Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Ettei saa kaivaa nenää ja persikkaa samalla sormella.

Se, että nainen pärjää ilman seksiä ja fyysistä kosketusta. Itselleni viikko on jo piinaa, mutta vaimolle ei kuukausikaan näytä tuntuvan missään.

Luottamuksen puute, ja se miten etäinen ja tuntematon toinen on, vaikka on fyysisesti lähellä.

Arki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.

Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.

Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.

Naisena vastaan, että se että sinut halutaan mukaan jakamaan yhteisiä (perhe)kokemuksia, on nimenomaan sitä välittämistä ja arvostamista. Olen käynyt tämän keskustelun miljoona kertaa nyt jo ex-mieheni kanssa. Hän koki olevansa minulle vain resurssi ja pakotettu johonkin muottiin. Minä taas halusin viettää hänen kanssaan aikaa. Kun lapsia on, niin usein se oli sitä perheaikaa. En vieläkään tajua, miten saman suhteen osapuolet voivat tulkita saman tilanteen niin eritavoin.

Niin, eli jos olen sopiva palikka joka sopii naisen suunnitelmiin, niin minut otetaan mukaan ja pitäisi olla vielä otettu siitä, että pääsee toteuttamaan naisen suunnitelmaa juuri hänen haluamallaan tavalla. Mutta mikä minä olen naiselle yksilönä, tyyppinä, miehenä, Perttinä? Miksi juuri minä? Vai voisiko se olla yhtä hyvin joku muu, kunhan suostuu samaan järjestelyyn ja toimittaa samat resurssit?

Tuntuuko tutulta keskustelulta? :D

Tuntuu hyvin tutulta keskustelulta, mutta en lainkaan ymmärrä. Mietitkö jo seurusteluaikana miksi nainen on kanssasi? Että onko sinun itsesi takia vai miksi? Vai menikö se niin, että niin kauan kuin elämä oli yksinkertaista ja helppoa kahden rakastuneen elämää, tätä ei edes tarvinnut pohtia?

Koska en usko ex-miehen koskaan seurusteluvaiheessa tätä pohtineen, olimme molemmat umpirakastuneita, halusin juuri hänet. Ja myöhemmin kun oli yhteisiä lapsia, minulle oli ilmiselvää edelleen että tällä tiimillä mennään, nyt on vain tällainen elämänvaihe. Nyt touhutaan perheenä.

Kuitenkin juuri tässä pikkulapsiarjessa mies alkoi empimään MINUN rakkauteni motiiveja. Kun hän jätti minut, hän väitti kivenkovaan samaa kuin sinä, että minulle olisi kelvannut kuka tahansa siihen miehen paikalle. Että hän oli pakotettu johonkin muottiin.

Mielestäni pelkkää projisointia. Totuus lienee ollut se, että kun lapset tuli, mies ei enää ollut samalla tavalla keskiössä ja se toki jonkin loven hänen itsetuntoon. Ex-mies myönsi erotessa että olisi kaivannut enemmän ihailua. Eli käytännössä MINÄ kelpasin niin kauan kun olin vain kiva tyttöystävä. Äiti-vaimo-roolissa en enää kelvannut, eli MINUN olisi pitänyt pysyä samassa vanhassa muotissa. Eikö? Ainakaan ei olisi pitänyt edellyttää sitä, että perhe-elämään osallistutaan yhdessä tiiminä.

T. Sama

Lapsiperhe-elämä heikentää parisuhdetyytyväisyyttä radikaalisti. Etenkin miehen parisuhdetyytyväisyys ei tutkimusten mukaan palaudu, vaikka lapset kasvavatkin.

Nimenomaan se, että lapsieperhearki mielletään suhteellisen väistämättömäksi elämänvaiheeksi, on hyvin haitallista. Olisi erittäin tärkeää, että miehet hankkisivat lapsia vain siksi, että he nimenomaan haluavat ottaa hoitaakseen isän roolin ja lapsiperhe-elämäntavan ja ovat myös valmiita luopumaan parisuhdetyytyväisyydestään tämän asian vuoksi.

