Lue keskustelun säännöt.
Kolmenkympin kriisi pahana. Miten olette selvinneet?
Todella paha kolmenkympin kriisi. Tyhjyyden tunne. Tähänastiset elämän saavutetut tavoitteet eivät tunnu miltään. Haaveita on, mutta ne tuntuvat tyhjältä ilman sellaista ihmistä, joka haluaisi jakaa samat tavoitteet kanssani.
Haikailen nuoruuden perään ja ikävöin lapsuuttani, nuorta aikuisikääni ja kotiseutuani. Kaipaan jotain määrittämätöntä tunnetilaa entisestä elämästäni ikään kuin olisin menettänyt sen.
Nykyinen työ tuntuu puuduttavalta. Menestyksestä huolimatta en ole siihen tyytyväinen. Ajattelen myös, ettei nykyinen vakaus ole pysyvää vaan murtuu jossain vaiheessa. Pohdin, millaista olisi elää ilman niitä asioita, joita minulla nyt on. Uskon, että olisin siltikin tyytyväinen.
On tunnetta, ettei millään ole mitään merkitystä. Välillä kyllä parempia hetkiäkin. Masennusta tämä ei ole. Elämää vain hallitsevat tosi voimakkaasti elämänvaihekysymykset. Vertailen hirveästi itseäni muihin, vaikka ei pitäisi.
Tuntuu, että on tosi vähän aikaa, kun olin 20. En halua huomata kohta olevani neljäkymmentä.
Kommentit (446)
Anna sen kriisin vaan tulla, koska se ei kysele sinulta saanko vai enkö? Jos kriisi tai paremminkin kehitysvaihetta ei tulisi, et kasvaisi ihmisenä siihen potentiaaliin johon sinulla on mahdollusuus, kyvyt ja taidot.
Hyvä keino on vain hyväksyä tilanne ja astua itsestä ulkopuolelle mielikuvan tasolla. Katso sitten itseäsi mielen tasolla ( ei peilistä!) ja totea, ok nyt on näin, mutta jo kuukauden, puolen vuoden jne. jälkeen jokin sinussa on jo muuttunut.
Kaikille ei sovi riuhtaisu kertaheitolla uuteen, mutta muuta jotain esim. ala liikkua enemmän. Sitten myöhemmin taas jotain uutta esim. uusi harrastus. Vähitellen saavutat tasapainoisemman olotilan, sillä olet tähän hetkeen mennessä käynyt läpi useita kriisivaiheita alkaen vauvaiästä koululaiseksi, murrosiköiseksi, nuoreksi aikuiseksi ja nyt kohti keski- ikää. Luonnollista, väistämätöntä, mutta niin tarpeellista, sillä et varmaankaan olisi halunnut jäädä murroikäiseksi? Ihmisen on tarkoitus vanheta, mutta se ei tarkoita päämäärättömyyttä elämän suhteen. Ota uusia päämääriä, mitä ne ovatkaan ja anna itsellesi oikeus muuttua ja kasvaa. Olet ansainnut sen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5-kympin kriisiä lähestyn. Muistan kyllä 30- kriisin. Sitä oli niin nuori silloin ja koko elämä vielä edessä, mutta en tajunnut sitä silloin. Itse olen kokenut samanlaisia olotiloja aika ajoin läpi koko aikuiselämäni. Olen vaihtanut ammattia ja paikkakuntaa, palannut takaisin kotikonnuilleni jne. En ole tehnyt elämänmuutoksia nopeasti vaan vakaasti harkiten. Koen edelleen, että en ole löytänyt paikkaani ja sitä mitä etsin. Moni asia kiinnostaa, mutta alkaa jo elämän realiteetit tulla vastaan ja tuntuu siltä, että aika loppuu kesken eikä ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi.
Ehkä me ihmiset olemme tässäkin suhteessa erilaisia. Osa pitää siitä, että saavutetut asiat on ja pysyy ja he osaavat niistä nauttia. Itse en ole sellainen. Haluan muutosta ja haasteita. Joskus mietin, että elämä olisi helpompaa, jos oma luonne olisi erilainen.
