Lue keskustelun säännöt.
Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?
Kommentit (424)
Vierailija kirjoitti:
Siitä oikeasta otin avioeron. Oli lopulta pakko tehdä niin vastoin kaikkia periaattetita. Meillä meni alusta lähtien kaikki pieleen. Pahemmin eivät asiat olisi voineet mennä. Ei tästä sen enempää. En edes ajattele häntä päivittäin enkä oikeastaan kaipaa.
Siitä huolimatta hän on minulle edelleenkin se ainoa oikea. Siinäpä miettimistä ja ihmettelemistä.
Niin mihin tarkoitukseen hän oli oikea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulin kohdanneeni sen oikean, kun ensimmäistä kertaa tuntui kaikki sopivan hyvin kohdalleen. Huumorintaju, arvot, seksi... Ensimmäistä kertaa yhteinen ajanvietto naisen kanssa tuntui siltä, että siinä ei ole yhtään kompromissiä mukana. Viihdyin aidosti 100% ajasta. Yleensä naisilla on siinä määrin poikkeavat kiinnostuksen kohteet omistani, että osa tekemisestä ei kiinnosta niin täysillä, mutta sitä on mukana, koska se on toiselle tärkeää. Tällä kertaa ei ollut sitä. Mutta niin vain päättyi sekin suhde. Rehellisesti, en tiedä miten mikään suhde voi kestää, jos tuokin kaatui. En ole kokenut vastaavaa tähän ikään ja tuo syö luottamusta tulevaisuutta kohtaan.
M44
Sama vika rahikaisella. Se on normaalia, että tulee alamäki, jyrkkä, pitkä, jopa vuosiksi. Sitten pitäisi kuulemma alkaa työstämään suhdetta ja mikä sitä hiertää. Molemmat vaihtaa surkeita, esim. lapsuuskodista opittuja ajatus- ja käytöstapoja parempiin. Jumala, tukiparit ja avioliittokurssit ovat auttaneet meitä eteenpäin. Paljon ollaan saavutettu, paljon ollaan työstetty ja muututtu ihmisinä parempaan suuntaan. Vieläkään ei olla valmiita ja eroajatusia välillä mielessä.
Mitään ei kuitenkaan oltaisi saatu aikaan jos Jumala ei olisi meitä auttanut ja muuttanut ihmisinä normaaleimmaksi. Kaikki kunnia Jumalalle. Lapsuusperheltä ollaan saatu surkeat lähtökohdat parisuhteeseen. Pohjalta ollaan lähdetty suhdetta työstämään. Alussa oltiin mieletön mätsi ja suorastaan sielunkumppanit. Työstämisen jälkeen pitäisi edessä loistaa molempia tyydyttävä suhde ja että en tule katumaan, että olen tämän kaiken vaivan nähnyt ja käynyt läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi tietää, miltä tuntuu tuo tunne, että kuin saapuisi kotiin, kun sen oikean kohtaa?
Lämpimältä ja turvalliselta. Siltä, että tästä eteenpäin kaikki tulee järjestymään. Että on juuri oikeassa paikassa. Tuntuu kuin loksahtaisi yhteen toisen kanssa.
Noin käy, jos molemmat on ns. avoimia rakkaudelle eli eivät suojaa itseään. Mutta joa ihminen varoo ja pysyy kuoren sisällä, ei loksahdusta tule, vaikka toinen olisi sopiva ihminen.
Minä taas ajattelen että jos jonkun kanssa varoo ja pysyy kuoren sisällä, siitä tietää että se ihminen ei ole oikea. Oikean kanssa pystyy olemaan oma itsensä ja on kaikin puolin hyvä olla.
Voi myös tuntea olonsa turvalliseksi ja rennoksi, nauraa samoille asioille joita kukaan toinen ei ymmärrä, puhua asioista, joista kukaan muu ei halua puhua - ja silti jäädä vain ystäviksi, koska seksuaalisesti ei nappaa. Tämä on ollut mun kohtaloni :/
Vierailija kirjoitti:
Jos sä saat olla täysin oma itsesi, on rauhantunne ja uskollisuus ja kaikki niin mitä se työ on? Vai pitikö noin kirjoittaa, koska sitä fraasia pitää vaan toistella? Että se on tahtotila, kun saa olla oma itsensä?
