Introvertit, miten ootte hyväksyneet itsessänne luonteenne?

Minä hyväksyn täysin introverttiyteni. Äitini on äärimmäinen ekstroverttti, ja niin kauan oli piinaa kun piti lapsena ja nuorena asua kotona, koska aina minua yritettiin väkisin vääntää erilaiseksi kuin olen luonnostani. Mutta teininä aloin jo kapinoida, ja laittaa äidille vastaan, vaatia oikeutta olla hänen ihanteidensa vastainen oma itseni. Heti kun pääsin muuttamaan yksin, kaikki paineet loppuivat. 

Siitä asti olen vähät välittänyt siitä mitä kukaan muu minusta ajattelee - miksi välittäisin, kun en kerran niiden muiden seuraa edes halua. Minä olen aika totaalierakko, en ole koskaan edes seurustellut enkä halunnut puolisoa tai perhettä. Ystäviä minulla ei ole ollut koskaan enkä niitä kaipaa. Olen valinnut työnikin niin että minun ei ole pakko olla sosiaalinen (olen tietokoneohjelmoija). Olen onnellinen, vaikka varmasti moni ajattelee että minä olen yksinäinen raukkaparka jolla täytyy olla tosi kurjaa.

Ymmärrän tunteesi ap. Annat paljon valtaa muille, mutta he eivät halua sitä vastuuta, koska eivät ole sinua parempia.

Kuvittele tilannetta, jossa työkaverillasi on sinusta riippumattomasta syystä huono päivä ja hän tulee jollakin tavalla purkaneeksi sitä sinuun, ehkä tahtomattaan. Loukkaantuisit luultavasti ja alkaisit nykyisen lähtökohtasi (koet, että sinussa on jotain vikaa) vuoksi  ajatella, että hänen tyly käytöksensä on reaktio niihin puutteisiin mitä sinulla on.

Jos taas ymmärtäisit, että jokaisen ihmisen käytös kertoo enemmän hänestä itsestään kuin sinusta, näkisit asiat selvemmin. Näkisit luultavasti sen, että tyly käytös sinua kohtaan kertoo jostain ongelmasta mikä hänellä on, ei siitä minkälainen sinä olet. Tämä nyt oli vain kuvitteellinen esimerkki.

Koko maailma näyttää erilaiselta, jos käsitys itsestä muuttuu. Mikäli pitää itsestään, alkaa pitämään muistakin ihmisistä enemmän. Mikäli ei osaa rakastaa itseään, ei osaa rakastaa muitakaan. Voit kirjaimellisesti ajatella hyväksyväsi muidenkin ihmisten erilaisuudet, kun hyväksyt itsesi.

Oon yrittänyt hyväksyä itseni ja muut mutta vaikeeta. Muuttua en voi. Mulla vaan on huono itsetunto ja sille en voi mitään. Syytän kaikesta aina itseäni. Niin on kasvatettu.

Ap

Nyky-yhteiskunta tavallaan velvoittaa olemaan ekstrovertti. Ne on niitä (muka) kysytyimpiä tyyppejä työelämässä ym. Mutta mikä sen parempi työntekijä kuin introvertti, joka tekee työnsä eikä pälpätä ympäri käytäviä.

"Tyhjät tynnyrit kolisee eniten", vai mitä? :)

Mä nyt vain olen sellainen, viihdyn hyvin kotona touhuamassa omia juttujani. Ujo mä en kuitenkaan ole.

Toki osaan kyllä olla suht sosiaalinen, jos tilanne niin vaatii, mutta se on kuluttavaa. Meillä on nyt vauva ja vähän jo etukäteen hirvittää ne sosiaaliset tilanteet, joita lapsen kasvaminen tuo tullessaan, mutta ehkä niistäkin selvitään.

Se on ekstroverttien heikkoutta, että introverteistä tehdään jotain kummajaisia tai melkein jokin sairaus. Se on yksinkertaista; introvertti saa energiaa yksin olemisesta ja kokee sosiaaliset tilanteet ja tapahtumat raskaina energiat vievänä.

