Lue keskustelun säännöt.
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen haluttomuus ja erityisesti se, että kieltäytyy puhumasta aiheesta. On tehnyt selväksi, että on aina ollut sellainen (koska luulin sen johtuvan itsestäni ja siitä, etten kelpaa) mutta muutoin ei pysty aiheesta puhumaan. Ärsyttää aivan tavattomasti, koska muuten parisuhteessa ja vanhemmuudessa kaikki toimii erinomaisesti.
Meillä myös juuri näin, en olisi koskaan uskonut että suhteestamme loppuu seksi kokonaan.
Tein aikani niitä aloitteita, ja vuonna 2015 päätin kokeilla mitä tapahtuu jos en ota seksiasiaa enää esille vaan odotan miehen aloitetta. Odotan sitä edelleen nyt marraskuussa 2020.
Täällä sama ongelma. Viimeksi saanut kesäkuussa 2017. Tuota ennen oli n. 1.5 vuoden tauko. Keskimäärin siis kerran viidessä vuodessa. Aloitetta en ole tehnyt aikoihin. Siitä saa vain pahan mielen ja nekin itsetunnon rippeet mitä on jäljellä, murenevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.
Eli et voinut antaa periksi, mutta toisen olisi pitänyt.
Ja mistä kiskaisit tuon johtopäätöksen?
Vierailija kirjoitti:
Isoin ongelma oli se että mies lähti toisen naisen matkaan, eikä takaisin tullut.
Minulle tämä oli helpotus!
Se yllätti, miten tärkeää on että kumppaneiden huumorintajut sopivat yhteen. Ennen tuota suhdetta en ollut osannut koskaan edes ajatella, että ihmisten käsitys siitä, mikä on hauskaa ja mikä ei, voisi poiketa niin paljon toisistaan ettei yhteiselosta tule mitään. Kolme vuotta yritin päästä samalle aaltopituudelle ihmisen kanssa, joka koki olevansa erittäin humoorintajuinen ja hauska tyyppi ja jonka kaikki huumori perustui ympärillä olevien ihmisten pilkkaamiseen. Koin hänen läpänheittonsa hauskana aluksi, mutta muutettuamme yhteen minusta tuli jatkuvan roastaamisen kohde eikä mikään ollut hänelle pyhää. Mitä arkaluontoisempi ja henkilökohtaisempi asia oli kyseessä, sitä suuremmalla innolla hän irvaili asiasta. Jos loukkaannuin tai pyysin häntä lopettamaan, sain kuulla olevani huumorintajuton tosikko. Hänen mielestä olin tylsä, kun nauroin ennemmin harmittomille jutuille. Suhde hajosi omaan mahdottomuuteensa ennen kuin neljä vuotta yhteiseloa ehti tulla täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Eniten on yllättänyt miehen aggressiivisuus. Ei saada ristiriitoja ratkaistua, koska mies ei pysty hyväksymään, että asiat ja tapahtumat voi kokea eri tavoin. Se, että minä olen kokenut jonkun tapahtuman esimerkiksi ikävänä, ei pyyhkiydy aggressiivisella ja hyökkäävällä puolustautumisella ja syyttämisellä. Tuntuu, että hänelle ei voi kertoa omista tunteista, jotka liittyvät millään tavalla häneen, kun hän ei pysty niitä tunteitani sietämään, vaan alkaa välittömästi haastamaan riitaa, huutamaan, raivostuu ihan silmittömästi ja syyttää minua ties mistä, että saa syyllisyyden tunteen vieritettyä minulle. Minä en koskaan huuda, lastenkaan takia, vaan yritän hyvin hiljaiseen ja neutraaliin sävyyn sanoa, jos jotakin on. Mies ei ole samalla linjalla, eikä välitä edes siitä, miten lapset riidan kokevat, vaan antaa mennä riidaksi täysin ilman estoja. Ollaan menossa pariterapiaan tämän takia. En halua, että lapset saa näin huonon esimerkin siitä, miten yhdessä eletään.
Meillä tämä sama. Mies on leppoisa ja ymmärtävä siihen asti, kun minä olen joka asiasta hänen kanssaan saamaa mieltä. Jos uskallan olla erimieltä, mies ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena häntä kohtaan, vaikka asia ei mitenkään edes häntä koskettaisi.
