En rakasta enää lastani

Nyt apua hakemaan, kummallekin.

Hän kiittää sinua myöhemmin.

Kannattaa rakastaa niin voi ajan kanssa helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt apua hakemaan, kummallekin.

Hän kiittää sinua myöhemmin.

Kieltäytyy puhumasta missään mitään, itse olen avun piirissä.

Mun pitäis mennä psykoterapiaan, mutta kun en jaksa. Tytär vie kaikki mehut. Olen yh isänsä saatua sairaskohtauksen. Isän käytös aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Oon niin väsynyt.

Minulla samoja tunteita. Jo esimurrosiästä asti ollut oikutteleva luonteeltaan. Ei kuitenkaan niin suuria ongelmia että saisimme apua, psykologia tai muuta. Luonteemme vain ovat täysin vastakkaiset. Opin uuden sanan jolla tyttöä kuvailisin ” toksinen”. Ja opin, ettei kannata antaa tuollaisen ihmisen myrkyttää omaa elämää. Nyt siis vain odottelen, että huoltajan vastuuni päättyy ja lapsi muuttaa omilleen. Olen toki surullinen siitä, etten olen pystynyt parempaan ja yrittämään kovemmin lapseni kanssa mutta olen tilanteessa, jossa lapsen kotiin tulon hetkellä päälleni laskeutuu musta pilvi ja paha olo valtaa koko kodin. Omat voimani eivät riitä muuhun kuin selviytymiseen.

Olen kokenut tuon. Päällimmäisenä oli pelko tytön tulevaisuudesta. Epäonnistumisen tunne. Hirvittävä ahdistus, kunnes sattui jotakin. Tyttö tuli nyrkit pystyssä kotiin ja yritti lyödä. Siinä silmän räpäyksessä minä sain valtavan voiman. Tartuin häntä käsistä ja painoin koko voimallani sängyn päälle ja istuin itse hajareisin hänen päällee. Sanoin tytölle, että nyt ylittyi raja. Täällä määräävät vanhemmat. Nyt tuli kuri. Tyttö itki ja parkui. Siihen loppui kiukuttelu. Hänestä on tullut kunnon ihminen. Murkut etsivät rajojaan.

Olen raivonnut ja huutanut tuloksetta. En siis tee sellaista tavallisesti. Ehkä kerran vuodessa keittää yli. Se päivä oli tänään. Likka haukkui ruoan, se oli väärin valmistettu, niin ikään olin ostanut väärää juomaa ja kaikki oli taas huonosti. Paiskasin likan ruokalautasen lattialle ja sanoin, että ei oo pakko syödä pskaa. Sen jälkeen olen lähinnä itkenyt.

Tunnistan tuon, miten musta pilvi laskeutuu tyttären kotiin tullessa. Sydän syrjällään saa pelätä, että mistä nyt tuulee. Lasken vuosia, että tytär tulee täysi-ikäiseksi. Sen jälkeen pesen kädet. En ole kaikkivoipa, en voi tyttären luonnetta muuttaa, mutta sitten asiat ovat hänen omalla vastuullaan.

Tytär on ollut vaikea luonne aina, muistuttaa suuresti edesmennyttä äitiäni, joka oli vaikein tuntemani ihminen.

Voisin lyödä mistä tahansa vetoa, että olette eroperhe ja sinä yh-äiti. Nykyajan trendi tuppaa olemaan, että nuorena nussitaan lapset ja sitten kohta erotaan. Ei ihme, jos lapsetkin myöhemmin oireilee.

Kuulostaapa taas erikoiselta touhulta. Hohhoijaa...

Voimia ja hakemaan apua itselle ja tyttärelle

Kerro hänelle, että lähdet mulle äidiksi:) Kun maailmaan mahtuu myös mun kaltaisia, keillä ei ole perhettä ollenkaan.

Ja sanon tämän ihan tos<issani kirjoitti:

Voisin lyödä mistä tahansa vetoa, että olette eroperhe ja sinä yh-äiti. Nykyajan trendi tuppaa olemaan, että nuorena nussitaan lapset ja sitten kohta erotaan. Ei ihme, jos lapsetkin myöhemmin oireilee.