Tämän seurauksena ehkä vain 30 % miehistä haluaisi lapsia, ja se johtaisi siihen, että moni nainenkin jäisi lapsettomaksi. Mutta miehet olisivat onnellisempia, kun heidän elämäntapansa ja parisuhteensa olisi linjassa sen kanssa, mitä he itse haluavat.

Enpä usko että se ihan näin suoraviivaisesti menisi.

Jos naiset yleisesti joutuisivat luopumaan lapsihaaveistaan, niin ei siinä mieskään pysty toteuttamaan onnellista parisuhdetta katkeroituneen elämänkumppanin kanssa.

Tai sitten iso joukko naisia hoitaisi homman toisella tavalla ja hankkisi lapset keinohedelmöityksellä.

Siinä joutuisi moni mies miettimään että ottaako kumppaniksi nainen, jolla on jo lapsia , hankkiiko kuitenkin omia jonkun naisen kanssa vai luopuuko parisuhteesta kokonaan.

Eli en kyllä usko että onnellisia miehiä tuolla tavalla tulisi sen enempää kuin nytkään.

Toki olen samaa mieltä että lapsia ei kannata hankkia jos ei halua mutta toisaalta pitää tajuta se yksinkertainen asia että kaikkea ei saa.

Niin se vain pakkaa olemaan.

On tehtävä kompromisseja ja mietittävä mikä on itselle tärkeintä ja mistä voi joustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kun ollaan oltu yli 30 vuotta yhdessä ja mies muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi aivan yhtäkkiä.

Pakko kysyä? Milloin tämä muutos tapahtui? Viidenkympin villitys? Miten muuttui?

Varmaan viidenkympin villitys. Muuttui ihan täysin. Ei tunnistaisi samaksi ihmiseksi, paitsi ulkonäöstä (ja sitäkin on muokannut). Käskin tutkituttaa päänsä, että onko alkavaa otsalohkon dementiaa, mutta ei suostunut. Erollakin uhkailee. Pelkään pahoin, että hänestä on tulossa sellainen kammoksuttu hopeakettu.

Varmaankin kannattaa vapauttaa se hopeakettu luontoon...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siinä on vissi ero, torjutaanko kokeilematta, vai kokeillaanko, ja sitten vasta todetaan, ettei ole minun juttuni.

Ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Jos sinun seksuaalisiin tarpeisiisi ei suhteessa vastata, niihin ei vastata, johtui se sitten kokeilunhalun puutteesta tai siitä, ettei toinen aidosti pidä kyseisestä asiasta.

Kahden ihmisen läheisissä väleissä sillä on merkitystä, myös mahdollisen eron jälkeen seuraavissa suhteissa. Kokeilemalla sitä, mitä puoliso toivoo, osoitetaan myös välittämistä.

Seksuaalinen kokeilunhalu ja uteliaisuus on totta kai yleisesti erittäin hyvä ominaisuus. Mutta jos toinen ei pysty tai alua antaa sinulle sitä asiaa, jota eniten seksiltä haluat, sitä ei kokeilunhalu korvaa. Tämä oli pointtini.

Mulla hiertää se, että nostat arvokkaammaksi sen, mitä mies halusi (1 asia) kuin sen, mitä nainen halusi (150 asiaa).

En nosta kumpaakaan toista arvokkaammaksi. Totean vain, että jos toinen ei pysty antamaan sinulle sitä yhtä asiaa, jota oikeasti haluat ja tarvitset erinomaiselta seksielämältä, tätä ei voi korvata ehdottamalla 150 muuta asiaa.

Nimittely tai syyttely tai kostoksi torjuminen eivät tietenkään auta tilanteessa yhtään. Tilanteessa auttaa vain hyväksyntä, suhteen (osittainen) avaaminen tai eri teille lähteminen. Minusta ihmiset tuhlaavat aivan liikaa aikaa suhteissa, joilla ei koskaan ollut mitään mahdollisuutta olla heille seksuaalsiesti tai emotionaalisesti tyydyttäviä.

Mies ei antanut naiselle niitä 150 asiaa, mitä tämä olisi halunnut/tarvinnut ja haukkuu naista estoiseksi. Ja sinä takerrut siihen, että mies ei saa mitä tarvitsee?