Jostsin syystä hän luulee, että jokainen eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä kohtaan ja riita on valmis. Esim. puhuimme tienpätkästä, jonka mies sanoi olevan yksityistie. Minulle juuri joku oli sanonut, että tie on yleinen ja tieseuran tekemä. Mies tietenkin veti tästä heti pultit ja suuttui. Yritin sanoa, että meille se nyt on sama mikä se tie on. Mies otti kuitenkin asian henkilökohtaisena loukkauksena.( Loppujen lopuksi kävi selväksi, että tie oli tieseuran.)
Tätä loputtomiin, joka asiasta, josta olen erimieltä. Yleensä en edes enää viitsi komentoida miehen puheisiin, ettei turhaa riitaa synny ihan jonnen joutavista asioista.
Ja toinen piirre on se, että joka asiaan täytyy löytyä syyllinen. Jos joku vanha tavara on särkynyt/hajonnut ihan vanhuuttaan/ruostunut puhki, on hirveät kuulustelut, että kuka sen on särkenyt.
Ihmettelen, mstä hän on tälläisen mallin oppinut, kun tuntuu, että ainakaan anoppi ei tuollaista käytöstä ole hänen lapsuudenkodissaan toteuttanut. Apesta en osaa sanoa.
Positiivisena asiana voisi mainita sen, että tavallaan olen koko ajan pystynyt aistimaan, että mies rakastaa minua, eikä koskaan ole tarvinnut miettiä, että mitä jos hän lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä lukiessani tajuan taas kerran, että mieheni on unelmamies. Voi kuinka rakastinkaan häntä ja hän minua. 25 vuotta yhteiseloa takana. Kummallakin aiempi suhde ollut aika katastrofaalinen. Meitä yhdistää samanlainen huumorintaju, seikkailunhalu ja maailmankatsomus. En uskonut löytäväni sielunkumppania, mutta niin vain löytyi.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessani tajuan taas kerran, että mieheni on unelmamies. Voi kuinka rakastinkaan häntä ja hän minua. 25 vuotta yhteiseloa takana. Kummallakin aiempi suhde ollut aika katastrofaalinen. Meitä yhdistää samanlainen huumorintaju, seikkailunhalu ja maailmankatsomus. En uskonut löytäväni sielunkumppania, mutta niin vain löytyi.
Siis rakastan...tämä autocorrect 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se yllätti, miten tärkeää on että kumppaneiden huumorintajut sopivat yhteen. Ennen tuota suhdetta en ollut osannut koskaan edes ajatella, että ihmisten käsitys siitä, mikä on hauskaa ja mikä ei, voisi poiketa niin paljon toisistaan ettei yhteiselosta tule mitään. Kolme vuotta yritin päästä samalle aaltopituudelle ihmisen kanssa, joka koki olevansa erittäin humoorintajuinen ja hauska tyyppi ja jonka kaikki huumori perustui ympärillä olevien ihmisten pilkkaamiseen. Koin hänen läpänheittonsa hauskana aluksi, mutta muutettuamme yhteen minusta tuli jatkuvan roastaamisen kohde eikä mikään ollut hänelle pyhää. Mitä arkaluontoisempi ja henkilökohtaisempi asia oli kyseessä, sitä suuremmalla innolla hän irvaili asiasta. Jos loukkaannuin tai pyysin häntä lopettamaan, sain kuulla olevani huumorintajuton tosikko. Hänen mielestä olin tylsä, kun nauroin ennemmin harmittomille jutuille. Suhde hajosi omaan mahdottomuuteensa ennen kuin neljä vuotta yhteiseloa ehti tulla täyteen.
Samanlaisen suhteen olen kokenut. Siihen vielä lisänä, että omasta mielestään naapurit olivat hänelle kateellisia ja minäkin olen kateellinen, huumorintajuton ja vain hänen omaisuutensa perään. Olin pöyristynyt hänen vahingonilostaan, kun itselleni sattui onnettomuus, syytti minua, vaikka syy oli toisessa osapuolessa. Haukkui minut kavereilleen ja jos uskalsin olla jostain eri mieltä, sai raivarin. Huoh! Onneksi on entinen. Hulluksi olisin tullut, jos en olisi lähtenyt. Perään vinkui ja soitti äidilleni ja sisaruksilleni, että he pyytäisivät minua palaamaan!
Vierailija kirjoitti:
Tätä kuten montaa muutakin AV-palstakeskustelua lukiessa ihmettelee miten ylipäätään naimisiin on päädytty kun miehissä on jos minkäänlaista kummaa tai vastenmielistä piirrettä.
