HS 17.11.2020 mielipide: Psykoterapian keston rajaaminen on potilaan edun mukaista

Niin että terveidenkö siellä pitäisi käydä? Eikö tässä tule jo ilmi koko (verorahoilla kustannettavan) terapian paradoksi. Vähän tarvitsevat hyötyvät, paljon tarvitsevat eivät. Ne vähän tarvitsevat voisivat kustantaa terapiansa itse kokonaan. Ja paljon tarvitseville kunnan palvelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

No täällä on ainakin kaksi meitä, jotka olemme ihan tavallisia ihmisiä. Tuo toinen maksoi itse terapiansa eikä kokenut saaneensa hyötyä ja sitten olen minä, jota terapioitiin sen järkyttävä 7 vuotta Turussa ilman mitään syytä ja tämä kaikki niiltä aidoilta "hulluilta" pois.  Jos minä kuulostan psykoottiselta vain koska olen turhautunut siihen, että tuo yksi vastakysymysstrategialla vastaan vänkäävä terapiauskovainen ärsyttää minua ja sinä pidät jo pelkkää ärtyntyttä argumentointia psykoottisuutena, niin kerrot kyllä enemmän itsestäsi kuin meistä muista. Tämä tunteita herättävä keskutelunaihe. Itse olen vihainen, koska tunsin tulleeni huijatuksi monin tavoin. Itse mieluusti haluaisin kaikki terapiaan tuhlaamani tunnit takaisin. Onneksi en sentään niistä maksanut... veronmaksajat maksoivat.

Mistä sinä sen tiedät onko jollain toisella kommentoijalla diagnooseja vai ei? Seitsemän vuotta terapiaa kaksi kertaa viikossa kunnan piikkiin ilman mitään diagnooseja... ihmeiden aika ei ole ohi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin omasta alotteestani ja omalla kustannuksellani terapiassa. Minua nimen omaan häiritsi se, ettei terapiassa ollut mitään prosessia tai suunnitelmaa, mitkä asiat ja mitä työkaluja käydään läpi. Tuntui siltä, että käyn viikon välein turisemassa kuulumisiani ja asioita, mitä mieleen tulee. Terapeutti lähinnä kyseli ja haastoi miettimään, mutta siihen se jäikin. 

Olisi ollut parempi, jos käyntien määrä olisi ennalta tiedossa ja niissä joku ohjelma. Jokaisella kerralla olisi ollut joku teema, mitä käsitellä.  Lopussa olisi tehty yhteenveto mitä käteen jäi. 

Minua häiritsi erittäin paljon se, kun oma terapeuttini suorastaan itsetyytyväiseen sävyyn ilmoitti, ettei terapioista ole jälkiseurantaa eikä tilastointia tai mitään tutkimusta sen suhteen, miten se terapia ihmisten elämään myöhemmin vaikuttaa. Eli kukaan ei tiedä, mikä näiden turinatuokioiden todellinen teho on. Niistä ei ole mitään tutkimusta, eivätkä terapeutit itse tee mitään seurantaa. Näin he eivät myöskään voi mitenkään parantaa omaa osaamistasoaan, koska mitään peilauspintaa ei ole. Siihenkin ovat kovin tyytyväisiä. toisin kuin muissa ammateissa, tässä ei tarvitse terapeutin kohdata työnsä tuloksia ja ottaa vastuuta.

Minulla on se mielikuva ja terapiakriittinen kirjallisuus tukee sitä, että terapiat osoittautuvat vielä jossain vaiheessa yhdeksi suurimmista terveyspuolen hölmöilyistä, joihin yhteiskunnat ympäri maailman ovat hurahtaneet. Tämän kaiken myöntemiseen menee vielä useita vuosikymmeniä, ehkä jopa satoja. Sillä aikaa me hupsut tuhlaamme aikaa ja rahaa hoitoon, joka hoitaa ennen kaikkea terapeuttien kukkaroita. Toki hyötyyhän yhteiskuntakin siinä mielessä, että se raha menee kulutukseen ja kiertää kansantaloudessa. Vitsit, mutta millä hinnalla ajatellen meitä asiakkaita

