Lue keskustelun säännöt.
Muistoja vanhanaikaisesta kaupasta?
06.11.2020 |
Muistan, kun nykyisen mieheni, silloisen miesystäväni kanssa vuosituhannen taitteessa haimme pakastealtaasta pitsat ja veimme ne lihatiskin miehelle, joka laittoi ne uuniinsa ja sanoi että hakekaa kohta. Sitten haimme pitsat häneltä, maksoimme kassalle ja söimme pihalla.
Ei tulisi nykyisin mieleenkään, että missään kaupassa saisi tuollaista palvelua.
Kommentit (70)
90-luvun alussa meidän pienessä kylässä oli 2 kauppaa. Siellä oli palvelutiskit, joissa oli lihaa ja kalaa. Vrt. nykyään lähin kauppa on 20km päässä suuremmassa pitäjässä. 30km päässä on lähin kauppa, jossa palvelutiski. Haettiin sieltä irtomakeisia ja kysyttiin mitä saa markalla. Irtokarkkeja ei saanut ottaa itse vaan kaupan myyjä pussitti ne. Parhaita oli Lätkä Liiga makeiset.
Meilläpäin kiersi myös kauppa-auto, joka pysähtyi aivan talon eteen. Sieltä sai kaiken tarvittavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kassahenkilöt olivat fiksuja ihmisiä, jotka osasivat puhutella asiakasta kohteliaasti. Eivät joka väliin sanoneet "jes". Ja loppusummaa eivät ilmoittaneet "Elikkä se tekis...", vaan "15 markkaa 55 penniä, kiitos."
Olin ala-asteikäinen kun koulukavereiden kanssa ostettiin Spar-ruokakaupasta siideriä ilman että henkkareita kysyttiin
Ne maitopussit. Ja kun ne hajos sitten kauppakassiin.
Kaupan täti asui kaupan talossa. Piti pyhäkoulua sunnuntaisin. Voi että oli jännää mennä. Kaupan täti oli niin ihana.
Kauppa-auto.
Lauantaisin sai ehkä karkkia. Mukana oli iskän lottokuponki ja joskus veikkauskuponkikin. Joskus sain itsekin sanoa numeron t. oman veikkauksen.
Mutta milloin kalkkeeripaperikupongit jäi pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin mummon kanssa kauppa-autossa. Se vasta oli jännittävää!
Asuin vuoden ajan maalla niin, että lähikauppamme oli kauppa-auto.
Viimeinen kokemukseni kauppa-autosta on niinkin eksoottiselta paikkakunnalta kuin Espoo, ja sijoittuu vuosituhannen vaihteen tienoille. Firmallamme oli joku koulutuspäivä jonkin lähiön perukoilla, ja mikäpä muukaan kurssikeskuksen viereen pysäköi kuin kauppa-auto! Pakkohan siinä oli käydä asioimassa ihan nostalgiasyistä.
Meillä Viikissäkin kävi kauppa-auto vuoteen 2001 asti. Sitten valmistui Alepa (tai se oli silloin Siwa) ja kaikki meni sinne.
Vierailija kirjoitti:
Lihatiskillä kysyttiin palana vai siivuina. Oli lapsena hienoa katsoa kun kone siivutti jotain lauantaimakkaraa :)
Juu muistan 80-luvulta! Ainakin yhdessä T-lähikaupassa oli vaa'allinen siivutuskone, joka lopetti siivuttamisen, kun asetettu grammamäärä tuli täyteen.
Isommassa kaupassa eli Supermerketissa (OK Keulan kauppa) oli "puhuva vaaka", joka punnittavan tuotteen numeronäppäintä painettaessa sanoi tuotteen nimen ja toisinaan myös "Paljon kiitoksia punnituksesta".
Samoilta ajoilta muistan myös Turussa jossain isossa marketissa (Centrum?) nähneeni munkkirinkiläkoneen, joka pudotteli lasin takana olevaan kuumaan rasvaan taikinarinkuloita, kypsensi niitä hetken, nosti ketjukuljettimella kypsät munkit pois rasvasta ja pudotteli siitä sitten sokerointilaariin ja sieltä edelleen laatikkoon, josta asiakkaat niitä saivat ottimilla pusseihin ottaa. Vieläkin muistoissani näen sen lumoavan koneen toiminnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin aina, miten kassa jaksoi näpytellä. Varmaan aika hurjasti helpottui työ niillä, jotka olivat kassalla tämän murroksen aikana, kun vaihdettiin näpyttelystä piippaukseen.
