Kolmenkympin kriisi pahana. Miten olette selvinneet?

Sairastuin vakavasti. Ei ikäkriisit paina, kun toivoo vaan saavansa lisävuosia.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin vakavasti. Ei ikäkriisit paina, kun toivoo vaan saavansa lisävuosia.

Samoin. Kun on liikaa ongelmia terveyden kanssa, käkit kotona vain ja ruuanlaitto on päivän uroteko, tällainen keskustelu herättää kyllä monta kyssäriä, eikö tosiaan ihminen jolla olisi mahdollisuus hankkia apua, JA sitten saada sisältöä elämään, hae sitä apua. Psykiatria, pappia ja vertaistukea kehiin? Tai mistä onkin kysymys, sellaista apua? Onko kirjoittaja liian ylpeä pyytääkseen apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin vakavasti. Ei ikäkriisit paina, kun toivoo vaan saavansa lisävuosia.

Samoin. Kun on liikaa ongelmia terveyden kanssa, käkit kotona vain ja ruuanlaitto on päivän uroteko, tällainen keskustelu herättää kyllä monta kyssäriä, eikö tosiaan ihminen jolla olisi mahdollisuus hankkia apua, JA sitten saada sisältöä elämään, hae sitä apua. Psykiatria, pappia ja vertaistukea kehiin? Tai mistä onkin kysymys, sellaista apua? Onko kirjoittaja liian ylpeä pyytääkseen apua?

Tällaiset eksistentiaaliset ikäkriisit ovat etuoikeus. Niitä kokevat ihmiset joilla terveys ja toimeentulo ovat turvattuja. Pumpulissa kölliessä on vaikea saada otetta siitä mitä haluaa, kun ei ole ns. vastavoimaa jota vastaan taistella, joka laittaisi liikkeelle. Ehkä vertaistuki voisi olla hyödyksi. Tai itsensä haastaminen: ammatinmuutos, yrittäjäksi ryhtyminen, vapaaehtoistyö.

Nää ikäkriisi jauhamiset saa todella raivon valtaan. Varsinkin laumaeläimillä (tietyn tyypin miehet ja naiset) tuntuu näitä olevan todella pahana vähän väliä. Samoin nämä ihmistyypit tahtoo erota, vaikka miten hyvästä parisuhteesta , jos lauman johtaja on eronnut. Aikakonetta ei kellään ole ja menneisyyttä on turha märehtiä. Keskittykää itseenne ja eläkää miettimättä iltapäivälehtien ja muiden turhakkeiden keksimiä turhia kriisejä.

Vierailija kirjoitti:

Koska omat vuodetaika tarkalleen 20-30 menivät vakavien MT ongelmien hoidossa terapiassa ja lääkkeillä, olen nykyään todella tyytyväinen 32 vuotias. Olen käynyt läpi nuo kuvatut kriisit ja tunteet silloin. Vaikea lapsuus voi todella tuhota ihmisen psyykkeen ja viedä vuosia elämästä. Toisaalta elän nyt unelmaani, joten olen kiitollinen

Minkälaisen elämän oot pystynyt rakentamaan?

Ruuhkavuodet pakottavat jaksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvisin hyvin! Laitoin koko elämäni uusiksi: erosin aviomiehestä, muutin toiselle paikkakunnalle, vaihdoin työtä, löysin uuden miehen, menin naimisiin, sain lapsen.  Tämä kaikki alkoi, kun olin just täyttänyt 29. Lapsen sain 30,5 vuotiaana.

Tälläista lukies  tulee huono olo. "Uudistus" innossasi romutit yhden ihmisen,miehesi ja siitäkö se riemu repesi.

Erot ovat ihan arkipäivää ja se kyllä osuus suurimman osan meistä kohdalle. Ei ole järkeä jäädä suhteeseen, jossa ei ole onnellinen. Ei edes sille toiselle osapuolelle, joka voi etsiä puolison, joka oikeasti haluaa olla yhdessä.

Tämä on se mitä olen itse miettinyt. Totta kai kirpaisee hylätä ihminen, hajottaa toisen elämä. Mutta onko sitten oikea ratkaisu hukata itsensä. Elää sen toisen ihmisen elämää ja unohtaa omat halunsa ja toiveenaa elämältä. Sekö on tämän ainoan elämän tarkoitus?

