Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinäkin VÄÄRÄNLAINEN ihminen?
23.02.2014 |
Minä olen. Olen aina ollut. Jotain vaikeasti määriteltävää vääränlaisuutta minussa on. Jotkut väittää ihan tosissaan, että vääränlaisia ei ole. Ei kai oikeasti olekaan, mutta kyllä ihmisten keskuudessa on selkeästi näkymätön sääntö, että jotkut ovat vain vääriä.
Olen päällisin puolin tavallinen, kohtelias ja ystävällinen, usein kauniiksikin sanottu. Kuitenkin tiedostan, että minussa on se näkymätön, häilyvä joku juttu, että en koskaan ikään kuin pääse "porukoihin" oikeasti. Olen aina vähän kuin ulkopuolinen. Huomaan sen siitä, miten minun on esim. vaikea saada pidettyä ystäviä, ja olen usein se tyyppi, jota pyydetään mukaan vaikka reissuille, kun kaikkia muita on pyydetty jo. Eli varakaveri siis.
Elän myös väärin. Asun yksin ja jos vietän lomalla aikaa yksinäni kotona, se on VÄÄRIN. Minun pitäisi olla jatkuvasti keksimässä jotain tekemistä, mitä voisin tehdä ihmisten ilmoille. Kun minulla ei ollut miesystävää ja en osoittanut kiinnostusta baarituttavuuksiin olin vääränlainen ja "ihan pimeä", koska en halunnut näitä miehiä. Nyt kun minulla taas on miesystävä ollut jo jonkin aikaa sekin on väärin, koska mies on väärän maalainen ja väärän ikäinen. Olen niin aivan pimeä.
Itse en varsinaisesti välitä ihmisten mielipiteistä, koska ihmisten takia alan olemaan enemmän ja enemmän erakkoluontoinen. Onko täällä muitakin "vääränlaisia?"
Kommentit (48)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
24 huh huh- kirjoituksesi oli aivan kuin minusta:)
Tuttua tarinaa. Kyllä tämä muuten menisi mutta työelämässä en meinaa löytää paikkaani. Introverteille sopivat työt on harvassa ja siksi koen työt kovin stressaavana. En siis ole mikään laiskuri mutta pakkososiaalisuus vie mehut.
Hei ap! Kuulostat aikalailla mun yhdeltä tutulta ja ikäkin täsmää. En tosin kuvailisi häntä introvertiksi, eikä hän tietääkseni tällä hetkellä seurustele, joten luultavasti et kuitenkaan ole hän. Ajattelin joka tapauksessa vähän avata tätä kaverini "vääränlaisuutta" ulkopuolisen näkökulmasta.
Ensinnäkin kaverini on oikeasti vähän "vääränlainen", eikä kyse pelkästään hänen omasta kokemuksestaan. Hänen suurin ongelmansa on ehkä tietty tilannetajuttomuus. Hän sano asiat usein hyvin suoraan selkeästi ymmärtämättä, miltä se toisen korvaan kuulostaa. Lisäksi hän avautuu melko helposti vähän tuntemattomammillekin henkilökohtaisista asioistaan ja ongelmistaan. Tämä on ongelmallinen kombo, sillä kun sitten joku yrittää ehdottaa jonkinlaista ratkaisua tuttavani kertomaan ongelmaan, hän teilaa ehdotuksen aika tylysti suoralta kädeltä tyyliin: "No ei todellakaan, mitä sä oikein kuvittelet?!"
Ongelmana on myös kaverini kiinnostuksen kohteet. Ne ovat yksinkertaisesti melko erilaisia kuin muiden 20-30-vuotiaiden. Jos nyt ihan suoraan sanon, Kaverini on ehkä vähän lapsellinen ja naiivi. Lisäksi hänellä on tapana hurahtaa asioihin omasta mielestäni vähän liikaa ja hän fanittaa esimerkiksi joitakin artisteja aika varhaisteinimäiseen tyyliin. Tässä ei sinäsä ole mitään vikaa, paitsi että tästä johtuen hänellä on aika vähän yhteisiä kiinnostuksen kohteita muiden samanikäisten kanssa. Lisäksi hän on melko ehdoton siinä, ettei esimerkiksi suostu lähtemään katsomaan sellaista elokuvaa, joka häntä itseään ei kiinnosta, ja jälleen teilaa tällaiset ehdotukset aika tylysti suoralta kädeltä.
