Nyt juuri meni hermot lapsen kanssa!!!

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:42"]Lapsen rätkätysnauru on usein merkki siitä, että lapsi on peloissaan tai hämillään eikä tiedä miten tilanteessa tulisi toimia.

Koita miettiä kaikkein tärkeimmät asiat jotka haluat kieltää (esim. Turvallisuusasiat) ja ota muiden sääntöjen kanssa rennommin. Muuten väsytät itsesi ihan turhaan.

Muistakaa ulkoilla paljon ja pitää kiinni päivärutmistä. Kannattaa myös pohtia hakeeko lapsi huomiota keinolla millä hyvänsä. Muista siis positiivinen palaute ja sylittely!

[/quote]

Hyviä ideoita ja ajatuksia..kiitos! Varmasti lapsi hakee huomiota. Koska kaikki kotityöt, ruokailut yms. ovat minun vastuulla en yksinkertaisesti ehdi jatkuvasti leikkimään. Kokeilin yhden päivän olla lapsen ehdoilla ja totta, ei ollut yhtäkään uhmakohtausta eikä riitaa - mutta ei myöskään ollut sitten lämmintä ruokaa, pyykkiä lojui joka puolella, tiskit lojui altaassa ja niin edelleen. Eli eihän se ole mikään ratkaisu. Ulkoilu olisi hyvä, mutta viimeisilläni raskaana ja kun liitoskivut tekevät liikkumisesta oikeasti täyttä tuskaa en pysty lähtemään mihinkään ulkoilemaan. Asumme rivitalossa, jonka pihassa ei ole leikkipaikkaa, koska muut omistajat ovat yli 60v ja ovat päättäneet, että pihassa on vain puistonpenkki ja kesäisin hoidettava puisto (kukkia ja pensaita). Lisäksi yhtiön pihassa on kielletty lasten leikit - näin voidaan kuulemma toimia omistusalueilla. -ap

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:47"]No hei, näitä tilanteita tulee. Kyllä sinä opit toimimaan niissä.

Mutta, kerro meille millainen se tilanen oli? Ja millainen ennakkokäsitys sulla oli siitä, miten tilanteen olisi pitänyt mennä? Ja miten tulkitsit lapsen naureskelun? Monet taaperot peittävät naureskelulla epävarmuuttaan, kun eivät oikeasti tiedä enää että mitä tapahtuu, mutta eivät osaa muuttaa käytöstään eivätkä kommunikoida muuten, koska ovat vaan vielä niin pieniä. Ei se nauru ole hyökkäys sua vastaan, eikä merkki siitä että taapero vittuilee sulle. Joten jos sulla alkoi mennä kuppi nurin siksi, että taapero ei näennäisesti ottanut sua tosissaan, niin silloin kannattaa miettiä onko jotenkin herkillä sen oman äitiytensä ja auktoriteettinsa kanssa, ja pelkääkö ettei osaa kasvattaa lasta eikä saa hänestä otetta. Silloin se lapsen temppuilu tuntuu olevan isompi asia mitä on, ja äiti tuntee itsensä jotenkin uhatuksi. Sellainen epävarmuus karisee kyllä ajan myötä, jos susta tuntuu tältä. 

Taaperoiden kanssa avoimet konfliktit tuottaa aika harvoin hedelmää. Ennakointi, huijaaminen, huumori ja asioiden lyöminen täysin lekkeriksi toimii usein paremmin. Mut ongelmahan monasti on se, että kun niitä tilanteita tulee ihan koko ajan, niin siinä tavallinen ihminen, mitä äitikin on, alkaa jossain vaiheessa vaan väsähtää. Silloin on oikein hyvä juttu mennä hetkeksi pihalle. Tai juoda kuppi kahvia. Ja toivoa että joskus helpottaa.

Silloin kun omat lapset olivat pieniä, ja tuntui että hermot menee nyt just (ja joskus siis menikin) hain kaapista pastillin ja ajattelin että imeskelen tän pastillin nyt ihan rauhassa. Kun on pastilli suusssa ei voi huutaa, ja kun äiti vaan märehtii sitä pastilliaan autistisen näköisenä, taapero usein itsekin ehti rauhoittua, ja päästiin sen pahimman yli. Mun oman kokemuksen mukaan, silloin kun tilanne lähtee eskaloitumaan, auttaa jo ihan muutaman sekunnin pysähtyminen. Jotenkin järki ehtii siihen tunteeseen mukaan, eikä siinä kaksi (tai useampi) primitiivistä apinaa karju kilpaa toistensa päälle.

