33 vuotta sinkkuna ja neitsyenä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sdf kirjoitti:

väestörakennekuviota kun katsoo niin miespalkit voat pitempiä aina tonne vissiin 54-vuotiaisiin asti, ja varsinkin 20-45-vuotiaiden kohdalla on miesylivoimaa. Sitten yli 70-vuotiaissa naisissa on jo hiusista yksinäisiä mutta eipä se paljoova ilhahtuta

Tosin jos näistä miehistä laskee pois kaikki alkoholistit, narkkarit, toivottomat rentut ja kotona makailijat niin miehillä ei ole enää noissa ikäluokissa minkäänlaista enemmistöä.

Kotona makailijat eli kaikki työttömät? Kiva asenne sinulla. Eivät nuo kaikki 70000 miestä voi olla luusereita, on siellä varmasti taviksiakin joukossa.

M31

Sinä nuo niputat samaan, en minä. Itse tunnen paljon hyvinkin aktiivisia työttömiä.

Ja 70.000 on muuten alle 5 prosenttia 20-45 vuotiaista miehistä joten kyllä sen verran taatusti on miehiä joilla on melkoisia ongelmia elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Yli 30-vuotiaan miehen on lähes mahdotonta löytää kumppania, jos ei huoli "ketä tahansa".

Nuorista naisista, jotka ovat ns vaimomatskua, on Suomessa huutava pula.

Sen huomaa esim selaillessa tinderiä tai käymällä viihteellä.

Suomessa on niin vi*usti paljon enemmän miehiä naisten määrään verrattuna, että moni hyvä mies jää ilman naista.

Jotkut elävät koko elämänsä ilman naista...elämänsisältö on etsittävä sitten muista asioista.

Kyllä jos on siinä pisteessä ettei uskalla enää puhua vastakkaiselle sukupuolelle, kannattaisi aloittaa jostain muusta kuin siitä että heti pitää olla ihminen jonka kanssa voisi mennä naimisiin. Siinä on rima liian korkealla. Ei se ole noin korkealla kellään. Ei kukaan tiedä uudesta ihmisestä tuleeko siitä jotain vai ei. Teille olisi terapeuttista olla ihan kenen kanssa tahansa, saada kosketusta ja tulla kosketetuksi. Sitä kynnystä alemmas että uskaltaa paremmin lähestyä muitakin. Ja ei se kuule kenelläkään meistä, joilla on mennyt paremmin ihmissuhderintamalla ole lähtenyt niin että on heti jostain uudesta ihmisestä päätetty että onko nyt mitäkin matskua. Ihmisiin joutuu tutustumaan että heistä näkee mitä ovat.

Toivoisin ap, että kun sinun seuraavan kerran tekee mieli puhua tästä aiheesta, nostat tämän ketjun etkä aloita uutta. Samat vastaukset tulee seuraavallakin kerralla ja niin kauan kuin vastaat siihen siilipuolustuksella tyyliin ”en halua yrittää muuttaa mitään vaan vain valittaa” niin tästä ei hyödytä puhua tämän enempää. Sinun ajatuksesi on jumittuneet ihan paikalleen, etkä halua kyseenalaistaa mitään omia piintyneitä ajatuksiasi. Silti juuri ne sinun omat ajatukset pitää sinut paikallaan siinä elämässä mitä kiroat. Ei mikään muu. Sinä itse teet oman elämäsi. Sinä olet ainoa joka sitä voi muuttaa. Jos takerrut toimimaan siten kuin tähänkin asti ja suutut ihmisille, jotka ehdottavat mitään muutosta toimintaasi, mikään elämässäsi ei tule muuttumaan. Ehkä jollakin ammattiauttajalla käynti voisi auttaa avaamaan noita lukkiintuneita käsityksiä elämästä ja muista ihmisistä. Love and peace ja kaikkea hyvää elämääsi. 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole tavis, jos seuran saaminen on sinulle hirveän haastavaa.

Niinpä, ne ei ole taviksia, ne on sitä alinta kastia. Eivät vaan tajua, että ei riitä se että on "oma huone" äidin luona työttömänä loisiessa. Menee kouluun, siellä on niitä ihmisiä joihin tutustua. Mutta ei, täällä ne kyselee keski-ikäisiltä naisilta asioita, vastaukset ei koskaan kelpaa.

Tarkoitin kyllä ihan vain tavista deittailun suhteen. Normimies löytää kumppanin, useitakin elämänsä aikana. Jos itselle se on ylivoimaista, ei ole tavis.

Kaveripiirissäni on useampia 30-vuotiaita ikisinkkuja. Ovat niin normimiehiä kuin voit kuvitella. Löytyy ainakin ohjelmistokehittäjä, kahdenlaista insinööriä ja fyysikko. Kukaan ei ole edes lihava. Silti on vaikeaa löytää seuraa (tosin yksi ei omien sanojensa mukaan edes jaksa yrittää).

