Ärsyttää!! Läski ystäväni kerjää lenkkiseuraa minusta
Todella törkeä otsikko, mutta halusin teidän huomion. Ystäväni on ylipainoinen, mutta ihana ja mahtava ihminen sekä kaunis minun silmissäni.
Hän on aloittanut laihiksen ja alkanut liikkumaan. Hän käy kävelylenkeillä ja on pyytänyt minua monta kertaa mukaan ja jonkun verran olen mennytkin.
Ongelma on siinä, että minäkin olen aloittanut laihiksen ja liikunnan, mutta sillä erolla, että vauhtini on paljon kovempi kuin hänen ja nykyään juoksen oman lenkkini. Jos lähden hänen kanssaan kävelylenkille, niin vauhti on niin hidas, etten saa sykettä nousemaan kun taas ystäväni puuskuttaa naama punaisena hiki virraten.
En kuitenkaan jaksa kahta lenkkiä päivässä, joten mielummin valitsen oman juoksulenkkini. Miten ihmeessä selitän tämän ystävälleni ilman että loukkaan häntä?
Kommentit (130)
Suosittelen, että ensin teet lenkin ystävän kanssa hitaasti, jotta lihakset lämpenee. Sitten lopuksi menet reipasta vauhtia. Ja sitten vielä reippaan lenkin jälkeen juokset taas hieman hitaammin palauttavan lenkin. Varmasti kuntosi kohoaa aivan uudelle tasolle.
Siinäpä se tosiystävä taas paljasti karvansa. Ei puuttunut kuin että olisit vielä kirjoittanut, että sinua hävettää liikkua tuollaisen "valaan" kanssa. Sitähän sinä itse asiassa tarkoitit, eikö totta. Sen verran pinnallista sivistystä sinuun on tarttunut, että et maininnut sitä suoraan, mutta olihan se rivien välistä luettavissa. Surullista ystäväsi kannalta. Jos olisit todellinen ystävä, niin haluaisit organisoida omat ja yhteiset lenkkinne, mutta ei kun sinä haluat vain näyttää huonompikuntoiselle ystävälle, miten hyväkuntoinen sinä olet. Tiedätkö muuten, että matalammalla sykkeellä suoritettu liikunta on laihtumisen ja kunnon kehittymisen kannalta parasta. Liikunta aerobisella tasolla siis.
Jos tuo sauvakävelyvinkki ei sytytä, niin entäs jos lähdet joinain päivinä kaverin mukaan, mutta hölkkäät kävelyvauhtia? Sekin nostaa sykettä enemmän kuin kävely vaikka vauhti olisikin todella hiljainen? Sitten voit vaikka jatkaa lenkkiä hitusen itseksesi. Näin saisit pitkään rauhallisen juoksulenkin. Ja sitten joinain muina päivinä tekisit niitä vauhdikkaampia lenkkejä.
Ap, läski palaa nimenomaan melko matalilla sykkeillä. Useimmat laihduttajat tekevät sen virheen, että paahtavat kovilla sykkeillä ja turbovaihde päällä. Oikeasti paras laihdutussyke on aikuisella siinä noin 125-155.
Siihen pääset sinäkin, jos vaikkapa käytät sauvoja tehokkaasti. Tai voit ottaa nilkkapainot. Molempia saa muutamalla kympillä urheiluliikkeestä.
Siten voit sekä liikkua kaverin kanssa että laihduttaa tehokkaasti.
Teet sitten lisäksi pari lenkkiä viikossa juosten ja kovemmalla sykkeellä. Rasitukseltaan erilaiset lenkit ovat tehokkain tapa laihtua JA kohottaa kuntoa!
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:18"][quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:06"]
pesruskestävyysharjoitus on viikon tärkein harjoitus! nopean lenkin voit jättää väliin, mutta pk-lenkkiä et! miten huikea mahdollisuus saada pk-lenkki tehtyä saamalla vaihtaen kuulumisia ystävän kanssa! se on monella likkuvalla ihmisellä tämä sama ongelma, ettei ymmärretä pk-lenkin tärkeyttä. ei malteta mennä niin hitaasti, että sykkeet pysyis pk-alueella. (mulla sama vika, oispa joku hitaampi ystävä, jonka kanssa lenkin vois tehdä!)