Suomessa terapeutit koulutetaan yksityisesti, joten mitään vaikuttavuuden arvioita ei koulutukseen sisälly kuten yliopistopohjaisiin koulutuksiin sisältyy. Terapiassa voidaan tosiaan turista säästä vaikka sen kole vuotta ja Kela maksaa. Kukaan ei myöskään seuraa keskustellaanko edes niitä asioita, jotka psykiatri määritti tarpeiksi ja, joihin Kela rahoituksen myönsi. Ainoa vastuu on asiakkaalla. Asiakkaat ovat monesti sitten liian kipeitä oikeasti hyötyäkseen terapiasta, moni on puhtaasti yksinäinen ja ja kokee terapiat sosiaalisina suhteina. Terapia on luonteeltaan herättelevää. Terapeutti voi tehdä ehdotuksia ja löytää vaihtoehtoisia ajattelumalleja ja tapoja reagoida, mutta mikään ei ole sellaista, että asiakas välttämättä omaksuisi. Oma käsitykseni on, että kipeimmät eivät todellakaan ole valmiita muutostyöhön, vaan pitävät hulluna kiinni vanhasta ja kaipaavat lähinnä lämmintä kättä ja vahvistusta siitä, että joku muu on ollut heille ikävä. Tällainen suossa tarpominen on aivan turhaa eikä lisää kenenkään toimijuutta. Omasta mielestäni terapiaa saisi määrätä huomattavan verran vähemmän ja etenkin kipeimpien terapoinnista pitäisi luopua kokonaan. 

Kelan avustusta terapiaa varten on vuosittain haettava erikseen. Terapeutti joutuu silloin antamaan Kelaan palautetta terapiasta ja potilaan on myös hakemukseen kirjattava terapian tavoitteita sille vuodelle.

Paskapuhetta siis tuo, että pelkästään säästä puhumalla voisi tuon kolme vuotta Kelan tukemassa terapiassa käyttää. Ja kuka edes sitä haluaisi tehdä, koska omavastuu osuus käynneistä on joka tapauksessa potilaan maksettava itse.

Älä vääristele muiden puheita. Tässä puhutaan terapioista myös yleisellä tasolla, keskustelu koskee muitakin terapioita kuin Kelan maksamia.

Tosiasia on, että mitään potilaan seurantaa ei ole! Ja on ihan eri asia jopa Kela-terapioissa, jos terapeutti, huom. siis te-ra-peut-ti raapustaa jonkin mutu-kuvauksen omalta fiilispohjalta Kelalle kuin että hän tai jokin yliopoistollinen instanssi tekisi vaikkapa haastattelututkimusta ja kysyisi asiaa niiltä terapian käyneiltä, siis niiltä a-si-ak-kail-ta. Ymmärrätkö, että sitä potilaiden tutkimista ei ole, joten meillä ei yhteiskuntana ole mitään pätevää tietoa terapian hyödyistä.

Ja kaikista vähiten tässä kaikessa kuullaan terapian päättäneiden ääntä.  Etenkin, kuten tässäkin keskustelussa huomataan, jos terapian päättäneen kokemus terapiasta on negatiivinen, se yritetään kaikin mahdollisin tavoin estää kuulumasta. Olet aika pipipää, kun yrität jatkuvasti estää meidän terapiakriittisten näkemyksiä ja vänkää vastaan, vaikka meidän kokemuksemme on todellinen. Meillä on oikeus sanoa, että terapia ei toimi. Koska se ei toimi.

Kuinka monesta eri terapiasuuntauksesta ja kuinka pitkältä ajalta sinulla on tämä kokemus siitä, ettei terapia toimi?

Kuinka monesta sinulla? No, pistähän tiskiin tietosi. Näytä omasi, niin minä näytän sitten omani. Alahan näyttää.

No ei sitten. Väität ensin ettei kokemuksestasi saa puhua etkä sitten halua puhua, kun tilaisuus siihen olisi.

Miksi väität tällaista?

Lue kommenttisi. "Estää kuulumasta" jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

Käyn töissä ja minulla ei ole diagnosoitu persoonallishäiriötä. Ilman mielenterveyden häiriön diagnoosia en kuitenkaan kävisi terapiassa Kelan tukemana.

Joo, mutta tuskin kuitenkaan mitään psykoositasoista mielisairautta podet? Masennus nyt on tietysti varmaan aika yleistä.

Luokitellaanhan sekin mielenterveyden häiriöksi. Joku syy varmaan useimmilla terapiaan hakeutumiseen on taustalla. Sen verran vaivaa terapeutin etsiminen vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

Tiesitkö, että kaikki persoonallisuushäiriöiset eivät ole hulluja ja diagnoosin saa melko helposti. Mulla on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epäluuloisilla ja estyneillä piirteillä ja käyn töissä. Kukaan ei tiedä asiasta, minua pidetään työpaikassani mukavana ja sosiaalisesti taitavana. Pinnan alla kytee riittämättömyyden tunteita ja epäilyksiä siitä että kukaan ei voi pitää minusta. Tämän takana on 12 vuoden koulukiusaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin omasta alotteestani ja omalla kustannuksellani terapiassa. Minua nimen omaan häiritsi se, ettei terapiassa ollut mitään prosessia tai suunnitelmaa, mitkä asiat ja mitä työkaluja käydään läpi. Tuntui siltä, että käyn viikon välein turisemassa kuulumisiani ja asioita, mitä mieleen tulee. Terapeutti lähinnä kyseli ja haastoi miettimään, mutta siihen se jäikin. 

