Lue keskustelun säännöt.
Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?
Eli mikä oivallus on auttanut sinua eniten kun olet karsinut tavaroita? Olen siis toki lukenut konmarit ja muut alan tuoreet teokset ja seuraan aiheeseen liittyviä instatilejä jne, mutta haluaisin kuulla minkä asian ymmärtäminen on auttanut juuri sinua eniten?
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ainakin mielestäni huono neuvo, että pitäisi heittää pois kaikki mitä ei ole käytetty esim. vuoden aikana. Siihen voi olla niin monia syitä, ettei jotain tavaraa ole käytetty, eikä siitä aina voi päätellä, ettei sitä tulisi käytettyä myöhemminkään.
Miten joku ottaa aina nämä neuvot absoluuttisia totuuksina? Joskus neuvojana ja joskus neuvon kuulijana. Toki kaikessa voi käyttää omaa harkintaa. Olen kuullut tarinaa, että joku oli heittänyt talvitakit roskiin, kun oli käyttänyt 3kk ohjetta.
Eikö ole mitään maalaisjärjeä miettiä kuinka usein tavaraa käytetään ja onko käyttänyt sitä siinä aikaikkunassa? Tarkoitus näillä neuvoilla on herättellä ihmisiä, että monia tavaroita säilytetään vain varmuudeksi tai haluttaisiin olla jotenkin erilainen ihminen ja elää toisenlaista elämää.
Jos vaikka olet innokas hiihtäjä ja edellisenä talvena sinulla oli nilkka murtuneena, ei hiihtokamoja kannata myydä. Mutta jos viime talvena kokeilit hiihtoa kerran, etkä vieläkään tykännyt niin myy ne.
Asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Ongelman muodostavat tavarat, joita saattaa tarvita. Aina ei ole tilanteita joissa tilanteet ovat kärjistyneenä "en hiihdä ikinä - hiihdän heti jos jonain vuonna tulee lunta" -tyyliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen uusi tavara jonka ostan on valmistuksessa kuluttanut materiaaleja/energiaa ja saatuttanut.
Pidä tavaroista huolta ja käytä ne loppuun, myös autot ja puhelimet jne.
Kyllä puhelin ja auto kannattaa usein vaihtaa ennenkuin ne on täysin finaalissa. Vanhan auton pitäminen tulee kalliiksi, vaihtaminen voi olla taloudellisesti kannattavaa. Myöskin puhelimen kanssa niin, että kun alkaa olla vikaa esim. akku ei kestä eikä sitä saa uusittua, niin uutta kehiin. Muuten käyttö on niin vmäistä että se vaikeuttaa elämää liikaa. Vanhan puhelimen voi myydä tai antaa vanhasta elektroniikasta uutta rakentelevalle, jättää varapuhelimeksi tai pistää keräykseen.
Tämä on totta! Meillä oli vanha, hyvä pölynimuri. Oli kallis aikoinaan, ja kestikin hyvin. No nyt se meni syksyllä rikki ja ostimme uuden.
Ja voi kuinka kevyt tuo uusi imuri onkaan! Imuroiminen tuolla on niin paljon helpompaa. Joskus tavarat vaan kannattaa uusia, asiat kehittyvät, uudet ovat kätevämpiä ja helpompia käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisella tavaralla pitää olla käyttöä, jos on valokuva-albumeita, mutta ei ikinä katso niitä kuvia, heitetään ne pois."
Tätä en itse kyllä ymmärrä, koska meillä on sadan vuoden ajalta kuvia reilustikin tallessa eikä niitä todellakaan katsella edes vuosittain, mutta ovat arvokkaita muistoja elämästä myös seuraaville sukupolville.
Jos kaikki hävitetään, niin tulevaisuudesta ei löydy muistoja entisestä ajasta ja vanhempana niitä arvostaa eri tavalla kuin nyt.Jos edes sinä et halua niitä albumeita selata, niin miksi ihmeessä joku muu haluaisi niitä sinun sukulaisten kuvia katsella?
