Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko toinen avioero suurempi häpeä kuin ensimmäinen?
09.11.2020 |
Oletko valmis sietämään toisessa avioliitossa enemmän kuin ensimmäisessä, välttääksesi toisenkin avioliiton kariutumisen tuoman häpeän?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos avioero oli häpeä jo ensimmäisellä kerralla, niin miksi ihmeessä olet mennyt uudestaan naimisiin? No älä nyt ainakaan enää naimisiin mene ton eron jälkeen.
Mulla sen verran vahva hormonitoiminta, että en pysty elämään ilman miestä.
No jos hävettää, niin seuraavan kerran oli ihan hissukseen siitä naimisiin menosta. Tarviiko siitä koko kylälle ilmoittaa.
No en missään vaiheessa sitä naimisiinmenoa ole hävennyt.
Niin mutta eroa häpeät. Ei kannata sanoa menneensä edes naimisiin, jos se mahdollinen ero hävettää taas.
No mutta sehän se vasta häpeilevää on, että salailee noin tärkeää asiaa elämästään. Jos lapsiakin tehdään niin mitenkäs sitä salailet...
Siis miksi kahden ihmisen henkilökohtainen asia pitää kertoa muille? Mitä muut tekevät tällä tiedolla yleensäkään, että ovatko he avo- vai aviopari, kun yhdessä kuitenkin ovat? Mitä sen paperin allekirjoittaminen muille kuuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi n artistisen ihmisen olevan huolissaan avioerojensa lukumäärästä koska se himmentää julkisuuskuvaa.
Itselläni nuo pitkien parisuhteiden kariutuminen on aiheuttanut lähinnä syvällistä ja pitkäkestoista itsetutkiskelua. En ole koskaan ajatellut sitä häpeänä tai mitäkököhän muut mahtavat asiasta ajatella. Ero on aina henkilökohtainen kriisi, joka koskettaa kyseisessä parisuhteessa eläneitä henkilöitä ja tietysti myös lapsia, jos yhteisiä sellaisia on.
Ikää on nyt lähmmäs 60 vuotta ja menossa on kolmas pitkä parisuhde. Nykyinen suhde on kestänyt jo 12 vuotta ja toivottavasti kantaa loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan on. Eikö kerrasta opita?Miksi pitää mennä naimisiin? Toki huonossa suhteessa ei tarvitse olla, eli erota voi, mutten ymmärrä noita monta kertaa naimisiin menoja / eroja...
Eikö opita? Hah! Minä olen oppinut oikeat tavat jo ajat sitten. Mutta lukuisat puolisoni eivät ole oppineet. Eivät ole oppineet, että minuahan ei vähätellä, minuahan ei petetä, minuahan ei hylätä, minuahan ei kohdella kuin roskaa. Joten minä olen heti avioliiton alkuun alkanut kouluttaa puolisoitani. Olen näyttänyt niille että minäpäs pystyn kohtelemaan niitä kuin paskaa. Olen kohdellut niitä niin mahdollisimman paskasti niin mahdollisimman paljon. Että oppisivat! Tietäisivät että minuahan ei huonosti kohdella! Tietävät mitä tapahtuu jos jotain pahaa minulle tekevät! Tietävät että minä voin satuttaa heitä tosi pahasti jos he jostain pahanteosta kiinni jäävät! Oppikoot!
Mutta ei. Eivät opi. Kerran toisensa jälkeen on puoliso häippäissyt! Voitko kuvitella? Niin alhaisia he ovat. Ne kehtaa ja uskaltaa kohdella mua noin, kehtaa hylätä mut! Eivät häpeä itseään yhtään, eivät mitään syyllisyyttä tunne, noin vain hylkäävät minut! Ties mitä narsisteja taikka psykopaatteja kun luulevat että puolison saa noin vain hylätä, vieläpä ilman selitystä, noin vain yhtäkkiä häippäsevät. Mutta minähän niille näytän, minä kostan, minä rankaisen vielä eron jälkeen jotta oppisivat että noinhan ei ihmisiä saa kohdella, etteivät luule että voivat jatkaa samalla lailla aina vielä muidenkin ihmisten kanssa.