[/quote]
Ne pk-lenkit tehdään kummiskin juosten eikä kävellen, olkoonkin kuinka tärkeitä lenkkejä hyvänsä. Kohta varmaan väität koirankusetuslenkkiäkin pk-lenkiksi:P
[/quote]
Kyllä voisin sanoa, että jos ap ei ole mikään huippujuoksija, niin kyllä pk-lenkki voi olla reipasta kävelyäkin, vertaa esim. vesijuoksuun.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:21"]
Siinäpä se tosiystävä taas paljasti karvansa. Ei puuttunut kuin että olisit vielä kirjoittanut, että sinua hävettää liikkua tuollaisen "valaan" kanssa. Sitähän sinä itse asiassa tarkoitit, eikö totta. Sen verran pinnallista sivistystä sinuun on tarttunut, että et maininnut sitä suoraan, mutta olihan se rivien välistä luettavissa. Surullista ystäväsi kannalta. Jos olisit todellinen ystävä, niin haluaisit organisoida omat ja yhteiset lenkkinne, mutta ei kun sinä haluat vain näyttää huonompikuntoiselle ystävälle, miten hyväkuntoinen sinä olet. Tiedätkö muuten, että matalammalla sykkeellä suoritettu liikunta on laihtumisen ja kunnon kehittymisen kannalta parasta. Liikunta aerobisella tasolla siis.
[/quote]
Onpa palstamammalla taas huono itsetunto ja piti päästä taas kertomaan että näin on.
Minuakin on ärsyttänyt käydä lenkillä kaverin kanssa, jonka juoksuvauhti oli hitaampi kuin omani. Ei se tilanne poikkea mitenkään ap:n tilanteesta. Mutta huonoitsetuntoisen palstamamman on aina löydettävä tällaisista aloituksista se tärkein pointti, että ap on kiero eikä ole "oikea" ystävä, jos nyt tällainen ratkaistavissa oleva asia ärsyttää. Palstamamma etsii aina syytä velloa itsetunto-ongelmissaan ja suuttuu verisesti tällaisista aloituksista.
(Montahan miinuspeukkua saan tälle kommentille;-)?)
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:25"][quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:21"]

Miksi helvetissä käyt kaverin kanssa lenkillä, jos se oikein ÄRSYTTÄÄ sinua????
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:23"]

Voihan se olla, mutta ap:han aloituksessa juuri kertoi, että kaverinsa kunto ei ole samalla tasolla. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että ap:lle kävelylenkki ei sen kaverin kävelyvauhdilla tehtynä ole mikään pk-harjoitus? Kaverihan ei pysyisi mukana reippaalla kävelylenkillä.
Selvästi taas pitää edellisenkin kommentoijan esittää, että on tietävinään asiasta, vaikka ihan näin ei ole..
No ei sulla kovin kaksinen kunto ole jos et kerran juoksulenkkiä jaksa tehdä kun olet vähän kävellyt samana päivänä...
Käy kaverisi kanssa lenkillä silloin kun itselläsi on ns. lepopäivä. Kaverillesi tuki on tärkeä että jaksaa jatkaa ja mieltä piristää molemmilla yhteinen lenkki ja maailmanparannus.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:25"][quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:21"]
Siinäpä se tosiystävä taas paljasti karvansa. Ei puuttunut kuin että olisit vielä kirjoittanut, että sinua hävettää liikkua tuollaisen "valaan" kanssa. Sitähän sinä itse asiassa tarkoitit, eikö totta. Sen verran pinnallista sivistystä sinuun on tarttunut, että et maininnut sitä suoraan, mutta olihan se rivien välistä luettavissa. Surullista ystäväsi kannalta. Jos olisit todellinen ystävä, niin haluaisit organisoida omat ja yhteiset lenkkinne, mutta ei kun sinä haluat vain näyttää huonompikuntoiselle ystävälle, miten hyväkuntoinen sinä olet. Tiedätkö muuten, että matalammalla sykkeellä suoritettu liikunta on laihtumisen ja kunnon kehittymisen kannalta parasta. Liikunta aerobisella tasolla siis.