Mielummin ikisinkkuna, kuin paskassa suhteessa, sitä mieltä mä olen, kun nyt pitää fraaseja kirjailla. Oot ihan hiton yksinkertainen ihminen kun luettelet vaan muiden hokemia.
Tämä on kyllä todella törkeää toisen tuomitsemista! Ole ennemmin hiljaa jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. =(
Niin. Tyttäreni kysyi tätä minulta. "Isi, mistä tiesit". Tytär oli silloin varmaan 18 tai 19. Äitinsä kuoli rintasyöpään kun tyttö oli 14 ja minusta tuli kolmen lapsen yksinhuoltaja. En ehkä osannut varsinkaan tyttöjä opettaa, äitiä olisi kaivattu moneen asiaan. Mutta lohdullista on, että he näkivät, miten paljon me rakastimme toisiamme ja siksi jopa tyttäreni kysyi minulta neuvoa.
Mutta mitäpä sitä vastaisi.
Meillä meni niin moni asia nappiin. Huumorintaju, suhtautuminen ihmisiin, elämään, työhön, eläimiin, erotiikkaan, seksiin. Minulla oli yhdessä ja samassa henkilössä vaimo, paras ystävä ja rakastajatar. Poismenostaan on nyt seitsemän vuotta mutta edelleen käyn haudallaan pari kertaa viikossa. Nykyisin pääsen jo (yleensä) itkemättä pois.
Mutta mitäpä isänä olisin osannut vastata. Sen vain tiesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko "siihen oikeaan", koska voi olla monia ihmisiä, jotka on oikeita eri elämäntilanteissa. Ennen nykyistä suhdetta olin yhdessä emotionaalisesti raastavassa suhteessa epärehellisen ihmisen kanssa, mutta tavallaan hänkin oli mulle "se oikea", koska siinä suhteessa tapahtui niin paljon henkistä kasvua ja ymmärsin mitä todella haluan ja mitä en halua.
Nykyisestä kumppanista mulla on sellainen olo, että hän on elämänkumppani, joka pysyy rinnalla loppuun saakka. Hänen kanssaan tuli heti ensimmäistä kertaa tavatessa turvallinen ja kotoisa olo. Pystyin rentoutumaan ja olemaan täysin oma itseni. Meillä oli alusta alkaen yhteneväiset ajatukset sen suhteen mitä tahdotaan ja mitä ei tahdota parisuhteelta. Kommunikaatio sujuu hyvin ja muutenkin ollaan hyvä tiimi. Tiedetään kumpikin, että rakkaus ei ole vain tunne vaan myös yhteinen tahtotila ja valmius tehdä töitä suhteen eteen. Mulla ei ole ollut koskaan yhtään pelkoa siitä, että rakkaus välillämme olisi yksipuolisia tai kumppani pettäisi tai hylkäisi. Me tuetaan toisiamme ja jaetaan paljon, mutta kumpikin säilyttää myös erillisyytensä ja omat juttunsa. Meidän välillä on intohimoa, mutta sen intohimon polttoaineena ei ole epävarmuus tai edes takaisin ailahtelevat voimakkaat tunteet, vaan syvä luottamus ja rakkaus toisiamme kohtaan.
Tiivistettynä: sen tietää rauhantunteesta.
Jos sä saat olla täysin oma itsesi, on rauhantunne ja uskollisuus ja kaikki niin mitä se työ on? Vai pitikö noin kirjoittaa, koska sitä fraasia pitää vaan toistella? Että se on tahtotila, kun saa olla oma itsensä?
Mielummin ikisinkkuna, kuin paskassa suhteessa, sitä mieltä mä olen, kun nyt pitää fraaseja kirjailla. Oot ihan hiton yksinkertainen ihminen kun luettelet vaan muiden hokemia.
Olipas ihmeellinen ja epäkohtelias kommentti. Tällä tavallako kommentoit ventovieraille kasvotustenkin vai onko se sun mielestä netissä jotenkin sallitumpaa?