Joko trollaat tai sitten et ole nähnyt kovin paljoa elämää. Asia ei ole kaikille yhtä helppo ja selvä kuin sinulle.

Minulla taas ei perhe-, tuttava- tai työpiireissä taida olla yhtään sinkkua miestä. Yksi ikisinkku päälle viisikymppinen nainen on ja kaksi leskeä (mies ja nainen). Ikähaitari näissä piireissä on alle kolmekymppisestä eläkeikään. Ja kaikki ihan taviksia, en pyöri missään julkkisympyröissä. Koulutustaso ja ulkonäkö vaihtelee laidasta laitaan.

Aina täällä toistuu tämä sama "Minun piireissäni, joten muuallakin"-oletus, joka ei kestä kriittistä tarkastelua. Kaikissa tällaisissa piireissä vallitsee sama self selecting bias kuin täällä Vauva-palstallakin. Kuplan sisältä pitäisi vähän varoa, mitä huutelee.

M31

Osaatko noudattaa omaa neuvoasi? Et.

onko AP mies ,jonka ympäriltä tuolit viedään?

Pellaakko nä AP videopeljä?

Bongailekko AP lintuja?

Ap mene baariin.

Kun tulee pilkku kysy kaikilta baarin naisilta : annako pillua?

Tällä konstilla irtos naista yhden bändin susirumalle basistille:)

Suosittelen silti rohkaisuryyppyä:)

Vierailija kirjoitti:

Ap mene baariin.

Kun tulee pilkku kysy kaikilta baarin naisilta : annako pillua?

Tällä konstilla irtos naista yhden bändin susirumalle basistille:)

Suosittelen silti rohkaisuryyppyä:)

Yök🤮. Näitä lähestyjiä mä inhoan eniten. Jotkut tekee myös sitä että nappaavat ranteesta kovalla otteella ja ilmoittavat että « sä lähdet muuten mun mukaan». Mä revin ranteen vapaaksi ja ilmoitan « että en muuten lähde- ikinä sun mukaas». Jos ei paremmin osaa lähestyä naista niin parempi olla lähestymättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä jännä palsta: naiset katsovat tietävänsä miehiä paremmin, kuinka vaikeaa tai helppoa miehen on saada seuraa. Varsinaista naisselittämistä.

M31

Jos ei halua naisten kommentoivan, niin suosittelen tekemään avauksen jollain miesvaltaisemmalla palstalla TAI kertovan heti alussa, että ketju on suunnattu vain miehille.

Älä vääristele kommenttiani. Saatte kommentoida, mutta älkää väittäkö tietävänne meitä miehiä paremmin, kuinka helppoa tai vaikeaa seuran löytäminen on meille. Toivoisin myös, että ette katsoisi yksinoikeudeksenne määritellä, kuka meistä on tavis ja kuka sen alapuolella.

M31

Se, että sinä olet mies, ei oikeuta sinua määrittelemään muiden miesten parinlöytämisen haasteita yhtään sen enempää. Ihan niinkuin tietäisit heidän haasteista heitä paremmin.

N39

Loukkaantuiko joku mies kommenteistani? En usko. Parempi minä olen niitä määrittelemään joka tapauksessa kuin te palstan naiset. Tehän ette edes näe miesten ongelmia.

M31

Etkö sinä maininnut olleesi parisuhteessa aikoinaan (vai oliko se joku muu)? Täten, paremmin minä asiasta tiedän kun olen itsekin ollut ikäni yksin. Vai onko tässä nyt kyse siitä että sinua on loukattu ja täten sinulla on oikeus esiintyä mieskunnan edustajana? Tässä ketjussa nyt kuitenkin käsitellään ikisinkkuutta ja neitsyyttä, ei sinun herkkähipiäisyyttä.

N39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun täälläkin on näin monta ikisinkkua kumpaakin sukupuolta, niin miksi ette järjestä toisianne jotenkin yhteen. Jos facebookryhmä tuntuu liian rajulta, kun pitää heti omalla nimellä ja naamalla tunnustaa tilanne, niin kai nyt netistä löytyy anonyymejäkin keskustelupaikkoja jonne voisitte kokoontua ja yrittää tutustua toisiinne.

Teillä on todennäköisesti yhdistävänä tekijänä introverttius, ujous, huono itsetunto ym. tällaisia tekijöitä joiden takia teidän on vaikea tutustua enemmän ulospäinsuuntautuneisiin ihmisiin. Sitten vielä nolostelette tuota kokemattomuuttanne. Mutta kun molemmilla puolilla olisi sama tilanne, niin luulisi että siltä pohjalta voisi aika hyvin lähteä tutustumaan.

Nyt vaan mietitään mikä se sivu tai appi olisi, missä teidän olisi helppo tavata ja tutustua.

Minulla on tuohon kaksi syytä.

1)jos minusta ei olla kiinnostuttu tähänkään mennessä, niin mikä on muuttunut että kiinnostuttaisiin nyt?

