Lapsi on väkivaltainen koulussa

Vierailija kirjoitti:

Miten se lapsi menee kouluun sieltä äidin luota ihan toisesta kaupungista kun syy koulun valintaan oli se että lapsen toista äidinkieltä ei opeteta ap:n kotikaupungissa. No, kuitenkin. Jos ap ei tiedä miten lapsella menee isän luona, miten voi sanoa että lapsi on ihan normaali ja kaikki on ihan normaalia? Ap ei tiedä yhtään miten isällä toimitaan ja mitä siellä tapahtuu. Olen ihmeissäni ettei isän elämää ole alettu tutkia tarkemmin. Yhteistyö ei vanhemmilla nyt ihan toimi.

Siis mitä ihmettä? Meiltä lapsen luokse on 3km. Kouluun on tästä 5km. Kuntaraja menee tuossa 1.5km päässä. Vien lapsen kouluun autolla ja haen hänet autolla tai sitten puolisoni hakee lapsen tai lapsi kävelee isälleen ja haemme hänet sieltä. 

Olemme käyneet KAIKKI psykiatrin luona monta kertaa. Yksin, yhdessä, sekä uusien puolisoiden ja lasten kanssa. Meistä on tehty laaja selvitys ja käyty kaikkien luona juttelemassa. Isän elämä on aivan normaali. Käy töissä 8-16, on uusi naisystävä, jonka tavannut. 

En käy lasten isän luona, koska emme ole yhdessä. Soittelemme, laitamme spostia ja viestejä. Tapaamme koululla, lastenvalvojalla, sekä psykiatrien luona. Edelleenkin olemme eronneet 7 vuotta sitten ja pidämme välit kaukaisina, mutta puhumme päivittäin lasten asioista. Kuinka moni puhuu edes eksänsä kanssa joka päivä? Ei moni. 

Opettajan kanssa laitamme myös viestiä molemmat päivittäin. Yhteisviestejä. 

Lapsi on isänsä luona 50/50 ja minun luona toiset 50/50. Eikö näin tehdä monessa eroperheessä? Lapsella on kaksi äidinkieltä ja valitettavasti sitä ei opeteta tässä minun kaupungissa, joten lapsi on tuossa parin km päässä olevassa koulussa.. Ja kyllä lapsi on isällään kirjoilla, koska jossainhan hänen pitää olla! Lapset jäivät siihen asuntoon missä asuimme yhdessä, ja kirjat jäi siihen. Ei sen kummempaa. Olen etä-äiti vain sanamerkityksenä, en etä-äiti, joka ei ole arjessa mukana. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Minusta tärkein olisi saada lapsi puhumaan. Minulla on yksi lapsista sellainen, joka sulkeutui ja lakkasi puhumasta vihaisena tai jos hän koki, että häntä syytetään jostain. Tein niin, että kun hän suuttui ja tilanteet olivat jopa väkivaltaisia lapsen puolelta, istuin alas lapsen huoneeseen ja sanoin, että täältä ei lähdetä, ennen kuin asiasta on puhuttu.

Normaalitilanteessa en pakottaisi lasta puhumaan, mutta seuraus lapselle toisen lyömisestä voisi olla, että asia käydään läpi hetki hetkeltä ja tunne tunteelta. Voit perustella sitä lapselle, että "koska lyöminen on niin väärin, meidän pitää selvittää tarkasti, mistä se johtuu niin, että sinulle tulee parempi olo ja alkaa tuntua, ettei tarvitsekaan lyötä".

Voit auttaa lasta hankkimalla tai tekemällä esimerkiksi tunnekortit, jos lapsen on vaikea sanoa asioita ääneen. Sinä esität kysymyksen "ennen kuin löit, miltä sinusta tuntui?" ja lapsi osoittaa sopivaa tunnekorttia, joita voi muun muassa olla vihainen, surullinen, pelko jne. Sitten kehut aina, kun onnistuu osoittamaan  jotain korttia ja jatkat eteenpäin esimerkiksi "miltä susta tuntui, kun olit lyönyt?" ja "miltä sinusta tuntuu isän luona?". Kehut edistymistä ja kerro, miten ylpeä olet, että lapsi sai niin hienosti näytetyksi jonkin tunteen. Että tätä te alatte nyt harjoitella, koska se on kaikista tärkein taito elämässä: kertoa, miltä itsestä tuntuu.

Valmistaudu siihen, että lapsi suuttuu ja saa raivokohtauksia. Pidät kiinni, sanot, että ymmärrät, että tuntuu pahalta. Monesti se puhumiseen pakottaminen laukaisee ahdistuksen, joka purkautuu vihana. Kun estät fyysisesti raivon tai osoitat empaattisesti, että tästä nyt ei pääse, vaikka tuntuisikin pahalta, alkaa jossain vaiheessa itku ja lopulta kun lapsi ymmärtää, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta ja häntä ei jätetä yksin, eikä aikuinen ole vihainen, syntyy turvallinen ja väsynyt olo, jossa voi harjoitella puhumista. Valmistaudu alkuun monen tunnin raivoamiseen. Itse istuin lapsen huoneessa usein parikin tuntia, ennen kuin lapsi suostui yhteistyöhön. Nykyisin hän osaa kertoa paljon paremmin tunteistaan ja on ylpeä omasta edistyksestä.

Tietysti on joitain tapauksia, jossa en tekisi noin kuten erityislapsi tai jos lapsella on selektiivinen mutismi. Jos lapsi on "normaali", joku syy hänellä on lyödä ja sitä lähtisin kartoittamaan sekä hänen itsensä että koulukavereiden vuoksi. Tsemppiä!

