Kävin yöllä päivystyksessä ja hoitajat istui vain lasikopissa
ja sain odottaa monta tuntia, ennen kuin pääsin lääkärille.
Mitä ihmeen kuningattaria ne hoitajat luulevat olevansa. Ketään ei näkynyt ja kahvi haisi odotusaulaan, mutta hoitajia ei näkynyt tekemässä työtään.
Suljettujen ovien takana kuului vain kälätys ja nauru ja kahvi haisi ja me potilaat istuimme aulassa odottamassa, että arvon rouvat suostuisi tekemään töitäkin.
Kommentit (159)
Aina kun minä olen jonottanut, niin hoitajat juoksentelevat edestakaisin vieden jotain paperia huoneesta toiseen. Asiat ei kuitenkaan edisty sen enempää kuin kahvittelemallakaan mutta ainakin hoitsut näyttävät kiireisiltä :-D
Itse olin muutama vuosi sitten sairaala-apulaisena ja silloinen haaveammattini oli sairaanhoitaja, sillä en ollut koskaan ollut niin rennossa työpaikassa. Luulin ennen, että sairaanhoitajat juoksee kieli pitkällä eikä taukoja ehdi pitää, paskan marjat. Se oli ihan järkyttävän laiskaa se sairaanhoitajien meininki. Suurin osa ajasta meni osaston toimistossa juoruamisessa tai kahvihuoneessa, pakolliset hommat tehtiin niin äkkiä kuin vain mahdollista, että päästäisiin takaisin vaan juoruamaan nopeasti. Päiväsali suljettiin potilailta kun hoitajat katsoi Kauniita ja Rohkeita (ja ovi tietty kiinni ettei kukaan tätä päässyt todistamaan ja syyksi sanottiin raportti) ja lääkärin kansliassa tulosteltiin netissä jonkun kehumaa kakkureseptiä. Potilasruuat leviteltiin kahvihuoneessa hoitajien naposteltaviksi ja samalla tuhistiin vihaisesti jos joku potilas vaati huomiota ja tuli keskeyttämään nämä yhteiset nautintohetket. Facebookin käyttämisestä en edes aloita. Positiivisina puolina hoitajat oli tosi mukavia minua kohtaan, tarjosivat potilasruokia, antoivat minulle todella vähän tehtäviä ja monesti tulivat minun kaveriksi auttamaan esim. potilassängyn siivouksessa, ottivat porukkaan mukaan, eikä minkäänlaista syrjintää minua kohtaan ollut. Lämpimät muistot on heistä ihmisinä. Potilaita kohtaan hoito ei toki ollut parasta mahdollista.
En sano, että kaikkialla on tällainen meininki. Olen ollut itse potilaana paikassa jossa on ollut ahkerat hoitajat, ja monet sairaala-apulaiskollegat sanoivat, että kuolevat hommien määrään, joten luultavasti tuo ylläoleva osasto oli vain oli harvinainen poikkeus.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 09:37"]Hei hoitajat. Tehkääpä joukolla tai yksin tai miten vain- suoraan itse kanteluja oman toimipaikkanne toimista....eli siitä ettei homma toimi. Että potilaat kärsivät, joutuvat odottamaan eivätkä saa säällistä palvelua. Jos teiltä puuttuu henkilökuntaa, niin todetkaa se ihan virallista tietä - kantelun esim AVIn. Siitä homma sitten etenee. Vai oletteko niin lojaaleja työnantajalle, että huono menee hyvän edelle....ja kunhan sen oman työpaikkansa säilyttää. Tämähän on sellainen kierre, ettei se lopu ikinä, jos potilas on ainoa kuka tässä omassa maassaan kärsii - veronmaksajana sentään. Potilaat maksavat veroina hoidosta, ja jos sitä ei saa, niin jossainhan se mättää. Sylttytehtaan hoitajat voivat tehdä kanteluita siinä missä potilaatkin, joten hopihopi. Saatte hoitajat sitten vähän lisää väkeä rinnalle, kunhan ensin jaksatte tehdä toimimattomuudesta numeron. Ja toki kahvitauot kuuluvat kaikille. Mutta ei todellakaan yhtäaikaa. Ne supina-ja pälinäseurat voi pitää sitten jossain muualla. Ei ole missään pykälissä, että työntekijän oikeuksiin kuuluu "Yhteinen kahvihetki". Vasiten palveluammateissa. hohhoijaa. Kohta kai lennonjohtajatkin voisivat mennä aamupaskalle samaan aikaan. [/quote]
No tilanne on monessa paikassa se,että koulutettuja ihmisiä ei nyt vain saa mistään, kun ei ole. Osastoja suljetaan ja muu henkilökunta yrittää jakaa tehtäviä niin, että saa hommat hoidettua.