Työ on sitä, että meillä jokaisella on omat haasteemme ja emotionaaliset taakkamme, eikä niiden vuoksi edes turvallisin ja onnellisin suhde voi olla vapaa siitä, että silloin tällöin tulee haastavia tilanteita tai vaikeita tunteita eteen. Pitää opetella tunnistamaan omia tunne- ja toimintamalleja, ymmärtämään toista ihmistä (jolla voi olla hyvinkin erilainen tausta ja temperamentti kuin itsellä) sekä kommunikoimaan rehellisesti, selkeästi ja toista kunnioittaen. Jokaisessa pidemmässä suhteessa tulee myös vaikeuksia esimerkiksi sairastumisten ja muiden vaikeiden elämäntilanteiden muodossa. Vaatii työtä, että suhde kestää yli niiden rankempienkin aikojen.
Vierailija kirjoitti:
En usko "siihen oikeaan", koska voi olla monia ihmisiä, jotka on oikeita eri elämäntilanteissa. Ennen nykyistä suhdetta olin yhdessä emotionaalisesti raastavassa suhteessa epärehellisen ihmisen kanssa, mutta tavallaan hänkin oli mulle "se oikea", koska siinä suhteessa tapahtui niin paljon henkistä kasvua ja ymmärsin mitä todella haluan ja mitä en halua.
Nykyisestä kumppanista mulla on sellainen olo, että hän on elämänkumppani, joka pysyy rinnalla loppuun saakka. Hänen kanssaan tuli heti ensimmäistä kertaa tavatessa turvallinen ja kotoisa olo. Pystyin rentoutumaan ja olemaan täysin oma itseni. Meillä oli alusta alkaen yhteneväiset ajatukset sen suhteen mitä tahdotaan ja mitä ei tahdota parisuhteelta. Kommunikaatio sujuu hyvin ja muutenkin ollaan hyvä tiimi. Tiedetään kumpikin, että rakkaus ei ole vain tunne vaan myös yhteinen tahtotila ja valmius tehdä töitä suhteen eteen. Mulla ei ole ollut koskaan yhtään pelkoa siitä, että rakkaus välillämme olisi yksipuolisia tai kumppani pettäisi tai hylkäisi. Me tuetaan toisiamme ja jaetaan paljon, mutta kumpikin säilyttää myös erillisyytensä ja omat juttunsa. Meidän välillä on intohimoa, mutta sen intohimon polttoaineena ei ole epävarmuus tai edes takaisin ailahtelevat voimakkaat tunteet, vaan syvä luottamus ja rakkaus toisiamme kohtaan.
Tiivistettynä: sen tietää rauhantunteesta.
Mistä juontaa juurensa käsitys siitä, että intohimo ja voimakas rakastuminen tarkoittaisi aina pohjimmiltaan jotain negatiivista ja tuhoavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen41v. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sä saat olla täysin oma itsesi, on rauhantunne ja uskollisuus ja kaikki niin mitä se työ on? Vai pitikö noin kirjoittaa, koska sitä fraasia pitää vaan toistella? Että se on tahtotila, kun saa olla oma itsensä?
Mielummin ikisinkkuna, kuin paskassa suhteessa, sitä mieltä mä olen, kun nyt pitää fraaseja kirjailla. Oot ihan hiton yksinkertainen ihminen kun luettelet vaan muiden hokemia.Tämä on kyllä todella törkeää toisen tuomitsemista! Ole ennemmin hiljaa jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. =(
Jos mä kysyn tarkentavia kysymyksiä, älä tule sinä tähän väliin. Jos niihin kysymyksiin ei osata vastata, se vaan todistaa että on vain totuttu hokemaan noin eikä uhrattu ajatustakaan sille mitä noi tarkoittaa. Kunhan on vain opittu sopivat fraasit, että saa tungettua itsensä toimivan parisuhteen lokeroon.
Rakastin häntä todella. Olen jättänyt huomiotta kaikki viat ja aina tekosyitä hänelle. Ottaisin luodin hänen puolestaan. Rakastin häntä vain sokeasti ja kunnioitin, arvostin häntä. Hän heitti minut roskiin ja meidän on myytävä kaunis kotimme. Kaikki johtuu kullankaivajasta, joka valitsi hänet sosiaalisessa mediassa.
