Lue keskustelun säännöt.
HS 17.11.2020 mielipide: Psykoterapian keston rajaaminen on potilaan edun mukaista
17.11.2020 |
"Traumaa seuraavan stressihäiriön oirekuvassa keskeistä – ja usein oireilua pitkittävää – on välttämiskäyttäytyminen. Toive kestoltaan ja intensiteetiltään rajoittamattomasta terapiasta on eräs välttämiskäyttäytymisen ilmentymä."
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007621565.html
Tällaistako porukkaa HUS:ssa työskentelee? Kylmäävää.
Kommentit (177)
Traumaan kuuluu välttämiskäyttäytminen. Se on tietoista ja alitajuista.
Välttäminen lienee aivojen puolustusmekanismi, kun jotain todella pahaa on tapahtunut. Muuten ihminen hajoaisi sirpaliksi.
Tästä johtuu, että tapahtuma välillä puskee pintaa kuin varkain eli puhutaan takaumista. Ikään kuin aidoista tilanteista missä ihminen kokee taas olevansa reaaliajassa itse tapahtuman keskipisteessä ikään kuin tapahtunut tapahtuisi juuri nyt.
Ja nämä takaumat eivät kulje kello kaulassa. Ne tulevat silloin kuin tulevat ja ne on otettava vastaa juuri silloin eikä seuraavana tiistaina kello 14, kun seuraava terapia-aika on. Tähän takaumaan voi olla eritäin vaikea tarttua enää silloin ti kello 14 terapia-aikaan. Takaumaa tulee ja mene oman tahdon mukaisesti eikä siihen aina, jos koskaan, voi vaikuttaa.
Tästä johtuen moni kokee terapian ehkä hyödyttömäksi, ihmiskemioiden, terapiaikojen yhteen sovittamisten, terapian kalliuden yms. sellaisen kuormittavuuden lisäksi.
On ehkä paljon helpompi vastaan ottaa itsenäisesti ne kauhut mitä trauma aiheuttakin ja juuri silloin kuin ne tulevat.
Tämän jälkeen olet taas hitusen verran kevyempi ja vapaampi kahleistasi. Siitä itsesi kuninkaasta nimeltä trauma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin naurettavaa vaatia rajatonta terapiaoikeutta kaikille, jotka kokee sitä tarvitsevansa. Hoidon rajaaminen on ihan normaali käytäntö muutenkin, olipa kyse fyysisistä tai henkisistä sairauksista. Mitä kalliimpi hoito on kyseessä, sitä paremmin sen täytyy vaikuttaa jotta yhteiskunta maksaisi.
Eikö käy yhteiskunnalle kalliimmaksi, jos säästetään terapiassa ja henkilö päätyy työkyvyttömäksi?
Riippuu tapauksesta. Jos esim. 40-vuotiaan parturi-kampaajan kuntouttaminen työkykyiseksi vaatii 20 vuoden intensiivisen terapian, yhteiskunnalle on luultavasti halvempaa jättää kyseisen kampaajan terapiat minimiin ja päästää hänet eläkkeelle. Jos taas puhutaan 20-vuotiaasta lääkiksessä opiskelevasta huippulahjakkuudesta, 20 vuoden terapia voi tulla yhteiskunnalle kannattavaksi.
Paitsi että parturikampaajan hoito ei lopu eläkkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia varmasti auttaakin, jos taustalla on yksi tai pari traumaattista tapauhtumaa.
Joillakin ihmisellä saattaa kuitenkin olla niitä traumoja lukuisia, ihan lapsuudesta asti kerääntyneitä aina aikuisuuteen asti ja silloin terapiasta ei välttämättä ole apua.
Näitä erilaisia taustoja (yksi trauma vs. lukuisia traumoja) ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa, eikä näistä voi edes puhua saman päivän aikana.
On aivan erilaista toipua yksittäisestä trumasta kuin siitä, että koko elämä on rakentunut traumojen varaan. Ts. on aivan erilaista toipua ns. hyvällä taustalla yhdestä/pareista traumasta kuin toipua täysin sirpaleisesta taustasta hyvin monista ja suurista uusista traumoista.
