Lue keskustelun säännöt.
40-v. ja ihan hukassa. Elämä tässä?
21.02.2014 |
Tää on ihan kauheeta. Ennen oli aina vielä jotain mitä voi saavuttaa.
Jos miehen kanssa mätti, oli aina ajatuksena vähän optio tiukimmassa kohtaa, että voisi vielä perustaa uudenkin suhteen / perheen. MItä vanhempi, sen vaikeampaa; vapaat miehet taatusti jotain roska-ainesta kun jäljelle jääneet, ja ainakaan uusia lapsia ei enää ehdi tehdä...
Oli mahdollista vielä tehdä lapsia.Nyt pitäisi kiireesti toimia jos vielä tahtoisi.
Oli mahdollista vaihtaa työpaikkaa. Nyt pitäsi kiireesti toimia siinäkin. Nykytyöni on tosi stressaava, toisalta siinä on myös paljon mun unelmatyön elementtejä, organisaatio ja moni muukin asia vaan mättää pahasti niin en ikinä pääse itse "ydintyöstäni" nauttimaan. Uuttakaan ei näy, ja kohta tosiaan alkaa 2- ja 3-kymppiset mennä ohi, jos en pian löydä uutta.
Oli myös mahdollista opiskella, nyt alkaa olla jo aika vanha ihan uuteen uraan (kun ei etenkään tiedä mikä sekään olisi).
YLipäänsä, en tajua mikä mun funktio enää on. Lapset vanhenee (olen aina nauttinut roolistani ÄITINÄ), mitä sitten kun ne on jo tosi vanhoja.
"Urallani" en oikein tiedä mitä teen. Nykytilanne repii mut hajalle ja tekee musta kiukkuisen kyynisen ämmän (jota en ennen ole ollut, vaan reipas kiltti pidetty osaava tyttönen.)
Voishan sitä toki itseensä nyt alkaa panostaa, mutta toisalta siihenkään ei VIELÄ jää aikaa (nuorin vielä pv-koti-ikäinen; lapsia on useita; on lemmikkieläimet; työ vie kaiken aikani; omakotitalossa aina kotitöitä; sitten en enää jaksa mitään jos joskus jäisikin hetki aikaa...)
En oikein tiedä mitä nyt teen. Vielä yksi vauva? Työpaikan vaihto riskillä "ihan melkein mihin vaan"? Opiskelemaan jotain "mitä vaan"? Moni asia kariutuu kuitenkin jo taloudellisiisn seikkoihin... Ei ole oikein varaa jäädä töistä pois tai vaihtaa pienipalkkaisempaan (nytkin vain ehkä vähän yli keskipalkkainen).
Äitiysloma-ajan tietysti aina pärjäisi pienillä säästöillä tai jotenkin, mutta mitä sitten??
ARkipäivät menee omalla painollaan kun on pakko (tosin iltaisin olen aika väsynyt, syön epäterveellisesti jne.)
Lomat on pahimipia, en saa yhtään rentouduttua kun stressaan vaan työtilannettani ja kelaan että mitä tässä koko elämässä enää teen.
Tässä on niin kuin 2 kriisiä päällekkäin, työ ja 40-v. (Ja oli vielä just kolmaskin kun mies oli työtön, masentunut, kiukkuinen, joi, mutta nyt se sai töitä eli tilanne hetken ollut helpompi sen suhteen...)
Kommentit (73)
Minusta on käsittämätöntä, että joitain naisia riepoo lasten kasvaminen... ilmeisesti minussa ei ole emotyyppiä, kun en yhtään ymmärrä.... Kaksi lasta on, ja ihanaa, että kasvavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni myös kommentoinut rajusti sitä, että turhasta valitan/valitamme.
No, sekin ON todella ihan totta. TAjuan kyllä itsekin, että nämä on tavallaan "elintaso-ongelmia". Eli kun kaikki perusasiat on hyvin niin sitten kehitetään ongelmaa vaikka mistä.
Tätä kyllä yritän itselleni jatkuvasti muistuttaa myös.
Ja olla kiitollinen siitä mitä on.
