Introvertit, miten ootte hyväksyneet itsessänne luonteenne?

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:00"]

Tuntuu etten osaa hyväksyä introverttiyttäni tai sitten tunnen vaan paineita olla extrovertti. En kaipaa muita ihmisiä ympärilleni kuin perheeni. Yksi ystävä riittää jota näkee silloin tällöin. Silti töissä edelleen hävettää etten oikeastaan halua puhua mistään säästä tms. Haluan ruokatunnin olla yksin koska olen raskaalla asiakaspalvelualalla. Miten voisi hyväksyä itsessään introverttiyden?

[/quote]

Ihan helposti haistattamalla vittua kusipäille, jotka tunkevat seuraan. Itsensä voi hyväksyä, jos siltä tuntuu eikä miettiä kaiken maailman ääliöiden mielipiteitä.

Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan. Myös introvertteja. 

Hyvin. Elämä on helppoa, kun en tarvitse muita ihmisiä, eikä tarvitse pelätä yksin jäämistä. Yksin on hyvä olla, joten olen hyväksynyt itseni täysin.

En ole kyllä koskaan muutenkaan niin kauheasti miettinyt muiden mielipiteitä minusta.

Mä en tiedä miten pääsisin tuosta muiden mielipiteiden miettimisestä? Mitä se muita kaivelee jos haluan syödä yksin töissä? Teen kuitenkin itselleni kuluttavaa työtä. Paras olisi kun saisi itsekseen olla koko työpäivän. Mutta asiakkaita on kestettävä.

Ap

Kuinka vanha olet? Itsekin olen introvertti, mutta en ilmeisesti yhtä paljon kuin sinä.

Nuorempana olin tosi hiljainen, epäiltiin aspergeria. Nykyään olen mielestäni muuttunut paljon sosiaalisemmaksi. En silti pidä itseäni ulospäinsuuntautuneena. Nautin yksinolosta, mutta kynnys puhua ihmisille on madaltunut. Syytä tähän en tiedä.

Itse olen suurimman osan elämästäni ollut tyytyväinen itseeni. Toimin hitaasti ja rauhallisesti siinä missä toiset tekevät kaiken sata lasissa. Lycka till!

Minua asia on askarruttanut useinkin, koska äitini on ekstrovertti ja olen kai sen vuoksi ajatellut, että se on "hyvän" ja "normaalin" ihmisen malli. Isäni puolestaan on aina ollut kotona ja oman perheen parissa viihtyvä ihminen ja kotona äiti monesti kummeksui isän elämäntapaa ja isä äidin elämäntapaa. Joten lapsuudenkodissa kuulin vähän väliä kommentteja kuten "mikä siinä on, että aina pitää olla niitä ihmisiä ympärillä eikä voida vain olla kotona" ja toisaalta "on se kumma että ihmisiä pitää pelätä niin paljon, ettei voida koskaan käydä missään eikä tavata ketään".

Mutta totuushan on, että me ihmiset vain olemme erilaisia. Mitä tästä elämästä tulisi, jos olisimme kaikki samanlaisia?

Nytkin minulla on tuttavapiirissä muuan ekstrovertti, jonka kanssa käymme pientä nokittelua. Hän haluaa, että ympärillä on ihmisiä häntä auttamassa ja että hän voi puolestaan auttaa muita hänen ympärillään. Hän ei todellakaan halua jäädä yksin ja kuulostaa siltä, että hän myös pelkää ajatusta, että kuolisi yksinäisenä. Minä puolestani tarvitsen yksinäisyyttä rauhoittuakseni ja pysyäkseni järjissäni, ja se, että hoidan asioita itse ilman apua tuo minulle itseluottamuksen tunteen. Kuolemasta ajattelen, että jokainen kokee sen joka tapauksessa yksin. En voi ottaa ketään mukaani siinä.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:22"]

Mä en tiedä miten pääsisin tuosta muiden mielipiteiden miettimisestä? Mitä se muita kaivelee jos haluan syödä yksin töissä? Teen kuitenkin itselleni kuluttavaa työtä. Paras olisi kun saisi itsekseen olla koko työpäivän. Mutta asiakkaita on kestettävä.