Kaikesta huolimatta pidän tästä kaveristani ja toivon hänen löytävän oman paikkansa. Voisin olla häneen enemmänkin yhteydessä, mutta koska emme mm. yllämainituista syistä ole niin läheisiä ja itse elän tällä hetkellä hyvin kiireistä elämää, yhteyden pito on jäänyt vähäiseksi.
Otsikon luettuani mietin hetken, että olenkos mä tehnyt palstalle aloituksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 15:45"]Herkät ihmiset ylitulkitsevat usein muiden kommentteja. Kaikki eivät halua alistaa ja määräillä sinua, vaikka mielipiteitään tarjoilevatkin.
[/quote]
Ei minua kukaan alista tai määrää. Annetaan vaan selkeästi ymmärtää, että näin ei kuulu elää. Huvittavimpia ehkä tilanteet, joissa ei sanota suoraan, vaan porukassa sitten tuodaan oma mielipide esiin. Kerran eräissä illanistujaisissa eräs kaveri tokaisi yllättäen jotain tyyliin: "Minkähän ikäisinä miehiltä loppuu mielenkiinto seksiin?" Kysymys ei liittynyt millään tavalla tilanteeseen, ja kysyttyään tätä tietysti hieman katsoi minuun päin odottaen reaktiota. Minun kun tulisi kommentoida, koska miesystäväni on vanhempi, joka on siis ystävättärelle suuri järkytys.
ap
Miten ihmeessä jotkut jaksavat kuvitella että muut ajattelisivat heistä jotain erikoista, tai yleensä edes yhtikäs mitään? Vain sinä itse uhraat aikaa miettiäksesi millainen olet. Nekin jotka kommentoivat tekemisiäsi, ajattelevat 99% ajasta itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi vääränlainen täälläkin. Vaihtoehtoisesti olen hullu aika ajoin. Mielenterveysongelmia ei koskaan tosin ole ollut, mutta minulla on pätevä keittiöpsykologinen diagnoosi asiasta. Etenkin miehiltä, jotka lähestyvät minua romanttisesti, mikä ihmetyttää toisinaan. Voisivat lähestyä niitä oikeanlaisia sen sijaan, että ensitapaamisesta erittelevät vääränlaisuuttani ja mielellään jäävät informoimaan pidemmäksikin aikaa. Minulla on kavereita ja ystäviä, mutta läheisimmät heistä ovat myös kaikki VÄÄRÄNLAISIA. Olen ekstrovertti, mutta sen takia piilevä vääränlaisuuteni on helpommin huomattavissa. Opiskelen ja siirryn pian työelämään, mutta väärältä alalta. Töissä yritän verhoutua normaaliuden viittaan, mutta joskus ihmisten epäluulot heräävät. Silloin keskitän kaiken energiani normaaliuden kulisseihin. Alan olla jo hyvä siinä, koska olen harjoitellut normaaliutta alle parikymppisestä. Asumismuotoni on väärin asia elämässäni, jos yksi pitää mainita.Vääränlaisuus sentään auttaa minua luovissa asioissa, mutta sekin lienee väärin. En ole aivan varma enää, mikä on vääränlaista ja mikä on oikeanlaista. Ehkä olenkin oikeanlainen väärin. Tai vääränlainen oikein. Mutta jotakin perustavanlaatuista vikaa minussa on, vaikka kukaan ei ole osannut vielä kertoa, mitä.
