Lue keskustelun säännöt.
Muistoja vanhanaikaisesta kaupasta?
06.11.2020 |
Muistan, kun nykyisen mieheni, silloisen miesystäväni kanssa vuosituhannen taitteessa haimme pakastealtaasta pitsat ja veimme ne lihatiskin miehelle, joka laittoi ne uuniinsa ja sanoi että hakekaa kohta. Sitten haimme pitsat häneltä, maksoimme kassalle ja söimme pihalla.
Ei tulisi nykyisin mieleenkään, että missään kaupassa saisi tuollaista palvelua.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostalgisia fiiliksiä tulee näistä muistoista. Onneksi näitä tunnelmia voi vieläkin elää vaikkapa Välimerellä lomaillessa :) Kiva käydä niissä pienissä ruokakaupoissa joissa on just kaikki palvelut kalatiskeineen kaikkineen, henkilökuntaa joka lähtöön, kenelläkään ei ole kiire ja sitten siitä vielä tuoreet leivät ja pullat viereisestä leipomosta mukaan!
Juuri tuli sama mieleeni, että onneksi vielä "etelässä" pääsee noihin tunnelmallisiin kauppoihin. Pienissäkin kaupoissa lihatiskit.
Kuin aikamatka lapsuuden muistoihin, kun ne kaupat on monesti vieläkin juuri samanlaisia kuin silloin 80-luvun etelänmatkoillakin. No ehkä kassakone on vaihtunut uudempaan, mutta muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60-luvulla kävin alle kouluikäisenä ostamassa maitoa lähikaupasta. Mulla oli sellainen teräksen värinen pieni maitotonkka mukana ja siihen maito laitettin kaupassa. Vielä 80-luvun alussa ostin irtovoita.
50-luvulla kadullamme oli kauppa, jossa oli 3 osastoa, maito, liha ja sekatavara. Ihan seinät ja ovet osastojen väissä. Rouva kauppias oli vikkelä ja kulki puolelta toiselle palvelemassa. Ensin ostettiin sokerit ja jauhot, siirryttiin lihapuolelle lihan ostoon ja lopuksi maitopuolella mitattiin omaan kannuun maito. Maitopuolella oli muistaakseni myös leivät. Laskevaa kassakonetta ei ollut, vaan hinnat hän laittoi paperilapulle ja laski loppusumman käsin.
Tulipa nostalginen olo!
Myös Puolassa on edelleen mitä pienimmissä kulmamarketeissa palveleva lihatiski, myös iltaisin. Tämä saa kyllä kaipaamaan sitä aikaa, kun oli vähän vähemmän. Toki monet asiat olivat paljon huonommin, en sitä kiistä, mutta mitä ruokaan tulee, pärjäisimme vallan mainiosti ilman kymmenien metrien jogurttihyllyä. Tarvitsemmeko oikeasti ne 182 vaihtoehtoa jogurtille? Kävisin aina pikkukaupoissa, jos ei olisi niin rahasta tiukkaa, koska minusta vaihtoehtojen määrä on vähän tukahduttavaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Ostoskärryt oli puolet pienempiä, kassahihnat oli alkeellisempia, niiden lopussa oli pyörivä metalliritilä tms., kylmäkaapeissa ei ollut ovia vaan muoviset lamellit "verhoina". 1980-luku.
Lapsena kunnan ainoassa S-Marketissa oli kylmä huone missä säilytettiin ainakin maitotuotteet ja ovena oli tuommoiset verhot. Teijon kyläkaupassa oli samanlainen vielä viitisen vuotta sitten :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kotikylällä oli 3 kauppaa, koulu ja postipankki. Sen lisäksi meidän puolella kylää, jos lähimpään kauppaan oli lähes 2 km, kävi kauppa-autoja, joskus kolmekin päivässä.
Kaupassa, jossa me asioimme oli ruuan lisäksi myytävänä mm. vaatteita, lahjatavaraa, astioita. Se oli k-kauppa. Osuuskaupassa, eli s-kaupassa myytiin kaikenlaisia maataloustarvikkeita. Kolmas kauppa oli pikkuruinen ja sen omistajalla oli pihalla perunamaa, josta hän kävi joka aamu kesällä kuokkimassa uusia perunoita myyntiin. Siellä kaikki tavarat olivat tiskin takana. Muissa oli muuten itsepalvelu, paitsi lihat, kalat ja makkarat ostettiin tiskiltä. Muistan kun äiti osti aina varttikilon gotleria tai lauantaimakkaraa. Joskus oikein pröystäiltiin ja ostettin Balkanin juhlamakkaraa.
Tuolla meidän k-kaupassa oli kaupan oven liepeillä muutama tuoli, niillä istui vanhempaa väkeä kaiket päivät, siinä he jutustelivat keskenään ja kyselivät muilta asiakkailta kuulumiset. Siis ei tietenkään samat ihmiset koko päivää siinä istuneet, vaan porukka vaihtui. Oli muuten aika mahtavaa, kun kauppaamme tuli oikeaa coca colaa tölkeissä, elettiin jotain vuotta -77-78.
Hyvä 60-luvun kyläkauppakuvaus löytyy elokuvasta Kahdeksan surmanluotia:
Päivää päivää, mitäpäs niinku laiteltas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein tosi vanhoja kauppamuistoja? 60-luvulta?
