Lue keskustelun säännöt.
Olen pilannut suhteeni miniään ja poikaani :( Mitään tehtävissä?
29.03.2014 |
En uskonut, että joku päivä minusta tulee tämmöinen anoppi. Esikoiseni löysi tyttöystävän ja ajattelin, että toivottavasti hän on kiva pojalleni ja toivoin, että voisin myös tulla läheiseksi miniän kanssa, minulla ei ole ollut yhtään tytärtä. Jotenkin tämä tyttö ei ollut ollenkaan samanhenkinen kuin minä. Hyväksyin jo sen, että ei olla samalla aaltopituudella, mutta oikein mukava tyttö hän on ja ilmeisesti tekee poikani onnelliseksi. Hyvin nopeasti poikani kosi tyttösytäväänsä ja kolmen vuoden aikana taphtunut seuraavat asiat: ensi tapaaminen, yhteenmuutto, kihlat, häät ja nyt odottavat esikoistaan.
Jotenkin tää kaikki on tullut niin nopeasti minullekin, ei ole ollut kunnolla aikaa sopeutua kaikkii uutisiin. Tuntuu siltä, että joka kerta kun poikani ja miniä tulevat kylään niin aina on jokin suuri uutinen kerrottavana.
Olen oikeasti tosi onnellinen, että poikani on löytänyt puolison, jota rakastaa ja ylpeä, että hänestä tulee pian isä, mutta mun mielessäni mun poika on vielä hädintuskin aikuinen, jotenkin tuo kotoa poismuutto meni niin yllättävän nopeasti. Silloin ajattelin, että totta kai tämä suhde kaatuu ja pian poikani varmaankin tulee häntä koipien välissä takaisin. En edes viitsinyt suunnitella mitäán muutosta pojan huoneeseen, koska alitajuisesti ajattelin, ettei tämä ole lopullista.
Yli kuukausi sitten poikani tuli käymään kotona vaimonsa kanssa ja kertoivat innostuneena raskaudesta. En ymmärrä omaa káyttäytymistäni, mutta en tiedä miksi, mutta niin vain kävi että tulin tosi surulliseksi. Jotenkin vielä häidenkin aikaan ajattelin, että niin ne ihmiset menee naimisiin ja yli puolet eroaa, ei tämä vielä lopullista ole, mutta nyt kun kuulin, että pojastani tulee isä, se tuntui niin lopulliselta.
Käyttäydyin tosi tyhmästi, en onnitellut, olin todella kylmä. Siitä poikani sitten loukkaantui ja kysyi, että mikä mua vaivaa? En osannut yhtäán suoltaa ajatuksiani ja niin sanotusti päästin kaiken ulos. En edes muista kovin hyvin mitä sanoin mutta sanoin että en pidä siitä, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, pelkään heidän puolesta ja mulla on huono fiilis näistä heidän ilouutisistaan ja taisin sanoa, että en todellakaan haluaisi isoäidiksi ainakaan tuolle miniälle.
Poikani oli ihan raivoissaan, miniä itki ja lähtivät ulos...
En ymmärrä mikä muhun meni. Voi kun vaan voisin mennä ajassa taaksepäin ja pistää suun suppuun. Ihan totta en edes ajattele noin mitä sanoin ääneen. Ne olivat vaan sellaisia huonon mielen purskahteluja. Oma vanhentumiseni harmittaa minua, menopaussikin on alkanut, asumme pian kahdestaan miehen kanssa kotona. Mielessäni vaan mulla on kaksi pientä poikaa kotona, joilla ei ole vielä omia lapsia ja vakavia tyttóystäviä saatikka vaimoja.
Nyt olen yrittänyt soittaa pojalleni, mutta hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Olen laittanut jopa työsähköpostiin viestiä, ei vastauksia. Sama homma miniän kanssa. Ainoo vastaus minkä sain oli, että ei suosittele tulemaan heille kylään.
Menin mokaaman kaiken. Nyt miniäni sisällä kasvaa lapsi, jota en ehkä koskaan saa edes tuntea.
Mikä avuksi? Onko kelläkään kokemusta? Olen oikeasti ihan neuvoton. Toivon kuulevani edes jotain pojastani, pahinta on, ettei hän reagoi mihinkään. Oikeasti jo kaipaan poikaani ja miniääni ja jos he jotenkin voisivat antaa anteeksi minulle en varmasti ikinä sanoisi tai tekisi mitään miká loukkaisi heitä. Tää koko tilanne vaikuttaa muhun niin etten saa edes kunnolla nukutuksi tai syödyksi.