Olisin tehnyt tuon miehen puolesta mitä tahansa. Olisi tehnyt kaikkensa helpottaakseen ja helpottaakseen hänen elämäänsä. Kuolemaansa asti. Kukaan ei koskaan rakasta häntä todella niin kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko "siihen oikeaan", koska voi olla monia ihmisiä, jotka on oikeita eri elämäntilanteissa. Ennen nykyistä suhdetta olin yhdessä emotionaalisesti raastavassa suhteessa epärehellisen ihmisen kanssa, mutta tavallaan hänkin oli mulle "se oikea", koska siinä suhteessa tapahtui niin paljon henkistä kasvua ja ymmärsin mitä todella haluan ja mitä en halua.
Nykyisestä kumppanista mulla on sellainen olo, että hän on elämänkumppani, joka pysyy rinnalla loppuun saakka. Hänen kanssaan tuli heti ensimmäistä kertaa tavatessa turvallinen ja kotoisa olo. Pystyin rentoutumaan ja olemaan täysin oma itseni. Meillä oli alusta alkaen yhteneväiset ajatukset sen suhteen mitä tahdotaan ja mitä ei tahdota parisuhteelta. Kommunikaatio sujuu hyvin ja muutenkin ollaan hyvä tiimi. Tiedetään kumpikin, että rakkaus ei ole vain tunne vaan myös yhteinen tahtotila ja valmius tehdä töitä suhteen eteen. Mulla ei ole ollut koskaan yhtään pelkoa siitä, että rakkaus välillämme olisi yksipuolisia tai kumppani pettäisi tai hylkäisi. Me tuetaan toisiamme ja jaetaan paljon, mutta kumpikin säilyttää myös erillisyytensä ja omat juttunsa. Meidän välillä on intohimoa, mutta sen intohimon polttoaineena ei ole epävarmuus tai edes takaisin ailahtelevat voimakkaat tunteet, vaan syvä luottamus ja rakkaus toisiamme kohtaan.
Tiivistettynä: sen tietää rauhantunteesta.
Mistä juontaa juurensa käsitys siitä, että intohimo ja voimakas rakastuminen tarkoittaisi aina pohjimmiltaan jotain negatiivista ja tuhoavaa?
Ei se aina tarkoitakaan, mutta itse ainakin oon ollut suhteissa, joissa intohimo on syntynyt nimenomaan jostain ristiriidasta, suuresta draamasta ja ääritunteilla "narkkaamisesta". Ei myöskään ole mitenkään harvinaista, että ihmiset erehtyvät luulemaan "trauma bonding" suhteita suureksi rakkaudeksi niiden kiihkeyden vuoksi.
Heti kun näin hänet takaa päin tiukoissa farkuissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mieheni on aussi.
Hän selitti että somathaing twinkgle in jöör auye got mi strangle houlds.
Näin hän kuvaili asiaa aussilaisesti. Tuossa se tuli lyhykäisyydessään selvitettyä.
Vierailija kirjoitti:
Luulin kohdanneeni sen oikean, kun ensimmäistä kertaa tuntui kaikki sopivan hyvin kohdalleen. Huumorintaju, arvot, seksi... Ensimmäistä kertaa yhteinen ajanvietto naisen kanssa tuntui siltä, että siinä ei ole yhtään kompromissiä mukana. Viihdyin aidosti 100% ajasta. Yleensä naisilla on siinä määrin poikkeavat kiinnostuksen kohteet omistani, että osa tekemisestä ei kiinnosta niin täysillä, mutta sitä on mukana, koska se on toiselle tärkeää. Tällä kertaa ei ollut sitä. Mutta niin vain päättyi sekin suhde. Rehellisesti, en tiedä miten mikään suhde voi kestää, jos tuokin kaatui. En ole kokenut vastaavaa tähän ikään ja tuo syö luottamusta tulevaisuutta kohtaan.
M44
sama minulla n 55
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko "siihen oikeaan", koska voi olla monia ihmisiä, jotka on oikeita eri elämäntilanteissa. Ennen nykyistä suhdetta olin yhdessä emotionaalisesti raastavassa suhteessa epärehellisen ihmisen kanssa, mutta tavallaan hänkin oli mulle "se oikea", koska siinä suhteessa tapahtui niin paljon henkistä kasvua ja ymmärsin mitä todella haluan ja mitä en halua.