Mietit liiaksi muiden mielipiteitä. Tämä voi kyllä johtua siitä jos sinulla ei ole todellisia ystäviä, joilta saisit positiivista vastakaikua. Yritän antaa sitä nyt sinulle: olet hyvä, arvokas ja kiinnostava ihminen ihan jo tekstisi perusteella. Arvosta itseäsi äläkä mieti muiden aatoksia. He todella, kuten joku yllä sanoi, miettivät itseään ja omaa napaansa eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset ovat enemmän ekstroverttejä, toiset taas enemmän introverttejä kuten ap. Tämä on vain yksi monista piirteistä ja taipumuksista, jotka tekevät meistä ihmisistä kovin erilaisia. Lisäksi joidenkin ihmisten on vaikeampaa ymmärtää tätä erilaisuutta, joten he saattavat pitää omasta luonteestaan poikkeavia outoina.
Ei muiden mielipiteitä kannata miettiä niin paljoa, eikä myöskään soimata itseään siitä, millainen sattuu olemaan syntyjään. Ja toisaalta, itseään voi myös kehittää haluamaansa suuntaan, jos niin haluaa ja miettii mitä asioita voisin tehdä toisin. Itsekin olen enemmän introvertti, mutta olen joskus tehnyt tietoisia päätöksiä, että esimerkiksi soitan kavereilleni vähintään kerran kuussa. Muuten ei tule soitettua koko vuonna.
No jaa, melko monella "eriaisista" taitaa olla heikko itsetunto ja jonkinlainen sosiallisten tilanteiden "jäykkyys" yhdistettynä extrovertiin käytökseen. Ongelmat syntyvät siitä, että sosiaaliset taidot eivät yllä sosiaalisuuden tasolle ja kun tähän yhdistyy vielä epävarmuuden piirteitä, henkilö antaa käytöksellään niin ristiriitaisen kuvan itsestään, että muut vaistoavat sen hyvin nopeasti ja sulkevat ulkopuolelle. Henkilön käytös ei ole luontevaa ja muut tuntevat olonsa epämukaviksi tämän seurassa.
Näin tätä valotti minulle psykologi eräässä jällen kerran turhassa työhaastattelussa. Työpaikka tökkäsi sitten siihen, että vuorovaikutustaitoni katsottiin sen verran puutteellisiksi, että minua ei suositeltu palkattavan.
Ura nousi aikanaan hyvn nopeasti parissakin talossa, nyt en pääse edes haastatteluun. Olen opiskellut muutaman yliopistotutkinnon lisää ja valmistelen väitöstä. Oikeammin olen käytännön tekijä ja paragmaatikko, mutta nuo akateemiset suoritteet sujuvat aivan yhtä hyvin siinä sivussa. Tiedän olevani monilla alueilla todella kovan luokan asiantuntija, miksei, kun kehitän itseäni aamusta iltaan ja ikääkin on jo 50. Osaamisilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska en pääse edes haastatteluihin asiasta keskustelemaan.
Minulla on myös todettu vähäinen sosiaalinen tarve, eli en juurikaan tarvitse ihmissuhteita. Tämäkin näkynee ulospäin, vaikka toisaalta minut on todettu mm. monissa testeissäkin aikanaan hyvin ystävälliseksi ihmiseksi.
Tässä yhteydessä voisi myös selventää erästä usein mainittua asiaa; sanotaan esim. että ihmiset tarvitsevat muita ihmisi, kukaan ihminen ei ole saari jne... Minulta meni vuosia ymmärtääkseni, että tämä tarve itse asiassa on täysin esineellistä, tarvitsen verkostoa edetäkseni muiden ihmisten muodostamassa sosiaalisessa systeemissä, aivan samoin kuin tarvitsen pukua työhaastattelussa. Omaa sisäsyntyistä tarvetta ihmissuhteille kun ei juuri ole, jäänkin kaikkien verkostojen, mm. työelämän ulkopuolelle.
Edellämainittujen johdosta ja kun en kuitenkaan ole osa porukkaa missään, en enää välitä ns. vittujakaan muiden mielipiteistä ja tekemisistä ylipäätään, mikä saa muut pitämään itseäni ylimielisenä, mitä en ole. Pelaan toki joissakin paikoissa sosiaalista peliä muiden mukana, vaikka moinen kaksinaamaisuus ällöttääkin.
