Lue keskustelun säännöt.
Miksi elokuvaa 50 shades of grey niin haukuttiin?
25.11.2020 |
Satuin puolihuolimattomasti seuraamaan eilen leffaa ja ihan hyvähän se oli. Ei nyt mikään mestariteos tietenkään, mutta ihan laatuviihdettä. Kuitenkin sekä kirjaa että elokuvaa on kovasti haukuttu. Onko siinä kyse jonkinlaisesta torjuntareaktiosta?
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että vain humoristista ja ronskimpaa äijäkontaminoitua ihmissuhdesoppaa arvostetaan, mutta tyttötyypillistä romantiikkaa halveksivat jopa naiset itse. Ikään kuin ei olisi lupa sellaiseen höttöön ja fantasiaan, vaan ainoastaan urbaaniin ja ironiseen chick litiin. Juuri naiset ovat innolla haukkuneet matalaksi tuon Twilightinkin, koska se ei esitä muodinmukaisia sukupuolirooleja, vaan Bella on liian passiivinen, liian perinteinen naiskuva.
Taidanpa alkaa lukea mahdollisimman imeliä harlekiineja tai vaikka Anni Polvaa :-)
ap
Mitä ihmettä on tyttötyypillinen romantiikka? Miksei voi lukea sellaista romantiikkaa jossa on panostettu oikeasti henkilöhahmoihin ja sen lisäksi kirjalliseen ulosantiin? Esimerkkinä nyt vaikkapa Matkantekijä -sarja.
Tottakai voi lukea. Tarkoitin lähinnä elokuvia, mutta toki Twilightin osalta kirjaakin.
Tosiasia on, että perinteisten sukupuoliroolien esittäminen hyväksyvässä tai romantisoivassa valossa on nykyään paheksuttua. Halutaan kieltää uusilta sukupolvilta se malli kerta kaikkiaan.
ap
No höpö höpö. Ja täytyy olla kyllä aika vinksahtanut jos tuon kökköleffan näkee jollain tavoin romanttisena. :DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että vain humoristista ja ronskimpaa äijäkontaminoitua ihmissuhdesoppaa arvostetaan, mutta tyttötyypillistä romantiikkaa halveksivat jopa naiset itse. Ikään kuin ei olisi lupa sellaiseen höttöön ja fantasiaan, vaan ainoastaan urbaaniin ja ironiseen chick litiin. Juuri naiset ovat innolla haukkuneet matalaksi tuon Twilightinkin, koska se ei esitä muodinmukaisia sukupuolirooleja, vaan Bella on liian passiivinen, liian perinteinen naiskuva.
Taidanpa alkaa lukea mahdollisimman imeliä harlekiineja tai vaikka Anni Polvaa :-)
ap
Mitä ihmettä on tyttötyypillinen romantiikka? Miksei voi lukea sellaista romantiikkaa jossa on panostettu oikeasti henkilöhahmoihin ja sen lisäksi kirjalliseen ulosantiin? Esimerkkinä nyt vaikkapa Matkantekijä -sarja.
Tottakai voi lukea. Tarkoitin lähinnä elokuvia, mutta toki Twilightin osalta kirjaakin.
Tosiasia on, että perinteisten sukupuoliroolien esittäminen hyväksyvässä tai romantisoivassa valossa on nykyään paheksuttua. Halutaan kieltää uusilta sukupolvilta se malli kerta kaikkiaan.
ap
No höpö höpö. Ja täytyy olla kyllä aika vinksahtanut jos tuon kökköleffan näkee jollain tavoin romanttisena. :DDD
Sehän se fantasiaelementti nimenomaan on! Naiselliseen alitajuntaan vetoaa ajatus, että sadistinen mies, jonka psyyke todellisuudessa olisi pahasti traumatisoitunut ja naiselle vaarallinen, voisi naisen rakkauden avulla eheytyä ja omistautua naiselle, jonka valtaan hän myös alistuu. Mikäs sen romanttisempaa kuin vaarallisen, pahuuteen pystyvän triadimiehen sitoutunut rakkaus? Naisen on vaikea koskaan itse päästä asemaan, jossa pystyisi olemaan aidosti vaarallinen, joten se valta on hankittava vaarallisen miehen kautta. Tosiasiassa tietenkin vaarallinen mies on vaarallinen myös ja erityisesti tälle naiselle.