Kommentit (441)
161/441
|
03.04.2014 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Huh huh, tämä ketju voisi olla mun elämästä ja alkuun mietinkin että juuriko joku meidän läheltä olisi alkanut tätä asiaa tänne puimaan. Olen ottanut samanlaiset sanat vastaan omalta anopiltani ja vielä pahempiakin päälle, kertoessamme mieheni kanssa mm. naimisiin menosta ja odotuksesta. Ja vaikka kohtia oli muunneltu niin silti koko ajan "asian ydin" pysyi aivan älyttömän samankaltaisena.
Olemme katkaisseet välit anoppiin tämän johdosta melkein kokonaan (jota kylläkään heidän sukunsa ei ymmärrä, selittelevät juurikin että kaikkihan virheitä tekee).
Jos tämä olisi ollut minun elämästäni niin todellinen ap olisi juurikin mieheni sisko joka on äitinsä kanssa niin samaa pataa ajatuksiensa kanssa, sekä käytöksensä. (Ollaan katkaistu välit myös tähän siskoon, koska asettui tässä sekä eräässä muussa asiassa äitinsä selän taakse, vaikkei liittynyt kyseisiin asiohin millään tavalla, mutta ilmeisesti näki tilaisuuden hakeä äitinsä hyväksyntää).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka sanoinkin, että jätän ketjun nyt tähän niin totta kai uteliaisuus voitti ja kävin katsomassa uudet viestit. En ala kommentoimaan teidän arvailuja, jotkut kyllä ovat osuneet osittain oikeaan, mutta sanotaanko näin, että tilanne ei todellakaan ole näin mustavalkoinen (paha vs. hyvä) mitä se oli kirjoittamassani tarinassa.
En saa mitään Vettenterämäistä nautintoa sepittelystä vaan koen olevani oikeassa elämässä kuin puun ja kuoren välissä tässä anoppi vs. lapsi ja hänen uusi perheensä-tilanteessa.
Tiedän 99% varmuudella, että asianomaiset eivät lue tällaista palstaa ja vaikka lukisivatkin, tarinaa on muutettu niin paljon, että turha nyt kuvitella että täällä ruoditaan teidän perhedraamoja ;) Mutta tässä nähdään taas, että tällaisia vastaavia tarinoita on PALJON.
ap
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 18:43"]
Huh huh, tämä ketju voisi olla mun elämästä ja alkuun mietinkin että juuriko joku meidän läheltä olisi alkanut tätä asiaa tänne puimaan. Olen ottanut samanlaiset sanat vastaan omalta anopiltani ja vielä pahempiakin päälle, kertoessamme mieheni kanssa mm. naimisiin menosta ja odotuksesta. Ja vaikka kohtia oli muunneltu niin silti koko ajan "asian ydin" pysyi aivan älyttömän samankaltaisena.
Olemme katkaisseet välit anoppiin tämän johdosta melkein kokonaan (jota kylläkään heidän sukunsa ei ymmärrä, selittelevät juurikin että kaikkihan virheitä tekee).
Jos tämä olisi ollut minun elämästäni niin todellinen ap olisi juurikin mieheni sisko joka on äitinsä kanssa niin samaa pataa ajatuksiensa kanssa, sekä käytöksensä. (Ollaan katkaistu välit myös tähän siskoon, koska asettui tässä sekä eräässä muussa asiassa äitinsä selän taakse, vaikkei liittynyt kyseisiin asiohin millään tavalla, mutta ilmeisesti näki tilaisuuden hakeä äitinsä hyväksyntää).
[/quote]
Ja ap:lla oli hirveä tarve aloittaa ketju juurikin paikassa, missä tietää kälynsä vierailevan ja ihan varmasti. Ihanan psykoa!
Aika erikoista avautua tällaisella tarinalla av-palstalla tietäen että ko.miniä tänne varmaan eksyy ja löytää nämä selvääkin selvemmät yksityiskohdat, anopin sanomiset. Ehkä se oli tarkoituskin. Jos ap haluaa tällä tavalla varmistaa että miniä ja äidin lellilapsi pysyvät ikuisesti poissa ap:n ja äidin väliltä. Kummallinen tapa hänellä on ahtaa omia ajatuksiaan muiden päähän ja päättää kuka on oikeassa ja kuka ei ja hän haluaa päättää siitäkin kuinka kauan tätä ketjua luetaan. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, ap. Jos ap:n äiti tietäisi millaisen kuvan tytär on hänestä maalannut nettiin ikuisiksi ajoiksi, voisi se vähäkin äidinrakkaus lakastua. Pojalla on ehkä eri isä ja tuo mies on ollut ap:n äidin suuri rakkaus, tyttären isä ei. Okalinnut-sarjassa oli tällainen yhtälö.