Lopputuleman puuhailen omia juttujani, keskityn olemaan paras kaikessa, pudottelen esim. asiantuntijakirjoituksissa mielellään näitä konsensushymistelijöitä maan pinnalle ja noudattelen ihan omia suuntiani muiden mielipiteistä juurikaan välittämättä. Olen hyvin pitkälle irtautunut yhteiskunnasta, kun sieltä ei rakoa minulle löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:41"]
No jaa, melko monella "eriaisista" taitaa olla heikko itsetunto ja jonkinlainen sosiallisten tilanteiden "jäykkyys" yhdistettynä extrovertiin käytökseen. Ongelmat syntyvät siitä, että sosiaaliset taidot eivät yllä sosiaalisuuden tasolle ja kun tähän yhdistyy vielä epävarmuuden piirteitä, henkilö antaa käytöksellään niin ristiriitaisen kuvan itsestään, että muut vaistoavat sen hyvin nopeasti ja sulkevat ulkopuolelle. Henkilön käytös ei ole luontevaa ja muut tuntevat olonsa epämukaviksi tämän seurassa.
Näin tätä valotti minulle psykologi eräässä jällen kerran turhassa työhaastattelussa. Työpaikka tökkäsi sitten siihen, että vuorovaikutustaitoni katsottiin sen verran puutteellisiksi, että minua ei suositeltu palkattavan.
Ura nousi aikanaan hyvn nopeasti parissakin talossa, nyt en pääse edes haastatteluun. Olen opiskellut muutaman yliopistotutkinnon lisää ja valmistelen väitöstä. Oikeammin olen käytännön tekijä ja paragmaatikko, mutta nuo akateemiset suoritteet sujuvat aivan yhtä hyvin siinä sivussa. Tiedän olevani monilla alueilla todella kovan luokan asiantuntija, miksei, kun kehitän itseäni aamusta iltaan ja ikääkin on jo 50. Osaamisilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska en pääse edes haastatteluihin asiasta keskustelemaan.
Minulla on myös todettu vähäinen sosiaalinen tarve, eli en juurikaan tarvitse ihmissuhteita. Tämäkin näkynee ulospäin, vaikka toisaalta minut on todettu mm. monissa testeissäkin aikanaan hyvin ystävälliseksi ihmiseksi.
Tässä yhteydessä voisi myös selventää erästä usein mainittua asiaa; sanotaan esim. että ihmiset tarvitsevat muita ihmisi, kukaan ihminen ei ole saari jne... Minulta meni vuosia ymmärtääkseni, että tämä tarve itse asiassa on täysin esineellistä, tarvitsen verkostoa edetäkseni muiden ihmisten muodostamassa sosiaalisessa systeemissä, aivan samoin kuin tarvitsen pukua työhaastattelussa. Omaa sisäsyntyistä tarvetta ihmissuhteille kun ei juuri ole, jäänkin kaikkien verkostojen, mm. työelämän ulkopuolelle.
Edellämainittujen johdosta ja kun en kuitenkaan ole osa porukkaa missään, en enää välitä ns. vittujakaan muiden mielipiteistä ja tekemisistä ylipäätään, mikä saa muut pitämään itseäni ylimielisenä, mitä en ole. Pelaan toki joissakin paikoissa sosiaalista peliä muiden mukana, vaikka moinen kaksinaamaisuus ällöttääkin.
Lopputuleman puuhailen omia juttujani, keskityn olemaan paras kaikessa, pudottelen esim. asiantuntijakirjoituksissa mielellään näitä konsensushymistelijöitä maan pinnalle ja noudattelen ihan omia suuntiani muiden mielipiteistä juurikaan välittämättä. Olen hyvin pitkälle irtautunut yhteiskunnasta, kun sieltä ei rakoa minulle löytynyt.
[/quote]
Mä tässä veikkailen =D
Yrititkö hakea sellaista paikkaa mikä ei vastaa ammatti-alaasi? Esim. johtajaksi ei pääse, jos ei ole suorittanut johtamiseen tai viestintään liittyviä opintoja. Johtajalta vaaditaan paljon muuta kuin pelkästään oman alan tuntemusta. Puhun nyt isoista organisaatioista.. Johtajan pitää vain olla sosiaalisempi kuin muut, sillä hänen pitää tietää ja tuntea alaisensa.. Suurin osa johtajan ajasta on vain tapaamisia eikä käytännön kysymykset johtajia kosketa...