[/quote]

Kiitos tästä! Tässä kun nyt sain lapsen päiväunille ja tilanne on rauhoittunut kuullostaa esittämäsi ajatukset täysin loogisilta. Siispä alan harjoittamaan näitä jo tänään.

Mulla varmaan toi pinna on kireällä ihan tämän raskauden takia. Loppuraskaus oli viimeksikin mulle yhtä tuskaa. Pakko tehdä ja valmistella kaikkea, mutta kun ei energiaa ole yhtään, jatkuvasti vaan sattuu joka paikkaan eli missään ei ole hyvä asento, mies ei tajua yhtään miltä musta tuntuu vaan marisee, että on hänelläkin raskasta töissä. Kaikki ikään kuin kasaantuu vaan mun päälle ja kun lapsi sitten tekee sellaista jota ei saa loppuu multa huumori lyhyeen. Tekis vaan mieli vetäytyä peiton alle ja itkeä.

-ap

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:58"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:53"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:37"][quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:34"]Leikkikehä olisi teilläkin pelastus. Lapsen voisi nostaa sinne, siellä se olisi koko ajan mukana ja läsnä vaikka pyykinripustuksessa, mutta ei pääsisi pahantekoon.

[/quote]

Kyllä meidän 2v pääsisi ainakin pääsisi sellaisesta äkkiä pois. Vai millaista leikkikehää tarkoitat? :D

[/quote]

Joo samoin meillä. Meidän lapsi nopeasti kiipeäisi tuollaisesta perusleikkikehästä pois. Ellei idean esittänyt tarkoita jotain sellaista jossa on kattokin ettei pääse kiipeämään pois? -ap

[/quote]

Miten teidän lapset kiipeää pois, jos leikkikehä on noin 100 cm korkea eikä siinä ole jaloille oikein mitään ponnistamista helpottavaa kolosta, pelkät sileä pystypinnat? Toisaalta jos lapsi on jo 2v ikäinen, niin sen ei pitäisi käyttäytyä niin typerästi kuin ap:n lapsi, oletin ilman muuta että kyseessä on nuorempi yksilö. Normaali 2v ei alvariinsa roiku verhoissa.

[/quote]

No, nimenomaan ne normaalit kaksivuotiaat roikkuvat verhoissa. :) Kaksivuotias on yleensäkin iässä, jossa sellainen vauvaiän liikuttava ymmärtämättömyys ja kömpelyys on hävinnyt, ja olematon harkinta yhdistyy vikkeliin jalkoihin ja spontaaniin mieleen. Kaikkea kokeillaan, kaikkialle mennään, nopeasti ja sillä lailla ennakoimattomasti, ettei aikuinen hoksaa kaikkea kieltää ja estää. Kaksivuotiaiden päivähoitoryhmätkin on joskus kuin gladiaattorien taistelukenttiä, jossa kaveria pätkitään päähän ensimmäisellä esineellä joka saadaan käteen.  Kaksivuotias on vielä hyvin pieni, hän tarvitsee paljon ohjausta ja ymmärrystä.

[/quote]

Mutta jos se 2v saa ohjausta ja ymmärrystä, ei sillä ole mitään tarvetta roikkua verhoissa! 2v lapsi on maailman ihanin tapaus, sellainen pitäisi olla joka perheessä, koska tuossa iässä lapsella on jo aivot. Paitsi jos äiti koko ajan lyttää niiden käytön eikä keksi järkevää tekemistä.

Miten Ap ajattelit pärjätä kun vauva syntyy? Et saa öisinkään nukkua ja jos lapset ovat eri rytmissä, et myöskään päivällä. Jos pihalla ei voi leikkiä ja kaikki kotityöt on yksin vastuullasi. 

Kannattaisiko jo nyt pohtia hoitoapua (esim.perhetyö tai osa-aikainen pk-paikka) tulevalle ajalle.