The Fallissa oli uskottavaa myös se, että sadisti pysyi sadistina, joka hankki kiksinsä tuntemattomien uhrien kanssa, vaikka omalle perheelleen olikin kiltti perheenisä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että vain humoristista ja ronskimpaa äijäkontaminoitua ihmissuhdesoppaa arvostetaan, mutta tyttötyypillistä romantiikkaa halveksivat jopa naiset itse. Ikään kuin ei olisi lupa sellaiseen höttöön ja fantasiaan, vaan ainoastaan urbaaniin ja ironiseen chick litiin. Juuri naiset ovat innolla haukkuneet matalaksi tuon Twilightinkin, koska se ei esitä muodinmukaisia sukupuolirooleja, vaan Bella on liian passiivinen, liian perinteinen naiskuva.
Taidanpa alkaa lukea mahdollisimman imeliä harlekiineja tai vaikka Anni Polvaa :-)
ap
Mitä ihmettä on tyttötyypillinen romantiikka? Miksei voi lukea sellaista romantiikkaa jossa on panostettu oikeasti henkilöhahmoihin ja sen lisäksi kirjalliseen ulosantiin? Esimerkkinä nyt vaikkapa Matkantekijä -sarja.
Tottakai voi lukea. Tarkoitin lähinnä elokuvia, mutta toki Twilightin osalta kirjaakin.
Tosiasia on, että perinteisten sukupuoliroolien esittäminen hyväksyvässä tai romantisoivassa valossa on nykyään paheksuttua. Halutaan kieltää uusilta sukupolvilta se malli kerta kaikkiaan.
ap
No höpö höpö. Ja täytyy olla kyllä aika vinksahtanut jos tuon kökköleffan näkee jollain tavoin romanttisena. :DDD
Tuossahan oli puhe perinteisistä sukupuolirooleista, ei leffasta. Koeta edes etsiä sopiva lainaus, johon saisit oman tölväisysi sovitettua paremmin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FSG samoin kuin Twilight-sarja kertoo tosiaankin teini-ikäisten tyttöjen fantasiasta, jossa he voisivat muuttaa voimakkaan, pelottavankin miehen omaksi lemmikikseen ja omistaa tuo valta ja voima hänen kauttaan. Useimmilla varmaan menee tällaiset fantasiat vanhoiksi ennen täysi-ikäisyyttä, mutta jokin niissä vielä aikuisenakin kiinnostaa. Vähän niin kuin joulupukki - sen tietää saduksi, mutta on kiva leikkiä joulun aikaan, että pukki tosiaan on olemassa.
Onhan tuo kaunis fantasia: unelma siitä, että voisi muuttaa pahan hyväksi. Se toistuu useissa saduissakin. En ymmärrä, miksi se olisi erityisen hävettävä tai huono fantasia, josta pitäisi pikimmiten aikuistuessa päästä eroon? Ehkä ihmiset samastavat fantasian ja sen, miten jotkut (naiset) tosielämässä pyrkivät rakastamaan rentun kunnolliseksi, ja tuomitsevat molemmat yksin tein?
ap
En minä ainakaan tuominnut. Totesin vain, että kyseessä on fantasia. Jos tehdään fantasiaa, näyttelijöiden täytyy vaikuttaa vielä normaaliakin uskottavammilta. Esim. Twilight-sarjassa haukutut Pattinson ja Stewart näyttelivät hyvin verrattuna Dornan-Johnson-komboon. Tai ehkä heillä vaan oli kemiat paremmin hyödynnettävissä.