2)itsekään en osaa luoda kiinnostusta ihmiseen, jos sellaista ei luonnostaan tule.

Mitä enemmän aikaa kuluu, vuosia vierii, sitä mahdottomampaa on oppia taipumaan parisuhdekelpoiseksi jos ei mitään kokemusta toisen kanssa elosta ja olosta ole - riippumatta haluamisesta. Hyvänä vertauskuvallisena esimerkkinä voin kertoa, että esimerkiksi lapsena lasketelleena minulla ei ollut mitään pelkoja vetää koko rinnettä syöksylaskulla alas. Nyt noin 20 vuoden tauon jälkeen en uskalla edes lastenrinnettä laskea.

Jauhatko siitä laskettelustakin vähän väliä, että kyllä ne muut ihmiset sitten vaan laskettelee mutta minä en yhtään voi voi. Sitten kun sinulle sanoo että siinä olisi nyt lastenrinne ja siellä on muitakin aikuisia jotka ei osaa ja yhdessä voisitte harjoitella, niin sinä vaan toistelet että ei pysty ei pysty. Silti aina palaat puhumaan laskettelusta.

Nyt käsitit väärin. Minä puhuin siitä "harjoittelun puutteesta", pelosta ja urautumisesta osaamattomuuteen. Jos lähden toisen ihmisen kanssa parisuhteeseen, eikö se olisi häntä kohtaan väärin että en osaa olla siinä? Lähden mitään ilmoittamatta lappiin revontulia katselemaan tai jään ylitöihin. Sitten loukkaan toista monet kerrat kun en osaa ottaa huomioon - siksi kun olen vuosikymmenet tottunut tekemään näin ettei kenellekään tarvitse ilmoittaa, keneltäkään ei tarvitse kysyä. Ei parisuhde ole sitä että pidetään toista siinä roikkumassa, hups anteeksi ja ensiviikolla taas. Sitä minä tarkoitin, että se on todella vaikeaa vanhemmilla ikävuosilla alkaa opettelemaan. Jos sinusta tuntuu kivalta alkaa seurustelemaan tuollaisen ihmisen kanssa, niin voin kyllä harjoitella sinun kanssasi koska minä haluan saada sitten sen oikean parisuhteen onnistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun täälläkin on näin monta ikisinkkua kumpaakin sukupuolta, niin miksi ette järjestä toisianne jotenkin yhteen. Jos facebookryhmä tuntuu liian rajulta, kun pitää heti omalla nimellä ja naamalla tunnustaa tilanne, niin kai nyt netistä löytyy anonyymejäkin keskustelupaikkoja jonne voisitte kokoontua ja yrittää tutustua toisiinne.

Teillä on todennäköisesti yhdistävänä tekijänä introverttius, ujous, huono itsetunto ym. tällaisia tekijöitä joiden takia teidän on vaikea tutustua enemmän ulospäinsuuntautuneisiin ihmisiin. Sitten vielä nolostelette tuota kokemattomuuttanne. Mutta kun molemmilla puolilla olisi sama tilanne, niin luulisi että siltä pohjalta voisi aika hyvin lähteä tutustumaan.

Nyt vaan mietitään mikä se sivu tai appi olisi, missä teidän olisi helppo tavata ja tutustua.

Minulla on tuohon kaksi syytä.

1)jos minusta ei olla kiinnostuttu tähänkään mennessä, niin mikä on muuttunut että kiinnostuttaisiin nyt?

2)itsekään en osaa luoda kiinnostusta ihmiseen, jos sellaista ei luonnostaan tule.

Mitä enemmän aikaa kuluu, vuosia vierii, sitä mahdottomampaa on oppia taipumaan parisuhdekelpoiseksi jos ei mitään kokemusta toisen kanssa elosta ja olosta ole - riippumatta haluamisesta. Hyvänä vertauskuvallisena esimerkkinä voin kertoa, että esimerkiksi lapsena lasketelleena minulla ei ollut mitään pelkoja vetää koko rinnettä syöksylaskulla alas. Nyt noin 20 vuoden tauon jälkeen en uskalla edes lastenrinnettä laskea.

Jauhatko siitä laskettelustakin vähän väliä, että kyllä ne muut ihmiset sitten vaan laskettelee mutta minä en yhtään voi voi. Sitten kun sinulle sanoo että siinä olisi nyt lastenrinne ja siellä on muitakin aikuisia jotka ei osaa ja yhdessä voisitte harjoitella, niin sinä vaan toistelet että ei pysty ei pysty. Silti aina palaat puhumaan laskettelusta.