No mulla paloi tänään pinna 4- ja 5-vuotiaisiin.. Jotain ihan käsittämätöntä että saa kymmeniä kertoja kehoittaa esim pukemaan ja mitään ei tapahdu. Lällätellään vaan ja juostaan kilpaa ympäri kämppää. Sen kerran kun sitten räjähdin ja annoin muutakin ukaasia, niin kyllähän ne sitten pukivat ja luikkivat autoon kun piti päiväkotiin lähteä. Mutta ärsyttävää tuollainen on ja jälkikäteen itseä harmittaa ja hävettää kun piti TAAS rähjätä.. aaargh!!!Joskus vaan menee kuppi nurin kun mitään ei vaan tapahdu vaikka kuinka koittaa hyvällä.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:54"]Sori mutta toi koiran kiusaaminen kuulostaa jo todella ärsyttävältä! Siinä kun koira lopulta ärähtää niin taas on otsikoissa tapaus "Hirviökoira hyökkäsi täysin syyttä herttaisen kullanmurun kimppuun!"...

Yritä selittää lapselle rauhallisesti konkreettisesti, miksi jotakin asiaa ei saa tehdä. Näytä vaikka seinään tulevia naarmuja, selitä että ne tekevät äidin surulliseksi. Kerro, että koira tahtoo olla hänen ystävänsä, mutta tulee surulliseksi, kun taapero satuttaa häntä. Tuon ikäisellä alkaa pikku hiljaa empatiakyky heräilemään, joten hänelle tuttujen tunteiden peilaaminen muissa saattaa auttaa. Itse antaisin varmaan hyppiä tuolilla kunnes putoaa, siinäpähän ainakin oppisi -.-

Ja luulen, että käytös saattaa hyvin liittyä tulevaan vauvaan, muista keskustella siitä lapsen kanssa ja touhuta vauvajuttuja yhdessä.

[/quote]

Me ollaan miehen kanssa molemmat kerrottu lapselle miten koiraa saa silittää ja miten koiran kanssa toimitaan. Useinmiten lapsi toimiikin koiran kanssa oikein, mutta nämä uhmakohtaukset heittävät kaikki säännöt taivaan tuuliin eikä taapero muista mitään. Jos koira purisi lastamme olemme mieheni kanssa jo sopineet, että se olisi lapselle hyvä opetus - emme siis nostaisi mitään haloota asiasta. Kyllä koiralla on oikeus puolustautua ja näyttää, että nyt riitti! Joskus koira on näykännytkin ja silloin lapsi on yrittänyt tulla meille selittämään miten koira satutti. Sanottiin vaan, että siitä varoitettiin lasta etukäteen ja kun sana ei mene perille voi tulla iso vahinko - nyt sitten yrität muistaa ettei noin saa tehdä! Meidän koiralla on todella pitkä pinna eikä vähästä edes ärähdä..eli kun näykkää on siltä todellakin mennytt hermo. Ei kuitenkaan edes silloin näykkää niin, että jäisi mitään jälkeä edes.

Kertokaa nyt jo, miten sellainen 80 cm mittainen lapsi pinnertää itsensä pois 1m korkeasta leikkikehästä? Kun meidän ipana ei ole vielä siihen kyennyt, ei käsivoimat riitä eikä jalka heilahda yhdellä ponnistuksella reunuksen päälle.

Ap, hommaat leikkikehän, jossa on tarpeeksi korkeat reunat. Ja pallo taaperolle jalkaan, ei taatusti lähde mihinkään enää sen jälkeen, vaan pysyy paikoillaan.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:34"][quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:58"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:53"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:37"][quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 11:34"]Leikkikehä olisi teilläkin pelastus. Lapsen voisi nostaa sinne, siellä se olisi koko ajan mukana ja läsnä vaikka pyykinripustuksessa, mutta ei pääsisi pahantekoon.

