Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinäkin VÄÄRÄNLAINEN ihminen?
23.02.2014 |
Minä olen. Olen aina ollut. Jotain vaikeasti määriteltävää vääränlaisuutta minussa on. Jotkut väittää ihan tosissaan, että vääränlaisia ei ole. Ei kai oikeasti olekaan, mutta kyllä ihmisten keskuudessa on selkeästi näkymätön sääntö, että jotkut ovat vain vääriä.
Olen päällisin puolin tavallinen, kohtelias ja ystävällinen, usein kauniiksikin sanottu. Kuitenkin tiedostan, että minussa on se näkymätön, häilyvä joku juttu, että en koskaan ikään kuin pääse "porukoihin" oikeasti. Olen aina vähän kuin ulkopuolinen. Huomaan sen siitä, miten minun on esim. vaikea saada pidettyä ystäviä, ja olen usein se tyyppi, jota pyydetään mukaan vaikka reissuille, kun kaikkia muita on pyydetty jo. Eli varakaveri siis.
Elän myös väärin. Asun yksin ja jos vietän lomalla aikaa yksinäni kotona, se on VÄÄRIN. Minun pitäisi olla jatkuvasti keksimässä jotain tekemistä, mitä voisin tehdä ihmisten ilmoille. Kun minulla ei ollut miesystävää ja en osoittanut kiinnostusta baarituttavuuksiin olin vääränlainen ja "ihan pimeä", koska en halunnut näitä miehiä. Nyt kun minulla taas on miesystävä ollut jo jonkin aikaa sekin on väärin, koska mies on väärän maalainen ja väärän ikäinen. Olen niin aivan pimeä.
Itse en varsinaisesti välitä ihmisten mielipiteistä, koska ihmisten takia alan olemaan enemmän ja enemmän erakkoluontoinen. Onko täällä muitakin "vääränlaisia?"
Kommentit (48)
Ikävää, jos et voi hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän minä hyväksyn, mutta muut eivät hyväksy.
ap
Elä elämääsi niinkuin haluat, äläkä välitä muiden mielipiteistä ja vaatimuksista. Ainoastaan itsekkyys on nykyään terve suhtautumistapa kaikkiin, muut yrittävät kusettaa ja nujertaa mutta älä välitä. Muuttakaa miehenne kanssa vaikka ulkomaille joksikin aikaa, niin saat avaruutta ajatuksiisi ja ehkä uusia ystäviä joilla ei ole mitään ennakko oletuksia sinusta. Tsemppiä!
Kauan tosiaan meni aikaa, ennen kuin itsensä hyväksyminen alkoi. Olen nyt 26, ja pikkuhiljaa alkaa tulla aina selkeämmäksi, että minun ei tarvitse välittää ihmisistä. Olen todella herkkä, ja ahdistun helposti esim. selän takana paskan puhumisesta, kettuilusta ja muusta. Nyt olen kuitenkin alkanut vahvistumaan pikkuhiljaa. Voin elää juuri niin kuin haluan välittämättä siitä, että elämäni on monien mielestä "väärin." Tiedostan kuitenkin, että monilla ihmisillä on päässään tarkat normit miten muka kuuluisi elää.
ap
Kaikki ovat jonkun mielestä vääränlaisia. Maailma on ristiriitainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap ton niin täysin. Minäkin olen kuulemma outo, erilainen ja aina "ulkopuolinen". Mieheni on kai ainut joka ei näin ajattele. En tiedä miksi näin on.
Mä olen myös ystävyyssuhteissa se kolmas pyörä. Olen myös ystävällinen, kiltti, joustava ja ihan kivan näköinen vanhaksi ämmäksi.
En usko ap että meissä on mitään vikaa, olemme vaan jollain tapaa tousenlaisia kuin odotetaan. Mysteeriksi jää.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 15:40"]
Kaikki ovat jonkun mielestä vääränlaisia. Maailma on ristiriitainen.
[/quote]
Se on ihan tosi juttu. Mutta olen huomannut, että jotkut ihmiset ovat vielä enemmän vääränlaisia isomman massan silmissä. Ja se tosiaan on jokin näkymätön juttu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herkät ihmiset ylitulkitsevat usein muiden kommentteja. Kaikki eivät halua alistaa ja määräillä sinua, vaikka mielipiteitään tarjoilevatkin.