Tuli nyt tässä mieleen, kun kerroit että sut on deilattu haastatteluista ja sain kuvan, että olet mies..
Täällä yksi vääränlainen myös. Sellainen aina vähän ulkopuolinen ja jotenkin... no, väärä on aika hyvä sana. En ole koskaan löytänyt omaa porukkaani, en edes sitä yhtä ystävää joka hyväksyisi minut tällaisena. Mies on, mutta meillä alkaa olla sukset niin ristissä, ettei tästä enää hyvää saa millään. Eli olen huono ihmisten kanssa kaikissa elämän osa-aluissa. Minulla on rankka lapsuus takana, mutta siitäkin olen selvinnyt ihan väärin. En ole kokeillut huumeita enkä juo, en ole ollut itsetuhoinen, vaan ainoastaan masentunut ja piilossa. Se ei ole hyvä, koska kukaan einosaa auttaa minua, koska ei ole mitään selkeää parannettavaa missään.
Ihmisten kanssa olen aina väärä, olen liian puhelias tai liian tyhmä tai liian kiinnostunut tai liian vähän kiinnostunut. Olen liian rahakas tai liian hiljainen, liian jaksavaksikin on sanottu. Kaikkea olen aina liikaa, esim. en ole fanittavaa tyyppiä ja yleensä harkitsen kaikkea ainakin hetken iha rauhassa, mutta sen kerran lun ilostun ja innostun niin kyllä ammutaan maan pinnalle nopeasti ja ahdistutaan minusta.
Olen 32v enkä ole vieläkään tottunut ulkpuolisuuteen ja yksinäisyyteen. Kun en tarkkaan tiedä, missä vika, en osaa korjatakaan sitä. Väsynyt alan olla, ja masennus hiipii takaisin, tunnen sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin pidettiin aina ihan friikkinä, kun en sinkkuna ollessani koko ajan valittanut miehen puutetta ja etsinyt miestä ja ollut ihastunut jsa puhunut miehistä. Luultiin lesboksikin tämän takia. Mä nyt vaan satuin olemaan tyytyväinen elämääni ja mulla oli parempiakin puheenaiheita kuin miehet. Nykyään oon naimisissa ja edelleen tyytyväinen elämääni ja puhun edelleen ihan muista asioista kuin miehestäni.
Olen, vääränlainen olen minäkin.
Sitähän meille introverteille opetetaan ihan pienestä lapsesta asti.
"Miksi sinä et voi olla tuommoinen reipas niinkuin veljesi, ja naapurin Maija?"
"Voi voi kun tämä meidän Minna on tuommoinen ujopiimä. Ei se varmaan tule elämässään mitenkään pärjäämään. Tuleppas nyt Minna sanomaan päivää vieraalle. NO, TULEPPAS NYT MINNA! Miten sanotaan" (tässä vaiheessa introvertti on jo ihan lukossa eikä saa sanaa suustaan vaikka miten kovasti yrittää) "Tuo on huonoa käytöstä! Mene nurkkaan häpeämään. Mitään herkkuja ei tule ennen kuin opit käyttäytymään!"
Kyllä introvertti lapsi tietää 'miten sanotaan' ja mielellään tulee tervehtimään vierasta, kunhan vaan ilmapiiri on hyväksyvä. Mutta jos lähdetään liikkeelle siitä, että lasta arvostellaan ja pyydellään anteeksi hänen puutteitaan, ei lapsi voi kokea olevansa kovinkaan hyväksytty.
Siinä kyllä oppii nopeasti sen, että on jollakin epämääräisellä tavalla vääränlainen.