[/quote]

Kyllä meidän 2v pääsisi ainakin pääsisi sellaisesta äkkiä pois. Vai millaista leikkikehää tarkoitat? :D

[/quote]

Joo samoin meillä. Meidän lapsi nopeasti kiipeäisi tuollaisesta perusleikkikehästä pois. Ellei idean esittänyt tarkoita jotain sellaista jossa on kattokin ettei pääse kiipeämään pois? -ap

[/quote]

Miten teidän lapset kiipeää pois, jos leikkikehä on noin 100 cm korkea eikä siinä ole jaloille oikein mitään ponnistamista helpottavaa kolosta, pelkät sileä pystypinnat? Toisaalta jos lapsi on jo 2v ikäinen, niin sen ei pitäisi käyttäytyä niin typerästi kuin ap:n lapsi, oletin ilman muuta että kyseessä on nuorempi yksilö. Normaali 2v ei alvariinsa roiku verhoissa.

[/quote]

No, nimenomaan ne normaalit kaksivuotiaat roikkuvat verhoissa. :) Kaksivuotias on yleensäkin iässä, jossa sellainen vauvaiän liikuttava ymmärtämättömyys ja kömpelyys on hävinnyt, ja olematon harkinta yhdistyy vikkeliin jalkoihin ja spontaaniin mieleen. Kaikkea kokeillaan, kaikkialle mennään, nopeasti ja sillä lailla ennakoimattomasti, ettei aikuinen hoksaa kaikkea kieltää ja estää. Kaksivuotiaiden päivähoitoryhmätkin on joskus kuin gladiaattorien taistelukenttiä, jossa kaveria pätkitään päähän ensimmäisellä esineellä joka saadaan käteen.  Kaksivuotias on vielä hyvin pieni, hän tarvitsee paljon ohjausta ja ymmärrystä.

[/quote]

Mutta jos se 2v saa ohjausta ja ymmärrystä, ei sillä ole mitään tarvetta roikkua verhoissa! 2v lapsi on maailman ihanin tapaus, sellainen pitäisi olla joka perheessä, koska tuossa iässä lapsella on jo aivot. Paitsi jos äiti koko ajan lyttää niiden käytön eikä keksi järkevää tekemistä.

[/quote]

Upeaa, että sinun 2 vuotiaasi on niin fiksu ja hieno yksilö. Keksin kyllä lapselle tekemistä ja lapsella on iso huone jossa mieletön määrä leluja, kirjoja, askartelutarvikkeita - kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hän saa olla mukana kaikissa askareissa joita teen ja yleensä viihtyykin hyvin. Ymmärrän toisaalta ettei lapsi ole mikään nukke ja joskus parhaatkin lapset ovat kurittomia ja tekevät päättömiä juttuja. Ja joskus kaipaan ihan omaa aikaa. Itse asiassa jos saisin valita olisin mieluumin työelämässä ja jättäisin kodin ja lapset miehelle. Tätä vaihtoehtoa olemmekin pohtineet ja saattaa olla, että kun olen tarpeeksi palautunut synnytyksestä lähden töihin ja mies jää kotiin lasten kanssa. -ap

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:40"]Miten Ap ajattelit pärjätä kun vauva syntyy? Et saa öisinkään nukkua ja jos lapset ovat eri rytmissä, et myöskään päivällä. Jos pihalla ei voi leikkiä ja kaikki kotityöt on yksin vastuullasi. 

Kannattaisiko jo nyt pohtia hoitoapua (esim.perhetyö tai osa-aikainen pk-paikka) tulevalle ajalle.

[/quote]

Joo, kammolla tosiaan odotan vauvan syntymistä. Perhetyö ei meille ole mikään vaihtoehto, sitä ollaan jo meillä koitettu, mutta koska tämän kunnan ainut perhetyöntekijä ilmoitti, että hänen työtehtävänsä on vain informoida eri palveluista - ei auttaa kodissa tai vahtia lapsia - on se pois suljettu vaihtoehto. Koska en ole oikeasti mitään kotiäiti tyyppiä eikä tätä toista lasta edes oltu suunniteltu (ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi) ollaan miehen kanssa keskusteltu ,että hän todennäköisesti jää lasten kanssa kotiin ja itse pääsen takaisin töihin. -ap

Onko tosiaan niin ettette äidit tajua että lapsen nauraessa teille/ tottelemattomuutta/ tm vastaavaa johtuu Teistä Äidit. Lapset ovat kerran taikka aina saaneet tahtonsa läpi jolloin tietenkin ne tekee jotain mikä nyt olisi kielettyä. Hei haloo, pitäkää aina päänne ja kieltäkää lasta kun tarvitsee, sama koskee vaikka päiväkotiin menoa, ne vaatteet ON laitettava päälle! Piste!