Lapsella oli tunnekortit pitkään käytössä. Päiväkodissa, kotona ja koulussa. Nyt niistä on pikkuhiljaa luovuttu ja yritetty sanoilla keskustella tunteista. Monesti menee tunteja että lapsi edes avautuu vähän, ja se on työn ja tuskan taival saada lapsi puhumaan. Koulussa tätä aikaa ei ole, ja lapsi turhautuu ja siinä tilanteessa yleensä suuttuu, opettaja pitää kiinni ja lapsi alkaa riuhtomaan ja lyö tai potkaisee. Lapsi ei siedä että siinä tilanteessa kosketaan, mutta opettajan on kuulemma pakko. Kaikki tilanteet yleensä alkaa sillä että on ollut joku konflikti, lapsi pakotetaan puhumaan, ja sitten se suuttuu. Kotona tätä ei tapahdu, koska annamme aikaa kertoa, mutta niin kuin sanon, siinä menee monessa tapauksessa tunteja ja se on hyvin vaikeaa. . 

Kouluun emme ole menneet pyytämään anteeksi, koska koulu laittaa yleensä vasta illalla/seuraavana päivän tilanteesta viestiä ja sanoo, että asia on jo selvitetty siellä päässä ja anteeksi on pyydetty. 

AP

Vierailija kirjoitti:

En ehtinyt lukemaan koko ketjua mutta vanhemmilla ei usein ole käsitystä kuinka eri tavalla lapsensa käyttäytyy koulussa isossa ryhmässä kuin kotona! Ne ovat aivan täysin eri tilanteet ja toivoisin että vanhemmat voisivat olla kärpäsenä katossa koulupäivän ajan jotta näkisivät sen oman ihanan kullanmurun millaista kieltä, haistattelua, kiroilua, vastaansanomista, lyömistä ja potkimista toisinaan päivät on. t koulussa töissä

Olen pyytänyt, että voisin tulla kouluun istumaan käytävälle ja olemaan siinä tukena, jos lapsi tarvitsee. Eli voisivat vain kutsua minut luokkaan. Mutta opettajat ei ole jostain syystä ollut kauhean ottavaisia tästä ajatuksestani. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tärkein olisi saada lapsi puhumaan. Minulla on yksi lapsista sellainen, joka sulkeutui ja lakkasi puhumasta vihaisena tai jos hän koki, että häntä syytetään jostain. Tein niin, että kun hän suuttui ja tilanteet olivat jopa väkivaltaisia lapsen puolelta, istuin alas lapsen huoneeseen ja sanoin, että täältä ei lähdetä, ennen kuin asiasta on puhuttu.

Normaalitilanteessa en pakottaisi lasta puhumaan, mutta seuraus lapselle toisen lyömisestä voisi olla, että asia käydään läpi hetki hetkeltä ja tunne tunteelta. Voit perustella sitä lapselle, että "koska lyöminen on niin väärin, meidän pitää selvittää tarkasti, mistä se johtuu niin, että sinulle tulee parempi olo ja alkaa tuntua, ettei tarvitsekaan lyötä".

Voit auttaa lasta hankkimalla tai tekemällä esimerkiksi tunnekortit, jos lapsen on vaikea sanoa asioita ääneen. Sinä esität kysymyksen "ennen kuin löit, miltä sinusta tuntui?" ja lapsi osoittaa sopivaa tunnekorttia, joita voi muun muassa olla vihainen, surullinen, pelko jne. Sitten kehut aina, kun onnistuu osoittamaan  jotain korttia ja jatkat eteenpäin esimerkiksi "miltä susta tuntui, kun olit lyönyt?" ja "miltä sinusta tuntuu isän luona?". Kehut edistymistä ja kerro, miten ylpeä olet, että lapsi sai niin hienosti näytetyksi jonkin tunteen. Että tätä te alatte nyt harjoitella, koska se on kaikista tärkein taito elämässä: kertoa, miltä itsestä tuntuu.

Valmistaudu siihen, että lapsi suuttuu ja saa raivokohtauksia. Pidät kiinni, sanot, että ymmärrät, että tuntuu pahalta. Monesti se puhumiseen pakottaminen laukaisee ahdistuksen, joka purkautuu vihana. Kun estät fyysisesti raivon tai osoitat empaattisesti, että tästä nyt ei pääse, vaikka tuntuisikin pahalta, alkaa jossain vaiheessa itku ja lopulta kun lapsi ymmärtää, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta ja häntä ei jätetä yksin, eikä aikuinen ole vihainen, syntyy turvallinen ja väsynyt olo, jossa voi harjoitella puhumista. Valmistaudu alkuun monen tunnin raivoamiseen. Itse istuin lapsen huoneessa usein parikin tuntia, ennen kuin lapsi suostui yhteistyöhön. Nykyisin hän osaa kertoa paljon paremmin tunteistaan ja on ylpeä omasta edistyksestä.

Tietysti on joitain tapauksia, jossa en tekisi noin kuten erityislapsi tai jos lapsella on selektiivinen mutismi. Jos lapsi on "normaali", joku syy hänellä on lyödä ja sitä lähtisin kartoittamaan sekä hänen itsensä että koulukavereiden vuoksi. Tsemppiä!