Muistan eräänkin aamun, että aika ankeaa oli, kun meitä piti tulla 3 aamuvuoroon ja kaksi oli kipeänä. Siinä sitä sitten aloin organisoimaan töitä yksin ja miettimään, missä järjestyksessä aloitan hommat ja mikä on tärkeintä. Olisi siinä saanut valittaa ja valittaa, kun yökkö oli kutsut laittanut kaikille mahdollisille sijaisille, mutta kaikki olivat jo töissä.
No, hyvin selvittiin aamulla. Ja kas, sinäkin aamuna koko henkilökunta meni yksin kahville. Minä istuin kahvihuoneessa ihan yksin kahvilla puolen päivän aikaan, kun olin vihdoin saanut aamuhommat tehtyä ja aamupuurot syötettyä ja nosteltua yksin portatiiville ja pöntöille kaikki, jotka apua tarvitsivat.
Nyt mietitään, mitä tehdään kesälomien kanssa, koska sijaisia ei meinaa saada kesäksi tarpeeksi. Toivotaan, että mahdollisimman moni omainen ottaa läheisensä kotiin hoitoon kesäajaksi. Yksi vaihtoehto on sitten osastojen sulut ja asukkaiden siirto muille, jo täysille osastoille kesän ajaksi ylimääräisille paikoille.
Ja kyllä, itsekin olen miettinyt alan vaihtoa ja suunnitelma on jo valmiina heti kun lapset kasvaa ja voimme elää hieman pienemmillä tuloilla. Joten ei montaa vuotta enää hoitajan töitä. Siihen asti vain yrittää tehdä parhaansa ja ottaa vastaan näitä haukkuja.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 09:38"]
Pakko näin lääkärinä kommentoida että olen monta kertaa puuttunut hoitajien facebookissa roikkumiseen työaikana, kahvihuoneessa juoruamiseen ja muuhun laiskotteluun. Hoitajat on usein myös melkoinen riski potilasturvallisuudelle, sillä eivät tunne anatomiaa ja fysiologiaa, vaan vetelevät omia johtopäätöksiään pelkän kokemustiedon varassa.
[/quote]
Kukaan oikea lääkäri ei tällaista päästäisi suustaan, joten trolli on.
[/quote]
Varsinkaan kun lääkärillä ei oikeasti ole mitään asiaa puuttua hoitajien töihin, kun ei heidän esimiehensä millään tavalla ole. Määräyksiä voi antaa ainoastaan potilaan hoitoon liittyvistä asioista. Hoitajien esimies on osastonhoitaja, ei lääkäri.
t. oikeasti lääkäri
Ps. Ainakin omassa työpaikassa on pelkästään ahkeria, mahtavia ja mukavia hoitajia.
Sitä päivystyksen lasikoppia ei voi jättää tyhjäksi eikä sieltä tule kukaan sinua hoitamaan vaikka olisi akuutti tilanne. Kopissa istujan työ on istua siellä kopissa, ei ole sekään mikään kiva työ, kun koskaan ei voi tietää kuka, mitä ja minkä kanssa sieltä päivystyksen ovesta seuraavaksi tulee sisälle.
Päivystyksessä ei ole turhaan ylimääräisiä lääkäreitä ja kiireisemmät tapaukset hoidetaan ensin, ei siinä järjestyksessä kuin on tultu päivystykseen.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 09:38"]
Pakko näin lääkärinä kommentoida että olen monta kertaa puuttunut hoitajien facebookissa roikkumiseen työaikana, kahvihuoneessa juoruamiseen ja muuhun laiskotteluun. Hoitajat on usein myös melkoinen riski potilasturvallisuudelle, sillä eivät tunne anatomiaa ja fysiologiaa, vaan vetelevät omia johtopäätöksiään pelkän kokemustiedon varassa.
[/quote]
Kukaan oikea lääkäri ei tällaista päästäisi suustaan, joten trolli on.
