Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

Must tuntu et mä saan sydänkohtauksen kun nöin mun mieheni vajaa 20v sitten ensimmäistä kertaa. Tuntu ihan etä hengitys salpautuu ja tuli epätodellinen olo, teki mieli kysyä kaverilta miksi hän ei varoittanut etukäteen että hänen uusi kaverinsa on niin mielettömän ihana, epätodellinen.

Mulla se lähti seksistä. Tuo nainen oli ensimmäinen sopivalla tavalla rietas. Tiesin että tässä se nainen on, kenen kanssa haluan oikeasti olla yhdessä. Aikaisemmin pari pidempää parisuhdetta... tai no okei siihen aikaan pidempi oli puoli vuotta, mutta kuitenkin... niin olivat sellaisia, että oli ihan kivaa olla yhdessä. Siis vain "ihan kivaa". Ei ollut sellaista kiimaa kesken lukion matematiikan tuntia, että hitto kun päästäis kotiin panemaan hyvissä ajoin ennen kuin vanhemmat ehtii tulla töistä. Nyt ikää jo 33v ja naimisissa ollaan ja kaksi lasta. Seksi on edelleenkin huippua.

Kun olimme jossain reissussa ja päähäni pälkähti ajatus, että haluan olla tuon ihmisen kanssa aina, kun näen ja koen jotain uutta. Kun koronan myötä alkoi pulpahdella eroja, minusta tuntuu yhä enemmän siltä, että hän on maailman parasta seuraa onnessa ja koronassa. Vaikka nyhjötämme keskenämme kotona, ei toisen läsnäolo ahdista lainkaan. Hiljaisuus ei haittaa. Luonnonäänet eivät haittaa. En missään nimessä halua, että hän muuttuu.

Uskon, että sen oikean on kohdannut, kun jotain tapahtuu ja hän on ensimmäinen, jolle haluat kertoa. Kun hänessä ei ole mitään, minkä pitäisi muuttua, tai ainakaan mitään sen isompaa kuin muuttaisit itsessäsi. Kun voi olla hiljaa keskenään. Kun toinen nauraa sun surkeille jutuille. Kun sinä naurat hänen surkeille jutuille. Kun voit käydä kakalla hänen ollessa samassa kämpässä.

Se näytti ihan äidiltäni

Kun luin kirjeenvaihtoilmoitukseni vastauskirjeitä niin silloin se tapahtui!

Tulevan mieheni kirje sai minut sanomaan: " tämän miehen kanssa menen naimisiin".  Ja niinhän siinä kävi.

Ihana mies, nyt jo kuollut.  Uutta en ota enää.

Mua kiinnostaisi tietää, miltä tuntuu tuo tunne, että kuin saapuisi kotiin, kun sen oikean kohtaa?

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää, miltä tuntuu tuo tunne, että kuin saapuisi kotiin, kun sen oikean kohtaa?

Lämpimältä ja turvalliselta. Siltä, että tästä eteenpäin kaikki tulee järjestymään. Että on juuri oikeassa paikassa. Tuntuu kuin loksahtaisi yhteen toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää, miltä tuntuu tuo tunne, että kuin saapuisi kotiin, kun sen oikean kohtaa?

Lämpimältä ja turvalliselta. Siltä, että tästä eteenpäin kaikki tulee järjestymään. Että on juuri oikeassa paikassa. Tuntuu kuin loksahtaisi yhteen toisen kanssa.

Noin käy, jos molemmat on ns. avoimia rakkaudelle eli eivät suojaa itseään. Mutta joa ihminen varoo ja pysyy kuoren sisällä, ei loksahdusta tule, vaikka toinen olisi sopiva ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan itkettää näitä lukiessa.

Yksin yksinäinen N49.

Mä taas olin väkivaltaisessa suhteessa vuosia, kun en osannut erota. Aina kun yritin, mies valpastui ja kävi yhä pahemmaksi. Nautti siitä että sai tahtoni murrettua. Vaihtaisin nuo vuodet pois ja toivon että olisi vaan osannut olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Se näytti ihan äidiltäni

En haluaisi henk koht tietää tätä jos olisin puolisosi

pieru haisi taivaalliselle

Saa myös takapuolta ja nielee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää, miltä tuntuu tuo tunne, että kuin saapuisi kotiin, kun sen oikean kohtaa?

Lämpimältä ja turvalliselta. Siltä, että tästä eteenpäin kaikki tulee järjestymään. Että on juuri oikeassa paikassa. Tuntuu kuin loksahtaisi yhteen toisen kanssa.

