Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko olosi epämukavaksi jos seurassasi on hiljainen tai varautunut henkilö?
20.11.2020 |
Kysyn koska pelkään itse aiheuttavani epämukavaa oloa muille ihmisille.
On masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja käyn psyk.sairaanhoitajan kanssa silloin tällöin keskustelemassa näistä. Hänen mukaansa pitäisi vain yrittää mennä mukaan ja siedättää itseäni näihin tilanteisiin jotta pelot sitten tasaantuisivat ajan mittaan, mutta minusta tuntuu että tekisin sitä muiden olon kustannuksella.
Käyn työssä jota teen melko itsenäisesti ja virallisten asioiden hoitaminen onnistuu kun eivät vaadi mitään smaltalkkia. Joskus kuitenkin joutuu vaikka virastossa odottamaan toista työntekijää paikalle ja jo tälläisessa tilanteessa tunnen kuinka tunnelma muuttuu niin vaivaantuneeksi että ilmaa voisi leikata veitsellä. En odotakaan että siinä tarvitsisi mitään juttua alkaa vääntämään, vaikka joskus lähinnä heidän aloitteestaan tuleekin pari lausetta vaihdettua ja kun asia kuivuu kasaan istutaan sitten kiusallisessa hiljaisuudessa. Itse hiljaisuus ei ole mikään ongelma vaan se että kun itse siinä olen niin jäykkänä ja varautuneena tuntuu että tämä tarttuu myös tähän toiseen henkilöön, vaikka olisi vaikuttanut rennolta kaikkien jonossa edelläni olevien asiakkaiden kanssa.
Sama työpaikan ruoka/tupakkatauoilla, yleensä syönkin yksin mutta aina joskus joku onneton joutuu tulemaan samaan pöytään tai uusi työntekijä yrittää tulla tekemään tuttavuutta. Jotenkin pelkkä läsnäoloni saa ne puheliammatkin työkaverit hiljaiseksi ja liukenevat sitten vaivaantuneena mahdollisimman pian paikalta.
Pyrin kuitenkin olemaan aina kohtelias kaikille mutta en tiedä välittyykö se oikein. Olen myös itse jäänyt samantyyppisen ihmisen seuraan kuin itse olen, näin kuinka hermostunut oli, mitään keskustelua ei pystynyt pitämään yllä ja tunsin oloni tosi hankalaksi vaikka tiesin mistä on kysymys, enkä haluaisi aiheuttaa sitä muille, tai olla "se tyyppi joka tuppautuu seuraan eikä ymmärrä lähteä". Ikääkin jo sen verran ettei mene enää minkään nuoruuden ujouden piikkiin.
Mitä ajattelette, onko tälläinen siedätys itsekästä vai ei ja miltä tuntuisi/on tuntunut tavata vastaavanlaisia ihmisiä ?
Kommentit (26)
Yhtä paljon vastuussa ne muutkin on siitä hiljaisesta hetkestä kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siedättäminen toimii, mutta altistuksen on oltava niin lyhyt ja kevyt että se ei tunnu vielä varsinaisesti pahalta. Lisäksi siedätettävän on oltava motivoitunut.
Monelle epäsosiaalisuus on suojamuuri, ja ilman sitä ei ole turvaa, joten minkäänlaiset palkkiot ja kehumiset eivät muuta kuin ärsytä ja inhota vielä lisää.
Moni yrittää siedätyksen nimeen hampaat irvessä kiduttaa itseään (ja tosiaan muita), mutta silloin on ymmärretty koko juttu väärin. Epäilemättä siksi, että ympäristö on aina painostanut reipastumaan, ja oman elämänsä uhri on urheasti yrittänyt ihan liian kauan ja kärsinyt tuntikausia ankaraa epämukavuutta uskoen aikansa itsekin sen auttavan.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä paljon vastuussa ne muutkin on siitä hiljaisesta hetkestä kuin ap.
Näin on, mutta juuri sen takia heitä alkaa ahdistaa. Ei normaali ihminen halua nähdä kun toisella on vaikeaa, ja heitä alkaa huolestuttaa, miten heidän kuuluisi tämän ihmisen kanssa toimia.
Mutta tämähän tekee tilanteesta paljon demokraattisemman kuin äkkiä ajattelisi. Molemmat osapuolet voivat auttaa toisiaan rentoutumaan, ja viestiä toisilleen rauhoittavasti. Ap:n ei tarvitse kokea olevansa tilanteessa alakynnessä, koska he ovat samanlaisia ihmisiä sitten lopultakin.
En tunne. Olen itsekin hiljainen ja ujo.
Tunnen oloni epämukavaksi vain, jos tulkitsen sen toisen hiljaisen hiljaisuuden sillä tavalla, että hän ei halua juuri minulle puhua. Mutta esim. ap:n tapauksessahan olisin varmaan jo huomannut, että hän on muutenkin hiljainen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
voit käydä sos.tilanteiden pelosta kärsivien tukiryhmässä. silloin ei tarvitse suorittaa small talk rituaaleja. epäilisin, että se on hermostuneisuutesi, mikä ajaa ihmiset pois. olen itsekin vahvasti introvertti ja tykkään syödä lounaani yksin, mutta jostain syystä puheripulin riivaama extrovertti lyöttäytyy aina seuraani. toki kohteliaisuudesta esitän kiinnostunutta ja kuuntelevani. ei häntä ainakaan ole häirinnyt, etten ole koko tunnin aikana sanonut muuta kuin aivan... niin... olet aivan oikeassa...
Mulla ihan sama homma kuin aloittajalla.
Nykyään en enää välitä. Jokainen ottaa omista tunteista vastuun, myös ne jotka vaivaituu siitä hiljaisuudesta. Se on niiden ongelma - ei minun. Ikä tehnyt tämän.
Jos AP tulee kollegan odotustilanne niin ota puhelin tai kalenteri esille ja ala hoitamaqn jotain "keskenjäänyttä asiaa" kiireisen oloisena tai sellaisena, että aah se piti hoitaa, unohdin...