_ _ _ _ _
Terapia ei aina auta ja terapia voi olla jopa haitallistakin, kuten tuossa HS jutustakin ilmenee:
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen.
Olen joutunut kokemaan lukuisia traumaattisia tapahtumia, lapsuuteni on luonnehdittu olleen traumaattinen. Ymmärrän siis todellakin, mitä lukuisat lapsuudessa koetut traumat saavat aikaan, koska olen siinä tilanteessa, että työstän omaa psyykettäni vastaavanlaisista taustoista lähtöisin. Olen nykyisin jokseenkin työkykyinen terapian ansiosta, mutta hoitoni on vielä kesken. Tiedän että olen siitä onnellisessa asemassa, että kohdallani terapia auttaa ja kuntouttaa.
Ymmärsin että sinulla on vastaavanlaista taustaa ja terapia ei ole auttanut sinua riittävästi? Olen pahoillani siitä. Mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä, että traumaattinen lapsuus tekisi ihmisistä toivottomia tapauksia. Siihen vaikuttaa niin moni asia, kuka hyötyy mistäkin: persoonallisuus ja temperamenttipiirteen, niiden myötä suojaavat ja resilienssiä lisäävät tekijät luonteessa, ympäristössä. Ihmissuhteet, sairaudet, hermosto...
Tiedän että olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että tempperamenttipiirteeni ovat sellaiset, jotka auttavat ns. selviytymään paremmin. Minulla ei myöskään ole taipumusta sairastua skitsofreniaan eikä kohdallani ole herkkää psykoositaipumusta. Se että terapia auttaa minulla on onnekkaiden sattumien summa.
Kaikilla kaltaisillani se ei auta eikä se ole kenenkään vika. Silti apua ei saa evätä eikä rajoittaa meiltä, joilla se auttaa. Siitä ei ole mitään hyötyä. Paska ja traumaattinen lapsuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että olisi menetetty tapaus. Kyllä me kaikki ansaitsemme parhaan mahdollisen hoidon.
Ei todellakaan tarkoita sitä, että tausta tekisi toivottomaksi. En täät ole tarkoittanut.
Vaan tarkoitin, että kaikilla se terapia ei auta. Joillakin vaikean tausta omaavilla autta ja joillakin ei.
Niin? Entä sitten? Eikö tämä ole ihan yleisesti tiedossa, että hoidon tulokset voivat vaihdella?
Huoh.
Kyllä on yleisesti tiedossa ja tästä päästää siihen alkuperäiseen ajatukseen (taas kerran):
Eli tarkistus on syytä tehdä vuoden välein
A) että tiedetään mikä on tämän tietyn ihmisen tilanne?
B) onko terapia auttanut vai ei?
C) onko syytä jatkaa vai ei?
D) olisiko joku muu hoitomuoto parmpi?
E) onko tilanne pahentunut
F) jne. jne.
Tämä ei tarkoita sitä, että LOPETETAAN terapia vaan TARKISTETAAN tilanne.
🖤
Mikä kohta tässä on edellee joillakin epäselvä?
Tarkistaminen ei ole = lopettaminen!
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli 20 vuoden edestä traumoja. Ei riittänyt 3 vuotta. 6 vuotta riitti. Varmaan 4 vuotta olisi riittänyt jos ei olisi tarvinnut jatkuvasti tapella hoidostani. Sillä rahalla mitä ihminen saa tukina esimerkiksi saikulla muutamassa kuukaudessa saa vuoden terapiaa. Itse laskin että vuosi saikulla tai eläkkeellä on 4 vuotta terapiaa. Yhteiskunta olisi halunnut että käyn 3 vuotta terapiassa ja odotan 5 vuotta ennen seuraavaa terapiajaksoa. Ei mitään järkeä. En ymmärrä miksi on niin vaikea antaa lisävuosia jos henkilö on sitoutunut ja hoito auttaa. Olisin toki voinut pyrkiä eläkkeelle 25 vuotiaana sen sijaan että olen 30 vuotiaana työkykyinen ja työvuosia edessä varmaan se 35. Touhu on hyvin lyhytnäköistä.