Itse perin kamalan kasan valokuvia, kymmeniä albumeita ja tuhottomasti irtokuvia. Otin jokaisesta albumista pari parasta kuvaa, jostain velvollisuuden tunnosta kävin myös ne jotka eivät olleet albumissa läpi. En tiennyt about ketään niistä ihmisistä, siellä ne vuodesta toiseen juhli synttäreitä ja jouluja. Niitäkään iltoja elämässä en saa ikinä takaisin. Olisin arvostanut, jos hän olisi itse karsinut ne kymmenet albumit siihen yhteen, jota voi olla mielenkiintoa joskus katsella.
Jos luulet, että jotakuta kiinnostaa ne 30 kuvaa jokaisesta elämäsi joulusta, laita ne muistitikulle, se ei sentään vie fyysistä tilaa.
Ne meidän 100 vuoden ajan kuvat ovat historiaa suvusta, niin säästetään ja säilytetään tässä talossa toivottavasti vielä toisetkin sata vuotta. Talokin on vanha sukutila, niin ehkä et osaa arvostaa samalla tavalla vanhaa kuin me.
Ihan samanlainen mahdollisuus on, että ne sinunkin sadan vuoden sukukuvat joku heittää roskiin, kun sinusta aika jättää. Jos kuvat tuovat sinulle iloa ja niitä katselet, niin tietysti ne sinun kannattaa säästää.
Mutta jos ne aiheuttaisivat vain stressiä ja ahdistusta, niin ei säästäminen sen vuoksi, että ovat sadan vuoden sukukuvat ole kenellekään pakollista. Mitä jos niissä on kuvia väkivaltaisesta mummosta ja koskettelevasta enosta , pitääkö silti säästää?
Omat lapseni tuskin heittävät, koska ymmärtävät miksi jotain on hyvä arvostaa.
Eivätköhän kaikki vanhemmat halua ajatella tällä tavoin lapsistaan, mutta todellisuus voi olla jotain muuta, ja ne valokuvat lentävät roskiin seuraavassa muutossa.
Vierailija kirjoitti:
Äitini ja isäni on järkyttäviä hamstraajia. Rahaa kyllä olisi, mutta... Esim. sanomalehtiä ei voi heittää heti pois - isä lukee ne vielä uudelleen jos sieltä pitää ottaa joitain artikkeleita talteen. Sen jälkeen ne voi vasta heittää pois. Äiti selaa tarjouksia - "Oletko katsonut mitä tarjouksia Tokmannilla on?" No enpä ole katsonut, koska mitään en tarvitse - ostan sitten, jos tarvitsen. Kai siinä joo säästäisi jos ostaisi aina tarjouksesta, mutta kun siinä tulisi kumminkin ostettua jotain, mitä ei oikeasti tarvitse.
Ja tosiaan, mitään eivät vanhempani voi koskaan heittää pois. Kaikki mene varastoon. Asuvat maalla, joten tilaa harmillisesti riittää. Sitten toisaalta taas käytetään puhkikuluneita vaatteita.
Paras ajattelutapa ostamiseen taitaa olla, että ensin tulee tarve, sitten siihen säästetään ja sitten aletaan tutkia tarjouksia. Sen jälkeen vasta ostetaan, kun asia on tutkittu ja joku valituista vaihtoehdoista on tarpeeksi hyvässä tarjouksessa.
Tuota rikkinäisten käyttöä en ymmärrä yhtään. Ymmärrän, että vuosien saatossa saattaa kertyä tavaraa, eikä siitä pysty luopumaan, mutta miten ei edes niistä rikkinäisistä? Omalla mummolla oli samaa vikaa. Esimerkkinä paistolasta, aivan haljennut ja kulunut puhki. Käytännön ihmisinä usein sitten jouluna ja syntymäpäivänä annettiin hänelle keittiövälineitä, kuten paistolasta. Kuolinpesästä löytyi keittiöstä sitten se rikkinäinen, mitä käytetiin, muutama muu rikkinäinen ja monta ehjää paistolastaa. Ja näin siis monen tavaran kanssa. Olisin ymmärtänyt sen että on yksi käytetty ja kuusi käyttämätöntä, mutta että niitä rikkinäisiä oli monia.
