Lue keskustelun säännöt.
Kolmenkympin kriisi pahana. Miten olette selvinneet?
Todella paha kolmenkympin kriisi. Tyhjyyden tunne. Tähänastiset elämän saavutetut tavoitteet eivät tunnu miltään. Haaveita on, mutta ne tuntuvat tyhjältä ilman sellaista ihmistä, joka haluaisi jakaa samat tavoitteet kanssani.
Haikailen nuoruuden perään ja ikävöin lapsuuttani, nuorta aikuisikääni ja kotiseutuani. Kaipaan jotain määrittämätöntä tunnetilaa entisestä elämästäni ikään kuin olisin menettänyt sen.
Nykyinen työ tuntuu puuduttavalta. Menestyksestä huolimatta en ole siihen tyytyväinen. Ajattelen myös, ettei nykyinen vakaus ole pysyvää vaan murtuu jossain vaiheessa. Pohdin, millaista olisi elää ilman niitä asioita, joita minulla nyt on. Uskon, että olisin siltikin tyytyväinen.
On tunnetta, ettei millään ole mitään merkitystä. Välillä kyllä parempia hetkiäkin. Masennusta tämä ei ole. Elämää vain hallitsevat tosi voimakkaasti elämänvaihekysymykset. Vertailen hirveästi itseäni muihin, vaikka ei pitäisi.
Tuntuu, että on tosi vähän aikaa, kun olin 20. En halua huomata kohta olevani neljäkymmentä.
Kommentit (446)
Kokenut kaiken tietää kirjoitti:
Muutama neuvo kolmenkympin kriisiin:
1. Lopeta kaikki seksi. Heti. Vähintään vuodeksi.
2. Hiero itseäsi aamuisin jäämurskalla ja karkealla suolalla.
3. Jos sinulla on kumppani, pyydä häntä piiskaamaan itseäsi leveällä nahkavyöllä joka ilta. Vähintään vuoden ajan.
4. Syö ainakin puolen vuoden ajan pelkästään sianlihaa (mielellään rasvaisia paloja), hillosipulia ja kotimaisia omenia.
5. Älä lipsu näistä ohjeista, vaikka mitä tapahtuisi.
Hyvä
neuvo. Asiallinen. Tasapuolinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokenut kaiken tietää kirjoitti:
Muutama neuvo kolmenkympin kriisiin:
1. Lopeta kaikki seksi. Heti. Vähintään vuodeksi.
2. Hiero itseäsi aamuisin jäämurskalla ja karkealla suolalla.
3. Jos sinulla on kumppani, pyydä häntä piiskaamaan itseäsi leveällä nahkavyöllä joka ilta. Vähintään vuoden ajan.
4. Syö ainakin puolen vuoden ajan pelkästään sianlihaa (mielellään rasvaisia paloja), hillosipulia ja kotimaisia omenia.
5. Älä lipsu näistä ohjeista, vaikka mitä tapahtuisi.
👍
Ei mtään kriisiä 30-vuotiaana, päinvastoin. 40-vuotispäivä olikin sitten jotain ihan muuta, sen olisin halunnut perua. Olin jonkinlaisessa umpikujassa, tavallaan asiat hyvin mutta suo siellä, vetelä täällä. Nyt on asiat taas mallillaan.
29-vuotiaana olin ihan järkyttynyt ja pettynyt, että ei elämän pitänyt olla näin. 30-vuotiaana olin eronnut, vaihdoin työtä ja kaupunkia. Nautin sinkkuudesta ja selvitin menneet traumat (epäterve suhde kaikin puolin, oli iso työ irtaantua). En olisi ikinä uskonut, mutta tosielämässä voi käydä niin että tuntemattomat miehet pysäyttää kadulla ja pyytää treffeille, koska "näytät niin onnelliselta" "näytät hyvältä" "kukoistat". Siis mitä rohkeutta heiltä ja mikä muutos minussa, joka toivoin silloin 29-vuotiaana kuolevani ja kävin ällörasvaisella tukalla mahdollisimman myöhään kaupassa, että ei vaan olis ihmisiä jotka näkis kurjuuteni.