Rahasta kai siinä on kyse.
Kela auttaa rahallisesti 3v ja sen jälkeen olet omillasi.
5v tauon jälkeen ilmeisesti voi hakea uudelleen kela-korvausta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin naurettavaa vaatia rajatonta terapiaoikeutta kaikille, jotka kokee sitä tarvitsevansa. Hoidon rajaaminen on ihan normaali käytäntö muutenkin, olipa kyse fyysisistä tai henkisistä sairauksista. Mitä kalliimpi hoito on kyseessä, sitä paremmin sen täytyy vaikuttaa jotta yhteiskunta maksaisi.
Eikö käy yhteiskunnalle kalliimmaksi, jos säästetään terapiassa ja henkilö päätyy työkyvyttömäksi?
Riippuu tapauksesta. Jos esim. 40-vuotiaan parturi-kampaajan kuntouttaminen työkykyiseksi vaatii 20 vuoden intensiivisen terapian, yhteiskunnalle on luultavasti halvempaa jättää kyseisen kampaajan terapiat minimiin ja päästää hänet eläkkeelle. Jos taas puhutaan 20-vuotiaasta lääkiksessä opiskelevasta huippulahjakkuudesta, 20 vuoden terapia voi tulla yhteiskunnalle kannattavaksi.
Paitsi että parturikampaajan hoito ei lopu eläkkeeseen.
Ei tietenkään. Siksi puhuinkin siitä, että yhteiskunnalle on kannattavampaa jättää terapiat minimiin - siis niin, että elämä sujuu vaikka töitä ei enää pystykään tekemään. Lääkitys ja jonkinlainen keskusteluapu on ehkä tarpeen koko loppuelämän ajan, mutta uskon että se tulee silti paljon halvemmaksi kuin 20 vuoden intensiivinen terapia, jonka aikana ja jälkeen tarvitaan luultavasti muutakin hoitoa.
Näissä laskelmissa täytyy myös ottaa huomioon, että terapeutteja ja terapiatunteja on tarjolla rajallinen määrä. Tällä hetkellä jokainen terapiassa käyvä ihminen vie mahdollisuuden terapiaan joltain muulta. Koska kaikille on mahdotota tarjota parasta mahdollista hoitoa, yhteiskunnan kannalta on tietysti järkevintä keskittää rajalliset resurssit niihin, jotka hyötyy terapiasta eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia ei auta kaikilla. Tämä on sanomattakin selvää.
Samoin kuin syöpähoidotkaan ei auta kaikilla.
No eikö tuo ole itsestään selvää? Monilla se auttaa, kaikilla ei auta, mutta pitäisikö hoito kieltää tai rajata niiltä, joilla se auttaa siksi, että kaikki eivät hyödy terapiasta? Vai mikä tuon pointtina oikein on?
Eihän sitä olla rajaamassa tai kieltämässä vaan tarkistamassa vuoden välein.
Lukekaan ja yrittäkää nyt edes ymmärtää mihin otatte kantaa.
Uuskieltä. Tarkistaminen ja hoitoneuvottelu tarkoittavat usein sitä, että vähänkään miellyttämishaluinen potilas yritetään saada luopumaan oikeuksistaan saada asianmukaista hoitoa.
Höpö höpö.
Ainahan sen miellyttämishaluisen voi saada vaikka paskaa syömään jos niikseen tulee.
Tuo ei ole mikään peruste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin naurettavaa vaatia rajatonta terapiaoikeutta kaikille, jotka kokee sitä tarvitsevansa. Hoidon rajaaminen on ihan normaali käytäntö muutenkin, olipa kyse fyysisistä tai henkisistä sairauksista. Mitä kalliimpi hoito on kyseessä, sitä paremmin sen täytyy vaikuttaa jotta yhteiskunta maksaisi.
Eikö käy yhteiskunnalle kalliimmaksi, jos säästetään terapiassa ja henkilö päätyy työkyvyttömäksi?
