Olenko huono vanhempi, kun en halua antaa lapselle pesämunaa ensiasuntoa varten?

Vierailija kirjoitti:

Omituinen perustelu. Omat vanhempanikaan eivät ole auttaneet, koska eivät halunneet. Vastustivat muutenkin aikuistumista, sitten opiskeluja, urakehitystä, perheen perustamista ja omaisuuden keräämistä. Mikä hyvätuloisia boomereita vaivaa?

Suuret ikäluokat kokevat varmaan eläneensä niin köyhän ja ankean lapsuuden sodan jälkeen, että ovat nyt itsekkäitä. Vanhempansa olivat sodankäyneitä. Monet isät purkivat sotatraumojaan siihen, että ryyppäsivät tai olivat väkivaltaisia. Jotain lapsuuden traumojaan kai siirtävät eteen päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta kenellä tavallisella vanhemmalla on varaa ostaa esim useammallekin lapselle asunto? Hoitaa lyhennykset jne?

Voisin toki rahatilanteen salliessa hieman auttaa käsirahan kanssa, jotta lapseni saisi lainan. Omat lapset ovat pieniä ja tuntuu kyllä kaukaiselta ajatus, että tuollaisia rahoja helposti olisi irrotettavissa ja jos olisi, voi olla että omassakin elämässä olisi paljon kaikenlaista, mihin tuota rahaa tarvitsee.

Ja emme siis ole köyhiä, mutta nykypäivän työelämä on epävarmaa ja kaikki raha mikä säästöön saadaan, voi hyvinkin tulla työttömyyden osuessa kohdalle tarpeeseen.

Harvalla, mutta käsirahaan olisi monella vara. On jotenkin kummallinen ilmiö olla lastaan kohtaan sellainen että toivoo että kaikki olisi mahdollisimman vaikeaa. Joku boomereiden ominaisuus?

No ei kai kukaan niin toivo. Mutta sanotaan nyt, jos minulla olisi esim 20t säästössä, niin ei nyt ensimmäinen ajatus näin ihan keskituloisena palkansaajana olisi sitä jakaa lapsille siinä vaiheessa kun kotoa lähtevät. Kyllä joko pitäisin sijoituksissa ja pääomatuloilla hieman tekisin jotain ylimääräistä kivaa tai sitten nauttisin muuten vaan esim jonkin hienomman matkan tms muodossa.

Toki jos olisi satoja tuhansia täysin ylimääräistä, niin eri juttu. Mutta sellainen on tavallisena perheellisenä keskituloisena aika kaukainen ajatus.

Et sinä kyllä 20 000 mitään pääomatuloja saa. Oma ikäluokkani alkaa säästään lapsilleen siinä vaiheessa kun vauva syntyy. Boomerit istuu rahojensa päällä ja loppujen lopuksi sitten vanhuuden höperyyksissään puskevat ne jollekkin amerikkalaiselle everstille, joka vannoo rakkautta facebookissa.

Missä sanoin, että saisin 20t pääomatuloja? Vaan jos sen verran on sijoituksissa, voi saada jonkin verran pääomatuloja, joilla taas voi tehdä jotain kivaa ylimääräistä.

Absurdi ajatus, että vanhemman elämä jotenkin lopahtaa siihen, kun lapset lähtevät koyoa. Kaikki raha jaetaan eteenpäin ja odotetaan kuolemaa. Kyllä minä ainakin aion ihan loppuun saakka yrittää nauttia itse tienaamistani rahoista. Luonnollisesti jos on oikeasti väljää, voin aikuisia lapsiakin tukea, mutta epäilen että omalla alallani palkkakehitys ei kovin kummoinen ole ja siksi mitään jättisäästöjä ei ehdi kertyäkään. Ja ne pienet säästöt käytän kyllä ihan itseeni.

Kahdellakymmenellä tuhannella ei vielä mitään pääomatuloja tule.