Mutta sitten vilkaisen kännykkää, näen työsähköpostit, unet jauhaa työasiaa... en saa enää edes omaa asennetta muutettua vaan koska olen ollut hijlattain loppuunpalamisen partaalla, olen jo yliherkistynyt kaikkeen työhön liittyvään jos vähänkään ei joku menen minun mielen mukaan.
(Vaikka puhdas fakta on, että työtä on liikaa; joskus aiemmin samaa hommaa hoiti 2-3 henkilöä... ja silloinkin jo heitä paloi loppuun. Tekemisen määrä siitä kasvanut vain.)
Ja onhan tässä tietysti muitakin "ongelmia" - alkoholismiin taipuvainen mies (vaikka just nyt olisikin pari viikkoa mennyt hyvin), lapsuuden aiheuttamia "traumoja" jotka mietityttä ja pyörii päässä aina välillä, hiipivät paino-ongelmat ja ulkonäkö...
Mutta silti - on ihan totta että periaatteessa kaikki olisi hyvin, eli ei kannattaisi päässään kehitellä itselleen turhaa ongelmia.
Yritänpä tässä ryhdistäytyä siis!!
(Näköjään loma, joka ei ole täynnä ohjelmaa, ei ole kovin hyvästä... :) kelaa liikaa huonoja ajatuksia. Pitäisi aina kyllä lomalla matkustaa johonkin että olisi irti täältä.)
ap
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 19:00"]
Olen kriiseillyt saman puristuksessa. Elämä näyttäytyy hyvin mitäänsanomattomassa valossa. Katselen usein muita keski-ikäisiä kotimatkalla junassa ja mietin, että miten tuokin kestää elämäänsä: meneekö sekin kotiinsa, täyttää pesukoneen, raivaa kaaosta ja yrittää ehtiä jumppaan ja jatkaa sen jälkeen taas sitä kotityöurakkaa, kunnes menee nukkumaan ja taas aamulla sama "päivä murmelina" -elämä jatkuu. Ja nauttiiko se siitä oikeasti ja jos, niin onko mulla joku aivovaurio, kun en saa tästä mitään iloa?
Miksi en tyydy tähän, kun se muillekin riittää? Juttelin yhden vanhan ystävän kanssa taannoin ja hän oli tyytyväinen siihen, että nyt kun kaikki (työ, avioliitto, koti, lapset) on valmiina niin voi vaan nauttia elämästä. En voi mitenkään samaistua tuohon olotilaan, havittelen aina suuria tunteita ja mahdottomuuksia ja kiitos tämän ketjun, en enää luule olevani ainoa.
[/quote]
Mä voisin allekirjoittaa tän! Olen tosin iältäni vasta 34 v., mutta koska kolme lasta on tehtynä ja ns. "lapsiluku täynnä" minulle on iskenyt aivan valtava kriisi ja ap:n tuon kaltainen tyhjyydentunne. Tuntuu, että elämä lähtee jo loppusuoralle ja varsinkin naiseus! Ja tunne johtuu nimenomaan siitä, että enää ei tule vauvaa. Olen opiskellut pitkälle (ylemmän korkeakoulututkinnon) ja teen sitä työtä, josta jo lapsena haaveilin, minulla on ihana mies, useampia harrastuksia jne, mutta tyhjyys nousee tuosta, etten enää koskaan synnytä tai ole pienen vauvan äiti. Kuulostaa hölmöltä, mutta näin se on.
En todellakaan ajattele esimerkiksi, että lapseton nainen olisi vähemmän nainen tai vaikkapa ettei äitini olisi nainen, vaikkei ole synnyttänyt 30 vuoteen. Mutta ITSEÄNI en tunne täysillä naiseksi, kun "lastentekovaihe" on ohi. Jokin palanen puuttuu ja se saa kaiken muunkin tuntumaan ihan toisarvoiselta.
[/quote]
Just tämä (työstressin lisäksi) on se toinen juttu varmasti mulla - onko se lapsentekovaihe oikeasti ohi??!! Nyt olisi niin viimeiset metrit toteuttaa se... mutta onko se "järkevää".
Kiva että joku muukin sentään ajattelee näin, yleensä tuntuu että kaikki sanoo vaan olevansa tosi tyytyväisiä kun ei tartte enää elää vauva-aikaa (joka mun mielestä oli ihanaa).
