Lue keskustelun säännöt.
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten on yllättänyt, että 39 vuoden jälkeenkin meillä on hauskaa, seksiä ja halutaan jatkaa yhdessä. Vitsaillaan toistemme omituisuuksille.
Tämä on mun unelma. *kaihoisa huokaus*
Jättäkää lapset tekemättä :D Lapset pilaa hyvänkin parisuhteen
No ei ainakaan meillä ole pilannut. Päin vastoin, oman jälkikasvun kasvamisen ja kehittymisen seuraaminen on vain lähentänyt meitä. Seksiä ja huumoria piisaa niin kuin ennenkin. Mutta onnellisesta perhe-elämästähän ei saa hyshys puhua, ettei velojen maailmankuva murene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten erilaiset kulutustottumukset voivat aiheuttaa kismaa vaikka asiasta puhuttaisiin. Nyt ollaan oltu jo vuosia yhdessä ja tilanne on tasoittunut, mutta alkuvaiheessa se ettei minulla ollut varaa asioihin samalla tavalla kuin miehellä harmitti. Vaikka oltiin pintapuolisesti nuoria opiskelijoita samassa elämäntilanteessa, miehellä oli hyväpalkkaiset ja korkeakoulutetut vanhemmat ja minulla amistaustainen yh-äiti. Koko elämän jatkunut ihan eritasoinen rahallinen tuki ja varallisuus näkyivät.
https://www.lily.fi/blogit/hiomaton-helmi/kadoksissa/
Huippu teksti! Lukekaa. Joa kirjoittaa noin ni haluan tietää mitä kaikkea muuta on tulossa parisuhteesta
kanelipullero kirjoitti:
DeadInside kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
DeadInside kirjoitti:
Miten sinä riitelet? Siis ennen kuin itse alat riehua.
En mitenkään, väistelen vaimon raivoamista tai ehkä yritän epätoivoisesti kiistää järjettömiä syytöksiä ja kyseenalaistaa kaikkea hyökkäyksessä niskaani satavaa lokaa.
Tässä se avain: vaikuttaa siltä, että menet karkuun, et kohtaa. Silloin toinen kokee, ettei keskustelu tai pulman avaaminen ole mahdollista. Ja jos muuta keinoa ei enää ole, eikä sanallisia keinoja löydy, ihmisessä syntyy raivo. Eli toisin sanoen, jos toinen yrittää avata pulmakohtia (heikoin taidoin= riitelyä), niin kuuntele, mistähän sen kaiken alla yrittää puhua, ja koeta vastata siihen, kertoen kaikki mahdolliset aidot ajatukset joita sinulla asiaan liittyy. Muuten molemminåuolinen tuskastus jatkuu, tilanteet päätyvät ikuiseen pattitilanteeseen ja lautaset lentävät.
Tässä voi käyttää aktiivista kuuntelua eli siis sitä että ensin kuuntelet mitä sulle sanotaan, sitten toistat omin sanoin sen mitä olet käsittänyt kuulleesi takaisin, ja kysyt että menikö oikein ennen kuin edes vastaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka vähän seksiä parisuhteessa saa. Ja olen nainen.
Yllättävän voimakas valehtelu, jota en suhteen alussa huomannut. Kun tuli se iso vale joka jo melkein kaatoi suhteen, olin ihmeissäni, kenen kanssa oikein olen naimisissa. Sitten hiljalleen huomasin, kuinka valheet on osa toisen elämää. Siinä oli se 15 vuoden suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa ja jättää jälkensä pidemmän päälle. Monen mielestä mykkäkoulun pitäminen on normaalia. Ei ole normaalia, vaan yksi väkivallan ja vallankäytön muoto. Syitä puhumattomuuteen voi olla monenlaisia, mm. persoonallisuushäiriö. Kannattaa ottaa asia vakavasti.
Mykkäkoulu voi olla myös vaisumman parisuhteen osapuolen (ainoa) keino saada protestoitua huonosta kohtelusta, jos parisuhteen toinen osapuoli jyrää riitelytilanteissa yli huutamalla ja räyhäämällä ja toinen jää tuolloin (lähes) sanattomaksi kun ei kykene vastaamaan toisen aggressiiviseen ulosantiin.
