Ihastuin toiseen, rakastuin, ero, hyppy tuntemattomaan
Olen/olin pitkässä hyvin onnettomassa liitossa, paljon erilaisia ongelmia. Mietin eroa vuosia, mutta en uskaltanut tehdä lopullista päätöstä.
Sitten kun vähiten sitä odotin ihastuin toiseen. Odotin kuukausia että ihastus menisi ohi, ei mennyt. Ilmeni että ihastus ei ole vain yksipuolista. Rakastuin ja rakastun joka päivä syvemmin.
Olen eroamassa, käytännön järjestelyt nyt työnalla. Olo on niin ristiriitainen. Suren päättynyttä suhdetta, mietin miksi se ei toiminut, olisinko voinut vielä tehdä jotain. Toisaalta olen niin rakastunut. Tunteet menevät laidasta laitaan. Yritän pitää suhteet erillään, en ole edelliselle kertonut uudesta, uusi tietysti tietää edellisestä, mutta en voi enkä halua eroasioita kaataa hänen niskaansa.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Kuinka kaikki sujui?
En aio syöksyä suoraan uuteen parisuhteeseen vaikka olen niin rakastunut, pelkään että sotken kaiken jos en ensin kasaa itseäni kunnolla. Olen myös tietoinen että uusi suhde ei välttämättä kanna, olen silti valmis ottamaan sen riskin. Emme ole siis vielä edenneet mitenkään muuten kuin keskustelleet ja myöntäneet tunteemme. Olin kuitenkin miettinyt eroa vuosia. Jos tämä ei toimi, tiedän ainakin nyt mitä ja millaista rakkautta haluan ja en tyydy enää vähempään. Ansaitsen enemmän kuin mitä olen vuosien ajan saanut.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin meillä on vain yksi elämä ja mitä enemmän minulle on tullut ikää niin sen enemmän olen tajunnut, että elämässä pitäisi tehdä sellaisia valintoja jotka lisäävät omaa hyvinvointia.
Jos suhde aiheuttaa vain huonoa oloa ja tuskaa, ei voi olla sen arvoista jatkaa siinä kitumassa. Yritän elää elämäni niin, että ei tarvisi katua mitään mitä on jäänyt tekemättä.
Olen arvokas ja minullakin on oikeus kaivata suhdetta, joka ei ole yksipuolista puurtamista ja toisen sylkykuppina olemista. Vaan kaksi ihmistä, jotka tukevat ja arvostavat toistaan, jossa on keskustelua ja hellyyttä, luottamusta, turvallisuutta ja lämpöä.
Niin että saan sisälleni rauhan ja voin olla onnellinen.
Ap
Etkö siis muista. Olithan ihan yhtä rakastunut ja onnellinen ,kun menitte nykyisen kanssa naimisiin. Se rakkaus loppuu tämän ihastuksesi kanssa aivan samalleen , kuin nyt on käynyt miehesikin kanssa. Näin se vaan muuttuu.
Jokainen suhde on erilainen, jokainen ihminen on erilainen. Rakkaus ei välttämättä lopu jonkun toisen kanssa. Se nyt pitää ymmärtää että parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Se mitä yrität tässä vihjata, on että "jos et osaa hampaat irvessä olla kenen tahansa vuosikausia sitten valitun kanssa, et vaan kykene rakastamaan yhtään ketään pitkään, piste."
olet hyvin väärässä näiden yleistystesi kanssa. Ihmiset muuttuu, joskus toinen muuttui ja toinen ei, ja siksi myös parisuhde muuttuu ja käy joskus liian epätyydyttäväksi.
No, jos minulle on kerrottu, että erotaan siksi että on niin vaikeaa kun on paljon erilaisia ongelmia niin haluaisin kuulla selkeästi ongelmat, miten toinen ne eron syyt on ajatellut.
Alkoholismi, väkivalta, pettäminen, uhkapelit, ilkeily, narsismi, (exää ei kiinnosta puoliso tai parisuhde vuosikausiin, kaltoinkohtelu) välinpitämättömyys, parisuhteen ja puolison yhdentekevyys, kiinnostuksen ja/tai seksin puute - selkeät esimerkit, nämä asiat johtivat rakkauden loppumiseen ja siksi toinen haluaa erota.