Alkuperäiselle haluan sanoa, että ehkä sinulla on tuollainen elämänvaihe ja se menee ohi. Tai sitten olet kaltaiseni ja kipuilet aika ajoin saman asian kanssa läpi elämän.
Kyllä se 30.kriisi menee ohi kun alkaa 40.kriisi.
Sama juttu, pari vuotta siihen, että täytän 30.
Kadun ihan omituisia asioita, kuten sitä etten ole harrastellut yhdenyönjuttuja. En edes pidä sellaisista. Putoa, että harmittaa etten ole kokeillut. Tästä syytän nykyistä kulttuuria ja mediaa, mikä on niin hook up-kulttuuria ihannoiva.
Ahdistaa ja masentaa tämän hetkinen tilanne: olen työtön, erosin pitkästä suhteesta ja tuntuu että elämästäni puuttuu suunta. En kylläkään edes kaipaa mitään superuraa tai lapsia tai edes suhdetta (paitsi ehkä joskus tulevaisuudessa) mutta haluaisin pystyä olemaan edes vähän onnellinen joka ikinen päivä. Nyt en ole. Edes kertaakaan viikossa.
Ahdistaa myös se, että vanhenen. Sehän ei ole naisille sallittua. Olen jo yli 25-vuotias eli eihän minusta ole enää mihinkään palstamiehien mukaan :D
Eka kriisi oli kun täytin 20. Voi voi, eipä ole ne kriisit mitään tähän verrattuna :D
Ja viimeisen 3 vuoden aikana omien vanhempien kuolevaisuus on jysähtänyt kunnolla tajuntaan. Haluaisin muuttaa pois kotikaupungistani, mutta haluaisin viettää vanhempieni kanssa mahdollisemman paljon aikaa. He eivät tule olemaan täällä ikuisesti.
No, jospa se tästä. Tsemppiö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole 30 kriisiä, ei vaikuta mitenkään, vaikka miehet haukkuu vanhaksi yli 25 vuotiaita.
En ole edes 30 ikää vuoteen mennessä seurustellut kuin yhden kerran, ei lapsia yms, silti minulla ei ole kriisiä, naiset lukee liikaa mitä miehet kirjoittelee ja vertaa itseään liikaa muihin naisiin ja heidän elämäänsä! Lakatkaa vertaamasta ja lukemasta miesten haukkumajuttuja yli 30 naisista, ei stressaa tai mitään kun ei lue eikä vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
5-kympin kriisiä lähestyn. Muistan kyllä 30- kriisin. Sitä oli niin nuori silloin ja koko elämä vielä edessä, mutta en tajunnut sitä silloin. Itse olen kokenut samanlaisia olotiloja aika ajoin läpi koko aikuiselämäni. Olen vaihtanut ammattia ja paikkakuntaa, palannut takaisin kotikonnuilleni jne. En ole tehnyt elämänmuutoksia nopeasti vaan vakaasti harkiten. Koen edelleen, että en ole löytänyt paikkaani ja sitä mitä etsin. Moni asia kiinnostaa, mutta alkaa jo elämän realiteetit tulla vastaan ja tuntuu siltä, että aika loppuu kesken eikä ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi.
Ehkä me ihmiset olemme tässäkin suhteessa erilaisia. Osa pitää siitä, että saavutetut asiat on ja pysyy ja he osaavat niistä nauttia. Itse en ole sellainen. Haluan muutosta ja haasteita. Joskus mietin, että elämä olisi helpompaa, jos oma luonne olisi erilainen.
Alkuperäiselle haluan sanoa, että ehkä sinulla on tuollainen elämänvaihe ja se menee ohi. Tai sitten olet kaltaiseni ja kipuilet aika ajoin saman asian kanssa läpi elämän.
Hyvin samat ajatukset ja ikä... Kolmatta ammattia opiskelen. Paikalleen jääminen kauhistuttaa... Olen uskossa ollut kauan mutta silti mieleni on levoton ja pohdin mitä kuuluisi vielä tehdä/nähdä🤔
Ensin synnyttään! Sitten alkaa alamäki joka päättyy kuolemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraava 10v menee paljon nopeammin kuin 20-30. Jos tuntuu elämässä tyhjältä ja ei ole vielä lapsia niin hanki niitä pari. Sen jälkeen on elämällä tarkoitus eikä ole tyhjyyttä eikä tylsyyttä.