Lapsella oli tunnekortit pitkään käytössä. Päiväkodissa, kotona ja koulussa. Nyt niistä on pikkuhiljaa luovuttu ja yritetty sanoilla keskustella tunteista. Monesti menee tunteja että lapsi edes avautuu vähän, ja se on työn ja tuskan taival saada lapsi puhumaan. Koulussa tätä aikaa ei ole, ja lapsi turhautuu ja siinä tilanteessa yleensä suuttuu, opettaja pitää kiinni ja lapsi alkaa riuhtomaan ja lyö tai potkaisee. Lapsi ei siedä että siinä tilanteessa kosketaan, mutta opettajan on kuulemma pakko. Kaikki tilanteet yleensä alkaa sillä että on ollut joku konflikti, lapsi pakotetaan puhumaan, ja sitten se suuttuu. Kotona tätä ei tapahdu, koska annamme aikaa kertoa, mutta niin kuin sanon, siinä menee monessa tapauksessa tunteja ja se on hyvin vaikeaa. . 

Kouluun emme ole menneet pyytämään anteeksi, koska koulu laittaa yleensä vasta illalla/seuraavana päivän tilanteesta viestiä ja sanoo, että asia on jo selvitetty siellä päässä ja anteeksi on pyydetty. 

AP

Jos olet saanut lapsen avautumaan kotona, mitä hän on kertonut tilanteista? Jos lapsi ei osaa edelleenkään puhua asiasta, pakota yllä mainituin keinoin eli et vain päästä tilanteesta, ennen kuin asiasta on puhuttu tai se on käyty kohta kohdalta lävitse. Tuntuu ikävältä tietysti lapsesta, mutta 9v on oikeasti jo aika iso ja ymmärtää, että lyöminen on väärin. Siksi joku selitys taustalla on. Jos lapsi tosiaan on normaali, hänen osansa tilanteesta on ottaa vastuuta käymällä vaikea tilanne läpi. Seuraavalla kerralla taas uudestaan. Älä päästä lasta pois tilanteesta. Sinun kanssa tilanne on turvallinen, olet hänen äitinsä ja näytät, että tämä asia voidaan oppia yhdessä. Opettajan vastuulle sitä on hyvin vaikea laittaa. 

Voihan olla, että lapsella on jokin aistiyliherkkyys, eikä pidä kosketuksesta. Silloin on varmasti vaikeaa lapsen olla koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tärkein olisi saada lapsi puhumaan. Minulla on yksi lapsista sellainen, joka sulkeutui ja lakkasi puhumasta vihaisena tai jos hän koki, että häntä syytetään jostain. Tein niin, että kun hän suuttui ja tilanteet olivat jopa väkivaltaisia lapsen puolelta, istuin alas lapsen huoneeseen ja sanoin, että täältä ei lähdetä, ennen kuin asiasta on puhuttu.

Normaalitilanteessa en pakottaisi lasta puhumaan, mutta seuraus lapselle toisen lyömisestä voisi olla, että asia käydään läpi hetki hetkeltä ja tunne tunteelta. Voit perustella sitä lapselle, että "koska lyöminen on niin väärin, meidän pitää selvittää tarkasti, mistä se johtuu niin, että sinulle tulee parempi olo ja alkaa tuntua, ettei tarvitsekaan lyötä".

Voit auttaa lasta hankkimalla tai tekemällä esimerkiksi tunnekortit, jos lapsen on vaikea sanoa asioita ääneen. Sinä esität kysymyksen "ennen kuin löit, miltä sinusta tuntui?" ja lapsi osoittaa sopivaa tunnekorttia, joita voi muun muassa olla vihainen, surullinen, pelko jne. Sitten kehut aina, kun onnistuu osoittamaan  jotain korttia ja jatkat eteenpäin esimerkiksi "miltä susta tuntui, kun olit lyönyt?" ja "miltä sinusta tuntuu isän luona?". Kehut edistymistä ja kerro, miten ylpeä olet, että lapsi sai niin hienosti näytetyksi jonkin tunteen. Että tätä te alatte nyt harjoitella, koska se on kaikista tärkein taito elämässä: kertoa, miltä itsestä tuntuu.

Valmistaudu siihen, että lapsi suuttuu ja saa raivokohtauksia. Pidät kiinni, sanot, että ymmärrät, että tuntuu pahalta. Monesti se puhumiseen pakottaminen laukaisee ahdistuksen, joka purkautuu vihana. Kun estät fyysisesti raivon tai osoitat empaattisesti, että tästä nyt ei pääse, vaikka tuntuisikin pahalta, alkaa jossain vaiheessa itku ja lopulta kun lapsi ymmärtää, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta ja häntä ei jätetä yksin, eikä aikuinen ole vihainen, syntyy turvallinen ja väsynyt olo, jossa voi harjoitella puhumista. Valmistaudu alkuun monen tunnin raivoamiseen. Itse istuin lapsen huoneessa usein parikin tuntia, ennen kuin lapsi suostui yhteistyöhön. Nykyisin hän osaa kertoa paljon paremmin tunteistaan ja on ylpeä omasta edistyksestä.

Tietysti on joitain tapauksia, jossa en tekisi noin kuten erityislapsi tai jos lapsella on selektiivinen mutismi. Jos lapsi on "normaali", joku syy hänellä on lyödä ja sitä lähtisin kartoittamaan sekä hänen itsensä että koulukavereiden vuoksi. Tsemppiä!

