyt täti-ihminen asvioi nykyvanhempia ihan niinkuin niitä ongelmia ei ennen olisi ollut. ÄLÄ viitsi syyttää nykyaikaa.
Siinä huuteleekin vissiin sitten useammankin "erityislapsen" äiti.
Päinvastoin, mun kaikki lapset on hyvin käyttäytyviä, joten mun sanalla on painoarvoa.
Tollanen syyllistäminen ei auta ketään tai mitään.
60 ja 70-luvulla ei kysytty lapsilta mitään. Ei myöskään vietetty aikaa lasten kanssa. Ruoka oli pöydässä klo. 17.00 ja kanssakäyminen muksujen kanssa oli siinä. Teinejä ei myöskään valvottu eli teinit dokas ja teki mitä lystätti. Parempi ennen?
He kasvattavat niin kuin heitä on kasvatettu.