En tarkoittanut, että sinä olisit tuominnut, mutta ne, jotka raivokkaasti leimaavat koko asetelman lapselliseksi ja epäuskottavaksi. Sellaisiahan kaikki fantasiat ovat, myös miesten pornofantasiat. Elokuva kuitenkin onnistuukin näyttämään todellisuuden, ehkä vahingossa.
Minä kyllä kykenen tunnustamaan, että juuri tuo fantasia, jota Shadesissa kuvataan, on se, joka minua on houkutellut. Se on toinen stoori, että tavoittelemalla sitä luvassa on pelkkää pettymystä.
ap
Mitähän se sitten sanoo minusta, että koen The Fallin paljon kiihottavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin 50 Shadesin? :)
Ylipäätään The Fallissa käsitellään minusta yllättävän realistisesti sadistisen persoonallisuushäiriön kehitys. Älykkäästä ihmisestä voi tulla sopivissa olosuhteissa ja sattumienkin kautta hirviö, jonka sielun synkkyydessä on silti myös jotain pakottavan todellista ja samaistuttavaa. Kai meissä kaikissa on olemassa potentiaali täydelliseen ihmisvihaan, seksuaaliseen riistoon ja nihilismiin ja kun kaikki esteet sen tieltä raivataan tavalla tai toisella, tulos on mitä on.
En osaa tarkemmin sanoa, mitä se kertoo sinusta, koska en ole kyseistä elokuvaa the Fall nähnyt. Ainakin sen, että haet lajityypistä kiihottumista? Minä en kokenut Shadesia kiihottavaksi, enkä edes alkanut sitä katsoa siinä mielessä, että kiihottuisin. En myöskään samastunut naispäähenkilöön, vaikka tunnistinkin oman kokemukseni suhteen etenemisestä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FSG samoin kuin Twilight-sarja kertoo tosiaankin teini-ikäisten tyttöjen fantasiasta, jossa he voisivat muuttaa voimakkaan, pelottavankin miehen omaksi lemmikikseen ja omistaa tuo valta ja voima hänen kauttaan. Useimmilla varmaan menee tällaiset fantasiat vanhoiksi ennen täysi-ikäisyyttä, mutta jokin niissä vielä aikuisenakin kiinnostaa. Vähän niin kuin joulupukki - sen tietää saduksi, mutta on kiva leikkiä joulun aikaan, että pukki tosiaan on olemassa.
Onhan tuo kaunis fantasia: unelma siitä, että voisi muuttaa pahan hyväksi. Se toistuu useissa saduissakin. En ymmärrä, miksi se olisi erityisen hävettävä tai huono fantasia, josta pitäisi pikimmiten aikuistuessa päästä eroon? Ehkä ihmiset samastavat fantasian ja sen, miten jotkut (naiset) tosielämässä pyrkivät rakastamaan rentun kunnolliseksi, ja tuomitsevat molemmat yksin tein?
ap
En minä ainakaan tuominnut. Totesin vain, että kyseessä on fantasia. Jos tehdään fantasiaa, näyttelijöiden täytyy vaikuttaa vielä normaaliakin uskottavammilta. Esim. Twilight-sarjassa haukutut Pattinson ja Stewart näyttelivät hyvin verrattuna Dornan-Johnson-komboon. Tai ehkä heillä vaan oli kemiat paremmin hyödynnettävissä.
En tarkoittanut, että sinä olisit tuominnut, mutta ne, jotka raivokkaasti leimaavat koko asetelman lapselliseksi ja epäuskottavaksi. Sellaisiahan kaikki fantasiat ovat, myös miesten pornofantasiat. Elokuva kuitenkin onnistuukin näyttämään todellisuuden, ehkä vahingossa.