Lapsella oli tunnekortit pitkään käytössä. Päiväkodissa, kotona ja koulussa. Nyt niistä on pikkuhiljaa luovuttu ja yritetty sanoilla keskustella tunteista. Monesti menee tunteja että lapsi edes avautuu vähän, ja se on työn ja tuskan taival saada lapsi puhumaan. Koulussa tätä aikaa ei ole, ja lapsi turhautuu ja siinä tilanteessa yleensä suuttuu, opettaja pitää kiinni ja lapsi alkaa riuhtomaan ja lyö tai potkaisee. Lapsi ei siedä että siinä tilanteessa kosketaan, mutta opettajan on kuulemma pakko. Kaikki tilanteet yleensä alkaa sillä että on ollut joku konflikti, lapsi pakotetaan puhumaan, ja sitten se suuttuu. Kotona tätä ei tapahdu, koska annamme aikaa kertoa, mutta niin kuin sanon, siinä menee monessa tapauksessa tunteja ja se on hyvin vaikeaa. . 

Kouluun emme ole menneet pyytämään anteeksi, koska koulu laittaa yleensä vasta illalla/seuraavana päivän tilanteesta viestiä ja sanoo, että asia on jo selvitetty siellä päässä ja anteeksi on pyydetty. 

AP

Jos olet saanut lapsen avautumaan kotona, mitä hän on kertonut tilanteista? Jos lapsi ei osaa edelleenkään puhua asiasta, pakota yllä mainituin keinoin eli et vain päästä tilanteesta, ennen kuin asiasta on puhuttu tai se on käyty kohta kohdalta lävitse. Tuntuu ikävältä tietysti lapsesta, mutta 9v on oikeasti jo aika iso ja ymmärtää, että lyöminen on väärin. Siksi joku selitys taustalla on. Jos lapsi tosiaan on normaali, hänen osansa tilanteesta on ottaa vastuuta käymällä vaikea tilanne läpi. Seuraavalla kerralla taas uudestaan. Älä päästä lasta pois tilanteesta. Sinun kanssa tilanne on turvallinen, olet hänen äitinsä ja näytät, että tämä asia voidaan oppia yhdessä. Opettajan vastuulle sitä on hyvin vaikea laittaa. 

Voihan olla, että lapsella on jokin aistiyliherkkyys, eikä pidä kosketuksesta. Silloin on varmasti vaikeaa lapsen olla koulussa.

Lapsi ymmärtää kyllä ja pyytää lopulta anteeksi. Osoittaa pahaa oloa tapahtuneesta, mutta ei osaa antaa mitään ns. Järkevää selitystä. Välillä sanoo että kiusattiin ja joku naureskeli hänelle. Näistä ollaan oltu kouluun yhteydessä, mutta ei kuulemma ole tapahtunut mitään sellaista. Koulussa tosiaan sanovat ettei lapsella ole ystäviä ja muut pelkäävät häntä. Psykologi taas sanoi että lapsella on paljon ystäviä ja oli kuulemma suosittu muiden lasten keskuudessa, eikä kukaan pelännyt.. Tiedä sitten mitä uskoa. Päiväkodissa oli kyllä hyvin pidetty lapsi, samoin pihalla.

Epäilin pitkään että lapsi olisi jollain tasolla autistinen tai jonkinasteista aistiherkkyyttä. Ei kestä kovaa meteliä, ei pysty keksittymään ostoskeskuksissa ja on hyvin tarkka miltä vaatteet tuntuu päällä esimerkiksi. Mutta autismia ei ole ja aisiyliherkkyys on vielä diagnosoimatta..

Kiitos sulle viestistäsi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin jokin ei nyt täsmäisi.

Samaa ajattelin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se lapsi menee kouluun sieltä äidin luota ihan toisesta kaupungista kun syy koulun valintaan oli se että lapsen toista äidinkieltä ei opeteta ap:n kotikaupungissa. No, kuitenkin. Jos ap ei tiedä miten lapsella menee isän luona, miten voi sanoa että lapsi on ihan normaali ja kaikki on ihan normaalia? Ap ei tiedä yhtään miten isällä toimitaan ja mitä siellä tapahtuu. Olen ihmeissäni ettei isän elämää ole alettu tutkia tarkemmin. Yhteistyö ei vanhemmilla nyt ihan toimi.

Siis mitä ihmettä? Meiltä lapsen luokse on 3km. Kouluun on tästä 5km. Kuntaraja menee tuossa 1.5km päässä. Vien lapsen kouluun autolla ja haen hänet autolla tai sitten puolisoni hakee lapsen tai lapsi kävelee isälleen ja haemme hänet sieltä. 

Olemme käyneet KAIKKI psykiatrin luona monta kertaa. Yksin, yhdessä, sekä uusien puolisoiden ja lasten kanssa. Meistä on tehty laaja selvitys ja käyty kaikkien luona juttelemassa. Isän elämä on aivan normaali. Käy töissä 8-16, on uusi naisystävä, jonka tavannut. 

En käy lasten isän luona, koska emme ole yhdessä. Soittelemme, laitamme spostia ja viestejä. Tapaamme koululla, lastenvalvojalla, sekä psykiatrien luona. Edelleenkin olemme eronneet 7 vuotta sitten ja pidämme välit kaukaisina, mutta puhumme päivittäin lasten asioista. Kuinka moni puhuu edes eksänsä kanssa joka päivä? Ei moni. 

Opettajan kanssa laitamme myös viestiä molemmat päivittäin. Yhteisviestejä. 