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:55"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:40"]Miten Ap ajattelit pärjätä kun vauva syntyy? Et saa öisinkään nukkua ja jos lapset ovat eri rytmissä, et myöskään päivällä. Jos pihalla ei voi leikkiä ja kaikki kotityöt on yksin vastuullasi. 

Kannattaisiko jo nyt pohtia hoitoapua (esim.perhetyö tai osa-aikainen pk-paikka) tulevalle ajalle.

[/quote]

Joo, kammolla tosiaan odotan vauvan syntymistä. Perhetyö ei meille ole mikään vaihtoehto, sitä ollaan jo meillä koitettu, mutta koska tämän kunnan ainut perhetyöntekijä ilmoitti, että hänen työtehtävänsä on vain informoida eri palveluista - ei auttaa kodissa tai vahtia lapsia - on se pois suljettu vaihtoehto. Koska en ole oikeasti mitään kotiäiti tyyppiä eikä tätä toista lasta edes oltu suunniteltu (ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi) ollaan miehen kanssa keskusteltu ,että hän todennäköisesti jää lasten kanssa kotiin ja itse pääsen takaisin töihin. -ap

[/quote]

Tuntuuko susta ap, että sulla ei ole ollenkaan tilaa hengittää? Että sun pitää koko ajan sopeutua toisten vaatimuksiin, vatsassa olevan vauvan ja taaperosi tarpeisiin ja sitten vielä yrittää ymmärtää miestäkin, vaikka hän ei näytä erityisesti yrittävän ymmärtää sinua? Oletko koko ajan levoton ja kaipaat muualle? 

Jos näin, niin tervetuloa perhe-elämään. Sellaista se joskus on. Täältä saat myötuntoa, mutta myös rohkaisua: vaikka nyt tuntuisi kurjalle, ja vaikka ensi vuosi voi oikeasti olla sulle tosi rankka, olit sitten töissä tai kotona, tulee vielä päiviä että kaikki helpottaa, ja olet iloinen lapsistasi. Kun elämään tulee lasten kasvaessa uusi tasapaino, eikä joku ole koko ajan sun kimpussa, niin lapset tuntuvat aidosti rikkaudelta, eivät palloilta jalassa. Koettakaa miehen kanssa sinnitellä sinne asti, ettei pääse pää leviämään. Kyllä se oikeasti vielä muuttuu paremmaksi.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:49"]Kertokaa nyt jo, miten sellainen 80 cm mittainen lapsi pinnertää itsensä pois 1m korkeasta leikkikehästä? Kun meidän ipana ei ole vielä siihen kyennyt, ei käsivoimat riitä eikä jalka heilahda yhdellä ponnistuksella reunuksen päälle.

[/quote]

No tuota.. meidän tämä 2 vuotias on ensinnäkin 92cm pitkä ja hoikka (11kg) yksilö! On myös erittäin urheilullinen ja pääsee kiipeämään vaikka mihinkä. Hän kiipesi omatoimisesti pois pinnasängystään 10kk ikäisenä vaikka mittaa silloin oli vasta 77cm ja pinnasängyn reunan korkeus 100cm! Eli ne lapset ovat yksilöitä. Ei kaikki ole kömpelöitä ja lyhyitä punkeroita tuossa iässä. -ap

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:55"]Onko tosiaan niin ettette äidit tajua että lapsen nauraessa teille/ tottelemattomuutta/ tm vastaavaa johtuu Teistä Äidit. Lapset ovat kerran taikka aina saaneet tahtonsa läpi jolloin tietenkin ne tekee jotain mikä nyt olisi kielettyä. Hei haloo, pitäkää aina päänne ja kieltäkää lasta kun tarvitsee, sama koskee vaikka päiväkotiin menoa, ne vaatteet ON laitettava päälle! Piste!