Nyt nelikymppisenä olen oppinut hyväksymään itseni. Enää en kuuntele muiden vaatimuksia siitä kuinka pitäisi muuttua ekstrovertiksi ja unohtaa oma minuus. Osaan jo pitää puoleni ja sanoa vastaan jos joku tulee vaatimaan minulta muuttumista :)
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:41"]
No jaa, melko monella "eriaisista" taitaa olla heikko itsetunto ja jonkinlainen sosiallisten tilanteiden "jäykkyys" yhdistettynä extrovertiin käytökseen. Ongelmat syntyvät siitä, että sosiaaliset taidot eivät yllä sosiaalisuuden tasolle ja kun tähän yhdistyy vielä epävarmuuden piirteitä, henkilö antaa käytöksellään niin ristiriitaisen kuvan itsestään, että muut vaistoavat sen hyvin nopeasti ja sulkevat ulkopuolelle. Henkilön käytös ei ole luontevaa ja muut tuntevat olonsa epämukaviksi tämän seurassa.
Näin tätä valotti minulle psykologi eräässä jällen kerran turhassa työhaastattelussa. Työpaikka tökkäsi sitten siihen, että vuorovaikutustaitoni katsottiin sen verran puutteellisiksi, että minua ei suositeltu palkattavan.
Ura nousi aikanaan hyvn nopeasti parissakin talossa, nyt en pääse edes haastatteluun. Olen opiskellut muutaman yliopistotutkinnon lisää ja valmistelen väitöstä. Oikeammin olen käytännön tekijä ja paragmaatikko, mutta nuo akateemiset suoritteet sujuvat aivan yhtä hyvin siinä sivussa. Tiedän olevani monilla alueilla todella kovan luokan asiantuntija, miksei, kun kehitän itseäni aamusta iltaan ja ikääkin on jo 50. Osaamisilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska en pääse edes haastatteluihin asiasta keskustelemaan.
Minulla on myös todettu vähäinen sosiaalinen tarve, eli en juurikaan tarvitse ihmissuhteita. Tämäkin näkynee ulospäin, vaikka toisaalta minut on todettu mm. monissa testeissäkin aikanaan hyvin ystävälliseksi ihmiseksi.
Tässä yhteydessä voisi myös selventää erästä usein mainittua asiaa; sanotaan esim. että ihmiset tarvitsevat muita ihmisi, kukaan ihminen ei ole saari jne... Minulta meni vuosia ymmärtääkseni, että tämä tarve itse asiassa on täysin esineellistä, tarvitsen verkostoa edetäkseni muiden ihmisten muodostamassa sosiaalisessa systeemissä, aivan samoin kuin tarvitsen pukua työhaastattelussa. Omaa sisäsyntyistä tarvetta ihmissuhteille kun ei juuri ole, jäänkin kaikkien verkostojen, mm. työelämän ulkopuolelle.
Edellämainittujen johdosta ja kun en kuitenkaan ole osa porukkaa missään, en enää välitä ns. vittujakaan muiden mielipiteistä ja tekemisistä ylipäätään, mikä saa muut pitämään itseäni ylimielisenä, mitä en ole. Pelaan toki joissakin paikoissa sosiaalista peliä muiden mukana, vaikka moinen kaksinaamaisuus ällöttääkin.
Lopputuleman puuhailen omia juttujani, keskityn olemaan paras kaikessa, pudottelen esim. asiantuntijakirjoituksissa mielellään näitä konsensushymistelijöitä maan pinnalle ja noudattelen ihan omia suuntiani muiden mielipiteistä juurikaan välittämättä. Olen hyvin pitkälle irtautunut yhteiskunnasta, kun sieltä ei rakoa minulle löytynyt.
[/quote]
Mä tässä veikkailen =D
Yrititkö hakea sellaista paikkaa mikä ei vastaa ammatti-alaasi? Esim. johtajaksi ei pääse, jos ei ole suorittanut johtamiseen tai viestintään liittyviä opintoja. Johtajalta vaaditaan paljon muuta kuin pelkästään oman alan tuntemusta. Puhun nyt isoista organisaatioista.. Johtajan pitää vain olla sosiaalisempi kuin muut, sillä hänen pitää tietää ja tuntea alaisensa.. Suurin osa johtajan ajasta on vain tapaamisia eikä käytännön kysymykset johtajia kosketa...