Lapsi on isänsä luona 50/50 ja minun luona toiset 50/50. Eikö näin tehdä monessa eroperheessä? Lapsella on kaksi äidinkieltä ja valitettavasti sitä ei opeteta tässä minun kaupungissa, joten lapsi on tuossa parin km päässä olevassa koulussa.. Ja kyllä lapsi on isällään kirjoilla, koska jossainhan hänen pitää olla! Lapset jäivät siihen asuntoon missä asuimme yhdessä, ja kirjat jäi siihen. Ei sen kummempaa. Olen etä-äiti vain sanamerkityksenä, en etä-äiti, joka ei ole arjessa mukana. 

AP

Oletko se Demillä kirjoitellut äiti? Kuulostaa niin tutulta.

”Ei ole oikeastaan ikinä surullinen tai negatiivinen kotona.” Voiko ja uskaltaako lapsi kuitenkin ilmaista kaikkia tunteitaan kotona? Meillä lapsi joskus selitti kotona tapahtuvaa kiukkuiluaan sillä, että hän on niin kiltti koulussa, että pitäähän hänen jossain purkaa tuntojaan. Koti onkin siihen turvallinen paikka. Yleensä lapset tsemppaavat koulussa ja kotona voi sitten vapaammin kiukuta ja purkaa vaikka koulupäivän aiheuttamaa väsymystä. Kiinnitin vain huomioni tuohon, että lapsenne on hyvin ystävällinen, avulias ja kohtelias kotona, eikä juuri ilmaise negatiivisia tunteitaan. Voiko hän turvallisesti tuoda ilmi negatiiviset tunteensa molemmissa kodeissaan? Voiko esimerkiksi toisessa kodissa olla sinun tietämättäsi niin tiukka kuri tai muuten sellainen ilmapiiri, että lapsi tukahduttaisi tunteitaan? Tällöin lapsi purkaisi oloaan koulussa, koska kotona hän olisi oppinut että siellä pitää olla aina reipas, kohtelias ja iloinen, eikä hänen negatiivisia tunteitaan jaksettaisi, haluttaisi tai kyettäisi ottamaan vastaan kotona.

Vierailija kirjoitti:

”Ei ole oikeastaan ikinä surullinen tai negatiivinen kotona.” Voiko ja uskaltaako lapsi kuitenkin ilmaista kaikkia tunteitaan kotona? Meillä lapsi joskus selitti kotona tapahtuvaa kiukkuiluaan sillä, että hän on niin kiltti koulussa, että pitäähän hänen jossain purkaa tuntojaan. Koti onkin siihen turvallinen paikka. Yleensä lapset tsemppaavat koulussa ja kotona voi sitten vapaammin kiukuta ja purkaa vaikka koulupäivän aiheuttamaa väsymystä. Kiinnitin vain huomioni tuohon, että lapsenne on hyvin ystävällinen, avulias ja kohtelias kotona, eikä juuri ilmaise negatiivisia tunteitaan. Voiko hän turvallisesti tuoda ilmi negatiiviset tunteensa molemmissa kodeissaan? Voiko esimerkiksi toisessa kodissa olla sinun tietämättäsi niin tiukka kuri tai muuten sellainen ilmapiiri, että lapsi tukahduttaisi tunteitaan? Tällöin lapsi purkaisi oloaan koulussa, koska kotona hän olisi oppinut että siellä pitää olla aina reipas, kohtelias ja iloinen, eikä hänen negatiivisia tunteitaan jaksettaisi, haluttaisi tai kyettäisi ottamaan vastaan kotona.

En osaa sanoa oikein muuta kuin, että täällä ainakin saa näyttäö tunteita. Näytän minäkin ihan avoimesti jos olen surullinen tai muuta ja puhutaan siitä "äiti on surullinen koska koira on kipeä" tms. Lapset toki näyttää tunteita, mutta ovat hyvin iloisia ja positiivisia luonteeltaan, kyselevät molemmat ja ovat uteliaita. Harvoin kiukuttelevat tai jupisevat vastaan. Toki yhdessä tappelevat, perus sisarusjuttuja, mutta sekin on yllättävän vähäistä. Tulevat juttuun hyvin. En tiedä sitten miten eksällä. Lapset kyllä soittelevat joka päivä ja puhuvat "ikävä" ja "rakas Isä" lauseilla. Eli uskon kyllä että siellä näytetään myös tunteita. Mutta harvoin siis saadaan mitään kohtauksia täällä tai itketään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Poikien äiti kirjoitti:

Noh, mitä lapsi itse sanoo tähän? 9-vuotias osaa kyllä jo kertoa syyn lyömiselleen...

Ratkaisut: Keskustelu ja välittäminen kotona, tuki sosiaalisissa suhteissa (onko kavereita kuitenkin?), harrastus mihin purkaa energiaa, koulun vaihto (jos es. kiusaamista), ammattiapu (jos es. adhd tms.)... 

Meillä on kohta poika 8-vee ja erityisesti väsyneenä tuppaa tulemaan noita aggressioita. Olemme itse todenneet, että vähemmän ruutuaikaa ja ajoissa nukkumaan... se on vähän ainakin auttanut.

Tsemppiä!

Ei osaa sanoa oikein mitään. Tunteista puhuminen on ollut vaikeaa aina ja tämän takia mm. ryhdyttiin käymään perheneuvolassa. Ja yleensä nämä väkivaltaisuudet opettajaa kohtaa tapahtuvat, kun opettajat pakottavat pyytämään anteeksi, selittämään käytöstä ja lapsi ei tätä kestä. Kotona hiljenee, kun yrittää puhua tapahtuneesta. Muuten puhuu puhuu ja puhuu.. 

