Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko huono vanhempi, kun en halua antaa lapselle pesämunaa ensiasuntoa varten?
08.11.2020 |
Mielestäni jokaisella tulee pitää itse yllä omaa elintasoaan, myös aikuisella lapsella. Ei ole sitten niin suuri pudotus, kun ne rahat loppuukin.
Kommentit (163)
No sanotaan nyt näin, että normaalit vanhemmat kyllä auttavat aikuista lastakin elämässä alkuun. On se apua sitten rahallista, neuvoja, henkistä tukea, jotain remontti/kyyti tms apuja kukin tyylillään.
Mutta sitä en ymmärrä, että pitäisi olla asuntoja hankkimassa aikuisille lapsille. Jos nyt rahaa on kuin roskaa, niin siitä vaan, mutta kyllä kun lapset lentävät pesästä vanhempi voi ihan hyvällä omallatunnolla panostaa ihan itseensä. Matkustella vaikka tai mistä nyt kukin nauttiikaan. Osan kommenteista perusteella tuntuu, että kaikki mitä vanhemmat panostavat itseensä on itsekästä ja julmaa. Varsinainen asenne.
Eikä tarvitse nyt vetää ääripäähän tätäkään, tottakai on huonoa vanhemmuutta potkaista pihalle kun lapsi täyttää 18 v ilman mitään apua. Mutta kyllä sellainen normaali välittävä apu on ihan riittävää, ei aikuisen lapsen isoja hankintoja tarvitse kenenkään sponsoroida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta kenellä tavallisella vanhemmalla on varaa ostaa esim useammallekin lapselle asunto? Hoitaa lyhennykset jne?
Voisin toki rahatilanteen salliessa hieman auttaa käsirahan kanssa, jotta lapseni saisi lainan. Omat lapset ovat pieniä ja tuntuu kyllä kaukaiselta ajatus, että tuollaisia rahoja helposti olisi irrotettavissa ja jos olisi, voi olla että omassakin elämässä olisi paljon kaikenlaista, mihin tuota rahaa tarvitsee.
Ja emme siis ole köyhiä, mutta nykypäivän työelämä on epävarmaa ja kaikki raha mikä säästöön saadaan, voi hyvinkin tulla työttömyyden osuessa kohdalle tarpeeseen.
Mietin ihan samaa. Meidän vanhin täyttää 18 v ensi vuonna ja meillä on nykyisestäkin asunnosta vielä 5 vuotta velkaa. Haaveissa olisi rakentaa mökki, siihen tarvittaisiin uutta lainaa. Eipä tässä nyt varsinaisesti ole rahoja laittaa nuorelle edes asunnon käsirahaa, vaikka ihan keskipalkkaisessa työssä kummatkin vanhemmat olemme.
Toivottavasti hän tai muutkaan lapset eivät kovasti katkeroidu. Kaikkea muuta apua saavat varmasti kyllä ja kotonakin saavat asua niin kauan kuin tarvitsee, mutta rahaa emme kyllä ole antamassa, muuta kuin satunnaisessa hädässä voi jonkun laskun kanssa auttaa tms.
Eihän lapselle edes voi (verottomasti) antaa mitään isoja summia. Eli jollei ole säästänyt vauvasta saakka sen verran mitä verottomasti voi, se on vähän että voivoi.
Vierailija kirjoitti:
Olet. Jos voisit auttaa mutta et auta olet huono vanhempi.
Mun omat vanhemmat eivät myöskään auttaneet mua oman elämän alkuun eikä omaan asuntoon ja niinpä jäinkin roikkumaan köyhyyskierteeseen lopuksi ikääni. Edelleenkin äitini on varakkaampi kuin minä vaikka mä olen opiskellut tuplaten häneen verrattuna. Hänellä on edullinen omistusasunto mutta mä maksan itseni kipeäksi vuokra-asunnoissa, enkä pysty säästämään mitään.
Yritän olla olematta pettynyt ja katkera mutta kyllä se aika ajoin muistuu mieleen vaikka ei tahtoisi. Mutta niinpä välini äitiini onkin etäiset ja välillä suorastaan jäiset.
