Mitä mieltä olette siitä, että 11-vuotias on viettänyt jo monta viikkoa välituntinsa yksin, eikä yksikään välituntivalvoja ole puuttunut asiaan?

Onko lapsi yksin omasta tahdosta vai onko jätetty yksin?

Olin ala-asteella lähes aina välitunnit yksin, koska introvertille ne olivat välttämättömiä hengähdystaukoja, että jaksoi olla tunnilla sosiaalinen. Hyvä, ettei kukaan opettaja yrittänytkään puuttua siihen, kilttinä lapsena en varmaan olisi osannut kieltäytyä, jos joku olisi pakotettu pitämään minulle seuraa.

Sitten eri asia, jos jätetään yksin. Mutta silloin tilanne tuskin koskee vain välitunteja, eiköhän ongelma ole olemassa muulloinkin. Olisiko silloin oma opettaja tai koulukuraattori oikeampi ihminen puuttumaan tilanteeseen kuin välituntivalvoja?

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia. Minäkin vietin lähes kaikki välituntini yksin. Ei meidän ala-asteella edes ollut mitään välituntivalvojia!

Milloin sinä niitä välitunteja vietit? Jo vuosikymmeniä välituntivalvonta on ollut pakollista, ja valvojan on pitänyt olla opettaja.

Sitä välituntia valvovana opettajana vastaan, että ei minulle ole ollut mitään keinoa puuttua yksi seisovan oppilaan tilanteeseen. Elävästi tuli mieleen omat kouluajat, kun minä olin se yksin seisova lapsi. Mutta ei ollut keinoja muillakaan opettajilla, sillä aika meni aivan muuhun.

Pienen koulun alakoululaisten kanssa voi mennä vetämään jotain sellaista leikkiä, johon kaikki osallistuvat. Isossa koulussa ja yläkoulussa se on vaikeampaa.

Tähän pystyy vaikuttamaan joka vuosiluokalla tehtävällä luokan sisäisen yhteisöllisyyden (mukaanlukien kaikkien osallisuus), koheesion, pro-sosiaalisuuden ja me-hengen vahvistamisella. Se vaatii opettajilta töitä etenkin syyskauden alussa, mutta maksaa varmasti myös opettajalle itsensä takaisin koska tällaiset luokan henkeen vaikuttavat jutut heijastuvat myös jokaisen oppilaan henkiseen hyvinvointiin ja suhtautumiseen aikuiseen.

Kokeilemisen arvoista, minusta.

Vierailija kirjoitti:

Sen, mitä itse olen nöhnyt ja kokenut, niin puuttuvat kyllä sillä resurssilla mutä on tarjolla. Usein vain on niin, että välitunnilla kirmaa ulkona useampi sata lasta valvojien määrän ollessa alimitoitettu. Ei tarvita kuin yksi välituntikahakka ja valvojat ovat toisaalle sidotut.

Toisekseen - ei ole yksin opettajien asia puuttua lapsen yksinäisyyteen vaan kyllä sen pitää lähteä alunperinkin kotoa. Vanhempien pitää olla kiinnostuneita lapsensa elämästä ja kaveripiiristä. Ja ennen kaikkea olla pienestä lähtien auttamassa lasta solmimaan kaverisuhteita ja ylläpitämään niitä.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta toisaalta on kuitenkin muistettava, että ongelmat on ratkaistava siellä, missä ne syntyvät. Koulun pitäisi opettaa muitakin kuin akateemisia taitoja eli ei niitä sosiaalisia taitojakaan voi unohtaa. Tämän lisäksi on muistettava, etteivät ne vanhemmat voi sinne välitunnille tulla. 

Suomessa on alkanut vahvasti lisääntyä tämä puhe kotien vastuusta. Tietnekin, olen sitä mieltä, että vastuu lapsista on ensisijaisesti vanhemmilla. Mutta koko peruskoulun idea oli tasata eroja, jotka nyt kasvaa myös oppimistuloksissa. Ja usein vedotaan vain kohteihin. 