Kriisistä selviää elämällä. Itse tarvitsin ammattiapua. 30-kriisi on hyvä hetki heittää turhaa painolastia ja kirkastaa omaa ajattelua, että mitä tahtoo, miten elää ja kuka on. On hyvä, että kasvukipuja on, ilman niitä ei tulisi ymmärtäisi elämää, elämän rajallisuutta ja ihanuutta.
Vierailija kirjoitti:
Hienoja viestejä tässä ketjussa.
30-vuoden iässä olen ymmärtänyt, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää. Tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Panosta aitoihin ja pysyviin asioihin: perheeseen, lapsiin, ystäviin, vanhempiin, itseesi, luontoon, totetuta itseäsi. Nauti elämän pienistä asioista. Kävele polulla ja ihaile luonnon monimuotoisuutta ja puhtautta. Istahda sammaleisen kiven päälle ja paina kämmenet pisteleviin havunneulasiin. Katsele kun lapsi hymyilee ja kujeilee pedissä ennen nukahtamista.
Entäs työelämä ja ura? Mikä ura? Pääsin isoon firmaan töihin mihin halusin. Sitten tuli tyhjää: tässäkö tämä on? ehkä saatan edetä parhaimmillaan projektipäälliköksi tai jonkun osaston "asiantuntijaksi". Keskikokoisessa kaupungisssa ei sen kummempia työpaikkoja ole. Ja ne päälliköiden hommat tuovat mukanaan vaan lisää töitä, ylitöitä, stressia ja vastuuta. Ne ottaa enemmän kuin antaa. Sitten kun YT-neuvotteluissa saat kenkää niin todellakin se vuosien ylityökierre kannatti, kaikki ne pitkät illat jotka olit poissa lapsen ja vaimosi luota. Ei kiitos.
M30
❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle pahinta tässä kolmekymppisyydessä on katsoa vanhempieni vanhenemista, joka konkretisoituu nyt vanhuudensairauksien myötä.
Ajoittain on valtava kaipuu viattomiin lapsuuden kesiin. Niin kova kaipuu, että rintaa puristaa ja kyynel vierähtää poskelle.
Kaiken ainainen muuttuvuus ahdistaa. Mihinkään ei voi laskeutua lepäämään edes hetkeksi. Elämä tuntuu olevan karikosta toiseen kulkemista, ja sitäkin käsittämättömällä nopeudella. Tuntuu, että mitä tiukemmin johonkin takerrun, sitä varmemmin ja nopeammin se lipsuu pois otteestani.
Kaipaisin hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin jonkin aikaa. Haluaisin hetkeksi voida hellittää kaiken kanssa ja istua katsomassa elämänmenoa, nauttia. Edes pienen hetken.
Minä en ole valmis luopumaan vanhemmistani. Tarvitsen heitä. Olen neuvoton ja ahdistunut.
Erosin, löysin uuden miehen, muutin irlantiin, lapsi syntyi ja tuosta ajasta on jo 16 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se kriisi asettuu omiin mittasuhteisiinsa, kun täytät 40 ja sen jälkeen 50 vuotta. Aika menee nopeasti ja se on vain hyväksyttävä. Elämä on paljon parempaa kun ikää tulee lisää. Ja aika kuluu sitä nopeampaa, mitä enemmän ikää kertyy. Usko pois. Nuoruus on yliarvostettua. Tietenkin nuoruuteen kuuluu yleensä hyvä terveys ja toimintakyky, jotka heikkenevät sitä mukaa kun vanhenee, mutta pitämällä itsestään hyvää huolta saa oman kehon pysymään kunnossa pitempään. Ulkonäkö ja keho muuttuvat joka tapauksessa. Mitä järkeä on murehtia asiasta jolle ei voi mitään?
Minuöla ei ollut 30-kriisiä, mutta järkyttävä elämän pilaava 40-kriisi. Kestänyt kohta 2 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle pahinta tässä kolmekymppisyydessä on katsoa vanhempieni vanhenemista, joka konkretisoituu nyt vanhuudensairauksien myötä.
Ajoittain on valtava kaipuu viattomiin lapsuuden kesiin. Niin kova kaipuu, että rintaa puristaa ja kyynel vierähtää poskelle.