No, kukin tavallaan; koen vaan että olenko mä joku luuseri yhteiskunnan kannalta, jos vaan tykkäisin oikeasti olla kotiäiti :) (mikä ei tietysti ole ikuisesti mahdollista kun se viimeinenkin lapsi kasvaa kuitenkin joskus).
ap
Ap,
täällä kohtalotoveri. Todellakin mietin, että olenko käynyt kirjoittamassa tuon avaukseni. Tällä myös vaativa työ ja stressiä riittäviin. Ajatuksissa pyörii vielä iltatähti (ja tää viimeinen mahdollisuus). Kouluja olen mäkin käynyt yamk-tutkintoon saakka aikuiskoulutuksena. Matkaillaan paljon ja matkat ovat pakoa arjesta. Arki ahdistaa..
Mun ratkaisuni oli opintojen jatkaminen ja tuo edelläkin mainittu aikuisopintotuki. Voi olla, ettei elämä yhtään helpompaan suuntaan mene, mutta saa ainakin hetken aikaa itselleen ja vihdoinkin sen himoitsemani akateemisen tutkinnon ;) Ja parin vuoden päästä rumba varmaan jatkuu..
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:38"]
Ap,
täällä kohtalotoveri. Todellakin mietin, että olenko käynyt kirjoittamassa tuon avaukseni. Tällä myös vaativa työ ja stressiä riittäviin. Ajatuksissa pyörii vielä iltatähti (ja tää viimeinen mahdollisuus). Kouluja olen mäkin käynyt yamk-tutkintoon saakka aikuiskoulutuksena. Matkaillaan paljon ja matkat ovat pakoa arjesta. Arki ahdistaa..
Mun ratkaisuni oli opintojen jatkaminen ja tuo edelläkin mainittu aikuisopintotuki. Voi olla, ettei elämä yhtään helpompaan suuntaan mene, mutta saa ainakin hetken aikaa itselleen ja vihdoinkin sen himoitsemani akateemisen tutkinnon ;) Ja parin vuoden päästä rumba varmaan jatkuu..
[/quote]
58! Kerro lisää - miten käytännössä tapahtuu jos yamk-tutkinnon jälkeen haluaa vielä ne "oikeat" maisterin paperit? Montako vuotta menee, pitääkö mennä ihan "alusta asti" hakea esim. kauppakorkeaa sisään ja istua siellä joku 4vuotta, vai onko jotain lyhempää tapaa..?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti voit hakea suoraan maisteriohjelmaan, eli saada kandiopinnot hyväksiluettua, ainakin jos sulla on tradenomi-koulutus pohjalla.
mä oon kirjoittanut aiemmin tähän ketjuun, terapeuttinen kun on ;) ja tää aamu tuntuu taas erityisen vaikeelta. Ite oon näitä asioita pyöritellyt mielessäni, nyt on mies kotona, mutta ei näytä mitään mielenkiintoa kuunnella/ymmärtää mun tilannetta.
Itseasiassa oltiin suunniteltu viikon reissua lämpimään tässä maaliskuussa (taas yksi oljenkorsi), mutta hän ilmoittikin ettei maaliskuu käy, mutta ehkä toukokuu. Pahoitin mieleni, petyin, eipä tätä talvimoskaa pakoon enää toukokuussa pääse...
Äno joo, näyttä
pä näitä masennuksen aiheita olevan vaikka muille jakAa. Ihan joskus itkettää tää yksinäisyys ja tasapaksu arki, missä kaikki periaatteessa on hyvin, silti tuntuu pahalta.
nr 8 tai jotain
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:38"]
Ap,
täällä kohtalotoveri. Todellakin mietin, että olenko käynyt kirjoittamassa tuon avaukseni. Tällä myös vaativa työ ja stressiä riittäviin. Ajatuksissa pyörii vielä iltatähti (ja tää viimeinen mahdollisuus). Kouluja olen mäkin käynyt yamk-tutkintoon saakka aikuiskoulutuksena. Matkaillaan paljon ja matkat ovat pakoa arjesta. Arki ahdistaa..