Nyt käsitit väärin. Minä puhuin siitä "harjoittelun puutteesta", pelosta ja urautumisesta osaamattomuuteen. Jos lähden toisen ihmisen kanssa parisuhteeseen, eikö se olisi häntä kohtaan väärin että en osaa olla siinä? Lähden mitään ilmoittamatta lappiin revontulia katselemaan tai jään ylitöihin. Sitten loukkaan toista monet kerrat kun en osaa ottaa huomioon - siksi kun olen vuosikymmenet tottunut tekemään näin ettei kenellekään tarvitse ilmoittaa, keneltäkään ei tarvitse kysyä. Ei parisuhde ole sitä että pidetään toista siinä roikkumassa, hups anteeksi ja ensiviikolla taas. Sitä minä tarkoitin, että se on todella vaikeaa vanhemmilla ikävuosilla alkaa opettelemaan. Jos sinusta tuntuu kivalta alkaa seurustelemaan tuollaisen ihmisen kanssa, niin voin kyllä harjoitella sinun kanssasi koska minä haluan saada sitten sen oikean parisuhteen onnistumaan.

Kuulostaa siltä kuin jälleen ymmärrettäisiin parisuhde staattiseksi tilaksi. Että se olisi jotain, mihin mennään ja sitten siinä ollaan. Mutta kun se ei mene niin. Parisuhde on jatkuvaa neuvottelua. Ensitapaamisella mietitään, tuntuuko tuo toinen ihminen siltä, että haluan tavata sen uudestaan. Toisella mietitään, tuntuuko edelleen hyvältä. Ja niin edelleen. Tulee pettymyksiä, väärinymmärryksiä ja tahattomia loukkauksia - jälleen mietitään, ollaanko liian erilaisia, onko meillä halua kommunikoida, rakentaa suhdetta, jatkaa yhdessä. Kun pari kertaa unohdut sinne ylitöihin (millä ei tosin luulisi seurusteluvaiheessa olevan merkitystä ellette ole sopineet sille illalle jotain tekemistä), toinen osapuoli tekee itse johtopäätöksensä siitä, voiko sinun lupauksiisi luottaa. Tai jos lähdet mitään ilmoittamatta katselemaan revontulia Lappiin ja hänen mielestään seurustelusuhteessa kuuluu kertoa omista matkasuunnitelmista, niin teillä on jälleen yhdessä mahdollisuus miettiä, miten teidän suhteessanne toimitaan.

Ihan hyvä, että tunnistat itsessäsi ominaisuuksia, jotka voivat olla haasteita parisuhteen kannalta, mutta kannattaako niiden takia päättää, että et edes anna rakkaudelle tilaisuutta? Vai olisiko parempi pitää auki mahdollisuus sille, että kohtaat naisen, joka pyörii mielessäsi niin intensiivisesti, että ylityöt ja revontulet unohtuvat vähäksi aikaa, ja sittenkin kun ne alkavat taas kiinnostaa niin pidät itsestäänselvyytenä kertoa hänelle suunnitelmistasi.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun täälläkin on näin monta ikisinkkua kumpaakin sukupuolta, niin miksi ette järjestä toisianne jotenkin yhteen. Jos facebookryhmä tuntuu liian rajulta, kun pitää heti omalla nimellä ja naamalla tunnustaa tilanne, niin kai nyt netistä löytyy anonyymejäkin keskustelupaikkoja jonne voisitte kokoontua ja yrittää tutustua toisiinne.

Teillä on todennäköisesti yhdistävänä tekijänä introverttius, ujous, huono itsetunto ym. tällaisia tekijöitä joiden takia teidän on vaikea tutustua enemmän ulospäinsuuntautuneisiin ihmisiin. Sitten vielä nolostelette tuota kokemattomuuttanne. Mutta kun molemmilla puolilla olisi sama tilanne, niin luulisi että siltä pohjalta voisi aika hyvin lähteä tutustumaan.

Nyt vaan mietitään mikä se sivu tai appi olisi, missä teidän olisi helppo tavata ja tutustua.

Minulla on tuohon kaksi syytä.

1)jos minusta ei olla kiinnostuttu tähänkään mennessä, niin mikä on muuttunut että kiinnostuttaisiin nyt?

2)itsekään en osaa luoda kiinnostusta ihmiseen, jos sellaista ei luonnostaan tule.

Mitä enemmän aikaa kuluu, vuosia vierii, sitä mahdottomampaa on oppia taipumaan parisuhdekelpoiseksi jos ei mitään kokemusta toisen kanssa elosta ja olosta ole - riippumatta haluamisesta. Hyvänä vertauskuvallisena esimerkkinä voin kertoa, että esimerkiksi lapsena lasketelleena minulla ei ollut mitään pelkoja vetää koko rinnettä syöksylaskulla alas. Nyt noin 20 vuoden tauon jälkeen en uskalla edes lastenrinnettä laskea.

Jauhatko siitä laskettelustakin vähän väliä, että kyllä ne muut ihmiset sitten vaan laskettelee mutta minä en yhtään voi voi. Sitten kun sinulle sanoo että siinä olisi nyt lastenrinne ja siellä on muitakin aikuisia jotka ei osaa ja yhdessä voisitte harjoitella, niin sinä vaan toistelet että ei pysty ei pysty. Silti aina palaat puhumaan laskettelusta.

