Lue keskustelun säännöt.
Onko tällä miehellä mielestänne vaativa (anankastinen) persoonallisuus?
09.03.2014 |
En tässä nyt mitään kyökkidiagnoosia ole tekemässä, mutta sattuipa vaan netissä ko.persoonallisuushäiriö vastaan, ja sopii aika täysin eksääni.
Hän:
- on sitä mieltä että ainut oikea tapa tehdä asioita tai ajatella asioista on hänen omansa. Hän vaatii muita tekemään kuten hän, ihan määräämällä. Riitaa tulee myös siitä jos ajattelee jostain asiasta eri tavalla kuin hän.
- Hän on todella hidas tekemään asioita. On todella tarkka niissä, niinpä lopputulos kärsii, valmista ei tule koskaan. Muilla ei kestä hermot odotella häntä, niinpä muut tekevät omalla tavallaan- jota hän e hyväksy.
- Hän asettaa kotonaan kymmeniä erilaisia sääntöjä miten muiden pitää olla. Kaikki eivät edes ole mitenkään isoja juttuja. Jos ei toimi kuten hän vaatii, hän vaatii ja määräilee/ nalkuttaa.
- Hän ei raaski heittää juuri mitään pois. Hänellä oli 14 vuotta eräs varastotila jonne hän varastoi roinaa, joka oli pääosin turhaa. Hän ei kyennyt vuosiin edes töihin ja perhe-elämä kärsi, koska hänen piti saada nuo roinat järjestykseen. Pahimmillaan hänellä meni tuolla varastollaan 10 h päivässä.
Hän ei ole köyhä, mutta silti on todella, todella nuuka. Ei osta koskaan uusia vaatteita itselleen, vaan hakee ne uffin euron päiviltä tai roskalavoilta. Suurin osa asioista on hänen mielestään turhuutta. Hän käyttää mieluummin roskalavakamoja kuin ostaa edes kirppikseltä. Lahjoihin hän ei halua tuhlata rahojaan, siksi ostaa ne kirppikseltä tai etsii roskalavoilta.
- Hän on todella uppiniskainen omissa tavoissaan, eikä jousta, vaikka toinen kuinka koittaisi tehdä kompromisseja. Hän jopa määrää mitä sanoja toinen saa tai ei saa käyttää, mitä puoluetta saa äänestää tai mitä mieltä olla mistäkin, jos toinen ei myönnyt, tulee riita.
-Hän saattaa olla tyly tai loukata muita säännöillään ja määräyksillään tai neuvoillaan/vaatimuksillaan, mutta jos toinen puolustautuu, hän pistää syyn täysin tämän toisen niskoille ja pitää tätä ilkeänä ja hankalana ihmisenä. Eli ei näe omia tekojaan tai sanomisiaan, vain toisen,
-Empatiakyky hänellä on erittäin huono. Esim. jos toisella on 39 kuumetta, hän saattaa valittaa kun toinen vain makaa. Tai jos toinen on tullut töistä väsyneenä ja hän on ollut koko päivän kotona/varastolla, hän ei siltikään välttämättä tee kotona yhtään mitään, vaan toisen on tehtävä, muuten asiat eivät tule tehdyksi. Hän saattaa räjähtää jos häntä pyytää käymään vaikka kaupassa- koska hän on niin kiireinen "töidensä" takia. Ja työt ovat tosiaan romujensa järjestelyä.
Onko tällaisella hlöllä mielestänne vaativa (anankastinen) persoonallisuushäiriö?
Jätin tällaisen miehen pari kk sitten, ja tuli tosiaan tuo persoonallisuushäiriö netissä vastaan. Lisäksi haluaisin myös kuulla, että olinko kenties itse vaan vääränlainen kun en sopeutunut koskaan hänen luonteeseensa, vaan olin vuosikausia hänen kanssaan erittäin onneton, vaikka kuinka yritin elää hänen kanssaan harmoniassa. Minun olisi kuitenkin pitänyt suostua hänen kaikkiin, älyttömiinkiin vaatimuksiinsa/neuvoihinsa jos olisin halunnut harmoniaa, enkä sitä pystynyt tekemään.