Nykyisestä kumppanista mulla on sellainen olo, että hän on elämänkumppani, joka pysyy rinnalla loppuun saakka. Hänen kanssaan tuli heti ensimmäistä kertaa tavatessa turvallinen ja kotoisa olo. Pystyin rentoutumaan ja olemaan täysin oma itseni. Meillä oli alusta alkaen yhteneväiset ajatukset sen suhteen mitä tahdotaan ja mitä ei tahdota parisuhteelta. Kommunikaatio sujuu hyvin ja muutenkin ollaan hyvä tiimi. Tiedetään kumpikin, että rakkaus ei ole vain tunne vaan myös yhteinen tahtotila ja valmius tehdä töitä suhteen eteen. Mulla ei ole ollut koskaan yhtään pelkoa siitä, että rakkaus välillämme olisi yksipuolisia tai kumppani pettäisi tai hylkäisi. Me tuetaan toisiamme ja jaetaan paljon, mutta kumpikin säilyttää myös erillisyytensä ja omat juttunsa. Meidän välillä on intohimoa, mutta sen intohimon polttoaineena ei ole epävarmuus tai edes takaisin ailahtelevat voimakkaat tunteet, vaan syvä luottamus ja rakkaus toisiamme kohtaan.
Tiivistettynä: sen tietää rauhantunteesta.
minä luulin näin omassa suhtessani ja yhtenä päivänä mies sanoi ettei ole mitään keskusteltavaa ja lähti ei sitä vaan pysty käsittämään ei millään etä mitä tapahtui toisen mieltä ei lopulta tiedä kukaan
hienoa että teillä sujuu antaa pientä toivoa sitten joskus kun saan itsekunnioitukseni koottua
Kiltti ihminen alistuu narsistin tahtoon. Siinä se oikea jo 35v. Onni.. Mitä se on..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko "siihen oikeaan", koska voi olla monia ihmisiä, jotka on oikeita eri elämäntilanteissa. Ennen nykyistä suhdetta olin yhdessä emotionaalisesti raastavassa suhteessa epärehellisen ihmisen kanssa, mutta tavallaan hänkin oli mulle "se oikea", koska siinä suhteessa tapahtui niin paljon henkistä kasvua ja ymmärsin mitä todella haluan ja mitä en halua.
Nykyisestä kumppanista mulla on sellainen olo, että hän on elämänkumppani, joka pysyy rinnalla loppuun saakka. Hänen kanssaan tuli heti ensimmäistä kertaa tavatessa turvallinen ja kotoisa olo. Pystyin rentoutumaan ja olemaan täysin oma itseni. Meillä oli alusta alkaen yhteneväiset ajatukset sen suhteen mitä tahdotaan ja mitä ei tahdota parisuhteelta. Kommunikaatio sujuu hyvin ja muutenkin ollaan hyvä tiimi. Tiedetään kumpikin, että rakkaus ei ole vain tunne vaan myös yhteinen tahtotila ja valmius tehdä töitä suhteen eteen. Mulla ei ole ollut koskaan yhtään pelkoa siitä, että rakkaus välillämme olisi yksipuolisia tai kumppani pettäisi tai hylkäisi. Me tuetaan toisiamme ja jaetaan paljon, mutta kumpikin säilyttää myös erillisyytensä ja omat juttunsa. Meidän välillä on intohimoa, mutta sen intohimon polttoaineena ei ole epävarmuus tai edes takaisin ailahtelevat voimakkaat tunteet, vaan syvä luottamus ja rakkaus toisiamme kohtaan.
Tiivistettynä: sen tietää rauhantunteesta.
minä luulin näin omassa suhtessani ja yhtenä päivänä mies sanoi ettei ole mitään keskusteltavaa ja lähti ei sitä vaan pysty käsittämään ei millään etä mitä tapahtui toisen mieltä ei lopulta tiedä kukaan
hienoa että teillä sujuu antaa pientä toivoa sitten joskus kun saan itsekunnioitukseni koottua
No siinä tapauksessa teiltä varmaan puuttui se sujuva kommunikaatio.
