Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?

Lahja on tehnyt tehtävänsä siinä vaiheessa, kun se on annettu ja saatu. Sen jälkeen sen voi laittaa kierrätykseen.

Ihmettelen myös noita "muistoesineitä" ja "perintötavaroita", joita täytyy säilyttää jälkipolvillekin, vaikkei niillä mitään tee, muuta kuin säilyttää. Mitä ihmettä nämä ovat?

Mummon tekemä ryijy - jos se ilahduttaa sinua seinällä, ok. Jos se pölystyy kaapissa, pois.

Isoisän pokaalit - sama juttu, ne ovat tehtävänsä täyttäneet siinä vaiheessa kun ne on saatu.

Joku vanha kahvikalusto - vie julmetusti tilaa. Siitä on nautittu ja sitä on toivoakseni käytettykin aikoinaan, mutta miksi säilyttää pelkän säilyttämisen vuoksi?

Perintöhopeat - jos käytät, kivoja. Jos et käytä, niin miksi säilyttää. Nämä ovat menneiden aikakausien juttuja, nykyään ei ole sellaisia koteja, joihin nämä sujuvasti mahtuisivat, eikä sellaisia tilaisuuksia, joissa näytä käyttäisi. Jos on, niin ok toki!

Aikansa kutakin. Vaikka Liisa-täti olisi hartaudella sitä asiaa x kerännyt, se on ilahduttanut Liisa-tätiä, meillä ei ole velvollisuutta sitä säilyttää. Ja muisto Liisa-tädistä säilyy kyllä mielessäni ilman muistoesinettäkin. Ne asiat, mitkä ovat oikeasti tärkeitä, kyllä muistaa.

Tavarat on vaan tavaroita. Äitini meinasi saada slaagin, kun olin viemässä kierrätyskeskukseen jotain mummoltani perittyä astiaa. Ihan kuin mummoni siinä kipossa eläisi.. Astiaa ei sitten viety kierrätykseen vaan vanhempieni kotiin, jossa kaapit pursuaa tavaraa.

Ja ap, noi Riedelin lasit. Toki niitä voi käyttää muuhunkin kuin viinin juomiseen. Mutta jos ette niitä käytä, miksi ihmeessä säilytätte? Yritä myydä, anna jollekin tai vie kierrätyskeskukseen tms. 

Mulla on tietty laatikko varattuna vaikka langoille ja kankaille, niihin on mahduttava. Jos tulee uutta, heitän vanhoja pois. Samaa yritän ylläpitää kirjahyllyssä, se on täynnä kirjoja, ja saa ollakin, mutta jos tulee uusia säilytettäviä, joitain vanhoista on laitettava pois. (Mulla ei siis ole vain kaikkein rakkaimmat säilössä, vaan vähän muutakin, kun kerran tilaa on. Mutta enempää ei ole, eli tulevaa pitää rajoittaa.)

Äitini tyhjensi sukulaisensa asuntoa, kun tämä muutti hoivakotiin loppuelämäkseen. Ainoa, mitä kukaan sukulainen sieltä halusi itselleen, oli yksi viherkasvi ja yksi avaamattomassa paketissa ollut pieni kodinkone. Hoivakotiin muuttajan muuttokuorma mahtui farmariautoon, loput vietiin kierrätyskeskukseen ja (suurin osa) jäteasemalle. Ja sitä tavaraa oli p a l j o n.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ainakin mielestäni huono neuvo, että pitäisi heittää pois kaikki mitä ei ole käytetty esim. vuoden aikana. Siihen voi olla niin monia syitä, ettei jotain tavaraa ole käytetty, eikä siitä aina voi päätellä, ettei sitä tulisi käytettyä myöhemminkään.

Miten joku ottaa aina nämä neuvot absoluuttisia totuuksina? Joskus neuvojana ja joskus neuvon kuulijana. Toki kaikessa voi käyttää omaa harkintaa. Olen kuullut tarinaa, että joku oli heittänyt talvitakit roskiin, kun oli käyttänyt 3kk ohjetta.

Eikö ole mitään maalaisjärjeä miettiä kuinka usein tavaraa käytetään ja onko käyttänyt sitä siinä aikaikkunassa? Tarkoitus näillä neuvoilla on herättellä ihmisiä, että monia tavaroita säilytetään vain varmuudeksi tai haluttaisiin olla jotenkin erilainen ihminen ja elää toisenlaista elämää.