Mikä olettamus se on, että lasten tulisi olla vanhempiaan varakkaampia? Tai että ihmiset, joilla on työvuosissa eroa se mitä, 20 tai 30 vuotta, palkat tai varallisuus olisivat jotenkin vertailukelpoisia?
Jokainen meistä syntyy jonkun ajan lapsena ja elää elämän niillä ehdoilla, mitä yhteiskunta ympärillä sattuu olemaan, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Itse olen rikkaampi mitä vanhempani olivat minun iässäni ja olen omille lapsilleni pystynyt tarjoamaan paljon rikkaamman lapsuuden. Silti vanhempieni urakehitys myöhemmällä iällä oli sellainen, etten tule koskaan saavuttamaan vastaavia palkkoja tai varallisuuksia. Pitäisikö tästä olla katkera? Vieras ajatus ainakin itselleni.
Kyllä minä antaisin jos mulla olisi mistä antaa. Kuten on omatkin vanhemmat meille lapsille antaneet vähästää mitä ovat pystyneet ja antavat vieläkin ja auttavat kaikessa mahdollisessa, ja samoin minä autan omia lapsiani ja sisaruksia ja heidän lapsiaan jos tarvetta on.
Raha on vain maallista, ja jos sen nyt on niin kovalla vaivalla itselleen käytettäväksi hankkinut, niin senkun sitten hussaa itseensä, mutta yleensä vanhemmat haluaa lapsilleen parempaa kuin mitä itsellä on ollut.
Onko se nyt joku nautinto sitten itse kylpeä rahassa ja katsoa kun lapsi kituuttaa köyhänä? Minä ainakin teen töitä nimenomaan lasten eteen, en itseni tai mieheni, heidän takiaan meillä on talo jota maksaa kituutetaan että jäisi joku perintö lapsille. Jos ei olisi lapsia niin voitaisiin olla paljon pienemmässä asunnossa vaikka vuokralla, ei mitään väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Jos voisit auttaa mutta et auta olet huono vanhempi.
Mun omat vanhemmat eivät myöskään auttaneet mua oman elämän alkuun eikä omaan asuntoon ja niinpä jäinkin roikkumaan köyhyyskierteeseen lopuksi ikääni. Edelleenkin äitini on varakkaampi kuin minä vaikka mä olen opiskellut tuplaten häneen verrattuna. Hänellä on edullinen omistusasunto mutta mä maksan itseni kipeäksi vuokra-asunnoissa, enkä pysty säästämään mitään.
Yritän olla olematta pettynyt ja katkera mutta kyllä se aika ajoin muistuu mieleen vaikka ei tahtoisi. Mutta niinpä välini äitiini onkin etäiset ja välillä suorastaan jäiset.
Mikä olettamus se on, että lasten tulisi olla vanhempiaan varakkaampia? Tai että ihmiset, joilla on työvuosissa eroa se mitä, 20 tai 30 vuotta, palkat tai varallisuus olisivat jotenkin vertailukelpoisia?
Jokainen meistä syntyy jonkun ajan lapsena ja elää elämän niillä ehdoilla, mitä yhteiskunta ympärillä sattuu olemaan, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Itse olen rikkaampi mitä vanhempani olivat minun iässäni ja olen omille lapsilleni pystynyt tarjoamaan paljon rikkaamman lapsuuden. Silti vanhempieni urakehitys myöhemmällä iällä oli sellainen, etten tule koskaan saavuttamaan vastaavia palkkoja tai varallisuuksia. Pitäisikö tästä olla katkera? Vieras ajatus ainakin itselleni.
Miksi sinä olisit katkera? Sinä olet pärjännyt nuorena paremmin kuin vanhempasi ja kun olet sen ikäinen kuin he nyt tulojensa huipulla, he kuolevat pois ja heidän rahansa jää sinulle. Vai meinaavatko sinun vanhempasi käyttää kaikki rahansa itseensä eivätkä jätä ollenkaan perintöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta kenellä tavallisella vanhemmalla on varaa ostaa esim useammallekin lapselle asunto? Hoitaa lyhennykset jne?