Lapsi menee ajoissa nukkumaan. 19 aloitetaan iltatoimet, 19.30 sänkyyn. Lukee hetken akkaria siellä ja nukahtaa. Telkkaria saa katsella jos on käytös ollut hyvää iltaisin, mutta sitä olen vähentänyt. Pelata ei enää saa laisinkaan kotona puhelimella tai pleikkarilla. Vain poikkeuksellisesti viikonloppuisin jos kaikki on koulussa mennyt hyvin. Isänsä säännöistä en tiedä ,enkä niihin oikein voi vaikuttaa.. 

AP

Miksi minulle tulee mieleen, että siellä luokassa tapahtuu nyt jotain mitä lapsi ei kestä. Mäkin suutuin pienenä perusteettomista anteeksipyyntöpakoista, ja se on oikeasti niin kyykyttävä tilanne, että kenellä tahansa palaisi hermo. Lapset ei hirveän usein kerro tapahtumista, vaan miettivät itsekseen. Sen sijaan jonkin leikin tai muun varjolla voi saada jotain irti, mutta sekin vaikeaa. 

Oletko varma, ettei lapsi reagoi kiusaamiseen? 

Oletko aiemminkin ap kysellyt palstalla lapsesi kouluasioista? Muistelen kuinka joku äiti kirjoitti lapsen kouluongelmista ja kuinka lapsi käy koulua kielellä jota äiti ei ymmärrä. Silloin oli joku muu ongelma.

Oudosti tipoittain tulee tämä informaatio. Aluksi lapsi asui ja kävi koulua naapurikaupungissa, sitten kävi ilmi että matkaa naapurikaupunkiin on pari kilometriä. Aluksi lapsi oli puhelias ja aurinkoinen mallilapsi, sitten kävi ilmi että korteilla on kommunikoitu jo vuosia sekä päiväkodissa että kotona.

Noh, jatketaan.

Ei jaksa keskittyä koulussa, ei kuntele, häiritsee opetusta, poistetaan luokasta ja käy siinä opettajaan käsiksi. Miten keskittyy kotona? Onko oppimisvaikeuksia muita kuin tarkkaavuden kanssa ja pitkäjänteisen keskittymisen? Viittaa ADHD:hen.

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa keskittyä koulussa, ei kuntele, häiritsee opetusta, poistetaan luokasta ja käy siinä opettajaan käsiksi. Miten keskittyy kotona? Onko oppimisvaikeuksia muita kuin tarkkaavuden kanssa ja pitkäjänteisen keskittymisen? Viittaa ADHD:hen.

On tehty adhd testit. Ei ole sitä. Eikä autismia tai oppimishäiriöitä. Nyt menemme uudestaan sinne psykiatrian puolelle tutkimuksiin ja mietitään miten edetään asian kanssa. Ap

En tiedä meneekö asian vierestä ja en ole kerennyt lukea koko ketjua läpi. Tuli vain mieleen, että millainen luokka on? Rauhaton ja meluisa, että alkaa kiristää hermoa? Ehkä jopa opettaja reagoi tietyissä tilanteissa niin, että lapsesi kokee sen epäreiluksi ja kun tarpeeksi kiristää hermoa, eikä vielä oikein osaa kanavoida tunteitaan, että sitten hän lyö.

Vierailija kirjoitti:

Oudosti tipoittain tulee tämä informaatio. Aluksi lapsi asui ja kävi koulua naapurikaupungissa, sitten kävi ilmi että matkaa naapurikaupunkiin on pari kilometriä. Aluksi lapsi oli puhelias ja aurinkoinen mallilapsi, sitten kävi ilmi että korteilla on kommunikoitu jo vuosia sekä päiväkodissa että kotona.

Noh, jatketaan.

Vastaan kysymyksiin en tipottele yksinään tietoa.

Ollaan erottu 7 vuotta sitten.

Asun viereisessä kaupungissa, mutta etäisyyttä ei ole kuin 3km. Lapset ovat ns. Kirjoilla isällä, koska ovat siinä kaupungissa koulussakin. Tässä kaupungissa ei ole tarjolla kaksikielistä opetusta, mutta siellä oli. Mitä ihmeellistä tässä on? En ole itse kaksikielinen. Eksä on. Ymmärrän ja osaan kieltä, mutta en puhu sitä läheskään yhtä hyvin kuin eksä, joten en käytä kieltä lapsen kanssa, etten opeta mitään väärin.

En ole missään vaiheessa sanonut että lapsi on kotona täydellinen. Olen snaonut että kotona ei näitä ongelmia ole. Eikä myöskään isänsä luona. Siksi olemme niin huolissamme tilanteesta. Helpompaa olisi, jos kotona olisi myös ongelmakäytöstä, niin voisin siihen helpommin puuttua. Mutta kun ei ole.

Ap

Meillä oli monta vuotta samanlaista ongelmaa alakouluikäisen lapsen kanssa, sekä kotona että koulussa. Käytiin Gordon Neufeldin nettikurssi ”making sense of aggression” ja siitä oli todella iso apu. Suosittelen lämpimästi jos englanti sujuu sen verran että pystyy seuraamaan kurssia. Lapsi on meillä nyt 12v. ja aggresiivinen käytös koulussa on loppunut täysin ja kotonakin lähes kokonaan.

Onko asperger/lievä autismi täysin poissuljettu vaihtoehto? Millä tavalla nämä kaikki nepsypuolen diagnoosit on teiltä poissuljettu? Onko esimerkiksi ollut useamman päivän tutkimuksia lastenpsykiatrisella/neurologisella, johon sisältyy mm. ADOS-tutkimus?