Ap

[/quote]

Kun huomauttaa työpaikan ämmien liikakiloista, niin sen jälkeen saa olla rauhassa.

Olen 36v ja äitini on myös extrovertti. Minua yritettiin rohkaista aina pienenä. Olin todella ujo ja olen edelleenkin. Kaipaan kyllä perhettäni ympärilleni mutta kotonakin olemme paljon omissa oloissamme kukin tavallaan tv:tä katsellen, siivoilen tai netissä läppärillä jne. Koen vain että minua on aina yritetty laittaa tiettyyn muottiin mitä en ole. En vain jaksa sitä.

Ap

Se on tietysti eri asia, hyväksyvätkö muut ja hyväksyykö itse, vaikka kyllähän muiden hyväksyntä auttaa hyväksymään itsensäkin. Oman introverttiyteni kanssa elämään oppiminen on ollut pitkä prosessi, enkä ole varma, onko se vieläkään valmis. Joskus tulee hetkiä, jolloin tahtoisi vain olla kuten ihmisten enemmistö näyttää olevan. Kaikessa kuitenkin auttaa se, että tiedostaa reilusti, mitä on ja mitä siitä ajattelee. Minä ajattelen välillä aktiivisesti sitä, että olen introvertti, en tykkää siitä, mutta se on mitä olen, ja se tarkoittaa näitä ja näitä asioita elämässäni. Se helpottaa ainakin vähän oloa silloin, kun on tullut syyllistetyksi jälleen kerran siitä, ettei ole kyennyt olemaan niin sosiaalinen kuin on odotettu. Luulen, että muiden ihmisten kohdalla kysymys ei ole niinkään siitä, hyväksyvätkö he, vaan siitä, ymmärtävätkö he. Olen huomannut, että monille ihmisille voi selittää, että minä kaipaan välillä vetäytymistä, en jaksa juhlia yhtä pitkään kuin muut, en jaksa tavata ihmisiä joka viikonloppu (mielellään ei edes joka toinen) jne. Ihmiset nyökkäävät ja sanovat ymmärtävänsä, mutta sitten taas jonkin ajan päästä käy ilmi, etteivät he ole oikeasti ymmärtäneet. He eivät tiedä, miltä tuntuu, kun pää on täynnä ihmisten vilinästä ja keskusteluista ja on pakko päästä istumaan yksin hiljaa ja latautumaan. Heitä tulee loukattua tahtomattaan, vaikka kuinka selittäisi, miten asiat ovat. Kaikista läheisimmät, ne siis, joiden kanssa elää päivittäin, tietävät ja ymmärtävät kyllä.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:08"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:00"]

Tuntuu etten osaa hyväksyä introverttiyttäni tai sitten tunnen vaan paineita olla extrovertti. En kaipaa muita ihmisiä ympärilleni kuin perheeni. Yksi ystävä riittää jota näkee silloin tällöin. Silti töissä edelleen hävettää etten oikeastaan halua puhua mistään säästä tms. Haluan ruokatunnin olla yksin koska olen raskaalla asiakaspalvelualalla. Miten voisi hyväksyä itsessään introverttiyden?

[/quote]

Ihan helposti haistattamalla vittua kusipäille, jotka tunkevat seuraan. Itsensä voi hyväksyä, jos siltä tuntuu eikä miettiä kaiken maailman ääliöiden mielipiteitä.

[/quote]

Nimenomaan "vittua haistattamalla" paranevat vaikeatkin ongelmat. Tulee niin hyvä ja seesteinen olo, kun heti aamusta oikein kunnolla haistattaa vaikkapa naapurille, joka sanoo huomenta.

Itsetunto kuntoon niin hyväksyt itsesi juuri sellaisena kuin olet. Itse hyväksyin introverttiyteni vasta kolmekymppisenä. Nyt vähän välitän ekstroverteistä, jotka ihmettevät mua :-) evvk

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:47"]

Itsetunto kuntoon niin hyväksyt itsesi juuri sellaisena kuin olet. Itse hyväksyin introverttiyteni vasta kolmekymppisenä. Nyt vähän välitän ekstroverteistä, jotka ihmettevät mua :-) evvk

[/quote]

Siis VÄHÄT välitän :-)

Ap, oletko jo tutustunut Susan Cainin tuotantoon ja ajatuksiin? Voisit saada niistä tukea pohdintoihisi.

http://www.thepowerofintroverts.com/sixteen-things-i-believe/

http://www.ted.com/talks/susan_cain_the_power_of_introverts

Mieheni on ekstro joten hän hoitaa melkein aina kaikki perheemme ulkosuhteet, myös minun sukulaisiini. Töissä joudun olemaan välillä paljon muiden kanssa, mutta toisinaan voin työskennellä pitkiäkin aikoja yksin ja silloin minulla on voimia tavata muitakin kuin oman perheen jäseniä. 