Minulla on tapana ostaa Kontista esimerkiksi palapeli, jonka kokoan pari kertaa ja vien uudestaan kierrätykseen. Ihanaa kun ei tarvitse omistaa, vaan maksamani summa on ikään kuin vuokra, kuten joku aiempi kirjoittaja kertoi juhla-astioihin liittyen.
Itselläni lisäksi karsimisessa madaltaa kynnystä se, että jos minua mietityttää ”tarvitsenkohan tätä vielä joskus”, niin aika matalalla kynnyksellä laitan tavaran pois ja mietin että JOS tulisin tällaista tarvitsemaan, niin sitten ostan uuden. Eipä montaa kertaa ole tarvinnut ostaa uutta tilalle.
Kannattaa myös ottaa kokeiluun tällainen ajattelutapa: jokainen neliö kodissasi maksaa joka hetki. Otetaan esimerkiksi jättipehmonalle, joka istuu lastenhuoneen nurkassa koristeena. Nalle on nyt tässä tapauksessa todella jättimäinen, jotta esimerkki on helpompi esittää, eli se vie lattiapinta-alaa yhden neliön. Siitä voi sitten kukin laskea minkä hintaiseksi nallen olemassaolo maksaa kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on auttanut tässä ketjussa jo mainittujen asioiden lisäksi sen ymmärtäminen, että joku päivä minä vääjäämättä kuolen ja se tarkoittaa sitä, että joku läheiseni joutuu käymään kaikki minun tavarani läpi ja heittämään niistä 99 % pois koska niistä ei ole hyötyä tai iloa kenellekään. Läheisen kuolema on hirveä stressi muutenkin, ja jos sen yhteydessä joutuu tyhjentämään ja heittämään pois älyttömän määrän turhaa tavaraa, prosessista tulee entistä raskaampi. Pitämällä tavaramääräni kurissa eläessäni en vieritä ongelmaa kenenkään toisen niskaan. Toivon suuresti, että omat vanhempani hoksaavat myös ajatella tätä asiaa...
Pyrin siihen, etten osta tai säilytä mitään, mitä en aivan oikeasti tarvitse. Myös sen oivaltaminen, ettei minulla ole mitään velvollisuutta säilyttää esimerkiksi lahjaksi joskus ajat sitten saatuja epämieluisia tavaroita, vaan niistäkin tavaroista on paljon enemmän hyötyä kun laitan ne kiertoon, on auttanut paljon. Ja ennen kaikkea shoppailun vähentäminen: ostan vain ja ainoastaan tarpeeseen, en siksi kun "sain halvalla" tai "saatan ehkä joskus tarvita tätä" jne.
Kysyn aikuiselta 30+ lapseltani "haluatko tämän perinnöksi" itse perinnöksi saamistani tavarasta. Vastaus on yleensä ei, mutta en voi luopua vanhempieni kihlajaislahjaksi saamista liemikupeista tai mummin pöytähopeista, vaikken niitä käytäkään.
Itse ostamistani tavaroista luopuminen on helppoa, jos ostan yhden, minkä oikeasti tarvitsen, hankkiudun eroon kahdesta tarpeettomasta. Muutaman vuoden kuluttua kodissani on vain tarpeellista + perintötavaroita, joilla tunnearvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä karsin muuttaessa ihan kaikki turhat tavarat pois, ja niitä oli paljon.
Oli ihana muuttaa uuteen kotiin kun ei ollut hullua tavarapaljoutta.
Pikkuhiljaa sitten taas rupesi tavaraa kertymään.
Jostain sain/luin vinkin että, aina kun ostaa jonkun uuden tavaran niin laittaa yhden vanhan tavaran kiertoon.
Mulla tää on toiminut!
Jotenkin ei tuu edes ostettua uutta eikä vanhaakaan niin paljon, koska jo kaupassa mietin mistä luovun jos tämän nyt ostan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa aiheeseen liittyvä oivallus on, ettei hamstraa tavaraa, jota on jo ennestään riittävästi kotona.
Nimenomaan tämä!
Älä osta mitään kotiin, jos siellä on jo paljon tavaraa.