Enhän minä ole mihinkään takertunut. Totesin vain, että sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka monta asiaa ehdottaa tilalle, jos ei pysty antamaan sitä yhtä asiaa, jota toinen tarvitsee.

En tiedä, miten tämän voisin vielä selvemmin ilmaista. Tuntuu, että oletat minun tarkoittavan jotakin, mitä en ole yhdessäkään viestissä oikeasti sanonut.

Eihän niitä 150 asiaa tilalle ehdotettu.

Nainen oli kokeilu haluinen ja ehdotteli lukuisia asioita mutta mies torjui kaikki.

Nainen torjui yhden ja sai sen takia estoisen leiman.

Kyllä tässä esimerkissä mies oli joustamaton ja itsekeskeinen ja mahdollisesti estoinenkin eikä suinkaan nainen.

Vierailija kirjoitti:

Tää:

Kun mieheni on väsynyt/stressaantunut tms hän alkaa käyttäytyä kuin lapsi. :DDD 

Ei jaksa puhua, vastaa vain eläinten äänillä tai piirroshahmoilla. Tää on oikeesti ongelma. Naurattaa kirjoittaa se tähän, ja kyllähän se usein naurattaakin, mutta usein myös vituttaa kun jonkun asian hoitamisesta ei tule mitään :D

Omg :D Tämä kuulostaa ihan Snickers-mainokselta. "You're not you when you're hungry." Pitäiskö sunkin vaan tempaista suklaapatukka käsilaukusta kun mies alkaa elukaksi? 😂

Meillä varmaankin eniten yllättänyt miehen ailahtelevaisuus. Jos minä olen kiukkuisella tuulella, en hauku koskaan ketään, en kiroile tai huuda. Mieheni taas huutaa, mököttää, syyttelee ja haukkuu mm. ääliöksi. Syynä siihen voi olla se, että hänellä vain on paha päivä. Toisena hetkenä hän on hyväntuulinen ja vitsikäs. Television ja leffojen kautta olen saanut sellaisen käsityksen, että naisten tunnetilat vaihtelevat rajummin, mutta ei päde ainakaan meillä. Yhdessä yli 20 vuotta. Entinen avomieheni oli aivan yhtä ailahtelevainen, mikä oli suurin suu eroonkin aikoinaan. Minua jopa pelotti olla kotona silloin kun hänelle sattui huono päivä.

Miehen puhumattomuus ja henkinen etääntyminen ja sitä myöten fyysinen sekä aivan erilaiset arvot.

Se että toinen saattaa pitkät ajat hautoa päässään mitä vain pukahtamatta sanaakaan, käyttäytyä ihan normaalisti ja yhtäkkiä ollaankin eroamassa.

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Inhoan valokuvia, joten en katsoisi miehen kuvia, vaikka hän pyytäisi.

Vierailija kirjoitti:

Miehen kyvyttömyys puhua asioista.

Keskustelu sujuu niin kauan kun puhumme säästä ja päivän tapahtumista (tosin silloinkaan ei ole oikein kiinnostunut siitä, mitä puhun).

Mutta heti jos kerron tunteistani, mies menee mykäksi tai suuttuu. Jos siis kerron, en huuda, en syyttele.

Mies petti ja sain tietää vasta paljon myöhemmin. Olen yrittänyt puhua asiasta ja sen aiheuttamasta tuskasta ja hämmennyksestä.

Miehen mielestä ongelmaa ei ole. Jäin aivan yksin asian kanssa ja kysymysteni kanssa.

Miehelle kommunikointi=riita. Tunteet= uhriutuminen.

Miehen tunnekylmyys. Se, että ennen niin rakastava mies onkin oikeasti tãysin kylmä ja mykkä.

En koskaan luottaisi pettäjään. Luotatko sinä?

Uskollisia miehiä on onneksi olemassa.

Seksiton liitto, miehen puolesta ja Kuinka ilkea toinen voi olla.

Oli 8v suhde enne liittoa ja olin loppuunasti haluttu ja seksi toimii intohimoisesti.