Olisi ollut parempi, jos käyntien määrä olisi ennalta tiedossa ja niissä joku ohjelma. Jokaisella kerralla olisi ollut joku teema, mitä käsitellä.  Lopussa olisi tehty yhteenveto mitä käteen jäi. 

Minua häiritsi erittäin paljon se, kun oma terapeuttini suorastaan itsetyytyväiseen sävyyn ilmoitti, ettei terapioista ole jälkiseurantaa eikä tilastointia tai mitään tutkimusta sen suhteen, miten se terapia ihmisten elämään myöhemmin vaikuttaa. Eli kukaan ei tiedä, mikä näiden turinatuokioiden todellinen teho on. Niistä ei ole mitään tutkimusta, eivätkä terapeutit itse tee mitään seurantaa. Näin he eivät myöskään voi mitenkään parantaa omaa osaamistasoaan, koska mitään peilauspintaa ei ole. Siihenkin ovat kovin tyytyväisiä. toisin kuin muissa ammateissa, tässä ei tarvitse terapeutin kohdata työnsä tuloksia ja ottaa vastuuta.

Minulla on se mielikuva ja terapiakriittinen kirjallisuus tukee sitä, että terapiat osoittautuvat vielä jossain vaiheessa yhdeksi suurimmista terveyspuolen hölmöilyistä, joihin yhteiskunnat ympäri maailman ovat hurahtaneet. Tämän kaiken myöntemiseen menee vielä useita vuosikymmeniä, ehkä jopa satoja. Sillä aikaa me hupsut tuhlaamme aikaa ja rahaa hoitoon, joka hoitaa ennen kaikkea terapeuttien kukkaroita. Toki hyötyyhän yhteiskuntakin siinä mielessä, että se raha menee kulutukseen ja kiertää kansantaloudessa. Vitsit, mutta millä hinnalla ajatellen meitä asiakkaita

Suomessa terapeutit koulutetaan yksityisesti, joten mitään vaikuttavuuden arvioita ei koulutukseen sisälly kuten yliopistopohjaisiin koulutuksiin sisältyy. Terapiassa voidaan tosiaan turista säästä vaikka sen kole vuotta ja Kela maksaa. Kukaan ei myöskään seuraa keskustellaanko edes niitä asioita, jotka psykiatri määritti tarpeiksi ja, joihin Kela rahoituksen myönsi. Ainoa vastuu on asiakkaalla. Asiakkaat ovat monesti sitten liian kipeitä oikeasti hyötyäkseen terapiasta, moni on puhtaasti yksinäinen ja ja kokee terapiat sosiaalisina suhteina. Terapia on luonteeltaan herättelevää. Terapeutti voi tehdä ehdotuksia ja löytää vaihtoehtoisia ajattelumalleja ja tapoja reagoida, mutta mikään ei ole sellaista, että asiakas välttämättä omaksuisi. Oma käsitykseni on, että kipeimmät eivät todellakaan ole valmiita muutostyöhön, vaan pitävät hulluna kiinni vanhasta ja kaipaavat lähinnä lämmintä kättä ja vahvistusta siitä, että joku muu on ollut heille ikävä. Tällainen suossa tarpominen on aivan turhaa eikä lisää kenenkään toimijuutta. Omasta mielestäni terapiaa saisi määrätä huomattavan verran vähemmän ja etenkin kipeimpien terapoinnista pitäisi luopua kokonaan. 

Kelan avustusta terapiaa varten on vuosittain haettava erikseen. Terapeutti joutuu silloin antamaan Kelaan palautetta terapiasta ja potilaan on myös hakemukseen kirjattava terapian tavoitteita sille vuodelle.

Paskapuhetta siis tuo, että pelkästään säästä puhumalla voisi tuon kolme vuotta Kelan tukemassa terapiassa käyttää. Ja kuka edes sitä haluaisi tehdä, koska omavastuu osuus käynneistä on joka tapauksessa potilaan maksettava itse.

Älä vääristele muiden puheita. Tässä puhutaan terapioista myös yleisellä tasolla, keskustelu koskee muitakin terapioita kuin Kelan maksamia.

Tosiasia on, että mitään potilaan seurantaa ei ole! Ja on ihan eri asia jopa Kela-terapioissa, jos terapeutti, huom. siis te-ra-peut-ti raapustaa jonkin mutu-kuvauksen omalta fiilispohjalta Kelalle kuin että hän tai jokin yliopoistollinen instanssi tekisi vaikkapa haastattelututkimusta ja kysyisi asiaa niiltä terapian käyneiltä, siis niiltä a-si-ak-kail-ta. Ymmärrätkö, että sitä potilaiden tutkimista ei ole, joten meillä ei yhteiskuntana ole mitään pätevää tietoa terapian hyödyistä.