[/quote]
Onpa palstamammalla taas huono itsetunto ja piti päästä taas kertomaan että näin on.
Minuakin on ärsyttänyt käydä lenkillä kaverin kanssa, jonka juoksuvauhti oli hitaampi kuin omani. Ei se tilanne poikkea mitenkään ap:n tilanteesta. Mutta huonoitsetuntoisen palstamamman on aina löydettävä tällaisista aloituksista se tärkein pointti, että ap on kiero eikä ole "oikea" ystävä, jos nyt tällainen ratkaistavissa oleva asia ärsyttää. Palstamamma etsii aina syytä velloa itsetunto-ongelmissaan ja suuttuu verisesti tällaisista aloituksista.
(Montahan miinuspeukkua saan tälle kommentille;-)?)
[/quote]
Miksi helvetissä käyt kaverin kanssa lenkillä, jos se oikein ÄRSYTTÄÄ sinua????
[/quote]
No itse kävin tuon hitaamman kaverin kanssa lenkillä vain kerran ja se oli siis se kokemus, jonka pohjalta ymmärrän ap:n kannan tähän asiaan. Sen jälkeen olenkin myös miettinyt, millaisia ratkaisuvaihtoehtoja on tuohon asiaan ja kerroin niistä tähänkin ketjuun.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:22"]
Siihen pääset sinäkin, jos vaikkapa käytät sauvoja tehokkaasti. Tai voit ottaa nilkkapainot. Molempia saa muutamalla kympillä urheiluliikkeestä.
[/quote]
Nilkkapainot on huonoksi nivelille. Sauvat taas on hyvä suositus.
Itse joudun tekemään pk-lenkin ainakin välillä kävellen/sauvakävellen, juuri siksi, etten saa pidettyä sykkeitä pk-alueella, jos juoksen.
Riippua täysin kunnosta ja omista sykkeitä.
nimim. 2 puolimaratonia juossut
otat lenkin alkulämmittely ja vedät sen jälkeen omaa lenkkiä niin pitkää että väsyttää,. Laihduttamisessa onkin tärkeää tehdä pitkäkestoista lenkkiä riittävän matalalla sykkeellä. Ei tuollainen em. lenkki esim. kertaviikkoon ole minusta ongelma. Jos et tosin halua sitä tehdä niin sano suoraan että haluat tehdä lenkkisi kovemmalla sykkeellä.
Onko niitä yhteisiä lenkkejä pakko pitää urheiluna tai rasvanpoltto kiiluen silmissä. Eikös se voisi olla vain kivaa yhteistä tekemistä. Itse tykkään kävelylenkeistä, koska silloin ei tarvitse syödä herkkuja ja voi vaikka olla vain hiljaa, jos ei tunnu löytyvän keskustelun aihetta. Ei synny vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä. Eikä sen lenkin tarvitse olla pitkä.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:34"]Itse joudun tekemään pk-lenkin ainakin välillä kävellen/sauvakävellen, juuri siksi, etten saa pidettyä sykkeitä pk-alueella, jos juoksen.
Riippua täysin kunnosta ja omista sykkeitä.
nimim. 2 puolimaratonia juossut
[/quote]
Tämä on niin totta. Monet aloittelevat kuntoilijat eivät tätä aina käsitä.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:18"][quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:06"]
pesruskestävyysharjoitus on viikon tärkein harjoitus! nopean lenkin voit jättää väliin, mutta pk-lenkkiä et! miten huikea mahdollisuus saada pk-lenkki tehtyä saamalla vaihtaen kuulumisia ystävän kanssa! se on monella likkuvalla ihmisellä tämä sama ongelma, ettei ymmärretä pk-lenkin tärkeyttä. ei malteta mennä niin hitaasti, että sykkeet pysyis pk-alueella. (mulla sama vika, oispa joku hitaampi ystävä, jonka kanssa lenkin vois tehdä!)