Jos vaikka olet innokas hiihtäjä ja edellisenä talvena sinulla oli nilkka murtuneena, ei hiihtokamoja kannata myydä. Mutta jos viime talvena kokeilit hiihtoa kerran, etkä vieläkään tykännyt niin myy ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokaisella tavaralla pitää olla käyttöä, jos on valokuva-albumeita, mutta ei ikinä katso niitä kuvia, heitetään ne pois."

Tätä en itse kyllä ymmärrä, koska meillä on sadan vuoden ajalta kuvia reilustikin tallessa eikä niitä todellakaan katsella edes vuosittain, mutta ovat arvokkaita muistoja elämästä myös seuraaville sukupolville.

Jos kaikki hävitetään, niin tulevaisuudesta ei löydy muistoja entisestä ajasta ja vanhempana niitä arvostaa eri tavalla kuin nyt.

Jos edes sinä et halua niitä albumeita selata, niin miksi ihmeessä joku muu haluaisi niitä sinun sukulaisten kuvia katsella?

Itse perin kamalan kasan valokuvia, kymmeniä albumeita ja tuhottomasti irtokuvia. Otin jokaisesta albumista pari parasta kuvaa, jostain velvollisuuden tunnosta kävin myös ne jotka eivät olleet albumissa läpi. En tiennyt about ketään niistä ihmisistä, siellä ne vuodesta toiseen juhli synttäreitä ja jouluja. Niitäkään iltoja elämässä en saa ikinä takaisin. Olisin arvostanut, jos hän olisi itse karsinut ne kymmenet albumit siihen yhteen, jota voi olla mielenkiintoa joskus katsella.

Jos luulet, että jotakuta kiinnostaa ne 30 kuvaa jokaisesta elämäsi joulusta, laita ne muistitikulle, se ei sentään vie fyysistä tilaa.

Ne meidän 100 vuoden ajan kuvat ovat historiaa suvusta, niin säästetään ja säilytetään tässä talossa toivottavasti vielä toisetkin sata vuotta. Talokin on vanha sukutila, niin ehkä et osaa arvostaa samalla tavalla vanhaa kuin me.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokaisella tavaralla pitää olla käyttöä, jos on valokuva-albumeita, mutta ei ikinä katso niitä kuvia, heitetään ne pois."

Tätä en itse kyllä ymmärrä, koska meillä on sadan vuoden ajalta kuvia reilustikin tallessa eikä niitä todellakaan katsella edes vuosittain, mutta ovat arvokkaita muistoja elämästä myös seuraaville sukupolville.

Jos kaikki hävitetään, niin tulevaisuudesta ei löydy muistoja entisestä ajasta ja vanhempana niitä arvostaa eri tavalla kuin nyt.

Jos edes sinä et halua niitä albumeita selata, niin miksi ihmeessä joku muu haluaisi niitä sinun sukulaisten kuvia katsella?

Itse perin kamalan kasan valokuvia, kymmeniä albumeita ja tuhottomasti irtokuvia. Otin jokaisesta albumista pari parasta kuvaa, jostain velvollisuuden tunnosta kävin myös ne jotka eivät olleet albumissa läpi. En tiennyt about ketään niistä ihmisistä, siellä ne vuodesta toiseen juhli synttäreitä ja jouluja. Niitäkään iltoja elämässä en saa ikinä takaisin. Olisin arvostanut, jos hän olisi itse karsinut ne kymmenet albumit siihen yhteen, jota voi olla mielenkiintoa joskus katsella.

Jos luulet, että jotakuta kiinnostaa ne 30 kuvaa jokaisesta elämäsi joulusta, laita ne muistitikulle, se ei sentään vie fyysistä tilaa.

Ne meidän 100 vuoden ajan kuvat ovat historiaa suvusta, niin säästetään ja säilytetään tässä talossa toivottavasti vielä toisetkin sata vuotta. Talokin on vanha sukutila, niin ehkä et osaa arvostaa samalla tavalla vanhaa kuin me.

Ihan samanlainen mahdollisuus on, että ne sinunkin sadan vuoden sukukuvat joku heittää roskiin, kun sinusta aika jättää. Jos kuvat tuovat sinulle iloa ja niitä katselet, niin tietysti ne sinun kannattaa säästää.

Mutta jos ne aiheuttaisivat vain stressiä ja ahdistusta, niin ei säästäminen sen vuoksi, että ovat sadan vuoden sukukuvat ole kenellekään pakollista. Mitä jos niissä on kuvia väkivaltaisesta mummosta ja koskettelevasta enosta , pitääkö silti säästää?

1. Mietin jotain tavaraa, josta en raaskinut luopua vuosiin, ja miten iloinen olen ollut sen lähtemisestä. Esimerkiksi lapsuudessa seinällä ollut ruma ryijy, jota hillosin kellarissa vuosikymmenen, kun se oli "perintötavaraa".