Noin käy, jos molemmat on ns. avoimia rakkaudelle eli eivät suojaa itseään. Mutta joa ihminen varoo ja pysyy kuoren sisällä, ei loksahdusta tule, vaikka toinen olisi sopiva ihminen.

Minä taas ajattelen että jos jonkun kanssa varoo ja pysyy kuoren sisällä, siitä tietää että se ihminen ei ole oikea. Oikean kanssa pystyy olemaan oma itsensä ja on kaikin puolin hyvä olla.

Tavattiin teinikikäisinä, katseet kirjaimellisesti kohtasivat, emme tunteneet toisimme entuudestaan. Rakkaus roihahti nopeasti. Ensimmäiset vuodet olivat romanttisessa mielessä estottomat, emme pystyneet pitämään näppejämme toisistamme erossa. Nykyiset ruuhkavuodet ja lapsi ovat hillinneet menoa, mutta toisaalta sama kipinä syttyy edelleen kosketuksesta. Olemme olleet yhdessä jo pitkän aikaa ja näillä näkymin vielä myös tulevaisuudessa.

Se mikä on hyvää siinä, että tapaa kumppanin nuorena, on että sitä osa heittäytyä ja olla spontaani. Oltiin täysin rakkauden huumaamia alkuvuosina. Olen onnellinen, että olen saanut kokea sellaisen rakastumisen. Ja olen toki kiitollinen että myös elämänarvomme ovat pitäneet meidät senkin jälkeen yhdessä -monet kasvavat erilleen.

Kun tapasin hänet ekan kerran kirjoittelumme jälkeen (joka ei ollut deittimaailman pohjalta) koin "tunteen", jota en ikinä olisi uskonut kokevani. Hän sesoi punaisessa takissaan ulkona, tunnisti minut jo kaukaa, avasi minulle oven leffateatteriin.. Ja minä vain hymyilin. Tiesin, että hänen kanssaan teen kaksi lasta ja hän on se, jota olen aina etsinyt. Siinä oli maagista. Menetin järjellisen ajatteluni kokonaan. Olin suhteessa, mutta se oli tuntunut koko ajan hieman väärältä, koska sitä tunnetta, selittämätöntä, ei siinä ollut. En voinut jatkaa edellistä suhdettani, koska tunteet vei 100-0 monta kuukautta. Nyt kihloissa tämän uuden kanssa ja hyvin menee. Välillä kyllä mietin, teinkö oikein. Toinen olisi järjellä ollut parempi, mutta niin vahva intuitio ja fiilis tähän täydelliseen, että "sekosin", vaikka tavallisesti olen hyvin analyyttinen ja järki-ihminen.

Ulkoisen vetovoiman lisäksi arvomaailma ja ajatukset kohtasivat, niin se oli siinä eikä tarvinnut enää haikailla muualle.

.

Kaks sanaa ja hän tulkitseee koko lauseen ennenkuin ehdi sen sanoa loppuun. En vissiin kuitenkaan ole hänen oikea.

Minä en ole vielä yhdessä sen oikean kanssa. Mutta tulen olemaan, tiedän sen sydämessäni, enkä ole ollut ikinä mistään yhtä varma kuin tästä. Hän tulee eroamaan vaimostaan, kun lapset ovat isoja, sillä suhde on järkiliitto, johon mies ryhtyi koska pelkäsi jäävänsä yksin, ja nainen tarvitsi miehen tuoman taloudellisen turvan.

Tiedän, että miehellä menee vielä useampi vuosi kasvaa henkisesti itsenäiseksi, irti traumoistaan ja sosiaalisten odotusten paineista. Sitten hän pystyy tarttumaan antamaani lupaukseen, että odotan, jos hän minut joskus tahtoo.

Kuulostan ihan creepyltä pöhköltä, mutta hän pelästyi sitä varmuutta, jolla sanoin rakastavani häntä. Hän oli itse niin rikki ja vääristyneiden kiintymysmallien hajottama, ei kokenut olevansa rakkauden arvoinen. Ja koska olin varattu, pienten lasten äiti kun tunnustin rakkauteni, hän yritti selittää itselleen, että tunteeni ovat oireilua. Hän torjui minut, koska pyyteetön rakkauteni oli hänelle liian hyvää ollakseen totta.

Minä tiedän tavanneeni sen oikean, koska minua ei paina elää ”sijaiselämää” vuosikymmeniä häntä odottaen.

Silmistä. Niistä huokui älykkyys. Tiesin ihan muutamassa minuutissa.