[/quote]
Varsinkaan kun lääkärillä ei oikeasti ole mitään asiaa puuttua hoitajien töihin, kun ei heidän esimiehensä millään tavalla ole. Määräyksiä voi antaa ainoastaan potilaan hoitoon liittyvistä asioista. Hoitajien esimies on osastonhoitaja, ei lääkäri.
t. oikeasti lääkäri
Ps. Ainakin omassa työpaikassa on pelkästään ahkeria, mahtavia ja mukavia hoitajia.
[/quote]
Jokaisen velvollisuus ja oikeus on huomauttaa jos työkaveri jättää työnsä tekemättä ja istuu netissä tai kahvilla juoruamassa. Töissä tehdään töitä ja kahvitauko ei kestä tuntia.
Olen työskennellyt useita vuosia lähihoitajana osastolla, jossa ei todellakaan laiskoteltu. Ei ikinä eikä kukaan! Töitä oli niin paljon yhdelle työparille ettei aika ollut riittää. Ja sitten vielä koettiin huonoa omatuntoa kun ei ollut aikaa istua rauhassa potilaan vierelle ja keskustella asioista. Noh, lähdin kuitenkin viime syksynä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, jotta voisin olla syvemmän tietotaitoni vuoksi vielä parempi hoitaja. Nyt kun luin tämän ketjun, en olekaan varma haluanko jatkaa koko alalla tai ainakaan ottaa enempää vastuuta. Tuli tosi paha mieli, kun yleinen käsitys on, että hoitajat on laiskoja, eikä heitä kiinnosta potilaan hoitaminen. Mä todella tykkään työstäni, vaikka useimmiten työpäivä vie kaikki mehut. Eikä kaupungilla ole varaa palkata yhtään enempää hoitajia. Vaadittu on, mutta ei auta. Pyydän, että oppisitte arvostamaan hoitoalan työntekijöitä, ettekä täällä valittamalla vähennä hoitajien työmotivaatiota. Terv. Sh-opiskelija 25v.
HUS:n alueella hyvin tavallista touhua.
Käyn itse psykiatrisella sairaanhoitajalla säännöllisesti, ja taas kerran viimeksi hoitaja oli myöhässä 10 minuuttia. Syyn tiesin, ei jäänyt epäselväksi: taukohuoneesta kuuluva nauru ja puheensorina kertoi omaa karua kieltään. Olin päivän ensimmäinen asiakas, eli kyse ei ollut edes lounastunnista tms. jonka olisi vielä voinut ymmärtääkin. Lopulta kävelin itse ilmoittamaan läsnäolostani hoitajalle, joka hieman nolona lähti mukanani huoneeseensa. "Kamalasti on noita sähköposteja ollut", selitteli myöhästymistään. ;)
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:46"]Olen työskennellyt useita vuosia lähihoitajana osastolla, jossa ei todellakaan laiskoteltu. Ei ikinä eikä kukaan! Töitä oli niin paljon yhdelle työparille ettei aika ollut riittää. Ja sitten vielä koettiin huonoa omatuntoa kun ei ollut aikaa istua rauhassa potilaan vierelle ja keskustella asioista. Noh, lähdin kuitenkin viime syksynä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, jotta voisin olla syvemmän tietotaitoni vuoksi vielä parempi hoitaja. Nyt kun luin tämän ketjun, en olekaan varma haluanko jatkaa koko alalla tai ainakaan ottaa enempää vastuuta. Tuli tosi paha mieli, kun yleinen käsitys on, että hoitajat on laiskoja, eikä heitä kiinnosta potilaan hoitaminen. Mä todella tykkään työstäni, vaikka useimmiten työpäivä vie kaikki mehut. Eikä kaupungilla ole varaa palkata yhtään enempää hoitajia. Vaadittu on, mutta ei auta. Pyydän, että oppisitte arvostamaan hoitoalan työntekijöitä, ettekä täällä valittamalla vähennä hoitajien työmotivaatiota. Terv. Sh-opiskelija 25v.