Kun taas ekstrovertti ahdistuu yksin olemisesta ja saa energiaa muista ihmisistä ja tapahtumista.

Ei ole sen ihmeellisempi asia ja kumpikaan ei ole sen ihmeellisempi ihminen, oli sitten I tai E.

Introverttiys vaan ei sovi naisille, eikä ole naisilla normaalia. Miehistä se tekee arvokkaamman ja rauhallisemman oloisia, mut naisista ongelmaisen oloisia. Naisten kuuluu luonnostaan olla puheliaampi ja sosiaalisempi sukupuoli, joten jotain on pielessä naisella joka ei sellaiseen käytökseen kykene. Itse en kelpuuta hissukkaa vaimoksi enkä edes tyttöystäväksi.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:35"]

Olen 36v ja äitini on myös extrovertti. Minua yritettiin rohkaista aina pienenä. Olin todella ujo ja olen edelleenkin. Kaipaan kyllä perhettäni ympärilleni mutta kotonakin olemme paljon omissa oloissamme kukin tavallaan tv:tä katsellen, siivoilen tai netissä läppärillä jne. Koen vain että minua on aina yritetty laittaa tiettyyn muottiin mitä en ole. En vain jaksa sitä.

Ap

[/quote]

Hei, tuossahan se vastaus tulikin.

Koet, että et ole riittävän hyvä noin. Se on tullut siitä, että olet lapsena luullut, että äitisi ei hyväksy sinua. Ja lapsenahan me otamme kaiken totuutena. Tai sitten on oikeasti ollut niin, että esim. äidilläsi on ollut vaikeuksia hyväksyä luonnettasi, koska on esim. pelännyt, että miten pärjäät elämässä, jos olet introvertti.

No, nyt olet aikuinen, ja huomaat että pärjäät ihan hyvin :)

Voit jättää taaksesi lapsena omaksumasi ajattelutavan, että et kelpaa tuollaisena.

Kelpaat.

Toisekseen työkaverisi ovat jo huomanneet, että viihdyt yksinäsi. Todennäköisesti vain sinulla on vaikeuksia hyväksyä itseäsi, siksi mietit muiden mielipiteitä. Jos olemme itse itsestämme varmoja, niin meitä ei hetkauta muiden mielipiteet. Mieti tätä vaikka jonkun toisen ominaisuutesi kautta, jonkun sellaisen ominaisuuden, jota pidät itsessäsi hyvänä.

Heti, kun hyväksyt itse itsesi, niin kaikki helpottuu.

Käytän monesti alkoholia jaksaakseni tietyt sosiaaliset velvoitteet kuten sukujuhlat :(

N42

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:02"]

Introverttiys vaan ei sovi naisille, eikä ole naisilla normaalia. Miehistä se tekee arvokkaamman ja rauhallisemman oloisia, mut naisista ongelmaisen oloisia. Naisten kuuluu luonnostaan olla puheliaampi ja sosiaalisempi sukupuoli, joten jotain on pielessä naisella joka ei sellaiseen käytökseen kykene. Itse en kelpuuta hissukkaa vaimoksi enkä edes tyttöystäväksi.

[/quote]

Tähän asenteeseen olen törmännyt todella usein.

Miehen introverttiys on hyväksytympää kuin naisen introverttiys. Aiheesta on kirjoitettu jopa kirjoja, joissa väitetään mm. sellaista että naiset ovat venuksesta ja miehet marsista tmv.

Perusajatuksena näissä kirjoissa on se, että jokainen normaali nainen on ekstrovertti ja normaali mies on ainakin jossain määrin introvertti. Ekstrovertti mies näissä teoksissa yleensä nähdään jonkinlaisena alfauroksena.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 11:20"]

Oon yrittänyt hyväksyä itseni ja muut mutta vaikeeta. Muuttua en voi. Mulla vaan on huono itsetunto ja sille en voi mitään. Syytän kaikesta aina itseäni. Niin on kasvatettu.