[/quote]
Ne pk-lenkit tehdään kummiskin juosten eikä kävellen, olkoonkin kuinka tärkeitä lenkkejä hyvänsä. Kohta varmaan väität koirankusetuslenkkiäkin pk-lenkiksi:P
[/quote]
Kyllä voisin sanoa, että jos ap ei ole mikään huippujuoksija, niin kyllä pk-lenkki voi olla reipasta kävelyäkin, vertaa esim. vesijuoksuun.
[/quote]
Voihan se olla, mutta ap:han aloituksessa juuri kertoi, että kaverinsa kunto ei ole samalla tasolla. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että ap:lle kävelylenkki ei sen kaverin kävelyvauhdilla tehtynä ole mikään pk-harjoitus? Kaverihan ei pysyisi mukana reippaalla kävelylenkillä.
Selvästi taas pitää edellisenkin kommentoijan esittää, että on tietävinään asiasta, vaikka ihan näin ei ole..
[/quote]
jollekin se koirankusetuslenkki voi ollakin pk-lenkki.
oletin, ettei ap:n kunto ole mikään huipp, kun ei kerran jaksa tehdä juoksu ja kävelylenkkiä samana päivänä. minä jaksan, ja saatan silti tehdä pk-lenkin kävellen. eipä kävelylenkistä ole haittaa kenellekään, vaikka se nyt olisikin alle pk-sykkeiden. ja alkaahan se ystävänkin kunto siitä parantua, ja menee kyllä nopeasti ohi sellaiseta joka jättää pk-lenkit väliin! :)
Itselläni on ollut aivan vastaavia ongelmia ystäväni kanssa, joka hinkuu aina mukaan kuntosalille ja sitten siellä haluaisi vain jutustella ja istuskella vierekkäisissä laitteissa. Ja on pyytänyt minua tekemään itselleen ohjelman, opastamaan liikkeissä ja vaatii minua kertomaan minä päivinä olen salille menossa...enpäs enää käy tämän ihmisen kanssa salilla, koska menen sinne itseäni varten, en sitä varten, että viihdytän siellä kavereitani - saati sitten vielä tee heille ohjelmia ja opasta liikkumisessa! pari kertaa kun kävin tämän "kuntoprojektilaisen" kanssa, niin en saanut itse tehtyä kunnolla mitään! Ja sitten olisi pitänyt lähteä vielä yhdsssä pukkariin ja samalla bussilla kotiin! Miten jotkut eivät lainkaan tajua, ettei se liikunta kaikille ole mikään sosiaalinen tapahtuma ja että liikunnasta saa ihan oikeasti hyvän olon ja mielen, jos vaan tekee sen kunnolla. Samallla rentoutuu pääkoppakin, kun sitähän sieltä salilta myös haetaan. Voin sanoa, että kun olin sen roikkujan kanssa salilla, oli vaan entistä ärsyyntyneempi olo, kun koin vain tuhlaavani aikaa siellä salilla.
Hakekaa läskit ohjausta muualta kuin kavereiltanne ja jos joku ei tunnu olevan innoissaan liikuntaseurastanne, niin kannattaa kuunnella tätä fiilistä...
Missä ap:n tulisi nähdä ystäviä? Pullapitkojen äärelläkö. Vaikka laihduttaa on tärkeää nähdä ystäviä ja jakaa tuntemuksia. Kävelylenkit näkisin loistavana tapana nähdä ystäviä. Kumpa omatkin ystävät tykkäisivät kävellä, eikä aina vain tarvitsisi shoppailla ja käydä kahvilla.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:13"]Olette oikeassa, hitaampi kävely ei tee mulle pahaa ja juoksen sit toisena päivänä. Se tuntuu vaan niin turhauttavalta kävellä niin ettei hengästy, kun nyt olen niin innoissani tästä kunnonkohotuksestani. Olen itse aloittanut ihan rapakunnosta, eli en jaksanut juosta edes yhtä minuuttia putkeen. Taidampa laittaa heti ystävälleni viestiä ja ehdottaa lenkkiä :)
Käyn itse ensin pienellä spurtilla... ;)
AP
[/quote]
Ystäväsi on samalla palstalla ja ihmettelee miksi haukut häntä läskiksi.