Nyt juuri meni hermot lapsen kanssa!!!

Meillä 2-vuotiaan uhmiksen kanssa laitetaan yhdessä pyykkejä ja astioita. Tykkää hommasta, kun saa olla mukana ja auttaa. Toki otan aterimet ym. vaaralliset tavarat pois astianpesukoneesta ennen kuin sitä aloitetaan tyhjentää, ja olen opettanut (:D ) lasta, että ottaisi ap-koneesta yhden tavaran kerrallaan, etteivät mene rikki. Aikaa molempiin saa kulumaan kyllä, mutta toisaalta mihinkäs sitä noin normisti ois kiirettä ;) - tsemppiä! Tuttuja tunteita on nuo.

Siis kyllähän lapsen kanssa täytyy ulkoilla vaikka olisikin viimeisillään raskaana? Itsellä kans 1,5vuotias tyttö uhmaiässä ja huomenna l.a., Liitoskipuja ja ennenaikaisia supistuksia ollut jo kauan ja silti käydään joka päivä ulkona vähintään kaksi kertaa päivässä esim. puistossa. Muuten tää taapero taatusti roikkuis verhoissa ja olis pahalla tuulella. Eihän se mitään elämää sille lapsellekaan ole jos täytyy sisällä istua katsomassa kiukkuista äitiä? ja saan myös kodin ja ruoan hoidettua sekä kaupassa käynnit Vaikka olenkin yksin lapsen kanssa suurimman osan päivässä.

Elä menetä itseäsi nyt. Teit hienon ratkaisun kun menit pihalle tuulettumaan ja kirjoitit tänne. Sinun elämässäsi on tällä hetkellä rankkaa mutta lohdutan sinua että yksi vuosi on ihmisen elämässä lyhyt aika, jaksa se vielä niin pääset taas kiinni työelämään. Lapsetkin kasvavat nopeasti. Nuo tunnemyrskyt kuuluvat tähän kaikkeen ja anna kodin olla kakkonen. Eineksiä kehiin. Meillä joilla ei ole tukiverkostoa, täytyy sinnitellä täällä erotyisesti, mutta lupaan että sinä selviät, minäkin olen selvinnyt vaikeista hetkistä ja menettänyt hermonikin. Jos ajatukset ovat itkuisia, etkä näe tulevaisuutta tai perhe-elämässä hyvää, olet tod näk uupunut ja siitä kehittyy ajan mittaan helposti masennus. jos et voi neuvolaan purkaa tuntojasi, soita lastenosastolle ja pyydä neuvoa. Joskus puhelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa voi kantaa hetkestä yli, jos ei uskalla rehellisesti puhua miehelle/ystäville että mitä tunnen esim.taaperoa kohtaan tällä haavaa. viisautta on toimia ennen kuin räjähtää lopullisesti. Lasta älä fyysisesti ojenna vaan mene huutamaan toiseen huoneeseen tai jotain. Mielenterveys, uupumus ja pikkulapsiperheet ovat avun tarpeessa usein, et ole ainoa vaan kannustan sinua hakemaan kontakti itsellesi. Saat varmasti siitä voimaa. 

Enpä ole aikoihin lukenut av:lta yhtä mainiota kirjoitusta kuin 12 kirjoitti. Kiitos! Nuo ajat ovat omalta osaltani jo ohi, mutta muistan sen hirvittävän tunteen, kun esikoinen 1,5-vuotiaana alkoi aivan systemaattisesti tehdä kaikkea kielletyksi tietämäänsä ja NAUROI PÄÄLLE. En ollut tällaisesta edes lukenut, aina puhutaan vaan uhmaavista itkupotkuraivareista, mutta tämä tenava vain nauroi kaikelle, mitä napakasti sanoin ja perustelinkin. Se ihan oikeasti tuntui siltä (mitä 12 kuvaili), että auktoriteettiasemani on aivan nolla, olen tehnyt jotain järkyttäviä virheitä, enkä tule ikinä saamaan lastani kuriin. Nyt tuo lapsi on jo kymmenenvuotias ja vaikka onkin oman tiensä kulkija luonteeltaan, on kyllä ihan peruskiltti ja empaattinen ihminen :)

Oikeasti parivuotias on tosi pieni ja vaikka olisi hyvin kehittynyt, ei minusta näin jälkiviisaana tärkeintä ole joku auktoriteettipeli, vaan ihan se perusrakkaus ja -hoiva. Toki lasta pitää kanniskella pois kielletyistä tekemisistä, mutta pitää välttää kaikin voimin sitä, että tuosta tulisi lapselle joku hauska leikki. Lapsen pitää sisäistää tärkeät jutut eli esim. se, että koiraa ei kiusata, mutta tehokkaampaa on pienen kanssa vain huolehtia siitä, että lapsi ei käytä aikaa koiran kiusaamiseen (jolloin siitä ei tule tapa) kuin perustella ja juoksuttaa jäähypenkille. Voisi sanoa, että lapsi haetaan verhoista roikkumasta, koska nyt pitää tehdä tärkeitä asioita kuten vaikka kuoria perunat, tarvitaan lapsen apua. Nyt ei juosta hippasta verhoilta telkkarille ja vauvan kehtoon, koska tulee nälkä, jos ei saada tehtyä ruokaa. Mutta joo, vaikeaa se joskus on, ja saat antaa mielessäsi itsellesi ison papukaijamerkin, kun jaksat :)

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 13:25"]Meillä 2-vuotiaan uhmiksen kanssa laitetaan yhdessä pyykkejä ja astioita. Tykkää hommasta, kun saa olla mukana ja auttaa. Toki otan aterimet ym. vaaralliset tavarat pois astianpesukoneesta ennen kuin sitä aloitetaan tyhjentää, ja olen opettanut (:D ) lasta, että ottaisi ap-koneesta yhden tavaran kerrallaan, etteivät mene rikki. Aikaa molempiin saa kulumaan kyllä, mutta toisaalta mihinkäs sitä noin normisti ois kiirettä ;) - tsemppiä! Tuttuja tunteita on nuo.

[/quote]

Juu, samoja hommia täälläkin teen lapsen kanssa ja aikaa niihin tosiaan saa kulumaan. Lapsi on onneksi sen verran varovainen ja näppärä ettei mitään koskaan vielä ole särkynyt. Mua ei esimerkiksi yhtään pelota mennä hänen kanssaan lasitavarakauppaan. :) Tykkää myös ruoanlaitosta ja haluaisi aina auttaa. En vaan esim. hellan äärelle uskalla ottaa vielä, koska siinä jos vahinko käy voi tulla isot vammat. -ap

Lapsi hihnalla kiinni johonkin niin ei pääse tekemään tyhmiä. Typerä pentu, onko sen aivoissa jotain vikaa? Koiraakin rääkkää.. Minkähänlainen psykopaatti tuostakin tenavasta kasvaa? Pelottavaa.

Ps. En omista lapsia. En tajua niistä mitään mutta lapset on hulluja.