Jos lapsien oppminen riippuu kodista ja sosiaaliset taidot riippu kodista, niin mikä ihme koulun merkitys sitten on? Olla päivähoitopaikka opettajille vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten aikuiset ihmiset, jotka ovat hakeutuneet opettajaksi, kehtaavat toimia näin?

Koska opettajiksi hakeutuu ns kympin tyttöjä ja poikia, ei heillä ole sosiaalisten taitojen, empatiataitojen, ihmisen kohtaamiseen liittyvien taitojen osaamista. He osaa aineita, ei ihmisiä.

Etpä kyllä osaa ihmisiä sinäkään kun luulet, että nuo luettelemasi asiat olisivat sidoksissa siihen kuinka ihminen on menestynyt opinnoissaan. Tällainen, että joku, aikuinen tai lapsi, jätetään näkymättömäksi ja hyljeksityksi on valitettavan yleinen ilmiö kaikissa ihmisryhmissä riippumatta koulumenestyksestä tai koulutuksesta.

Lapsellani on samanlainen tilanne ja hän on myös 11v. Niinkuin joku kirjoitti, ei asia ole välituntivalvojien ratkaistavissa. Itse olen joutunut vaatimaan apua lapselleni, ja lopulta saanutkin sitä. Asiat ovat kehittymässä parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten aikuiset ihmiset, jotka ovat hakeutuneet opettajaksi, kehtaavat toimia näin?

Koska opettajiksi hakeutuu ns kympin tyttöjä ja poikia, ei heillä ole sosiaalisten taitojen, empatiataitojen, ihmisen kohtaamiseen liittyvien taitojen osaamista. He osaa aineita, ei ihmisiä.

Yleensä opettajiksi hakeutuu ihmisiä, jotka ovat viihtyneet hyvin koulussa. Yleensä sosiaaliset taidot ovat heillä erittäin hyvät, jos jossakin on puutetta niin erilaisuuden, introverttiuden ja niin sanotun asenteen (ei positiivisen) hyväksymisessä.

Jokaisen koulun pitäisi vastata oppimisesta. Tiedän, että näin ei taida olla kaikkialla, mutta pääasiassa koulun ja opettajien tehtävä on opettaa ja tarjota sitä oppia halukkaille. On sitten kodin, kasvatuksen ja lapsen itsensä tehtävä ottaa sitä oppia vastaan.

Suomessa peruskoulun idea on mennyt hiukan liian pitkälle, kun vastuu oppimistuloksista ja ylipäätään siitä kouluajan käytöstä on luisunut koululle. Jos ei ota oppia vastaan vaan mieluummin häiriköi, lintsaa tai nukkuu tunneilla, niin tällaisen pitäisi tippua systeemistä pois jo paljon aiemmin sellaiseen hoivalaitokseen, jossa paapotaan niitä, jotka eivät itse osaa ymmärtää omaa parastaan ja joiden vanhempia ei kiinnosta. Oppiminen kun on etuoikeus ja jos sen etuoikeuden perseilee, niin silloin sen pitäisi menettää.

Ei mielipidettä, kiitos kuitenkin kun kysyit.

Yläkoulun opena sanoisin, että se yksin oleva oppilas esim. koulun ruokalassa pelkää viimeiseen asti, että joku opettaja istahtaa siihen ruokaseuraksi ja alkaa jututtaa. Tämä kiinnittää huomiota ja on teineistä sairaan noloa.

Omaa niin ikään 11 -vuotiasta olen kannustanut menemään joukon mukana ja jopa ennakoimaan porukan liikkeitä, ettei hän jää viimeiseksi ja ulkopuolelle. Ja lisäksi itse kyselemään kavereita välitunneilla ja ehdottamaan yhdessä syömistä samassa pöydässä jonkun kivan kaverin kanssa. Hyvin on toiminut.

Ketään ei voi pakottaa kaveriksi, eikä kaikki halua olla porukassa koko päivää. Onneksi yläkoululaisilla on kännykät, joiden kanssa voi viettää välkkää, lisäksi se on sosiaalisesti hyvä syy olla yksin välkällä.