2. Mietin poisantamista tavaran fyysisen painon mukaan. Lämmittää enemmän poistaa kotoa 12 kg puntti kuin nuppineularasia, erityisesti muutoissa. Joskus punnitsin poislähtevän ja katsoin kuukausittain yhteiskilomäärän, joka tulevista muutoista on poissa. Uusia ostaessa mietin myös onko tavaran säilytys ja huolto helppoa vai vaikeaa.

3. Muistoesineissä ja turhuuksissa auttaa tuo Konmarin ilon käsite. Joulukoristeet ja jopa aito kuusi on monelle turhuutta, mutta säilytän laatikkoa ilomielin, koska harvoista tavaroista saan yhtä paljon onnentunteita joka vuosi, vaikka ne tosiasiassa on krääsää.

Raivaaminen helpottuu ajan kanssa.

Itse olen raivannut asuntoa säännöllisesti vuosia ja joka vuosi opin jotain uutta itsestäni ja tavaroistani. Ajan kanssa opit tunnistamaan mitä oikeasti tarvitset ja mitä et. Kun esim. kolmatta kertaa pidät kädessä sitä kirjaa, jota et kolmen vuoden jälkeenkään ole lukenut, niin mietit todennäköisesti miksi olet säästänyt sen. Ensimmäisenä vuonna siitä luopuminen on tuntunut täysin mahdottomalta.

Ei kannata raivata tavaroita minimiin, ellei se oikeasti ole tavoitteesi. Itse pidän esim. siitä, että käyttöastioita on sen verran, ettei koko ajan tarvitse olla tiskaamassa, mutta astiat eivät kaapista kaadu päälle. Jokaisella on oma ”mukavuusasteensa” tavaroiden määrän suhteen.

Jos on energiaa pitää kirjaa niistä tavaroista, joista luovut, niin suosittelen! Sen avulla näet mitkä tavarat ja asiat todennäköisimmin päätyvät kiertoon. Sen avulla voi myös seurata omaa edistymistä.

Muistoesineistä voi ottaa valokuvan ennen poistamista.

Kun ostaa uuden tavaran, laittaa vanhan pois. Jos vanha on "käyttökelpoinen", kysyy itseltään miksi ostaisi uuden tavaran? Jos keksii syyn ostolle, laittaa sen käyttökelpoisen kiertoon.

Tähän sääntöön liittyy se, että osa tavaroista on selkeitä ja helppoja, osa hankalia. Ja ne oppii vain itsetuntemuksen kautta. Esim. olet minimalistisesti rajannut jokaiselle perheenjäsenelle 2 kpl petivaatteita ja sinun on helppo laittaa edellinen pois / ostaa uusi vasta kun vanha hajoaa. Mutta kun ostat uuden läppärin/hiiren/kivat korvikset/kynttilöitä, et laitakaan vanhaa tai vanhoja pois tai edes tarvitse tuotetta. Nurkissa ja kaapeissa lojuu kynttilöitä kymmenittäin, joistain et edes pidä. Korvikset nyt ovat niin halpoja ja pieniä. Joskus voi tarvita varahiirtä! Läppäri on rahanarvoinen, pitäisi tyhjätä tiedotkin jos aikoo myydä. Entä jos uusi hajoaa? Jne.

Pitää löytää se oma sokea piste ja olla suorastaan julma sitä kohtaan. Sojottaa taskulampulla sinne valoa ja hätistellä hämähäkinverkot sieltä nurkasta. Silloin helpottaa.

Sitten itselläni merkittävä juttu oli Fumio Sasakin kirja Goodbye Things. Sen avulla oivalsin, että minäkin kerään tavaraa kotiini, jotta tekisin vaikutuksen mahdollisesti muihin ihmisiin osoittamalla makuni mm. kirjojen ja elokuvien suhteen. Naurettavaa.

Toinen oivallus on se, että jos minä haluan ostaa paljettitopin ja ne rihkamakorvikset, voin ostaa ne ja käyttää niitä vaikka kotona ja se on ihan ok. Juju on etsiä se mitä itse haluaa, ja tehdä asioita itselleen ja olla itsekäs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokaisella tavaralla pitää olla käyttöä, jos on valokuva-albumeita, mutta ei ikinä katso niitä kuvia, heitetään ne pois."

Tätä en itse kyllä ymmärrä, koska meillä on sadan vuoden ajalta kuvia reilustikin tallessa eikä niitä todellakaan katsella edes vuosittain, mutta ovat arvokkaita muistoja elämästä myös seuraaville sukupolville.