Viikon tai kaksi jatkuva mykkäkoulu on kyllä sairasta. Osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä kumppania kohtaan.
Minulla eksä oli joko tai. Joko täydellisen hiljaa tai sitten jyräsi ylitseni eikä antanut minun puhua. Vain hän kärsi ja hän oli suurin marttyyri. Saa herra jatkaa elämää nyt itsekseen totuudentorvena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
DeadInside kirjoitti:
Elämäni ensimmäinen pitkä parisuhde ja samantien siitä pitkän kaavan mukaan naimisiin, lapset jne. Ehkä olisi aikanaan kannattanut katsella vaihtoehtoja vähän pidempään... Nyt avioliittoa on takana jo yli 10v. Eniten on yllättänyt se, kuinka rakastava (??) puoliso pystyy käyttäytymään niin pohjattoman kusipäisesti suuttuessaan tai oikeastaan muutenkin ollessaan negatiivisella tuulella. Normaali arki sujuu hyvin kun ollaan hyvällä tuulella: jutellaan, hymyillään ja pussaillaan. Molemmat tekevät kotitöitä tasapuolisesti tai minä varmaan jopa suuremman osan pyykkäämisistä yms. Molemmilla on vapaa-aikaa, harrasteita ja kavereita - lapsetkin ovat jo kouluikäisiä. Riitoja on harvoin, vain muutaman kerran vuodessa, mutta ne ovat helvetillisiä ja johtavat yleensä vain pysyvään parisuhteen laadun heikkenemiseen.
Sitten kun vaimoni suuttuu, niin asioista ei mitenkään voi keskustella asiallisesti vaan sillon hänen täytyy huutaa, raivota, nimitellä, käskeä, kieltää, kiristää, pyrkiä tuhoamaan tavaroita(ni) ja ihan pakolla yrittää ärsyttää minutkin raivon partaalle jos yritän olla rauhallinen. Aiheet rähinään ovat mielestäni melko pieniä ja ihan keskusteltavissa - en ole koskaan pettänyt, käyttänyt rahaa holtittomasti, kadonnut ryyppyretkille tai mitään muuta vastaavaa, vaan riita käynnistyy jostain arkisesta pikkuasiasta. Itse haluaisin keskustella asioista rauhallisesti. Hyökkäyksen aikana minua ja omaisuuttani kohdellaan kuin pahinta vihamiestä ja saan kuulla raivokkaasti huudettuna kaikki mahdolliset nimittelysanat. Päälleni on kaadettu juomalasillisia, minut on pakotettu lähtemään töistä kotiin sillä uhalla että tulee muuten työpaikalle huutamaan ja riehumaan, puhelimeni hän yritti heittää auton ikkunasta ja ties mitä kaikkea muuta skitsoilua. Riittävästi kun tätä hyökkäystä jatkuu niin välillä itsellänikin sitten lentää lautaset seinään - sen jälkeen saankin sitten kuulla olevani raivohullu sekopää.
Mulla samanlainen vaimo!
Miten te oikein saatte vaimonne noin raivon partaalle?
Minulla oli tällainen mies. Häntä kyllä sanottiin minua naismaisemmaksi, ja hyvällä tuulella hän oli ihana - mutta ne huonot kaudet tuhosivat luottamukseni koko ihmiseen.