No huh. Tämä kirjoitus voisi olla myös minun anoppini kirjoittama. Naiset, yrittäkää muistaa, että lapset on lainassa.Päästäkää irti ajoissa.
Minusta on todella ikävää, että mieheni ei halua olla kotiinsa yhteyksissä ja jos minä siihen yritän painostaa, hermostuu. Appivanhemmat ja siskot luonnollisesti ovat sitä mieltä, että minä estän yhteydenpidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 16:25"]Vaikka sanoinkin, että jätän ketjun nyt tähän niin totta kai uteliaisuus voitti ja kävin katsomassa uudet viestit. En ala kommentoimaan teidän arvailuja, jotkut kyllä ovat osuneet osittain oikeaan, mutta sanotaanko näin, että tilanne ei todellakaan ole näin mustavalkoinen (paha vs. hyvä) mitä se oli kirjoittamassani tarinassa.
En saa mitään Vettenterämäistä nautintoa sepittelystä vaan koen olevani oikeassa elämässä kuin puun ja kuoren välissä tässä anoppi vs. lapsi ja hänen uusi perheensä-tilanteessa.
Tiedän 99% varmuudella, että asianomaiset eivät lue tällaista palstaa ja vaikka lukisivatkin, tarinaa on muutettu niin paljon, että turha nyt kuvitella että täällä ruoditaan teidän perhedraamoja ;) Mutta tässä nähdään taas, että tällaisia vastaavia tarinoita on PALJON.
ap
[/quote]ai TIEDÄT, jälleen kerran. Besserwisser knows for sure.
Tarina sopisi omalle kohdalle ja hienosti on käännetty muutamat yksityiskohdat eli voisin tästä kirjoituksesta täysin tunnistaa oman kiihkoilija anoppini. Hieno homma jos aloittaja katuu käytöstään. Sinnikkäästi osoittaa asianomaisille oman typeryyden ja katumisen niin eiköhän se siitä pikku hiljaa lähde etenemään. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 21:39"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 18:43"]
Huh huh, tämä ketju voisi olla mun elämästä ja alkuun mietinkin että juuriko joku meidän läheltä olisi alkanut tätä asiaa tänne puimaan. Olen ottanut samanlaiset sanat vastaan omalta anopiltani ja vielä pahempiakin päälle, kertoessamme mieheni kanssa mm. naimisiin menosta ja odotuksesta. Ja vaikka kohtia oli muunneltu niin silti koko ajan "asian ydin" pysyi aivan älyttömän samankaltaisena.
Olemme katkaisseet välit anoppiin tämän johdosta melkein kokonaan (jota kylläkään heidän sukunsa ei ymmärrä, selittelevät juurikin että kaikkihan virheitä tekee).
Jos tämä olisi ollut minun elämästäni niin todellinen ap olisi juurikin mieheni sisko joka on äitinsä kanssa niin samaa pataa ajatuksiensa kanssa, sekä käytöksensä. (Ollaan katkaistu välit myös tähän siskoon, koska asettui tässä sekä eräässä muussa asiassa äitinsä selän taakse, vaikkei liittynyt kyseisiin asiohin millään tavalla, mutta ilmeisesti näki tilaisuuden hakeä äitinsä hyväksyntää).
[/quote]
Ja ap:lla oli hirveä tarve aloittaa ketju juurikin paikassa, missä tietää kälynsä vierailevan ja ihan varmasti. Ihanan psykoa!
[/quote]Sairas ihminen tämä ap on, sadistinen nautiskelija joka ei toivo muuta kuin toisen epäonnea. Sekä äiti että tytär kumpikin häiriintyneitä. Kannattaa pitää välit poikki tuollaisiin, jo sen syntyvän lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 21:39"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 18:43"]
Huh huh, tämä ketju voisi olla mun elämästä ja alkuun mietinkin että juuriko joku meidän läheltä olisi alkanut tätä asiaa tänne puimaan. Olen ottanut samanlaiset sanat vastaan omalta anopiltani ja vielä pahempiakin päälle, kertoessamme mieheni kanssa mm. naimisiin menosta ja odotuksesta. Ja vaikka kohtia oli muunneltu niin silti koko ajan "asian ydin" pysyi aivan älyttömän samankaltaisena.