Mulla meni parisuhde selvitystilaan ollessani 28. Olin siihen saakka rääpinyt kasaan avoimen yliopiston opintoja ja tehnyt huonosti palkattua osa-aikatyötä. Parisuhde säilyi lopulta ja laitoin ammatin uusille urille. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, olen huomannut jo sen etten jaksa samaan tapaan vaikka valvoa kuin nuorempana ja koti-illat maistuvat. Silti piti tehdä ja suorittaa.
Monenlaiset sairaudet ovat tulleet riesaksi lähinnä perinnöllisistä syistä. Toisaalta viime vuonna elämässä oli käännekohta kun minulla epäiltiin vakavaa sairautta. Tajusin, että olin juossut koko ajan jonkin asian perässä saadakseni arvostusta. Tahti oli ollut aivan järjetön, suoritin muun muassa amk-opinnot alle kahdessa vuodessa ilman hyväksilukuja. Nyt minulle riittää ihan tavallinen arki, koska työssä on riittävästi haastetta, ehkä välillä liikaakin. Etsin vielä sopivaa työtä, koska muun muassa ADHD:n takia työllä on tietyt kriteerit. Lääkettä en voi syödä toisen sairauden vuoksi.
Ärsyttäähän tämä kun tuntuu, että niin sanotusti kolaan koko ajan asvalttiin, mutta ainakin olen edistänyt lääketieteellisiä tutkimuksia kaiken tämän kanssa. 😁😁😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Superman kirjoitti:
Ensin synnyttään! Sitten alkaa alamäki joka päättyy kuolemaan!
vieras ajatus mut nykyään ylein. ihminen tehtiin lisääntymään ja siinä ei mitään väärää
Minulla oli myös todella paha kolmenkympin kriisi; avioliitto oli huono, työ puudutti, aikaansaannokset tuntuivat riittämättömiltä. Laitoin elämäni kokonaan uusiksi. Helpotti.
Neljänkympin kriisiä ei tullut, eikä tunnu, että tulisi viidenpympin kriisiäkään. Ikää on siis jo 52.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikaa mietitään miltä kulloinkin tuntuu, ei mitään kriisejä ole on vain elämää. Välillä tylsää, välillä riemukasta. Ei kannata liikaa ajatella ja paisuttaa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, pari vuotta siihen, että täytän 30.
Kadun ihan omituisia asioita, kuten sitä etten ole harrastellut yhdenyönjuttuja. En edes pidä sellaisista. Putoa, että harmittaa etten ole kokeillut. Tästä syytän nykyistä kulttuuria ja mediaa, mikä on niin hook up-kulttuuria ihannoiva.
Ahdistaa ja masentaa tämän hetkinen tilanne: olen työtön, erosin pitkästä suhteesta ja tuntuu että elämästäni puuttuu suunta. En kylläkään edes kaipaa mitään superuraa tai lapsia tai edes suhdetta (paitsi ehkä joskus tulevaisuudessa) mutta haluaisin pystyä olemaan edes vähän onnellinen joka ikinen päivä. Nyt en ole. Edes kertaakaan viikossa.
Ahdistaa myös se, että vanhenen. Sehän ei ole naisille sallittua. Olen jo yli 25-vuotias eli eihän minusta ole enää mihinkään palstamiehien mukaan :D
Eka kriisi oli kun täytin 20. Voi voi, eipä ole ne kriisit mitään tähän verrattuna :D
Ja viimeisen 3 vuoden aikana omien vanhempien kuolevaisuus on jysähtänyt kunnolla tajuntaan. Haluaisin muuttaa pois kotikaupungistani, mutta haluaisin viettää vanhempieni kanssa mahdollisemman paljon aikaa. He eivät tule olemaan täällä ikuisesti.No, jospa se tästä. Tsemppiö
Muutama havainto näin vanhemman sukupolven naiselta.