Kaiken ainainen muuttuvuus ahdistaa. Mihinkään ei voi laskeutua lepäämään edes hetkeksi. Elämä tuntuu olevan karikosta toiseen kulkemista, ja sitäkin käsittämättömällä nopeudella. Tuntuu, että mitä tiukemmin johonkin takerrun, sitä varmemmin ja nopeammin se lipsuu pois otteestani.
Kaipaisin hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin jonkin aikaa. Haluaisin hetkeksi voida hellittää kaiken kanssa ja istua katsomassa elämänmenoa, nauttia. Edes pienen hetken.
Minä en ole valmis luopumaan vanhemmistani. Tarvitsen heitä. Olen neuvoton ja ahdistunut.
Koen osittain samoin. Vanhempien ikääntyminen on ahdistavaa. Olen se, jonka äiti sairastaa muistisairautta. On aivan kammottavaa joutua kohtaamaan äidin menetys joka ikinen kerta, kun tapaamme. Henkiset kyvyt ovat heikentyneet niin paljon, ettei persoonallisuus tunnu enää samalta, vaikka rakkaus on tietysti ennallaan ja molemminpuolista. Samalla on kamalaa seurata, kuinka tämä tilanne sattuu myös isääni.
Hyvin hyvin vaikeaa tämä on. Osittain asian kanssa on oppinut elämään, mutta silti suru varjostaa jokaista kohtaamista. En millään pääse irti ajatuksesta, että olen tavallaan menettänyt äitini ja silti joudun opettelemaan, miten tulla toimeen uuden ja vieraan, sairauden muutaman äidin kanssa. En voi paeta mihinkään enkä unohtaa. Joka vuosi menetän lisää, vaikka kyse on yhdestä ja samasta ihmisestä.
No huh-huh! Onpas se elämä joillakin vaikeaa.
Minä lähestyn kuuttakymppiä eikä minulla ole koskaan ollut aikaa potea mitään kriisejä. Olen vaan heittäytynyt täysillä elämän vietäväksi. Ja kyllä se on vienytkin: ulkomaille asumaan moneen otteeseen, ykai ja ainoa onnellinen avioliitto, kolme ihanaa lasta, matkustelua, erilaisia projekteja siviilielämässä jne.
Jos joku ikään liittyvä kriisi pitää löytää, niin viisikymppisenä aloin käyttäää erikseen kaulalle tarkoitettua voidetta :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin hoitui lopetin parisuhteen, laihdutin 30kg vaihdoin paikkakuntaa, aloin opiskella unelma-alalleni ja päätin jättää lapset tekemättä tässä elämässä. muutin ulkomaille tulin takas suomeen ja pistin koko elämäni sen näköiseksi että minun on eikä kenkään muun potkasin muuten puolikymmentä "ystävää" kiertoradalle koska eivät kestäneet laihtumistani, elämänmuutostani ja onnellisuuttani vaan kokoajan kateellisina yrittivät lytätä tavalla tai toisella. Hommasin uusia ystäviä ja harrasteita lisää. Oon ihan törkeän onnellinen nainen.
Tällaiset foorumit ovat varmaan huonoimpia paikoja kysyä vinkkejä mihinkään kriisiin. Tulee vinkkejä ja toimintaohjeita, jotka eivät ole pakosti millään tapaa toimivia sinun tapauksessa. Ei elämää voi resetoida vaihtamalla ja muuttamalla kaikkea ympärillä. Se on vain pakenemista ja asioiden käsittelemättä jättämistä. Suurilla muutoksilla saa asiat näyttämään konkreettisesti erilaisilta, mutta tuoko se onnea? Ehkä, ehkä ei. Aina toki voi uskotella itselleen niin pitkään, kunnes siihen lopulta uskoo (fake it till you make it). Ihmiset tekevät aina enemmän välttääkseen kipua, kuin saavuttaakseen onnea.
Kriisit ovat parhaita alustoja henkiseen kasvuun. Annatko sen rikkoa sinut vai takoa sinusta kovemman, paremman? Mieti ensin mikä ahdistaa, mikä ei ole ok. Päätä mitä haluat elämältäsi ja millainen sen tulisi olla vaikapa vuoden päästä ja tee sen eteen jotain, edes pieniä muutoksia. Valitse taistelut, jotka voit voittaa. Sen sijaan, että kysyt itseltäsi, miksi en saavuta mitään. Kysy mielummin, mitä teen, että saavutan haluamani. Onko todellinen ongelma lopulta vain tapasi nähdä ja kokea asioita? Se on opittua ja täysin muutettavissa. Monesti vain uraudumme näkemään asiat yhdellä tavalla. Se on helppoa ja ihmiset ovat laiskoja yrittääkseen mitään uutta.
