Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

Luulin monta kertaa kohdanneeni. En usko enää omiin tunteisiini "oikeasta".

Miksi silloin luulit että olet kohdannut sen oikean?

(Kunnes sitten todellisuus myöhemmin iski rajusti vyön alle)

Vierailija kirjoitti:

Luulin monta kertaa kohdanneeni. En usko enää omiin tunteisiini "oikeasta".

Joo, seuraava oli aina parempi. Nykyisin kaikki on vaan samaa tasoa.

En usko "ainoaan oikeaan", mutta uskon siihen, että jotkut ihmiset sopivat erityisen hyvin toisilleen. Ainakin nämä asiat siihen kuuluvat:

- toista on helppo ymmärtää eli jutut ns. klikkaavat

- molemminpuolinen fyysinen ja henkinen vetovoima

- samankaltaiset arvot.

Hän tuoksui hyvältä, hänellä oli hyvä huumorintaju ja hän tuntui heti turvalliselta.

Meillä oli hirveän hauskaa ja mukavaa yhdessä. Muutettiin heti yhteen. Naurettiin paljon ja sitten otettiin molemmat lopputilit työpaikoista, myytiin asunto, että voitiin alkaa yrittäjiksi pienellä pääomalla. Nytkin on vielä hauskaa ja naurattaa, vaikka ollut syöpää ja vaikka mitä. Jokapäivä vaan vitsaillaan ja tehdään kepposia toiselle.

Kohtasin kerran, mutta sitten itse jänistin. Oli "minun tasoiseni", enkä uskaltanut lähteä leikkiin. Ei kenenkään kanssa ole ollut sellaista tunnetta, olin taivaissa.

Ei siitä sitten koskaan tullut mitään.

Hyvä kysymys. Ensitapaamisella tiesin välittömästi hänet nähdessäni, että hän on ulkonäöltään puoleensavetävä (emme olleet nähneet toisistamme edes kuvia, tai en ainakaan minä hänestä). Oli luontevaa välittömästi halata häntä ja uskoakseni tunne oli molemminpuolinen.

Se, että tiesimme olevamme toisillemme "ne oikeat" vei tietysti aikaa, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa puolin ja toisin puhuimme siitä, että olemme etsimässä loppuelämän elämänkumppania.

Yhdessäolo oli helppoa ja luontevaa alusta asti. Sovitut asiat pitivät eikä tarvinnut pelätä mitä kulman takaa tulee. Asioista ei tarvinnut kinata, kumpikin huomioi osansa ja päätettiin yhdessä.

En ole kohdannut sellaista.

Kerran luulin kohdanneeni, mutta ei siitä sitten tullutkaan mitään.

Tuli tunne jota kuvailisin sanoilla: nyt olen kotona.

Tuli heti olo että toinen hyväksyy juuri sellaisena kuin on.

Oli aitoa meininkiä puolin ja toisin. Teeskentely ja pelailu puuttui .

Siitä, että mulla oli ekaa kertaa turvallinen olo miehen kanssa. Rankan nuoruuden jälkeen suhteet ahdisti. Nykyinen mies sai mussa silloin jo alkuun aikaan turvallisuuden tunteen. Lisäks se oli vaan se fiilis. Luottamus, huumori ja yhteinen "sävel".

Oikea tuoksu.

Aina kun olen ihastunut täysillä on se se mies ollut minulle oikea. Monta oikeaa on löytynyt, mutta elämä vienyt sitten kuitenkin eri suuntiin myöhemmin.

Tuli vaan heti fiilis että tässä se on.

Edettiin aika nopsaa. Olin suunnitellusti raskaana 4 kuukauden jälkeen. Nyt kyllä kuulostaa hullulta mutta oli vaan tunne että oltaisi oltu pitkäänkin yhdessä.

Nyt ollaan oltu 12 vuotta yhdessä ja naimisissa. Toinen lapsikin tehtiin mutta ikäeroa tuli vähän enemmän. Kuopus nyt 3-vuotias.

Edelleen tunne että loppuelämän suhde on vaikka eihän tulevaisuudesta koskaan tiedä.

Mutta siis viihdytään kumpikin kotona perheen kanssa. Harvemmin missään käydään erikseen. Puuhataan kotona kaikkea. Katsellaan telkkaa, pelaillaan ja ollaan vaan. Ollaan molemmat mukavuudenhaluisia eli sekin varmaan pitää yhdessä kun ei huvita alkaa etsimään "parempaa" ja poistumaan mukavuusalueelta 😅

Aivan absurdi ajatus sellainen, että kohtaisin jonkun jonka kanssa olisi molemminpuoliset tunteet.

En ole kokenut molemminpuolista rakastumista.

Up

Tunne. Sen vain tietää että tuo on täydellinen pari mulle. Varmasti siinä on jotakin biologista taustalla, hyvin yhteensopivat geenit, terveet jälkeläiset ym.?

Kaikki oli helppoa ja eteni luontevasti. Kiinnostuminen, ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen. Ja ei, en kiinnostunut miehen lompakosta enkä statuksesta kun oltiin vasta 17 vuotiaita 😝