Riippuu tapauksesta. Jos esim. 40-vuotiaan parturi-kampaajan kuntouttaminen työkykyiseksi vaatii 20 vuoden intensiivisen terapian, yhteiskunnalle on luultavasti halvempaa jättää kyseisen kampaajan terapiat minimiin ja päästää hänet eläkkeelle. Jos taas puhutaan 20-vuotiaasta lääkiksessä opiskelevasta huippulahjakkuudesta, 20 vuoden terapia voi tulla yhteiskunnalle kannattavaksi.
Tämä ja kaikki ei kuntoudu 20 vuodessakaan.
Vierailija kirjoitti:
testi
Testit täältäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi asiantuntijaa, koulutukseltaan lääkäri ja psykologi ovat sitä mieltä, että hoidon rajaaminen on potilaan edun mukaista. Moni potilaista kokee asian toisin. Kumpi yleensä tuntee potilaan tilanteen paremmin, henkilö itse vai häntä satunnaisesti tapaava tai hänen tilanteeseensa pääosin kirjausten kautta perehtynyt taho? Jolla on lisäksi kovat paineet toteuttaa yksikössä säästötoimenpiteitä vähentämällä hoitotoimenpiteiden määrää? Arviointia ei todellakaan tehdä puhtaalta pöydältä potilaan etu edellä.
Miksi mode ei päästä läpi viestiäni?
Minä kuulun siihen asiakasryhmään, jota aivan turhaan seitsemän vuotta terapioitiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumaan kuuluu välttämiskäyttäytminen. Se on tietoista ja alitajuista.
Välttäminen lienee aivojen puolustusmekanismi, kun jotain todella pahaa on tapahtunut. Muuten ihminen hajoaisi sirpaliksi.
Tästä johtuu, että tapahtuma välillä puskee pintaa kuin varkain eli puhutaan takaumista. Ikään kuin aidoista tilanteista missä ihminen kokee taas olevansa reaaliajassa itse tapahtuman keskipisteessä ikään kuin tapahtunut tapahtuisi juuri nyt.
Ja nämä takaumat eivät kulje kello kaulassa. Ne tulevat silloin kuin tulevat ja ne on otettava vastaa juuri silloin eikä seuraavana tiistaina kello 14, kun seuraava terapia-aika on. Tähän takaumaan voi olla eritäin vaikea tarttua enää silloin ti kello 14 terapia-aikaan. Takaumaa tulee ja mene oman tahdon mukaisesti eikä siihen aina, jos koskaan, voi vaikuttaa.
Tästä johtuen moni kokee terapian ehkä hyödyttömäksi, ihmiskemioiden, terapiaikojen yhteen sovittamisten, terapian kalliuden yms. sellaisen kuormittavuuden lisäksi.
On ehkä paljon helpompi vastaan ottaa itsenäisesti ne kauhut mitä trauma aiheuttakin ja juuri silloin kuin ne tulevat.
Tämän jälkeen olet taas hitusen verran kevyempi ja vapaampi kahleistasi. Siitä itsesi kuninkaasta nimeltä trauma.
T Ä M Ä !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia varmasti auttaakin, jos taustalla on yksi tai pari traumaattista tapauhtumaa.
Joillakin ihmisellä saattaa kuitenkin olla niitä traumoja lukuisia, ihan lapsuudesta asti kerääntyneitä aina aikuisuuteen asti ja silloin terapiasta ei välttämättä ole apua.
Näitä erilaisia taustoja (yksi trauma vs. lukuisia traumoja) ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa, eikä näistä voi edes puhua saman päivän aikana.
On aivan erilaista toipua yksittäisestä trumasta kuin siitä, että koko elämä on rakentunut traumojen varaan. Ts. on aivan erilaista toipua ns. hyvällä taustalla yhdestä/pareista traumasta kuin toipua täysin sirpaleisesta taustasta hyvin monista ja suurista uusista traumoista.
_ _ _ _ _
Terapia ei aina auta ja terapia voi olla jopa haitallistakin, kuten tuossa HS jutustakin ilmenee:
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen.