Nyt käsitit väärin. Minä puhuin siitä "harjoittelun puutteesta", pelosta ja urautumisesta osaamattomuuteen. Jos lähden toisen ihmisen kanssa parisuhteeseen, eikö se olisi häntä kohtaan väärin että en osaa olla siinä? Lähden mitään ilmoittamatta lappiin revontulia katselemaan tai jään ylitöihin. Sitten loukkaan toista monet kerrat kun en osaa ottaa huomioon - siksi kun olen vuosikymmenet tottunut tekemään näin ettei kenellekään tarvitse ilmoittaa, keneltäkään ei tarvitse kysyä. Ei parisuhde ole sitä että pidetään toista siinä roikkumassa, hups anteeksi ja ensiviikolla taas. Sitä minä tarkoitin, että se on todella vaikeaa vanhemmilla ikävuosilla alkaa opettelemaan. Jos sinusta tuntuu kivalta alkaa seurustelemaan tuollaisen ihmisen kanssa, niin voin kyllä harjoitella sinun kanssasi koska minä haluan saada sitten sen oikean parisuhteen onnistumaan.

Jopas oli typeriä tekosyitä. Jos et osaa ottaa toista huomioon, se ei johdu iästäsi vaan luonteestasi.

Itse aloin seurustella ensi kertaa 3-kymppisenä. Totta kai tajusin että ylityöt ilmoitetaan, lomat sovitaan yhdessä, kahvia pitää kaataa toiselle samalla kuin itselle, eteisessä pitää jättää tilaa toisenkin vaatteille ja toisen huolia pitää kuunnella vaikka ei aina oikein jaksaisi. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 30-vuotiaan miehen on lähes mahdotonta löytää kumppania, jos ei huoli "ketä tahansa".

Nuorista naisista, jotka ovat ns vaimomatskua, on Suomessa huutava pula.

Sen huomaa esim selaillessa tinderiä tai käymällä viihteellä.

Suomessa on niin vi*usti paljon enemmän miehiä naisten määrään verrattuna, että moni hyvä mies jää ilman naista.

Jotkut elävät koko elämänsä ilman naista...elämänsisältö on etsittävä sitten muista asioista.

Kyllä jos on siinä pisteessä ettei uskalla enää puhua vastakkaiselle sukupuolelle, kannattaisi aloittaa jostain muusta kuin siitä että heti pitää olla ihminen jonka kanssa voisi mennä naimisiin. Siinä on rima liian korkealla. Ei se ole noin korkealla kellään. Ei kukaan tiedä uudesta ihmisestä tuleeko siitä jotain vai ei. Teille olisi terapeuttista olla ihan kenen kanssa tahansa, saada kosketusta ja tulla kosketetuksi. Sitä kynnystä alemmas että uskaltaa paremmin lähestyä muitakin. Ja ei se kuule kenelläkään meistä, joilla on mennyt paremmin ihmissuhderintamalla ole lähtenyt niin että on heti jostain uudesta ihmisestä päätetty että onko nyt mitäkin matskua. Ihmisiin joutuu tutustumaan että heistä näkee mitä ovat.

Juuri näin! Ylipäätänsä jos haluaa loppuelämän parisuhteen niin reilut kolmekymppisenä ikisinkkuna ei kannata mielestäni ylipäätänsä yksioikoisesti pyrkiä saamaan tuollaista parisuhdetta vaan palastella asia välietappeihin (karsean pragmaattista ja tunteetonta!): esim. teen profiilin deittipalstalle, hymyilen tuntemattomille ihmisille avatessani oven heille, kysyn tarvitessani apua neuvoa kauniilta naiselta ilman että on taka-ajatus hänestä seurustelukumppanina, saan matchin Tinderissä, ehkä pääsen treffeille joskus, katson ihmisiä silmiin keskustellessa ja kuuntelen heitä... kannattaa sitten olla iloinen näistä pienistä saavutuksistakin! Joku päivä voi olla, että vaikka on ikisinkku edelleen niin lähipiirissä on uusia ystäviä joita tulee halattua.

Vierailija kirjoitti:

Tässä tod näk kuvaus AP.stä

Pituus: 160-170 cm

Hiukset :ei ole

Voimakkaat lasit: löytyy

Vartalo: vabttera tai ainakin iskävartalo

Ei käytä alkoa tai tupakkaa

Joku outo harrastus: lintubongaus tai keräily esim: leegot

Oho, kaikki löytyy paitsi silmälasit. Game over?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä jännä palsta: naiset katsovat tietävänsä miehiä paremmin, kuinka vaikeaa tai helppoa miehen on saada seuraa. Varsinaista naisselittämistä.

M31

Jos ei halua naisten kommentoivan, niin suosittelen tekemään avauksen jollain miesvaltaisemmalla palstalla TAI kertovan heti alussa, että ketju on suunnattu vain miehille.