[/quote]
Valitettavasti tässä ketjussa esiin tulleet asiat ovat useassa sairaalassa totta.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:46"]
Olen työskennellyt useita vuosia lähihoitajana osastolla, jossa ei todellakaan laiskoteltu. Ei ikinä eikä kukaan! Töitä oli niin paljon yhdelle työparille ettei aika ollut riittää. Ja sitten vielä koettiin huonoa omatuntoa kun ei ollut aikaa istua rauhassa potilaan vierelle ja keskustella asioista. Noh, lähdin kuitenkin viime syksynä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, jotta voisin olla syvemmän tietotaitoni vuoksi vielä parempi hoitaja. Nyt kun luin tämän ketjun, en olekaan varma haluanko jatkaa koko alalla tai ainakaan ottaa enempää vastuuta. Tuli tosi paha mieli, kun yleinen käsitys on, että hoitajat on laiskoja, eikä heitä kiinnosta potilaan hoitaminen. Mä todella tykkään työstäni, vaikka useimmiten työpäivä vie kaikki mehut. Eikä kaupungilla ole varaa palkata yhtään enempää hoitajia. Vaadittu on, mutta ei auta. Pyydän, että oppisitte arvostamaan hoitoalan työntekijöitä, ettekä täällä valittamalla vähennä hoitajien työmotivaatiota. Terv. Sh-opiskelija 25v.
[/quote]
Ihmiset ei halua maksaa veroja lisää, siksi hoitajia ei ole varaa palkata enempää. Rahaa menee esimerkiksi päiväkotien virikehoitoon, eikä sitä sijoiteta vanhusten hoitoon.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:46"]Olen työskennellyt useita vuosia lähihoitajana osastolla, jossa ei todellakaan laiskoteltu. Ei ikinä eikä kukaan! Töitä oli niin paljon yhdelle työparille ettei aika ollut riittää. Ja sitten vielä koettiin huonoa omatuntoa kun ei ollut aikaa istua rauhassa potilaan vierelle ja keskustella asioista. Noh, lähdin kuitenkin viime syksynä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, jotta voisin olla syvemmän tietotaitoni vuoksi vielä parempi hoitaja. Nyt kun luin tämän ketjun, en olekaan varma haluanko jatkaa koko alalla tai ainakaan ottaa enempää vastuuta. Tuli tosi paha mieli, kun yleinen käsitys on, että hoitajat on laiskoja, eikä heitä kiinnosta potilaan hoitaminen. Mä todella tykkään työstäni, vaikka useimmiten työpäivä vie kaikki mehut. Eikä kaupungilla ole varaa palkata yhtään enempää hoitajia. Vaadittu on, mutta ei auta. Pyydän, että oppisitte arvostamaan hoitoalan työntekijöitä, ettekä täällä valittamalla vähennä hoitajien työmotivaatiota. Terv. Sh-opiskelija 25v.
[/quote]
Valitettavasti tässä ketjussa esiin tulleet asiat ovat useassa sairaalassa totta.
[/quote]
Totta. Minusta testejä pitäisi kiristää ja nostaa pisteytysmääriä, että saadaan laadukkaampaa aineistoa hoitajiksi.
Nyt sinne lähtevät peruskoulun jälkeen ne, jotka ei muuten pääse mihinkään. Ei lukioon, eikä amikseen. Lähäriammatti on sitten se pelastustie, ettei joudu kymppiluokalle.
Kävin vatsakipujen takia yöllä ensiavussa. Ensin kerroin vastaanotossa hoitajalle oireeni, jotka kirjattiin hyvin tarkasti tietokoneelle. Olin ainoa asiakas, hoitajia oli 3. Hetken keskusteltuaan he totesivat, että ehkä on syytä mennä lääkärille ja ohjasivat jatkamaan matkaa varsinaiselle päivystyspoliklinikalle, jossa taas menin hoitajan puheille (taas heitä oli 3) ja kerroin ihan samat asiat, jotka jo olin kertonut ja jotka näkyivät näytöltä. Testasivat siis joko muistiani tai kykyäni kertoa asioita. Sain ohjeen mennä labraan ja sen jälkeen odottaa.
Näin tein, labrassa ei ollut jonoa.
Sitten istuin odottamaan. Välillä istuin kaksin kerroin taipuneena, välillä kävin vessassa oksentamassa. Hoitajia ei näkynyt muutoin kuin silloin, kun kuljettivat papereita käytävällä.
Odotin 5 tuntia. Tuolissa. Lopulta tultiin sanomaan, että lääkäri ei tänä yönä (klo 6.00) enää ennätä minua tutkimaan, joten voin mennä kotiin ja soittaa omalle päivystävälle terveysasemalle ja mennä sinne.
Viimeistään kotimatkalla umpisuoli puhkesi ja palasin ambulanssilla ensiapuun. Tämän puhkeamisen seurauksena vietin sairaalassa 3 vko, koska sain vakavan vatsakalvon tulehduksen.
