Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?

Jos ostan uuden vaatteen niin samantien lähtee vaatekaapista poistoon jotain. Joitain vaatteita jemmaan esimerkiksi syyskuun alussa varastoon ja keväällä arvioin, että olenko kaivannut niistä yhtäkään. Ellen, vaate lähtee keräykseen.

Astioita ja vuodevaatteita olen karsinut antamalla niitä tarvitseville. Reikäiset tai hiutuneet lakanat ja pyyhkeet kelpaavat muun muassa autoja ja koneita korjaavalle autotallikäyttöön.

Kevätsiivoukseen kuuluu kirjahyllyjen perusteellinen siivous ja samalla sitten poistan sellaisia kirjoja, joita en halua enää säilyttää. Osan vien kirjaston tai työpaikan "saa ottaa" -kärryyn.

Ei siis mitään uutta, mutta sellainen ajattelu on auttanut, että mieti tarvitsetko tosiaan tätä tavaraa/esinettä/vaatetta. Kaikella pitää olla käyttöä ellei nyt sitten oteta lukuun maalauksia tai joitain koriste-esineitä, joihin liittyy muistoja.

Erittäin tehokkaita oppitunteja on saanut tyhjentäessään lähiomaisen kotia tämän kuoleman jälkeen.

Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?

Erilliset asunnot naisen kanssa.

Naisen tarpeellinen tavara on minulle mitä turhinta paskaa, ja toisinpäin. Turhaa stressiä.

Olen saanut karsittua tavaroita pysyvästi miettimällä, onko tämä esine olemassa todellisia tarpeita vai mielikuviani varten. Mielikuvien ruokkiminen ostamisella on yllättävän yleistä. Sellaisen toiminnan karsiminen tekee paitsi arjesta, myös omasta psyykestä toimivamman.

Jos jotain tavaraa ei tarvitse ja sen pois heittämistä miettiessä tulee mieleen ajatuksia kuten "tämä olisi niin kiva sitten, jos siskon lapset joskus tulevat käymään" tai "pitäisikö tämä säilyttää siltä varalta, että jonain päivänä haluan tehdä käsitöitä", vertaan niitä todellisuuteen ja omaan identiteettiini. Siskon lapsien kanssa on tekemistä riittänyt ilman jotain tiettyä lastenleluakin. Käsitöitä vihaan, ja olen hankkinut tarvikkeita jonkun minulle opetetun mallin vuoksi. Ihanaa vapautua turhista mielikuvista!

Turha säästellä lasten poismuuttoa varten tavaraa. Nykynuoret haluavat esim. Ikeasta kivoja astioita, jotka eivät maksakaan juuri mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kun tavarat karsii minimiin, eipä jää tosiaan lapsille ja tuleville sukupolville mitään muistoja eikä tavaraperintöjä. Säälittävää sekin.

Ei ole lapsia, joten eipä ole tätäkään ongelmaa 😉.

Ensin pitää tajuta itsestään se, että miksi sitä tavaraa tulee rohmuttua. Ihmisillä on eri syitä: ahneus, pelko, näyttämisen halu, ostelupakkomielle, tylsyys, lohduttautuminen, huonomuistisuus...

sitten kun tietää, miksi ostaa, tietää myös miten päästä siitä eroon. 

Itelläni oli tapana ostaa "varmuuden vuoksi", ikään kuin pahan päivän varalle, esim. tuplaversioita työkaluista, astioista jne. 

Kun tajusin, että ei ole mitään tilannetta, missä oikeasti tulen tarvimaan kymmentä kuorimaveistä ja viittä vasaraa, sain ostelun loppumaan. 

Jokaisen pitää miettiä omalta kohdaltaan.

Mä en tule ikinä laihduttamaan sitä viittä kiloa, minkä jälkeen osa vaatteista näyttäisi hyvältä. Sellaiset laitoin kaikki kierrätykseen ja vaatteista lähtikin noin neljäsosa. ☺

Avioero, akka haluaa viedä kaiken.

Itselläni tulevaisuuden haaveena ulkomaille muutto, enkä halua liikaa tavaraa mukaani. En halua olla emotionaalisesti sitoutunut tavaroihin. Minulla on toki jokunen esine/kirja, jolla on suuri tunnearvo. 

Pari vuotta sitten heitin tavaraa menemään urakalla, kun kämppääni oli pesiytynyt luteita. Jostain syystä tunsin tavarat jotenkin "saastuneeksi". Mikä lie psykologinen reaktio se sitten oli, en tiedä. 

Ajattelen myös, että fyysinen omaisuus voi kertaheitolla tuhoutua, joten miksi panostaa siihen? Jatkossa pyrin ostamaan vain tarpeellisen ja harkitsen kaksi kertaa ennen ostamista. Aion uusia monia tarpeellisia tavaroita, sillä joskus vain elämän on mentävä eteen päin. Mutta vain tarpeellisia, mitään turhuuksia en aio ostaa. Kannattaa oikeasti miettiä, onko tavaralle käyttöä.

Ap vastaa kysymyksiin: tässä koonti, toivottavasti muistan vastata kaikkiin. Olen päälle 30v. Kahden pienen lapsen (3 ja 5v.) äiti, naimisissa. Eli en asu yksin ja asumme rivarissa, missä maailman surkeimmat säilytystilat, näin jälkiviisaana voin todeta...

