Lue keskustelun säännöt.
Ihan jäätävää tämä ruokariippuvuus, olen kärsinyt tästä jo 24 vuotta!
18.11.2020 |
Tänään aamusta jo lähestulkoon krapulainen olo, päätä särkee, väsyttää, aivosumu, turvonnut olo ja olemus.
Ja ihan sen vuoksi, että viimeisen viikon olen taas mättänyt n. 4000 kcal päivässä.
Kuten mikä tahansa muukin riippuvainen/addikti, vannon joka päivä että nyt lopetan tämän, ryhdistäydyn, kyselen itseltäni miksi teen itselleni näin, lupaan että huomenna alkaa uusi elämä ja säännöllinen ruokarytmi ja syön terveellisesti. Tajuan, että näin ei voi jatkua tai lihon lisää ja sairastun.
Mutta silti. Aina syön liikaa. Joka päivä. Parhaimpina päivänä kalorit minimissään 2300 kcal, ja se on jo vähän, verrattuna näihin päiviin jolloin mässyän tuon 4000 kcal.
Ihan vain tavallisessa ruokarytmissä pysyminen (ateriat 5 x päivässä, terveellistä tavallista ruokaa) jota syömishäiriöisille suositellaan, tuntuu hirveältä kitukuurilta. EI siis fyysisesti!! Mulla ei ole nälkä oikeastaan ikinä, mutta on vaan pakonomainen tarve syödä koko ajan, suunnilleen tunnin välein, vaikka just olisin syönyt tulevan proteiinipitoisen aterian.
Ja jos en syö, en ajattele mitään muuta kuin ruokaa, sitä "seuraavaa annosta". Olen hermostunut, levoton, yritän saada muuta tekemistä ja ajateltavaa, mutta ne eivät auta. Lenkillä mietin koko ajan ruokaa, painoani, syömistä. Neuloessa samat. Elokuvaa katsoessa myös, kaikki ajatukset kiertyvät ruoan ja syömisen ympärille.
Lopulta ei enää kestä, turhautuu, hermostuu, ajattelee "mitä väliä, oon kärsinyt tästä jo 24 vuotta ja ehtinyt kokeilla kaikki, ei auta, tuhoon tuomittua, ja onko elämä elämisen arvoista edes hoikkana, jos kuitenkin 95 % ajasta mietin pakonomaisesti syömistä"
Ja sitten taas syön. Päätän että no syön nyt vain sitten vähän, kun vasta söin tukevan aterian, että teen vain voileivän ja keitän kahvin. Mutta kohta huomaan voitelevani jo kolmatta leipää...
Välillä pystyn katkaisemaan syömisen, mutta jo saman päivän aikana sorrun taas ylensyöntiin.
Kunhan purin mieltäni. Ja yritän TAAS tänään syödä kohtuudella ja "normaalisti".
Olkaa onnelliset te, joilla normaali suhde syömiseen ja ruokaan.
Kommentit (50)
Tuttua tarinaa. Ei sellainen ihminen, joka tätä ei ole kokenut tästä mitään ymmärrä. Tulee lueskelemaan tähänkin ja alapeukuttelee, kun ei ymmärrä.
Itselläni ollut jo yli 30 vuotta tämä, meni pahemmaksi joskus 15 vuotta sitten. Aina välillä yrittää laihduttaa. Itsekin ollut tänä vuonna joku kaksi kuukautta täysin syömättä. Nyt kaksi viikkoa vesipaastoa takana ja viikko Nutrilettia ennen sitä. Sitä ennen taas tajutonta mässäystä pari viikkoa ja sitä edelsi tällainen samanlainen vesipaasto-Nutrilett sekoilu. Koko elämä. Nyt, kun olen syömättä, katselen netistä reseptejä tai tubesta videoita ruoan laittamisesta. Ennen nettiaikaa lattiat olivat täynnä reseptikirjoja, joita selailin. Aina, kun olen muuttanut toiseen asuntoon olen heittänyt isoja kasoja lehdistä leikattuja reseptejä roskikseen.
No, eipä niistäkään kuureista mitään ikinä tullut. Ei ikinä mistään. Illalla, kun menen nukkumaan suunnittelen mitä haen seuraavana päivänä kaupasta. Suunnittelen pitkän kaavan kautta. Kotiin, kun pääsen kaikki menee saman tien. Ruoka on mielessä ihan koko ajan.
Pelkään koko ajan, että ruoka loppuu. Lapsuudessani se loppuikin ja tiedän, että sieltä tämä tulee.
Jokin aika sitten tältä palstalta luin Mysimba-nimisestä laihdutuslääkkeestä. Luin sillon siitä. Nähtävästi pitäisi viedä nälän tunne. Nyt, kun tätä mietin, ei taida olla oikea tuokaan lääke, kun ei itsellä ole nälkä ikinä muulloin paitsi näiden vesikuurien aikana.