Jos kaikki hävitetään, niin tulevaisuudesta ei löydy muistoja entisestä ajasta ja vanhempana niitä arvostaa eri tavalla kuin nyt.

Jos edes sinä et halua niitä albumeita selata, niin miksi ihmeessä joku muu haluaisi niitä sinun sukulaisten kuvia katsella?

Itse perin kamalan kasan valokuvia, kymmeniä albumeita ja tuhottomasti irtokuvia. Otin jokaisesta albumista pari parasta kuvaa, jostain velvollisuuden tunnosta kävin myös ne jotka eivät olleet albumissa läpi. En tiennyt about ketään niistä ihmisistä, siellä ne vuodesta toiseen juhli synttäreitä ja jouluja. Niitäkään iltoja elämässä en saa ikinä takaisin. Olisin arvostanut, jos hän olisi itse karsinut ne kymmenet albumit siihen yhteen, jota voi olla mielenkiintoa joskus katsella.

Jos luulet, että jotakuta kiinnostaa ne 30 kuvaa jokaisesta elämäsi joulusta, laita ne muistitikulle, se ei sentään vie fyysistä tilaa.

Ne meidän 100 vuoden ajan kuvat ovat historiaa suvusta, niin säästetään ja säilytetään tässä talossa toivottavasti vielä toisetkin sata vuotta. Talokin on vanha sukutila, niin ehkä et osaa arvostaa samalla tavalla vanhaa kuin me.

Ihan samanlainen mahdollisuus on, että ne sinunkin sadan vuoden sukukuvat joku heittää roskiin, kun sinusta aika jättää. Jos kuvat tuovat sinulle iloa ja niitä katselet, niin tietysti ne sinun kannattaa säästää.

Mutta jos ne aiheuttaisivat vain stressiä ja ahdistusta, niin ei säästäminen sen vuoksi, että ovat sadan vuoden sukukuvat ole kenellekään pakollista. Mitä jos niissä on kuvia väkivaltaisesta mummosta ja koskettelevasta enosta , pitääkö silti säästää?

Omat lapseni tuskin heittävät, koska ymmärtävät miksi jotain on hyvä arvostaa.

Ehkä se syy miksi niitä säilötään löytyy siitä ettei suvussa ole mainitsemiasi pervoja kuvattuna, niin niitä on mukava esitellä tulevillekin polville.

Nuo viinilasit, tee muutamasta vaikka joku kiva kynttilä/led-tuikku kokonaisuus, ohjeita löytyy netistä. Tai osta vesihelmiä ja istuta kukka. Tai jätä vaikka 6 kpl kaappiin ja loput pois.

Voiko noista muistoesineitä tehdä vaikka taulun? Olen nähnyt todella kauniita asetelmia syviin kehyksiin.

Minulla on karsimiseen auttanut että aina samat tavarat on samassa paikassa. Eli esim lasten pipot ja hanskat, ne käydään läpi joka syksy ja kevät, lapsi kokeilee ja tarkistetaan kunto. Tai kausivalot, yhdessä laatikossa ja sen käyn läpi joka kerta kun laitan valoja sinne takaisin. Helpottaa tavaran hallitsemista todella paljon.

Säilytettävät ja mutta ei käytössä olevat tavarat (cd-levyt yms mistä ei ole edes tarkoitus luopua) on pakattu pinottaviin laatikoihin varastoon (ylimääräinen huone).

Yritä olla maltillinen. Tavara karsiutuu ajan myötä, vaikka olisit juuri karsinut laatikon, puolen vuoden päästä löydät siitä lisää karsittavaa, sama toistuu.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen uusi tavara jonka ostan on valmistuksessa kuluttanut materiaaleja/energiaa ja saatuttanut.

Pidä tavaroista huolta ja käytä ne loppuun, myös autot ja puhelimet jne.

Kyllä puhelin ja auto kannattaa usein vaihtaa ennenkuin ne on täysin finaalissa. Vanhan auton pitäminen tulee kalliiksi, vaihtaminen voi olla taloudellisesti kannattavaa. Myöskin puhelimen kanssa niin, että kun alkaa olla vikaa esim. akku ei kestä eikä sitä saa uusittua, niin uutta kehiin. Muuten käyttö on niin vmäistä että se vaikeuttaa elämää liikaa. Vanhan puhelimen voi myydä tai antaa vanhasta elektroniikasta uutta rakentelevalle, jättää varapuhelimeksi tai pistää keräykseen.

Paras oivallukseni: kaikkea esineitä ei tarvitse omistaa.