No kyllä tuhat euroa osinkoina esim mahdollistaa vaikka jonkun kivan matkan vuosittain. Noin esimerkiksi.

Ei tuolla summalla saa sitä tuhatta euroa osinkoa vuodessa.

Mun omilla vanhemmilla olis ollu ehkä varaa ostaa mulle asunto opiskeluajoille, mutta eivät vaan ostaneet. Olisi vielä ollut halpa kaksio Helsingin Hakaniemestä tarjolla jota jahkasivat. Tyhmiä olivat, kun sen asunnon arvo olis tässä kymmenessä vuodessa noussut huimasti.

Ei kaikilla ole varaa mihinkään pesämunaan, itse muutin 30-vuotiaana omistus osakkeeseen. Silloin hankin lainan aviomieheni kanssa, ilman vanhempien takausta. Muuten minua on kyllä tuettu ja paljon.

Tarviiko se omistusasunto ostaa heti, kun muuttaa kotoa? Minä ainakin asuin vuokralla opiskeluajan ja sitten vasta ostimme omistusasunnon, kun molemmilla oli työt ja lainaa sai.

Riippuu lapsesta ja vanhemman tilanteestani mielestäni. Itse en saanut mitään kotoa muuttaessa, maksoin lukioikäisenä kaiken itse takuuvuokraa ja viimeistä kippoa myöten. Porukoilla ei vain ollut varaa silloin autella. Ei ollut kun makselivat jo nuoremman ja suoraan sanoen päävikaisen sisareni sakkoja ja vahingonkorvauksia. Sossu on maksanut sisarelleni kaiken ja koska hankkiutui huonoon porukkaan ja kuvitteli huostaanoton olevan jokin kesäleiri (meillä oli ok koti), hankkiutui syrjäytymislaitokseen koululintsauksella ja huonolla koulumenestyksellä. Sossu auttoi niin paljon, ettei ikinä valmistunut edes peruskoulusta, maksoi lisäksi loputtoman sääli narsistamisterapian. Jälkihuolto takaa ettei tarvitse töissä käydä, pieniä pätkiä käy pelleilemässä paikoissa joinne minäkin olen sille tehnyt hakemuksia. Ja porukat maksaa loput mitä keksii tarvita. Jos tekee oikein tiukkaa niin myy itseään, sedät on valmiita maksamaan... Anteeksi tämä avautuminen, mutta kyllä toisille tekisi hyvää olla itsestään hetki vastuussa. Vähemmänkin hulluja nuoria vaan hassaa sen pesärahansa. Kiva jos vois vaikka pesukoneen itsenäistyvälle nuorelle kustantaa toki, ei alkaisi ihan nollista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Olet jostain harvinaisen rikkaasta suvusta. Tai jos provo niin 3/5. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.

Mun vanhemmat kyllä kieltäytyivät tulemasta takaamaan asntoani. Kysyin asiaa, eivätkä suostuneet. Kyllä se minusta oli ihan tahallista ja harkittua toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko pesämuna se, kun muna saa pesää?

Ei. Se on munapesä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.

Mun vanhemmat kyllä kieltäytyivät tulemasta takaamaan asntoani. Kysyin asiaa, eivätkä suostuneet. Kyllä se minusta oli ihan tahallista ja harkittua toimintaa.

Tuttavaperheen isä takasi pojalleen lainan. Poika meni konkurssiin ja lainanhoito jäi isälle. Isänsä teki töitä 76-vuotiaaksi asti maksaakseen poikansa velkaa. Kuolema lopetti velanmaksun ja työnteon hänen osaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.

Mun vanhemmat kyllä kieltäytyivät tulemasta takaamaan asntoani. Kysyin asiaa, eivätkä suostuneet. Kyllä se minusta oli ihan tahallista ja harkittua toimintaa.