En sano että elämän tarkoitus on sen enempää toisen _tarkoituksellinen_ satuttaminen, mutta uskon ettö jokaisella on oikeua ja velvollisuus elää tämä ainut elämänsä siten, että saa siltä kaiken tarvitsemansa jos se vain on mahdollista. Kenenkään ei pidä myöskään niin täydellisesti rakentaa elämäänsä toisen ihmisen varaan, että elämältä on pohja pois jos toinen ottaa ja jättää.

Vierailija kirjoitti:

Todella paha kolmenkympin kriisi. Tyhjyyden tunne. Tähänastiset elämän saavutetut tavoitteet eivät tunnu miltään. Haaveita on, mutta ne tuntuvat tyhjältä ilman sellaista ihmistä, joka haluaisi jakaa samat tavoitteet kanssani.

Haikailen nuoruuden perään ja ikävöin lapsuuttani, nuorta aikuisikääni ja kotiseutuani. Kaipaan jotain määrittämätöntä tunnetilaa entisestä elämästäni ikään kuin olisin menettänyt sen.

Nykyinen työ tuntuu puuduttavalta. Menestyksestä huolimatta en ole siihen tyytyväinen. Ajattelen myös, ettei nykyinen vakaus ole pysyvää vaan murtuu jossain vaiheessa. Pohdin, millaista olisi elää ilman niitä asioita, joita minulla nyt on. Uskon, että olisin siltikin tyytyväinen.

On tunnetta, ettei millään ole mitään merkitystä. Välillä kyllä parempia hetkiäkin. Masennusta tämä ei ole. Elämää vain hallitsevat tosi voimakkaasti elämänvaihekysymykset. Vertailen hirveästi itseäni muihin, vaikka ei pitäisi.

Tuntuu, että on tosi vähän aikaa, kun olin 20. En halua huomata kohta olevani neljäkymmentä.

Se vaihe on vain käytävä läpi. Jossain vaiheessa voit jopa naurahtaa vanhoille tuntemuksillesi. Se on todella outoa, kun kokee olevansa vanha ja sitten vuoden kahden päästä kokeekin olevansa nuorehko. Elämä vaan paranee, kun ikää tulee, luota minuun <3 Olet oikeasti vielä tosi nuori, muttet mikään kakara. Tv.37v, joka ei enää edes aina muista ikäänsä ;D 

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Odotapa vaan vielä pari-kolme vuotta. :) Silloin alat toivoa että olisit taas 20-vuotias hinnalla millä hyvänsä. Itsekin ajattelin parikymppisenä että olisinpa jo pian 30+. Noh nyt 29-vuotiaana en mitään toivo niin paljon kuin että voisin matkustaa ajassa taaksepäin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Sinulla on vielä se tilanne, että et tiedä mitä toivot. Parikymppisen vapaus on jotain mistä kannattaa nauttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Odotapa vaan vielä pari-kolme vuotta. :) Silloin alat toivoa että olisit taas 20-vuotias hinnalla millä hyvänsä. Itsekin ajattelin parikymppisenä että olisinpa jo pian 30+. Noh nyt 29-vuotiaana en mitään toivo niin paljon kuin että voisin matkustaa ajassa taaksepäin.

Itse näen kyllä kolmikymppisen nuorena. Toki olisi hyvä olla siinä vaiheessa kumppani, jos mielii perheen perustaa. Muuten vielä elämää vielä vuosia edessä, eikä ole "liian myöhäistä"  juuri mihinkään. Toki ymmärrän kolmenkympin kriiseilyt jos on sinkku, eikä ole mitään saavutuksia työelämässä. Täällä moni kuitenkin kriiseileen, vaikka ovat naimisissa, löytyy hyvä ura ja lapsia. Itsellä ei ole mitään noista, ellei asiat muutu radikaalisti muutamassa vuodessa. 

N25

N25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Odotapa vaan vielä pari-kolme vuotta. :) Silloin alat toivoa että olisit taas 20-vuotias hinnalla millä hyvänsä. Itsekin ajattelin parikymppisenä että olisinpa jo pian 30+. Noh nyt 29-vuotiaana en mitään toivo niin paljon kuin että voisin matkustaa ajassa taaksepäin.