Kysyin joskus psykiatrilta, onko tähän olemassa yhtään mitään apua. Vastaus oli, että ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuttua. Lukeminen tai tv:n katselu ei onnistu ellei ole jotain mussutettavaa, "lenkkeily" kääntyy siihen että käun hakemassa kaupasta herkkuja, salilla käyminenkin meni siihen että ostin aulan kahvilasta proteiinipatukoita ja mässytin niitä pukkarissa "palkinnoksi" siitä että olin ollut 15 min soutulaiteessa. Ei ole mitään, mikä veisi ajatuksen pois ruuasta :( Nousen keskellä yötä syömään eikä minun ole edes nälkä, tekee vain mieli ruokaa. Painan 120 kiloa ja minulla on uniapnea.
Hyvänolontunne siitä, kun maha täynnä.
Mulla aivan sama. Olen laihduttanut lähes koko aikuisikäni.
Mulla on ollut kaksi vaihtoehtoa, joko olen syömättä tai sitten vedän koko ajan.
Tuollaisen järjettömyyden seurauksena sain kilpirauhasen vajaatoiminnan. Sen seurauksena paino ei putoakaan millään konstilla. Ei edes syömättömyydellä ja lääkityksen ollessa tasapainossa. Ennen olin siis normaalipainoinen, nykyään lihava.
Keto on ainoa millä saan painoa alas nykyään. Mutta en siihenkään pysty, koska töissä ruokailut kuuluvat palkkaan ja usein on perunaa, pastaa jne. Salaattiakin toki, mutta ihan liian usein jotain porkkanaraastetta tjms. millä nälkä ei todellakaan pysy pois. Tekosyyhån tuokin on, mutta en vaan saa aloitettua ketoa, koska haluan syödä kaikkea shaissea
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuskasi. Tsemppiä ap!
Minua alkoholistivanhemmat lohduttivat ruoalla ja lihoin jo lapsena ylipainoiseksi. Normaalia suhdetta ruokaan en muista koskaan olleenkaan. Nopeasti opin itsekin että tunteet pitää turruttaa ruoalla ja jälkikäteen sitten rankaisin itseäni esim. paastoamalla, ulostuslääkkeillä, oksentamalla, pakonomaisella liikkumisella jne jne. Ruoka oli ainut kaveri, joka minulla oli.
Olen yrittänyt löytää apua varmaan kymmeniä kertoja, olen käynyt terapiassa, syönyt lääkkeitä jne. Mikään ei AUTA. Ensimmäisenä aamulla mietin syömistä ja sillä tavalla jatkuu koko päivä. Pyrin syömään terveellisesti, mutta voin syödä melkein mitä tahansa liikaa. Salaattikin maistuu liian hyvältä ja houkuttelevalta ja sisällä on edelleen joku tyhjyys joka pitäisi sillä ruoalla täyttää.
Välillä onnistun laihtumaan, mutta en koskaan pysyvästi. Ja ruoka on mielessä koko ajan kuitenkin eikä sitä himoa pysty mitenkään vastustamaan loppuelämäänsä. Se voittaa aina. Olen kohta jo keski-ikäinen ja en jaksaisi enää.
Tässä yksi lisää. Syön joko tosi paljon, tai en juuri mitään. Välimuotoa ei ole. Ravintoterapeutit, terapeutit, diettit kokeiltu. Painoni vaihdellut 45-kilosta sataan. Olen 165-senttinen. Tätä takana parikymmentä vuotta.
Syön vaikka ei ole fyysistä nälkää. Vaikka olisin kuinka täynnä ruokaa. Ruoka on aina mielessä. Ne ajat kun olin laihempi lähti hiuksetkin. Onneksi kasvoi takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että huumeista ja tupakasta pääsisi helposti eroon, koska niitä ei ole pakko käyttää. Ilman ruokaa taas ei selviä. Et tavallaan pakko ruokkia addiktiota joka päivä, koska ilman sitä kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että huumeista ja tupakasta pääsisi helposti eroon, koska niitä ei ole pakko käyttää. Ilman ruokaa taas ei selviä. Et tavallaan pakko ruokkia addiktiota joka päivä, koska ilman sitä kuolisi.
Kuulemma pahasti addiktoituneet narkkarit voivat kuolla jos ei eivät saa annosta.
Tupakka on erittäin addiktoivaa myös mutta ymmärrän mitä tarkoitat kuitenkin. Mitään addiktiota ei saisi vähätellä.
Mä olen pulska mies. Olisi aika kivaa löytää nainen joka kantaisi herkkuja kotiin.
Ei haittaa vaikka pyöristyisin.