Hän antoi suhteessa todella paljon, mutta vaati mielettömästi. Hän ilahtui pienistä lahjoista, mutta toivoi satojen eurojen arvoisia lahjoja jo kun olimme molemmat köyhiä opiskelijoita. Hän musertui pienestäkin kehitystoiveesta ("Voitko syödä suu kiinni") ja tarvitsi valtavasti huomiota. Hän tarvitsi sitä vastarakastuneen parin ensihuumaa vastaavaa keskusteluyhteyttä 24/7 vuodesta toiseen.Minulla taas oli kausia, jolloin halusin olla itsekseni. Hänen tapansa reagoida tuohon tunnepuolen laiminlyöntiin tai "laiminlyöntiin" oli uhkailla erolla, haukkua mielenterveyteni ja heittäytyä arvaamattomaksi. Hän ei ikinä kertonut olevansa loukkaantunut tai pettynyt - sen sijaan hän vihjaili minun olevan narsisti, jätti kostoksi yhteisen matkamme vain minun maksettavakseni ja kun hän VIIMEIN uskalsi ilmaista mitään epäkohtia, niin se yltyi riidaksi jossa lueteltiin kaikki epäkohdat koko tuntemisemme ajalta. Tai siis, kaikki minun vikani ja jokainen virheeni - jokainen parisuhdekeskustelu oli sitä, miten minun pitäisi olla sitä, tätä ja tuota. Hänen osansa oli kärsiä minun kertakaikkisesta luokattomasta huonoudestani. Hän oli hyvin raskasta ihmistyyppiä. Jaksoin kuunnella erouhkailuja monta vuotta, kunnes yhdessä vaiheessa totesin väsyneesti "no, tehdään niin" ja pidin pääni.
Toivottavasti miekkosella on parempi olo nykyään.
Lisään vielä: erosta on jo pari vuotta. Olen miettinyt, että ehkä riidan haastaminen oli puolisoltani yritys saada huomiota ja tunneyhteys? Ehkä hänestä tuntui paremmalta päästä edes riehumaan ja haukkumaan minua, kuin olla yksin omassa kuplassaan ja minä omassani? Samoin kuin erouhkailu oli yritys saada minut takertumaan hiukan tiukemmin sen sijaan, että minusta haluttiin eroon? Valitettavasti riitely oli itselleni luotaantyöntävää ja haavoittavaa.
Tunnut aika ehdottomalta, että kaikki vika oli siinä toisessa osapuolessa ja se on mielestäni vähintääkin epäilyttävää. Myös emotionaalisen yhteyden pihtaaminen ja sen käyttö vallan välineenä on henkistä väkivaltaa, vaikkakin hiljaista ja vaikeasti huomattavaa.
En ole teistä kummankaan puolella ja kiinnostaisi kuulla myös toisen osapuolen näkemys.
Tuollaisia energiasyöppöjä nähneenä sillä toisen osapuolen kertomuksella ei ole paskankaan väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun aloitus olisi paremmin sopinut olla ”Haukutaan yhdessä miehiä”. Kiitos kaikki osallistuneet naiset. Sen verran järkyttävää luettavaa että ei pelkoa että tulen olemaan enää tässä elämässä kiinnostunut suomalaisesta naisesta. Menkää itseenne vaihteeksi.
Miehestä on paljastunut vuosien aikana itsekäs, epäempaattinen persoona.
Minä, minä-ihminen, joka halveksii tunteilua..
Hän ei osaa nauraa itselleen, on kauhea tosikko, kun elämässä tapahtuu hassuja tilanteita.
Muiden pitää olla silloin varovaisia ja olla nauramatta, vaikka ne hetket olisivat sitä parasta tilannekomiikkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kuinka haastavaa oli ihan vain toisen kanssa eläminen ja tapojen yhteen sovittaminen. Kyllä siinä alkuun tuntui hermot vähän kiristyvän ja riitaakin sai aikaiseksi. Mutta kun tuon kaiken jaksoi, niin kyllähän se tyyntyi.
Jossain vaiheessa yhdessä olo tuntui jo vähän tylsältä ja mietti miksi toisen kanssa yleensä oli yhdessä. Sitä kaipasi elämäänsä jotain muutakin.
Ja lopuksi kun tajusi että haluaa sitoutua ja mennä yhdessä eteenpäin, niin jotenkin ei enää miettinyt sitä suhdetta samoin. Oli vain tyytyväinen ja kulmat jo hioutuineet ja enemmän yritti ymmärtääkin toista.
Eli tietyllä lailla eri vaiheet ja tilanteiden eläminen yllätti.