Tiedostan että ehkä olin liian kiltti siinä että katselin häntä 7 vuotta enkä lähtenyt aiemmin, vaikka masennuin suhteen aikana. Pidin myös aina puoleni.
Nyt pari kk sitten lähdin, enkä osaa sanoin kuvailla kuinka onnellinen ja helpottunut olen, kun kukaan ei enää jatkuvasti mäkätä mitä olen tehnyt väärin, (siis suurin osa todella pieniä juttuja, esim. jättänyt kaksi vesipisaraa lattialle, sormenjäljen jääkaapin oveen tms.)
Kommentit (54)
Olen se, joka kertoi omasta vastaavanlaisesta kokemuksestaan. Minusta täydellinen empatianpuute kertoo jonkinasteisesta narsismista. Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia, kuin tuo esimerkkisi siitä, että exäsi "joutui" olemaan vauvan kanssa puoli vuotta. Valitusta ja syyttelyä kaikesta.
Ihmisillä on kai yleensä sellainen kuva narsisteista, että ovat lipeviä ja sosiaalista silmää omaavia. Siksi romuja keräävä, saamaton, ja sosiaalisesti kömpelö exäni saa sympatioita ja vetää uhrin roolinsa taitavasti. Harva uskoo, että niin "outo" voi olla vielä kaiken lisäksi itse piru kotona.
Ap, saat kaikki sympatiani. Tie sen ymmärtämiseen kuinka järkyttävässä suhteessa eli kestää pitkään. Itse olen huoltajuustaisteluiden takia edelleen osaltaan sidottu vaikka erosta on aikaa. Silti on ihmeellistä kun omassa kodissaan saa hengittää vapaasti, joku ei koko ajan tivaa/ syyllistä/uhkaile/estä liikkumista jne jne ja siellä ei ole vähintään yhtä huonetta varattu koko ajan exän paskakasoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:53"]
Huh. Taisit seurustella isäni kanssa.
[/quote]
Hih , jännä tietää että hänellä on sukulaissielu. :-D
ap
Kuulostaa vaativalta persoonallisuudelta, ihan persoonallisuushäiriöltä. Empatiakyvyttömyys muuten viittaa narsistisiin piirteisiin.
Hyvä että pääsit eroon. Ihminen oppii virheistään ja kasvaa. Ei kannata syytellä itseään, vaan miettiä syitä, miksi siihen suhteeseen jäi ja miten jatkossa toimisi.
http://tuimakka.fi/index.php?page=niuho
Teksti sopii 99,9 .% Ainut vaan, että tuo hänen "työnsä" oli palkatonta.
ap
23/39 jatkaa
tuli vielä mieleen tuosta yrittämisen halusta, että itsekin aina kuitenkin toivoin, että joku muutos tulisi. Ehkä se pohjautuu kristilliseen vakaumukseeni....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:58"]
Kuulostaa vaativalta persoonallisuudelta, ihan persoonallisuushäiriöltä. Empatiakyvyttömyys muuten viittaa narsistisiin piirteisiin.
Hyvä että pääsit eroon. Ihminen oppii virheistään ja kasvaa. Ei kannata syytellä itseään, vaan miettiä syitä, miksi siihen suhteeseen jäi ja miten jatkossa toimisi.
[/quote] Kiitos sinulle, kirjoituksestasi tuli hyvä mieli. <3
Arvaa vaan olenko pettynyt itseeni, nyt kun silmäni ovat vihdoin auenneet, olen syyllistänyt itseäni siitä että olin tuollaisen ihmisen kanssa 7 vuotta ja koitin vaan parhaani mukaan sopeutua. Kiltti saa olla muttei tyhmä.
ap
Kuulostaa omistushaluiselta, neuroottiselta narsistilta. Hyvä kun jätit hänet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonkin persoonallisuushäiriön lisäksi hänellä saattaa olla asperger.