Kerroit, että lapsi on suosittu ja hänellä on paljon ystäviä. Näin voi olla lievästi autistisellakin lapsella, mutta sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat voivat näkyät sitten ylilyönteinä ja kuormittumisena sosiaalisuudesta. Toisilla nämä vuorovaikutusongelmat näkyvät voimakkaampana, ja he usein saavatkin diagnoosin aiemmin.

Et tainnut sanoa kumpaa sukupuolta lapsesi on, mutta autismikirjon häiriöt ovat alidiagnosoituja tytöillä, sillä he lukevat toisten eleitä paremmin kuin pojat ja oppivat ns. mekaanisesti vuorovaikutussäännöt paremmin. Tästä on runsaasti tutkimusnäyttöä.

Kirjoituksissasi on monta asiaa, miksi nimenomaan autismikirjon häiriö tuli mieleeni, ja näitä ovat eskari-iästä(?) asti jatkuneet haasteet tunnistaa tunteita, aistiyliherkkyydet, ajoittain hyvin poikkeava käytös jota lapsi ei itsekään osaa selittää ja ylipäätään se että lapsella ei kerronnallinen puhe ole ikätasoista kun ei pysty käymään asioita läpi edes jälkikäteen, keskittymisvaikeudet luokassa voivat hyvinkin viitata toiminnanohjauksen vaikeuksiin ja aistisäätelyn ongelmiin luokkatilassa.

Lievä autismi diagnosoidaan keskimäärin kouluiässä, usein vasta jopa teini-iässä tai aikuisena. Pääsääntöisesti kaikentasoinen autismi on hyvin alidiagnositua Suomessa verrattuna muihin maihin, ja huoli täytyy herätä vanhemmalla/henkilöllä itsellään, sillä "seula" ei hälytä mikäli lapsi oppii esimerkiksi puhumaan normaalisti. Lähinnä sitten eskari/kouluiässä havahdutaan käytösongelmiin ja niitä mietitään vuosia, ja jossain vaiheessa joku alkaa ajamaan asiallisia tutkimuksia lapselle.

Epäilen, ettei teillä lapsi ole ollut varsinaisissa tutkimuksissa, vaan olette käyneet satunnaisesti lääkärillä, lastenpsykiatrisella jne. arvioitavana, mutta arviot ovat perustuneet kuitenkin aikalailla muutamiin tunteihin ja vanhemman kertomaan? Oikeasti esimerkiksi autismia tutkitaan n. viikon ajan päivittäin osastolla, joskus jopa yön yli, ja lasta tutkii samaan aikaan useamman eri alan ammattilainen nimenomaan autismikirjon näkökulmasta. Asperger tutkitaan yleensä lastenpsykiatrisella ja pienten lasten/muut autismiepäilyt lasten neurologisella.

T. Erityisopettaja

Antaisin turpasaunan tuollaiselle kakaralle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tärkein olisi saada lapsi puhumaan. Minulla on yksi lapsista sellainen, joka sulkeutui ja lakkasi puhumasta vihaisena tai jos hän koki, että häntä syytetään jostain. Tein niin, että kun hän suuttui ja tilanteet olivat jopa väkivaltaisia lapsen puolelta, istuin alas lapsen huoneeseen ja sanoin, että täältä ei lähdetä, ennen kuin asiasta on puhuttu.

Normaalitilanteessa en pakottaisi lasta puhumaan, mutta seuraus lapselle toisen lyömisestä voisi olla, että asia käydään läpi hetki hetkeltä ja tunne tunteelta. Voit perustella sitä lapselle, että "koska lyöminen on niin väärin, meidän pitää selvittää tarkasti, mistä se johtuu niin, että sinulle tulee parempi olo ja alkaa tuntua, ettei tarvitsekaan lyötä".

Voit auttaa lasta hankkimalla tai tekemällä esimerkiksi tunnekortit, jos lapsen on vaikea sanoa asioita ääneen. Sinä esität kysymyksen "ennen kuin löit, miltä sinusta tuntui?" ja lapsi osoittaa sopivaa tunnekorttia, joita voi muun muassa olla vihainen, surullinen, pelko jne. Sitten kehut aina, kun onnistuu osoittamaan  jotain korttia ja jatkat eteenpäin esimerkiksi "miltä susta tuntui, kun olit lyönyt?" ja "miltä sinusta tuntuu isän luona?". Kehut edistymistä ja kerro, miten ylpeä olet, että lapsi sai niin hienosti näytetyksi jonkin tunteen. Että tätä te alatte nyt harjoitella, koska se on kaikista tärkein taito elämässä: kertoa, miltä itsestä tuntuu.

Valmistaudu siihen, että lapsi suuttuu ja saa raivokohtauksia. Pidät kiinni, sanot, että ymmärrät, että tuntuu pahalta. Monesti se puhumiseen pakottaminen laukaisee ahdistuksen, joka purkautuu vihana. Kun estät fyysisesti raivon tai osoitat empaattisesti, että tästä nyt ei pääse, vaikka tuntuisikin pahalta, alkaa jossain vaiheessa itku ja lopulta kun lapsi ymmärtää, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta ja häntä ei jätetä yksin, eikä aikuinen ole vihainen, syntyy turvallinen ja väsynyt olo, jossa voi harjoitella puhumista. Valmistaudu alkuun monen tunnin raivoamiseen. Itse istuin lapsen huoneessa usein parikin tuntia, ennen kuin lapsi suostui yhteistyöhön. Nykyisin hän osaa kertoa paljon paremmin tunteistaan ja on ylpeä omasta edistyksestä.