Mieti joka ostoksen kohdalla, tarvitsenko tätä oikeasti?
Itse en enää osta esim. rikkoutuneen kodinkoneen tilalle uutta, vaan mietin, voinko elää ilman kyseistä konetta.
Jos haluan jotain kivaa piristystä kotiin, ostan leikkokukkia. Laitan sen 5-10 euroa, jonka joku toinen tuhlaisi kaljaan, kukkiin. Piristävät/arjen luksusta, muttei niistä jää kuin kompostiin heitettävää...
Tietysti kukat on parempi valinta kuin kestävämpi lisätavara kotiin. Toisaalta karsimisen näkökulmasta se kalja olisi vielä parempi valinta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisella tavaralla pitää olla käyttöä, jos on valokuva-albumeita, mutta ei ikinä katso niitä kuvia, heitetään ne pois."
Tätä en itse kyllä ymmärrä, koska meillä on sadan vuoden ajalta kuvia reilustikin tallessa eikä niitä todellakaan katsella edes vuosittain, mutta ovat arvokkaita muistoja elämästä myös seuraaville sukupolville.
Jos kaikki hävitetään, niin tulevaisuudesta ei löydy muistoja entisestä ajasta ja vanhempana niitä arvostaa eri tavalla kuin nyt.Jos edes sinä et halua niitä albumeita selata, niin miksi ihmeessä joku muu haluaisi niitä sinun sukulaisten kuvia katsella?
Itse perin kamalan kasan valokuvia, kymmeniä albumeita ja tuhottomasti irtokuvia. Otin jokaisesta albumista pari parasta kuvaa, jostain velvollisuuden tunnosta kävin myös ne jotka eivät olleet albumissa läpi. En tiennyt about ketään niistä ihmisistä, siellä ne vuodesta toiseen juhli synttäreitä ja jouluja. Niitäkään iltoja elämässä en saa ikinä takaisin. Olisin arvostanut, jos hän olisi itse karsinut ne kymmenet albumit siihen yhteen, jota voi olla mielenkiintoa joskus katsella.
Jos luulet, että jotakuta kiinnostaa ne 30 kuvaa jokaisesta elämäsi joulusta, laita ne muistitikulle, se ei sentään vie fyysistä tilaa.
Ne meidän 100 vuoden ajan kuvat ovat historiaa suvusta, niin säästetään ja säilytetään tässä talossa toivottavasti vielä toisetkin sata vuotta. Talokin on vanha sukutila, niin ehkä et osaa arvostaa samalla tavalla vanhaa kuin me.
Ihan samanlainen mahdollisuus on, että ne sinunkin sadan vuoden sukukuvat joku heittää roskiin, kun sinusta aika jättää. Jos kuvat tuovat sinulle iloa ja niitä katselet, niin tietysti ne sinun kannattaa säästää.
Mutta jos ne aiheuttaisivat vain stressiä ja ahdistusta, niin ei säästäminen sen vuoksi, että ovat sadan vuoden sukukuvat ole kenellekään pakollista. Mitä jos niissä on kuvia väkivaltaisesta mummosta ja koskettelevasta enosta , pitääkö silti säästää?
Omat lapseni tuskin heittävät, koska ymmärtävät miksi jotain on hyvä arvostaa.
Eivätköhän kaikki vanhemmat halua ajatella tällä tavoin lapsistaan, mutta todellisuus voi olla jotain muuta, ja ne valokuvat lentävät roskiin seuraavassa muutossa.
Ihmiset myös arvostavat eri asioita, vaikka kotoa olisi tuo arvostus opittu. Yksi arvostaa valokuvia, toinen huonekaluja, kolmas saamiaan oppeja ja neljäs voi haluta jotain edesmenneen ihmisen henkilökohtaista tavaraa. Joku tietysti arvostaa vain rahaa ja ajattelee kaiken rahallisen arvon kautta.