Ap

[/quote]

Mars mars lainaamaan kirja vetovoiman laista!

Niin kauan kuin ajattelet noin niin et voi etkä tule voimaan paremmin.

Tässä ei ole kyse introverttiydestä, se ei ole syy ongelmiisi. Syy on siinä, että puhut itsellesi tuollaista negatiivisuus-mantraa. "En voi muuttua". Niin kauan kun noin sanot itsellesi, tulee elämäsi olemaan juuri niin kuin se nyt on.

Heti kun alat sanomaan itsellesi "voin muuttua", uskot siihen ja vaikka hymyilet päälle, alkaa elämäsi ja vointisi muuttua sellaiseksi kuin haluat. Vielä pitää tietää, että mitä haluat.

Täälläkin yksi introvertti. Varmaan lasten myötä olen oppinut hyväksymään sen, että en ole huono ihminen, vaikka en jaksakaan aina (tai koskaan...) olla sosiaalinen. Olen tajunnut, että elämässä minulle tärkeintä on perhe. En jaksa esittää kiinnostunutta kenestäkään muista ihmisistä, koska kukaan muu kuin mieheni ja lapseni ei minua kiinnosta. Ennen nolotti, kun vaikkapa töissä joku kyseli, että mitäs teitte uutenavuotena tai juhannuksena tai miten juhlimme, kun täytin pyöreitä. Nolotti siis vastata, että oltiin vaan kotona tei ei juhlittu mitenkään tms. Nykyään olen jo tottunut, tai kaipa ne kyselijäkin tietää, että mulla ei ole ystäviä eikä mitään sosiaalista elämää perheen ulkopuolella. En kaipaa mitään isoa porukkaa ympärilleni. Ystävistäkin tulisi vain huono omatunto, kun en jaksaisi pitää yhteyttä.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 11:20"]

Oon yrittänyt hyväksyä itseni ja muut mutta vaikeeta. Muuttua en voi. Mulla vaan on huono itsetunto ja sille en voi mitään. Syytän kaikesta aina itseäni. Niin on kasvatettu.

Ap

[/quote]

Mars mars lainaamaan kirja vetovoiman laista!

Niin kauan kuin ajattelet noin niin et voi etkä tule voimaan paremmin.

Tässä ei ole kyse introverttiydestä, se ei ole syy ongelmiisi. Syy on siinä, että puhut itsellesi tuollaista negatiivisuus-mantraa. "En voi muuttua". Niin kauan kun noin sanot itsellesi, tulee elämäsi olemaan juuri niin kuin se nyt on.

Heti kun alat sanomaan itsellesi "voin muuttua", uskot siihen ja vaikka hymyilet päälle, alkaa elämäsi ja vointisi muuttua sellaiseksi kuin haluat. Vielä pitää tietää, että mitä haluat.

[/quote]

Ei introvertti voi aidosti muuttua, sillä kyseessä on synnynnäinen temperamenttityyppi. Vitsi on siinä, että ihminen kykenee hyväksymään persoonansa sellaisena kuin se on. Teeskentely aiheuttaa vain ahdistusta pidemmän päälle. Eikä introvertissä ole mitään "vikaa", ei siis ole mitään syytä, miksi pitäisi yrittää väkisin muuksi muka muuttua. Persoonaansa tyytyväinen introvertti on myös miellyttävämpää seuraa kanssaihmisille.

Siis kiusataanko sinua siellä työpaikalla jotenkin? Oletko sanonut työkavereillesi ihan ääneen, että "olen sen verran introvertti tyyppi, että tarviin nämä ruokatunnit yksinoloon jaksaakseni noita asiakkaita".