Ja kaikista vähiten tässä kaikessa kuullaan terapian päättäneiden ääntä.  Etenkin, kuten tässäkin keskustelussa huomataan, jos terapian päättäneen kokemus terapiasta on negatiivinen, se yritetään kaikin mahdollisin tavoin estää kuulumasta. Olet aika pipipää, kun yrität jatkuvasti estää meidän terapiakriittisten näkemyksiä ja vänkää vastaan, vaikka meidän kokemuksemme on todellinen. Meillä on oikeus sanoa, että terapia ei toimi. Koska se ei toimi.

Kuinka monesta eri terapiasuuntauksesta ja kuinka pitkältä ajalta sinulla on tämä kokemus siitä, ettei terapia toimi?

Kuinka monesta sinulla? No, pistähän tiskiin tietosi. Näytä omasi, niin minä näytän sitten omani. Alahan näyttää.

No ei sitten. Väität ensin ettei kokemuksestasi saa puhua etkä sitten halua puhua, kun tilaisuus siihen olisi.

Miksi väität tällaista?

Lue kommenttisi. "Estää kuulumasta" jne.

Mitä tarkoitat tällä sekavalla kommentillasi?

Kaikkia ihmisiä ei voi pitkälläkään psykoterapialla auttaa. Se näkyy tässäkin sekopäiden ketjussa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

No täällä on ainakin kaksi meitä, jotka olemme ihan tavallisia ihmisiä. Tuo toinen maksoi itse terapiansa eikä kokenut saaneensa hyötyä ja sitten olen minä, jota terapioitiin sen järkyttävä 7 vuotta Turussa ilman mitään syytä ja tämä kaikki niiltä aidoilta "hulluilta" pois.  Jos minä kuulostan psykoottiselta vain koska olen turhautunut siihen, että tuo yksi vastakysymysstrategialla vastaan vänkäävä terapiauskovainen ärsyttää minua ja sinä pidät jo pelkkää ärtyntyttä argumentointia psykoottisuutena, niin kerrot kyllä enemmän itsestäsi kuin meistä muista. Tämä tunteita herättävä keskutelunaihe. Itse olen vihainen, koska tunsin tulleeni huijatuksi monin tavoin. Itse mieluusti haluaisin kaikki terapiaan tuhlaamani tunnit takaisin. Onneksi en sentään niistä maksanut... veronmaksajat maksoivat.

Mistä sinä sen tiedät onko jollain toisella kommentoijalla diagnooseja vai ei? Seitsemän vuotta terapiaa kaksi kertaa viikossa kunnan piikkiin ilman mitään diagnooseja... ihmeiden aika ei ole ohi!

:D ei tosiaan ole! Sepäs se, sepäs se. Tämä kaupungin palkkalistoilla ollut pulska terapeutti oli tehnyt olonsa oikeinkin lekoisaksi, kannattaa tosiaan valita asiakkaansa, pääsee vähemmällä. Mutta huom. tästä on jo kauan – onneksi, ehkä jossain vaiheessa terapiapettymyksen haava alkaa umpeutua, vaikka pahoin pelkään, että kadun sitä kokemusta koko loppuelämäni ja osin siis se tosiaan onnistui pilaamaan koko loppuiän, saanko jostain terapiaa tähän.... Elikkäs ei ihan täysin kannata verrata tätä sinänsä tositarinaa siihen, mitä nykyään on. Ja kuntakohtaisestikin asiat ovat kovin kovin erilaisia keskenään. Nyt voisin kuvitella, että tilanne olisi tiukempi, kun on ihan hammashuolloissa ja kaikessa. Mutta jotenkin tekee vielä tahmaisemmaksi asian se, että sain ikään kuin "kaupan päälle" kuntoutuskorti Turun silloiseen pieneen uimahalliin, joka oli ylioppilaskylän lähettyvillä. Siellä lipunmyyjä suhtautui korttiini hyvin nyreästi. Kaipa sen näki päältä päin, ettei minulla ole mitään ongelmia ja että jotain vilunkia tässä on harjoitettu... niin kuin tavallaan olikin, koska koko terapia oli aivan tarpeeton. Voi hyvät hyssykät. Seitsemän vuotta, kaksi tuntia viikossa. Ja kadun sitä moskaa kuin viimeistä päivää. Mutta uimahallissa oli kivaa :D, hyvä muistot sieltä jäi.

Vierailija kirjoitti:

Niin että terveidenkö siellä pitäisi käydä? Eikö tässä tule jo ilmi koko (verorahoilla kustannettavan) terapian paradoksi. Vähän tarvitsevat hyötyvät, paljon tarvitsevat eivät. Ne vähän tarvitsevat voisivat kustantaa terapiansa itse kokonaan. Ja paljon tarvitseville kunnan palvelua.