Pilleriuskovaisuus, vaikka vaan hoitaja haluaa kontrolloida verenpaineet ym. Niiden kokeiden takia voi ajaa helposti vaikka 100 kilometriä: ensin haet sen tyhjän näytepullon, paastoat 12 tuntia ja taas ajat sen 100 km ja viet sen näytteen ja vielä kolmas reissu: kuulemaan tulokset, eikä missään vaiheessa näe edes lääkäriä, jonka vastuulla pitäisi olla haittavaikutukset. Kukaan ei siis missään vaiheessa tule niitä näkemään/kuulemaan:-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, että kun kaksi "eiku päätä sä, mulle on ihan sama" -ihmistä muuttaa yhteen, sama jankkaaminen jatkuu kahta kauheammin. Kai me sitten ollaan molemmat tylsiä kuin kylmä kaurapuuro, mutta välillä jää noutoruokakin hankkimatta, kun kumpikin on vaan, että eiku päätä sää. Lapsilla menee vähän väliä hermot. Onneksi ne alkaa olla iässä, jossa niillä on voimakkaita mielipiteitä, joten saavat päättää itse, tilataanko intialaista vai kiinalaista :D
Se voi olla lapselle todella ahdistavaa, kun joutuu päättämään kaikesta. Ei ole hauska juttu.
Nimim. Kokemusta on
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun aloitus olisi paremmin sopinut olla ”Haukutaan yhdessä miehiä”. Kiitos kaikki osallistuneet naiset. Sen verran järkyttävää luettavaa että ei pelkoa että tulen olemaan enää tässä elämässä kiinnostunut suomalaisesta naisesta. Menkää itseenne vaihteeksi.
Kaikissa parisuhteissani on toistunut sama kaava, mutta sanoisin, että naiset ihmisinä ovat olleet hyviä ja osan kanssa olen edelleen ystävä, jolloin muuttuivat samoiksi, joihin heissä ihastuin.
Yhdessä eläminen on eri asia, kuin tapailu/seurustelu.
Aikoinani lasten äiti oli kotona ja itse kävin töissä. Homma toimi ainansa, kunnes töistä tullessani toinen on kotona tukka pystyssä ja valittaa, että ei ole ruokaa lapsille, pitäisi käydä kaupassa. Kysymys, mitä olet tehnyt koko päivän laukaisi aivan hirveän riidän. Miksi? Siinä sitä naisen logiikkaa.
Se alkaa pienestä ja loppujen lopuksi naisella on omat rahat ja sitten on ne yhteiset. Asia jota en ymmärrä, koska mistään ei ole koskaan ollut puutetta, ei vaatteista, ei kamppajasta, ei mistään, kaiken on saanut.
Nykyään yksi ollessa huomannut sen, että pääomaa kertyy sijoituksiin ja kulut elämiseen muutenkin on huomattavasti pienemmät kuin että seurustelisin tai asuisin naisen kanssa. Hyvä niin.
Enemmän minua yllättää kuinka vähän ihmiset ovat valmiita näkemään vaivaa suhteen ylläpitoon ja kehittämiseen.
Esimerkiksi haluttomuus tai pettäminen - >
Miksei oteta avuksi keskustelua, pohdita yhteisiä mielenkiinnonkohteita tai kokeilla vaikkapa avointa suhdetta tai parin vaihtoa?
Hyvässä suhteessa on tarpeeksi rakkautta, avointa keskustelua, rajoja ja luottoa.
Että toinen voi töppäillä mielin määrin kokematta mitään tunteenliikkeitä mihinkään suuntaan, puolustautua sanomalla ettei ole ollut aiemmin suhteessa ja jatkaa silti samaa rataa. Rankinta oli, että toinen saattaa kontrolloida menojani miten haluaa, mutta toimii itse salassa kaikin tavoin eikä pidä ajantasalla yhtään mistään.
Lisäksi tuli yllätyksenä, miten toinen voi ottaa yllättävän puolen ja jättää minut täysin yksin.
Se miten järjettömän vaikeaa astioiden laittaminen tiskikoneeseen on.
Se miten vaikeaa on päästää irti huonosta suhteesta. Ja miten voi vihata ja rakastaa samaa ihmistä.
Se miten paljon omaa aikaa kaipaakaan