Mutta milloin hintalapputarrat katosivat? Vastahan niitä eilen oli tuotteissa!
1998 olin hetken töissä kaupassa ja sekä hintalaputin että naputin hintoja.
Vierailija kirjoitti:
Kauppa-auto.
Lauantaisin sai ehkä karkkia. Mukana oli iskän lottokuponki ja joskus veikkauskuponkikin. Joskus sain itsekin sanoa numeron t. oman veikkauksen.
Mutta milloin kalkkeeripaperikupongit jäi pois?
Kakkeeripaperikuponki "off-line" jäi pois Onlinen tullessa käyttöön. Tarkkaa aikaa en muista, mutta voisi olla noin vuoden 1992 tietämillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistoni ovat kyläkaupasta Etelä-Savosta 1970-luvulta. Siellä ei ollut kylmätiskiä eikä kassakonetta. Maidot ja makkarat säilytettiin kellarissa, jonne kaupantäti kiipesi tikkaita pitkin lattiassa olevan luukun kautta. Ostosten hinnat laskettiin tiskillä olevan käärepaperipinon laitaan, josta täti sitten lopuksi repäisi asiakkaalle "kuitin". Kyläläisten posti tuli myös kauppaan ja se etsittiin itse tiskillä olevasta laatikosta. Kaupan takapihalla oli bensiinipumppu, ja pihalla haisi aina bensiiniltä. Näyteikkunassa oven vieressä oli ympäri vuoden joulusuklaarasioita, varmaankin tyhjiä.
Meillä samoilla suunnilla 70- ja 80-luvulla käytiin myynäläautossa. Parhaimmillaan kävi viikossa 2 autoa. Kummasti sieltä sai kaiken tarpeellisimman. Lapsena odotti, että pääsi ostamaan jäätelöä ja ehkä pienen pullon limsaa. Joskus oli auton kierroksen aikana jotkut tuotteet jo ehtineet loppua. Mutta tunnelma oli hyvä. Ja lasten tehtävä oli leikkiä ulkona ja vahtia milloin se auto oikein tulee.!
Vierailija kirjoitti:
Oliko se jo 70-lukua kun maito myytiin muovipusseissa?
Tässä maitopussi-infoa: https://www.sarka.fi/kuukauden-esine/062007-valion-maitopussi/
Itsekin muistan nuo hämärästi. Niistähän sitten virkattiin kylppärin mattoja, ym.
Muistelen kyllä, että kartonkitölkki olisi korvannut muovipussin jo aiemmin, joskus 70-luvun alussa jo. Ehkä tässä oli meijerikohtaista eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jes ja elikkä? kirjoitti:
Kassahenkilöt olivat fiksuja ihmisiä, jotka osasivat puhutella asiakasta kohteliaasti. Eivät joka väliin sanoneet "jes". Ja loppusummaa eivät ilmoittaneet "Elikkä se tekis...", vaan "15 markkaa 55 penniä, kiitos."
Kassatyötä saattoi silloin tehdä koko työuransa. Ei ajateltu, että se on opintojen oheen sopiva osapäivähomma, tai että sitä voi tehdä pari vuotta ennen kuin siirtyy muihin tehtäviin.
Ihan suurimmista marketeista saattaa vielä löytää noita vanhoja kassoja.
Pankkikortti höylättiin laitteen läpi, joka jäljensi kortin numeron isohkolle paperikuitille. Kuitti allekirjoitettiin. Summa oli joko ostosumma, tai sitten joissakin kaupoissa pystyi pyytämään isommalle summalle ja välirahan sai sitten käteisenä. Shekkejä oli myös käytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla lähikaupassa maksu hoitui niin, että lapsikin sai sanoa vaan kassatätille että laitetaan tilille. Täti merkkasi laskun summan perheen pahviselle tilikortille, jotka oli pahvilaatikossa siinä kassan hihnan vieressä.
Porukoille piti hakea myös kaljaa ja tupakkaa, sitten sai jonkun pienen karkin tai jäätelön itselle hakuina.
Viime kesänä laitoin pojan 8v hakemaan kaupasta karkkia ja battery tölkin, myyjä ei antanut pojalle batterya.😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Pankkikortti höylättiin laitteen läpi, joka jäljensi kortin numeron isohkolle paperikuitille. Kuitti allekirjoitettiin. Summa oli joko ostosumma, tai sitten joissakin kaupoissa pystyi pyytämään isommalle summalle ja välirahan sai sitten käteisenä. Shekkejä oli myös käytössä.