Tuttavaperheen isä takasi pojalleen lainan. Poika meni konkurssiin ja lainanhoito jäi isälle. Isänsä teki töitä 76-vuotiaaksi asti maksaakseen poikansa velkaa. Kuolema lopetti velanmaksun ja työnteon hänen osaltaan.

Tiesitkö, ettei asuntolainaa taata koko arvosta vaan vain osan siitä ja lainan maksun voi hoitaa niin että takaajan osuuden saa siitä varsin nopeasti pois.

Kavereiden ja sukulaisten vanhemmat takasivat lastensa lainoja. Nyt näillä on omistusasunnot, mulla ei.

Muutin kotoa 18-vuotiaana. Nyt yli 30-vuotiaana ei vieläkään omaa asuntoa kun en tiedä vieläkään mihin kaupunkiin asettuisin :) Pesämunaan ei vanhemmilla ole ollut varaa.

Ihan perinteisestä duunariperheestä tuun, jossa vanhemmilla toisen asteen tutkinto tai ei sitäkään ja useampi lapsi perheessä. Isä kuitenkin auttoi maksamaan muutaman kuukauden opiskelija-asunnon vuokraa ennen kun löysin töitä. Lisäksi sain vanhemmilta ajokortin ja oman halvan auton. 1000€ tuli isältä myöhemmin jossain kohtaa tilille mutta muuta ei ole tullut enkä ole koskaan pyytänyt.

Jos omia lapsia tulee niin varmaan perustan heille jonkin sijoitusrahaston kun syntyvät.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu lapsesta ja vanhemman tilanteestani mielestäni. Itse en saanut mitään kotoa muuttaessa, maksoin lukioikäisenä kaiken itse takuuvuokraa ja viimeistä kippoa myöten. Porukoilla ei vain ollut varaa silloin autella. Ei ollut kun makselivat jo nuoremman ja suoraan sanoen päävikaisen sisareni sakkoja ja vahingonkorvauksia. Sossu on maksanut sisarelleni kaiken ja koska hankkiutui huonoon porukkaan ja kuvitteli huostaanoton olevan jokin kesäleiri (meillä oli ok koti), hankkiutui syrjäytymislaitokseen koululintsauksella ja huonolla koulumenestyksellä. Sossu auttoi niin paljon, ettei ikinä valmistunut edes peruskoulusta, maksoi lisäksi loputtoman sääli narsistamisterapian. Jälkihuolto takaa ettei tarvitse töissä käydä, pieniä pätkiä käy pelleilemässä paikoissa joinne minäkin olen sille tehnyt hakemuksia. Ja porukat maksaa loput mitä keksii tarvita. Jos tekee oikein tiukkaa niin myy itseään, sedät on valmiita maksamaan... Anteeksi tämä avautuminen, mutta kyllä toisille tekisi hyvää olla itsestään hetki vastuussa. Vähemmänkin hulluja nuoria vaan hassaa sen pesärahansa. Kiva jos vois vaikka pesukoneen itsenäistyvälle nuorelle kustantaa toki, ei alkaisi ihan nollista.

Eikö tuo teidän nyt ole aikalailla poikkeustilanne? Sitä tärkeämpi pointti, jos lapsi on vastuullinen ja alun perin kasvatettu miettimään suhtautumistaan rahaan ja omaisuuteen harkiten ja häntä avustetaan alkuun, hän saa ihan toisenlaisen startin elämään kuin joku, joka sai pesukoneen. Ei sillä, minä en saanut sitäkään. Mutta vanhempani olivatkin kurkkuaan myöten lamakusessa. Minä autoin heitä. Enkä sitten koskaan uskaltanut edes ajatella lainanottamista itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Olet jostain harvinaisen rikkaasta suvusta. Tai jos provo niin 3/5. 

Tämä on surullista. Suomessa on totuttu ajattelemaan, että keskimäärin kenelläkään ei ole juuri mitään. Vaikka jonkunhan kaikki nämä metsät, yritykset, pellot ja erilaiset asunnot on omistettava tässäkin maassa.