Tietysti on joitain tapauksia, jossa en tekisi noin kuten erityislapsi tai jos lapsella on selektiivinen mutismi. Jos lapsi on "normaali", joku syy hänellä on lyödä ja sitä lähtisin kartoittamaan sekä hänen itsensä että koulukavereiden vuoksi. Tsemppiä!

Lapsella oli tunnekortit pitkään käytössä. Päiväkodissa, kotona ja koulussa. Nyt niistä on pikkuhiljaa luovuttu ja yritetty sanoilla keskustella tunteista. Monesti menee tunteja että lapsi edes avautuu vähän, ja se on työn ja tuskan taival saada lapsi puhumaan. Koulussa tätä aikaa ei ole, ja lapsi turhautuu ja siinä tilanteessa yleensä suuttuu, opettaja pitää kiinni ja lapsi alkaa riuhtomaan ja lyö tai potkaisee. Lapsi ei siedä että siinä tilanteessa kosketaan, mutta opettajan on kuulemma pakko. Kaikki tilanteet yleensä alkaa sillä että on ollut joku konflikti, lapsi pakotetaan puhumaan, ja sitten se suuttuu. Kotona tätä ei tapahdu, koska annamme aikaa kertoa, mutta niin kuin sanon, siinä menee monessa tapauksessa tunteja ja se on hyvin vaikeaa. . 

Kouluun emme ole menneet pyytämään anteeksi, koska koulu laittaa yleensä vasta illalla/seuraavana päivän tilanteesta viestiä ja sanoo, että asia on jo selvitetty siellä päässä ja anteeksi on pyydetty. 

AP

Jos olet saanut lapsen avautumaan kotona, mitä hän on kertonut tilanteista? Jos lapsi ei osaa edelleenkään puhua asiasta, pakota yllä mainituin keinoin eli et vain päästä tilanteesta, ennen kuin asiasta on puhuttu tai se on käyty kohta kohdalta lävitse. Tuntuu ikävältä tietysti lapsesta, mutta 9v on oikeasti jo aika iso ja ymmärtää, että lyöminen on väärin. Siksi joku selitys taustalla on. Jos lapsi tosiaan on normaali, hänen osansa tilanteesta on ottaa vastuuta käymällä vaikea tilanne läpi. Seuraavalla kerralla taas uudestaan. Älä päästä lasta pois tilanteesta. Sinun kanssa tilanne on turvallinen, olet hänen äitinsä ja näytät, että tämä asia voidaan oppia yhdessä. Opettajan vastuulle sitä on hyvin vaikea laittaa. 

Voihan olla, että lapsella on jokin aistiyliherkkyys, eikä pidä kosketuksesta. Silloin on varmasti vaikeaa lapsen olla koulussa.

Lapsi ymmärtää kyllä ja pyytää lopulta anteeksi. Osoittaa pahaa oloa tapahtuneesta, mutta ei osaa antaa mitään ns. Järkevää selitystä. Välillä sanoo että kiusattiin ja joku naureskeli hänelle. Näistä ollaan oltu kouluun yhteydessä, mutta ei kuulemma ole tapahtunut mitään sellaista. Koulussa tosiaan sanovat ettei lapsella ole ystäviä ja muut pelkäävät häntä. Psykologi taas sanoi että lapsella on paljon ystäviä ja oli kuulemma suosittu muiden lasten keskuudessa, eikä kukaan pelännyt.. Tiedä sitten mitä uskoa. Päiväkodissa oli kyllä hyvin pidetty lapsi, samoin pihalla.

Epäilin pitkään että lapsi olisi jollain tasolla autistinen tai jonkinasteista aistiherkkyyttä. Ei kestä kovaa meteliä, ei pysty keksittymään ostoskeskuksissa ja on hyvin tarkka miltä vaatteet tuntuu päällä esimerkiksi. Mutta autismia ei ole ja aisiyliherkkyys on vielä diagnosoimatta..

Kiitos sulle viestistäsi.

Ap

mielestäni aivan selvästi lapsella on aistiyliherkkyyksiä, sekä tunto että kuuloaistin alueella. Sellainen lapsi saattaa käyttäytyä agressiivisesti kun melu on ylittänyt sietokyvyn ja melua ei saa loppumaan. Kotona tällaista käytöstä ei välttämättä esiinny ollenkaan koska kotona ei ole niin suuri meteli ja jos jos niin hiljaisempaan paikkaan esim oma huone pääsee tarvittaessa. Lapsi ei välttämättä itse tunnista että ympäristö on liian meluinen vaan yrittää selviytyä. Tekisin niin että hommaisin lapselle heti pienet korvatulpat kouluun ääniä vaimentamaan, antaisin pitää sellaisia vaatteita missä hyvä olla ja en veisi lasta koulupäivinä mihinkåän kauppakeskuksiin enkä muuallekaan missä meteliä. Pitäisin myös lapsella koulun jälkeen rauhallisen hetken heti kun olisi syönyt välipalan. Esim lapsi omaan huoneeseen ja hiljaisuuteen. Ehkä hyvin hyvin hiljaisella äänikirja tai musiikki jos lapsi ei täysin hiljaisessa haluaisi olla. Toivon todella ett näistä on apua ja olet tehnyt valtavasti töitä lapsen vuoksi. Olet tehnyt parhaasi ja et mitään väärää. Olet selvästi hyvä äiti.