[/quote]

Meillä nimenomaan pidetään joka kerta kiinni niistä säännöistä. Siksipä näitä konflikteja syntyykin. Jos en välittäisi säästyisin itse paljolta päänsäryltä enkä tänne tulisi edes kyselemään mitään neuvoja. Olen nähnyt työni puolesta niin monta esimerkkiä siitä mitä tapahtuu kun vanhemmat lepsuvat kasvatuksessa, ettei säännöistä poikkeaminen ole meidän kodissa mikään vaihtoehto. Siksi jatkuvasti kiellän ja kannan taaperon pois tekemästä pahojaan ja menetän hermoni. -ap

No voi herranjumala. Eihän kaksivuotias ole mikään eläin, joka pistetään häkkiin. Kauanko sitä pitäisi siellä pitää? Kolmevuotiaaksi? Vai eskarilaiseksi? Tehdäänkö häkistä vaan sitä korkeampi mitä isompi lapsi on?

Jotenkin tosi omituinen ratkaisumalli, että pistänpä tässä lapseni aidan taakse kun enempään pysty, pistäkää te muutkin. Siinähän se lapsi kehittyy, yksin siellä häkissä...?

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:55"]

Onko tosiaan niin ettette äidit tajua että lapsen nauraessa teille/ tottelemattomuutta/ tm vastaavaa johtuu Teistä Äidit. Lapset ovat kerran taikka aina saaneet tahtonsa läpi jolloin tietenkin ne tekee jotain mikä nyt olisi kielettyä. Hei haloo, pitäkää aina päänne ja kieltäkää lasta kun tarvitsee, sama koskee vaikka päiväkotiin menoa, ne vaatteet ON laitettava päälle! Piste!

[/quote]

Tässäpä meillä oikeeta ÄITI AINESTA! Mahdatko tietää, mikä on uhmaikä lapsilla?

Uhmaiässä lapsi alkaa itsenäistymään ja sen vuoksi lapsi laittaa niin paljon hanttiin lähes kaikessa. Lapsi kokee itsenäistymisen niin, että täytyy saada itse päättää asioista. Hyvä tapa näissä tilanteissa on se, että antaa lapsen itse päättää laittaako hän ensin pipon vai hanskat käteen ja samalla voi myös kertoa lapselle, että hän saa itse yrittää.

Pahinta tuossa tilanteessa on pakottaa lapsi tekemään jotain heti, koska silloin hänestä tuntuu, ettei hänen itsenäistymistään arvosteta. Ymmrrän tietenkin, että aamuisin päiväkotiin lähdettäessä ei todellakaan ole aikaa temppuiluun. Mutta se, että kaikessa oltaisiin ihan täysin ehdottomia ja "johdonmukaisia" ei tuossa iässä kanna kovin pitkälle. Uhmäikäinen lapsi vaatii aikamoista mielikuvitusta vanhemmilta, jotta keksii ja löytää ne keinot häärätä lapsen kanssa, ettei jokainen tilanne äityisi siihen kiukutteluun.

Parhaita neuvojia on aina nimenomaan ne, joilla ei niitä omia lapsia ole...

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 13:03"][quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:55"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:40"]Miten Ap ajattelit pärjätä kun vauva syntyy? Et saa öisinkään nukkua ja jos lapset ovat eri rytmissä, et myöskään päivällä. Jos pihalla ei voi leikkiä ja kaikki kotityöt on yksin vastuullasi. 

Kannattaisiko jo nyt pohtia hoitoapua (esim.perhetyö tai osa-aikainen pk-paikka) tulevalle ajalle.

[/quote]

Joo, kammolla tosiaan odotan vauvan syntymistä. Perhetyö ei meille ole mikään vaihtoehto, sitä ollaan jo meillä koitettu, mutta koska tämän kunnan ainut perhetyöntekijä ilmoitti, että hänen työtehtävänsä on vain informoida eri palveluista - ei auttaa kodissa tai vahtia lapsia - on se pois suljettu vaihtoehto. Koska en ole oikeasti mitään kotiäiti tyyppiä eikä tätä toista lasta edes oltu suunniteltu (ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi) ollaan miehen kanssa keskusteltu ,että hän todennäköisesti jää lasten kanssa kotiin ja itse pääsen takaisin töihin. -ap

[/quote]

Tuntuuko susta ap, että sulla ei ole ollenkaan tilaa hengittää? Että sun pitää koko ajan sopeutua toisten vaatimuksiin, vatsassa olevan vauvan ja taaperosi tarpeisiin ja sitten vielä yrittää ymmärtää miestäkin, vaikka hän ei näytä erityisesti yrittävän ymmärtää sinua? Oletko koko ajan levoton ja kaipaat muualle? 