Älä vääristele kommenttiani. Saatte kommentoida, mutta älkää väittäkö tietävänne meitä miehiä paremmin, kuinka helppoa tai vaikeaa seuran löytäminen on meille. Toivoisin myös, että ette katsoisi yksinoikeudeksenne määritellä, kuka meistä on tavis ja kuka sen alapuolella.

M31

Se, että sinä olet mies, ei oikeuta sinua määrittelemään muiden miesten parinlöytämisen haasteita yhtään sen enempää. Ihan niinkuin tietäisit heidän haasteista heitä paremmin.

N39

Loukkaantuiko joku mies kommenteistani? En usko. Parempi minä olen niitä määrittelemään joka tapauksessa kuin te palstan naiset. Tehän ette edes näe miesten ongelmia.

M31

Täällä on jälleen yhdeksän sivun verran yritetty auttaa ap:tä ja sitten sinä tulet sanomaan, että me emme edes näe miesten ongelmia. Joskus toivoisin, ettei yksikään nainen reagoisi näihin tämän kaltaisiin avauksiin millään tavalla. Että jokainen malttaisi antaa niiden olla ja jättää teidät miehet keskustelemaan keskenään. Mutta jälleen kerran on yritetty auttaa, on pohdittu eri vaihtoehtoja, on tarjottu ratkaisuja, on tarjottu empatiaa. Mikään ei kelpaa. Ja nyt tulet sanomaan, että me emme edes näe miesten ongelmia. Miten kehtaat?

Kuka aloitti jankkaamisen siitä, että tavismiehillä ei pitäisi olla mitään vaikeuksia saada naisia? Hän on mielestäni sokea miesten ongelmille ja aika moni on yläpeukuttanut hänen kommenttejaan. Jos noihin jankkauksiin yrittää väittää vastaan, ainoa, mitä sieltä tulee takaisin on "Et ole tavismies". Ei tuo ole minkäänlaista rakentavaa keskustelua.

M31

Ehkä tässä on eroja tavis-käsityksessä. Miehille tavis = muilta osin tavallinen mies, mutta ei omaa naiskokemuksia. Naisille tavis = kuten miehillekin, mutta sillä erotuksella, että täytyy olla naiskokemuksia.

Kumpi lienee oikeampi käsitys, en tiedä. Itse mahdun ensimmäiseen tavis-kategoriaan, mutta en jälkimmäiseen. On korkeakoulututkinto, kavereita, harrastuksia, mukava työ, omistusasunto ja tulen ihmisen kanssa toimeen. Luonteeltani olen introvertti. Koskaan en ole edes halannut naista (ellei sukulaisia lasketa). Huom, tämä ei ole vuodatus.

Kyllä se pariutuminen on miehen aloitteesta kiinni, mene rohkeasti baariin, kolalasi käteen ja aloitat keskustelun naisen kanssa. Toista tarpeeksi monta kertaa niin olet yhtäkkiä pariutunut. Saman voi tehdä esim. kuntosalilla, karkkihyllyllä, kirjakaupassa, bussipysäkillä... Tuo sama ongelma on kaikilla miehillä kunnes uskaltavat tehdä aloitteen, pakkeja varmasti tulee mutta väh. joka 20 nainen varmastipysähtyy oikeasti juttelemaan kanssasi, osa heistä vain odottaa että joku mies huomaisi ja tekisi aloitteen.

Jos joutuu noin paljon itseään kehuskelemaan miten on hyvässä kunnossa ja hyvännäköinen ja koulutettu ja lojaali ja ties mitä niin vika löytyy varmaan jostain muualta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se pariutuminen on miehen aloitteesta kiinni, mene rohkeasti baariin, kolalasi käteen ja aloitat keskustelun naisen kanssa. Toista tarpeeksi monta kertaa niin olet yhtäkkiä pariutunut. Saman voi tehdä esim. kuntosalilla, karkkihyllyllä, kirjakaupassa, bussipysäkillä... Tuo sama ongelma on kaikilla miehillä kunnes uskaltavat tehdä aloitteen, pakkeja varmasti tulee mutta väh. joka 20 nainen varmastipysähtyy oikeasti juttelemaan kanssasi, osa heistä vain odottaa että joku mies huomaisi ja tekisi aloitteen.

Ei, vaan pariutuminen on sen aloitteesta kiinni joka pariutua haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ehdi nyt lukea ketjua sen enempää, mutta minäkin olen ollut aina sinkku ja neitsyt myös. Tosin olen vielä alle 30-vuotias nainen. Minua on myös kiusattu pitkään ja en luota keneenkään kovin hyvin. Ulkonäköä arvosteltu paljon ja samalla olen saanut niin ikävää palautetta muilta myös esim vähän ujoon luonteeseeni liittyen, etten vieläkään ole toipunut siitä kaikesta. Jotenkin se on vienyt itsetunnon todella alas jos aina joku on pilkannut jostakin ja arvostellut. Jos tätä kokee aina yläkoulusta lukioon asti niin kyllä sitä on hankalaa enää päästä täysin yli kaikesta ja saavuttaa sellaista "tilaa" ettei enää miettisi mitään, kun melkein kaikki kokemukset ovat huonoja.