Minä kyllä kykenen tunnustamaan, että juuri tuo fantasia, jota Shadesissa kuvataan, on se, joka minua on houkutellut. Se on toinen stoori, että tavoittelemalla sitä luvassa on pelkkää pettymystä.
ap
Mitähän se sitten sanoo minusta, että koen The Fallin paljon kiihottavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin 50 Shadesin? :)
Ylipäätään The Fallissa käsitellään minusta yllättävän realistisesti sadistisen persoonallisuushäiriön kehitys. Älykkäästä ihmisestä voi tulla sopivissa olosuhteissa ja sattumienkin kautta hirviö, jonka sielun synkkyydessä on silti myös jotain pakottavan todellista ja samaistuttavaa. Kai meissä kaikissa on olemassa potentiaali täydelliseen ihmisvihaan, seksuaaliseen riistoon ja nihilismiin ja kun kaikki esteet sen tieltä raivataan tavalla tai toisella, tulos on mitä on.
En osaa tarkemmin sanoa, mitä se kertoo sinusta, koska en ole kyseistä elokuvaa the Fall nähnyt. Ainakin sen, että haet lajityypistä kiihottumista? Minä en kokenut Shadesia kiihottavaksi, enkä edes alkanut sitä katsoa siinä mielessä, että kiihottuisin. En myöskään samastunut naispäähenkilöön, vaikka tunnistinkin oman kokemukseni suhteen etenemisestä.
ap
En hakenut kiihottumista, enkä muutenkaan yleensä pidä tv-viihdettä kovin kummoisena stimulanttina, mutta ajatuksen tasolla alistaminen kuvataan uskottavammin The Fallissa. FSG ei millään tavalla selitä sitä psykologiaa, jonka pitäisi ohjata Greyn toimintaa. Yleensä sadistit eivät "kosta" mitään, vaan toistavat enemmän tai vähemmän sattumalta omaksuttuja käytösmalleja, jotka ovat tuottaneet heille itselleen voimakasta mielihyvää ja koukuttuvat tähän kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FSG samoin kuin Twilight-sarja kertoo tosiaankin teini-ikäisten tyttöjen fantasiasta, jossa he voisivat muuttaa voimakkaan, pelottavankin miehen omaksi lemmikikseen ja omistaa tuo valta ja voima hänen kauttaan. Useimmilla varmaan menee tällaiset fantasiat vanhoiksi ennen täysi-ikäisyyttä, mutta jokin niissä vielä aikuisenakin kiinnostaa. Vähän niin kuin joulupukki - sen tietää saduksi, mutta on kiva leikkiä joulun aikaan, että pukki tosiaan on olemassa.
Onhan tuo kaunis fantasia: unelma siitä, että voisi muuttaa pahan hyväksi. Se toistuu useissa saduissakin. En ymmärrä, miksi se olisi erityisen hävettävä tai huono fantasia, josta pitäisi pikimmiten aikuistuessa päästä eroon? Ehkä ihmiset samastavat fantasian ja sen, miten jotkut (naiset) tosielämässä pyrkivät rakastamaan rentun kunnolliseksi, ja tuomitsevat molemmat yksin tein?
ap
En minä ainakaan tuominnut. Totesin vain, että kyseessä on fantasia. Jos tehdään fantasiaa, näyttelijöiden täytyy vaikuttaa vielä normaaliakin uskottavammilta. Esim. Twilight-sarjassa haukutut Pattinson ja Stewart näyttelivät hyvin verrattuna Dornan-Johnson-komboon. Tai ehkä heillä vaan oli kemiat paremmin hyödynnettävissä.
En tarkoittanut, että sinä olisit tuominnut, mutta ne, jotka raivokkaasti leimaavat koko asetelman lapselliseksi ja epäuskottavaksi. Sellaisiahan kaikki fantasiat ovat, myös miesten pornofantasiat. Elokuva kuitenkin onnistuukin näyttämään todellisuuden, ehkä vahingossa.