Psykoterapian järjestämisessä pelkästään kunnan taholta on se ongelma, että kunnat ovat hyvin eri asemassa keskenään siinä millaiset mahdollisuudet palvelujen tarjoamiseen on. Jossain avohoidon palvelut ovat kattavat, toisella paikkakunnalla samoilla oireilla ei tarjolla ole yhtään mitään paitsi mielialalääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän nyt pitäisi ensin lähteä siitä faktasta, että monta kertaa suurempi ongelma on se, että terapiaan on vaikea/mahdoton päästä, kuin se, että se venyy liian pitkäksi!?

Tämä. Terapeuttien kouluttamista pitäisi lisätä.

Varmaan hyvin tapauskohtaista. Voihan terapia kestää kauan senkin takia, että terapeutti on huono eikä saa mitään paranemista aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

No täällä on ainakin kaksi meitä, jotka olemme ihan tavallisia ihmisiä. Tuo toinen maksoi itse terapiansa eikä kokenut saaneensa hyötyä ja sitten olen minä, jota terapioitiin sen järkyttävä 7 vuotta Turussa ilman mitään syytä ja tämä kaikki niiltä aidoilta "hulluilta" pois.  Jos minä kuulostan psykoottiselta vain koska olen turhautunut siihen, että tuo yksi vastakysymysstrategialla vastaan vänkäävä terapiauskovainen ärsyttää minua ja sinä pidät jo pelkkää ärtyntyttä argumentointia psykoottisuutena, niin kerrot kyllä enemmän itsestäsi kuin meistä muista. Tämä tunteita herättävä keskutelunaihe. Itse olen vihainen, koska tunsin tulleeni huijatuksi monin tavoin. Itse mieluusti haluaisin kaikki terapiaan tuhlaamani tunnit takaisin. Onneksi en sentään niistä maksanut... veronmaksajat maksoivat.

Mistä sinä sen tiedät onko jollain toisella kommentoijalla diagnooseja vai ei? Seitsemän vuotta terapiaa kaksi kertaa viikossa kunnan piikkiin ilman mitään diagnooseja... ihmeiden aika ei ole ohi!

:D ei tosiaan ole! Sepäs se, sepäs se. Tämä kaupungin palkkalistoilla ollut pulska terapeutti oli tehnyt olonsa oikeinkin lekoisaksi, kannattaa tosiaan valita asiakkaansa, pääsee vähemmällä. Mutta huom. tästä on jo kauan – onneksi, ehkä jossain vaiheessa terapiapettymyksen haava alkaa umpeutua, vaikka pahoin pelkään, että kadun sitä kokemusta koko loppuelämäni ja osin siis se tosiaan onnistui pilaamaan koko loppuiän, saanko jostain terapiaa tähän.... Elikkäs ei ihan täysin kannata verrata tätä sinänsä tositarinaa siihen, mitä nykyään on. Ja kuntakohtaisestikin asiat ovat kovin kovin erilaisia keskenään. Nyt voisin kuvitella, että tilanne olisi tiukempi, kun on ihan hammashuolloissa ja kaikessa. Mutta jotenkin tekee vielä tahmaisemmaksi asian se, että sain ikään kuin "kaupan päälle" kuntoutuskorti Turun silloiseen pieneen uimahalliin, joka oli ylioppilaskylän lähettyvillä. Siellä lipunmyyjä suhtautui korttiini hyvin nyreästi. Kaipa sen näki päältä päin, ettei minulla ole mitään ongelmia ja että jotain vilunkia tässä on harjoitettu... niin kuin tavallaan olikin, koska koko terapia oli aivan tarpeeton. Voi hyvät hyssykät. Seitsemän vuotta, kaksi tuntia viikossa. Ja kadun sitä moskaa kuin viimeistä päivää. Mutta uimahallissa oli kivaa :D, hyvä muistot sieltä jäi.

Ettei nyt tässä menisi fysioterapia ja psykoterapia sekaisin?

En jaksa lukea ketjua, mutta sanonpa vain sen että monilla terapeuteillakin on itsellään nykyään se asenne että terapiaa vain venytetään ja venytetään eikä yhdellä kerralla tarvi käsitellä mitään, ei oikeastaan viikoissa eikä kuukausissakaan ja ekana vuonnakin voi vähän vain tutustua. Itse olin jonkin aikaa masennuksen takia terapiassa ja terapeutti sanoi jo aika alkuvaiheessa että yleensä terapia kestää 5 vuotta. Siis 5 vuotta! Kelan tukeakin olis saanut vain kahdeksi vuodeksi. Ihan hyvä että jotain rajoituksia tulee sillä esim. tuon tyypin terapia ei todellakaan ollut mitään tehokasta. Päinvastoin, koko ajan ihan jonninjoutavaa höpötystä. Suurin osa ajasta sellaisista merkityksettömistä arkipäivän asioista keskustelua, joista yleensä puhutaan joillekin työkavereille. Tyyliin "oliko ulkona liukasta, ihana kun aurinko paistaa, ootko ostanut jo joululahjat." Kaikesta terapeutit saakin palkkaa. Pitäis käsitellä niitä oikeita asioita eikä asennoitua että "Jos tässä joskus ens vuonna sitten menis asiaan, kun onhan tässä viisi vuotta aikaa. Mukava nostaa ensin palkkaa jonninjoutavan höpötyksestä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