Sitten loydan miehen jossa seksi loppuu aameneen. Tassa sitten loppuelama?

Rahaa palaa.

Eniten on yllättänyt se miten helppo parisuhde voi olla ja miten rakkaus ja himo roihuaa edelleen niin täysillä 20 vuoden kälkeenkin. Se miten mistään asioista ei tarvitse vääntää ja miten mahtavaa on kun puoliso on myös paras ystävä. Joskus melkein nipistän itseäni tarkistaakseni, että tämä on totta.

Luulin miehen olevan sitoutunut. Yhtenä hetkenä vaan tunsin miten mies alkoi vetäytyä. Syitä siihen oli masentuminen ja stressi. Olisin halunnut tukea ja auttaa, mutta hän työnsi poispäin. Ja lopulta kertoi että olitiin jo kaukana. Mielestäni kaikki oli korjattavissa mutta hän ei ollut suostuvainen mihinkään vaan antoi kaiken tapahtua. Edelleen surettaa ja suututtaa kaikki tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Luulin miehen olevan sitoutunut. Yhtenä hetkenä vaan tunsin miten mies alkoi vetäytyä. Syitä siihen oli masentuminen ja stressi. Olisin halunnut tukea ja auttaa, mutta hän työnsi poispäin. Ja lopulta kertoi että olitiin jo kaukana. Mielestäni kaikki oli korjattavissa mutta hän ei ollut suostuvainen mihinkään vaan antoi kaiken tapahtua. Edelleen surettaa ja suututtaa kaikki tapahtunut.

Masennus on sairaus, joka sumentaa mielen, eikä sairastunut välttämättä näe asioita niinkuin ennen. Ei tainnut olla lääkitys ja terapia kunnossa... Tai sitten oli muita ongelmia, joista ei uskaltanut puhua?

Yllätti juurikin tuo että tunteista kertominen on syyttämistä. Ihan mahdotonta luoda yhteyttä tai tunnesidettä toiseen kun vastassa on seinä joka tulkitsee ja pitää omia näkemumyksiään absoluuttisena totuutena. Ja se että syy ja vika on aina ulkoistettu. Ikinä ei mies voi sanoa että ok minussa itsessäni olikin se vika. Anteeksi nyt tämä äskeinen. Syyllinen on mitä ihmeellisimpien juonenkäänteiden jälkeen naapurit tai joku joka käveli vastaan kaupassa.. tyyliin. Kohtuullisuus on tosi vieras sana. Kaikesta ja kaikista ajatellaan lähtökohtaisisti pahaa ja kaikki on uhka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin miehen olevan sitoutunut. Yhtenä hetkenä vaan tunsin miten mies alkoi vetäytyä. Syitä siihen oli masentuminen ja stressi. Olisin halunnut tukea ja auttaa, mutta hän työnsi poispäin. Ja lopulta kertoi että olitiin jo kaukana. Mielestäni kaikki oli korjattavissa mutta hän ei ollut suostuvainen mihinkään vaan antoi kaiken tapahtua. Edelleen surettaa ja suututtaa kaikki tapahtunut.

Masennus on sairaus, joka sumentaa mielen, eikä sairastunut välttämättä näe asioita niinkuin ennen. Ei tainnut olla lääkitys ja terapia kunnossa... Tai sitten oli muita ongelmia, joista ei uskaltanut puhua?

Ei ollut lääkitystä eikä terapiaa vaikka yritin kaikkeni jotta niin olisi. Erosimme ja jatkoimme hänen puoleltaan on/off suhdetta kun ei pystynyt muuhun. En ole vieläkään päässyt asian yli ja kuten kirjoitit, oliko niitä muita ongelmia siitä en koskaan tiennyt. Hän sanoi joskus ettei kukaan ole nähnyt häntä niin kuin minä. Lopulta hän kuitenkin muuttui kylmäksi minua kohtaan ja mieli muuttui nopeaan, joskus kelpasin joskus en. Ajan kuluessa hän lopetti kaiken sanomatta mitään juuri kun oltiin lähennytty.