Minä kyllä kykenen tunnustamaan, että juuri tuo fantasia, jota Shadesissa kuvataan, on se, joka minua on houkutellut. Se on toinen stoori, että tavoittelemalla sitä luvassa on pelkkää pettymystä.
ap
Mitähän se sitten sanoo minusta, että koen The Fallin paljon kiihottavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin 50 Shadesin? :)
Ylipäätään The Fallissa käsitellään minusta yllättävän realistisesti sadistisen persoonallisuushäiriön kehitys. Älykkäästä ihmisestä voi tulla sopivissa olosuhteissa ja sattumienkin kautta hirviö, jonka sielun synkkyydessä on silti myös jotain pakottavan todellista ja samaistuttavaa. Kai meissä kaikissa on olemassa potentiaali täydelliseen ihmisvihaan, seksuaaliseen riistoon ja nihilismiin ja kun kaikki esteet sen tieltä raivataan tavalla tai toisella, tulos on mitä on.
En osaa tarkemmin sanoa, mitä se kertoo sinusta, koska en ole kyseistä elokuvaa the Fall nähnyt. Ainakin sen, että haet lajityypistä kiihottumista? Minä en kokenut Shadesia kiihottavaksi, enkä edes alkanut sitä katsoa siinä mielessä, että kiihottuisin. En myöskään samastunut naispäähenkilöön, vaikka tunnistinkin oman kokemukseni suhteen etenemisestä.
ap
En hakenut kiihottumista, enkä muutenkaan yleensä pidä tv-viihdettä kovin kummoisena stimulanttina, mutta ajatuksen tasolla alistaminen kuvataan uskottavammin The Fallissa. FSG ei millään tavalla selitä sitä psykologiaa, jonka pitäisi ohjata Greyn toimintaa. Yleensä sadistit eivät "kosta" mitään, vaan toistavat enemmän tai vähemmän sattumalta omaksuttuja käytösmalleja, jotka ovat tuottaneet heille itselleen voimakasta mielihyvää ja koukuttuvat tähän kuvioon.
Onko todella jokin tietty ja yksi ainoa oikea psykologinen kulku, jonka "pitäisi" ohjata sadistin toimintaa? Perustuuko käsityksesi tutkimukseen asiasta vai mihin? Ymmärrän, että the Fallin psykologia voi tuntua uskottavammalta, mutta eihän elokuvien ja kirjojen ensisijainen tarkoitus useinkaan ole olla uskottavia tai realistisia.
Tuosta psykologiasta...tietämäni sadisti, jota kivun (liiallisen, yli sovitun) tuottaminen toiselle kiihotti suunnattomasti, oli samaan aikaan perheenisä, joka ei halunnut katsoa Hauskoja kotivideoita, koska hän ei "kestänyt katsoa kun johonkin sattuu".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FSG samoin kuin Twilight-sarja kertoo tosiaankin teini-ikäisten tyttöjen fantasiasta, jossa he voisivat muuttaa voimakkaan, pelottavankin miehen omaksi lemmikikseen ja omistaa tuo valta ja voima hänen kauttaan. Useimmilla varmaan menee tällaiset fantasiat vanhoiksi ennen täysi-ikäisyyttä, mutta jokin niissä vielä aikuisenakin kiinnostaa. Vähän niin kuin joulupukki - sen tietää saduksi, mutta on kiva leikkiä joulun aikaan, että pukki tosiaan on olemassa.
Onhan tuo kaunis fantasia: unelma siitä, että voisi muuttaa pahan hyväksi. Se toistuu useissa saduissakin. En ymmärrä, miksi se olisi erityisen hävettävä tai huono fantasia, josta pitäisi pikimmiten aikuistuessa päästä eroon? Ehkä ihmiset samastavat fantasian ja sen, miten jotkut (naiset) tosielämässä pyrkivät rakastamaan rentun kunnolliseksi, ja tuomitsevat molemmat yksin tein?
ap
En minä ainakaan tuominnut. Totesin vain, että kyseessä on fantasia. Jos tehdään fantasiaa, näyttelijöiden täytyy vaikuttaa vielä normaaliakin uskottavammilta. Esim. Twilight-sarjassa haukutut Pattinson ja Stewart näyttelivät hyvin verrattuna Dornan-Johnson-komboon. Tai ehkä heillä vaan oli kemiat paremmin hyödynnettävissä.