Tuli nyt tässä mieleen, kun kerroit että sut on deilattu haastatteluista ja sain kuvan, että olet mies..
[/quote]
Olen toiminut useissa ylemään keskijohdon tehtävissä pörssiyhtiöitä myöten. Olin pidetty ja aikaansaava esimies. Juuri tuolla aikaansaavuudella eteninkin.
Noilla ammattialoilla jaa kokemuksillahan ei ole enää mitään väliä; kun työttömyys pitkittyy, meriitit nollautuvat. 50v ikäkään ei varsinaisesti auta.
Saatan tosin aloittaa uuden tulemisen esim. ammattivittuilijana, professionaalisena vastarannan kiiskenä, rikollisena tms.... :-)
Kannattaa lukea Susan Cainin kirja Hiljaiset - Introverttien manifesti.
Se auttaa ymmärtämään introverttiyttä ja näkemään ko. ominaisuuden myönteisessä valossa.
Suosittelen lämpimästi.
Tässä esittely Susan Cainin kirjasta :)
Hiljaiset - introverttien manifesti
Teos heille, jotka vaikenevat mieluummin kuin puhuvat.
Länsimaisessa kulttuurissa ekstroversio on ihanne: esiintymishalua, tiimihenkeä ja ulospäin suuntautuneisuutta kannustetaan niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Tutkimusten mukaan kuitenkin vähintään kolmasosa väestöstä on introvertteja, joiden hiljaiset vahvuudet jäävät liian helposti huomiotta. Introvertit ovat ihmisiä, joita yleensä pidetään varautuneina, ujoina ja hiljaisina; ihmisiä, jotka kuuntelevat mieluummin kuin puhuvat, lukevat mieluummin kuin juhlivat, luovat uutta yksinäisyydessä mutta eivät pidä kovaa meteliä itsestään.
Ympäristön paine saattaa saada nämä hiljaiset uskomaan, että heissä on jotakin vialla ja toimimaan persoonallisuutensa vastaisesti. Niin tehdessään he uhraavat lahjakkuutensa, energiansa ja jopa henkilökohtaisen hyvinvointinsa ekstroversion ihanteelle, mikä on valtavaa tuhlausta.
Susan Cain kartoittaa ekstroversion suosimisen kehitystä 1900-luvulla ja tutkii ilmiön kauaskantoisempia vaikutuksia. Omien kokemustensa, psykologian ja neurotieteiden viimeisimpien tutkimustulosten sekä satojen henkilöhaastattelujen pohjalta hän osoittaa, kuinka väärinymmärrettyjä ja aliarvostettuja introvertit usein ovat.
Hiljaiset tarjoaa introverteille keinot hyödyntää persoonallisuuttaan omilla ehdoillaan ja neuvoo miten kehittää vuorovaikutusta ekstroverttien kanssa niin koulussa, työssä kuin ihmissuhteissakin. Ennen kaikkea se kannustaa hiljaisia ja ujoja olemaan luonnolleen uskollisia ja opastaa heitä löytämään aidon itsetuntemuksen.
”Joka ikinen loistaa oikeassa valossa. Joillekin se on Broadwayn parrasvalo, toisille oman kirjoituspöydän lukulamppu.”
Terve, lajitoverit!
Täälläkin yksi vääränlainen ihminen, ystäväyön yksineläjä. En rupea sen kummemmin kuvailemaan kokemuksiani, koska ne ovat niin samanlaisia kuin useimmissa kertomuksissa.
Sen sijaan ihmettele, kuin taas kyökkipsykologit ovat kärkkäästi olleet arvioimassa ja diagnosoimassa kirjoittajia. Vastaavanlaisiin arviointeihin olen törmännyt ihan kasvotusten. Ja päin seiniä ne arviot yleensä menevät. Sinä kun olet semmonen ja tämmöinen ja tuommoinen.
Useimmiten meidän vääränlaisten niin kuin oiekanlaistenkin kohdalla kyse on yksinkertaisesti temperamenttieroista.
kuulostat heikkominäiseltä persoonalta.