No minä olen enemmän tai vähemmän tuntenut itseni samanlaiseksi kuin sinä ap :)
Tässä viidettä vuotta psykoterapiassa sitten käyn, heh. Noh, masennusta olen sairastanut (ja siihen on useita syitä) mutta minusta tuntui monta vuotta että olen justiinsa aina jotenkin vääränlainen, tein niin tai näin, aina väärinpäin.
Etenkin muutama "ystäväni" antoi hyvinkin selkeää viestiä että en ole tällaisena...riittävä? En juossut miesten perässä, minulla oli välillä melko vahvatkin mielipiteet (tottakai ne olivat aina vääränlaisia), en alkanut toteuttamaan ystäväni unelmia koska ne eivät olleet minun unelmia, vaan hänen :O Minulta siis odotettiin että olen muiden tarpeita varten, että minua voi muuttaa aina mieleisekseen aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Ja juuri tuo että sain viimeisenä kuulla jostakin reissusuunnitelmista tms.
No, on vikaa minussakin ollut (eihän kukaan ole täydellinen) mutta olin hieman sitten ns. introvertti ekstroverttien joukossa ja siinä missä muut mennä kohelsivat ja "elivät niiq elämää jossa sattuu ja tapahtuu!1!" niin minä olin harkitsevaisempi, arempi ja ujompi. Monelta kantilta nyt jälkeenpäin miettien myös fiksumpi :D Mutta silti minusta on tuntunut että minun olisi kuulunut kelvata ihan sellaisena ystävilleni. Osaan on välit katkenneet, osa on nyt iän myötä rauhoittunut ja nykyään synkkaa paremmin. Se varmaan kuului siihen epävarmuuteen nuoressa aikuisuudessa (20+) että koko ajan peilattiin sitä omaa itseä kavereihin ja piti olla mieluiten samanlainen kuin muut. Ja jollei joku ollut, se joko suljettiin porukasta hieman etäämmälle, tai sitten "manipuloitiin" samanlaiseksi joukkoonkuuluvaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat aika paljon multa. Vääränlainen olen minäkin, mutta ihan ylpeä siitä.
Olen vääränlainen. Kavereita ei ole koskaan ollut paljon. Sekin on jo merkki vääränlaisuudesta, kun ei kelpaa kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuka huolisi sellaisen joka ei pidä edes itsestään?
Kyllä, olen koko elämäni ajan tuntenut olevani vääränlainen ja olen saanut kuullakin siitä. Olen kuulemma liian hiljainen, liian tylsä, liian valju, liian outo, omituisen näköinen ja epäkiinnostava. En ole koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, vaikka pitäisi kai olla.
Tylsäksi haukkujat eivät tiedä, että minulla on erinomainen huumorintaju ja että jotkut fiksut ihmiset viihtyvät loistavasti seurassani. Ajattelen omaperäisesti ja minulla on monenlaisia taitoja. Tiedän olevani arvokas ja ihan hyvä tällaisena, mutta totta kai arvostelu on vaikuttanut itsetuntooni paljonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi annatte muiden määrittää millainen ihmisen pitäisi olla?
Täällä kanssa yksi vääränlainen. Synnyin väärään perheeseen, kaikki tein väärin, olin väärän näköinen jne. Olin muukalainen omassa perheessäni. Koulussa tein kaikki väärin, vaikka olin paras oppilas. En muista koskaan kuulleeni mitään positiivista. Kaveripiirissä olin myös se väärä, ystäviä tai sielunkumppaneita ei löytynyt.
Nyt ikää on jo jonkin verran ja matkan varrella on tarttunut mukaan muutama muukin väärä tyyppi. Kaikki meistä on tavalla tai toisella kokenut voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta, olemme tiivis ja aika sisäänlämpiävä porukka.
Olen tyytyväinen introvertti. Luulen, että monella introvertilla elämänkaari on ns. nouseva eli mitä pitemmälle elää, sen paremmaksi se muuttuu. Ei ehkä ole se yläasteen suosituin tyyppi, mutta ei se mitään, ehkä sitten vanhainkodissa staran paikka on taattu. Ja tää oli siis vitsi.
Minä olen. Se on sisäinen tunne ja toki heijastuu kaikkeen, mitä teen ja miten maailmassa olen.
Olen aina väärä. Hävettävä.
Olen kärsinyt AP aivan samoista asioista kuin sinä, tuntemuksesi ovat tuttuja minulle. Olen myös jäänyt kaverisuhteissa yksin, vaikka kaikki aina sanovat että olen tosi mukava, reilu ja toisia huomioiva. Onneksi minulla on läheinen sisar, joka on paras ystäväni ja tosi läheinen.