En tarkoittanut, että sinä olisit tuominnut, mutta ne, jotka raivokkaasti leimaavat koko asetelman lapselliseksi ja epäuskottavaksi. Sellaisiahan kaikki fantasiat ovat, myös miesten pornofantasiat. Elokuva kuitenkin onnistuukin näyttämään todellisuuden, ehkä vahingossa.
Minä kyllä kykenen tunnustamaan, että juuri tuo fantasia, jota Shadesissa kuvataan, on se, joka minua on houkutellut. Se on toinen stoori, että tavoittelemalla sitä luvassa on pelkkää pettymystä.
ap
Mitähän se sitten sanoo minusta, että koen The Fallin paljon kiihottavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin 50 Shadesin? :)
Ylipäätään The Fallissa käsitellään minusta yllättävän realistisesti sadistisen persoonallisuushäiriön kehitys. Älykkäästä ihmisestä voi tulla sopivissa olosuhteissa ja sattumienkin kautta hirviö, jonka sielun synkkyydessä on silti myös jotain pakottavan todellista ja samaistuttavaa. Kai meissä kaikissa on olemassa potentiaali täydelliseen ihmisvihaan, seksuaaliseen riistoon ja nihilismiin ja kun kaikki esteet sen tieltä raivataan tavalla tai toisella, tulos on mitä on.
En osaa tarkemmin sanoa, mitä se kertoo sinusta, koska en ole kyseistä elokuvaa the Fall nähnyt. Ainakin sen, että haet lajityypistä kiihottumista? Minä en kokenut Shadesia kiihottavaksi, enkä edes alkanut sitä katsoa siinä mielessä, että kiihottuisin. En myöskään samastunut naispäähenkilöön, vaikka tunnistinkin oman kokemukseni suhteen etenemisestä.
ap
En hakenut kiihottumista, enkä muutenkaan yleensä pidä tv-viihdettä kovin kummoisena stimulanttina, mutta ajatuksen tasolla alistaminen kuvataan uskottavammin The Fallissa. FSG ei millään tavalla selitä sitä psykologiaa, jonka pitäisi ohjata Greyn toimintaa. Yleensä sadistit eivät "kosta" mitään, vaan toistavat enemmän tai vähemmän sattumalta omaksuttuja käytösmalleja, jotka ovat tuottaneet heille itselleen voimakasta mielihyvää ja koukuttuvat tähän kuvioon.
Tuosta psykologiasta...tietämäni sadisti, jota kivun (liiallisen, yli sovitun) tuottaminen toiselle kiihotti suunnattomasti, oli samaan aikaan perheenisä, joka ei halunnut katsoa Hauskoja kotivideoita, koska hän ei "kestänyt katsoa kun johonkin sattuu".
Tämä on ihan uskottavaa. Psyyke kompensoi sadismia toisessa asiayhteydessä. Joka tapauksessa kieroutunut suhde kipuun ja sen tuottamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Väärin on kuitenkin pitää omaa mielipidettään absoluuttisena faktana."
Samaa mieltä tästä. Taide on makujen maailma. Mauista ei loppupeleissä edes kannata kiistellä...