Parisuhteessa 50% on sinun osuutesi kaikesta. Jos et ole onnellinen, ei se toinenkaan sinua onnelliseksi tee. Päin vastoin, jos olet synkkä, tulet peilaamaan synkkyyttä toisen kautta itseesi. Lopulta ajattelet, että toinen on syyllinen tähän. Aina on helpompi hakea vikaa muualta kuin itsestä. Toisaalta, jos ruokit suhdettasi hyvällä. Annat ilman, että odotat saavasi takaisin (Rakkaus ei ole vaihtokauppaa). Tulet huomaamaan, kuinka peilaatkin hyvää toisen kautta itseesi. Pikku hiljaa tapahtuu muutos, jossa molemmat alkavat kokea onnellisuutta. Suhteen dynamiikan muutokseen riittää yhden ihmisen panos. Kun kiittää asioista, joita toinen tekee. Eikä siis valita asioista mitä toinen jättää tekemättä. Koko paketti alkaa muuttamaan kurssia.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 40, mutta muistan oman kolmenkympin kriisini hyvin. Kesti puolitoista vuotta ja muistan edelleen sen lauantai-iltapäivän, jolloin totesin aviomiehelleni että "nyt se mun kolmenkympin kriisi on ohi". Se todella lähti näin arkisesti autoajelulla.
Kävin itsekin silloin mietteitä, että kaikki oli saavutettu. Olin opiskellut haluamani tutkinnon, minulla oli ihana aviomies, hyvä työ ja edut, oma koti ja no kaikkea mihin oli ponnistellut siihen asti määrätietoisesti. Elämäni oli "valmis". Sitten tuli tunne että haluan laittaa kaikki uusiksi, että mistä aloittaisin. Onnekseni tajusin mennä juttelemaan terapeutille ja hän antoi viisaan neuvon, älä tee mitään, älä riko mitään.
Hassua kyllä lopullisen oivalluksen "tilaani" sain New Yorkin matkalla. Siellä Manhattanin kaduilla tajusin, että minä olen vain yksi pieni ihminen täällä murheineni. Maailma menee eteenpäin ja nämä miljoonat ihmiset eivät välitä pätkän vertaa mun mitättömistä ininöistä. Aivot ikäänkuin saivat sosiaalisen shokin. Siitä reipastuneena perustin parin vuoden kuluttua oman yrityksen enkä ole pahemmin kriiseillyt sen jälkeen.
Neuvonani siis on, lähde johonkin ajatukset räjäyttävälle matkalle. Jos on liian pienet elämänpiirit, et näe hyvää itsessäsi ja elämässäsi ja jumitut liikaa.
Kiitos neuvosta
Olen 3 pienen lapsen äiti.
Matkoista voin vaan haaveilla....aika menee työpaikan ja kodin välillä.
Vaikka lapseni ovat ihania..mietin tässäkö tämä nyt oli.
Mies ei puhu eikä pussaa..juo kaljaa ja katselee urheilua.
Rahat on tiukalla..leikkaan itse meidän kaikkien hiukset.onnex lapset on poikia...
OIs ihanaa kävellä New Yourkissa..latte kourassa..yksin...
H40V kirjoitti:
Tällaiset foorumit ovat varmaan huonoimpia paikoja kysyä vinkkejä mihinkään kriisiin. Tulee vinkkejä ja toimintaohjeita, jotka eivät ole pakosti millään tapaa toimivia sinun tapauksessa. Ei elämää voi resetoida vaihtamalla ja muuttamalla kaikkea ympärillä. Se on vain pakenemista ja asioiden käsittelemättä jättämistä. Suurilla muutoksilla saa asiat näyttämään konkreettisesti erilaisilta, mutta tuoko se onnea? Ehkä, ehkä ei. Aina toki voi uskotella itselleen niin pitkään, kunnes siihen lopulta uskoo (fake it till you make it). Ihmiset tekevät aina enemmän välttääkseen kipua, kuin saavuttaakseen onnea.