Olen joutunut kokemaan lukuisia traumaattisia tapahtumia, lapsuuteni on luonnehdittu olleen traumaattinen. Ymmärrän siis todellakin, mitä lukuisat lapsuudessa koetut traumat saavat aikaan, koska olen siinä tilanteessa, että työstän omaa psyykettäni vastaavanlaisista taustoista lähtöisin. Olen nykyisin jokseenkin työkykyinen terapian ansiosta, mutta hoitoni on vielä kesken. Tiedän että olen siitä onnellisessa asemassa, että kohdallani terapia auttaa ja kuntouttaa.
Ymmärsin että sinulla on vastaavanlaista taustaa ja terapia ei ole auttanut sinua riittävästi? Olen pahoillani siitä. Mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä, että traumaattinen lapsuus tekisi ihmisistä toivottomia tapauksia. Siihen vaikuttaa niin moni asia, kuka hyötyy mistäkin: persoonallisuus ja temperamenttipiirteen, niiden myötä suojaavat ja resilienssiä lisäävät tekijät luonteessa, ympäristössä. Ihmissuhteet, sairaudet, hermosto...
Tiedän että olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että tempperamenttipiirteeni ovat sellaiset, jotka auttavat ns. selviytymään paremmin. Minulla ei myöskään ole taipumusta sairastua skitsofreniaan eikä kohdallani ole herkkää psykoositaipumusta. Se että terapia auttaa minulla on onnekkaiden sattumien summa.
Kaikilla kaltaisillani se ei auta eikä se ole kenenkään vika. Silti apua ei saa evätä eikä rajoittaa meiltä, joilla se auttaa. Siitä ei ole mitään hyötyä. Paska ja traumaattinen lapsuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että olisi menetetty tapaus. Kyllä me kaikki ansaitsemme parhaan mahdollisen hoidon.
Ei todellakaan tarkoita sitä, että tausta tekisi toivottomaksi. En täät ole tarkoittanut.
Vaan tarkoitin, että kaikilla se terapia ei auta. Joillakin vaikean tausta omaavilla autta ja joillakin ei.
Niin? Entä sitten? Eikö tämä ole ihan yleisesti tiedossa, että hoidon tulokset voivat vaihdella?
Huoh.
Kyllä on yleisesti tiedossa ja tästä päästää siihen alkuperäiseen ajatukseen (taas kerran):
Eli tarkistus on syytä tehdä vuoden välein
A) että tiedetään mikä on tämän tietyn ihmisen tilanne?
B) onko terapia auttanut vai ei?
C) onko syytä jatkaa vai ei?
D) olisiko joku muu hoitomuoto parmpi?
E) onko tilanne pahentunut
F) jne. jne.
Tämä ei tarkoita sitä, että LOPETETAAN terapia vaan TARKISTETAAN tilanne.
🖤
Mikä kohta tässä on edellee joillakin epäselvä?
Tarkistaminen ei ole = lopettaminen!
Huoh, huoh ja huoh. Mene nukkumaan päiväunet, jos noin väsyttää ja huokailuttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi mode ei päästä läpi viestiäni?
Minä kuulun siihen asiakasryhmään, jota aivan turhaan seitsemän vuotta terapioitiin.
Jaaha, joku väärä sana oli viestissäni. Kokeillaanpa, miten pitkälle voin jatkaa...
Eli seitsämän vuotta terapiaa peräti kaksi kertaa viikossa.
Minulla ei ollut mitään erityisiä ongelmia. Olin vain melankolinen nuori, ja tämähän on jotain, mikä menee jo ihan iän myötä ohi. Ainakaan sillä, että joku istuu huoneen nurkassa ja antaa toisen puhua hämillisenä läpiä päähänsä, ei ollut mitään auttavaa vaikutusta asiaan.
Mutta edustin juuri sitä helppoa asiakaskuntaa: nuori, kiltti tyttö, ihan siisti, ei ongelmia. Jos olisin terapeutti, itsekin kokoaisin asiakaskuntani tällaisista helpoista tapauksista enkä vaikeaista ongelmatapauksista, jotka ovat kohtalonsa niin vammauttamia että ovat vihaisia tai uhkaavia tai aivan toivottomia hoitaa. Heille se apu kuuluisi, ei minun kaltaisilleni. Ja yhteiskunta maksoi kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Traumaan kuuluu välttämiskäyttäytminen. Se on tietoista ja alitajuista.