Sitten kun vanhemmat tällä tavoin syyllistävät lapset ajattelemaan, että kaikki vanha on pakko säilyttää "kyllä meidän tyttö osasi aina näitä valokuvia, antiikkihuonekaluja ja vanhaa sukutilaa arvostaa". Oikeasti tyttö olisi halunnut muuttaa Pariisiin minimalistiseen yksiöön, mutta painostuksen alla jäi kaiken vanhempien tavaran vangiksi. Onnettomana ja katkerana eli elämänsä loppuun.
Itse rakastan vanhaa taloamme, mutta olen kyllä seuraaville sukupolville sanonut, että minkään muiston takia tätä ei kenenkään tarvitse ottaa. Kun minusta aika jättää, niin saavat ihan vapaasti myydä koko omaisuuden, kunhan ovat onnellisia. Toki onnellisena aion itsekin elää, enkä keräten perintöä lapsille.
Oma paras oivallukseni on tullut Konmarilta. Tässä omin sanoin.
Säilytä vain ne tavarat, jotka tukevat sinua tämänhetkisessä elämässäsi. Luovu kiitollisuudella niistä tavaroista, jotka ovat jo tehneet tehtävänsä elämässäsi. Älä tee kodistasi jo eletyn elämäsi museota, vaan tee siitä tila, joka auttaa sinua kasvamaan elämäsi seuraavaan vaiheeseen.
Omasta kokemuksesta tiedän että kaikki se, mitä et enää tarvitse tai mistä et enää iloitse, syö sekä henkistä että fyysistä energiaasi. Sitä energiaa, jonka voit käyttää siihen mitä oikeasti haluat tehdä. Kaikki fyysinen roina voi todellakin lamaannuttaa, sitoa, aiheuttaa stressiä, estää elämästä täysillä.
Itselläni oli vaikeuksia luopumisen kanssa, mutta jo ensimmäisen konmarituksen jälkeen elämäni muuttui. Kun tavaravuoret eivät olleet enää häiritsemässä ajatteluani, niin tiesin mitä halusin ja lähdin opiskelemaan toista ammattia.
Jatkan vielä karsimista, koska en kerralla saanut kaikkea pois. Nyt alkaa sipuli kestää jo arvokkaimmistakin tavaroista luopumista. Odotan innolla mitä uutta ja ihanaa elämääni mahtuu tulemaan, kun saan päästettyä irti lopuistakin tarpeettomista tavaroista. En ole luopunut mistään itselleni tärkeästä, ja silti irtipäästämisen vaikutus elämääni on ollut järisyttävä! Vaikka kyse on fyysisen tavaran vähentämisestä, niin henkiset vaikutukset ovat uskomattomat. Ja se vapauden tunne. Paino putoaa pois, ihan kuin olisin jollain tasolla kantanut niitä tavaroita mukanani koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisella tavaralla pitää olla käyttöä, jos on valokuva-albumeita, mutta ei ikinä katso niitä kuvia, heitetään ne pois."
Tätä en itse kyllä ymmärrä, koska meillä on sadan vuoden ajalta kuvia reilustikin tallessa eikä niitä todellakaan katsella edes vuosittain, mutta ovat arvokkaita muistoja elämästä myös seuraaville sukupolville.
Jos kaikki hävitetään, niin tulevaisuudesta ei löydy muistoja entisestä ajasta ja vanhempana niitä arvostaa eri tavalla kuin nyt.Jos edes sinä et halua niitä albumeita selata, niin miksi ihmeessä joku muu haluaisi niitä sinun sukulaisten kuvia katsella?
Itse perin kamalan kasan valokuvia, kymmeniä albumeita ja tuhottomasti irtokuvia. Otin jokaisesta albumista pari parasta kuvaa, jostain velvollisuuden tunnosta kävin myös ne jotka eivät olleet albumissa läpi. En tiennyt about ketään niistä ihmisistä, siellä ne vuodesta toiseen juhli synttäreitä ja jouluja. Niitäkään iltoja elämässä en saa ikinä takaisin. Olisin arvostanut, jos hän olisi itse karsinut ne kymmenet albumit siihen yhteen, jota voi olla mielenkiintoa joskus katsella.
Jos luulet, että jotakuta kiinnostaa ne 30 kuvaa jokaisesta elämäsi joulusta, laita ne muistitikulle, se ei sentään vie fyysistä tilaa.