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 09:03"]

Mieheni on ekstro joten hän hoitaa melkein aina kaikki perheemme ulkosuhteet, myös minun sukulaisiini. Töissä joudun olemaan välillä paljon muiden kanssa, mutta toisinaan voin työskennellä pitkiäkin aikoja yksin ja silloin minulla on voimia tavata muitakin kuin oman perheen jäseniä. 

[/quote]

Siis hyväksyn luonteeni nyt kun minulla on mieheni joka hyväksyy ja tukee.

Meillä minä joudun kaikki ulkosuhteet lasten vanhempiin, kouluun ym. Hoitamaan yksin. Mies vielä introvertimpi vaikka onkin omien työkavereiden kanssa enempi tekemisissä kuin minä omieni. Välillä tai aika useinkin kyllä ahdistaa tämä pakkososiaalisuus. Kärsin osittain masennuksesta, siihen monia syitä ja yksi huono itsetunto ja koulukiusaus. Ei vaan jaksa sitä muiden odotuksia. Kaipaan yksinoloa. Välillä jopa toivon potkuja töistä että pääsisin olemaan yksin ja ei tarvisi olla asiakkaiden kanssa tekemisissä.

Ap

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:51"]

Ap, oletko jo tutustunut Susan Cainin tuotantoon ja ajatuksiin? Voisit saada niistä tukea pohdintoihisi.

http://www.thepowerofintroverts.com/sixteen-things-i-believe/

http://www.ted.com/talks/susan_cain_the_power_of_introverts

[/quote]

Minä olen oppinut ymmärtämään luonnettani, hyväksymään sen ja jopa löytämään siitä hyviä puolia luettuani Susan Cainin teoksen Hiljaiset :)

Ensimmäiset 40 vuotta elämässäni sain kuulla jatkuvalla syötöllä olevani vääränlainen. Tietysti nämä kommentoijat myös valistivat auliisti millaiseksi minun pitäisi itseni muuttaa. Teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena osasinkin esittää sujuvasti ekstroverttiä, mutta ei se minulle onnea antanut. Koin silloin, että olen hyväksytty vain kun esitän jotakin mitä en oikeasti ole. Elämäni oli yhtä teatteria :(

Kyllähän minä edelleenkin kommenttaj saan kuulla introvettiydestäni, mutta enää se ei ole minulle ongelma. Osaan jättää kommentit omaan arvoonsa ja kertoa kommentoijille ettei minun tarvitse muuttaa persoonaani :)

Hyväksyn oman introverttiyteni hyvin. Se on ainoa mahdollisuus olla minä. Jos yrittäisin väkisin olla ekstrovertti, niin en varmasti hyväksyisi enkä voisi hyvin. Olen se mikä olen ja haluankin olla. Olen tällainen ja onnellinen kun ympärillä on hiljaista ja rauhallista eikä tarvitse puhua ihmisten kanssa.

Hyväksyn itseni tällaisena. Viihdyn hyvin itseni, tutkimustyöni, kirjojeni ja perheeni parissa. Väsyn helposti muiden seuraan ja haluan mielelläni vetäytyä omaan rauhaani. Kuitenkin minun on helppo ottaa pinnallista kontaktia muihin, joten introvertiksi minua harva mieltää. Syvempiä ystävyyssuhteita kuitenkin vältän, koska ne vievät liian paljon energiaani.

Huomauttaisin, ettei introverttius määrittele sitä, onko ihmisellä paljon ystäviä vai ei. Itse tapaan ystäviä useamman kerran viikossa, vaikka olenkin introvertti ja tarvitsen myös yksinoloa.