Minua ei ainakaan häritse kenenkään introverttiys tai ujous, mutta tulee hankalia tilanteita, jos ihmiset eivät aikuisinakaan pysty ottamaan sen vertaa vastuuta itsestään, että selkeästi kommunikoisivat tarpeensa. Nimittäin ulkoapäin on aika lailla mahdotonta tietää onko joku ujo, joka haluaisi osallistua, muttei uskalla tehdä aloitteita vai introvertti, joka nimenomaan haluaa olla itsekseen.

Kannattaa myös huomata, että ekstroverteillakin on tunteet ja voi olla huono itsetunto ihan samoin kuin introvertilla. Eli jos introvertti työkaveri vaan tylyntuntuisesti kieltäytyy lounasseurasta, se ekstrovertti voi kokea olevansa huono ja liian tyhmää ja alhaista seuraa.

Ap:n tapauksessa taitaa suurin ongelma olla, että ap on omalle luonteelleen sopimattomassa työssä. Jos on kovin introvertti- luonne asiakaspalvelutyö voi olla liian kuluttavaa, onpa ne työkaverin mimmoisia hyvänsä.

Ja tuo on aivan puppua muuten, että Suomessa jotenkin olisi ekstroverttiys hyväksyttyä ja ihailtua. Lapsissakin ujous ja introverttiys nähdään useimmiten sellaisina asioina, joita tarvitsee ympäristön kovasti ymmärtää ja sopeuttaa käytöstään siihen. Vilkkaat ekstrovertti lapset saavat paljon vähemmän ymmärrystä osakseen. Heidät leimataan helposti ilkeiksi ja ties miksi, vaikka ihan samalla lailla on kyse tempperamenttipiirteestä, jolle lapsi ei sinällään itse voi mitään.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 11:20"]

Oon yrittänyt hyväksyä itseni ja muut mutta vaikeeta. Muuttua en voi. Mulla vaan on huono itsetunto ja sille en voi mitään. Syytän kaikesta aina itseäni. Niin on kasvatettu.

Ap

[/quote]

Mars mars lainaamaan kirja vetovoiman laista!

Niin kauan kuin ajattelet noin niin et voi etkä tule voimaan paremmin.

Tässä ei ole kyse introverttiydestä, se ei ole syy ongelmiisi. Syy on siinä, että puhut itsellesi tuollaista negatiivisuus-mantraa. "En voi muuttua". Niin kauan kun noin sanot itsellesi, tulee elämäsi olemaan juuri niin kuin se nyt on.

Heti kun alat sanomaan itsellesi "voin muuttua", uskot siihen ja vaikka hymyilet päälle, alkaa elämäsi ja vointisi muuttua sellaiseksi kuin haluat. Vielä pitää tietää, että mitä haluat.

[/quote]

Ei introvertti voi aidosti muuttua, sillä kyseessä on synnynnäinen temperamenttityyppi. Vitsi on siinä, että ihminen kykenee hyväksymään persoonansa sellaisena kuin se on. Teeskentely aiheuttaa vain ahdistusta pidemmän päälle. Eikä introvertissä ole mitään "vikaa", ei siis ole mitään syytä, miksi pitäisi yrittää väkisin muuksi muka muuttua. Persoonaansa tyytyväinen introvertti on myös miellyttävämpää seuraa kanssaihmisille.

[/quote]

Hei!

En tarkoittanutkaan, että pitäisi muuttua ekstrovertiksi. Tarkoitin, että ap voi muuttua sellaiseksi kuin HALUAA, JOS haluaa. Hänhän ei ole tyytyväinen oloonsa. Muuttuminen voi tarkoittaa sitäkin, että muuttaa ajatteluaan omasta itsestään.

Hän kirjoittaa, että hänellä vaan on huono itsetunto, syyllistää kaikesta itseään. KUten kirjoitin, hänen ongelmansa ei ole introverttiys, vaan se mitä ajattelee itsestään.

[/quote]

Teeskentely aiheuttaa vain ahdistusta pidemmän päälle

[/quote]

Tätä nimenomaan varsinkin kun muu perhe on extrovertteja....