Ne meidän 100 vuoden ajan kuvat ovat historiaa suvusta, niin säästetään ja säilytetään tässä talossa toivottavasti vielä toisetkin sata vuotta. Talokin on vanha sukutila, niin ehkä et osaa arvostaa samalla tavalla vanhaa kuin me.
Ihan samanlainen mahdollisuus on, että ne sinunkin sadan vuoden sukukuvat joku heittää roskiin, kun sinusta aika jättää. Jos kuvat tuovat sinulle iloa ja niitä katselet, niin tietysti ne sinun kannattaa säästää.
Mutta jos ne aiheuttaisivat vain stressiä ja ahdistusta, niin ei säästäminen sen vuoksi, että ovat sadan vuoden sukukuvat ole kenellekään pakollista. Mitä jos niissä on kuvia väkivaltaisesta mummosta ja koskettelevasta enosta , pitääkö silti säästää?
Omat lapseni tuskin heittävät, koska ymmärtävät miksi jotain on hyvä arvostaa.
Eivätköhän kaikki vanhemmat halua ajatella tällä tavoin lapsistaan, mutta todellisuus voi olla jotain muuta, ja ne valokuvat lentävät roskiin seuraavassa muutossa.
Ihmiset myös arvostavat eri asioita, vaikka kotoa olisi tuo arvostus opittu. Yksi arvostaa valokuvia, toinen huonekaluja, kolmas saamiaan oppeja ja neljäs voi haluta jotain edesmenneen ihmisen henkilökohtaista tavaraa. Joku tietysti arvostaa vain rahaa ja ajattelee kaiken rahallisen arvon kautta.
Sitten kun vanhemmat tällä tavoin syyllistävät lapset ajattelemaan, että kaikki vanha on pakko säilyttää "kyllä meidän tyttö osasi aina näitä valokuvia, antiikkihuonekaluja ja vanhaa sukutilaa arvostaa". Oikeasti tyttö olisi halunnut muuttaa Pariisiin minimalistiseen yksiöön, mutta painostuksen alla jäi kaiken vanhempien tavaran vangiksi. Onnettomana ja katkerana eli elämänsä loppuun.Itse rakastan vanhaa taloamme, mutta olen kyllä seuraaville sukupolville sanonut, että minkään muiston takia tätä ei kenenkään tarvitse ottaa. Kun minusta aika jättää, niin saavat ihan vapaasti myydä koko omaisuuden, kunhan ovat onnellisia. Toki onnellisena aion itsekin elää, enkä keräten perintöä lapsille.
Tämä oli hyvä kirjoitus, ja omalla kohdallani myös hyvin paikkansapitävä. Vaarini oli todella tärkeä ihminen minulle. Hän oli melkoinen luontoihminen, ja opetti minullekin kuinka kalastetaan, tehdään tuli, suunnistetaan ilman apuvälineitä esim. tähtien avulla. Kun hän kuoli, en halunnut tai tarvinnut yhtään esinettä hänen jäämistöstään, sillä vaarini muisto elää juuri noissa hänen opettamissaan ”eräjorma”taidoissa.
Suurin kompastuskivi on monesti ”Mitä jos tätä vielä tarvitsee?”
Kaksi vinkkiä tähän:
1. Kysy itseltäsi: Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos tätä esinettä ei löydy kaapista? Yleensä huomaa, että ei mitään kovin suurta hätää tulisi.
2. Ajattele kirppikset, kierrätyskeskukset ja nettimarkkinapaikat ”varastoina”. Sinne vain kaikki tarpeettomat tavarat, joita et ole tarvinnut, mutta ”ehkä joskus mahdollisesti vielä voisi tarvita”. Jos tarve tosiaan tulee, hae samanlainen tilalle kirppikseltä. Kaikkiin tavaroihin tämä ei tietenkään sovellu, mutta useimmille perinteisille kaapintäyttäjätavaroille kyllä löytyy korvaaja nopeasti ja pienellä vaivalla. (Mutta oikeastihan se tarve ei koskaan tule😁)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että tavaran karsiminen voi mennä överiksi, liikaa keskittymistä pohtia, tarvitsenko tätä tai tuota. Ei se esine minua siellä kaapissa erikseen kiusaakaan.