Ei siinä niin kauhean rikas suku tarvitse olla jos lapsia on yksi tai kaksi, ja ostettava yksiö ei välttämättä ole ison kaupungin ihan kalleimmalla alueella.

Jostain syystä maassa ei osata lainkaan ajatella kokonaisuuden etua. Että meidän pitäisi yrittää huolehtia siitä, että aina isompi osa suomalaisista omistaisi jotain, ja että se omistus säilyttäisi arvonsa myös.

Joku taisi kirjoittaa, että tukea ja rahaa pitäisi antaa silloin, kun sitä tarvitaan, eli kun lapsi lentää pesästä.

Mutta näinhän se menee muutenkin elämässä. Nuorena joutuu maksamaan vuokraa, autovakuutuksen kokonaan, kun ei ole bonuksia, ottamaan isompiin ostoihin kallista kulutusluottoa jne. Ja tämä kaikki pienistä tuloista.

Vanhempana asuu halvalla, kun oma asunto on maksettu, autovakuutus maksaa murto-osan, koska bonukset ovat tapissa, on kertynyt säästöjä, joten esim uuden pesukoneen voi ostaa käteisellä tai uuteen autoon saa halvan pankkilainan, kun on se maksettu asunto vakuutena. Ja tämä kaikki tuloista, jotka voivat olla moninkertaiset siihen alkupalkkaan verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.

Mun vanhemmat kyllä kieltäytyivät tulemasta takaamaan asntoani. Kysyin asiaa, eivätkä suostuneet. Kyllä se minusta oli ihan tahallista ja harkittua toimintaa.

Tuttavaperheen isä takasi pojalleen lainan. Poika meni konkurssiin ja lainanhoito jäi isälle. Isänsä teki töitä 76-vuotiaaksi asti maksaakseen poikansa velkaa. Kuolema lopetti velanmaksun ja työnteon hänen osaltaan.

Tiesitkö, ettei asuntolainaa taata koko arvosta vaan vain osan siitä ja lainan maksun voi hoitaa niin että takaajan osuuden saa siitä varsin nopeasti pois.

Kavereiden ja sukulaisten vanhemmat takasivat lastensa lainoja. Nyt näillä on omistusasunnot, mulla ei.

Toisaalta, kun ostaa varallisuutensa mukaisen asunnon ilman takauksia itse, on kulutkin sitten mitoitettu taloudellisen tilanteen mukaan. Eihän asunnon hinnasta tarvitse olla kuin 30% rahoitusta. Jos on 30 000 säästössä, tämä tarkoittaa 90 000 hintaista asuntoa. Kumppanin kanssa voi tuplata. Etukäteen säästämisessä on se hyvä puoli, ettei lainanlyhennyksistä tule massiivisia, jolloin asumiskulut pysyvät kohtuullisina. Remppaa sitten pikkuhiljaa kun säästöjä kertyy ajan kuluessa (niiden halpojen asumiskulujen avulla). Muistakaa, että lainat täytyy kuitenkin maksaa takaisin, eli mitä enemmän maksaa summasta, sitä pienempi lainasumma ja sitä myötä sen pienemmän kulut. Etenkin jos ei sijoittaisi rahoja tehokkaasti muuten.

Itse ostin osakkeeni suoraan, ja on se mukava tunne kun kyseessä on ihan oma, eikä pankin, osake. Jos on vaikeaa säästää, voi olla myös vaikeata vastata lyhennyksistä, jotka ovat lopulta kokonaisuutena kalliimpia, kuten laina aina. Sijoittaminen toki poikii enemmän jos siihen perehtyy ja noudattaa maltillista riskiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta kenellä tavallisella vanhemmalla on varaa ostaa esim useammallekin lapselle asunto? Hoitaa lyhennykset jne?

