Lue keskustelun säännöt.
Kolmenkympin kriisi pahana. Miten olette selvinneet?
Todella paha kolmenkympin kriisi. Tyhjyyden tunne. Tähänastiset elämän saavutetut tavoitteet eivät tunnu miltään. Haaveita on, mutta ne tuntuvat tyhjältä ilman sellaista ihmistä, joka haluaisi jakaa samat tavoitteet kanssani.
Haikailen nuoruuden perään ja ikävöin lapsuuttani, nuorta aikuisikääni ja kotiseutuani. Kaipaan jotain määrittämätöntä tunnetilaa entisestä elämästäni ikään kuin olisin menettänyt sen.
Nykyinen työ tuntuu puuduttavalta. Menestyksestä huolimatta en ole siihen tyytyväinen. Ajattelen myös, ettei nykyinen vakaus ole pysyvää vaan murtuu jossain vaiheessa. Pohdin, millaista olisi elää ilman niitä asioita, joita minulla nyt on. Uskon, että olisin siltikin tyytyväinen.
On tunnetta, ettei millään ole mitään merkitystä. Välillä kyllä parempia hetkiäkin. Masennusta tämä ei ole. Elämää vain hallitsevat tosi voimakkaasti elämänvaihekysymykset. Vertailen hirveästi itseäni muihin, vaikka ei pitäisi.
Tuntuu, että on tosi vähän aikaa, kun olin 20. En halua huomata kohta olevani neljäkymmentä.
Kommentit (446)
On paha kolmenkympinkriisi. Opiskelin pitkään, valmistuin, väärä ala. Olin töissä heti valmistumisen jälkeen 3 vuotta, hukkaan heitetyt viimeiset nuoruusvuodet, koska vihasin työtä alusta loppuun asti. Nyt työtön eikä enää kiinnosta työelämä tai opiskelu, mutta tiedän ettei näinkään voi jatkua loputtomiin... Olen ihan hukassa. Lisäksi masentaa kun olen alkanut rupsahtaa pahasti. Naama roikkuu, samoin rinnat. Vielä ihan muutama vuosi sitten olin hoikka ja kiinteä ja nuori, nyt selvästi jo parhaat päiväni nähnyt. Olen kyllästynyt kaikkeen enkä tiedä mitä haluaisin. Tavallaan en mitään, mutta samalla olen kammottavaa tylsistynyt. Haikailen nuoruusvuosien vapautta, terveyttä, energiaa, ystäviä, reissuja, bileitä... Nyt vielä korona niittää ne vihoviimeiset hyvät vuodet elämästäni. Olen jättänyt niin paljon tekemättä, tehnyt vääriä päätöksiä, lykännyt ja vitkutellut, ja nyt ei sitten enää ole mihinkään mahdollisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selvisin hyvin! Laitoin koko elämäni uusiksi: erosin aviomiehestä, muutin toiselle paikkakunnalle, vaihdoin työtä, löysin uuden miehen, menin naimisiin, sain lapsen. Tämä kaikki alkoi, kun olin just täyttänyt 29. Lapsen sain 30,5 vuotiaana.
Minä sain lapsen 30,487-vuotiaana klo.03.43.12.
Mulle ei tullut kolmenkympin kriisiä, mutta neljänkympin kriisi olikin sitten sitä pahempi. (Meni ohi noin kuukaudessa.)
Hassua, että olin ollut tyytyväinen elämääni ja aina tehnyt kaiken mitä olen halunnut. Yhtäkkiä jysähti kriisi päälle, tuntui ettei pysty hengittämään ja elämä on ohi. Halusin välittömästi uuden työpaikan, uuden miehen ja uuden asunnon. No työpaikkaa vaihdoin nopeasti, ja kävin erään miehen kanssa yhden kerran oluella. Onneksi tulin järkiini, sillä meillä on kiva asunto ja miehessäkään ei ole suuria vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei tullut kolmenkympin kriisiä, mutta neljänkympin kriisi olikin sitten sitä pahempi. (Meni ohi noin kuukaudessa.)
Hassua, että olin ollut tyytyväinen elämääni ja aina tehnyt kaiken mitä olen halunnut. Yhtäkkiä jysähti kriisi päälle, tuntui ettei pysty hengittämään ja elämä on ohi. Halusin välittömästi uuden työpaikan, uuden miehen ja uuden asunnon. No työpaikkaa vaihdoin nopeasti, ja kävin erään miehen kanssa yhden kerran oluella. Onneksi tulin järkiini, sillä meillä on kiva asunto ja miehessäkään ei ole suuria vikoja.