En oikein tykännyt, mutta pakko oli 10-vuotiaana käydä kyläkaupassa. Silloin kauppias ja myyjät olivat melkoisia herroja.
Kaupassa oli yksi naismyyjä, joka siivutti aina makkaraa jopa kolminkertaisen määrän pyydettyyn verattuna, eikä kysellytkään että saako olla tämän verran yli.
Kun läksin kauppaan ja äiti halusi (aika köyhiä oltiin) 200 g makkaraa, niin hän aina komensi muistamaan, että jos ostan siltä tietyltä myyjältä, niin pitää pyytää 100 grammaa, jos toiselta, niin 200 grammaa.
Muistan, että silloin oli muutamaa makkaralaatua saatavana: Teemakkaraa, lauantaimakkaraa tankoina ja berliininmakkara oli sellainen paksu vähän käyrä makkara. Vähän myöhemmin taisi tulla joku gotlerin tapainen, missä oli liha-um paloja seassa näkyvästi.
Pullot palautettiin lihatiskin sedälle.
Ja tosiaan, niin pientä kauppaa ei ollutkaan ettei lihatiskiä olisi ollut.
Hedelmät annettiin tädille, joka punnitsi ne kassalla.
Nykymenoon se ero, että pikkukaupoistakin sai hyvää tavaraa. Nyt ei saa kuin kauppahallista ja sesonkitorilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä muka tehtiin noin vuosituhannen vaihteessa? Jossain pikkuisessa maalaiskaupassa varmaan?
Vierailija kirjoitti:
Ostoskärryt oli puolet pienempiä, kassahihnat oli alkeellisempia, niiden lopussa oli pyörivä metalliritilä tms., kylmäkaapeissa ei ollut ovia vaan muoviset lamellit "verhoina". 1980-luku.
Tollasia kylmähuoneita tai osioita mitä lie oli vielä joissain kaupoissa ainakin 2000-luvun alkupuolella. Sit ne vaan hävis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me käytiin mummon kanssa kauppa-autossa. Se vasta oli jännittävää!
Nolotti, kun piti ostaa isälle tupakkaa. Sitä sai ostaa lapsetkin. Ja lapset sopi pistää asialle, kun itse ei viitsinyt.
Ihan pienessä lähikaupassakin oli lihatiski. Makkarat siivutettiin siivutuskoneella ja käärittiin pakettiin. Valmiiksi pakattua lihaa ei ollut. Munia oli irtomyynnissä.
Hedelmät punnittiin kassalla, kuten Lidlissä nykyään. Eikä tietenkään ollut mitään viivakoodeja, vaan se kassa näpytteli joka ikisen tuotteen hinnan ihan käsin.
Nämä muistot 70-luvulta.
Sitten tuli hintalappukoneet; tämä oli kai joskus kasarin lopulta? Joka tuotteeseen lätkäistiin pieni hintalapputarra koneella, jota paineltiin kuin mitäkin naulapyssyä. Näitä hinnoittelijoita kulki siellä hyllyjen välissä. Olipa turhaa työtä, sanoisin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60-luvulla mentiin kauppaan ostamaan maitoa alumiinisen maitokannun kanssa. Tiskin takana kaupan takaseinässä oli hana, josta myyjä laski maitoa kannuun. Siinä 60-luvun lopulla sitten alettiin maitoa myydä muovipusseissa.
Vierailija kirjoitti:
Missä muka tehtiin noin vuosituhannen vaihteessa? Jossain pikkuisessa maalaiskaupassa varmaan?
Tarkoitatko ap:n tarinaa? Ihan radanvarressa, kehyskunnassa. Pieni kauppa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä muka tehtiin noin vuosituhannen vaihteessa? Jossain pikkuisessa maalaiskaupassa varmaan?
Tarkoitatko ap:n tarinaa? Ihan radanvarressa, kehyskunnassa. Pieni kauppa.
Vuosi saattoi olla 1999.
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein tosi vanhoja kauppamuistoja? 60-luvulta?
On. T. 65 v nainen
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin mummon kanssa kauppa-autossa. Se vasta oli jännittävää!
Asuin vuoden ajan maalla niin, että lähikauppamme oli kauppa-auto.
Viimeinen kokemukseni kauppa-autosta on niinkin eksoottiselta paikkakunnalta kuin Espoo, ja sijoittuu vuosituhannen vaihteen tienoille. Firmallamme oli joku koulutuspäivä jonkin lähiön perukoilla, ja mikäpä muukaan kurssikeskuksen viereen pysäköi kuin kauppa-auto! Pakkohan siinä oli käydä asioimassa ihan nostalgiasyistä.
Oliko se jo 70-lukua kun maito myytiin muovipusseissa?
Asiakas seisoi myyntitiskin toisella puolella, myyjä toisella. Sitten pyydettiin tarvittavia asioita. Ei kiertelyä, ei hankaluuksia löytää etsimäänsä, ei sen miettimistä, että tätä vai tuota laatua. Valikoima oli suppea, mutta nopeakiertoinen. Pikkukylällä myyjä tunsi kaikki ja jos ei muistanut, että mitä piti ostaa, niin myyjällä oli tiedossa, että mitä meille keskiviikkona piti viedä. Jälkikäteen kauhistuttaa, miten silloin 6v ikäinen sai yksinään pyöräillä 1 km päähän kauppaan.