Mun ratkaisuni oli opintojen jatkaminen ja tuo edelläkin mainittu aikuisopintotuki. Voi olla, ettei elämä yhtään helpompaan suuntaan mene, mutta saa ainakin hetken aikaa itselleen ja vihdoinkin sen himoitsemani akateemisen tutkinnon ;) Ja parin vuoden päästä rumba varmaan jatkuu..
[/quote]
58! Kerro lisää - miten käytännössä tapahtuu jos yamk-tutkinnon jälkeen haluaa vielä ne "oikeat" maisterin paperit? Montako vuotta menee, pitääkö mennä ihan "alusta asti" hakea esim. kauppakorkeaa sisään ja istua siellä joku 4vuotta, vai onko jotain lyhempää tapaa..?
ap
[/quote]
Maisteriohjelma on tosiaan yksi mahdollisuus. Opinnot aloitetaan "kandivaiheen" jälkeen ja esimerkiksi itselläni opiskeltavaa jäi 120 opintopistettä. Opintoja olen aloitellut työn ohella ja sitten päätin tehdä sen ratkaisun ja heittäytyä hetkeksi toisenlaiseen oravanpyörään..
Ylempi amk oli ainakin mulle tuossa maisterihaussa tavallaan aika turha vaihe, voi toki olla että se helpotti sisäänpääsyäni, mutta en ylemmän amk:n opinnoista saanut ylimääräisiä hyväksilukuja (saattaa olla että ihan yksittäinen kurssi hyväksytään). Ap, itsekin olen siis tradenomi/tradenomi yamk ja nyt sitten tähtään siihen ekonomin tutkintoon.
Osittain tein tämän valintani tosiaankin saadakseni vähän enemmän aikaa perheelle ja itselleni ja toisaalta taas saadakseni sen pienen breikin miettiäkseni mitä nyt ihan oikeasti aion tehdä loppuelämäni kanssa ;)
Mulla kuopus on neljä, palasin hoitovapaalta turhan aikaisin töihin jo ja ajattelin tällä tavoin myös "ostaa" vähän aikaa takaisin ja tehdä niitä asioita, joita hoitovapaalla olisin lapsukaisen kanssa voinut tehdä.
En tosin tiedä onko tääkään se reitti, joka auttaa tähän loputtomaan (mutta ah niin turhaan) ahdistukseen. Kokeillaan kuitenkin :D
T:58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
58 saapui just tuttuakin tutummalta ostoskeikalta kuran ja loskan keskeltä ja jatkaa tilittämistä...
Periaatteessa elämässä kaikki on siis hyvin, mutta sitten kuitenkaan ei ole hyvä olla.. Haaveilen myös vauvasta, vaikka tavallaan olen hyväksynyt, että se aika on ohi. Mä olen myös aikanaan nauttinut äitiysvapaista paljon ja unelmoin, että voisin sen onnen vielä kokea. Toisaalta on vaikea ajatella, että mä alan ihan oikeasti olemaan vanha hankkimaan lisää lapsia. Miten tää naiseus sitten kuitenkin on niin lyhyt aika..
Me tultiin just ihanalta reissulta takaisin kotiin ja kuinka ollakaan ihanan matkan jälkeen tää kaikki iski päin kasvoja vielä kovemmin. Tää íkä, tää ankeus, tää kaikki..
Kuitenkin järjellä ajatellen tajuan, että mä olen saanut elämässäni paljon. Miksi mikään ei kuitenkaan riitä ja mistä tää tyhjyyden tunne tulee. Osittain "syytän" työtä ja siitä tulevaa stressiä. Nyt onkin hyvä hetki tutkailla itseään ja huomata se, että alkaako sitä (henkistä) sisältöä elämään löytymään kun vihdoinkin on aikaa myös itselleen..
Ihanaa (vaikka kamalaa) on kyllä se, että on kohtalotovereita... Ihan kylmät värit tuli kuin luin noita teidän ap ja 8 viestejä..
Ja miettikää miten me parinkymmenen vuoden päästä puhutaan, että elämä oli just parhainta nelikymppisenä..
