Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monet vanhemmat ovat täysin kujalla lastensa kanssa?
25.11.2020 |
Olen itse alan vaihtaja ja melko vastikään siirtynyt töihin varhaiskasvatuksen pariin. Ikää on lähemmäs 40v ja itselläni myös useampi lapsi.
Ja täytyy todeta, että olen pöyristynyt siitä miten pihalla ja epävarmoja nykyvanhemmat ovat omien lastensa kasvatuksesta! Kaikkein epävarmimmat tapaukset tuovat lapsensa hoitoon vaikka eivät ole edes töissä itse tai äiti esim vauvan kanssa kotona. Järjestäen nämä lapset ovatkin tavallista ”hankalampia” tapauksia, joten ymmärrän periaatteessa vanhempia. Mutta kun tapaan vanhemmat ja seuraan ihan pienenkin hetken heidän vuorovaikutusta lapsen kanssa, en ihmettele yhtään! Ihan pienen lapsen (tällä tarkoitan 1-2-vuotiasta) annetaan päättää minne mennään päivähoidosta ja milloin ylipäänsä lähdetään ym ym. Kaikissa asioissa kysytään taaperon mielipidettä, eikä uskalleta sanoa ei! Miten vanhemmat eivät ymmärrä, että aiheuttavat lapsilleen suurta stressiä tällä tavalla ja sen seurauksena jos jonkinmoista oireilua?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
60 ja 70-luvulla ei kysytty lapsilta mitään. Ei myöskään vietetty aikaa lasten kanssa. Ruoka oli pöydässä klo. 17.00 ja kanssakäyminen muksujen kanssa oli siinä. Teinejä ei myöskään valvottu eli teinit dokas ja teki mitä lystätti. Parempi ennen?
Ööö....En tiedä missä olet nuoruutesi viettänyt, mutta ei kyllä meidän piireissä tuollaista ollut. Ja meidän perheessä lasten kanssa touhuttiin ja tehtiin asioita. Mutta nuoret on nuoria kaikesta huolimatta, oli vuosikymmen sitten mikä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi tapasi kysyä meidän esikoiselta syötäisiinkö? Vaihdettaisiinko vaippa? Jne
Kysyin joskus että mitä sitten jos lapsi vastaa ei. Anoppi oli vähän hämmentynyt ja sanoi että sehän nyt on vaan nätti tapa kysyä jne. No oppi myöhemmin että jos ei halua komentaa lasta suoraan niin kysyy edes että syötänkö vai syötkö itse tai vaihtaako mummu vai äiti vaipan. Oppi sen jälkeen kun esikoinen rupesi vastaamaan ei vaihdeta jne ja kielsin anoppia pakottamasta vaipan vaihtoon jos oli juuri ennen kysynyt lapselta vaihdetaanko.
Minusta vanhemmat jotka antavat näennäisen vallan lapsille kysymällä asioita jotka on oikeasti pakko tehdä aiheuttavat turhaa murhetta lapsille. Meillä on esim verinäytteiden otto sujunut lapsilta kohtuullisen helposti aina. Meidän motto on ollut että koska verikoe on pakko ottaa niin lapselle on sanottu se että verikoe otetaan joka tapauksessa. Käsi pitää pysyä paikallaan ja silloin homma on nopeasti ohi eikö satu niin paljoa kuin vastaan tapellessa, lapsille on myös sanottu että huutaa saa mutta käsi paikallaan. Ja näin on toimittu eikä ongelmaa.
Tästä tuli mieleen, kun kerran töissä (olen labrahoitaja) menin auttamaan toista hoitajaa lapsen näytteenotossa. Lapsi (melko iso) istui huoneen lavuaarin alla ja äiti maanitteli lasta, että jos nyt Liisa tulisit pois sieltä ja otettais näytteet. Hoitajina ollaan aika ködettömiä tällaisissa tilanteissa, mutta onneksi se toinen hoitaja lopulta sanoi äitille, että saako tehdä näin ja kävi nappaamassa lapsen lavuaarin alta ja istutto tuoliin ja mä avustin pitämällä kättä paikoillaan. Hyvin meni lopulta ja näyte saatiin. Ihan turhaa venkoilua ja pitkitystä aluksi. Ja nimenomaan sen äidin vika, ei lapsen. Totta kai lapsi pelkää ja käyttää tilannetta hyväkseen. Ja vanhemmat ajattelevat, että huono hoitaja, kun ”ei anna lapselle tilaa”. Eivät tajua, että se vaan saa lapsen pelkäämään enemmän, kin odotetaan ja vetkutetaan.