Olennaista ei ole luopua olevasta, vaan olla haalimatta lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tavarat karsii minimiin, eipä jää tosiaan lapsille ja tuleville sukupolville mitään muistoja eikä tavaraperintöjä. Säälittävää sekin.
Mielipideasioita, mutta perintötavarat ovat minusta vähän menneen talven lumia.
Kaikki eivät kaipaa tavaraperintöä. Ihmisillä on yleensä oman maun mukaiset huonekalut ja esineet ja käyttötavarat. Itse en ole yhtään kiinnostunut vanhempieni tai isovanhempieni tms. tavaroista, enkä muutenkaan ole mikään muistelijatyyppi. Elän tässä hetkessä ja muistelen elämässäni olleita ihmisiä jonkun muun kuin tavaran kautta. Ei ole säälittävää minun mielestäni. Jos joku haluaa sääliä tilannetta, niin ihan vapaa valinta, mutta itse suosittelen käyttämään sen ajan positiivisempien ajatusten miettimiseen :)
Me erotaan ja mies vie puolet tavarasta veks. Ihanaa kun tulee tilaa ja saan koko kylppärin kaapinkin! Lisäksi olen aloittanut omista tavaroistanikin kuolinsiivouksen viime keväänä.
Vierailija kirjoitti:
Ainoana lapsena mulla on myös sellaista perintökamaa mikä on vain pakko säästää. Niitä ei ole edes tarkoitettu mulle lopullisesti vaan mun kuuluu antaa ne lapsilleni ja heidän eteenpäin.... Tällaisten takia yritän sitten minimoida kaiken muun extran mutta tökkii vaan jotenkin tosi pahasti. Muistoesineet on ihan mahdottomia, ja ne on varmaan mun pahin kompastuskivi.. Ja ne on ne mitkä oikeastaan ovat enää edes ”turhana” jäljellä. Enkä todella kaikkea ole siis hävittämässä, mutta jotenkin kun tietää tai on kuullut tarinat tavaroiden takana, niistä luopuminen on todella vaikeaa.
Voisi miettiä, miksi yksi sukupolvi saa päättää, mitä tulevien sukupolvien kuuluu tehdä? Eikö sinulla ole ihan yhtä suuri oikeus päättää mitä tavaralle tehdään, silloin kun se on vuorollasi sinun hallussasi? Jos on muita elossa olevia sukulaisia, jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä, että ne perintötavarat pitää säästää, niin hehän voivat ottaa ne?
Mutta jos sinuun vetoaa niiden tavaroiden historia ja tarinat, ja niiden hävittäminen harmittaisi jälkikäteen, niin eiköhän niitä muutamia aina mahdu johonkin, jos ei röykkiöittäin. Yksi laatikollinen johonkin varastoitavaksi, mutta ei useita laatikoita? Saman tapaisista esineistä valikoisit mieluisimmat? Astiat yms. käyttöön, niin osa kokisi luonnollista poistumaa, ja seuraavalle sukupolvelle säästyisi vain kestävimmät?
Päätin, etten tarvitse niitä muutamia kymppejä joita saisin joko hinnoittelemalla tuotteet itse ja varaamalla kirpparipöydän tai ottamalla 50/50 palvelun kirpparilta.
Nyt olen käynyt kaappeja huone kerrallaan läpi ja lahjoittanut kaikki tarpeettomat paikalliselle kirppurille. Kirpparin pitäjä on kiitellyt kovasti yrittäjän tukemisesta.
Jos luopuisin jostain isommasta/kalliimmasta (huonekalu/joku kone) saattaisin myydä sen facebookin Market Placessa. Ehkä...ellen silloinkin vain lahjoittaisi pois.
Valitsin poisheitettävät sen mukaan, etten ole aikoihin käyttänyt tai minulla on useampi vastaava tuote.