Välttäminen lienee aivojen puolustusmekanismi, kun jotain todella pahaa on tapahtunut. Muuten ihminen hajoaisi sirpaliksi.
Tästä johtuu, että tapahtuma välillä puskee pintaa kuin varkain eli puhutaan takaumista. Ikään kuin aidoista tilanteista missä ihminen kokee taas olevansa reaaliajassa itse tapahtuman keskipisteessä ikään kuin tapahtunut tapahtuisi juuri nyt.
Ja nämä takaumat eivät kulje kello kaulassa. Ne tulevat silloin kuin tulevat ja ne on otettava vastaa juuri silloin eikä seuraavana tiistaina kello 14, kun seuraava terapia-aika on. Tähän takaumaan voi olla eritäin vaikea tarttua enää silloin ti kello 14 terapia-aikaan. Takaumaa tulee ja mene oman tahdon mukaisesti eikä siihen aina, jos koskaan, voi vaikuttaa.
Tästä johtuen moni kokee terapian ehkä hyödyttömäksi, ihmiskemioiden, terapiaikojen yhteen sovittamisten, terapian kalliuden yms. sellaisen kuormittavuuden lisäksi.
On ehkä paljon helpompi vastaan ottaa itsenäisesti ne kauhut mitä trauma aiheuttakin ja juuri silloin kuin ne tulevat.
Tämän jälkeen olet taas hitusen verran kevyempi ja vapaampi kahleistasi. Siitä itsesi kuninkaasta nimeltä trauma.
Väitätkö tuon sotaveteraanien kohdalla tuottaneen hyviä tuloksia? Lähtökohtaisesti silloin jälkikasvukin on pääosin aika pahasti traumatisoitunutta, kun ihmiset ovat itsekseen joutuneet selviytymään traumojensa kanssa miten ovat taitaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mode ei päästä läpi viestiäni?
Minä kuulun siihen asiakasryhmään, jota aivan turhaan seitsemän vuotta terapioitiin.
Jaaha, joku väärä sana oli viestissäni. Kokeillaanpa, miten pitkälle voin jatkaa...
Eli seitsämän vuotta terapiaa peräti kaksi kertaa viikossa.
Minulla ei ollut mitään erityisiä ongelmia. Olin vain melankolinen nuori, ja tämähän on jotain, mikä menee jo ihan iän myötä ohi. Ainakaan sillä, että joku istuu huoneen nurkassa ja antaa toisen puhua hämillisenä läpiä päähänsä, ei ollut mitään auttavaa vaikutusta asiaan.
Mutta edustin juuri sitä helppoa asiakaskuntaa: nuori, kiltti tyttö, ihan siisti, ei ongelmia. Jos olisin terapeutti, itsekin kokoaisin asiakaskuntani tällaisista helpoista tapauksista enkä vaikeaista ongelmatapauksista, jotka ovat kohtalonsa niin vammauttamia että ovat vihaisia tai uhkaavia tai aivan toivottomia hoitaa. Heille se apu kuuluisi, ei minun kaltaisilleni. Ja yhteiskunta maksoi kaiken.
Eli kyse ei ollut Kelan korvaamassa terapiasta. Sori, vaikutat trollilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mode ei päästä läpi viestiäni?
Minä kuulun siihen asiakasryhmään, jota aivan turhaan seitsemän vuotta terapioitiin.
Jaaha, joku väärä sana oli viestissäni. Kokeillaanpa, miten pitkälle voin jatkaa...
Eli seitsämän vuotta terapiaa peräti kaksi kertaa viikossa.
Minulla ei ollut mitään erityisiä ongelmia. Olin vain melankolinen nuori, ja tämähän on jotain, mikä menee jo ihan iän myötä ohi. Ainakaan sillä, että joku istuu huoneen nurkassa ja antaa toisen puhua hämillisenä läpiä päähänsä, ei ollut mitään auttavaa vaikutusta asiaan.