Ap:lle vielä sanosin, että keskittyisin ennemminkin keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään ratkaisuja tilanteeseen enkä heti ekana olisi haukkumassa opettajia ja koulua. Kaverit tässä elämässä pitää kuitenkin jokaisen hankkia itse.

Vierailija kirjoitti:

Jos poika niin saa mitä ansaitsee.

Tyttö: kriisiapua ja heti!

Kehtaatkin tuommoisia heitellä. Niin moni tyttökin on yksin ja kiusattu, eikä kukaan välitä. Kaltaisesi vain pahentavat asiaa, myös poikien osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten aikuiset ihmiset, jotka ovat hakeutuneet opettajaksi, kehtaavat toimia näin?

Koska opettajiksi hakeutuu ns kympin tyttöjä ja poikia, ei heillä ole sosiaalisten taitojen, empatiataitojen, ihmisen kohtaamiseen liittyvien taitojen osaamista. He osaa aineita, ei ihmisiä.

Kympin tytöt ja pojat ovat juuri niitä, jotka tulevat ihmisten kanssa parhaiten toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Olis hyvä että valvoja vaihtais joka päivä edes muutaman sanan, on kamalaa kokea itsensä näkymättömäksi kun jää aina yksin. Valvoja voisi ehdottaa jotain vaihtoehtoja yksinolemiselle ja yrittää ohjata muiden pariin. Ammattitaidotonta jättää lapsi vaan oman onnensa nojaan.

Tuon se ope voi tehdä. Ei hän voi määrätä ketään muuta kaveriksi. Ja jos yrittää, se kääntyy itseään vastaan.

Mun lapsi halusi olla yksin. Monta kertaa ope kysyi, pitääkö olla huolissaan, kun on muuten aktiivinen ja sosiaalinen luokassa ja luokkatilanteissa, mutta ei osallistu välitunneilla mihinkään. Lapsi oli vaan kuormittuvaa tyyppiä ja halusikin olla yksin. Keksi kotona kaikkia tapoja, millä saisi olla muitten häiritsemättä välitunneilla.

Ihan kunnollinen siitä on kasvanut. Ei ole kiusattu eikä kiusaaja. Osaapa vaan säädellä omaa jaksamistaan. Viihtyy itsekseen ja on valikoiva kavereittensa suhteen. Ainahan sitä niin kauniisti puhutaan, että jokainen saa olla omanlaisensa. Alusta asti eikä sitten vasta viisikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen, mitä itse olen nöhnyt ja kokenut, niin puuttuvat kyllä sillä resurssilla mutä on tarjolla. Usein vain on niin, että välitunnilla kirmaa ulkona useampi sata lasta valvojien määrän ollessa alimitoitettu. Ei tarvita kuin yksi välituntikahakka ja valvojat ovat toisaalle sidotut.

Toisekseen - ei ole yksin opettajien asia puuttua lapsen yksinäisyyteen vaan kyllä sen pitää lähteä alunperinkin kotoa. Vanhempien pitää olla kiinnostuneita lapsensa elämästä ja kaveripiiristä. Ja ennen kaikkea olla pienestä lähtien auttamassa lasta solmimaan kaverisuhteita ja ylläpitämään niitä.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta toisaalta on kuitenkin muistettava, että ongelmat on ratkaistava siellä, missä ne syntyvät. Koulun pitäisi opettaa muitakin kuin akateemisia taitoja eli ei niitä sosiaalisia taitojakaan voi unohtaa. Tämän lisäksi on muistettava, etteivät ne vanhemmat voi sinne välitunnille tulla. 

Suomessa on alkanut vahvasti lisääntyä tämä puhe kotien vastuusta. Tietnekin, olen sitä mieltä, että vastuu lapsista on ensisijaisesti vanhemmilla. Mutta koko peruskoulun idea oli tasata eroja, jotka nyt kasvaa myös oppimistuloksissa. Ja usein vedotaan vain kohteihin. 

Jos lapsien oppminen riippuu kodista ja sosiaaliset taidot riippu kodista, niin mikä ihme koulun merkitys sitten on? Olla päivähoitopaikka opettajille vai?