Ihmisille vain ei riitä se mukavuus, tai ystävällisyys. Pitäisi ajatella ja olla kuten muut. Mieheni kanssa olen täysin samalla "levelillä", ja joskus saan pilkahduksia yhteisöllisyydestä, mutta hyvin harvoin.
Olen oppinut että syitä tähän ulkopuolisuuden tunteeseen on monta; olen herkkä ja huomaan herkästi ihmisten vetäytyväisyyden, tylsistymisen, negatiiviset huomiot, kateuden jne. Toisekseen olen kiltti, mikä ei ole nykyään mikään hyvä juttu sosiaalisesti, koska kiltit mielletään nössöiksi, miellyttämishaluisiksi, kynnysmatoiksi, joilla ei ole omaa tahtoa. Itselläni tämä ei pidä paikkaansa, sillä vaikka olen luonnostani hyväntahtoinen ja kiltti luonteeltani, niin pidän oman pääni ja teen kuten itseäni huvittaa, enkä mieti muiden mielipiteitä tai hyväksyntää, joka osaltaan sitten juuri sekoittaa sen sosiaalisen pakan, kun ihmiset eivät voi ymmärtää että ihminen voi olla kiltti, mutta ei alistuja, tai riippuvainen muiden mielipiteistä... Olen aina ollut riippumaton ja toteuttanut itseäni, välittämättä muiden sosiaalisesti "hyväksynnästä". Lisäksi minulla on suht hyvä itsetunto, en naisellisella tavalla etsi sosiaalista hyväksyntää mikä on hyvin tyypillistä naisille sosiaalisissa kuvioissa; puhutaan neutraaleista puheenaiheista, ollaan kiinnostuttu toisten ihmisten koulutuksista, taustoista jne, vaikka oikeasti ei olla, vaan halutaan sitä toisen hyväksyntää ja siksi kysytään em. asioita. Rikon koodiston, kun kysyn vain niitä asioita ja keskustelen vain niitä asioita, jotka itseäni kiinnostaa. Olen aina myös "pihalla" naisten lapsista; kuka lapsi on kenenkin lapsi ja minkä niminen lapsi... Enkä todellakaan ole mikään lapsivihaaja vaan pidän lapsista, minulle vain ei jää päähän ne lasten nimet, ja tunnustan, että en jaksa pidää lukua kuka lapsi kuuluu kenelekkin. Ehkä se kiinnostus ei vain riitä siihen asioiden mielenpainumiseen.
Lisäksi päästän ihmiset helposti ihon alle, mikä myöskin kavahduttaa monia. Olen hyvin avoin, mutta vain tietyissä asioissa (en todellakaan avaa avioelämääni tai kaikkia raha-asioitani) mutta yleisesti olen avoimempi kuin naapurustossa on naisilla tapana. Saatan naureskella jollekin tekemälle mokalleni, tai asioille joissa olen huono, saatan harmitella isoa auton korjauslaskua ja kerron, että harmittaa että säästöt sitten menivät siihen, kun oli tarkoitus säästää vaikkapa lomamatkaa varten. Mielestäni elämä on vain tylsää, jos kaikessa pitää suodattaa 99% pois, mitä kertoo elämästään ulkopuolisille. Haluan elää elämäni siten, että puhun itseäni mielenkiintoisista aiheista, mutta olen valmis kuuntelemaan myös toisten elämäntarinaa tai harrastusjuttuja, vaikka ne eivät liippaisi läheltä omia intressejäni.
Mutta edelleen, tunnen oloni yksinäisksi toisinaan. En myöskään ole kovin aktiivinen kontaktoimaan toisia ystäväehdokkaita, joten ehkä yksinoleminen on myös oma vikani, koska olen huomannut, että olen aika passiivinen ylläpitämään puolituttujen ystävyyssuhteita yllä, oletan aina että toinen tekee "työt", vaikka ilahdunkin tavattaessa. Olen vain huomannut, että toiset naiset ovat todella aktiivisia ylläpitämään näitä puoliystävyyssuhteita!
Ap tässä taas. Olen itsekin introvertti. Näköjään moni muukin "vääränlaiseksi" itsensä tunteva on.
Minäpäs on extrovertti ja vääränlainen. Hyvin hyvin vääränlainen.
En näköjään osaa myöskään kirjoittaa enää oikein. :)
ap