Vierailija kirjoitti:
Että tavaran karsiminen voi mennä överiksi, liikaa keskittymistä pohtia, tarvitsenko tätä tai tuota. Ei se esine minua siellä kaapissa erikseen kiusaakaan.
Olennaista ei ole luopua olevasta, vaan olla haalimatta lisää.
Tuollainen rento ote on hyvä, kun pääsee siihen, että kaikille kodissa oleville tavaroille on paikka. Käyttötavarat helposti käytettävissä ja nuo tuon kaltaiset siellä jääkaapin päällä tai kaapin perällä.
Mutta useimmat alkavat karsimaan vasta, kun asiasta tulee ongelma eli sitä turhaa rojua on kaikkialla. Vaikka kahvin juonti voi olla seuraavanlainen operaatio:
-Siirrä työtasolla olevat tavarat pois kahvinkeittimen edestä. Mieti mihin saat ne, ilman romahdusta
-nosta kaapissa kahvin edessä olevat kuivatavarat pöydälle, aa siinä onkin se kasa, no hellalle
-keitä kahvi
-etsi kahvimitta, siirrä tiskialtaasta tavaraa, että saat vettä
-tajua ettei tavaroita voi säilyttää hellan päällä, laita kahvi ja kuivatavarat takaisin kaappiin ja siisti kasaa hellan läheltä
-siirrä huonot mukit pois edestä, että saat isomman kahvikupin. Laita huonot mukit takaisin kaappiin
-siirrä laskut ja mainoslehdet pois ruokapöydän tuolilta, toiseen kasaan
-raivaa pöytään ihmisen kokoinen kolo juomista varten
-etsi kasoista sokeri
-etsi jääkaapista maito
En enää ihmetellyt miten ystävälläni voi mennä kaikissa pienissä jutuissa todella kauan. Eikä varmasti jaksa mitään, kun jokainen pieni toimenpide on samanlainen operaatio kuin minulle vaikka joulukoristelu. Onneksi hän ei suuttunut, kun tarjosin apua tavaroiden järjestelyyn ja turhien karsintaan.
Kaikilla ei ole varaa ammattijärjestelijään, niin kannattaa pyytää jotain ystävää avuksi. Kun olet pyytänyt jonkun auttamaan, on vaikeampi keksiä tekosyitä sen tekemättä jättämiseen. Toinen ihminen voi myös auttaa päätöksen teossa ja tarjota erilaista näkemystä asioiden hoitoon. Ystäväni ei ollut koskaan kyseenalaistanut, että tarvitseeko hän niitä huonoja mukeja, kun hänellä ne aina oli olleet ja siinä kaapin etualalla. Tai, että kahvia voisi säilyttää kaapissa kahvinkeittimen yläpuolella, nyt kun siellä ei ollut niitä turhia mukeja. Ihminen jumiutuu niihin omiin rutiineihinsa todella helposti ja mukautuu elämään vaikka kuinka huonosti. Meilläkin on kotona ollut yli vuoden lattialistat laittamatta remontin jälkeen, vaikka olisi varmaan parin tunnin homma. Pitääpä taas katsoa omaa arkea uudelta kulmalta.
Minä mietin onko minulla elokuvia vain muita ihmisiä varten, kun avohyllyt notkuivat leffoja? En niistä kuitenkaan pystynyt luopumaan, niin otin ne pois koteloista ja laitoin dvd-taskuihin laatikkoon ja laatikot piiloon kaappiin. Elokuvien ostaminen on vähentynyt, mutta siihen voi olla syynä netflixit ja vastaavat. Viime vuonna taisi tulla 3 uutta elokuvaa ja yksi tv-sarjaboxi. Mutta samalla tavalla niitä tulee katsottua ja nautittua, vaikka eivät ole muille näkyvillä. Ja tilaa säästyy vaikka kuinka paljon.
Asiaa on hyvä aina silloin tällöin hyvä pohtia, säilyttääkö tai ostaako tavaroita tehdäkseen vaikutuksen muihin. Katsooko oikeasti niitä elokuvia tai lukeeko kirjoja useammin kuin sen kerran? Käyttääkö niitä 200 paria kenkiä? Miksi meillä on viisi läppäriä?