Lapsen sosiaalistaminen alkaa lapsen kotona. Pohjan kaverisuhteille luo lapsen vanhemmat ja he myös ovat niitä tukemassa ja opastamassa lasta niiden ylläpitämiseen. Vanhemmat ovat se alkuunpanema sysäys lapsen kaverisuhteille, ei lapsi niitä yksin pysty luomaan.

Kouluun tultaessa voisi olettaa, että kukaan lapsista ei ole joutunut elämään ns.tynnyrissä eli sosiaalisten kaverisuhteiden ulottumattomissa. Kouluun mentäessä myös harrastustoiminta lisääntyy hurjasti, jopa koulun itsensä tarjoamana. Mikäli lapsen sosiaaliset taidot ovat puutteelliset, niin vaikea siihen on korjausliikettä saada - varsinkin jos koti sitä vaatii koululta, kun on itse sen puolen väistänyt syystä tai toisesta.

Toki koulu on omalta osaltaan auttamassa myös sosiaalisen kanssakäymisen kehittymistä mutta se on vain yksi osa koulunkäyntiä.

Ja kuten on tullut mainituksi, osassa koululaisia on myös hyvin introvertteja tyyppejä jotka eivät kaipaakaan mitään lähikontaktia välituntisin kavereiltaan vaan haluavat sen oman hapettumisaikansa tiiviistä tuntityöskentelystä. Ja sekin pitää heille suoda.

Edelleen käännän pallon vastaanottajan kodin suuntaan. Vanhempien pitää olla se taho joka ottaa enemmän vastuuta lapsensa sosiaalistumisesta. Liikutaan yhdessä mahdollisimmin monissa tilanteissa ja tilaisuuksissa, tutustutaan erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin, ollaan myös itse esimerkkeinä siitä miten hoidetaan kaverisuhteita, miten puhutaan ihmisistä.

Jos 11- vuotiaalla on puutteita sosiaalistumisessa, niin nyt jos koskaan hälytyskellot soimaan kotona. Mitä lapsi tekee vapaa-aikanaan? Onko hänellä vapaa-aikana oikeita kavereita, sometus- ja pelimaailman kaverit eivät riitä. Ja tietääkö ja tunteeko vanhempi todella sen oman 11-vuotiaansa vai onko hänet jätetty selviytymään yksin? Näitäkin tapauksia kun riittää turhankin paljon.

Kävin alakoululaisen lapseni kanssa terveystarkastuksessa koululla.

Kiinnitin samaan huomiota. Yksinäinen tyttö (10- 11 vuotias) puun varjossa. Aikoi seisoa siinä varmaankin koko välitunnin. Ja ehkä koko talven välitunnit. Samoin kuin ehkä edellisenkin vuoden välitunnit.

Toinen pienempi lapsi, ehkä tokaluokkalainen. Oli matkalla koulurakennuksesta ulos, mutta ei mennyt, vaan kurkki oven pielestä ulos. Portailla ilmeisesti istui pari tyttöä, joiden ohi ei ilmeisesti halunnut kulkea.

Tuli jotenkin surku näiden lasten puolesta. Tuollaista se kai lasten arki.

Välituntivalvojia oli ulkona kyllä useampi, mutta juttelivat keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Jos poika niin saa mitä ansaitsee.

Tyttö: kriisiapua ja heti!

Loputon naisviha on varmaan mielenkiintoista.

Tytöllä on joko neuropsykiatrisia tai sosiaalisen kanssakäynnin ongelmia - tai molempia!

Tutkimuksiin yksityiselle tai kunnalliselle psykologille ja sieltä terapiaan.

Lähtisin tytön kanssa juttelemaan ihan ammattiauttajan kanssa. Ensin toki konsultoisin omaa opettajaa ja kyselisin tilanteesta.

Onkohan tällä tytöllä koulun jälkeenkään ketään kavereita?

Ei ole välituntivalvojan hommia.

Asiasta vastaavat ensisijaisesti tytön vanhemmat ja oma opettaja. He voivat laittaa asian eteenpäin koulupsykologille tai -kuraattorille.

Jos tyttö ei halua olla muiden lasten kanssa, no can do. Koulunvaihtoa suosittelen!