Tietty tein valituksen, mutta hoitovirhettä ei tapahtunut, koska lääkäri ei ollut minua tutkinut.
Ihan oikeasti. En tiedä missä näitä tällaisia kahvittelupaikkoja on koska itselleni tällä pohjoisessa sellaista ei ole koskaan tullut vastaan. En epäile ettikö niitäkin olisi jossain. Mutta uskon että nuo tarinat tuntitolkulla kahvilla istumisesta on ehkä noin 10 notkuvan kokemuksia, aina ja jokaisessa ketjussa niiden samojen. Kuhan sitten vain provoavat. Ja me hoitsut ollaan karvat pystössä puolustelemassa.
Olen ollut alalla vuodesta 2000 alkaen ja kiertänyt Muniosta, Ouluun eri paikoissa. Voin sanoa käsi sydämmellä että yhdessäkän paikassa ei pidetty 20 minuuttia pidempää ruoka taukoa kahveineen (yleensä siinä samalla vastataan puhelimeen yms.), yhdesäkään paikassa raportti ei ole kestänyt 20 minuuttia pidempään, ja tämäkin aika silloin jos on vaikka maanantai ja osastolle on tullut esim. uutta potilasta, siinä menee jo lukemiseen aikaa että osaa poimia sieltä syyt miksi potilas on siellä. Joka paikassa on kirjattu vuoron tapahtumat koneelle, koska se on pakollista. Pitää olla merkittynä mitä potilaalle kuuluu, jos et kirjaa et todista mitenkään että on hoidettu ja huomioitu. Yhdessäkään paikassa ei ole koko hoitajakunta yhtäaikaa kahvilla/syömässä esim. vuoron vaihtuessa, koska ne kahvihuoneet ei vedä niin paljoa.
Ja itse kyllä nyökkäisin juuri omaisten puoleen sen muutoksen osalta. Teidän pitää valittaa hoitajapulasta. Kyllä me valitamme jatkuvasti, mutta mitään ei ole vuosien aikana tapahtunut, paikkoja vähennetään ja sijaiset vaihtuu yhtenään. Jos joku sairastuu tänään illasta siihen tuskin saadaan yhtään mistään muutaman tunnin varoitusajalla tekijää, jollei joku tahdo tulla vapaalta tai jäädä aamusta vielä iltaan. Ylitöitä ei makseta, ne otetaan aikana. Parhaimmassa tapauksessa niitä ylitöitä voi kolmen viikon listalla kerääntyä yli 20 tuntia.
Suurimmalla osalla hoitajista on kuitenkin päälimmäisenä mielessä että potilas on ykkösenä vaikka sitten sen oman selkärangan venyttämisenä.
Olkoon tämä ainoa kannanottoni näihin jatkuviin mollaamisiin. Aamen!
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:52"]

Se, että lääkäri ei sinua tutkinut, oli varmaan niiden hoitajien syy.
Outoa on se, että labrassa ei näkynyt ketään yöllä. Saitko selville, miksi siellä ei ollut ketään.
Ainoa selitys, minkä itse keksisin, että talossa on vain yksi näytteenottaja yöllä ja on joutunut yökierrokselle ja tapauksia on ollut paljon.
Et sitten huomannut käydä välillä kysymässä, miksi et pääse labraan, kun 5 tuntia jonotit? Itse en ainakaan olisi viittä tuntia istunut kiltisti tyhjällä käytävällä oksentamassa, vaan olisin alkanut miettiä, olenko kenties väärässä paikassa tai onko tietojärjestelmässä virhe ja lähetteeni hävinnyt. Jos labrassa ei ollut viiteen tuntiin ketään, niin eikö sinua yhtään tilanne oudoksuttanut.
Itse olisin odottanut korkeintaan tunnin ja mennyt luukulle takaisin ja kysynyt, että miksi labrassa ei ole ketään tai olenko kenties oikeassa paikassa.
Sinnikäs odottaja kyllä olet
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:59"]
Ihan oikeasti. En tiedä missä näitä tällaisia kahvittelupaikkoja on koska itselleni tällä pohjoisessa sellaista ei ole koskaan tullut vastaan. En epäile ettikö niitäkin olisi jossain. Mutta uskon että nuo tarinat tuntitolkulla kahvilla istumisesta on ehkä noin 10 notkuvan kokemuksia, aina ja jokaisessa ketjussa niiden samojen. Kuhan sitten vain provoavat. Ja me hoitsut ollaan karvat pystössä puolustelemassa.