Se, että sinä toivot niin ei tarkoita sitä, että joku muu päätyisi toivomaan samaa. Keskity pääsemään omasta ikäkriisistäsi yli äläkä pura sitä toisten ylimieliseen mitätöintiin.

N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Sinulla on vielä se tilanne, että et tiedä mitä toivot. Parikymppisen vapaus on jotain mistä kannattaa nauttia.

Tiedän oikein hyvin mitä haluan. Kumma kun tuntemattomat puhuvat kuin tietäisivät jotain elämästäni. En oikein ymmärrä mitä nauttimista on yksinäisyydessä ja köyhyydessä. Ei ole rahaa tehdä asioita mitä tahtoisin, enkä aio perustaa perhettä kenen tahansa kanssa. 

N25

Kaikki haikailevat jollain tavalla nuoruuttaan. Se on osa elämää. Jos muuta väittää, niin väitän että valehtelee.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki haikailevat jollain tavalla nuoruuttaan. Se on osa elämää. Jos muuta väittää, niin väitän että valehtelee.

Kaikilla ei ole ollut turvallinen ja onnellinen nuoruus, jota jäädä haikailemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Sinulla on vielä se tilanne, että et tiedä mitä toivot. Parikymppisen vapaus on jotain mistä kannattaa nauttia.

Tiedän oikein hyvin mitä haluan. Kumma kun tuntemattomat puhuvat kuin tietäisivät jotain elämästäni. En oikein ymmärrä mitä nauttimista on yksinäisyydessä ja köyhyydessä. Ei ole rahaa tehdä asioita mitä tahtoisin, enkä aio perustaa perhettä kenen tahansa kanssa. 

N25

Yksinäisyys ja yksinolo on eri asioita. Opettele tuntemaan nyt ensi itsesi.

Haluaisin olla jo nyt 60, koska tässä maailmassa uskottavinta on olla about sen ikäinen ja saada kehitystä ja asioita ihan oikeesti tapahtumaan yhteiskunnallisesti, valitettavasti. Se on mun tavallaan mun 30 kriisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en näin parikymppisenä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi nykyaikana olla parikymppinen. Itse olen ainakin köyhä opiskelija. Nyt olisi aikaa, mutta ei rahaa matkusteluun. Itsellä lähinnä haaveet vakituisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta ja omasta perheestä, mutta sen sijaan olen sinkku ties kuinka monetta vuotta. Kukaan ei ota alle kolmekymppisiä  vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka viisaita näkemyksiä asioihin. Toivon todella että suunta tästä vain ylöspäin. 

N25

Sinulla on vielä se tilanne, että et tiedä mitä toivot. Parikymppisen vapaus on jotain mistä kannattaa nauttia.

Tiedän oikein hyvin mitä haluan. Kumma kun tuntemattomat puhuvat kuin tietäisivät jotain elämästäni. En oikein ymmärrä mitä nauttimista on yksinäisyydessä ja köyhyydessä. Ei ole rahaa tehdä asioita mitä tahtoisin, enkä aio perustaa perhettä kenen tahansa kanssa. 

N25

Yksinäisyys ja yksinolo on eri asioita. Opettele tuntemaan nyt ensi itsesi.

Tiedän kyllä näiden kahden eron. Olen introvertti ja nautin yksinolosta. Koko elämäni olen käyttänyt introspektioon ja tunnen kyllä itseni. Kaipaan intimiyttä ja ihmisen läheisyyttä ja tämä on täysin luonnollista. Tässä suhteessa olen tunnen yksinäisyyttä/toisen ihmisen kaipuuta. En kaipaa neuvoja ihmisiltä, jotka eivät tunne minua tai elämääni. Tämä vain vahvistaa sen, että en todellakaan jää kaipaamaan parikymppisenä oloa. Kohdellaan vieläkin kuin lasta ja oletetaan etten tiedä mistään mitään ja että vastaavasti itse tiedetään kaikki toisen elämästä.

N25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki haikailevat jollain tavalla nuoruuttaan. Se on osa elämää. Jos muuta väittää, niin väitän että valehtelee.

Kaikilla ei ole ollut turvallinen ja onnellinen nuoruus, jota jäädä haikailemaan. 

Muutin kotoa 16 vuotiaana..enkä katsonut taakseni...

nuoruus meni ihan ok..mutta oli kova ikävä jotain..oisko ollut perhettä ja kotia..joita minulla ei ollut