Mulle tuli kuvauksesta mieleen eräs lähisukulaismies, kuusikymppinen jo tosin. Vaimonsa on katsellut vastaavaa paskakäytöstä jo melkein 30 vuotta. Mies on pahantuulinen, neuroottinen ja käyttää pakkomielteisesti aikaa tavaroiden järjestelyyn ja siivoamiseen. Lisäksi hän tunkeutuu muiden elämään ja yksityisalueelle, koska haluaa olla järjestelemässä muitakin kuin omia asioitaan. Tosi paha suustaan ja saa raivareita. Ei anna vaimonsa puhua, vaan haukkuu vieressä ja korjailee ja tuhahtelee kun vaimo selittää jotain. On alipainoinen, koska käyttää rahaa ruokaan vain sen verran että pysyy hengissä. Vaimonsa on melkein luurangonlaiha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 20:24"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 12:19"]
Jonkin persoonallisuushäiriön lisäksi hänellä saattaa olla asperger.
[/quote]
Kuka täällä tarjoaa tota aspergerjuttua joka väliin? ap
[/quote]
Miksi kirjoitit tekstisi perään ap, kun et ole ap. Ja ystäväni jolla on aspergerpoika, on siihen viitannut, ja ex teki kerran pyynnöstäni aspergertestin, josta sai korkeat pisteet. Mutta häntä ei ole diagnosoitu, silloin kun hän oli lapsi, ei varmaan koko diagnoosia edes ollut.
ap
[/quote]
Anteeksi AP, toi oli ihan ajattelemattomuuksissaan kirjoitettu tuo ap tuonne perään! Ei ollut tarkoitus esittää sinua tai aiheuttaa harmia.:(
Miehesi kuullostaa ihmiseltä, joka elää henkisesti yksin, mutta joka tarvitsee sen ihmisen joka hoitaa välttämättömimmät. Yleensä näitä tarinoita lukiessa ei voisi kuin ihmetellä, miten tuollaisen persoonan kanssa on päässyt tutustumisvaihetta pidemmälle, mutta itse vastaavaa kokeneena tiedän olla sitäkään kyseenalaistamatta. Oma(t) eks-mie(heni) olivat kaikki sellaisia, että pohjalta parani kuin kinnusten piimä ennen kuin itse hankkiuduin terapiaan ja pystyin katkaisemaan ylikiltteyden kierteen mikä haali ympärilleen moisia empatiakyvyttömiä niljakkeita. Ihka ensimmäinen mies oli puhumaton. Siis tyystin puhumaton, keskustelutaidot olivat samanlaista luokkaa kuin apinalla kauniisti ilmaistuna ja hänen tapansa viestiä oli sanatonta elehdintää. Olin liian nuori ja ymmärtämätön tajutakseni, että se ei todellakaan ollut normaalia ja pian viestimmekin keskenämme ilmein ja elkein. Olin tottunut siihen, että puhuin suurimmalteen osakseen yksin ja luulin, että miestä ei yksinkertaisesti kiinnosta koska hän ei vastannut minulle tai hänen vastauksensa olivat tyyliin yksi ele mikä ei kannustanut jatkamaan. Keskustelumme olivat pintapuolisia pinnallisista asioista.
Sitten kuvioihin astui alkoholi. Mies oli hyvin jääräpäinen, ei antanut koskaan periksi ja toimi tismalleen samoin kaavoin. Arkiviikko töitä. Perjantaina kauhea känni päälle, ei missään tapauksessa lauantaina tai vaikka vapailla viikolla jos kavereita oli liikkeellä, vain perjantaina. Olisin ymmärtänyt tuon, jos se olisi koskenut häntä itseään, mutta hän säännösteli myös minun alkoholinkäyttöäni - ihan kuin siinä olisi ollut jotain säännösteltävää. Ne, jotka eivät ole ennen eläneet kontrolloivassa suhteessa, eivät tiedä tämän kuvion ironisuutta. Mies oli aivan saappaat seis joka perjantai, mutta ei sietänyt sitä että nainen oli humalassa.