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:28"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 11:20"]

Oon yrittänyt hyväksyä itseni ja muut mutta vaikeeta. Muuttua en voi. Mulla vaan on huono itsetunto ja sille en voi mitään. Syytän kaikesta aina itseäni. Niin on kasvatettu.

Ap

[/quote]

Mars mars lainaamaan kirja vetovoiman laista!

Niin kauan kuin ajattelet noin niin et voi etkä tule voimaan paremmin.

Tässä ei ole kyse introverttiydestä, se ei ole syy ongelmiisi. Syy on siinä, että puhut itsellesi tuollaista negatiivisuus-mantraa. "En voi muuttua". Niin kauan kun noin sanot itsellesi, tulee elämäsi olemaan juuri niin kuin se nyt on.

Heti kun alat sanomaan itsellesi "voin muuttua", uskot siihen ja vaikka hymyilet päälle, alkaa elämäsi ja vointisi muuttua sellaiseksi kuin haluat. Vielä pitää tietää, että mitä haluat.

[/quote]

Ei introvertti voi aidosti muuttua, sillä kyseessä on synnynnäinen temperamenttityyppi. Vitsi on siinä, että ihminen kykenee hyväksymään persoonansa sellaisena kuin se on. Teeskentely aiheuttaa vain ahdistusta pidemmän päälle. Eikä introvertissä ole mitään "vikaa", ei siis ole mitään syytä, miksi pitäisi yrittää väkisin muuksi muka muuttua. Persoonaansa tyytyväinen introvertti on myös miellyttävämpää seuraa kanssaihmisille.

[/quote]

Hei!

En tarkoittanutkaan, että pitäisi muuttua ekstrovertiksi. Tarkoitin, että ap voi muuttua sellaiseksi kuin HALUAA, JOS haluaa. Hänhän ei ole tyytyväinen oloonsa. Muuttuminen voi tarkoittaa sitäkin, että muuttaa ajatteluaan omasta itsestään.

Hän kirjoittaa, että hänellä vaan on huono itsetunto, syyllistää kaikesta itseään. KUten kirjoitin, hänen ongelmansa ei ole introverttiys, vaan se mitä ajattelee itsestään.

[/quote]

Ok, no sitten olemme samaa mieltä. Asennoitumisen omaan persoonaan voi muuttaa, vaikka sitä temperamenttityyppiä ei, eikä tarvitsekaan. 

t: 34

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:02"]

Introverttiys vaan ei sovi naisille, eikä ole naisilla normaalia. Miehistä se tekee arvokkaamman ja rauhallisemman oloisia, mut naisista ongelmaisen oloisia. Naisten kuuluu luonnostaan olla puheliaampi ja sosiaalisempi sukupuoli, joten jotain on pielessä naisella joka ei sellaiseen käytökseen kykene. Itse en kelpuuta hissukkaa vaimoksi enkä edes tyttöystäväksi.

[/quote]

No jopas on taas stereotypia - naiset ei varmaan myöskään voi olla matemaattisesti lahjakkaita tai osata pelata shakkia, ei ainakaan minunlaiset heteronaiset joilla on ollut voimakas halu tulla monilapsisen perheen äidiksi introverttiydestä huolimatta. Ja ihmeiden ihme, vastoin kaikkia oletuksia näin on käynyt ja lasten isä on perheestään hyvin huolehtiva, siis alfa-uros.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:08"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:00"]

Tuntuu etten osaa hyväksyä introverttiyttäni tai sitten tunnen vaan paineita olla extrovertti. En kaipaa muita ihmisiä ympärilleni kuin perheeni. Yksi ystävä riittää jota näkee silloin tällöin. Silti töissä edelleen hävettää etten oikeastaan halua puhua mistään säästä tms. Haluan ruokatunnin olla yksin koska olen raskaalla asiakaspalvelualalla. Miten voisi hyväksyä itsessään introverttiyden?

[/quote]

Ihan helposti haistattamalla vittua kusipäille, jotka tunkevat seuraan. Itsensä voi hyväksyä, jos siltä tuntuu eikä miettiä kaiken maailman ääliöiden mielipiteitä.