No täällä on ainakin kaksi meitä, jotka olemme ihan tavallisia ihmisiä. Tuo toinen maksoi itse terapiansa eikä kokenut saaneensa hyötyä ja sitten olen minä, jota terapioitiin sen järkyttävä 7 vuotta Turussa ilman mitään syytä ja tämä kaikki niiltä aidoilta "hulluilta" pois.  Jos minä kuulostan psykoottiselta vain koska olen turhautunut siihen, että tuo yksi vastakysymysstrategialla vastaan vänkäävä terapiauskovainen ärsyttää minua ja sinä pidät jo pelkkää ärtyntyttä argumentointia psykoottisuutena, niin kerrot kyllä enemmän itsestäsi kuin meistä muista. Tämä tunteita herättävä keskutelunaihe. Itse olen vihainen, koska tunsin tulleeni huijatuksi monin tavoin. Itse mieluusti haluaisin kaikki terapiaan tuhlaamani tunnit takaisin. Onneksi en sentään niistä maksanut... veronmaksajat maksoivat.

Mistä sinä sen tiedät onko jollain toisella kommentoijalla diagnooseja vai ei? Seitsemän vuotta terapiaa kaksi kertaa viikossa kunnan piikkiin ilman mitään diagnooseja... ihmeiden aika ei ole ohi!

:D ei tosiaan ole! Sepäs se, sepäs se. Tämä kaupungin palkkalistoilla ollut pulska terapeutti oli tehnyt olonsa oikeinkin lekoisaksi, kannattaa tosiaan valita asiakkaansa, pääsee vähemmällä. Mutta huom. tästä on jo kauan – onneksi, ehkä jossain vaiheessa terapiapettymyksen haava alkaa umpeutua, vaikka pahoin pelkään, että kadun sitä kokemusta koko loppuelämäni ja osin siis se tosiaan onnistui pilaamaan koko loppuiän, saanko jostain terapiaa tähän.... Elikkäs ei ihan täysin kannata verrata tätä sinänsä tositarinaa siihen, mitä nykyään on. Ja kuntakohtaisestikin asiat ovat kovin kovin erilaisia keskenään. Nyt voisin kuvitella, että tilanne olisi tiukempi, kun on ihan hammashuolloissa ja kaikessa. Mutta jotenkin tekee vielä tahmaisemmaksi asian se, että sain ikään kuin "kaupan päälle" kuntoutuskorti Turun silloiseen pieneen uimahalliin, joka oli ylioppilaskylän lähettyvillä. Siellä lipunmyyjä suhtautui korttiini hyvin nyreästi. Kaipa sen näki päältä päin, ettei minulla ole mitään ongelmia ja että jotain vilunkia tässä on harjoitettu... niin kuin tavallaan olikin, koska koko terapia oli aivan tarpeeton. Voi hyvät hyssykät. Seitsemän vuotta, kaksi tuntia viikossa. Ja kadun sitä moskaa kuin viimeistä päivää. Mutta uimahallissa oli kivaa :D, hyvä muistot sieltä jäi.

Ettei nyt tässä menisi fysioterapia ja psykoterapia sekaisin?

Te terapiauskovaiset olette niin kovin liikuttavia :D. Kun usko on järkkymätön, mitä tahansa väännetään, ettei vaan se usko horjuisi. Muistutatte kovasti uskovaisia, ja niitähän te ressukat olette. Ei, kyllä kyseessä oli aivan tuikitavallinen keskuteluterapia, tuikitavallinen siinäkin mielessä, että oli täysin hyödytön. Psykologilla, joka terapiaa antoi, oli pöytälaatikossaan tällalisia kortteja, jotka oikeuttavat mielenterveyspalvelua käyttävän käymään uimahallissa. Taisi olla kymmenen kerran kortti. En tiedä, miksi niitä oli. Ehkä ajateltiin, ja sinänsä oikein, että mielenterveysongelmaiset hyötyvät liikunnasta ja sitä kannattaa tukea. Mutta siis terapiaa. Puheterapiaa. Seitsemän vuotta. Kaksi kertaa viikossa. Kyllä on vaikea uskoa. Ja uimakortti vielä päälle. Vielä vaikeampi uskoa XD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän nyt pitäisi ensin lähteä siitä faktasta, että monta kertaa suurempi ongelma on se, että terapiaan on vaikea/mahdoton päästä, kuin se, että se venyy liian pitkäksi!?