Joskus hän vei minut kesken juhlien toiseen huoneeseen ja sain katsella siellä hänen mökötystään. Puhuin, se ei auttanut. Mies vain istui ja mökötti. Mies oli siis sairaalloisen mustasukkainen minusta, eikä osannut hallita tunteitaan millään lailla. Mustasukkaisuuden lisäksi olin hänen jatkuvan määräilynsä alla. Luulin, että pääsen helpommalla kun annan periksi niin joka pikkuasiassa ei tarvitse kuunnella sitä miehen vikinää tai hänen hyvin valloittavaa negatiivissävytteistä murjotustaan, mutta pian huomasin joutuneeni vielä pahempaan myllytykseen.
Ennen pitkää huomasin valitsevani vaatteeni, meikkini ja hiustyylini miehen intressien enkä oman mukavuuteni mukaan. Jossain vaiheessa palasin jopa kesken kauppareissun vaihtamaan paitaa, koska se oli miehen mielestä ruma. (Kyse ei ollut paljastavuudestakaan, vain siitä, että mies ei pitänyt paidan nk. romanimaisuudesta.)
Mies lisäksi yritti määrätä kaikesta muustakin, jopa siitä, saanko lähteä töihin hieman kauemmaksi. Koska en milloinkaan saanut mitään perusteluita miehen päähänpistoihin, tajusin niiden olevan vain puhdasta vallankäyttöä. Hänen sairain temppunsa varmasti oli lapsen yrittäminen - olin erehtynyt kerran sanomaan, että jos pamahtaisin raskaaksi, pitäisin sen. Myöhemmin löysin miehen haarojeni välistä kun olin nukahtanut tuollaisen perjantaiyön jälkeen rättiväsyneenä. Taustalla oli illanistujaiset, jotka olivat huipentuneet siihen että lähdin kotiin kun mies meni baariin kavereineen. Myöhemmin hän tuli takaisin änkyräkännissä, vei parvekkeelle hiukan juttelemaan (mies motkotti minulle kun kaikki ei ollut mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan) ja lopulta kun pääsin nukkumaan, mies halusi vielä seksiä vaikka tiesin että äijällä ei edes seiso kunnolla siinä vaiheessa. Jossain vaiheessa yötä heräsin siihen, että mies olikin eistäni huolimatta päälläni. Suhde päättyi pian tuon jälkeen, sillä poikkaisin sen koska halusin tehdä elämälläni muutakin kuin rasittaa itseäni alituisella pahalla ololla. Mies oli itsepäinen tai oikeammin pänkkäpää, ei antanut periksi missään eikä mistään voinut neuvotella. Olisin ymmärtänyt sen hänen itsensä kohdalla, mutta kun hän päätti asioistani puolestani, mittani tuli täyteen. Kolme kuukautta sen jälkeen tajusin, että kuukautiset ovat pysytelleet poissa, mutta laitoin sen kuuman kesän piikkiin. Vain muutama viikko myöhemmin aloin vuotaa jotain ruskeaa ja myöhemmin sen mukana tuli pikkuinen klöntti mukana. Sillä oli aivan pienet kädet ja jalat, ja voin vain siunata Jumalaa - se oli kuin suoranainen kädenpuristus taivaalta, että se meni kesken eikä yhtään pidemmälle enkä joutunut pohtimaan asiaa enempää. Voin vain kuvitella, millaisen maanpäällisen helvetin se lapsi olisi syntymänsä mukana tuonut tullessaan enkä usko että olisin kyennyt sitä lasta rakastamaan, sillä isänsä aiheutti minussa vain voimakkaita inhontunteita. Nytkin, jos se lapsi olisi elossa, se kusipäinen mies tulisi joka paikkaan kaupan päälle eikä päästäisi minusta irti.. ellen olisi antanut sitä adoptioon. Turhaa spekuloida aiheella, mutta olin niin helpottunut vaikka niin onkin julmaa ajatella.