Olen ollut alalla vuodesta 2000 alkaen ja kiertänyt Muniosta, Ouluun eri paikoissa. Voin sanoa käsi sydämmellä että yhdessäkän paikassa ei pidetty 20 minuuttia pidempää ruoka taukoa kahveineen (yleensä siinä samalla vastataan puhelimeen yms.), yhdesäkään paikassa raportti ei ole kestänyt 20 minuuttia pidempään, ja tämäkin aika silloin jos on vaikka maanantai ja osastolle on tullut esim. uutta potilasta, siinä menee jo lukemiseen aikaa että osaa poimia sieltä syyt miksi potilas on siellä. Joka paikassa on kirjattu vuoron tapahtumat koneelle, koska se on pakollista. Pitää olla merkittynä mitä potilaalle kuuluu, jos et kirjaa et todista mitenkään että on hoidettu ja huomioitu. Yhdessäkään paikassa ei ole koko hoitajakunta yhtäaikaa kahvilla/syömässä esim. vuoron vaihtuessa, koska ne kahvihuoneet ei vedä niin paljoa.
Ja itse kyllä nyökkäisin juuri omaisten puoleen sen muutoksen osalta. Teidän pitää valittaa hoitajapulasta. Kyllä me valitamme jatkuvasti, mutta mitään ei ole vuosien aikana tapahtunut, paikkoja vähennetään ja sijaiset vaihtuu yhtenään. Jos joku sairastuu tänään illasta siihen tuskin saadaan yhtään mistään muutaman tunnin varoitusajalla tekijää, jollei joku tahdo tulla vapaalta tai jäädä aamusta vielä iltaan. Ylitöitä ei makseta, ne otetaan aikana. Parhaimmassa tapauksessa niitä ylitöitä voi kolmen viikon listalla kerääntyä yli 20 tuntia.
Suurimmalla osalla hoitajista on kuitenkin päälimmäisenä mielessä että potilas on ykkösenä vaikka sitten sen oman selkärangan venyttämisenä.
Olkoon tämä ainoa kannanottoni näihin jatkuviin mollaamisiin. Aamen!
[/quote]
Niinpä. En minäkään tekisi yhtään kaksoisvuoroa tai yksin monen ihmisen töitä, kun työkaverit on sairastuneet, ellei se potilas olisi ykkösasia.
Jos ajattelisi vain itseään, laittaisi oven kiinni klo 7 aamulla, vaikka osastolle ei tulisi yhtään ihmistä flunssaepidemian aikana. Mutta kun ajattelee sitä potilasta, niin venyy ja venyy.
Ja siitäkin sitten syyllistetään, jos venyy ja paukkuu. Kun pitäisi olla terveen itsekäs ja lähteä, kun työvuoro loppuu, vaikka iltavuoroon ei jäisi ketään koulutettua ihmistä.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:50"][quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 10:46"]Olen työskennellyt useita vuosia lähihoitajana osastolla, jossa ei todellakaan laiskoteltu. Ei ikinä eikä kukaan! Töitä oli niin paljon yhdelle työparille ettei aika ollut riittää. Ja sitten vielä koettiin huonoa omatuntoa kun ei ollut aikaa istua rauhassa potilaan vierelle ja keskustella asioista. Noh, lähdin kuitenkin viime syksynä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, jotta voisin olla syvemmän tietotaitoni vuoksi vielä parempi hoitaja. Nyt kun luin tämän ketjun, en olekaan varma haluanko jatkaa koko alalla tai ainakaan ottaa enempää vastuuta. Tuli tosi paha mieli, kun yleinen käsitys on, että hoitajat on laiskoja, eikä heitä kiinnosta potilaan hoitaminen. Mä todella tykkään työstäni, vaikka useimmiten työpäivä vie kaikki mehut. Eikä kaupungilla ole varaa palkata yhtään enempää hoitajia. Vaadittu on, mutta ei auta. Pyydän, että oppisitte arvostamaan hoitoalan työntekijöitä, ettekä täällä valittamalla vähennä hoitajien työmotivaatiota. Terv. Sh-opiskelija 25v.
[/quote]
Valitettavasti tässä ketjussa esiin tulleet asiat ovat useassa sairaalassa totta.