Jos tarvitsen tyyliin vaikka akkuporakonetta, niin pyydän lainaan yhdeksi päiväksi veljeltä, tai kahviastiasto juhliin kaverilta, jolla tiedän olevan setti.

Vierailija kirjoitti:

Tykkäsin siitä vinkistä että vuoden alussa kääntää kaikki vaatteensa nurinperin. Kun sitä on käytetty, se palautuu kaappiin/laatikkoon oikein päin. Sitten siitä vuoden päästä heität kaikki mitä et ole vuoden aikana käyttänyt kiertoon.

No ei tämä päde esim kauniiseen ja laadukkaaseen juhlapaitaan. En päässyt koronan takia esim yhtä juhlapaitaa käyttämään kertaakaan, joten se olisi pitänyt 31.12. heittää roskiin, kallis paita. Se on lisäksi melkein ainoa juhlapaitani, koska olen muut karsinut.

Vierailija kirjoitti:

Kun tavarat karsii minimiin, eipä jää tosiaan lapsille ja tuleville sukupolville mitään muistoja eikä tavaraperintöjä. Säälittävää sekin.

Mielipideasioita, mutta perintötavarat ovat minusta vähän menneen talven lumia.

Itsellä samaa ongelmaa ja tässä joitain omia oivalluksia ja keinoja jotka ovat auttaneet:

- Ammattijärjestäjä: sain joululahjaksi joitain vuosia sitten sukulaiselta ammattijärjestäjän käymään. Istuimme yhdessä kotona jotain 4h ja kävimme läpi kaappeja. Oli todella hyödyllistä saada toisen ihmisen asiallinen näkökulma joihinkin juttuihin, sillä hänellä oli paljon kokemusta siivouksesta ja järjestämisestä. Tämä toki maksaa, mutta on suuri apu mikäli hinta ei ole ongelma (oliko nyt 150e yksi iltapäivä)

- Harvoin käytetyistä esineistä luopuminen: en tarvitse enää kymmenittäin kahvilusikoita kaappiin (tai kertakäyttöastioita) kun keksin että saan ostettua viereisestä kierrätyskeskuksesta uudet aina jokaisiin juhliin parilla eurolla (eriparisia jutskia max 10 senttiä kpl). Sitten pistän tiskikoneeseen ja palautan, eikä tarvitse hillota vuodesta toiseen kaapissa. Samaa periaatetta voi käyttää vaikka kuohuviinilaseihin/retkimukeihin/boolimaljoihin/jne, joita myös ovat kirpparit pullollaan. Ajattelen tätä toimintaa vuokrauksena, mutta summa on ihan nimellinen verrattuna virallisempiin juhlapalveluihin.

- Samanlaisten tavaroiden kerääminen yhteen: kun kasassa on vaikka 7 paria juhlakenkiä niin on helpompi luopua niistä vähiten kivoista. Sama pätee vaikka kirjasarjoihin, astioihin, koruihin, jne.

- Ajattelumalli "kuinka helposti tämä on korvattavissa": eli jos harkitsen vaikka talvitakista luopumista, mietin kuinka helposti löydän vastaavan tarpeeseen. Talvitakin korvaaminen voi ollakin hankalaa, mutta esimerkiksi villahousujen/viltin/virkkuukoukkujen/työkalujen/jne korvaaminen ei ole. Myös rahallista menetystä kannattaa miettiä, eli jos vaikka puhallettava kumipatja on aina tiellä varastossa eikä sitä käytä joka vuosi niin voi miettiä että uuden saa tarvittaessa X eurolla -> haluanko säästää tuon summan pitämällä tavaraa varastossani vuosikausia?

Äitini ja isäni on järkyttäviä hamstraajia. Rahaa kyllä olisi, mutta... Esim. sanomalehtiä ei voi heittää heti pois - isä lukee ne vielä uudelleen jos sieltä pitää ottaa joitain artikkeleita talteen. Sen jälkeen ne voi vasta heittää pois. Äiti selaa tarjouksia - "Oletko katsonut mitä tarjouksia Tokmannilla on?" No enpä ole katsonut, koska mitään en tarvitse - ostan sitten, jos tarvitsen. Kai siinä joo säästäisi jos ostaisi aina tarjouksesta, mutta kun siinä tulisi kumminkin ostettua jotain, mitä ei oikeasti tarvitse.

Ja tosiaan, mitään eivät vanhempani voi koskaan heittää pois. Kaikki mene varastoon. Asuvat maalla, joten tilaa harmillisesti riittää. Sitten toisaalta taas käytetään puhkikuluneita vaatteita.