Voisin toki rahatilanteen salliessa hieman auttaa käsirahan kanssa, jotta lapseni saisi lainan. Omat lapset ovat pieniä ja tuntuu kyllä kaukaiselta ajatus, että tuollaisia rahoja helposti olisi irrotettavissa ja jos olisi, voi olla että omassakin elämässä olisi paljon kaikenlaista, mihin tuota rahaa tarvitsee.

Ja emme siis ole köyhiä, mutta nykypäivän työelämä on epävarmaa ja kaikki raha mikä säästöön saadaan, voi hyvinkin tulla työttömyyden osuessa kohdalle tarpeeseen.

Harvalla, mutta käsirahaan olisi monella vara. On jotenkin kummallinen ilmiö olla lastaan kohtaan sellainen että toivoo että kaikki olisi mahdollisimman vaikeaa. Joku boomereiden ominaisuus?

No ei kai kukaan niin toivo. Mutta sanotaan nyt, jos minulla olisi esim 20t säästössä, niin ei nyt ensimmäinen ajatus näin ihan keskituloisena palkansaajana olisi sitä jakaa lapsille siinä vaiheessa kun kotoa lähtevät. Kyllä joko pitäisin sijoituksissa ja pääomatuloilla hieman tekisin jotain ylimääräistä kivaa tai sitten nauttisin muuten vaan esim jonkin hienomman matkan tms muodossa.

Toki jos olisi satoja tuhansia täysin ylimääräistä, niin eri juttu. Mutta sellainen on tavallisena perheellisenä keskituloisena aika kaukainen ajatus.

Et sinä kyllä 20 000 mitään pääomatuloja saa. Oma ikäluokkani alkaa säästään lapsilleen siinä vaiheessa kun vauva syntyy. Boomerit istuu rahojensa päällä ja loppujen lopuksi sitten vanhuuden höperyyksissään puskevat ne jollekkin amerikkalaiselle everstille, joka vannoo rakkautta facebookissa.

Missä sanoin, että saisin 20t pääomatuloja? Vaan jos sen verran on sijoituksissa, voi saada jonkin verran pääomatuloja, joilla taas voi tehdä jotain kivaa ylimääräistä.

Absurdi ajatus, että vanhemman elämä jotenkin lopahtaa siihen, kun lapset lähtevät koyoa. Kaikki raha jaetaan eteenpäin ja odotetaan kuolemaa. Kyllä minä ainakin aion ihan loppuun saakka yrittää nauttia itse tienaamistani rahoista. Luonnollisesti jos on oikeasti väljää, voin aikuisia lapsiakin tukea, mutta epäilen että omalla alallani palkkakehitys ei kovin kummoinen ole ja siksi mitään jättisäästöjä ei ehdi kertyäkään. Ja ne pienet säästöt käytän kyllä ihan itseeni.

Kahdellakymmenellä tuhannella ei vielä mitään pääomatuloja tule.

No kyllä tuhat euroa osinkoina esim mahdollistaa vaikka jonkun kivan matkan vuosittain. Noin esimerkiksi.

Tekee varmaan, mutta 20 000 euron salkku ei tuota tuhatta euroa osinkoina vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.

Mun vanhemmat kyllä kieltäytyivät tulemasta takaamaan asntoani. Kysyin asiaa, eivätkä suostuneet. Kyllä se minusta oli ihan tahallista ja harkittua toimintaa.

Tuttavaperheen isä takasi pojalleen lainan. Poika meni konkurssiin ja lainanhoito jäi isälle. Isänsä teki töitä 76-vuotiaaksi asti maksaakseen poikansa velkaa. Kuolema lopetti velanmaksun ja työnteon hänen osaltaan.

Tiesitkö, ettei asuntolainaa taata koko arvosta vaan vain osan siitä ja lainan maksun voi hoitaa niin että takaajan osuuden saa siitä varsin nopeasti pois.