Jotenkin vain lähes kaiken kanssa mietin säilytyspaikkaa tms, ei vain edes lähtökohtaisesti tule asioista luopuminen ”luonnostaan” mieleen.. Olen kuulemma ollut pienestä asti samanlainen, äitini tuskaillut aina asian kanssa.. nyt sitten olen luopunut myymällä/lahjoittamalla/heittämällä roskiin jne. Valehtelematta 70% omaisuudestani, mutta SIlTI tämä on jotenkin hankalaa.. ei vain naksahda päässä asiat kunnolla niin että osaisin hyvillä mielin luopua asioista.. uusien tulo on aika pitkälti pysähtynyt, tosin poislukien lasten tavarat kun kuitenkin koko ajan vaihtuu vaatekoko/kenkäkoko you name it..

Kaikki astiat on esimerkiksi käytössä, samoin pannut, kattilat.. Meikkejä ja vastaavia mulla on vain ne mitä käytän, samoin hygieniatuotteita, siivouspesuaineita.. vaatteita on varmaan aika paljon mutta toisaalta lasten kanssa tarvitsee kunnon ulkoiluvaatteita eri säille, kotioloihin on omansa, töissä pitää olla hyvin pukeutunut, harrastusvaatteet.. lapsilla vaatteita ei ole mitenkään turhan paljon, mahtuvat hyvin kaappiin ja kiertävät selkeästi eli ei ongelmaa..

Mutta sitten nämä ihan ihme tavarat.. Hyvänä esimerkkinä olen saanut parikymmentä Riedelin viinilasia.. en mitenkään pysty luopumaan niistä vaikka meillä ei edes juoda viiniä... älytöntä.. tiedän. Ainoana lapsena mulla on myös sellaista perintökamaa mikä on vain pakko säästää. Niitä ei ole edes tarkoitettu mulle lopullisesti vaan mun kuuluu antaa ne lapsilleni ja heidän eteenpäin.... Tällaisten takia yritän sitten minimoida kaiken muun extran mutta tökkii vaan jotenkin tosi pahasti. Muistoesineet on ihan mahdottomia, ja ne on varmaan mun pahin kompastuskivi.. Ja ne on ne mitkä oikeastaan ovat enää edes ”turhana” jäljellä. Enkä todella kaikkea ole siis hävittämässä, mutta jotenkin kun tietää tai on kuullut tarinat tavaroiden takana, niistä luopuminen on todella vaikeaa.

työntää viittä vaille rikkinäiset rojut ja roinat jollekin "vähän pöljälle" tuttavalle noin niinkuin apuna ja tukena

..jahka ensin on orjuuttanut vähintään puoli päivää likasissa tai raskaissa talkoissa

😈

Niistä viinilaseista voi juoda muitakin juomia, vaikka juhlapäivinä jos ei arkena viitsi.

Tuo on ainakin mielestäni huono neuvo, että pitäisi heittää pois kaikki mitä ei ole käytetty esim. vuoden aikana. Siihen voi olla niin monia syitä, ettei jotain tavaraa ole käytetty, eikä siitä aina voi päätellä, ettei sitä tulisi käytettyä myöhemminkään.

Jos konmarittaisin koko omaisuuteni jäisin tienvarteen seisomaan lemmikin ja kahvinkeittimen kanssa. En siis konmarita mutta pyrin pitämään tavarapaljoutta kurissa olla hommaamatta tarpeetonta roinaa nurkkiin.

Olen oppinut sen, että jos jostakin tarpeettomasta tavarasta luopuminen tuntuu todella vaikealta, ei siitä kannata luopua. Kerran heitin pois erään vaatteen, josta tykkäsin paljon mutta joka ei sopinut yhteen minkään muun vaatteen kanssa, ja myöhemmin alkoi kaduttaa niin paljon, että oli pakko tehdä uusi samanlainen vaate tilalle. Olisin päässyt paljon helpommalla, jos olisin vain pitänyt alkuperäisen.

Vierailija kirjoitti:

Tykkäsin siitä vinkistä että vuoden alussa kääntää kaikki vaatteensa nurinperin. Kun sitä on käytetty, se palautuu kaappiin/laatikkoon oikein päin. Sitten siitä vuoden päästä heität kaikki mitä et ole vuoden aikana käyttänyt kiertoon.

"Missäs se mun hautajaismekko olikaan? Ai niin, heitin pois."

"Mihin se paksu untuvatakki on joutunut? Ai niin, viime talvena ei ollut pakkasta."

"Onko kukaan nähnyt sitä sinistä hellemekkoa? Ai niin..."

Vein ja vien Hopen keräykseen. Menee suoraan tarvitsijoille. Ottavat kaikkea.

Ei välikäsiä eikä myyntiä. Suoraan avun tarvitsijoille.

Siiyä mulle tulee hyvä mieli.

Sukulaisille ja jos tiedän jonkun tarvitsevan olen kans antanut.

Se ettei tavara tästä maailmasta lopu. Jos heität jotain pois, aivan taatusti löydät samanlaisen jos jostain syystä kaduttaa.

Paras oivallus on ollut se että en todellakaan kaipaa mitään mistä olen luopunut. Karsiessa aina epäilee jonkin hävittämistä. Sitten kun siitä on luopunut ja monesta muusta ja jälkeenpäin miettii mistä on luopunut, ei yleensä tulee yhtään tavaraa mieleen.

Ostaisinko nyt tämän tavaran? Jos vastaan kieltävästi, luovun siitä.