Eikös joskus ollut sellainen sanonta että "jos koira käyttäytyy huonosti, niin se ei ole koiran vika vaan omistajan". Tämä sama sanonta pätee niihin vanhempiin, jotka eivät uskalla olla lapsilleen niitä vanhempia.
Välillä sitä tulee ihmeteltyä ihan samaa... Ollaan kolmekymppisiä ja kahden alle kouluikäisen vanhempia. Lapset ymmärtävät ei-sanan merkityksen ja osaavat käyttäytyä ja olla kohteliaita. Toki joskus puskee päälle pientä luonnollista uhmaa, mutta muuten kyllä kuuntelevat ja tottelevat.
Samaa ei voi sanoa parista ystäväpariskunnan lapsista, jotka ovat ihan järkyttäviä ja heidän kasvatustapansa on jotain aivan järkyttävää! Milloin lapselle lässytetään ja annetaan kaikki periksi ja sittem yhtäkkiä räjähdetään aggressiivisesti, kun itsellä palaa pinna. Todella epävarmaa ja epävakaata kasvatusta. Monesti myös niin, että äiti lässyttää ja sitten isä räjähtää ja lapsi on ihan ulapalla, että miten tässä nyt kuuluu toimia. Ollaan ihan uupuneita eikä millään jakseta mitään, kuin itse möllöttää sohvalla se puhelin kädessä.
Onneksi on kuitenkin olemassa vielä ehkä suurimmaksi osaksi hyviä ja tasapainoisia vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on omituista että tuollainen keski-ikäistynyt täti-ihminen asvioi nykyvanhempia ihan niinkuin niitä ongelmia ei ennen olisi ollut. ÄLÄ viitsi syyttää nykyaikaa.
Siinä huuteleekin vissiin sitten useammankin "erityislapsen" äiti.
Päinvastoin, mun kaikki lapset on hyvin käyttäytyviä, joten mun sanalla on painoarvoa.
Tollanen syyllistäminen ei auta ketään tai mitään.
Mutta itse kumminkin syyllistyit syyllistämään.
On se niin helppoa, varsinkin kun ei itse sitä huomaa.
-eri, sivusta-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenkasvatusta ei opeteta pakollisena oppiaineena.
Ei ole yllätys, että hektisessä nykymaailmassa elävät nuoret vanhemmat ovat pihalla.
Toisaalta monet nuoret vanhemmat eivät ole niin koulun perään olleet muutenkaan, korkeammin koulutettu väki lykkää lastenhankintaa keskimäärin aika pitkään.
Ei ole helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Eikös joskus ollut sellainen sanonta että "jos koira käyttäytyy huonosti, niin se ei ole koiran vika vaan omistajan". Tämä sama sanonta pätee niihin vanhempiin, jotka eivät uskalla olla lapsilleen niitä vanhempia.
Kyllä se näin on. Molempiin pätee sama johdonmukainen kasvatus. Ei on ei eikä voi antaa jatkuvasti mitään ristiriitaisia signaaleja. Koirat menee sekaisin, kun ensiksi kielletään ja sitten annetaan periksi ja sama koskee lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen se äiti, joka tuo lapsen hoitoon ja menen itse takaisin kotiin. Et tosin tiedä, mitä täällä kotona päivisin teen. Voin vinkata, että sekä maksan siitä että voin tehdä niin, että saan palkkaa, että voin tehdä näin.
Ja miksi olen nyt palstalla? Lapsella on vapaapäivä tänään, ja se tarkoittaa laiskottelua hyvällä omalla tunnolla.
Sinua voi ärsyttää se, että olen itsevarma, hyvän tuulinen, lapseni kanssa hassutteleva äiti, joka ei kuitenkaan kumartele sen enempää kuin pyllistele teihin hoitajiin päin. Kiitän päivästä yhdessä lapsen kanssa, ja kysyn kun on kysyttävää, ja annan myös kritiikkiä jos sellaiseen on tarvetta. Muutaman kerran on ollut.
Varsinkin opiskelijat ja juuri alalle tulleet ovat minun kanssani vähän silmät sirrillään ja tarkkoina. Ymmärrän sen, mutta toisaalta se myös huvittaa minua suuresti. Toivon monen muun vanhemman tapaan, että nykyvanhemmuudesta saisi välillä kuulla myös positiivistakin. Se on varsinkin yksinäisemmälle, tai tuoreelle vanhemmalle, jolla ei ole tukiverkkoja lähellä, aika kuumottavaa olla jatkuvan tarkkailun alla niin neuvolassa, päiväkodissa kuin myöhemmin koulussakin. Itsekin olen joutunut kulkemaan aika pitkän tien tähän pisteeseen, jossa luotan itseeni ja vanhemmuuteeni, enkä enää pode huonoa omaatuntoa siitä, että olen päivät kotona.