Jos näin, niin tervetuloa perhe-elämään. Sellaista se joskus on. Täältä saat myötuntoa, mutta myös rohkaisua: vaikka nyt tuntuisi kurjalle, ja vaikka ensi vuosi voi oikeasti olla sulle tosi rankka, olit sitten töissä tai kotona, tulee vielä päiviä että kaikki helpottaa, ja olet iloinen lapsistasi. Kun elämään tulee lasten kasvaessa uusi tasapaino, eikä joku ole koko ajan sun kimpussa, niin lapset tuntuvat aidosti rikkaudelta, eivät palloilta jalassa. Koettakaa miehen kanssa sinnitellä sinne asti, ettei pääse pää leviämään. Kyllä se oikeasti vielä muuttuu paremmaksi.

[/quote]

Juurikin tuolta tuntuu. Ei joka hetki tai edes joka päivä. Mutta täytyy myöntää, että joskus kaipaan takaisin sinkkuaikaan kun ei tarvinnut elää kenenkään muun ehdoilla. Sai itse päättää omasta elämästään täysillä. Nyt on aina ensiksi mietittävä mitä lapset, mies, koira ja koti tarvitsevat...sitten jossain kaukana jos koskaan voin ajatella mitä itse haluaisin. Mulle ihan luksusta on jos saan olla rauhassa suihkussa edes kerran viikossa sellaiset 10 minuuttia. Haaveilen, että voisin lähteä ihan yksin käymään elokuvissa ja kahvilla.. en siis edes kaipaa muilta seuraa - haluaisin vaan olla yksin! -ap

Bwaahahahhaha :D Mitäs hankit lapsen. Nyt kärsit siitä :D

Mä en tajua sitä, miksi ei saisi räjähtää tai huutaa? Täälläkin ketjussa mammat häpeilevät sitä, että rähjäävät lapsille. So what? Ei se lapsi siitä rikki mene, jos sille karjaisee ja jos sillä on vaikutusta niin sitä parempi.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 13:12"][quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 12:55"]

Onko tosiaan niin ettette äidit tajua että lapsen nauraessa teille/ tottelemattomuutta/ tm vastaavaa johtuu Teistä Äidit. Lapset ovat kerran taikka aina saaneet tahtonsa läpi jolloin tietenkin ne tekee jotain mikä nyt olisi kielettyä. Hei haloo, pitäkää aina päänne ja kieltäkää lasta kun tarvitsee, sama koskee vaikka päiväkotiin menoa, ne vaatteet ON laitettava päälle! Piste!

[/quote]

Tässäpä meillä oikeeta ÄITI AINESTA! Mahdatko tietää, mikä on uhmaikä lapsilla?

Uhmaiässä lapsi alkaa itsenäistymään ja sen vuoksi lapsi laittaa niin paljon hanttiin lähes kaikessa. Lapsi kokee itsenäistymisen niin, että täytyy saada itse päättää asioista. Hyvä tapa näissä tilanteissa on se, että antaa lapsen itse päättää laittaako hän ensin pipon vai hanskat käteen ja samalla voi myös kertoa lapselle, että hän saa itse yrittää.

Pahinta tuossa tilanteessa on pakottaa lapsi tekemään jotain heti, koska silloin hänestä tuntuu, ettei hänen itsenäistymistään arvosteta. Ymmrrän tietenkin, että aamuisin päiväkotiin lähdettäessä ei todellakaan ole aikaa temppuiluun. Mutta se, että kaikessa oltaisiin ihan täysin ehdottomia ja "johdonmukaisia" ei tuossa iässä kanna kovin pitkälle. Uhmäikäinen lapsi vaatii aikamoista mielikuvitusta vanhemmilta, jotta keksii ja löytää ne keinot häärätä lapsen kanssa, ettei jokainen tilanne äityisi siihen kiukutteluun.

Parhaita neuvojia on aina nimenomaan ne, joilla ei niitä omia lapsia ole...

[/quote]

Touchè! -ap