Jotkut taas eivät millään tajua, että ihmiset muuttuvat vuosien myötä, ihan jokainen sinä mukaanlukien. Parikymppisestä viisikymppiseksi on kuitenkin 30 vuoden aika, kyllä kaikki sinä aikana koettu vaikuttaa käytökseen, luonteeseen ja ajatusmaailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen alkoholin käyttö on karannut täysin lapasesta, nyt sairauslomalla ja ainoastaan juo vaikka ei ole varaa (lainaa rahaa kavereilta ja sukulaisilta). Tulee ja menee oman mielensä mukaan. Ei tee mitää kotitöitä, ei auta pihatöissä. On myös humalassa ilkeä ja öykkäröivä. Taitaa olla ero edessä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se paljastunut sivusuhde yllätti eniten.
Täsmälleen sama homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivittäkää... Mutta se, miten vaikeaa on pysyä uskollisena :/
Tarkoitatko vaikeutta olla uskollinen parisuhteessa?
Kyllä tarkoitan. Toistaiseksi olen onnistunut, mutta...
Pettäminen rikkoo jotain peruuttamattomasti, vaikka et kiinni jäisikään. Ei kannata. Tai sitten ero ensin ja sitten uuteen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Haluttomien vaimoille tiedoksi, että haluttomuus saattaa kohdistua vain sinuun ja miehellä voi olla satunnaista seksiä liiton ulkopuolella, vaikka et niin ikinä uskoisikaan. Varma tieto.
No mita sille voi tehda?
Jos on jo se nuorempi, kauniimpi, timmimpi suhteessa ja jalat levallaan, ja mies juoksee kuin mörököllin näheenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, miten kaveriensa kanssa superhauska ja karismaattinen mies, joka kiinnostuneena kuuntelee muita ja osallistuu keskusteluun, onkin kotona minun kanssani passiivinen, hiljainen möllöttäjä. :/ Mies sanoo syyksi sen, ettei ole "oma itsensä" muiden kuin minun kanssa, mutta olenko ihan kamala, jos minäkin haluaisin joskus nauttia tuosta viihdyttävästä versiosta? Hän ei juuri osaa keskustella kanssani, jossei kyseessä ole ne kaksi-kolme aihetta, joita harrastaa jne. Meillä on pitkä ja muuten hyvä liitto takana, mutta tämä on jotenkin raskas asia, josta en viitsi miehelleni enempää "valittaa".
Minua yllätti, että kun on riita tai joku vaikea keskustelu niin jossain vaiheessa kun riita ei lopu tai ei tule selvyyttä niin haluaisin, että mies ottaisi minut halauksia ja rauhoittelelisi. Lopettaisin riidan siihen kun tuntisin, että mies on kuitenkin puolellani ja suhteemme vahva.
Mutta mies ei osaa tai pysty. Olemme tästä keskustelleetkin.
Myös itse jossain vaiheessa haluaisin mennä miehen luo, halata ja sanoa, että lopetetaan tämä tyhmä riita, ei loukauta toisiamme kun kerran rakastamme toisiamme tms.
Mies ei pysty tulemaan eikä myöskään pysty ottamaan minua lähelleen silloin. Hän ei halua, että kosken häneen heti riidan jälkeen, tai siis kun haluaisin katkaista riidan menemällä lähelle.
Olemme siis kuitenkin jostain riitatilanteesta tai erimielisyydestä huolimatta rakastuneita toisiimme, seksi on hyvää ja keskustelemme paljon. Suhteemme on mielestämme hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä kuten montaa muutakin AV-palstakeskustelua lukiessa ihmettelee miten ylipäätään naimisiin on päädytty kun miehissä on jos minkäänlaista kummaa tai vastenmielistä piirrettä.
Jotkut taas eivät millään tajua, että ihmiset muuttuvat vuosien myötä, ihan jokainen sinä mukaanlukien. Parikymppisestä viisikymppiseksi on kuitenkin 30 vuoden aika, kyllä kaikki sinä aikana koettu vaikuttaa käytökseen, luonteeseen ja ajatusmaailmaan.
Tämäpä juuri!
Sinisilmäisenä, kaikkeen hyvään uskovanahan sitä rakastutaan ja mennään naimisiin. En minä aikoinani olisi voinut kuvitellakaan, millaiseksi toinen voi vuosien aikana muuttua.
Meillä oli hyvä, tasapainoinen suhde.