Vierailija kirjoitti:
Tieksä se mieletön kemia about 2 sekuntia tapaamisen jälkeen? Se kun kaikki vaan kliksahti ja haaroväli turisi onnesta, että tota on pakko saada.
Harmi että 5 vuotta myöhemmin parin lapsen jälkeen se paljastu narsistiks.
Miehen syyttäminen narsistiksi tuntuu olevan Vauva-palstan mammojen go-to tekosyy miksi parisuhde ei onnistunut. Mammoissa ei ole ikinä mitään vikaa.
[quote = Visitor] [quote = Visitor] Do you know that mindless chemistry about 2 seconds after the meeting? It’s after all but clicked and crotched with the happiness that truth is a must have.
Too bad that 5 years later, after a couple of children, it is revealed to be a narcissist. [/ Quote]
Accusing a man as a narcissist seems to be the go-to excuse for mothers in the Baby column why the relationship failed. There is never anything wrong with moms. [/ quote]
Narsismi on erittäin haitallinen asia. Miehet ja naiset voivat olla narsisteja, vaikka narsisteja on enemmän kuin naisia. Narsismia ei voida normalisoida. Se jättää kauheat arvet.
Vierailija kirjoitti:
Nainen41v. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sä saat olla täysin oma itsesi, on rauhantunne ja uskollisuus ja kaikki niin mitä se työ on? Vai pitikö noin kirjoittaa, koska sitä fraasia pitää vaan toistella? Että se on tahtotila, kun saa olla oma itsensä?
Mielummin ikisinkkuna, kuin paskassa suhteessa, sitä mieltä mä olen, kun nyt pitää fraaseja kirjailla. Oot ihan hiton yksinkertainen ihminen kun luettelet vaan muiden hokemia.Tämä on kyllä todella törkeää toisen tuomitsemista! Ole ennemmin hiljaa jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. =(
Jos mä kysyn tarkentavia kysymyksiä, älä tule sinä tähän väliin. Jos niihin kysymyksiin ei osata vastata, se vaan todistaa että on vain totuttu hokemaan noin eikä uhrattu ajatustakaan sille mitä noi tarkoittaa. Kunhan on vain opittu sopivat fraasit, että saa tungettua itsensä toimivan parisuhteen lokeroon.
Njaa. Minä ymmärrän kyllä sen työn ja sen tahtomisen muistamisen täysin ja etenkin kun suhteessa voi olla oma itsensä ja vallitsee rauha. Ymmärrän siksi, koska tuollaisessa vastaavanlaisessa lämpimässä vedessä lilluessa itse unohdin panostaa suhteeseen -siis siihen hauskaan yhteiseen tekemiseen ja romantiikkaan ja suhde surkastui ikään kuin sisarussuhteeksi.
Mun oma itseni ei ainakaan selvästi ollut niin kehittynyt ja virheetön yksilö, etteikö senkin olisi tarvinnut mennä välillä itseensä ja miettiä voisiko toimia yhteiseksi hyväksi toisin. Eiköhän se omana itsenä suhteessa eläminen tarkoita enemmänkin sitä, ettei tarvitse esittää mitään tai tehdä suuria kompromisseja omien arvojen tai perusluonteen suhteen. Ei sitä, että rymistelen vaan menemään oman pään mukaan miettimättä yhtään vaikuttaako tekemiseni siihen, jonka kanssa elämääni jaan. Siis rautalangasta esim näin; minun oma itseni haluaisi polttaa tupakkaa, mutta oma itseni myös haluaa tulla rakkaansa suutelemaksi, joten koska priorisoin läheisyyden, pidättäydyn tupakoimasta.
Jos sä saat olla täysin oma itsesi, on rauhantunne ja uskollisuus ja kaikki niin mitä se työ on? Vai pitikö noin kirjoittaa, koska sitä fraasia pitää vaan toistella? Että se on tahtotila, kun saa olla oma itsensä?
Mielummin ikisinkkuna, kuin paskassa suhteessa, sitä mieltä mä olen, kun nyt pitää fraaseja kirjailla. Oot ihan hiton yksinkertainen ihminen kun luettelet vaan muiden hokemia.