Pystyisitkö jättämään lapsesi?
Ja muuttamaan uuden kumppanin luo toiselle paikkakunnalle?
Kommentit (28)
En. Mies ei saa tarvita minua enemmän, kun lapseni. Pidän silti huolen, että minulla on vain miehellekin kahdenkeskistä aikaa.
Riippuu lapsen iästä. Ihan pientä en, lähellä täysi-ikäisyyttä olevan kyllä.
En pysty, siksi joudunkin kitumaan huonossa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
En pysty, siksi joudunkin kitumaan huonossa parisuhteessa.
Mikä estää muuttamasta lapsen kanssa tai lapsen lähelle? Nimenomaan lapsen takia pitää lähteä pois huonosta parisuhteesta.
En tosiaan jättäisi lastani _ikinä_ ja muuttaisi toiselle paikkakunnalle kenenkään muun takia!! Family first.
Kukaan mies ei KOSKAAN mene lasteni ohitse! Lapseni tulevat aina olemaan elämäni tärkeimpiä henkilöitä.
No riippuu iästä tietenkin. Jos lapsi on lähellä sitä ikää että muuttaa itse kotoa pois tilanne on täysin eri kuin pieni lapsi joka ei pärjää omillaan. Ja tottakai välimatkakin ratkaisee; eri asia muuttaa 100 kuin 1000 km päähän.
Miehen takia en ikinä, työn takia ehkä - jos se on välttämätöntä ja lapsi suunnilleen täysi-ikäisyyden korvilla.
Pystyisin minä heidät isälleen jättämään. Olen valinnut hyvän isän heille. Mutta en tietenkään aiheuta heille hylkäämiskokemusta. En sen takia ettenkö itse sitä kestäisi, vaan siksi että se olisi heille traumaattista. Äitini muuten teki noin.
Tehty on. Samalla jätetty vakituinen toimikin jossa olisin saanut tehdä töitä eläkkeelle asti.
Lapseni on minullekin tosi tärkeitä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta tavata heitä. Heidän äitinsä on yksinhuoltaja ja uudessa suhteessa jolloin lapsille tuli uusi isä. Kummasti lapset vieraantuu etävanhemmasta, varsinkin jos etä jää työttömäksi ja elarit pienenee. Mitään hyötyä ei ole tapaamissopimuksista, jos lapset ei halua tulla, kuulema jo pieni lapsi voi päättää tuleeko, on kuulema lapsen etu.
Taistelen päivittäin ikävää vastaan ja yrittäen ymmärtää, miten näin kävi. Eivät enää edes isäksi sano, vaan nimellä, isänpäivä korttiakaan ei enää tule. isänpäivät on nyt yhtä tuskaa ja surua. Etäisällä ei ole mitään oikeuksia, ainoastaan velvollisuuksia, jotka liittyvät ainoastaan rahaan. Todellisuudessa tuntuu, että olisi lapsille vain etu jos kuolisin. Saisivat perinnön ja rahaa, eivät he muuta minusta halua.
En ikinä. Lasteni isä muutti noin vain monen sadan km:n päähän. Eipä kaipaile lapsiaan.
Teiltä jotka ette, osaatteko eritellä, miksi ette? Mä kyllä pystyisin. Minusta lapsillani on muitakin hyviä aikuisia lähellään, ei meidän lähipiirissä ole keitään mätiä omenoita, joiden hoivissa lapsillani olisi jotenkin huono olla! Itse en koe lapsilta mitään saavani, heistä on paljon enemmän vaivaa kuin hyötyä. Ja hyöty = iloa.
Vierailija kirjoitti:
Pystyisin minä heidät isälleen jättämään. Olen valinnut hyvän isän heille. Mutta en tietenkään aiheuta heille hylkäämiskokemusta. En sen takia ettenkö itse sitä kestäisi, vaan siksi että se olisi heille traumaattista. Äitini muuten teki noin.
Mulla vähän sama, olen lasteni elämässä lähinnä siksi, ettei heille tule hylkäämiskokemusta. Muuten ei kyllä ole kauheasti itselläni ikävä tai näin. Oma elämä tuntuu paljon mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta, vaikka puuhailisin vain ihan omia juttujanitai väittelisin palstalla, kuin lapset. Heillä on hyvä isä jne.
Vierailija kirjoitti:
Miehen takia en ikinä, työn takia ehkä - jos se on välttämätöntä ja lapsi suunnilleen täysi-ikäisyyden korvilla.
Miksi näin?
Koen saavani lapsista paljon. Upeita ihmisiä kaikki. Hyvä huumorintaju, meillä on aina ollut lasten kanssa mukavaa. Kaikki ovat nyt jo teinejä ja vanhin asuu jo omillaan. Silti soittelee ja laitta viestiä pari kertaa viikossa ja välillä useamminkin. Kaipaan häntä, kun aika harvoin nähdään.
Lasten isä lähti muualle eikä välitä. Kukaan muu ei huolehdi, auta ja ole tukena kuin minä.
Kaiken muun voi jättää muttei lasta.
En.