8, mitä jos lähtisit reissuun lasten kanssa ilman miestä :) Mä oon kokenut jotkut matkat lasten kanssa jotenkin tosi voimaannuttavina.. Ja sekin on positiivista, että kun on tän ikäinen, niin saa (siis ainakin mä ylipainoisena pallerona) olla ihan rauhassa etelässäkin ilman että kukaan piinaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
58 jatkaa vielä... sori.. Maisteriopintojen suoritusaika (tai se tavoite siis) kokopäiväisesti opiskellen on 2 vuotta.. Minun mielestä ei kovin paha..
Täällä kohta 46v nainen, myös kriisin kourissa. Äidin rajoittavan kasvatuksen takia lapsuus ja nuoruus meni ihan elämättä, sitten tuli mies, jonka otin vain suuren "normaaliuskaipuuni" takia, vaikka hän ahdisti minua enkä rakastanut häntä. Tuhlasin nuoren aikuisuuden hoitamalla hänen lapsiaan ja eläen kotityövankilassa, jota en halunnut.
Nelikymppisenä aloittelin töitä. Töitä, joita teen pätkätöinä syvän pelon ja ahdistuksen vuorotellessa mielettömän onnen kanssa. Teen työtäni "vääristä syistä", teen sitä hankkiakseni hyväksyntää, jota ilman olen jäänyt koko elämäni. Teen työtä nuorten parissa ja elämän tarkoitus on nähdä nuorten miesten kasvoilla hyväksyntää ja pitämistä. Sitä varten uhraan kaiken muun silloin kuin olen töissä. Mitään sen kummenpaa en yritä (haaveilen kyllä, elän jossain rinnakkaistodellisuudessa, missä olen onnellisempi), mutta se on se mitä varten jaksan elää. Toisaalta se taas vaatii niin paljon, että oikeastaan mielelläni kuolisin pois. Ristiriitaista. Omat lapset ja perhe eivät jaksa kiinnostaa, vaikka nuorin on vasta 4 (syntyi vahinkona vanhoilla päivillä), kotitöistä kieltäydyn koska mieheni painostaa niiden "oikeanlaiseen" tekemiseen. Tehköön sitten itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 58!
SAako kysellä vielä lisää (ei ole pakko vastata kaikkeen jos et halua.) MIssä oppilaitoksessa olet, ja oliko vaikea päästä sisään?
Katselin noita vaihtoehtoja, ja ainakin Helsinkiin Aaltoon näyttää että tarttee olla kaikkia kalliita testejä suoritettuna, jotta voi hakea.
Ennen aina pidin itseäni fiksuna (ja arvosanat aina olleetkin hyviä kouluhommissa),ja ajattelin että pääsen mihin haluan kunhan vaan luen. Nyt jotenkin on siinäkin itsetunto laskenut, ajattelen että olenkin ihan tyhmä ja pelkään ettei aivot enää toimi jotenkin yhtä näppärästi, ja etten pärjäisikään tuollaisissa maksullisissa testeissä. (Tai pääsykokeissa, joita joihinkin muihin Suomen korkeakouluihin olisi.)
Joihinkin kouluihin näköjään pääsisi sitten ilman noita kalliita testejä, mutta kun opiskelu olisi kokopäiväistä, se käytännössä tarkoittaisi kai, että mun pitäisi muuttaa ainakin viikoiksi eri paikkakunnalle!
Sitä en tietenkään halua lasten takia; en halua olla niin paljon erossa nuorimmista lapsistani.
Täällä pk-seudulla meillä kuitenkin on miehen työ ja talomme, joten noin vaan ei parin vuoden opiskeuln takia koko perhekään voi muuttaa. (Ja kahden asunnon pitäminen ei realististakaaan, kun nytkin just just pärjätään - opiskelussa ne tulot kuitenkin putoaisi aika paljon, joten kahteen asuntoon ei varaa.)
ap
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 19:44"]
38, voi olla, mutta toisaalta sinä olet ainoa koko ketjussa, joka kiroilee ja nimittelee. Kenties onkin niin, että tämän latteuden kestäminen edellyttää kohtuullisen matalaa älykkyysosamäärää. Tuli vain mieleen.