Eikös sen varhaiskasvatuksen nyt pidä tukea lapsen kehitystä ja kasvua.
Kai sä nyt äitinä tiedät itsekin että lasten kasvatus on maailman vaikein homma.
Iät ajat vanhemmat olleet kujalla jonkun viisaamman mielestä.
Eikä ne sunkaan lastenkasvatusmetodit ole sitten automaattisesti varhaiskasvatusopin mukaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näet hyvin pienen hetken vanhemmuudesta. Päiväkodista lähteminen on usein päivän raskain hetki, lapselle hyökyy päälle kaikki ikävä, jota on päivän aikana tuntenut. Ei siinä tilanteessa ole mitään järkeä pitää tiukkaa linjaa.
Meillä nuorempi huusi kotimatkan äitiä, kun isä haki ja isää, kun äiti haki. Kotona kaikki oli hyvin. Jos matkan varrella oli pakko käydä kaupassa tms. niin aivan varmasti tyynnyttelin lasta kaikin keinoin, saatoin jopa tarjota herkkuja, että selvitään. .
Vierailija kirjoitti:
Välillä sitä tulee ihmeteltyä ihan samaa... Ollaan kolmekymppisiä ja kahden alle kouluikäisen vanhempia. Lapset ymmärtävät ei-sanan merkityksen ja osaavat käyttäytyä ja olla kohteliaita. Toki joskus puskee päälle pientä luonnollista uhmaa, mutta muuten kyllä kuuntelevat ja tottelevat.
Samaa ei voi sanoa parista ystäväpariskunnan lapsista, jotka ovat ihan järkyttäviä ja heidän kasvatustapansa on jotain aivan järkyttävää! Milloin lapselle lässytetään ja annetaan kaikki periksi ja sittem yhtäkkiä räjähdetään aggressiivisesti, kun itsellä palaa pinna. Todella epävarmaa ja epävakaata kasvatusta. Monesti myös niin, että äiti lässyttää ja sitten isä räjähtää ja lapsi on ihan ulapalla, että miten tässä nyt kuuluu toimia. Ollaan ihan uupuneita eikä millään jakseta mitään, kuin itse möllöttää sohvalla se puhelin kädessä.
Onneksi on kuitenkin olemassa vielä ehkä suurimmaksi osaksi hyviä ja tasapainoisia vanhempia.
Kyllä ne "ystävät" kuitenkin taitaa muista syistä olla väsyneitä kuin siitä puhelimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiintymyssuhdevanhemmuus, tunteiden sanoittaminen....
nuista se alamäki lähti.
Olin lapsena kahdessa eri päiväkodissa, lapseni ovat olleet kolmessa eri hoitopaikassa, lisäksi olen ollut harjoittelijana päiväkodissa. Tunnen myös alalla olevia siviilissä. Usein mietin, että mitkä ovat joidenkin hoitajien motiivit lähteä lastenhoitoalalle ja mitä eväitä koulutus antaa. Varsinkin työharjoittelu oli silmiä avaavaa, ja aikuisena mietin usein omia lapsuusmuistoja vähän eri näkövinkkelistä kuin silloin lapsena. On monenlaista hoitajaa ja hoitotapaa totta vieköön.
Pahimpia asioita on ihmisten jakaminen tyyliin "sinä olet sellainen ja sinä tällainen". On ne omat suosikit ja inhokit, ja se näytetään. Sitten julkinen nolaaminen muiden kuullen, silloinkin kun on kyse vahingosta tai jostain itse juuri sekunti sitten keksitystä säännöstä, jota kukaan ei voi tietää. Koko ajan saa pelätä mikä ihmeellinen uusi sääntö on tänään voimassa, kun entisiäkään on välillä vaikea muistaa. Lasten lisäksi näin voi kohdella myös vaikkapa sijaisia. Lapset oppivat samat tavat.