Olemme katkaisseet välit anoppiin tämän johdosta melkein kokonaan (jota kylläkään heidän sukunsa ei ymmärrä, selittelevät juurikin että kaikkihan virheitä tekee).
Jos tämä olisi ollut minun elämästäni niin todellinen ap olisi juurikin mieheni sisko joka on äitinsä kanssa niin samaa pataa ajatuksiensa kanssa, sekä käytöksensä. (Ollaan katkaistu välit myös tähän siskoon, koska asettui tässä sekä eräässä muussa asiassa äitinsä selän taakse, vaikkei liittynyt kyseisiin asiohin millään tavalla, mutta ilmeisesti näki tilaisuuden hakeä äitinsä hyväksyntää).
[/quote]
Ja ap:lla oli hirveä tarve aloittaa ketju juurikin paikassa, missä tietää kälynsä vierailevan ja ihan varmasti. Ihanan psykoa!
[/quote]Sairas ihminen tämä ap on, sadistinen nautiskelija joka ei toivo muuta kuin toisen epäonnea. Sekä äiti että tytär kumpikin häiriintyneitä. Kannattaa pitää välit poikki tuollaisiin, jo sen syntyvän lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sinunkaltaisesi anoppi! Enkä halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Eikä myöskään puolisoni, hänen poikansa. Anoppi haukkui ensimmäisen kerran minut, kun ilmoitin häistämme. Sen verran hämilläni olin, että koitin ymmärtää ja antaa anteeksi. Anoppi sitten soitti ja lupasi painaa villaisella koko asian. Siis hän, joka MINUT haukkui.. Ja todentotta, tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Vuosien aikana olemme saaneet kuulla hänen suustaan monenmoista. Ja viimeisimmän kerran jälkeen riitti. Meillä on vauva, joka ei tule tapailemaan tätä "mummoaan" enää. En halua lastani ihmiselle, joka haukkuu minua ja sanoo etten kuulu perheeseen. Joten antaapa olla. Terve aikuinen ihminen ei käyttäydy noin!!! Ja jos ap menisit ihan itseesi. Olet käyttäytynyt todella typerästi. Toivottavasti joudut kantamaan myös seuraukset etkä koskaan näe lapsenlastasi.
Jänniä täällä tapahtuu, ihan psykoa. Tällä ap:lla ei ole todellakaan kaikki muumit laaksossa. Olisi ollut ihan sopiva keskusteluaihe anoppi-miniä, mutta tässä on aihe nyt puhuttu rikki.
Kuules ap, mitäs jos ostaisit muutaman metrin sopivan paksuista narua ja vedät... Ei ole sulla paljoa tekemistä elävien kirjoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen on oikeasti todella pahoillaan, niin miksi ei voisi antaa anteeksi? Hirveän julmaa minusta hylätä läheinen ihminen kokonaan vaikka olisikin loukkaantunut. Kaikkihan tekee virheitä.
Tsemppiä ap:lle.
Kuten joku aiemmin mainitsikin, tämä keskustelu muistuttaa erästä toista ketjua, joka oli täällä pari kuukautta (?) sitten. Äiti kirjoitti noin 25-vuotiaan poikansa tilanteesta, poika oli eronnut pitkäaikaisesta nuoruuden tyttöystävästä ja löytänyt uuden, menossa naimisiin ja olikohan vauvakin tulossa. Entinen tyttöystävä oli ollut pojan äidille läheinen, kuin "oma tytär", ja he viettivät aikaa kahdestaan jopa ilman poikaa, kun taas uuden tyttöystävän kanssa äiti ei ollut samalla aaltopituudella. Tämäkin äiti kutsui keskustelussa kerran vahingossa poikaansa miehekseen ja kuten ap, oli kuulemma ollut hyvin läheinen poikansa kanssa ja jakanut tämän kanssa kaikki ihmissuhdeasiatkin ennen kuin uusi tyttöystävä tuli kuvioihin. Jos tämä ei ole sama aloittaja, niin voisi ainakin kuvitella että tuosta toisesta ketjusta ap saisi jonkinlaista vertaistukea. Löytyisköhän jotenkin..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lipsahdus ei ollut sattumaa, ap. Pidit poikaasi elämänkumppanina, siksi olet niin rikki.