Myöhemmin sain tietää, että miehellä oli synnynnäinen puhevika. Jopa anoppi, joka tiesi diagnoosin varsinaisen hyvin, ei ollut voinut kertaakaan kertoa siitä rehellisesti, kun ihmettelin mieheni käytöstä! Se olisi auttanut minuakin ymmärtämään tai ainakin käsittelemään asiaa toisella tavalla. Olin vihainen, koska mies oli pimittänyt asian tahallaan. Muutenkin se niljake jäi kaikenlaisista valheista kiinni. Ensin pienistä, sitten isommista, lopulta jäätyään kiinni, hän myönsi kaiken, mutta jatkoi valehtelua oppimatta mitään.
Seuraava mies oli pahempi. Hän tuli suoraan tämän miehen jatkoksi elämääni kuin puolivahingossa, ja edelleen ihmettelen miten meistä tuli pari vaikka hän ei selkeästi koskaan halunnutkaan sitoutua kanssani. Mies meni missä halusi, suunnitelmat vaihtuivat yllättäin, hän piti päänsä aivan pienissä asioissa eikä mielipideasioista suhdettamme kohtaan voinut keskustella. Suhde ei missään vaiheessa edennyt, kuten normaaleilla pareilla etenee, vaan syvenimme kerta kerralta pahempaan suohon. Uskoin kaiken aikaa, että minussa oli jotain vikaa, kun mies ei halunnut kanssani, viedä minua alttarille tai muuttaa yhteen. Miten idioottimaista. En edes muista, koska suhteemme alkoi, emmekä juhlineet mitään merkkipäiviä. Mies ei muistanut synttäreitäni, hän ei välittänyt koska olimme tavanneet, hän osteli kalliita asioita luotolla mutta pihisteli juuri lahjoissa ja ruuissa. Hän ei päästänyt minusta irti, mutta hän ei myöskään halunnut olla kanssani, joten siksikin kuvio oli todella omituinen.
Miehen luonteeseen kuului myös todella vahva kostonhimo. Kaikki ihmiset, jotka olivat tehneet hänelle pahaa, kuuluivat hänen mustalle listalleen. Samaten ihmiset, jotka olivat erehtyneet älähtämään hänen omista törttöilyistään, hän kosti heille takaisin. Eli jos mies tallasi jalkani päälle, ja huusin kivusta, hän löi minua koska olin erehtynyt huutamaan. Hän kämmäsi, minä suutuin ja pian anelin polvillani anteeksi reaktiotani. Usein sekään ei auttanut, vaan sain silti henkisesti turpaani niin paljon että tiesin.
Lopulta huomasin eläväni sumussa. Kaikki meni vain sen rytmin mukaan, milloin tulee riitaa. Aloin kutsua sitä pylvässtressiksi - eli riidat olivat pylväitä, joista tuli meidän merkkipäiviämme oikeiden sellaisten puuttuessa. Aina, kun yksi pylväs oli ohitettu, piti kävellä seuraavalle pylväälle. Mitä pidempään se matka seuraavalle pylväälle kesti, sitä voimakkaampi myrsky oli tiedossa. Usein ne riitelynaiheet johtuivat aivan pikkujutuista, ja mieleeni tulivat sodat hiekkalaatikolta. Joka ikinen kerta, kun mies raivosi minulle jostain aivan lapsellisesta, hän saattoi vetää puhelimen johdot irti seinästä, ja käydä jossain vaiheessa yötä vain kuuntelemassa puhelinvastaajaan jättämäni viestit. Mikäli niitä ei ollut, hän jatkoi mykkäkouluaan. Mikäli niitä oli, hän teki kiusaa sosiaalisen median kautta joko jakamalla noloja kuvia tai kirjoittelemalla yleisiin paikkoihin nimelläni herjaviestejä. Toinen bravuuri oli ero. En muista kuinka monta kertaa hän jätti minut ja yhtä suurellisin elein otti minut takaisin. Lopulta yhtenä kertana kun hän itse kysyi, mitä meidän kannattaisi tehdä, vastasin hänelle etten ole enää palaamassa ja hänen kannattaisi etsiä parempaa seuraa - enhän ollut koskaan kelvannut hänelle - ja mies paskoi varmasti housuunsa tajuttuaan, että olin tosissani.