Kriisit ovat parhaita alustoja henkiseen kasvuun. Annatko sen rikkoa sinut vai takoa sinusta kovemman, paremman? Mieti ensin mikä ahdistaa, mikä ei ole ok. Päätä mitä haluat elämältäsi ja millainen sen tulisi olla vaikapa vuoden päästä ja tee sen eteen jotain, edes pieniä muutoksia. Valitse taistelut, jotka voit voittaa. Sen sijaan, että kysyt itseltäsi, miksi en saavuta mitään. Kysy mielummin, mitä teen, että saavutan haluamani. Onko todellinen ongelma lopulta vain tapasi nähdä ja kokea asioita? Se on opittua ja täysin muutettavissa. Monesti vain uraudumme näkemään asiat yhdellä tavalla. Se on helppoa ja ihmiset ovat laiskoja yrittääkseen mitään uutta.
Parisuhteessa 50% on sinun osuutesi kaikesta. Jos et ole onnellinen, ei se toinenkaan sinua onnelliseksi tee. Päin vastoin, jos olet synkkä, tulet peilaamaan synkkyyttä toisen kautta itseesi. Lopulta ajattelet, että toinen on syyllinen tähän. Aina on helpompi hakea vikaa muualta kuin itsestä. Toisaalta, jos ruokit suhdettasi hyvällä. Annat ilman, että odotat saavasi takaisin (Rakkaus ei ole vaihtokauppaa). Tulet huomaamaan, kuinka peilaatkin hyvää toisen kautta itseesi. Pikku hiljaa tapahtuu muutos, jossa molemmat alkavat kokea onnellisuutta. Suhteen dynamiikan muutokseen riittää yhden ihmisen panos. Kun kiittää asioista, joita toinen tekee. Eikä siis valita asioista mitä toinen jättää tekemättä. Koko paketti alkaa muuttamaan kurssia.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
joo ..en oo paljoa voinut vaikuttaa..
vanhempien avioero
isän itsemurha
äidin vaihtuvat miehet, nälkä...yksinäisyys
kävin koulut
perustin yrityksen 30 vuotiaana
pitkä parisuhde 31v yhdessä
yritys pyörii mutta liian kovalla työmäärällä
e3n jaksa kriiseillä
mikä on sopiva määrä pettymyksiä?
i am disapointed kirjoitti:
H40V kirjoitti:
Tällaiset foorumit ovat varmaan huonoimpia paikoja kysyä vinkkejä mihinkään kriisiin. Tulee vinkkejä ja toimintaohjeita, jotka eivät ole pakosti millään tapaa toimivia sinun tapauksessa. Ei elämää voi resetoida vaihtamalla ja muuttamalla kaikkea ympärillä. Se on vain pakenemista ja asioiden käsittelemättä jättämistä. Suurilla muutoksilla saa asiat näyttämään konkreettisesti erilaisilta, mutta tuoko se onnea? Ehkä, ehkä ei. Aina toki voi uskotella itselleen niin pitkään, kunnes siihen lopulta uskoo (fake it till you make it). Ihmiset tekevät aina enemmän välttääkseen kipua, kuin saavuttaakseen onnea.
Kriisit ovat parhaita alustoja henkiseen kasvuun. Annatko sen rikkoa sinut vai takoa sinusta kovemman, paremman? Mieti ensin mikä ahdistaa, mikä ei ole ok. Päätä mitä haluat elämältäsi ja millainen sen tulisi olla vaikapa vuoden päästä ja tee sen eteen jotain, edes pieniä muutoksia. Valitse taistelut, jotka voit voittaa. Sen sijaan, että kysyt itseltäsi, miksi en saavuta mitään. Kysy mielummin, mitä teen, että saavutan haluamani. Onko todellinen ongelma lopulta vain tapasi nähdä ja kokea asioita? Se on opittua ja täysin muutettavissa. Monesti vain uraudumme näkemään asiat yhdellä tavalla. Se on helppoa ja ihmiset ovat laiskoja yrittääkseen mitään uutta.