:D No etkös ymmärrä, että nämä ovat saman ongelman kaksi ääripäätä? Kun toiset notkuvat loputtomiin siellä terapiassa, toiset eivät mahdu sen vuoksi sisään. Ihan sama ongelma kuin täydessä linja-autossa, josta kukaan ei suostu poistumaan kerran sisään päästyään.

Ei siellä kukaan ainakaan valtion rahoilla notku turhan takia liian pitkään. Kela pistää rahahanat kiinni 2-3 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

Tiesitkö, että kaikki persoonallisuushäiriöiset eivät ole hulluja ja diagnoosin saa melko helposti. Mulla on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epäluuloisilla ja estyneillä piirteillä ja käyn töissä. Kukaan ei tiedä asiasta, minua pidetään työpaikassani mukavana ja sosiaalisesti taitavana. Pinnan alla kytee riittämättömyyden tunteita ja epäilyksiä siitä että kukaan ei voi pitää minusta. Tämän takana on 12 vuoden koulukiusaaminen.

Samanlaisia riittämättömyydentunteita ja epäilyksiä sitä on itse kullakin, mutta ei niihin 7v terapiaa tarvitse ainakaan yhteiskunnan piikkiin. Elämä nyt vain on sellaista että siinä sattuu ja tapahtuu, ja jossain vaiheessa pitää ymmärtää kääntää koulukiusaussivua elämän kirjasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän nyt pitäisi ensin lähteä siitä faktasta, että monta kertaa suurempi ongelma on se, että terapiaan on vaikea/mahdoton päästä, kuin se, että se venyy liian pitkäksi!?

:D No etkös ymmärrä, että nämä ovat saman ongelman kaksi ääripäätä? Kun toiset notkuvat loputtomiin siellä terapiassa, toiset eivät mahdu sen vuoksi sisään. Ihan sama ongelma kuin täydessä linja-autossa, josta kukaan ei suostu poistumaan kerran sisään päästyään.

Ei siellä kukaan ainakaan valtion rahoilla notku turhan takia liian pitkään. Kela pistää rahahanat kiinni 2-3 vuoden jälkeen.

Kyllä sitä saa silti siihen varmasti toimeentulotukea, jos terapian osaa perustella välttämättömäksi. Terapeutti kirjoittaa varmasti mielellään lausunnon, että terapia on välttämätöntä ja kesken ja pahassa tilanteessa ja sitä ei voi lopettaa ettei potilaan terveys romahda täysin. Eli kyllä notkujia riittää.

Ongelmahan alkuperäisessä jutussa ei sinänsä edes ollut yksin terapian kesto vaan yksinkertaisesti se ettei ihmiskaupan uhrien tilannetta ymmärretty / ehditty ymmärtää / haluttu ymmärtää. Se kun johtaa siihen että uhrit joutuvat työnnetyksi tilanteeseensa nähden väärään lokeroon ja putkeen josta voi olla jotain apua mutta joka on heille VÄÄRÄ JÄRJESTELY.

Koska virkailijat eivät edes tiedä mitä ovat tekemässä tai tekevät tahallaan väärin (se Helsingin lehtijutun vastaava virkailija), eivät ole lukeneet päätöstä joka turvaa uhrien aseman jne he kannustavat voimakkaasti tuohon tavallisten masentuneiden putkeen joka on VÄÄRÄ RATKAISU.

Ennen kun tuo asia on ratkaistu, on ihan turha edes puhua siitä että onko väärin perustein tarjottu terapia uhreille kuinka sopiva. Heille KUULUU muunlainen tuki.

Tuo KELA:n terapiahan jo lähtökohtaisesti perustuu työkyvyn palauttamiseen tai ylläpitoon, ei sitä järjestelmää ole suunniteltu rikosten uhrin hoitoon ja siksi heille on luoto oma systeemi.

Mutta koska tuo yksi tapa saada terapiaa on virkailijoille tuttu ja rahakuviot yms on saatu joten kuten toimimaan niin sitä sitten tuputetaan kaikille koska muuta ei osata, kyetä, jakseta jne mutta jotain yritetään että päästään uhrista eroon.

Kaikki alkaa siis uhrin aseman tunnistamisesta ja tunnustamisesta muiden asioiden korjailu yksinään johtaa vain uhrien heikentyneeseen asemaan kun saattaa hetken näyttää siltä että jotain tehdään oikein (tarjotaan esim jotain terapiaa) mutta jäätävät edelleen heitteille heti kun silmä välttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

Tiesitkö, että kaikki persoonallisuushäiriöiset eivät ole hulluja ja diagnoosin saa melko helposti. Mulla on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epäluuloisilla ja estyneillä piirteillä ja käyn töissä. Kukaan ei tiedä asiasta, minua pidetään työpaikassani mukavana ja sosiaalisesti taitavana. Pinnan alla kytee riittämättömyyden tunteita ja epäilyksiä siitä että kukaan ei voi pitää minusta. Tämän takana on 12 vuoden koulukiusaaminen.