Jälkeenpäin olen ehkä paremmin silti tajunnut sen kuinka ala-arvoista ja ilkeää käytöstä olen muilta saanut ja mietin usein sitä, että se oli täysin väärin ja en tehnyt mitään ikävää toiselle, että olisin ansainnut mitään sellaista. Jos tätä kaikkea vielä miettii niin ikävä todeta minun kuitenkin olevan sellainen ihan mukava ja hyvän mielikuvistuksen omaava ihminen, joten jos olisin saanut mahdollisuuden viettää erilaisia nuoruusvuosia ja olisi ollut tavallaan rauha käydä koulussa ja elää sellaista huoletonta elämää niin voisi olla hyvinkin erilainen tilanne. Elämä muuttui paljon kiusaamisen takia ja en lapsena ollut kovinkaan ujo ja olin jopa aika rohkea ihminen.

Näiden asioiden takia minulla ei ole sitten jäänyt ketään ystäviä ( nuoruuskin meni aikalailla yksin) ja nyt on sama tilanne edelleen ja en saa sellaisia ihmisiä elämääni, jotka osaksi elämääni pidemmäksi aikaa ja monesti en edes tapaa ketään. Kokemuksia miehistä ei myöskään ole ja en sillä tavalla osaa miesten kanssa kunnolla toimia. Tosin monesti kaikkein ihmisten kanssa on aluksi vaikeaa ja jännitän, mutta miesten kanssa on vielä vaikeampaa ja johtuu ihan siitä, että en ole "tottunut" toimimaan heidän kanssaan. Ehkä sitä pelkää vielä enemmän sitä, että joku mies näkee minut ulkonäöllisesti ikävänä yms ja sen takia siihen tulee sitten ne asiat mukaan jos miehiä ajattelee. Toisaalta en silti mitenkään syytä miehiä ja arvostelua olen saanut ihan tytöiltäkin.

Jatkoa

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Nyt kun vuosia on sitten kulunut ja huomaan sen kuinka moni on seurustellut jo monen kanssa tai menee naimisiin sen kumppanin kanssa jonka on tavannut jo vuosia sitten ( ehkä jopa lukiossa jo) niin mietin sitä, että miten minun käy. Kyllä sitä häpeää, kun ei ole mitään kokemusta asioista ja jos tapaisi ihmisen jolle kaikki asiat hyvin selviä niin kyllä siinä olisi aina vähän kuin se heikompi lenkki ja tarvisi toiselta opastusta monelle jo ihan selvään asiaan ( esim seksi). Tämän takia mietinkin usein, että pitäisi tavata ihminen joka on itsekin vähän samassa tilanteessa.  Olen silti edelleen varma siitä, että en olisi voinut seurustella aiemmin kenenkään kanssa, koska olen ollut aika huonossa kunnossa ( tosin en omaa mitään diagnoosia) ja tarvinnut aikaa toipua kokemastani. Nyt vaan tämä aika on sitten pidentynyt ja tajuan sen, että jos on oppinut jotenkin olemaan yksin niin ei välttämättä "osaa" enää päästää muita niin lähelle. Samalla sitä kuitenkin toivoisi kumppania, mutta mietin sitä, että on halua olla mikään taakka toiselle ja jotenkin se kaikki myös pelottaa, että miten voi luottaa toiseen niin paljon ja päästää niin lähelle.

Kyllä minäkin olen silti hyvin yksinäinen ja kaipaan ihmisiä elämääni paljon. Kaipaan myös läheisyyttä ja sitä, että joku välittäisi minusta ja kelpaisin jollekin sellaisena kuin olen, koska en ole mikään ilkeä tai ikävä ihminen todellakaan ja minussa on se rohkeampi ja iloinen puolikin. Mietin vaan, että kumpa nuoruus olisi mennyt edes vähän toisin niin varmaan olisi vähän eri tilanne elämässä, koska niillä vuosilla on iso merkitys varsinkin itsetuntooni ja kokemuksiin ihmisistä. Samalla mietin usein sitä, että mitä voin tarjota toiselle, kun sitä aina täällä palstallakin pohditaan. En kai minäkään mitään ihmeellistä pysty tarjoamaan jos sitä  sillä tavalla katsotaan. Parasta olisi varmasti ystävystyä jonkun miehin kanssa ja ehkä sitä kautta saada kumppani, mutta tämäkin hyvin vaikea toteuttaa. Monesti mietin itsekin, että en minä kestä enää yksin ja alkaa voimat loppua muutenkin. Toisaalta tutustuminen en silti vaikeaa ja olen liikaa tottunut olemaan yksin. Sori tämä pitkä viesti ja kadotin ehkä ajatuksenkin matkalla. Kirjoitan senkin takia paljon, kun tahtoisi puhua jonkun kanssa ja ketään ei paljon ole. 