Kavereiden ja sukulaisten vanhemmat takasivat lastensa lainoja. Nyt näillä on omistusasunnot, mulla ei.

Toisaalta, kun ostaa varallisuutensa mukaisen asunnon ilman takauksia itse, on kulutkin sitten mitoitettu taloudellisen tilanteen mukaan. Eihän asunnon hinnasta tarvitse olla kuin 30% rahoitusta. Jos on 30 000 säästössä, tämä tarkoittaa 90 000 hintaista asuntoa. Kumppanin kanssa voi tuplata. Etukäteen säästämisessä on se hyvä puoli, ettei lainanlyhennyksistä tule massiivisia, jolloin asumiskulut pysyvät kohtuullisina. Remppaa sitten pikkuhiljaa kun säästöjä kertyy ajan kuluessa (niiden halpojen asumiskulujen avulla). Muistakaa, että lainat täytyy kuitenkin maksaa takaisin, eli mitä enemmän maksaa summasta, sitä pienempi lainasumma ja sitä myötä sen pienemmän kulut. Etenkin jos ei sijoittaisi rahoja tehokkaasti muuten.

Itse ostin osakkeeni suoraan, ja on se mukava tunne kun kyseessä on ihan oma, eikä pankin, osake. Jos on vaikeaa säästää, voi olla myös vaikeata vastata lyhennyksistä, jotka ovat lopulta kokonaisuutena kalliimpia, kuten laina aina. Sijoittaminen toki poikii enemmän jos siihen perehtyy ja noudattaa maltillista riskiä.

Eihän se nyt mene ollenkaan noin. Monessa kaupungissa vuokratasot on todella korkeita, joten jo ihan sillä vuokran summalla lyhentää hyvin lainaa. Itse ostin aikanaan 60 000 euron kaksion 100% lainalla (vanhemmat takasivat osan). Asumiskulut ei juurikaan nousseet, mutta pääsin maksamaan omaa jo nuorena. Vuokran lisäksi merkittävien summien säästäminen ei onnistunut (oli mulla toki jonkin verran säästöjä, mutta niitä en käyttänyt asuntoon vaan pidin vararahastona). Toki olennaista on ostaa riittävän edullinen ensiasunto, ettei talous mene liian tiukalle. Itse valitsin aikanaan hyvämaineisen lähiön kalliimman keskustan sijaan. Noista ajoista on nyt 20 vuotta ja kohta on tuliterä omakotitalo maksettu. Omalle lapselle avasin rahaston heti syntymän jälkeen ja sinne menee kuukausittain rahaa, joten voi olla, että hänelle ei tarvitse lainoja taata :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut monessa sukupolvessa tapana, että vanhempi ostaa lapselleen ensiasunnon. Se antaa lapselle heti valtavan taloudellisen turvan ja etulyöntiaseman elämään.

Ei ihme, että Suomessa on niin isot erot sosiaaliluokissa, jos jotkut vanhemmat tahallaan kieltäytyvät auttamasta ja tukemasta lastaan elämänalkuun, vaikka siihen pystyisivätkin. Luulisi että jokainen haluaisi lapselleen parasta.

Ei minusta kyse ole tuosta, että tahallaan kieltäydytään auttamasta jne. Se nuori aikuinen ei vaan välttämättä hahmota, että omalla vanhemmallakin, vaikka omaisuutta jonkin verran olisikin, ei välttämättä ole todellisuudessa saumoja minkään asuntojen ja vastavien ostamiseen. Vanhemmalla voi olla vielä lainoja, unelmia, epävarma asema työelämässä, halua toteuttaa monia asioita lasten lähdettyä kotoa... Ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapselleen parasta, ettei koko elämää uhraa tämän eteen ja eläkepäiviin asti kituuta antaen lapsilleen kaiken mahdollisen.

Mun vanhemmat kyllä kieltäytyivät tulemasta takaamaan asntoani. Kysyin asiaa, eivätkä suostuneet. Kyllä se minusta oli ihan tahallista ja harkittua toimintaa.