Voisin toki rahatilanteen salliessa hieman auttaa käsirahan kanssa, jotta lapseni saisi lainan. Omat lapset ovat pieniä ja tuntuu kyllä kaukaiselta ajatus, että tuollaisia rahoja helposti olisi irrotettavissa ja jos olisi, voi olla että omassakin elämässä olisi paljon kaikenlaista, mihin tuota rahaa tarvitsee.
Ja emme siis ole köyhiä, mutta nykypäivän työelämä on epävarmaa ja kaikki raha mikä säästöön saadaan, voi hyvinkin tulla työttömyyden osuessa kohdalle tarpeeseen.
Harvalla, mutta käsirahaan olisi monella vara. On jotenkin kummallinen ilmiö olla lastaan kohtaan sellainen että toivoo että kaikki olisi mahdollisimman vaikeaa. Joku boomereiden ominaisuus?
No ei kai kukaan niin toivo. Mutta sanotaan nyt, jos minulla olisi esim 20t säästössä, niin ei nyt ensimmäinen ajatus näin ihan keskituloisena palkansaajana olisi sitä jakaa lapsille siinä vaiheessa kun kotoa lähtevät. Kyllä joko pitäisin sijoituksissa ja pääomatuloilla hieman tekisin jotain ylimääräistä kivaa tai sitten nauttisin muuten vaan esim jonkin hienomman matkan tms muodossa.
Toki jos olisi satoja tuhansia täysin ylimääräistä, niin eri juttu. Mutta sellainen on tavallisena perheellisenä keskituloisena aika kaukainen ajatus.
Et sinä kyllä 20 000 mitään pääomatuloja saa. Oma ikäluokkani alkaa säästään lapsilleen siinä vaiheessa kun vauva syntyy. Boomerit istuu rahojensa päällä ja loppujen lopuksi sitten vanhuuden höperyyksissään puskevat ne jollekkin amerikkalaiselle everstille, joka vannoo rakkautta facebookissa.
Missä sanoin, että saisin 20t pääomatuloja? Vaan jos sen verran on sijoituksissa, voi saada jonkin verran pääomatuloja, joilla taas voi tehdä jotain kivaa ylimääräistä.
Absurdi ajatus, että vanhemman elämä jotenkin lopahtaa siihen, kun lapset lähtevät koyoa. Kaikki raha jaetaan eteenpäin ja odotetaan kuolemaa. Kyllä minä ainakin aion ihan loppuun saakka yrittää nauttia itse tienaamistani rahoista. Luonnollisesti jos on oikeasti väljää, voin aikuisia lapsiakin tukea, mutta epäilen että omalla alallani palkkakehitys ei kovin kummoinen ole ja siksi mitään jättisäästöjä ei ehdi kertyäkään. Ja ne pienet säästöt käytän kyllä ihan itseeni.
Kahdellakymmenellä tuhannella ei vielä mitään pääomatuloja tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta kenellä tavallisella vanhemmalla on varaa ostaa esim useammallekin lapselle asunto? Hoitaa lyhennykset jne?
Voisin toki rahatilanteen salliessa hieman auttaa käsirahan kanssa, jotta lapseni saisi lainan. Omat lapset ovat pieniä ja tuntuu kyllä kaukaiselta ajatus, että tuollaisia rahoja helposti olisi irrotettavissa ja jos olisi, voi olla että omassakin elämässä olisi paljon kaikenlaista, mihin tuota rahaa tarvitsee.
Ja emme siis ole köyhiä, mutta nykypäivän työelämä on epävarmaa ja kaikki raha mikä säästöön saadaan, voi hyvinkin tulla työttömyyden osuessa kohdalle tarpeeseen.
Harvalla, mutta käsirahaan olisi monella vara. On jotenkin kummallinen ilmiö olla lastaan kohtaan sellainen että toivoo että kaikki olisi mahdollisimman vaikeaa. Joku boomereiden ominaisuus?
No ei kai kukaan niin toivo. Mutta sanotaan nyt, jos minulla olisi esim 20t säästössä, niin ei nyt ensimmäinen ajatus näin ihan keskituloisena palkansaajana olisi sitä jakaa lapsille siinä vaiheessa kun kotoa lähtevät. Kyllä joko pitäisin sijoituksissa ja pääomatuloilla hieman tekisin jotain ylimääräistä kivaa tai sitten nauttisin muuten vaan esim jonkin hienomman matkan tms muodossa.