Jos vain kuulen, että toinen on selän takana viritellyt suhdetta eikä ole siitä kertonut eron yhteydessä niin pitäisin ex-puolisoani ketkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et pääse tuosta tilanteesta kertomatta ex-puolisolle.
Sanot että liitto on ollut huono mutta et siitä ole saanut lähdettyä itse. Etkä saa nytkään ilman tätä uutta ihastusta mistä et kuitenkaan uskalla edes ex-puolisolle kertoa.
Jos olet tosissasi eroamassa, niin eroa, kerro kaikki eroon johtaneet syyt, ota se riski että ero ei välttämättä hoidu nätisti, ota myös se riski että ex-puoliso voi reagoida täysin yllättävällä tavalla, esim. toivoneensa myös itse eroa.
Noita elämää suurempia ihastumisia tulee eteen jatkossakin mutta harva jos mikään niistä on mikään once in the lifetime-juttu vaan pään sisäinen pakokeino tyytymättömyydestä omaan elämään.Kyse ei niinkään ole uskalluksesta vaan siltä että yritän välttää vaikean tilanteen tulemisen vielä vaikeammaksi.
Ihastumisia on tullut ja mennyt ennenkin, suhde on ollut pitkä joten kaikkea on mahtunut sen varrelle. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen. Sekä vanhan suhteen status sekä se kuinka ihastuminen ja rakastuminen on ollut nyt aivan eri tasolla, kuin mikään aiempi koskaan ennen. Vanha suhde on kyllä nyt jo katsottu niin loppuun, että mikään ihmeterapiakaan ei sitä voi enää ehjäksi muuttaa. Esimerkiksi kun lukee tätä niin kaikki nuo ratsumiehet löytyvät vanhasta suhteesta, josta olen nyt eroamassa ja näiden lisäksi monta muutakin syytä. https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/nama-ovat-eron-tunnusmerkit/
Ap
Niin, kun onhan se kivempi uskotella itselleen ja muille että eroon oli ihan "oikeat" syyt joita nyt selkeästi vielä hakemalla haet kun myöntää ihastuneensa toiseen.
Jos tämä ihastus on kerran niin erilaista ja tiedät millaisen suhteen jatkossa haluat niin mikä sua estää sitten kertomasta sitä eron syyksi. Et sä tarvitse hakea mitään listoja netistä eroamisen tueksi jos itse olet varma asiastasi.
Nättiä ja kivaa eroa tuskin saat jos kuviossa on lapsia, kerrot eron syyksi sitten mitä tahansa.

Tämän kirjoittajalla on selvää katkeruutta ja aikamoista mustavalkoisuutta. Varmaan ap kertookin yhdeksi eron syyksi sen että suhde ei ole aikoihin ollut sellainen missä hän tuntisi olonsa hyväksi, eikä tule enää sellaiseksi muuttumaan. Turhaa olisi kertoa mistään ihastuksista, kun tässä ei ole kai kyse siitä että ollaan vaihtamassa toimiva suhde "parempaan" ja se olisi eron syy. Eron syy on ap:n mukaan siinä että tämä liitto ei enää toimi.
Pahimmillaan mies kuvittelisi että eron syy olisi joku toinen, tuudittautuisi siihen uskoon, kertoisi kaikille että hän on nyt aivan syytön petetty raukka ja haukkuisi ap:ta ympäri kyliä, eikä osaisi nähdä omaa osaansa siinä että parisuhde ajautui huonommaksi.
Jep, just kuuntelin kun työkaveri avautui eron syistä, että ei vaan näe avioliitolle jatkoa ja elämästä ei tullut sellaista kun halusi, ei saanut sitä mitä oli nuorempana haaveillut. Rakkaus oli muuttunut ikuiseksi ystävyydeksi ja sitten kovin pelotti aloittaa uusi elämä. Laittoi vahvasti syyn tulevan ex-puolison piikkiin ettei onni tullutkaan ja niin nyt on sitten aika uuden alun.
Samaan aikaan työkaveri on laihduttanut, ostanut uusia vaatteita, teettänyt kestorusketukset, irtoripset ja kynnet, hiustenpidennykset ja kasvohoitosarjan, selluliittikäsittelyt. Että toki itseensä voi satsata mutta onkohan kyseessä ikäkriisi, markkina-arvon kohennus vai uusi mies?