[/quote]

Aika moni taitaa hoitaa mielenterveyttään julistautumalla introvertiksi, vaikka ongelma on pelokkaan ja epävarman yksilön aggressiivisuus ja enenevä vainoharhaisuuskin sitten, kun ei muita ymmärrä ollenkaan. Kätevää. Ja olen siis aika introvertti minäkin.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:24"]

Siis kiusataanko sinua siellä työpaikalla jotenkin? Oletko sanonut työkavereillesi ihan ääneen, että "olen sen verran introvertti tyyppi, että tarviin nämä ruokatunnit yksinoloon jaksaakseni noita asiakkaita".

Minua ei ainakaan häritse kenenkään introverttiys tai ujous, mutta tulee hankalia tilanteita, jos ihmiset eivät aikuisinakaan pysty ottamaan sen vertaa vastuuta itsestään, että selkeästi kommunikoisivat tarpeensa. Nimittäin ulkoapäin on aika lailla mahdotonta tietää onko joku ujo, joka haluaisi osallistua, muttei uskalla tehdä aloitteita vai introvertti, joka nimenomaan haluaa olla itsekseen.

Kannattaa myös huomata, että ekstroverteillakin on tunteet ja voi olla huono itsetunto ihan samoin kuin introvertilla. Eli jos introvertti työkaveri vaan tylyntuntuisesti kieltäytyy lounasseurasta, se ekstrovertti voi kokea olevansa huono ja liian tyhmää ja alhaista seuraa.

Ap:n tapauksessa taitaa suurin ongelma olla, että ap on omalle luonteelleen sopimattomassa työssä. Jos on kovin introvertti- luonne asiakaspalvelutyö voi olla liian kuluttavaa, onpa ne työkaverin mimmoisia hyvänsä.

Ja tuo on aivan puppua muuten, että Suomessa jotenkin olisi ekstroverttiys hyväksyttyä ja ihailtua. Lapsissakin ujous ja introverttiys nähdään useimmiten sellaisina asioina, joita tarvitsee ympäristön kovasti ymmärtää ja sopeuttaa käytöstään siihen. Vilkkaat ekstrovertti lapset saavat paljon vähemmän ymmärrystä osakseen. Heidät leimataan helposti ilkeiksi ja ties miksi, vaikka ihan samalla lailla on kyse tempperamenttipiirteestä, jolle lapsi ei sinällään itse voi mitään.

[/quote]

Olen aika lailla samaa mieltä. Joskin minusta nykyinen työelämä Suomessakin kyllä suosii ekstroverttejä. Ehkä lapsilla ainakin hitaasti lämpenevä temperamentti alkaa olla "hyväksytty", eli kehitystä tapahtuu, mutta ainahan se on kiinni siitä, millainen opettaja koulussa osuu omalle kohdalle jne.

Mutta minusta on ihan hyvä muistaa, että ektrovertti ei tarkoita mitään aivotonta hölöttäjää, vaan myös hänellä on tunteet siinä missä introvertilläkin. Ja sillä ruokatunnilla seuraan tuppautujalla voi olla se käsitys, että toinen kaipaa seuraa, mutta on ujo tms. eli hän toimii ihan HYVÄÄ HYVYYTTÄÄN.  Tässä on vähän se tyypillinen ilmiö, että kun introvertit kokevat olevansa alakynnessä ja kulttuurissamme hyljeksittyjä, koetaan oikeudeksi alkaa haukkua kaikkia ekstroverttejä - eli se aito toisen hyväksyminen unohtuu. Itse koin nuorempana introverttinä painetta muuttua toisenlaiseksi, sitten inhosin mokomia kaahottajia ja pulputtajia, ja nykyisin (paremmalla itsetunnolla?) nautin usein ekstroverttien seurasta, mutta olen itseenikin tyytyväinen. Eli ei ihmisten pitäisi olla joko-tai vaan sekä-että!