Toki jos olisi satoja tuhansia täysin ylimääräistä, niin eri juttu. Mutta sellainen on tavallisena perheellisenä keskituloisena aika kaukainen ajatus.
Et sinä kyllä 20 000 mitään pääomatuloja saa. Oma ikäluokkani alkaa säästään lapsilleen siinä vaiheessa kun vauva syntyy. Boomerit istuu rahojensa päällä ja loppujen lopuksi sitten vanhuuden höperyyksissään puskevat ne jollekkin amerikkalaiselle everstille, joka vannoo rakkautta facebookissa.
Missä sanoin, että saisin 20t pääomatuloja? Vaan jos sen verran on sijoituksissa, voi saada jonkin verran pääomatuloja, joilla taas voi tehdä jotain kivaa ylimääräistä.
Absurdi ajatus, että vanhemman elämä jotenkin lopahtaa siihen, kun lapset lähtevät koyoa. Kaikki raha jaetaan eteenpäin ja odotetaan kuolemaa. Kyllä minä ainakin aion ihan loppuun saakka yrittää nauttia itse tienaamistani rahoista. Luonnollisesti jos on oikeasti väljää, voin aikuisia lapsiakin tukea, mutta epäilen että omalla alallani palkkakehitys ei kovin kummoinen ole ja siksi mitään jättisäästöjä ei ehdi kertyäkään. Ja ne pienet säästöt käytän kyllä ihan itseeni.
Kahdellakymmenellä tuhannella ei vielä mitään pääomatuloja tule.
No kyllä tuhat euroa osinkoina esim mahdollistaa vaikka jonkun kivan matkan vuosittain. Noin esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Jos voisit auttaa mutta et auta olet huono vanhempi.
Mun omat vanhemmat eivät myöskään auttaneet mua oman elämän alkuun eikä omaan asuntoon ja niinpä jäinkin roikkumaan köyhyyskierteeseen lopuksi ikääni. Edelleenkin äitini on varakkaampi kuin minä vaikka mä olen opiskellut tuplaten häneen verrattuna. Hänellä on edullinen omistusasunto mutta mä maksan itseni kipeäksi vuokra-asunnoissa, enkä pysty säästämään mitään.
Yritän olla olematta pettynyt ja katkera mutta kyllä se aika ajoin muistuu mieleen vaikka ei tahtoisi. Mutta niinpä välini äitiini onkin etäiset ja välillä suorastaan jäiset.
Mikä olettamus se on, että lasten tulisi olla vanhempiaan varakkaampia? Tai että ihmiset, joilla on työvuosissa eroa se mitä, 20 tai 30 vuotta, palkat tai varallisuus olisivat jotenkin vertailukelpoisia?
Jokainen meistä syntyy jonkun ajan lapsena ja elää elämän niillä ehdoilla, mitä yhteiskunta ympärillä sattuu olemaan, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Itse olen rikkaampi mitä vanhempani olivat minun iässäni ja olen omille lapsilleni pystynyt tarjoamaan paljon rikkaamman lapsuuden. Silti vanhempieni urakehitys myöhemmällä iällä oli sellainen, etten tule koskaan saavuttamaan vastaavia palkkoja tai varallisuuksia. Pitäisikö tästä olla katkera? Vieras ajatus ainakin itselleni.
Miksi sinä olisit katkera? Sinä olet pärjännyt nuorena paremmin kuin vanhempasi ja kun olet sen ikäinen kuin he nyt tulojensa huipulla, he kuolevat pois ja heidän rahansa jää sinulle. Vai meinaavatko sinun vanhempasi käyttää kaikki rahansa itseensä eivätkä jätä ollenkaan perintöä?
No jättää hän tuon edellisen kirjoittajankin äiti varmasti rahansa taas hänelle.