No, kaipa työkaveri löytää onnen mutta hänen tuleva ex-miehensä on nähty paikallisessa toisen naisen kanssa läheisissä tunnelmissa ja työkaveri ei ollut tästä käsittääkseni tietoinen niin saa nähdä miten käy eroprosessin, selvitäänkö ilman draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et pääse tuosta tilanteesta kertomatta ex-puolisolle.
Sanot että liitto on ollut huono mutta et siitä ole saanut lähdettyä itse. Etkä saa nytkään ilman tätä uutta ihastusta mistä et kuitenkaan uskalla edes ex-puolisolle kertoa.
Jos olet tosissasi eroamassa, niin eroa, kerro kaikki eroon johtaneet syyt, ota se riski että ero ei välttämättä hoidu nätisti, ota myös se riski että ex-puoliso voi reagoida täysin yllättävällä tavalla, esim. toivoneensa myös itse eroa.
Noita elämää suurempia ihastumisia tulee eteen jatkossakin mutta harva jos mikään niistä on mikään once in the lifetime-juttu vaan pään sisäinen pakokeino tyytymättömyydestä omaan elämään.Kyse ei niinkään ole uskalluksesta vaan siltä että yritän välttää vaikean tilanteen tulemisen vielä vaikeammaksi.
Ihastumisia on tullut ja mennyt ennenkin, suhde on ollut pitkä joten kaikkea on mahtunut sen varrelle. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen. Sekä vanhan suhteen status sekä se kuinka ihastuminen ja rakastuminen on ollut nyt aivan eri tasolla, kuin mikään aiempi koskaan ennen. Vanha suhde on kyllä nyt jo katsottu niin loppuun, että mikään ihmeterapiakaan ei sitä voi enää ehjäksi muuttaa. Esimerkiksi kun lukee tätä niin kaikki nuo ratsumiehet löytyvät vanhasta suhteesta, josta olen nyt eroamassa ja näiden lisäksi monta muutakin syytä. https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/nama-ovat-eron-tunnusmerkit/
Ap
Niin, kun onhan se kivempi uskotella itselleen ja muille että eroon oli ihan "oikeat" syyt joita nyt selkeästi vielä hakemalla haet kun myöntää ihastuneensa toiseen.
Jos tämä ihastus on kerran niin erilaista ja tiedät millaisen suhteen jatkossa haluat niin mikä sua estää sitten kertomasta sitä eron syyksi. Et sä tarvitse hakea mitään listoja netistä eroamisen tueksi jos itse olet varma asiastasi.
Nättiä ja kivaa eroa tuskin saat jos kuviossa on lapsia, kerrot eron syyksi sitten mitä tahansa.
Kyllä ja lapsillakin on vain yksi elämä. Nämä erokiimaiset aina tuppaavat sen unohtamaan oma onni edellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et pääse tuosta tilanteesta kertomatta ex-puolisolle.
Sanot että liitto on ollut huono mutta et siitä ole saanut lähdettyä itse. Etkä saa nytkään ilman tätä uutta ihastusta mistä et kuitenkaan uskalla edes ex-puolisolle kertoa.
Jos olet tosissasi eroamassa, niin eroa, kerro kaikki eroon johtaneet syyt, ota se riski että ero ei välttämättä hoidu nätisti, ota myös se riski että ex-puoliso voi reagoida täysin yllättävällä tavalla, esim. toivoneensa myös itse eroa.
Noita elämää suurempia ihastumisia tulee eteen jatkossakin mutta harva jos mikään niistä on mikään once in the lifetime-juttu vaan pään sisäinen pakokeino tyytymättömyydestä omaan elämään.Kyse ei niinkään ole uskalluksesta vaan siltä että yritän välttää vaikean tilanteen tulemisen vielä vaikeammaksi.
Ihastumisia on tullut ja mennyt ennenkin, suhde on ollut pitkä joten kaikkea on mahtunut sen varrelle. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen. Sekä vanhan suhteen status sekä se kuinka ihastuminen ja rakastuminen on ollut nyt aivan eri tasolla, kuin mikään aiempi koskaan ennen. Vanha suhde on kyllä nyt jo katsottu niin loppuun, että mikään ihmeterapiakaan ei sitä voi enää ehjäksi muuttaa. Esimerkiksi kun lukee tätä niin kaikki nuo ratsumiehet löytyvät vanhasta suhteesta, josta olen nyt eroamassa ja näiden lisäksi monta muutakin syytä. https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/nama-ovat-eron-tunnusmerkit/
Ap
Niin, kun onhan se kivempi uskotella itselleen ja muille että eroon oli ihan "oikeat" syyt joita nyt selkeästi vielä hakemalla haet kun myöntää ihastuneensa toiseen.