Helpotuksen määrä oli rajaton, kun erosimme, mutta kaikki se paska mitä olen saanut jälkeeni on ollut ihan naurettavaa. Olen kuullut pettämisistä ja tajunnut monia merkkejä, miten hän oli vetänyt minua kuin pässiä narussa. Ensimmäiset kuukaudet elin pelossa, että joku tulee ja nirhaa minut kadulla, ja mietin, mitä uskallan sanoa kenellekään ihmiselle etten loukkaa ketään. Olinhan miehen seurassa oppinut, että pikkusanoista voi saada aikaan mittavan ydinsodan ja luulin että kaikki ovat sellaisia.
Syyllisyyden määrä oli ihan mittaamatonta, mutta ajan myötä sekin karisi pois. Yhtenä kertana vain huomasin, että minulla oli kumman kevyt olla ja tajusin, että olin lakannut murehtimasta. Osansa oli toki terapiallakin, mutta suurin taakka oli se mies, joka oli imenyt energiaani kuin sieni lapsellisilla tempauksillaan.
Tälläkin miehellä oli muuten huomattavia vaikeuksia työnhaussa. Hän kävi jotain kurssia, mikä sekin jäi kesken, ja hän eli vanhempiensa rahoittamana. Tietenkin sitä myöten hän eli ihan omalla planteellaan, jossa oli ikuinen viikonloppu, sillä hänellä ei katkaissut sitä vekkari maanantaiaamulla kuudelta niin kuin toisilla.
Siinä kyökkipsykologeille ja palstakiusaajille materiaalia. Tää on kuin heittäisi luun koiralle jollain tavalla, vaikka todellisuudessa haluan vain kertoa ap:lle vastaavia kokemuksiani empatiakyvyttömistä miehistä. Saat ap kaiken sympatiani, ja toivotan sinulle voimia. Kuten joku edellä sanoi, "Tie sen ymmärtämiseen kuinka järkyttävässä suhteessa eli kestää pitkään." pitää todellakin paikkaansa. Samaten itsekin odotin aina sitä muutosta, mitä ei koskaan tullut. Nykyisin tiedän viheltää pelin poikki, jos homma ei vain luista.
27
Saattaa olla myös pakko-oireinen häiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:56"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:53"]
Huh. Taisit seurustella isäni kanssa.
[/quote]
Hih , jännä tietää että hänellä on sukulaissielu. :-D
ap
[/quote]
Mäkin tunne tollasen tyypin! Pakko sen olla joku häiriö, kun näitä tuntuis sikiävän nyt esiin enemmänkin...
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:56"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:53"]
Huh. Taisit seurustella isäni kanssa.
[/quote]
Hih , jännä tietää että hänellä on sukulaissielu. :-D
ap
[/quote]
Mäkin tunne tollasen tyypin! Pakko sen olla joku häiriö, kun näitä tuntuis sikiävän nyt esiin enemmänkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 20:22"]Ei kuulosta vaativalta persoonallisuudelta vaan mulkvistilta. Minulla on diagnosoitu vaativa persoonallisuus, lääkärin mukaan olen siitä oppikirjaesimerkki. Vaativa persoonallisuus on hankalin vaatijalle itselleen, eikä siihen kuulu empatiaongelmat, toisten komentelemisen tarve eikä lapsellinen minä-minä-minä. Tuo idioottiexäsi on jonkin muun sortin pipipää jolla varmaan on vaativan persoonallisuuden piirteitä mutta hänen pääasiallinen ongelmansa on jokin muu.
[/quote]
Jep, mun miehellä on myös dg.
Minäkin toivon tsemppiä sinulle nro 42, jolla ollut kaksi mulkvistia poikaystävää. Ne heitelkööt kivillä, jotka eivät ole vastaavaa kokeneet. Hienoa, että olet "noussut" tuosta ja pystyt kertomaan noista.
Kyllä tuo kuulostaa vaativalta persoonallisuudelta.