Halusin vain sanoa kaiken tämän katkeruuden ja riitelyn keskellä, että vaikutat ihanalta. Toivottavasti tapaan joskus kaltaisesi.

Kiitos tästä. On pakko kiittää jos saa jotain myönteistä palautetta. Sitten aina jälkeenpäin nolottaa, kun tulee kirjoitettua niin paljon. Yksinäisyys on kyllä kurja asia muutenkin ja siinä mielessä on helppo ymmärtää sitä kuinka paljon moni toivoo parisuhdetta ja yleensäkin läheisyyttä toisen kanssa. Itse olen liikaakin tottunut olemaan yksin ja yritän aina kestää yksinäisyyttä, mutta välillä mieliala kyllä putoaa hyvinkin alas ja tulee se ajatus,  että en minä tahtonut tälläistä elämää. Lähinnä silloin eniten harmittaa juuri ne menneisyyden kokemukset ja kaikki se suru mikä niistä vuosista ja nuoruudesta heijastuu vielä nykyhetkeenkin ja tulee tunne, että on vaan varjo siitä mitä voisi olla. Ja on se ajatus, että en minä saanut edes mahdollisuutta silloin yrittää tutustua muihin ja itsetunto lytättiin niin alas.

En siis syytä ketään, mutta tavallaan ne menetetyt tilaisuudet, ikävät  ihmiset, se pelko siellä koulussa ja häpeä, kun toiset pilkkaavat ja se hirveä yksinäisyys on jättänyt jälkensä. En silti usko, että koskaan olisin se rohkein ja sosiaalisin, mutta ehkä minulla olisi ollut parempi tilanne edes yrittää ja olisin uskaltanut elää täysillä ja näidenkin asioiden myötä ollut eri tilanteissa missä olisin löytänyt ystäviä tai jopa parisuhteen.

Nyt jälkeenpäin tulee se tunne myös itselle, että olen melkein sen 10-vuotta jäljessä monia ja en edelleenkään uskalla tehdä moniakaan asioita kunnolla. Ihmiset kun voivat niin paljon joko tehdä sitä hyvää tai pahaa toisen elämään ja aiheuttaa pitkällisiä juttuja. Kumpa vaan moni miettisi sitä ja toimisi eri tavoin. Haluaisin itsekin olla niin paljon enemmän mitä nyt olen ja olla ehkä enemmän sellainen "normaali" ihminen ja pystyä moneen asiaan ilman jännitystä ja pelkoa. Senkin vuoksi sitä surua tuntee, kun tietää olevansa kuitenkin erilainen ihminen kuin nyt on ja jotenkin tykkää niin monista asioista ja on jopa aika  spontaanikin luonne, mutta ei silti enää uskalla ja häpeää itseään. Siinä mielessä pitäisi aloittaa ihan alusta itsekin monen asian kanssa.

Nämä ketjut ovat siinä mielessä minullekin vaikeita, että ymmärrän todella hyvin kuinka vaikeaa joillekin voi olla tutustua muihin. Silti en halua syyttää ketään, mutta ymmärrän todellakin nämä ajatukset ja en voisi niitä kieltää, kun itsekin joka päivä mietin näitä juttuja. Samalla ystäviä on vaikeaa saada ja sitten toisaalta yksin ei paljon tule käytyä missään. Aina tahtoisi mennä, mutta nuo edellä mainitut jutut ja samalla se tunne, että olen taas yksin siellä tapahtumassa yms saa taas sen ikävän olon aikaan. Kierrehän tästä sitten tulee. Ymmärrän silti ihan täysin kaikki muidenkin ajatukset tähän asiaan liittyen.  Sori taas tämä pitkä viesti. Tuskin täällä palstallakaan tulisi näin paljon oltua jos elämä olisi erilaista. Jotenkin säälittävää ja surkeaakin samalla, että alkaa se jo naurattaakin.

Itse en ole ikisinkku. Nyt sinkkuilua takana reilut 4v. Omakohtaisesti olen todennut, että todella vaikea löytää naista, joka olisi vakavasti kiinnostunut minusta ja minä olisin kiinnostunut hänestä. Suurimman osan kanssa elämät niin erilaisissa tilanteissa ettei niistä oikeen mitään olisi tullut. Sanoisin, että melko vaikea tässä iässä löytää mitään parisuhdetta.

Nykyään vähän sellainen luovuttamisen mentaliteetti alkaa olla. Vaatii melko paljon aikaa ja kärsivällisyyttä lähteä aina tavallaan nollasta tutustumaan uusiin ihmisiin jonkun tinderin tai vastaavan kautta. Itse en ainakaan sinkkunaisia tapaa töiden, harrastusten tai kaverien kautta.

M38