Enkä mitenkään voi syyttää itseäni siitä, että toisesta kuoriutuu egoistinen, tunneköyhä, aggressiivinen huutaja. Mies, joka ei pysty puhumaan mistään liian syvällisistä asioista, lakaisee ikävät asiat maton alle, ei usko terapiaan, kerää kiukkunsa sisäänsä ja raivoaa lastenkin edessä sumeilematta.. Että tällainen tapaus.
Tunnen suurta pettymystä tilanteesta, eikä minulla ole valtaa muuttaa toista..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen haluttomuus. On yllättävän yleistä. Tiedän useita suhteita, joissa mies muuttunut pikkulapsiarjessa haluttomaksi. Yhteistä kaikissa se, ettei mies suostu hakemaan apua esim. lääkäriltä tai terapiasta. Miehen haluttomuus on myös aika ehdotonta, vain puolison vuoksi seksiin ei ryhdytä eikä asiaa yritetäkään muuttaa. Tilanne muuttuu vasta kun mies ottaa eron ja siirtyy uuteen (nuorempaan, lapsettomaan) naiseen.
On kieltämättä erittäin vaikea pitää lisääntynyttä naista seksualisesti mielenkiintoisena. Hullu ajatus, että pitäisi käydä lääkärissä, jos ei huvita seksi jonkun porsijan kanssa.
Aika outo ajatusmaailma. Mieskin siinä porsii. Sitten hänkin on seksuaalisesti epäkiinnostava koska on tehnyt lapsia.
Niin on.
T. Lapseton nainen 38v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.
Eli et voinut antaa periksi, mutta toisen olisi pitänyt.
Niin, vai oliko toisinpäin? Tämä tarina toimikin sun tarpeisiisi tosi hyvin, pystyit projisoimaan siihen turhaumasi ja pääsit syyttämään jotakuta. Toivottavasti helpotti!
Nainenhan tässä on väistämättä se tilanteen vaikeuttaja, jos on mennyt painostamaan ja vaatimaan miestä kotitöitä tekemään. Kotityöt kun eivät ensinnäkään ole miesten töitä, eivätkä siten kuulu lainkaan miehille, eikä heitä kuuluu niihin myöskään painostaa lainkaan! Jos ei alun alkaenkaan rupea panostamaan miestä tekemään jotain sellaista, mitä miehellä ei ole yhtään mitään asiaa tehdä, niin ei niitä ristiriitojakaan tule. Mitäköhän naiset sanoisivat jos heidän miehensä alkaisi pukeutua naisten vaatteisiin sitten, jos kerran naisten työtkin miehille muka sopii?!
Se, miten mahdotonta järkevä keskustelu ja asioista sopiminen on. Luulisi olevan helppoa: hei jos mä imuroin ja sä moppaat, tai toisin päin? Tehdäänkö jatkossa niin, että ei heitetä märkää pyyhettä pyykkikoriin, koska se homehtuu ja menee pilalle. Laitetaan sen sijaan kuivumaan tuohon naulakkoon ja sitte vasta pyykkikoriin? Ei onnistu, tulee vain tiuskimista ja aina muistaa lopulta väärin mitä edes ehdotin, esim: väittää mun käskeneen laittaa pyyhkeet heti pyykkikoriin ja suuttuu kun itse laitan kuivumaan. Sata kertaa puhuttu tuo asia ja aina se kääntyy väärin päin ja pyyhkeet homehtuu pilalle :/
Eniten on yllättänyt miehen aggressiivisuus. Ei saada ristiriitoja ratkaistua, koska mies ei pysty hyväksymään, että asiat ja tapahtumat voi kokea eri tavoin. Se, että minä olen kokenut jonkun tapahtuman esimerkiksi ikävänä, ei pyyhkiydy aggressiivisella ja hyökkäävällä puolustautumisella ja syyttämisellä. Tuntuu, että hänelle ei voi kertoa omista tunteista, jotka liittyvät millään tavalla häneen, kun hän ei pysty niitä tunteitani sietämään, vaan alkaa välittömästi haastamaan riitaa, huutamaan, raivostuu ihan silmittömästi ja syyttää minua ties mistä, että saa syyllisyyden tunteen vieritettyä minulle. Minä en koskaan huuda, lastenkaan takia, vaan yritän hyvin hiljaiseen ja neutraaliin sävyyn sanoa, jos jotakin on. Mies ei ole samalla linjalla, eikä välitä edes siitä, miten lapset riidan kokevat, vaan antaa mennä riidaksi täysin ilman estoja. Ollaan menossa pariterapiaan tämän takia. En halua, että lapset saa näin huonon esimerkin siitä, miten yhdessä eletään.