Parisuhteessa 50% on sinun osuutesi kaikesta. Jos et ole onnellinen, ei se toinenkaan sinua onnelliseksi tee. Päin vastoin, jos olet synkkä, tulet peilaamaan synkkyyttä toisen kautta itseesi. Lopulta ajattelet, että toinen on syyllinen tähän. Aina on helpompi hakea vikaa muualta kuin itsestä. Toisaalta, jos ruokit suhdettasi hyvällä. Annat ilman, että odotat saavasi takaisin (Rakkaus ei ole vaihtokauppaa). Tulet huomaamaan, kuinka peilaatkin hyvää toisen kautta itseesi. Pikku hiljaa tapahtuu muutos, jossa molemmat alkavat kokea onnellisuutta. Suhteen dynamiikan muutokseen riittää yhden ihmisen panos. Kun kiittää asioista, joita toinen tekee. Eikä siis valita asioista mitä toinen jättää tekemättä. Koko paketti alkaa muuttamaan kurssia.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
joo ..en oo paljoa voinut vaikuttaa..
vanhempien avioero
isän itsemurha
äidin vaihtuvat miehet, nälkä...yksinäisyys
kävin koulut
perustin yrityksen 30 vuotiaana
pitkä parisuhde 31v yhdessä
yritys pyörii mutta liian kovalla työmäärällä
e3n jaksa kriiseillä
mikä on sopiva määrä pettymyksiä?
Hassua kyllä lopullisen oivalluksen "tilaani" sain New Yorkin matkalla. Siellä Manhattanin kaduilla tajusin, että minä olen vain yksi pieni ihminen täällä murheineni. Maailma menee eteenpäin ja nämä miljoonat ihmiset eivät välitä pätkän vertaa mun mitättömistä ininöistä. Aivot ikäänkuin saivat sosiaalisen shokin. Siitä reipastuneena perustin parin vuoden kuluttua oman yrityksen enkä ole pahemmin kriiseillyt sen jälkeen.
Neuvonani siis on, lähde johonkin ajatukset räjäyttävälle matkalle. Jos on liian pienet elämänpiirit, et näe hyvää itsessäsi ja elämässäsi ja jumitut liikaa.
Vierailija kirjoitti:
i am disapointed kirjoitti:
H40V kirjoitti:
Tällaiset foorumit ovat varmaan huonoimpia paikoja kysyä vinkkejä mihinkään kriisiin. Tulee vinkkejä ja toimintaohjeita, jotka eivät ole pakosti millään tapaa toimivia sinun tapauksessa. Ei elämää voi resetoida vaihtamalla ja muuttamalla kaikkea ympärillä. Se on vain pakenemista ja asioiden käsittelemättä jättämistä. Suurilla muutoksilla saa asiat näyttämään konkreettisesti erilaisilta, mutta tuoko se onnea? Ehkä, ehkä ei. Aina toki voi uskotella itselleen niin pitkään, kunnes siihen lopulta uskoo (fake it till you make it). Ihmiset tekevät aina enemmän välttääkseen kipua, kuin saavuttaakseen onnea.
Kriisit ovat parhaita alustoja henkiseen kasvuun. Annatko sen rikkoa sinut vai takoa sinusta kovemman, paremman? Mieti ensin mikä ahdistaa, mikä ei ole ok. Päätä mitä haluat elämältäsi ja millainen sen tulisi olla vaikapa vuoden päästä ja tee sen eteen jotain, edes pieniä muutoksia. Valitse taistelut, jotka voit voittaa. Sen sijaan, että kysyt itseltäsi, miksi en saavuta mitään. Kysy mielummin, mitä teen, että saavutan haluamani. Onko todellinen ongelma lopulta vain tapasi nähdä ja kokea asioita? Se on opittua ja täysin muutettavissa. Monesti vain uraudumme näkemään asiat yhdellä tavalla. Se on helppoa ja ihmiset ovat laiskoja yrittääkseen mitään uutta.