Et sitten osannut lukea, että näin tosiaan on. Tosin en ollut nuori lasten syntyessä, joskaan en vanhakaan. Jos olisit vaivautunut lukemaan, niin isänsä sairastui ja ero johtui siitä. Isän käytös muuttui sairastumisen myötä epätoivottavaan suuntaan. Oltiin yhdessä pitklti yli 20 vuotta, että ei tässä nyt miestä vaihdeta kuin paitaa.

Ei luulisi tyttären olevan niin tyhmä, että luulee pärjäävänsä ilman apuasi. Koti, ruoka, vaatteet ym

Voi ei, kuulostaa hirveältä. Ei ihme, että koet noin.

Ajattelen kyllä, että se että suoritat "pakolliset kuviot, velvollisuudesta" on jo rakkautta. Mutta ilman muuta tilanne on hankala ja tarvitsette apua. Jo tuo tyttären uhkailu itsemurhalla on huolestuttavaa.

Oletteko yhdessä keskustelleet siitä, minkälaista ruuan pitäisi olla? Oletko ottanut hänet mukaan ruuanlaittoon tai pistänyt hänet laittamaan ruokansa itse? Yhteinen kauppareissu, sitten tytär kokkaamaan sinun avustuksellasi.

Yritä olla aikuinen ja vähemmän tunteellinen. Älä ota itseesi kaikkea, mutta pidä rajat.

Toisaalta jos on itse masentunut (?) ja laittaa ruuaksi vaikka pelkkää makaronia (kärjistäen) ja sitten jos joku siitä sanoo että voisi olla ravitsevampaakin ruokaa, uhriutuu. Minun äidillä oli tämän tyylistä. Tarpeisiin ei vastattu, jos niitä erehtyi pyytämään, loukkaantuminen, huuto ja itku päällä. Ei tule siitä rakastettu olo varsinaisesti. Ja niinhän täälläkin puhutaan, ei ole rakkauden tunnetta.

Ja sanon tämän ihan tosissani kirjoitti:

Voisin lyödä mistä tahansa vetoa, että olette eroperhe ja sinä yh-äiti. Nykyajan trendi tuppaa olemaan, että nuorena nussitaan lapset ja sitten kohta erotaan. Ei ihme, jos lapsetkin myöhemmin oireilee.

Päivän hyödyllisin kommentti!

Oikeat ongelmat on varmaan muualla kuin ruoassa. Miksi olet avun piirissä?

Millä tavalla se ruoka on vääränlaista? Voisiko tytär auttaa sinua laittamaan mieleisempää ruokaa? Tai osta hänelle valmisruokia jos kerran ei kodin tarjonnat kelpaa. Itselläni on aina ollut hyvin erilainen maku ruokien suhteen kuin äidilläni, joten heti kun olin tarpeeksi iso tekemään itse ruokaa, myös tein. Meidän ei tarvinnut sitten riidellä siitä asiasta. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että teillä on kyseessä vähän isommat ongelmat yhteiselossa kuin vääränlainen ruoka. Tarvitsette ulkopuolista apua.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko yhdessä keskustelleet siitä, minkälaista ruuan pitäisi olla? Oletko ottanut hänet mukaan ruuanlaittoon tai pistänyt hänet laittamaan ruokansa itse? Yhteinen kauppareissu, sitten tytär kokkaamaan sinun avustuksellasi.

Yritä olla aikuinen ja vähemmän tunteellinen. Älä ota itseesi kaikkea, mutta pidä rajat.

Ei kiinnosta kuulemma. Keskustellaan paljon ruoasta ja syömisestä, hyvässä ja pahassa. Oon yrittänyt positiivisen kautta, mutta laihoin tuloksin. Niin, tytär on alipainoinen ja äärimmäisen valikoiva. Menee kieltämättä tunteisiin. Mietin joka jumalan päivä, että mitä ruokaa keksisi, ettei taas mene riitelyksi. No, jos ruoasta ei saa riitaa aikaiseksi, niin kyllä syitä löytyy.