Aika järkyttävää?
Vierailija kirjoitti:
Selvisin hyvin! Laitoin koko elämäni uusiksi: erosin aviomiehestä, muutin toiselle paikkakunnalle, vaihdoin työtä, löysin uuden miehen, menin naimisiin, sain lapsen. Tämä kaikki alkoi, kun olin just täyttänyt 29. Lapsen sain 30,5 vuotiaana.
Ja tässä syy miksi teillä miehet kannattaa pitää maksamansa asiat omissa nimissään. (talo, autot, jne..) Myös jako minun ja sinun rahoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskuntahan taitaa luoda näitä oikeesti turhia ikäpaineita, mutta niin kliseiseltä kun kuulostaakin niin älä vertaa itseäs muihin. Älä jää näiden ikäpaineiden "uhriksi", ihan turhaan hukkaat elämästä aikaa noihin ajatuksiin. Meille kaikille joka tapauksessa tulee vuosia. Nyt pää vaan pystyyn. :)
Vierailija kirjoitti:
On paha kolmenkympinkriisi. Opiskelin pitkään, valmistuin, väärä ala. Olin töissä heti valmistumisen jälkeen 3 vuotta, hukkaan heitetyt viimeiset nuoruusvuodet, koska vihasin työtä alusta loppuun asti. Nyt työtön eikä enää kiinnosta työelämä tai opiskelu, mutta tiedän ettei näinkään voi jatkua loputtomiin... Olen ihan hukassa. Lisäksi masentaa kun olen alkanut rupsahtaa pahasti. Naama roikkuu, samoin rinnat. Vielä ihan muutama vuosi sitten olin hoikka ja kiinteä ja nuori, nyt selvästi jo parhaat päiväni nähnyt. Olen kyllästynyt kaikkeen enkä tiedä mitä haluaisin. Tavallaan en mitään, mutta samalla olen kammottavaa tylsistynyt. Haikailen nuoruusvuosien vapautta, terveyttä, energiaa, ystäviä, reissuja, bileitä... Nyt vielä korona niittää ne vihoviimeiset hyvät vuodet elämästäni. Olen jättänyt niin paljon tekemättä, tehnyt vääriä päätöksiä, lykännyt ja vitkutellut, ja nyt ei sitten enää ole mihinkään mahdollisuuksia.[/quote
Otan osaa ;). Itse täytin "hetki sitten" 30 vuotta. Tavallaan otti päähän, mut ajattelin että kaikki on vielä edessäpäin, koska 30 vuotias on nuori vielä kuitenkin - no ehkä ei tuolloin siltä tuntunut, mutta näin se on. Oli pippaloita, nähtiin kavereita ja ajattelin joku päivä löytäväni sen oikean. Mennyt 10 vuotta eteenpäin kuin hujauksessa ja muuta tapahtunut kuin se, ettei ole enää kavereiden kanssa vietettyjä iltoja ja koen olevani ikisinkku keski-ikäinen, joka käy töissä vaan ja on illat kotona. Terveyttä on vielä, mutta paikat rapistuneet ja urheilu ei enää samaa kuin 10 vuotta sitten.
Kun täytin 40 vuotta, silloin koin viimeistään, että nuoruus on ohi. Ja eipä tässäkään iässä mitään vikaa, jos elämä olisi paremmin mallillaan... näillä mennään. Eniten kaduttaa kaikki se mitä en tehnyt nuoruudessa ja nuoruus jäi osin elämättä. Oli vain opiskelu ja se, että saa hyvän ammatin. Sitten joku päivä olen onnellinen, elän sellaista normaalia perhe-elämää, josta olen aina haaveillut. Eipä ole näkynyt sitä päivää vielä ja hyvästä koulutuksesta huolimatta kiva työpaikka jäänyt saamatta tai löytämättä.
Tsemppiä kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kolmenkympin kriisi 27-vuotiaana, kun olin edelleen graduntekijä ja epävarma siitä olenko oikealla alalla, ilman työtä, eronnut parisuhteesta, ja tyhmänä kuvittelin, että haluaisin perheen ja omakotitalon.
Nyt nelikymppisenä on jo tohtorin tutkinto samalta alalta, vakituinen, MAAILMAN PARAS työpaikka, ja olen tajunnut etten todellakaan halua lapsia. Asun myös omassa unelmakodissani, joka ei ole omakotitalo. Olen etäsuhteessa ihanan miehen kanssa. Elän elämäni onnellisinta aikaa juuri nyt!