Ap:lle: vanhemmat tietenkin tekevät kaiken väärin ja sinä osaisit heidän lapsensa paremmin hoitaa, olethan täydellinen. Kuitenkin sinun työsi on päivähoito, ei vanhemmuus tai vanhempien kasvatus. Koita vain kasvattaa itseäsi eroon kyttäämisestä, lyttäämisestä ja kantelusta, samalla vältät myös opettamasta näitä lapsille hoidossa (omien kohdalla taitaa olla jo myöhäistä). Ja millä perusteella lapset ovat hoidossa ei kuulu sinulle lainkaan. Jos äiti esim. nukkuu valvottuaan yöllä vauvan kanssa ja sinä katsot sen aikaa isompaa lasta, niin varmaan me kaikki muut ymmärrämme mikä järki siinä on, vaikka sinun älysi ei siihen riittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pelkoni, olen vielä kotona 14kk kaksosten kanssa, mutta olen aivan hukassa. Lähipiirissäni ei ole muita vanhempia ja netistä tuen etsiminen milloin mihinkin ongelmaan on vaikeaa. Epävarmuus omasta vanhemmuudesta on suuri ja samalla paine onnistua on järjettömän kova. Olen todella väsynyt olemaan äiti 24/7 ja jos erehdyn näin sanomaan saan vastauksesi vain vähättelyä kuinka lapseni ovat ihania ja kokoajan kehittyvät jne. Mulle se ei näyttäydy ihan niin, kun he ovat esim. kävelleet tukea vasten 4kk jo muttei vieläkään onnistuta kävelemään ilman. Naapurin siskon nuorempi lapsi on kävellyt jo kuukausia. Puhumattakaan siitä että keskimääräisesti päivät täällä on enemmän itkua ja huutoa, se on raskasta. Vähintään toinen yleensä vain istuu lattialla huutoitkien ja kohottaa käsiään. Kun heidät nostaa syliin huuto loppuu. Eli ei heillä ole mitään oikeaa hätää, ei kai esim. kipu lopu sylissä. En halua opettaa heille että saavat huutamalla kaiken, mutta käytännössä aina annan periksi hetken kuluttua ja nostan syliin. En tiedä mitä tehdä, se on totta. Tähän kun ei ollut valmistavaa kurssia.
Joo tämä on oikeasti yksi osa ongelmaa,,kun nykyisen kasvatusfilosofian mukaan lapsen ei saa antaa itkeä ja hänen tarpeisiinsa on vastattava nopeasti tai hänestä tulee "turvattomasti kiintynyt". Tätä korostetaan neuvolassa ja netin vertaistukiryhmissä, mistä vanhemmat etsivät tietoa. Vastasyntyneen itkuun pitääkin vastata nopeasti, mutta tässä ohjeistuksessa se myöhempi vauvaikä jotenkin vain sotkeutuu tuohon ihan pikkuvauvan kanssa toimimiseen niin, että vanhemmille tulee käsitys, että myös vuosikkaan kanssa kaikki itku ja pettymys pitää tukahduttaa heti eikä saa kieltää ja käyttää sanaa ei tai aiheuttaa hallaa lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on omituista että tuollainen keski-ikäistynyt täti-ihminen asvioi nykyvanhempia ihan niinkuin niitä ongelmia ei ennen olisi ollut. ÄLÄ viitsi syyttää nykyaikaa.
Siinä huuteleekin vissiin sitten useammankin "erityislapsen" äiti.
Päinvastoin, mun kaikki lapset on hyvin käyttäytyviä, joten mun sanalla on painoarvoa.
Tollanen syyllistäminen ei auta ketään tai mitään.
Mutta itse kumminkin syyllistyit syyllistämään.
On se niin helppoa, varsinkin kun ei itse sitä huomaa.
-eri, sivusta-
Jos toinen suoraneisesti valehtelee, on siihen puututtava. Provohan (tahallista ärsyttämistä) tää alunperinkin on.
Lapset viettävät nykyään enemmän aikaa tablettien kuin ihmiskontaktien parissa, ja se näkyy. Ei moni tarhalainen enää ikävöi äitiä vaan tablettia/ruutuja. Pahimmat tapaukset eivät muusta puhukaan kuin nettimaailmasta ja (ikärajallisten) pelien pelaamisesta. Jo 6-vuotiaat saavat pelata teinien pelejä.
Vierailija kirjoitti:
....pienet lapset vaatii huutamalla koska eivät osaa neuvotella...
Tukkapöllyä niin loppuu huutaminen
On paljon hyviäkin vanhempia. Mutta tottahan se on, että liian paljon esim. niitä, jotka siloittelevat koko ajan. Kyllä oman lapsen pettymys pitää kestää! Sitten on niitä, jotka kohtelevat 3-vuotiaita vauvoina. Lapsen ei tavitse harjoitella pukemista tai vaipoista pois. On vanhempia, jotka tuovat 1-vuotiaan ”leikkimään kavereiden kanssa”. Ja sitten ollaan ihmeissään, kun se päiväkotielämä ei ollutkaan sille lapselle niin kivaa.
Supernanny tv-ohjelma avasi silmät.
Ja mitään välimuotoa ei ole tietenkään olemassa? (sivusta)