Makuasioista varsinkin pitää kiistellä ja hyvän ja huonon maun raja menee välilihan kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari kertaa yrittänyt katsoa 50stä, mutta pikakelauksella päädyin loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikähän 50 shades of grey kirjoissa ja elokuvissa sai aikaan naisissa niin ihmeellisen hysterian. Löydettiinkö niistä joku oma uusi seksuaalisuuden ulottuvuus, että ohhoh? Hui kauhistus sentään, minähän kostun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mistä torjuntareaktiosta? Typerän kirjan ja typerän elokuvan suhteen? Olen lukenut kirjan koska en uskonut että se voisi olla niin huono kun sanottiin. Olin väärässä. Se oli juuri tasan niin typerä. Lapsellinen, huonosti kirjoitettu, äärimmäisen huonosti toimitettu. Se oli osittain hykerryttävän myötähäpeää aiheuttavaa kaameaa kuraa, osittain niin hirveää että teki mieli lukea sormien välistä.
Se ei myöskään ollut mitään uraauurtavaa bdsm-eroottista kirjallisuutta, vaan kaikin puolin kökköä myös seksuaalisuudessaan joka oli enemmän psyykkistä alistamista noloilla tavoilla kuin mainostamaansa seksuaalista heittäytymistä. Siis oikeasti se tamponikohtakin. Voi luoja.Mikä tamponikohta? :D
En ole leffoja katsonut tai kirjoja lukenut mutta vähän vilkuilin läpi sitä alkuperäistä versiota missä päähenkilöt oli vielä Bella ja Edward.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mistä torjuntareaktiosta? Typerän kirjan ja typerän elokuvan suhteen? Olen lukenut kirjan koska en uskonut että se voisi olla niin huono kun sanottiin. Olin väärässä. Se oli juuri tasan niin typerä. Lapsellinen, huonosti kirjoitettu, äärimmäisen huonosti toimitettu. Se oli osittain hykerryttävän myötähäpeää aiheuttavaa kaameaa kuraa, osittain niin hirveää että teki mieli lukea sormien välistä.
Se ei myöskään ollut mitään uraauurtavaa bdsm-eroottista kirjallisuutta, vaan kaikin puolin kökköä myös seksuaalisuudessaan joka oli enemmän psyykkistä alistamista noloilla tavoilla kuin mainostamaansa seksuaalista heittäytymistä. Siis oikeasti se tamponikohtakin. Voi luoja.Mikä tamponikohta? :D
En ole leffoja katsonut tai kirjoja lukenut mutta vähän vilkuilin läpi sitä alkuperäistä versiota missä päähenkilöt oli vielä Bella ja Edward.
“When did you start your period, Anastasia?” he asks out of the blue, gazing down at me.
“Err … Yesterday,” I mumble in my highly arou sed state.
“Good.” He releases me and turns me around.
“Hold on to the sink,” he orders and pulls my hips back again, like he did in the playroom, so I’m bending down.
He reaches between my legs and pulls on the blue string … What! And … a gently pulls my tampon out and tosses it into the nearby toilet. Holy fu ck. Sweet mother of all … Jeez.
Onko tämä siis suora lainaus kirjasta?
Kirjoitan itsekin parempaa englantia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että vain humoristista ja ronskimpaa äijäkontaminoitua ihmissuhdesoppaa arvostetaan, mutta tyttötyypillistä romantiikkaa halveksivat jopa naiset itse. Ikään kuin ei olisi lupa sellaiseen höttöön ja fantasiaan, vaan ainoastaan urbaaniin ja ironiseen chick litiin. Juuri naiset ovat innolla haukkuneet matalaksi tuon Twilightinkin, koska se ei esitä muodinmukaisia sukupuolirooleja, vaan Bella on liian passiivinen, liian perinteinen naiskuva.
Taidanpa alkaa lukea mahdollisimman imeliä harlekiineja tai vaikka Anni Polvaa :-)
ap
Mitä ihmettä on tyttötyypillinen romantiikka? Miksei voi lukea sellaista romantiikkaa jossa on panostettu oikeasti henkilöhahmoihin ja sen lisäksi kirjalliseen ulosantiin? Esimerkkinä nyt vaikkapa Matkantekijä -sarja.