Töissä oli höylä käytössä vielä 90-2000 luvun vaihteessa, höylälaput vietiin pankkiin aina perjantaina klo15.00
Välillä oli 10000mk lappujakin ja vanhimmat oli maanantailta ja tuskin viikonloppuna niitä on mihinkään syötetty.
Tietokoneet kun tuli saatiin samalla maksupääte, taisi olla jo euro aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin vuonna 1969 äitini osti Sokokselta terveyssiteitä. Siteet pyydettiin myyjältä tiskin takaa. Myyjä paketoi sidepaketin paperiin ja kietoi pakkausnarun ympäri.
Siihen aikaan ainakin pienissä maalaiskaupoissa - joita ei ole ollut enää vuosikymmeniin - myyjä seisoi tiskin takana myssy päässä ja kysyi asiakkailta "mitä saisi olla". Tiskin takaa myytiin kaikki muukin tavara. Tiskin etuosassa oli sellainen hylly, jonka päälle pienet lapset saattoivat kiivetä, jotta ylsivät tekemään ostoksia, mm. tupakkaa. Olutta silloin vielä myyty.
Muistaako joku, mitä tavaraa oli siellä asiakkaitten puolelle, vai oliko mitään?
Ei ainakaan meidän kyläkaupassa ollut mitään tavaraa asiakkaiden puolella lapsuudessani 70-luvulla. Tiskin takaa pyydettiin ja myyjä etsi tavarat. Muistan lapsena hakeneeni äidille juuri niitä terveyssiteitä, kun hän ei itse kehdannut pyytää niitä miesmyyjältä. ;D Olin alle kouluikäinen napero, enkä edes tiennyt, mitä ne on. Takeltelin pitkää sanaa tiskillä ter-veys-si-tei-tä. Samanikäisenä ostin kyläkaupasta iskälle tupakkaa. Ei tulis nykyaikana kuuloonkaan. ;D Kyllä taitais pian tulla jo lastensuojeluilmoitus. Kerran muistan myös päässeeni oikein sadan markan setelin kanssa kauppaan. Äiti muistutti, että ole sitten tarkkana, ettei anna väärin rahasta takaisin, sano tiskillä, että se oli satanen! Kuuliaisesti tein niin, ilmoitin rahaa antaessa ääneen, että "se oli satanen." Joojoo, myyjä mutisi selvästi ärtyneenä. Joku toinen asiakas, vanhempi rouva sensijaan vinkkas mulle silmää.
Karkkimuistoja kasarilta/ysäriltä:
Kipsalla oli iso ikkuna jossa numeroiduissa lasipurkeissa karkit, sitten tilattiin kiskan tätiltä markalla nro 2 tai 50 pennillä nro 5 karkkeja jne.
Karkkikaupassa sai itse ottaa karkkeja lasipurkeista pussiin mutta maksamaan mennessä täti kumosi pussin tarjottimelle ja laski lusikalla siirtelemällä pussin kokonaishinnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhjät pullot palautettiin tälle tiskille. Setä kirjoitti siitä paperilapulle summan että paljonko tuli panttia. Muistaakseni palautuskin taidettiin tehdä niin että laitettiin vaan pullokassi tai kori johonkin nurkkaan ja sanottiin vaan määrät, esim. 4 isoa ja 5 pientä (pulloa).
Ei kun menikin muuten niin, että lattialla oli siinä tiskin nurkalla korit isoille ja pienille pulloille. Tyhjät pullot laitettiin näihin koreihin ja sitten kerrottiin sedälle ne määrät.
Tällainen pullonpalautussysteemi on meidän kesäkaupassa vielä nykyäänkin. Ei pikkukaupoissa ole mitään koneita tai automaatteja.
Menin kirkon kerhoon alle kouluikäisenä ( joo kävelin yksin Järvenpäässä 60-luvun loppu). Piti olla omat eväät mukana. Matkan varrella hain leipien päälle Elannosta viidelläkymmennellellä pennillä lauantaimakkaraa leipien päälle. Tämä kerran viikossa:D
Ihmettelin aina, miten kassa jaksoi näpytellä. Varmaan aika hurjasti helpottui työ niillä, jotka olivat kassalla tämän murroksen aikana, kun vaihdettiin näpyttelystä piippaukseen.
Mutta milloin hintalapputarrat katosivat? Vastahan niitä eilen oli tuotteissa!