Olen eri siis, mutta en itsekään ymmärrä katkeruutta siitä, ettei ole sama tulotaso kuin vanhemmillaan. Se riippuu niin monesta asiasta, eikä ole yleisesti ottaen omien vanhempien vika, että itse ei pärjää yhtä hyvin esim työelämässä. Ellei nyt aivan karkeita laiminlyöntejä ole taustalla, tyyliin ei ole mahdollistettu koulutusta ollenkaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä antaisin jos mulla olisi mistä antaa. Kuten on omatkin vanhemmat meille lapsille antaneet vähästää mitä ovat pystyneet ja antavat vieläkin ja auttavat kaikessa mahdollisessa, ja samoin minä autan omia lapsiani ja sisaruksia ja heidän lapsiaan jos tarvetta on.
Raha on vain maallista, ja jos sen nyt on niin kovalla vaivalla itselleen käytettäväksi hankkinut, niin senkun sitten hussaa itseensä, mutta yleensä vanhemmat haluaa lapsilleen parempaa kuin mitä itsellä on ollut.
Onko se nyt joku nautinto sitten itse kylpeä rahassa ja katsoa kun lapsi kituuttaa köyhänä? Minä ainakin teen töitä nimenomaan lasten eteen, en itseni tai mieheni, heidän takiaan meillä on talo jota maksaa kituutetaan että jäisi joku perintö lapsille. Jos ei olisi lapsia niin voitaisiin olla paljon pienemmässä asunnossa vaikka vuokralla, ei mitään väliä.
Ai, minä kyllä elän ensisijassa itselleni, toissijaisesti sitten lapsilleni ja miehelleni. Mikä ei tosiaan tarkoita ettenkö tekisi hurjasti asioita heidän eteensä, mutta silti ensisijainen tavoitteeni on elää itse hyvä ja turvattu elämä. Olen noin 45 v siinä vaiheessa, kun varmaan vanhin lapsi alkaa miettiä omilleen lähtöä ja on vaikea kuvitella, että oma elämä olisi rahallisesti niin turvattu siinä kohdassa, että ryhtyisin isoissa määrin jakamaan esim säästöjäni lapselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä antaisin jos mulla olisi mistä antaa. Kuten on omatkin vanhemmat meille lapsille antaneet vähästää mitä ovat pystyneet ja antavat vieläkin ja auttavat kaikessa mahdollisessa, ja samoin minä autan omia lapsiani ja sisaruksia ja heidän lapsiaan jos tarvetta on.
Raha on vain maallista, ja jos sen nyt on niin kovalla vaivalla itselleen käytettäväksi hankkinut, niin senkun sitten hussaa itseensä, mutta yleensä vanhemmat haluaa lapsilleen parempaa kuin mitä itsellä on ollut.
Onko se nyt joku nautinto sitten itse kylpeä rahassa ja katsoa kun lapsi kituuttaa köyhänä? Minä ainakin teen töitä nimenomaan lasten eteen, en itseni tai mieheni, heidän takiaan meillä on talo jota maksaa kituutetaan että jäisi joku perintö lapsille. Jos ei olisi lapsia niin voitaisiin olla paljon pienemmässä asunnossa vaikka vuokralla, ei mitään väliä.
Ai, minä kyllä elän ensisijassa itselleni, toissijaisesti sitten lapsilleni ja miehelleni. Mikä ei tosiaan tarkoita ettenkö tekisi hurjasti asioita heidän eteensä, mutta silti ensisijainen tavoitteeni on elää itse hyvä ja turvattu elämä. Olen noin 45 v siinä vaiheessa, kun varmaan vanhin lapsi alkaa miettiä omilleen lähtöä ja on vaikea kuvitella, että oma elämä olisi rahallisesti niin turvattu siinä kohdassa, että ryhtyisin isoissa määrin jakamaan esim säästöjäni lapselleni.
Olen kanssasi samoilla linjoilla. 45-vuotiaalla on vielä 25 vuotta työelämää edessä ennen eläkeikää, ja jos työttömäksi joutuu, on pitkä aika kituuttaa ilman säästöjä. 50+ vuotiaana työllistyminenkin on melkoisen paljon vaikeampaa kuin nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.
Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.