[/quote]
Latteuden? Kutsut mahtavaa ainutkertaista elämääsi latteudeksi? Ehkä kannattaisi oikeasti vaan hypätä sillalta ja lopettaa ne kauheat kärsimykset mitä koet..Älä huoli, mä en ole keski-ikäinen katkera ämmä, olen nuori ja täydellisen tyytyväinen elämääni, ärsyttää vaan valittajat...Oikeasti, teillä on kaikki hyvin, ainut vika elämässänne on päänne sisällä..! Miettikää jos vaikka lapsenne sairastuisi parantumattomaan syöpään..elämänne nyt tuntuisi aika pirun hyvältä, ja olisitte valmiita tekemään ihan mitä vaan, että saisitte tämänhetkisen elämän takaisin, etttekä valittaisi enää ikinä..miettikääpä sitä....
[/quote]
Tämä pölvästi on niin nuori ettei tiedä mistä tässä kriisissä on kysymys. Palataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi buhuu, ämmät täällä vaan valittaa...Te elätte paratiisissa verrattuna 80 % maailman väestöön, jotka elää köyhyydessä, syö roskia ja tekee töitä 16 tuntia päivässä joka ikinen päivä..vittu ku ärsyttää tällaset negatiiviset marisijat, saunan taakse vaan...
Näitä kun lukee niin tekee mieli vetää ranteet auki kun lähitulevaisuudessa on tuollaista:( Olen 34 ja tiedostan neljänkympin lähestyvän hurjaa vauhtia, on jo kulman takana. Muutunko masentuneeksi ja katkeraksi kitisijäksi? Voi meitä naisparkoja kun meidän elämä on LYHYT. Miehet senkus porskuttaa nelikymppisenä ja ajat on ihan loppu.
Auttaisikohan sukupuolenvaihdosleikkaus , ehtisin sen vielä toteuttaa.
38, voi olla, mutta toisaalta sinä olet ainoa koko ketjussa, joka kiroilee ja nimittelee. Kenties onkin niin, että tämän latteuden kestäminen edellyttää kohtuullisen matalaa älykkyysosamäärää. Tuli vain mieleen.
Ap, sulla on asiat loistavasti, kun on työtä. Yritä vaikuttaa tavalla tai toisella työn stressin alentavuuteen. Lapsiakin sulla ja mies, jolla myös työtä. Yrität epätoivoisesti kehittää jotain ongelmaa, kun kaikki on hyvin. Aloita vaikka jokin mielenkiintoinen harrastus sitten, kun nuorimmainenkin on koulussa. Kitkuttele nyt vaan!
Tässä nyt on jotain tuttua...
Asutko ap Porvoossa?
Hienoa tässä ketjussa on, että keskustelun taso säilyi aika kauan asiallisena! Ja siis pääsin minäkin (ehkä nro 8 ja 12 tai jotain) lukemaan, etten todellakaan Ole ainoa näitä ajatuksia pyörittelevä!
ja tosiaan ne aina tasapaksuun elämäänsä tyytyväiset tuntuvat joskus tylsiltä ja "yksinkertaisilta" , joille se kauppalaskusta keskustelu riittää koko illan huippujutuksi. Ehkä sosiaaliset piiritkin kutistuvat, koska tuntuu, että "olen ainut" näitä turhautumisia pyöritellessäni. En Ole! Ehkä olenkin ihan normaali, mutta pyörin väärillä kulmilla ;)
Tästähän tuli kerrankin hyvä ketju. Joku ihan alkumetreillä tätä jo kommentoi, että kumma kun joka päivälle riittää näitä 40v. aloituksia, mietin sitä jo tätä laittaessani että jauhan samaa :), mutta jotenkin oli vaan tarve vielä keskustella asiasta omalta näkökannaltani tehdyssä aloituksessa.
Lohduttavaa ainakin huomata ettei ole ihan yksin näiden kanssa.
Eli ehkä tämä tosiaan on vaan normaali vaihe ja menee toivon mukaan ohi...
(30-v. kriisiä mulla ei ollut varsinaisesti, paitsi että siihen ajanjaksoon muuten tuli pahat kriisit kun mieheni sai burn outin ja käytti kauheasti alkoholia ja meillä oli tosi vaikeeta pari vuotta.
Nyt tätä 40-v. kriisiäni laukoo tuo työstressi.)
ap