[/quote]
Totta. Minusta testejä pitäisi kiristää ja nostaa pisteytysmääriä, että saadaan laadukkaampaa aineistoa hoitajiksi.
Nyt sinne lähtevät peruskoulun jälkeen ne, jotka ei muuten pääse mihinkään. Ei lukioon, eikä amikseen. Lähäriammatti on sitten se pelastustie, ettei joudu kymppiluokalle.
[/quote]
Eikö nyt ollut kyse sairaanhoitajista eikä lähäreistä. Vaikkakin lähärikoulutukseenkin ainakin meillä oli psykologiset testit ja haastattelut ja vaadittu taso peruskoulun päättötodistuksessa.
Sairaanhoitajan pääsykokeissa testattiin näiden lisäksi oppimiskyky erilaisin testein (muistitestit, kuullun- ja luetunymmärtäminen), matemaattinen osaaminen ym. Testit kestivät kuusi tuntia täytellen papereita. Elu ei ollut ihan läpihuutojuttu eikä sinne todellakaan päässyt ne, joiden pistemäärä jäi vaadittua pienemmäksi.
Totean vain sen minkä olen aiemminkin todennut: lämpimästi tervetuloa kokeilemaan hoitajan työtä, voi mielipide vähän muuttua lepsusta työstä, jossa istutaan "TUNTEJA" kahvitauolla!
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 11:09"]
Totean vain sen minkä olen aiemminkin todennut: lämpimästi tervetuloa kokeilemaan hoitajan työtä, voi mielipide vähän muuttua lepsusta työstä, jossa istutaan "TUNTEJA" kahvitauolla!
[/quote]
Minua ei paskahommat kiinnosta. Kuka haluaa pestä paskaperseitä päivät pitkät. Työttömänäkin saa enemmän rahaa käteen, kuin lähärinä.
Minusta tässä ketjussa piilee ihan oikeasti asiallisen asian ydin, vaikka se tuodaankin esille naukumalla ja haukkumalla: hoitajien ei todellakaan tarvitse olla tauolla samaan aikaan ja heillä voi olla muutakin tekemistä kuin viettää aikaa yhdessä niinä loputtomina tunteina, kun odotellaan lääkäriä, leikkaussaliin pääsyä, osastolle siirtämistä, milloin mitäkin.
Lyhyt yhteinen tauko piristää työpäivää, mutta muuten on kyllä oikeasti ammattimaisempaa porrastaa taukoja. Joidenkin on oltava koko ajan kuulolla ja saatavilla, toiset hengähtävät sillä aikaa. On todella tehotonta, jos koko osasto/ yksikkö ryntää tauolle samaan aikaan ja kaikki toiminta pysähtyy. Asioiden on rullattava koko ajan.
Raportilla ei ole koko henkilökunta, vaan seuraava vuoro, jolle edellisestä vuorosta YKSI kertoo kaikki asiat. Muut jatkavat töitä. Jos on yhtään älytty edistyä, on kullakin hoitajalla omat potilaat ja he raportoivat omansa vain seuraaville omahoitajille. Silloin päästään eroon massiivisista ja pitkistä raporteista.
Potilaiden hoivaaminen on muutakin kuin tarpeilla käyttämistä ja lääkitsemistä. Kyllä siellä vuoteen vierellä tai päivystyksen aulassa voi käydä ihan muuten vain jututtamassa ja kysymässä miten jaksellaan. Kertoa miksi vielä odotellaan ja että ketään ei ole unohdettu, "lääkäri on yhä leikkaussalissa/ osastolla ja tulee seuraavaksi tänne". Tai käydä kertomassa, että laboratoriovastausten valmistumiseen menee 1,5h, siksi tässä odotellaan. Kun potilas tietää ettei häntä unohdeta ja tietää miksi aikaa kuluu, menee aika paremmin. Tai kun hän tietää kenen hoitajan hihaa nykäistä, jos olo menee pahemmaksi.
Inhottavaa lukea, että kollegat naureksivat pilkallisesti miten potilaat eivät tajua kuinka sairaala pyörii ja että siellä tehdään kuitenkin töitä papereiden kanssa, puhelimessa, tietokoneella... Herranjestas! Jos potilaat eivät tiedä tai ymmärrä sitä ja kokevat turhaa tyytymättömyyttä, on mentävä kertomaan! Meillähän se tieto on omasta työmaailmastamme.
sh vuodesta -97