Tunnistan itse nyt 26-vuotiaana samat tunteet siltä osin, mitä sanoit lapsuuden ja jonkin selittämättömän tunteen kaipuusta. Muistelen haikeana lapsuuttani, ja käyn mielelläni kotipaikkakunnallani käydessäni ajelemassa lapsuuden ajan kotini ja kouluni ohi muistellen niitä kaihoisasti. Mikä ihmeen mummeli musta on parissa vuodessa tullut? 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kolmenkympin kriisi 27-vuotiaana, kun olin edelleen graduntekijä ja epävarma siitä olenko oikealla alalla, ilman työtä, eronnut parisuhteesta, ja tyhmänä kuvittelin, että haluaisin perheen ja omakotitalon.
Nyt nelikymppisenä on jo tohtorin tutkinto samalta alalta, vakituinen, MAAILMAN PARAS työpaikka, ja olen tajunnut etten todellakaan halua lapsia. Asun myös omassa unelmakodissani, joka ei ole omakotitalo. Olen etäsuhteessa ihanan miehen kanssa. Elän elämäni onnellisinta aikaa juuri nyt!
Saathan sinä uskotella. Lapsia turha haluta kun et voi kohta enää saadakkaan, työpaikka menee nuoremmille, mahtaneeko etäsuhde kestää, ja pian huomaat olevasi vanha, katkera ja yksin.
Ihmeellistä valittamista.
Itse olen 41v ja elämä on hienoa. Tapaan ystäviä, käyn konserteissa, käyn ravintoloissa. Urheilen ja pidän itseni kunnossa. Samanlaista elämää kuin 30-vuotiaanakin oli. (Ennen Koronaa siis).
Joo, toki kropassa alkaa ikääntyminen näkymään ja tuntumaan, mutta ei se ole menoa haitannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä valittamista.
Itse olen 41v ja elämä on hienoa. Tapaan ystäviä, käyn konserteissa, käyn ravintoloissa. Urheilen ja pidän itseni kunnossa. Samanlaista elämää kuin 30-vuotiaanakin oli. (Ennen Koronaa siis).
Joo, toki kropassa alkaa ikääntyminen näkymään ja tuntumaan, mutta ei se ole menoa haitannut.
"Turhaa valittamista, koska jos mullakin menee hyvin niin kaikilla muillakin pitäisi". Huoh.
Olen 32 ja aivan hirvittävä ikäkriisi päällä. Oikein ahdistaa ja ruokahalu poissa. Mikään ei tunnu miltään, työ on etänä ja samaa toistoa. Viikonloputkaan ei tunnu enää miltään, kun mitään ei tapahdu. En tiedä mitä haluan elämältä. Ahdistaa jäänkö ikuisiksi ajoiksi yksin, ilman perhettä. Olen siis lapseton. Vielä vuosi sitten minulla oli parisuhde ja elämä tuntui hyvältä. Nyt kaikki on toisin. Tässä on vielä koko elämä aikaa, mutta elämän rajallisuus ja ajan loppuminen on myös iskenyt vasten kasvoja. Elämästä pitäisi nauttia ja tehdä siitä mukavaa, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 32 ja aivan hirvittävä ikäkriisi päällä. Oikein ahdistaa ja ruokahalu poissa. Mikään ei tunnu miltään, työ on etänä ja samaa toistoa. Viikonloputkaan ei tunnu enää miltään, kun mitään ei tapahdu. En tiedä mitä haluan elämältä. Ahdistaa jäänkö ikuisiksi ajoiksi yksin, ilman perhettä. Olen siis lapseton. Vielä vuosi sitten minulla oli parisuhde ja elämä tuntui hyvältä. Nyt kaikki on toisin. Tässä on vielä koko elämä aikaa, mutta elämän rajallisuus ja ajan loppuminen on myös iskenyt vasten kasvoja. Elämästä pitäisi nauttia ja tehdä siitä mukavaa, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta.
Kantsu parantaa ruokahalua ja nostaa libidoa. Viikonloputkin tuntuu silloin joltain!
Siis näihin auttaa se että istuu lattialle ja ei tee mitään.
Suu auki, etuhampaat vähän törölleen näkyviin kuin pienet sokeripalat.
Hengitä suun kautta lyhyesti pintahengitystä.
Pää notkolleen niskan alueelta nenä lievästi pystyyn honottavaan asentoon.
Sitten vaan hoetaan mantraa.
Voi kokeillaa höööö, hööööö, hööööö, hööö...
Oma suosikkini on: e, e, o, ah, oh, e, eh.
