Että on vaikeaa järjestää kesälomat, kun on kouluikäisiä lapsia!
Lapset on tokalla, viidennellä ja seiskalla. Lapsilla on 11 viikkoa lomaa, meillä vanhemmilla se 4. Vaikka pidettäis koko lomat eri aikaan, jää kuitenkin 3 viikkoa, jolloin lapset on "heitteillä". Ja mitä lomaa se sit on, että joku on kuitenkin töissä ja loppuperhe istuu kotona ihmettelemässä?
Kommentit (33)
Mites mummot, kummit, serkut? Sukulaisten kesämökit?
Entä leirit tai muu kesätoiminta? Esim meidän tyttö on joka kesä ratsastusleirillä viikon silloin kun vanhemmat on töissä.
Se on kuule lapsille todellakin lomaa, että ne saa olla ilman vanhempia kotona.
Olen itse tehnyt niin että ottanut lomarahat vapaana (= 6 viikkoa), siihen miehen 4 viikkoa, niin saa alle kouluikäinen olla kotona mahdollisimman paljon kesällä. Meilläkin 7- ja 5-luokkalaiset ja voivat joutua kesällä hieman vahtimaankin tuota alle 4-vuotiasta palkkaa vasten.
Sulla on jo kuitenkin isot lapset.
Jos isommat sisarukset on fiksuja, tokaluokkalainen pärjää jo heidänkin kanssansa. Lisäksi löytyy erilaisia leirejä, laita pariksi viikoksi leirille, muutamaksi viikoksi valjastat isot sisarukset (korvausta vastaan!) lapsenvahdiksi. Näin pystytte pitämään pari viikkoa yhteistäkin lomaa!
See, problem solved!
Mitä järjestelemistä siinä on? Pidätte lomat silloin kun työnantaja määrää.
Nii-i. Miten me olemmekaan selvinneet hengissä lapsuuden kesistä?!?
jaa-a. miten me 70-luvun lapset ollaan edes vielä elossa kun ainakaan mun äidillä ei ollut kuin 3vk lomaa ja iskä oli kesät rakennuksilla eli ei lomaa ollenkaan!!
omat koululaiset on niiiiiiiiin lomafiiliksissä kun saavat nukkua pitkään, syödä voikkaria ja lösöö koko kämpän omien kunnes vanhemmat tulee töistä ja alkaa komentaa kotitöihin :)
Sukulaisten kesämökit.... just joo...kuka haluaa toisten kakarat riesakseen.
Kyllä me ton ikäsinä sisarusten kanssa oltiin yksin kotona kesälomalla kun vanhemmat oli päivät töissä. Jos jokin hätä tuli niin naapurista apua. Itseasiassa juuri tollaiset ikäerot meilläkin on. Kyllä se pikkuveli tuli vahdittua siinä sivussa :)
Eipä se juuri vaadi kuin suunnitelmallisuutta hieman. Jos vain voitte niin järjestäkää puolison kanssa lomat limittäin niin että olette esim. pari viikkoa yhtäaikaa lomalla. Tällöin koko perhe johonkin reissuun.
Lapsille jää lomaa ilman vanhempia tällä tavoin 5 viikkoa. Selvitä leirit ja muut tapahtumat, mieti onko sukulaisia, tuttavaperheitä jne joiden kanssa voisi sovitella aikatauluja ja lastenhoitoja. Jos mitään ei ole, sitten vaan katsomaan mitä lapset voisivat keskenään lomalla tehdä. Kaikkia päiviä ei tarvitse suunnitella, mutta kun kesäisin on kuitenkin monenlaista tapahtumaa, voit miettiä valmiiksi mihin voisivat yhdessä mennä ja mitä tehdä.
Voiko jompikumpi vanhemmista tehdä lyhyempää päivää tai mennä aiemmin töihin jotta pääsee aiemmin kotiin?
Ei ollenkaan vaikeaa, kun koululaisille on olemassa päiväleirejä. Meillä ollaan kesäkuun 3 ekaa viikkoa päiväleireillä, samaten elokuun viimeinen lomaviikko. Hyvin ehditään silti lomailemaan perheenäkin.
Miksi kaikki pitää niin helvetin itsestäänselvyytenä, että jokaisella perheellä on mummotukitkummitkaimatserkutseddättädit ja naapurin juopot turvaverkkona ja varsinkin halukkaina hoitamassa lapsia kesällä????
Newsflash for you, EIPÄ OLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja KYLLÄ, KYLLÄ KIEHAHTI!!!!!!
Olisitte tyytyväisiä, jos teillä on niin onnellinen tilanne, että molemmilla vanhemmilla on töitä. Kaikesta ihmiset jaksaa ongelmia keksiäkin!
Kyllä opettajana on mukavaa kun ei ole tuollaisiakaan ongelmia.
Onhan noita seurakunnan, koulun ja ties minkä tahon järjestämiä erityyppisiä kesäleirejä vaikka millä mitalla. Meilläkin muksut menee viikoksi yhdelle vaikka saisivat olla mummolassakin, mutta itse halusivat myös tuonne leirille.
Mieti miten hankalaa on kun on yksin (ei omasta tahdostaan) lasten kanssa..Te voitte sentään vähän jaksottaa lomia sen toisen vanhemman kanssa..
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:10"]
Nykyajan kersat on niin pöhelöitä että ei ne selviä. 7-8v pikkujätkä ei ole illalla enää hengissäkään kun ei ole opetettu käyttämään järkeään missään asiassa.
t. 3 älyvapaan äiti
[/quote]NO oisko ehkä pitänyt kasvattaa ja opettaa niitä mukuloita?!
[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 16:37"]
Kyllä opettajana on mukavaa kun ei ole tuollaisiakaan ongelmia.
[/quote]
Etenkin lapsettomana opettajana. :)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 12:22"]
Lapset on tokalla, viidennellä ja seiskalla. Lapsilla on 11 viikkoa lomaa, meillä vanhemmilla se 4. Vaikka pidettäis koko lomat eri aikaan, jää kuitenkin 3 viikkoa, jolloin lapset on "heitteillä". Ja mitä lomaa se sit on, että joku on kuitenkin töissä ja loppuperhe istuu kotona ihmettelemässä?
[/quote]Eikö ole olemassa kahta mummolaa? Laita leirille lapset. On myös leirejä vähävaraisille. Viides ja seiskaluokkalainen pärjää jo päivän yksinkin.
Voi, voi, kyllä teillä on vaikeaa.