Ap, tuot mieleen isäni. Hänen suhtautumisensa minuun, aikuiseen tyttäreensä oli aivan sairas. Omistushaluinen, suunnitteli tulevaisuuttani ja suhtautui minuun kuin joku ylimustasukkainen vanhan ajan mies vaimoonsa. Vainosi ja piinasi, vaikka selväsanaisesti useaan kertaan vaadin lopettamaan. Myöhemmin ymmärsin, että niin hän oli suhtautunut jo pienestä pitäen. Puhunut minusta ikäviä juttuja, jotta saisi pitää minut kokonaan itsellään. Miestänikin hän yritti karkoittaa pois sekopäisillä jutuillaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että suljettiin äijä ja koko sen lähipiiri pois elämästämme. Olin varoittanut häntä jo monta kertaa, mutta ei uskonut. Oli kuin vettä olisi lisännyt myllyyn.
Mitään sellaista anteeksipyyntöä ei ole olemassa, että päästäisin häntä koskaan takaisin elämäämme. Itseasiassa odotan vain ilmoitusta, että äijä olisi kuollut pois. Minulle ja perheelleni se sekopää on pelkkä jättimäinen miinusmerkki.
Sen hän voisi kyllä tehdä, jos olisi yhtään häpyä, että OIKEASTI unohtaisi meidät kokonaan ja keskittyisi omaan elämäänsä. Ei yrittäisi stalkkailla, hakea eri keinoja päästä yhteyksiin, laittaisi aina jotain idioottisukulaista juoksemaan asioillaan tai mitä vaan. Ikävä kyllä hän on sen verran kaheli, että olemme sen mulkun pakkomielle niin pitkään kun siinä henki pihisee.
Ethän ap halua olla samanlainen kuin isäni?
Olet pyytänyt anteeksi ja saanut vastauksen, ettei yhteydenottoasi toivota. Kunnioita sitä. Nyt hanki itsellesi ammattiapua, ettet toista samaa mokaa kenenkään kohdalla. Aloita uusi elämä, oma elämäsi. Tee asioita, joista voit olla ylpeä ja jotka ovat kauniita ja hyödyllisiä, jotta kasvaisit arvokkuutta ja jotta loppuelämästäsi tulisi arvokas.
Toi on aika yleinen ongelma, että vanhemmat eivät osaa pitää sivistyneitä rajoja lapsiinsa nähden. Näiden ollessa aikuisia, silti koetaan että heille voi puhua kuten pikkulapselle. Jos saat välit korjattua, pohdi jatkossa aina ennen puhumista, miten muotoilisit saman asian vaikka työkaverillesi tai naapurillesi, niin saat perspektiiviä siihen, millä tyylillä aikuiselle lapselle ja tämän kumppanille puhua. Kohteliaasti, ystävällisesti, arvostaen ja rakentavasti.
googlaa Tyhjän pesän syndrooma.
Olet rakennellut ihmeellisiä toiveita siitä, että pojat yrittävät elää omaa elämäänsä, mutta palaavat sitten mamman luo epäonnistuttuaan surkeasti.
Millainen äiti toivoo jotain tuollaista.
ap
Minä olisin iloinen. Mutta tajuan sinua. Itse kirjoittaisian vielä yhden kirjeen jonka kohdentaisin enemmän miniälle sillä hän varmaan on todella haavoitettu tuosta sanomastasi. Kertoisin asian niin kuin täällä, että koska olet vanhempi aika on mennyt nopeasti etkä ole pysynyt perässä. Vanhemmitenhan se menee noin, että aika menee toisin kuin nuorilla siksi siis ei pysy perässä.
Jotenkin yrittäisin vakuuttaa, että oikeasti ei miniä ole huono vaan, että jotenkin hermostuit kun et pysynyt mukana asioissa ja hermostuneisuutta purit noin. Pyydä anteeksi ja sano jotain positiivista miniästä. Sen jälkeen anna olla, kun vauva syntyy voi tulla heiltä taas halua olla yhteydessä.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 18:30"]Tässä ketjussa on ap:n lisäksi toinenkin idiootti, nro 18, joka ei osaa puhua ja käyttää outoa sanaa "tekeneesi". Miten joku ei tuon vertaa osaa suomea?!
[/quote]
Sama kirjoittaja, epäilen.