No et ole huono vanhempi. Auta se minkä hyvillä mielin voit, henkinen tuki ja erilainen käytännön apu on myös rahallista arvokkaampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vain muutaman tonnin 18-vuotispäivänä, loput piti säästää itse. Mun mielestä sellainen 10k ”aloituspesämuna” lapselle olis hyvä. Sopivan iso että ei tarvitse säästellä vuosikausia ja tuhlata vuokriin, kuten mulle kävi.
Onpa tosi surkea kohtalo. Suurin osa kun ei saa yhtään mitään.
Minä en saanut mitään. Enkä tule saamaan. Vanhemmat ovat PA köyhiä kirkonrottia. Äitini tulee saamaan jotain omalta äidiltään tämän kuoltua, mutta minä en tule perimään äidiltäni mitään.
Omistusasuntoon minulla on varaa, jos voita lotossa. Onneksi en hingu oman asunnon perään vaan viihdyn vuokralla.
N40
Lämpö ja rakkaus ei tietenkään nykyajan rahakeskeisessä maailmassa paljoakaan tuo,mutta hyvän mielen. Lapsuuskotini oli pieni ja vaatimaton ja vanhemmat köyhiä. Mutta voi sitä rakkauden määrää.. Omillani olen ollut ja auttanut vanhempiani aina rahallisestikin sekä tavarahankinnoilla,kun se on vain mahdollista ollut.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.
Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.
Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.
Muistan kuinka hämmästyin, kun mieheni lapsi muutama vuosi sitten avautui, kuinka häntä on niin sorrettu kun emme ole mitään isoa rahallista tukea hänelle antaneet. Sanamuodot olivat tyyliin "kun teillä on rahaa vaikka vessapaperina käyttää..."
Asiahan ei minulle sinänsä kuulu, mutta emme me rikkaita ole. Kumpikin on keskipalkkaisessa työssä, asuntolainaa on vielä melkein 10 vuotta maksettavana, nuorin miehen lapsi asuu vielä meillä (kolme yhteensä, itse olen lapseton). Minulla on enemmän omaisuutta, miehen tulot ovat menneet lasten elättämiseen ja edelleen siis kyllä pienillä summilla avustaa kahta pois muuttanutta lastaan, esim maksaa puhelinlaskut, vakuutukset ja bussiliput. Meillä on paljon suunnitelmia, mitä aiomme tehdä, olemme suhteellisen nuoria kuitenkin (alle 50v) emmekä nyt ihan vielä valmiita lopettamaan aktiivista elämää.
Eli näkisin, että ainakin tässä tapauksessa nuorella aikuisella vaan oli aivan epärealistinen kuva siitä, millainen omaisuus ja kulurakenne meillä on.
Nykyään eläkeläiset ovat rikkaampia kuin nioret sekä tulotasossa et omaisuuden määrässä. Isäni eläke on suurrmpi kuin minun palkkani työdtä. Että riippuu vähän kunkin tilanteesta. Hyvin moni vanhempi on diinä asemassa, että lapsi ei koskaan tule saavuttamaan samaa elintasoa kuin vanhemmillaan ja pitäisin erittäin outona, jos lasta ei silloin autettaisi. Minua on autettu ja aion auttaa omaa lastani. Olen jo miettinyt, että kun hän 5 v päästä muuttaa pois kotoa, niin asunyoni on velaton, silloin minä myyn perheasuntoni ja ostan tilalle kaksi pientä halvemmalta sijainnilta, toiseen muutan itse ja toisen annan lapselleni.
Ajattelin aina etta pitaa jattaa perinto.
Nyt ymmarran, etta perinto on taakka. Varsinkin kiintea omaisuus.
Tarkeinta on auttaa ja opastaa lapsi menestykseen. Antaa henkinen viisaus ja voimavara.
Mina en tahdo perintoa. En ole sellaista saanut onneksi.
Alue: Aihe vapaa
Aika samanlainen tilanne oli itsellänikin, äitini oli vielä tuon lisäksi todella julma. Nyt kun hän on vanha, autan häntä. Haluan olla parempi kuin hän koskaan oli minulle, näyttää tämän esimerkin lapsilleni. Katkaisen kierteen, mikä on jatkunut jo monta sukupolvea. Autan lapsiani rahallisesti minkä ikinä voin, kaiken muun lisäksi.