Jos tämä ihastus on kerran niin erilaista ja tiedät millaisen suhteen jatkossa haluat niin mikä sua estää sitten kertomasta sitä eron syyksi. Et sä tarvitse hakea mitään listoja netistä eroamisen tueksi jos itse olet varma asiastasi.
Nättiä ja kivaa eroa tuskin saat jos kuviossa on lapsia, kerrot eron syyksi sitten mitä tahansa.Kyllä ja lapsillakin on vain yksi elämä. Nämä erokiimaiset aina tuppaavat sen unohtamaan oma onni edellä.
Kaikki eivät halua tuhlata vuosikausia elämästään huonossa suhteessa lasten takia. Joskus ero on lapsille pidemmällä tähtäimellä jopa hyväksi. Lapset aistii huonon ilmapiirin kotona tai oppivat vain epäterveet parisuhdemallit omaankin elämäänsä - kylmyyttä, hellyyden puutetta, lempeiden sanojen ja naurun poissaoloa. Ei aikuista voi vaatia näyttelemään lapsilleen onnellista vuositolkulla.
- Lapsi, joka toivoi jo aika pienenä vanhempiensa eroa
Minun tarina on ihan samanlainen kuin ap:lla. Ihastuin, rakastuin kaveriini ja hän minuun. Oma liitto oli ollut vuosia eron partaalla, olin vain odottanut jotain liikkeelle panevaa "voimaa" jaksaakseni erota. Vuosien ahdistus ja paha olo oli taustalla liitossa.
Ennen ensimmäistäkään pusua tai mitään ihastukseni kanssa, erosin liitostani. Emme todellakaan olleet uuden miehen kanssa sopineet että kun eroan, alamme seurustella. Hyppäsin täysin tuntemattomaan ilman varmuutta mustään muusta kuin siitä, että mun on erottava tuosta miehestä, lapsieni isästä. En laskenut mitään ihastukseni varaan vaan tein kaikki ratkaisut kuin häntä ei olisi. Hän ei ollut eron syy, vaan sysäys erolle. Niinpä en ole missään vaihteessa kertonut hänestä exälle, ex ymmärtäisi varmasti väärin asian. En halua loukata exää yhtään, eikä mun mielestä asia kuulu hänelle.
Tosin meidän ero oli helppo, kun ex halusi eroa ihan yhtä paljon. Mä vain sanoin sen
ääneen ensimmäisenä.
Ja kyllä me päädyttiin yhteen ihastukseni kanssa, ja se on ollut aivan upeaa. Annettiin aika paljon (n. vuosi) aikaa kulua ennen kuin julkisesti oltiin suhteessa.
Minä vaihdoin miestä samassa tilanteessa kuin ap. Nyt onnellista yhdessäoloa ollut 18 vuotta ja tullut kolme lastakin. Suosittelen, kylmää ajatellakin mitä elämä ois jos en olis ollut rohkea ja lähtenyt.
Kiitos kaikista kommenteista. Ne on antanut paljon ajateltavaa ja toivoa ja rohkeutta myös.
Lapsia olen miettinyt paljon ja siksi varmaan viivytellyt lopullista ratkaisua, mutta se on kyllä totta että parisuhde tällaisena kuin lapset sen nyt näkevät ja ovat nähneet ei ole kyllä hyvä parisuhteen malli. Toivoisin että he aikuisena löytävät hyvät suhteet ja tästä menneestä ei kyllä mallia kannata ottaa.
Ap
Mulle kävi samalla tavalla. Vuosia kiduin huonossa avioliitossa, ihastuin toiseen ja halusin erota. Exäni haukkui kolmen vuoden ajan huo##ksi myös lasten kuullen, sylki kasvoille yms. Mutta eroon pääsin ja nyt elän onnellisena yksin lasten kanssa omassa rauhassa. Seurustellut olen jo yli 3 vuotta ihastukseni kanssa. Vaihtamalla parani ainakin meidän elämä. Mutta vahva suositus kyllä sille, että miettii todella tarkkaan kenen kanssa lapsia tekee.
En miettisi liikaa.