Parisuhteessa 50% on sinun osuutesi kaikesta. Jos et ole onnellinen, ei se toinenkaan sinua onnelliseksi tee. Päin vastoin, jos olet synkkä, tulet peilaamaan synkkyyttä toisen kautta itseesi. Lopulta ajattelet, että toinen on syyllinen tähän. Aina on helpompi hakea vikaa muualta kuin itsestä. Toisaalta, jos ruokit suhdettasi hyvällä. Annat ilman, että odotat saavasi takaisin (Rakkaus ei ole vaihtokauppaa). Tulet huomaamaan, kuinka peilaatkin hyvää toisen kautta itseesi. Pikku hiljaa tapahtuu muutos, jossa molemmat alkavat kokea onnellisuutta. Suhteen dynamiikan muutokseen riittää yhden ihmisen panos. Kun kiittää asioista, joita toinen tekee. Eikä siis valita asioista mitä toinen jättää tekemättä. Koko paketti alkaa muuttamaan kurssia.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
joo ..en oo paljoa voinut vaikuttaa..
vanhempien avioero
isän itsemurha
äidin vaihtuvat miehet, nälkä...yksinäisyys
kävin koulut
perustin yrityksen 30 vuotiaana
pitkä parisuhde 31v yhdessä
yritys pyörii mutta liian kovalla työmäärällä
e3n jaksa kriiseillä
mikä on sopiva määrä pettymyksiä?
Hassua kyllä lopullisen oivalluksen "tilaani" sain New Yorkin matkalla. Siellä Manhattanin kaduilla tajusin, että minä olen vain yksi pieni ihminen täällä murheineni. Maailma menee eteenpäin ja nämä miljoonat ihmiset eivät välitä pätkän vertaa mun mitättömistä ininöistä. Aivot ikäänkuin saivat sosiaalisen shokin. Siitä reipastuneena perustin parin vuoden kuluttua oman yrityksen enkä ole pahemmin kriiseillyt sen jälkeen.
Neuvonani siis on, lähde johonkin ajatukset räjäyttävälle matkalle. Jos on liian pienet elämänpiirit, et näe hyvää itsessäsi ja elämässäsi ja jumitut liikaa.
30 oli tavoiteikäni taloudelliselle riippumattomuudelle. Syntymäpäivänäni siinä töissä kakkukahvin yhteydessä ilmoitin jääväni toistaiseksi pois työelämästä ja aloin reissaamaan maailmalla ja tekemään asioita joita olin aina halunnut tehdä, mutta ei ollut niille aikaa.
Miten olette selvinneet puolison kolmenkympin kriisistä ja "vaihtoon laitosta"? Itselleni kävi niin mitä monet ovat itse tehneet. Puoliso yllättäen 12v yhdessäolon jälkeen on tullut siihen tulokseen, että hän haluaa elämältään seikkailua ja elää niin ettei mikään kaduta. Tuntuu jotenkin typertyneeltä, että syy on tämä, miksi nyt eroamme. Eikä siinä mitään väärää ole, että haluaa elää näin, mutta tuntuu itsestä jotenkin turhauttavalta että haluaa heittää kaiken yhteisen pois jotta pääsee elämään taas jotain villiä poikamieselämää. Pelottaa se, että kun itselläkin menee kaikki uusiksi ja ystävätkin ovat yhteisiä ystäviämme (lähinnä miehen puolelta) joten nekin menevät siinä samassa. Lapsia ei onneksi ole hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 14:02"]
Tällaisista ikäkriiseistä nillittävät ihmiset ovat yleensä niitä joilla ei ole oikeita ongelmia. Tuijottakaa välillä muuallekin kuin omiin napoihinne ja koittakaa ymmärtää miten hyvin teidän asiat on!
Jahah. Tämä auttoi. Lähdenkin tästä reipastuneena... niin mihin? Tyhjä elämä, kukaan ei tarvitse minua mihinkään.
Näin on. lapseton, miehetön, työtön, ystävätön.
No et sentään koditon! Ole kiitollinen!
Lähde New Yourkkiin!!!!
Muutama neuvo kolmenkympin kriisiin:
1. Lopeta kaikki seksi. Heti. Vähintään vuodeksi.
2. Hiero itseäsi aamuisin jäämurskalla ja karkealla suolalla.
3. Jos sinulla on kumppani, pyydä häntä piiskaamaan itseäsi leveällä nahkavyöllä joka ilta. Vähintään vuoden ajan.
4. Syö ainakin puolen vuoden ajan pelkästään sianlihaa (mielellään rasvaisia paloja), hillosipulia ja kotimaisia omenia.
5. Älä lipsu näistä ohjeista, vaikka mitä tapahtuisi.