Mutta edustin juuri sitä helppoa asiakaskuntaa: nuori, kiltti tyttö, ihan siisti, ei ongelmia. Jos olisin terapeutti, itsekin kokoaisin asiakaskuntani tällaisista helpoista tapauksista enkä vaikeaista ongelmatapauksista, jotka ovat kohtalonsa niin vammauttamia että ovat vihaisia tai uhkaavia tai aivan toivottomia hoitaa. Heille se apu kuuluisi, ei minun kaltaisilleni. Ja yhteiskunta maksoi kaiken.
Lisään vielä, että pääsin tähän terapiaan Turun kaupungissa Turun kaupungin maksamana. Kaupungin palkkalistoilla olevalle terapeutille ei ollut minkäänlainen ongelma pitää minua asiakkaana. Tosiaan seitsemän vuotta. Ja 2, siis kaksi kertaa viikossa. Ihan ällistyttävää tuhlausta. TÄllaiasta ei tapahtuisi, jos kontrollia olisi.
Eipä se ole kenenkään toisen asia sanella, että tätä sä tarviit (koska muuta/enempää meillä ei ole tarjota). Voi rehellisesti myöntää ja pahoitella, että resurssit ovat rajalliset, ja kannustaa sekä opastaa hakemaan mahdollisuuksien mukaan lisää apua muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mode ei päästä läpi viestiäni?
Minä kuulun siihen asiakasryhmään, jota aivan turhaan seitsemän vuotta terapioitiin.
Jaaha, joku väärä sana oli viestissäni. Kokeillaanpa, miten pitkälle voin jatkaa...
Eli seitsämän vuotta terapiaa peräti kaksi kertaa viikossa.
Minulla ei ollut mitään erityisiä ongelmia. Olin vain melankolinen nuori, ja tämähän on jotain, mikä menee jo ihan iän myötä ohi. Ainakaan sillä, että joku istuu huoneen nurkassa ja antaa toisen puhua hämillisenä läpiä päähänsä, ei ollut mitään auttavaa vaikutusta asiaan.
Mutta edustin juuri sitä helppoa asiakaskuntaa: nuori, kiltti tyttö, ihan siisti, ei ongelmia. Jos olisin terapeutti, itsekin kokoaisin asiakaskuntani tällaisista helpoista tapauksista enkä vaikeaista ongelmatapauksista, jotka ovat kohtalonsa niin vammauttamia että ovat vihaisia tai uhkaavia tai aivan toivottomia hoitaa. Heille se apu kuuluisi, ei minun kaltaisilleni. Ja yhteiskunta maksoi kaiken.
Lisään vielä, että pääsin tähän terapiaan Turun kaupungissa Turun kaupungin maksamana. Kaupungin palkkalistoilla olevalle terapeutille ei ollut minkäänlainen ongelma pitää minua asiakkaana. Tosiaan seitsemän vuotta. Ja 2, siis kaksi kertaa viikossa. Ihan ällistyttävää tuhlausta. TÄllaiasta ei tapahtuisi, jos kontrollia olisi.
Ja vielä vakuutan tuolle yhdelle, jonka mielestä olen trolli ja joka ei kestä omasta tilanteestaan poikkeavien ihmisten kommentteja, että tämä viestini on täysin totta ja se, mitä tapahtui, on totta. Seitsemän vuotta yhteiskunnan maksamaa terapiaa, joka oli täysin turhaa. Tällaista tosiaan siellä kulissien takana tapahtuu, halusit sinä sitä trolliksi syyttävä tai et. Ja viestiäni et jälleen kerran poistata vain siksi, että se ei sovi maailmankuvaasi, senkin törkimys.
Riippuu tapauksesta. Jos esim. 40-vuotiaan parturi-kampaajan kuntouttaminen työkykyiseksi vaatii 20 vuoden intensiivisen terapian, yhteiskunnalle on luultavasti halvempaa jättää kyseisen kampaajan terapiat minimiin ja päästää hänet eläkkeelle. Jos taas puhutaan 20-vuotiaasta lääkiksessä opiskelevasta huippulahjakkuudesta, 20 vuoden terapia voi tulla yhteiskunnalle kannattavaksi.