Mieli tyhjenee joka kerta rennossa asennossa. Tärkeää on istua mukavasti selkä kilpikonnan kaarella rönöttäen. Siis juuri päinvastoin mitä mindfullnes opettajat ja joogaopettajat opettaa. Asento on sellainen että tekee mieli vähän ajan päästä lähteä oikaisemaan selkää ja tehdä jotain tärkeitä arjen askareita.
Tuo hetki aina kun tulee se olo että ahdistaa ja kriisittää, että pitäisi jotain saavuttaa.
Aina sama metodi.
Unohdatte ne kriisit ja otatte avoimen asennon. Parasta tuo on jos on nuha ja flunssa. Suu auki ja antaa rään valua suunpieliä pitkin. Annatte kaiken valua ohitsenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 32 ja aivan hirvittävä ikäkriisi päällä. Oikein ahdistaa ja ruokahalu poissa. Mikään ei tunnu miltään, työ on etänä ja samaa toistoa. Viikonloputkaan ei tunnu enää miltään, kun mitään ei tapahdu. En tiedä mitä haluan elämältä. Ahdistaa jäänkö ikuisiksi ajoiksi yksin, ilman perhettä. Olen siis lapseton. Vielä vuosi sitten minulla oli parisuhde ja elämä tuntui hyvältä. Nyt kaikki on toisin. Tässä on vielä koko elämä aikaa, mutta elämän rajallisuus ja ajan loppuminen on myös iskenyt vasten kasvoja. Elämästä pitäisi nauttia ja tehdä siitä mukavaa, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta.
Kantsu parantaa ruokahalua ja nostaa libidoa. Viikonloputkin tuntuu silloin joltain!
Ei oikeastaan. Oma tuttava Yhdysvalloissa saavutti keuhkoahtauman ihan sätkiä polttamalla. Ei henki enää kulje. Kolme vuotta meni aina iltaisin sätkä.
Ei suosittele lainkaan ja keuhkot ei palaudu koskaan. Lisäksi Suomessa laitonta.
Ei varmasti viikonloput tunnu miltään muulta kuin rikolliselta ja syylliseltä ololta.
Joillain ihmisillä kantsu heikentää ruokahaluja ja heikentää libidoa, esim. miehillä yleisesti ei seiso. Myös verisuonten tukkeutuminen vuosien käytön jälkeen aiheuttaa paljon vahingollisia erektiohäiriöitä ja verenpaineongelmia laajalti puhumattakaan psyykkisistä ongelmista joihin kantsulla on paljon osuuksia esimerkiksi Coloradon mielisairaaloiden täyttymisissä.
Että en kyllä suosittelisi tuollaista maassa missä se on laitonta ja ei edes ole lääkäri joka voisi määrätä asiaa ihan asiantuntemuksella.
Vierailija kirjoitti:
H40V kirjoitti:
Tällaiset foorumit ovat varmaan huonoimpia paikoja kysyä vinkkejä mihinkään kriisiin. Tulee vinkkejä ja toimintaohjeita, jotka eivät ole pakosti millään tapaa toimivia sinun tapauksessa. Ei elämää voi resetoida vaihtamalla ja muuttamalla kaikkea ympärillä. Se on vain pakenemista ja asioiden käsittelemättä jättämistä. Suurilla muutoksilla saa asiat näyttämään konkreettisesti erilaisilta, mutta tuoko se onnea? Ehkä, ehkä ei. Aina toki voi uskotella itselleen niin pitkään, kunnes siihen lopulta uskoo (fake it till you make it). Ihmiset tekevät aina enemmän välttääkseen kipua, kuin saavuttaakseen onnea.
Kriisit ovat parhaita alustoja henkiseen kasvuun. Annatko sen rikkoa sinut vai takoa sinusta kovemman, paremman? Mieti ensin mikä ahdistaa, mikä ei ole ok. Päätä mitä haluat elämältäsi ja millainen sen tulisi olla vaikapa vuoden päästä ja tee sen eteen jotain, edes pieniä muutoksia. Valitse taistelut, jotka voit voittaa. Sen sijaan, että kysyt itseltäsi, miksi en saavuta mitään. Kysy mielummin, mitä teen, että saavutan haluamani. Onko todellinen ongelma lopulta vain tapasi nähdä ja kokea asioita? Se on opittua ja täysin muutettavissa. Monesti vain uraudumme näkemään asiat yhdellä tavalla. Se on helppoa ja ihmiset ovat laiskoja yrittääkseen mitään uutta.