Tuttavaperheen isä takasi pojalleen lainan. Poika meni konkurssiin ja lainanhoito jäi isälle. Isänsä teki töitä 76-vuotiaaksi asti maksaakseen poikansa velkaa. Kuolema lopetti velanmaksun ja työnteon hänen osaltaan.

Tiesitkö, ettei asuntolainaa taata koko arvosta vaan vain osan siitä ja lainan maksun voi hoitaa niin että takaajan osuuden saa siitä varsin nopeasti pois.

Kavereiden ja sukulaisten vanhemmat takasivat lastensa lainoja. Nyt näillä on omistusasunnot, mulla ei.

Toisaalta, kun ostaa varallisuutensa mukaisen asunnon ilman takauksia itse, on kulutkin sitten mitoitettu taloudellisen tilanteen mukaan. Eihän asunnon hinnasta tarvitse olla kuin 30% rahoitusta. Jos on 30 000 säästössä, tämä tarkoittaa 90 000 hintaista asuntoa. Kumppanin kanssa voi tuplata. Etukäteen säästämisessä on se hyvä puoli, ettei lainanlyhennyksistä tule massiivisia, jolloin asumiskulut pysyvät kohtuullisina. Remppaa sitten pikkuhiljaa kun säästöjä kertyy ajan kuluessa (niiden halpojen asumiskulujen avulla). Muistakaa, että lainat täytyy kuitenkin maksaa takaisin, eli mitä enemmän maksaa summasta, sitä pienempi lainasumma ja sitä myötä sen pienemmän kulut. Etenkin jos ei sijoittaisi rahoja tehokkaasti muuten.

Itse ostin osakkeeni suoraan, ja on se mukava tunne kun kyseessä on ihan oma, eikä pankin, osake. Jos on vaikeaa säästää, voi olla myös vaikeata vastata lyhennyksistä, jotka ovat lopulta kokonaisuutena kalliimpia, kuten laina aina. Sijoittaminen toki poikii enemmän jos siihen perehtyy ja noudattaa maltillista riskiä.

Todella harva ensiasunnon ostaja on niin etuoikeutetussa asemassa, että voi ostaa sen ilman lainaa.

Sen sijaan hyvin moni pystyisi lyhentämään lainaa, jos voisi käyttää vuokraan menevät rahat vastikkeeseen ja lyhennykseen.

100% lainoja ei nykyään kuitenkaan saa, vaan pitää säästää ensin tietty määrä itse, jos ei saa pesämunaa esim vanhemmiltaan.

Jos asunnon hinta on tuon 90000€, niin ensiasunnon ostajan pitää säästää siitä vähintään 10%.

Oletetaan että pystyy säästämään 100€ /kk. 9000€ säästämiseen ei siis mene kuin 7.5 vuotta. Jaa, mutta siinä ajassa sen asunnon hinta on noussut (esim 5%/vuosi), joten pitääkin saada säästettyä vielä 3700€, missä menee reilut 3 vuotta lisää. Paitsi, että silloin tarvitaan vielä 2000€ lisää, jos haluaa siihen samaan, jota varten lähti säästämään.

Yllättäen käykin niin, että menee 19 vuotta ennen kuin sen alunperin 90 000€ hintaisen, sittemmin 227000+ hintaiseksi kallistuneen asunnon käsiraha on koossa.

Minulle ei tullut edes mieleeni pyytää vanhemmilta rahaa elämiseen tai asuntoon. Ovat kustantaneet elämäni nuorena ja auttaneet aina tarvittaessa, mutta en koe että olisin tarvinnut välttämättä mitään pesämunaa omaan asuntoon. Asuin tulojeni mukaisessa vuokrakämpässä. En traumatisoitunut, vaan on tuntunut hyvältä tulla toimeen omillaan.