Lue keskustelun säännöt.
Pystyisitkö jättämään lapsesi?
07.11.2020 |
Ja muuttamaan uuden kumppanin luo toiselle paikkakunnalle?
Kommentit (28)
En ikinä voisi jättää lapsiani. Olen heidät tähän maailmaan halunnut, joten ehdottomasti huolehdin heistä niin kauan kuin vain elän.
Oma isäni hylkäsi perheensä (eli myös minut) alkoholismin takia, kun olin pieni ja se nyt ehkä tavallaan oli vielä ihan järkevää. Vaikka parempi olisi tietenkin ollut, että hän olisi hoitanut alkoholisminsa kuntoon ja pysynyt elämässäni. Sitten kun vielä äitini hylkäsi minut toisen miehen takia ollessani 13-vuotias ja käski hankkia sijaisperheen itselleni, niin se tuntui aivan hirveältä.
En todellakaan voisi aiheuttaa tuollaista tuskaa omille lapsilleni ja toisaalta rakastan heitä niin valtavasti, että en todellakaan siihen pystyisi enkä halua pystyä. Minulle lapseni tuottavat valtavasti iloa (enkä osaa sanoa, että mitä vaivaa lapsistani muka on minulle, kun joku niin omistaan koki).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä voisi jättää lapsiani. Olen heidät tähän maailmaan halunnut, joten ehdottomasti huolehdin heistä niin kauan kuin vain elän.
Oma isäni hylkäsi perheensä (eli myös minut) alkoholismin takia, kun olin pieni ja se nyt ehkä tavallaan oli vielä ihan järkevää. Vaikka parempi olisi tietenkin ollut, että hän olisi hoitanut alkoholisminsa kuntoon ja pysynyt elämässäni. Sitten kun vielä äitini hylkäsi minut toisen miehen takia ollessani 13-vuotias ja käski hankkia sijaisperheen itselleni, niin se tuntui aivan hirveältä.
En todellakaan voisi aiheuttaa tuollaista tuskaa omille lapsilleni ja toisaalta rakastan heitä niin valtavasti, että en todellakaan siihen pystyisi enkä halua pystyä. Minulle lapseni tuottavat valtavasti iloa (enkä osaa sanoa, että mitä vaivaa lapsistani muka on minulle, kun joku niin omistaan koki).
Ei lapsille mitenkään automaattisesti tule kauheaa tuskaa siitä, että vanhempi heidät jttää. Monelle lapselle se on hyvä asia. Moni vanhempi aiheuttaa lapselle kauheaa tuskaa joka päivä siellä kotona, omien seinien sisällä, eikä aina ole kyse huumeista, mt-ongelmista tai päihteistä yleisesti, vaan ankaruudesta, henkisestä väkivallasta, vanhemman omasta väsymyksestä ja heikosta tunnesäätelystä.
Sellainen vanhempi on lapsille paljon vahingollisempi, kuin miehen matkaan lähtevä, joka varmistaa esim. hyvällä puolisonvalinnalla, ettei ole lapsille korvaamaton.
Kysymys on absurdi. En koskaan, ikinä jättäisi lapsiani.
En ole tunnevammainen.
M
Vierailija kirjoitti:
En tosiaan jättäisi lastani _ikinä_ ja muuttaisi toiselle paikkakunnalle kenenkään muun takia!! Family first.
Miksi tuo viimeinen lause on jotain sotkua? Onko sinulla näppis rikki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Mies ei saa tarvita minua enemmän, kun lapseni. Pidän silti huolen, että minulla on vain miehellekin kahdenkeskistä aikaa.
Jos tässä on ajatuksena se, että kumpia SÄ tarvitset enemmän, lapsiasi vai rakkautta ja hyvän asikuisen suhteen? Ja miksi olisit lapsille niin tärkeä? Saatat nalkuttaa ja olla pahalla tuulella lapsillesi ja siis huono äiti. Ja luulla aivan päinvastaista.
Minun lapseni ovat sen ikäisiä, että osaavat jo kertoa millainen äiti heille olen. Arvostavat minua paljon. Tiedän itse mikä on minulle tärkeää. Se ei kuulu sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyisin mutta en tee elämässäni valintoja kullin takia. 686
En voisi. Aloin aihetta miettiä kyllä, että miksi niin moni mies lapsensa jättää ja nainen ei. Varmaankin siksi koska naisille lapset ovat yleensä aina toivottuja. Vaikka raskaus olisi vahinko, on pidetty lapsi haluttu. Miehillä sitten niin, että vaikka ehkäisystä ei oltaisi osattu huolehtia, ei syntyvää lasta olla välttämättä ikinä haluttu. Useat miehet alkavat silti isiksi vahinkolapsilleen, toiset eivät. Vaikkapa leikki-ikäisen lähellä hylkäävät vanhempi on yleensä se vanhempi, joka ei ole päävastuussa lapsesta. Sellainen saattaa lähteä, ehjä uran tai vielä todennäköisemmin, perheen perustamisen toivossa. En ota mietintääni ollenkaan vanhempia, joilta lapset pitää ottaa pois kun elämänhallinta on niin persiillään ettei prioriteetit pysy järjestyksessä. En myöskään ala persoonallisuushäiriöisiä tai muuten pahasti mielenvikaisia analysoimaan. Yleisesti vaan, että naisena ei mulle ole syntynyt yhtään lasta, jota en olisi halunnut, en ole varmuuden vuoksi lapsia tehnyt ja todennut että eikun en mä sittenkään tunne mitään tätä lasta kohtaan... Lisäksi aiheeseen (toki olen naimisissa mutta jos olisin sinkku) en alkaisi katsella lapsettomia miehiä oma-aloitteisesti. Katselin miehiä, joilla on itsellään lapsia (tarpeeksi kun en halua enempää) ja lapseton mies kiinnostaisi jos tulisi ensin ilmoittamaan kiinnostuksensa ja sanomaan, ettei lapset ole este rakastumiselle, niitä ei varsinkaan tarvitse miehen vuoksi jättää. Yhteenmuutto uuden miehen kanssa ei kiinnosta itseäni niin kauan kuin omat lapset asuvat kotona, kyläillä sopisi aika vapaasti.
Jos tässä on ajatuksena se, että kumpia SÄ tarvitset enemmän, lapsiasi vai rakkautta ja hyvän asikuisen suhteen? Ja miksi olisit lapsille niin tärkeä? Saatat nalkuttaa ja olla pahalla tuulella lapsillesi ja siis huono äiti. Ja luulla aivan päinvastaista.