Parisuhteessa 50% on sinun osuutesi kaikesta. Jos et ole onnellinen, ei se toinenkaan sinua onnelliseksi tee. Päin vastoin, jos olet synkkä, tulet peilaamaan synkkyyttä toisen kautta itseesi. Lopulta ajattelet, että toinen on syyllinen tähän. Aina on helpompi hakea vikaa muualta kuin itsestä. Toisaalta, jos ruokit suhdettasi hyvällä. Annat ilman, että odotat saavasi takaisin (Rakkaus ei ole vaihtokauppaa). Tulet huomaamaan, kuinka peilaatkin hyvää toisen kautta itseesi. Pikku hiljaa tapahtuu muutos, jossa molemmat alkavat kokea onnellisuutta. Suhteen dynamiikan muutokseen riittää yhden ihmisen panos. Kun kiittää asioista, joita toinen tekee. Eikä siis valita asioista mitä toinen jättää tekemättä. Koko paketti alkaa muuttamaan kurssia.
Pettymykset johtuvat siitä, että elämä ei mene kuten olet sen suunnitellut. Odotuksesi ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Asiat, joihin voit vakuttaa... vaikuta. Asiat, joihin et voi vaikuttaa... muuta suunnitelmasi. Älä anna itsesi olla tuuliajolla, älä pakene... Näe vaivaa, kasva ihmisenä ja saavuta todellinen onnellisuus.
Voi että oli hyvin kirjoitettu:)
Valitettavan moni on ensitöikseen halunnut erota kumppanistaan. Tämäkö on se ratkaisu,että rikotaan/hylätään alkuun se rakkain ihminen ja sitten lähdettään rakentamaan uutta minää?
Jos se olisi rakkain, ei varmasti olisi erottu, uskoisin. Joskus kaikille tulee onnellisempi elämä, jos erotaan väärän ihmisen kanssa venytetystä suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntahan taitaa luoda näitä oikeesti turhia ikäpaineita, mutta niin kliseiseltä kun kuulostaakin niin älä vertaa itseäs muihin. Älä jää näiden ikäpaineiden "uhriksi", ihan turhaan hukkaat elämästä aikaa noihin ajatuksiin. Meille kaikille joka tapauksessa tulee vuosia. Nyt pää vaan pystyyn. :)
Tämän tajuamalla mä onnistuin selättämään oman 30v kriisini. Itse asiassa kun kriisi ei niinkään ollut mulla, niin muut yritti manipuloida mut ”aikuistumaan” ja syöttivät mulle tätä kriisiä ja suorittamista, kun elämäntyylini on sellanen huoleton hidas hämäläinen ilman mitään elämän kilpailuhenkeä saavutuksissa, hoidan kyllä omat asiani. Pahimpiin näkemyksen tuputtajiin joutuu ottamaan jopa etäisyyttä, mutta se että pysyn päätöksessäni elää omannäköistä elämää on sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä valittamista.
Itse olen 41v ja elämä on hienoa. Tapaan ystäviä, käyn konserteissa, käyn ravintoloissa. Urheilen ja pidän itseni kunnossa. Samanlaista elämää kuin 30-vuotiaanakin oli. (Ennen Koronaa siis).
Joo, toki kropassa alkaa ikääntyminen näkymään ja tuntumaan, mutta ei se ole menoa haitannut.
Luulen, että tässä näkyy yksi selitys, miksi toiset meistä kriiseilevät, toiset eivät. Mainitsemasi konsertit oli minulle oivalluksen paikka. Myös äitini pitää konserteista, taidenäyttelyistä, historian tutkimuksesta, ja matkoillani, jos nyt jonnekin menee, pitää....kahviloista. Hän siis nauttii hyvin ns tavallisesta, perusarjesta elämästä. Itse en kestäisi vanhuksena katsoa taaksepäin elämääni, jos en 9lisi toteuttanut joitakin seikkailullisempia, minulle jännempää juttuja, joissa mielestäni on myös enemmän mieltä, hyötyä toisille, ym. Enkä tarkoita että meidän pitäisi olla täällä vain toisia varten, vaan juuri päin vastoin, elää niin että se tuntuukin joltain, ja mielekkyys on osa sitä...En tiedä osasinko kuvata asiaa, mutta itselleni kriisin paikka on, jos huomaan, etten ole vieläkään tehnyt x ja y...Toiset eivät kai kaipaakaan x ja y. Toiset kaipaavat konsertteja ja kahviloita. Se heille suotakoon.
Juu. Ja ainakin mun isä Guinnessin ennätystenkirjassa.