Minähän en uhriksi suostu vaikka puolisoni kohtelevat minua kuin arvotonta roskaa hylkäämällä minut. Minähän en periksi anna. Minähän taistelen vastaan! Minä en suostu uhriksi, minä olen selviytyjä. Minua kohdellaan kuin roskaa mutta minä nousen, minä taistelen, minä voitan!
t. Ylpeä puolisoiden kouluttaja
PS. Tässä video jossa näytetään miten exille annetaan opetus jota eivät hevillä unohda:
Jatkossa sitten tietävät että muita ihmisiä tulee kunnioittaa!
Vierailija kirjoitti:
Luulisi n artistisen ihmisen olevan huolissaan avioerojensa lukumäärästä koska se himmentää julkisuuskuvaa.
Kuka tässä artisteista on puhunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni nuo pitkien parisuhteiden kariutuminen on aiheuttanut lähinnä syvällistä ja pitkäkestoista itsetutkiskelua. En ole koskaan ajatellut sitä häpeänä tai mitäkököhän muut mahtavat asiasta ajatella. Ero on aina henkilökohtainen kriisi, joka koskettaa kyseisessä parisuhteessa eläneitä henkilöitä ja tietysti myös lapsia, jos yhteisiä sellaisia on.
Ikää on nyt lähmmäs 60 vuotta ja menossa on kolmas pitkä parisuhde. Nykyinen suhde on kestänyt jo 12 vuotta ja toivottavasti kantaa loppuun asti.
Onko lapsia tullut kaikista suhteista/mistään suhteesta?
On ehkä vielä jossain perähikiällä, mutta ainakin omassa "lähipiirissä" on muutama kaksi kertaa eronnut. Historiassa on nuoruuden liitot ja sitten toisen kierroksen liitot jotka ovat päättyneet erinäisistä syistä. Häpeä ei oikein enään kuulu asiaan. Ajat muuttuvat, ihmiset elävät pidempään ja etenkin naisilla on mahdollisuus lähteä huonoista suhteista. Myös sinkkuus on ns. sallistumpaa eikä merkki siitä että olisi jotain vikaa ihmisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa eronnut isäni tuossa mietiskeli juuri , että loppujen lopuksi sitä mietetettä muiden ajatuksista suurenteli ihan liikaa. Loppujen lopuksi toisia ihmisiä kiinnostaa erittäin vähän muiden pariutumiset ja eroamiset.
Itse ensimmäistä eroa tässä vasta työstän, mutta tätä itsekin aloin ajatella. Kun mietin kaikkia suvussa ja tuttavissa käyneitä eroja ja sitä kun olen kuullut niistä eroista, niin eipä ne ole suuria tunteita tai ajatuksia itsessä aiheuttanut. Lähinnä että ok ja sitten ajatukset ollut jo jossain muualla. Että se taida suhteen ulkopuolisista oikeasti niin isolta asialta tuntua.
Miksi eron pitäisi olla häpeä? Jos homma ei onnistunut, niin sitten ei onnistunut. Parempi erota kuin kitua suhteessa häpeän vuoksi. Minun puolesta menköön vaikka viisi kertaa naimisiin, mutta häihin en kyllä jaksa tulla toisen kerran jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se vielä mitään, mutta kun suku kokoontuu 8 kerran häihisi, niin silloin saattaa ikuisen rakkauden vannominen tuntua jo hieman huteralta, ainakin realistista.
Olen eronnut kahdesti. Kumpaankaan eroon ei liity häpeää. En käsitä mitä häpeämistä on siinä, jos asiat eivät kulje eteenpäin kuten oli tarkoitus. Häpeä on väärä sana kuvata tuntemuksiani, enemmänkin se oli sellainen tunne, että "no niin, taas kävi näin". Erostani on kulunut aikaa 18 vuotta ja kolmatta kertaa en lähde mukaan avioliittoyritykseen, en enää jaksaisikaan ja olen jo niin vanha, että tsaanssejakaan ei olisi enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdetään ajatuksesta, että avioero ei ole häpeällistä. Tältäpohjalta ajatellen toinen avioero voi ainekaan olla pienemmän häpeän paikka. Alkuajatus kuitenkin muistaen oletuksena toinenkaan avioero ei ole häpeällistä.