Tottakai voi lukea. Tarkoitin lähinnä elokuvia, mutta toki Twilightin osalta kirjaakin.
Tosiasia on, että perinteisten sukupuoliroolien esittäminen hyväksyvässä tai romantisoivassa valossa on nykyään paheksuttua. Halutaan kieltää uusilta sukupolvilta se malli kerta kaikkiaan.
ap
No höpö höpö. Ja täytyy olla kyllä aika vinksahtanut jos tuon kökköleffan näkee jollain tavoin romanttisena. :DDD
Tuossahan oli puhe perinteisistä sukupuolirooleista, ei leffasta. Koeta edes etsiä sopiva lainaus, johon saisit oman tölväisysi sovitettua paremmin.
ap
En ole tuon kommentin kirjoittaja, mutta etkö sinä ap puhunut "tyttötyypillisen romantiikan halveksumisesta" koska ihmiset haukkuu tuota kyseistä elokuvaa? Tuossa ylemmässä lainauksessa?
Leffat oli sekä huonoja että ahdistavia. Anastasia oli neitsyt mutta käyttikö äijä kumia vai miten hoitivat ehkäisyn?
Vierailija kirjoitti:
Leffat oli sekä huonoja että ahdistavia. Anastasia oli neitsyt mutta käyttikö äijä kumia vai miten hoitivat ehkäisyn?
Ehkä miljardöörihelikopterilentäjäliikemieskalsarimalli on samanlainen taruolento kuin vampyyri, joten ei voi lisääntyä ihmislajin edustajan kanssa. Ergo, ehkäisyä ei tarvita.
No niin, eilen tuli se kolmas leffa joltain kanavalta. Hieman myöhässä aloin katsoa, vähän ennen puolta väliä. Tämä kolmas on näistä selvästi huonoin, ja nyt voi jo puhua epäuskottavuudestakin panttivankidraamoineen ja muine kuvioineen. Lajityypin mukainen poikkeaminen reaalimaailmasta on ihan ok, eli se että mies on sekä rikas että komea, ja rakastuu ilman muuta puupökkelöön. Anteeksi päähenkilöön. Panttivankidraama sen sijaan ei enää kuulu edes lajityyppiin ja on jo itsessäänkin kökkö. Myös samankaltaiset rakastelukohtaukset alkoivat jo puuduttaa, mutta olihan elokuvassa myös takaiskuja: mies ei halunnut lasta ja häipyi vanhan hoitonsa luo hakemaan lohtua.
Katsoin elokuvan eilen ja minäkään en ymmärrä tätä näyttelijöiden haukkumista. :D Minä ainakin yllätyin positiivisesti. Ei tullut kertaakaan mieleen, että he teeskentelisivät. Pidän kyllä itsekkin esim. Salkkareiden ja esim. Twilightin näyttelijöitä ala-arvoisina, että tunnistan kyllä "huonon näyttelijän". Enkä myöskään havainnut mitään ongelmaa, että heillä olisi aina sama ilme. En ymmärrä. :D Minusta he olivat ihan harvinaisen uskottavia ja näyttely oli mielestäni harvinaisen monipuolista. Siinä oli huomioitu tosi pieniäkin yksityiskohtia. Olen hyvin hämmentynyt. :D
Mitähän se sitten sanoo minusta, että koen The Fallin paljon kiihottavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin 50 Shadesin? :)
Ylipäätään The Fallissa käsitellään minusta yllättävän realistisesti sadistisen persoonallisuushäiriön kehitys. Älykkäästä ihmisestä voi tulla sopivissa olosuhteissa ja sattumienkin kautta hirviö, jonka sielun synkkyydessä on silti myös jotain pakottavan todellista ja samaistuttavaa. Kai meissä kaikissa on olemassa potentiaali täydelliseen ihmisvihaan, seksuaaliseen riistoon ja nihilismiin ja kun kaikki esteet sen tieltä raivataan tavalla tai toisella, tulos on mitä on.