Samanlaisia riittämättömyydentunteita ja epäilyksiä sitä on itse kullakin, mutta ei niihin 7v terapiaa tarvitse ainakaan yhteiskunnan piikkiin. Elämä nyt vain on sellaista että siinä sattuu ja tapahtuu, ja jossain vaiheessa pitää ymmärtää kääntää koulukiusaussivua elämän kirjasta.

Juuri näin. Ihmiset ovat niin täysin menettäneet suhteellisuudentajunsa siitä, mitä elämässä kuuluu olla ja mitä kuuluu hoidon piiriin. Paljon voidaan syyttää mediaa, joka on vuosikymmenet antanut ymmärtää, että joka ikisellä pitää olla jokin "haava", ja elämä alkaa vasta, kun sitä haavaa on riittävästi kaiveltu ja analysoitu. Vasta sitten ihminen "eheytyy" ja sitten elämä alkaa joteski dynaamisesti. Tämä hämmästyttävää uskoa ylläpitävät mediassa toimittajien lisäksi myös julkkikset, jotka sitä omaa haavaansa julkisesti kaivelevat ja levittelevät kaikilla, jotka viitsivät katsoa sitä ja auta armias, jos sellaista haavaa ei julkkiksella ole, pitää ihan tekemällä tehdä. Koko länsimainen yhteiskunta on jostain 1900-luvun alusta saakka ollut tässä omituisessa haavakultissa mukana, ja tulokset näkyvät. Teille jotka ette ole sitä terapian herkkua päässeet maistamaan ja luulette, että se on jokin elämän avain: ei se ole. Ei se "paranna" teitä yhtään mistään. Kuten täällä on kerrottu, siellä istutaan puhumassa niitä näitä. Jos terapeutilta yrittää vastauksia tai neuvoja saada suoraan, se väistää kysymyksen vastakysymyksellä ja vaihtaa puheenaihetta. Siinä koko homma. Kun tunti on ohi, terapeutti nousee ylös tuolista ja ohjaa sinut ulos, vaikka itkisit ja sinulla olisi paha olla ja tunnet itsesi epämääräisen torjutuksi ja kurjaksi pitkän aikaa. Mikään tässä ei johda mihinkään, kerta toisensa jälkeen on samaa, koska se on terapeutille helpointa ja hänen on joka tapauksessa pidettävä ensisijaisesti huoli siitä, ettei häntä voida vastuuttaa mistään, joten neuvoja ei tule senkään vuoksi. Se on kummalinen väistelypeli, jossa sellainen asiakas, joka todella haluaa ohjeita ja neuvoja, jää todella yksin. Luuletteko tosiaan, että tämä on tie johonkin valtaisaan valaistumiseen, joka muuttaa teidän maailmanne? Jos luulette, riski on, että mentyänne terapiaan putoatte  todella korkealta odotuksinennen ja satutatte itseänne vielä enemmän. Pettymys voi todella olla suuri. Mitään ette ole menettäneet, vaikka se terapia olisi jäänyt saamatta. Ja ihmisen elämä on täysin normaali, vaikka siinä olisi isojakin pettymyksiä ja kammottavia tragedioita. Niistä voi selvitä ja selviää ilman terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä terapiaa koskevat ketjut vetävät hulluja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Olisi kiva joskus keskustella ihan tavallisten terapiassa käyvien kanssa eikä lukea näitä psykoottisia jänkkäyksiä kerta toisensa jälkeen.

Siis olenko ainoa terapiassa kävijä, joka ei sairasta mitään mielisairautta, ei ole diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi ja käy vielä töissä?

Tiesitkö, että kaikki persoonallisuushäiriöiset eivät ole hulluja ja diagnoosin saa melko helposti. Mulla on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epäluuloisilla ja estyneillä piirteillä ja käyn töissä. Kukaan ei tiedä asiasta, minua pidetään työpaikassani mukavana ja sosiaalisesti taitavana. Pinnan alla kytee riittämättömyyden tunteita ja epäilyksiä siitä että kukaan ei voi pitää minusta. Tämän takana on 12 vuoden koulukiusaaminen.

Samanlaisia riittämättömyydentunteita ja epäilyksiä sitä on itse kullakin, mutta ei niihin 7v terapiaa tarvitse ainakaan yhteiskunnan piikkiin. Elämä nyt vain on sellaista että siinä sattuu ja tapahtuu, ja jossain vaiheessa pitää ymmärtää kääntää koulukiusaussivua elämän kirjasta.

Uskomatonta mitätöintiä! Mahtaakohan sinulla olla kaikki ihan kunnossa?