En minäkään tuntenut mitään häpeää erotessani. Erosimme sovussa 15 vuoden jälkeen ja olemme edelleen hyviä ystäviä. Rakkaus vaan loppui väliltämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se nyt ihan selkee, että jos tulee avioero, niin silloin on epäonnistunut parisuhteessaan.
Eka voi ehkä mennä vielä sen toisen piikkiin enimmäkseen, mutta jos kaksi eroa, niin ei kai sellaista enää kukaan huoli. Kykenemätön sitoutumaan.
25v naimisissa ja suhde vasta alullaan kirjoitti:
Onhan se nyt ihan selkee, että jos tulee avioero, niin silloin on epäonnistunut parisuhteessaan.
Eka voi ehkä mennä vielä sen toisen piikkiin enimmäkseen, mutta jos kaksi eroa, niin ei kai sellaista enää kukaan huoli. Kykenemätön sitoutumaan.
Tässä puhuttiin avioerosta ja häpeästä, ei siitä että huoliiko kukaan, saatikka että haluaako enää uuteen avioliittoon. Ihan uskomattomia ajatuksia ihmisillä vielä nykypäivänäkin, että se parisuhde on tae onnelliselle elämälle.
25v naimisissa ja suhde vasta alullaan kirjoitti:
Onhan se nyt ihan selkee, että jos tulee avioero, niin silloin on epäonnistunut parisuhteessaan.
Eka voi ehkä mennä vielä sen toisen piikkiin enimmäkseen, mutta jos kaksi eroa, niin ei kai sellaista enää kukaan huoli. Kykenemätön sitoutumaan.
Sehän riippuu eron syystä. Voi hyvinkin olla sellainen, joka kykenee sitoutumaan, mutta mennyt naimisiin sellaisen kanssa, joka ei haluakaan sitoutua. Minä otin eron, kun tulin siihen tulokseen, että elän kuitenkin mieluummin yksin.
Yhdessä nyt mieheni kanssa tusina vuotta onnellisesti ilman avioliittoa ja meno jatkuu ydinperheenä. Eikä hävetä
Siltä ainakin eroseminaarissa vaikutti.
Ne jotka olivat eronneet jo kahdesti tuntuivat häpeävän. Yksikin puhui itsestään "uusintarikollisena".
Alue: Aihe vapaa
Eikö opita? Hah! Minä olen oppinut oikeat tavat jo ajat sitten. Mutta lukuisat puolisoni eivät ole oppineet. Eivät ole oppineet, että minuahan ei vähätellä, minuahan ei petetä, minuahan ei hylätä, minuahan ei kohdella kuin roskaa. Joten minä olen heti avioliiton alkuun alkanut kouluttaa puolisoitani. Olen näyttänyt niille että minäpäs pystyn kohtelemaan niitä kuin paskaa. Olen kohdellut niitä niin mahdollisimman paskasti niin mahdollisimman paljon. Että oppisivat! Tietäisivät että minuahan ei huonosti kohdella! Tietävät mitä tapahtuu jos jotain pahaa minulle tekevät! Tietävät että minä voin satuttaa heitä tosi pahasti jos he jostain pahanteosta kiinni jäävät! Oppikoot!
Mutta ei. Eivät opi. Kerran toisensa jälkeen on puoliso häippäissyt! Voitko kuvitella? Niin alhaisia he ovat. Ne kehtaa ja uskaltaa kohdella mua noin, kehtaa hylätä mut! Eivät häpeä itseään yhtään, eivät mitään syyllisyyttä tunne, noin vain hylkäävät minut! Ties mitä narsisteja taikka psykopaatteja kun luulevat että puolison saa noin vain hylätä, vieläpä ilman selitystä, noin vain yhtäkkiä häippäsevät. Mutta minähän niille näytän, minä kostan, minä rankaisen vielä eron jälkeen jotta oppisivat että noinhan ei ihmisiä saa kohdella, etteivät luule että voivat jatkaa samalla lailla aina vielä muidenkin ihmisten kanssa.
Minähän en uhriksi suostu vaikka puolisoni kohtelevat minua kuin arvotonta roskaa hylkäämällä minut. Minähän en periksi anna. Minähän taistelen vastaan! Minä en suostu uhriksi, minä olen selviytyjä. Minua kohdellaan kuin roskaa mutta minä nousen, minä taistelen, minä voitan!
t. Ylpeä puolisoiden kouluttaja