- yhden yön juttujen haikailu loppuu siihen, kun luet täältä kokemuksia niistä. En itsekään ole niistä perustanut ja samoja joskus miestin, jäinkö jostain paitsi, mutta nyt onnittelen itseäni etten kokeillut
- varaa aika työkkärin ammatinvalintapsykologille. Olet vielä niin nuori, että mikä tahansa koulutus on sinulle mahdollinen. Sinun eläkeikä on jossain 40 vuoden päässä.
- itse elin parasta elämänvaihetta nelikymppisenä. Olin nuorena epävärma itsestäni ja kun sain tuon puolen kuntoon, ei kropan ikääntyminen ole tuntunut missään.
- hei haloo, sinun vanhemmat voi olla elossa vielä 50 vuoden kuluttuakin. Tai sitten vanhempasi ovat saaneet sinut todella iäkkäinä.
- teet itsellesi karhunpalveluksen, jos jäät jonnekin vain toisia miellyttääkseen. Me ollaan toivotettu lapsille hyvää matkaa, kun he ovat menneet maapallon toiselle puolelle. Toinen heistä varmaan muuttaakin sinne valmistumisen jälkeen. Toinenkin asuu monen sadan kilometrin päässä eikä hänkään muuta tänne.
- sinun elämäsi on sinun. Nyt sinulla on koko maailma auki tehdä mitä vain ja keskittyä vain itseesi. Käytä tilanne hyödyksi.
Kaikkea hyvää sinulle :)
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 22:34"]
Tuntuu, että on tosi vähän aikaa, kun olin 20. En halua huomata kohta olevani neljäkymmentä.
Muahahah juuri niin se menee että huomaat kohta olevasi 40, mutta lohdutan että sitä seuraava vuosikymmen menee VIELÄKIN NOPEAMMIN!
Ota siis järki käteen ja nauti siitä että et vielä ole rupsahtanut vanha kurppa.
Kyllä juuri noin. Kaikki mitä tuon mäenlaskun aikana voi havaita on vähempää.
Ei muista niin paljoa. Muistot kultaantuvat ja nuoruusmuistot voimistuvat. Ne ovat ainoat muistot mitä muistat. Vauhti kiihtyy ja muistot vähenee. Osa varhaisista muistoista haihtuu pois.
Et enää muista edes mihin laitoit autosi avaimet. Nelikymppisenä sitä tajuaa että elämä on haaskattu työntekoon.
Kun se haaskattiin, niin annetaan mennä samalla linjalla eteen päin. Ei se enää tästä parane mihinkään.
Tehdään duunia lasten tileille ja muistutetaan heille että elämä on 0-30v. Elämä ei ole enää +40v.
Kroppa on hajalla ja hermosto sätkii paniikissa kuoleman sillalla. Yli puolet elämästä lusittuna.
Neljänkympin kriisissä huomaat toivovasi, että olisitkin vasta kolmekymppinen, koska kolmekymppinen on nuori. Viidenkympin kriisissä ajattelet samoin neljästäkympistä. Tai niin uskoisin - itse täytin VASTA 45. Sehän on tilastollisesti about puoliväli, oman geeniperimäni perusteella todennäköisesti alle puolet.
En kerro ikääni, mutta v...ttaa tuo nuoruudesta jankkaaminen. Onko 30-vuotias vanha?! Joo ei ole. Eikä mikään laki kiellä käymästä bilettämässä tai tekemästä jotain teinijuttuja, vaikka ikää olisikin 30. Yleensä ihan teinijutut eivät vain enää kiinnosta sen ikäisenä.
Minä olen lapsenmielinen ja teinimäinen, mitä sitten. Hoidan myös asiani, joten voin ihan vapaasti teineillä vapaa-ajalla, jos siltä tuntuu. Ei 30-vuotiaana tarvitse elää kuin vanhus.
"hei haloo, sinun vanhemmat voi olla elossa vielä 50 vuoden kuluttuakin."
Ööööö 🤣🤣🤣🤣🤣
Sama juttu. Itseäni ei naiset enää kiinnosta paskaakaan.
T:Mies